Euroopan unionin yhdennetty meripolitiikka : Monialaiset merelliset turvallisuusnäkymät

Euroopan unioni on merellinen suurvalta. Euroopalla on yli 70 000 kilometriä rannikkoa ja se rajoittuu kahteen valtamereen, Atlanttiin ja Pohjoiseen Jäämereen sekä neljään mereen, Itämereen, Pohjanmereen, Välimereen ja Mustaan mereen. 90 % EU:n ulkomaankaupasta ja 40 % EU:n sisäisestä kaupasta kulkee meriteitse ja EU:n jäsenvaltiot omistavat 40 % kaikesta maailman kauppameriliikenteen tonnistosta. Euroopan unioni on viime vuosina pyrkinyt kehittämään merellisten asioiden hallintaa ja koordinointia unionin sisällä. Kehittämistoimenpiteiden alustaksi on luotu Euroopan unionin yhdennetty meripolitiikka (Integrated Maritime Policy, IMP). IMP on vuodesta 2007 alkaen konkretisoitunut useiksi rinnakkain eteneviksi monikansallisiksi kehittämishankkeiksi, joissa myös Suomi on ollut aktiivisesti mukana. IMP:n yhtenä tavoitteena on luoda Eurooppalainen merivalvontaverkosto, jolla varmistetaan merten turvallinen käyttö ja Euroopan merirajojen turvaaminen. Komissio on kannustanut erityisesti rannikkovartiostojen ja muiden asiaan liittyvien virastojen välistä yhteistyötä ja on sitoutunut parantamaan valvontajärjestelmien yhteensopivuutta näiden välillä. Suomea pidetään kansainvälisesti edelläkävijänä viranomaisyhteistyössä. Hyvänä esimerkkinä kansallisesta viranomaisyhteistyöstä toimii METO - yhteistyö Rajavartiolaitoksen, Puolustusvoimien, Liikenneviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston välillä. Yhteistyö on rakennettu hyvin pitkälti merivalvonnan ympärille, joten Suomella on ollut erinomaiset edellytykset olla mukana ja osaltaan johtaa IMP:n kehittämishankkeita. Tämän tutkimusraportin tarkoituksena on toimia johdatuksena yhdennetyn meripolitiikan sisältöön. Lähestymiskulmaksi on valittu IMP:n kehittämishankkeet ja niiden vaikutukset kansallisen tason viranomaistoimintaan merellisten turvallisuustehtävien osalta Rajavartiolaitoksen näkökulmasta. Tutkimusraportti antaa vastaukset seuraaviin kysymyksiin: Mitä tarkoitetaan Euroopan unionin yhdennetyllä meripolitiikalla? Mistä lähtökohdista ja millä tavoin yhdennetty meripolitiikka on muodostettu? Mitkä ovat yhdennetyn meripolitiikan ensisijaiset tavoitteet ja päämäärät? Miten yhdennetty meripolitiikka ilmentää Euroopan integraatiokehitystä? Mitä yhdennetyn meripolitiikan toimeenpanoon liittyviä kehittämishankkeita on käynnistetty ja/tai toteutettu? Mitkä ovat kehittämishankkeiden suoranaiset vaikutukset ja nähtävissä olevat hyödyt sekä mahdolliset haasteet kansallisella tasolla? Mikä on Rajavartiolaitoksen rooli kehittämishankkeiden edellyttämisen toimenpiteiden toteuttamisessa?

Euroopan unionin sisämarkkinoiden toiminnan varmistamiseksi asetettujen vero-oikeudellisten toimien vaikutukset Suomen arvonlisäverojärjestelmään

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää EU:n jäsenyyden ja EU-oikeuden vaikutuksia Suomen arvonlisäverojärjestelmään; mikä on voimassa olevan oikeuden sisältö yhteisötasolla sekä kansallisessa arvonlisäverojärjestelmässä ja millainen on vallitseva arvonlisäverotusta koskeva oikeusjärjestelmä EU kontekstissa. Päätavoitteena on tutkia EU-oikeuden vaikutusta KHO:n laintulkintoihin ja Euroopan unionin tuomioistuimen arvonlisäverotukseen liittyviä tulkintoja sekä sitä, kuinka nämä tulkinnat ovat vaikuttaneet Suomen arvonlisäverojärjestelmän normeihin ja niiden soveltamiseen. Tutkimuksessa aiheen tarkastelu on rajattu sekundäärioikeuden puolelta vaikutusten tutkimiseen arvonlisäveron vähennysoikeuden osalta. Tutkimuksen pääteemoina ovat vähennysoikeuden syntyminen ja laajuus, vähennysoikeuden suhdeluku ja vähennysoikeuden rajoitukset. Tavoitteena on oikeusdogmaattisesti tulkita ja systematisoida arvonlisäverojärjestelmän soveltamisalaan liittyvää oikeusjärjestystä vähennysoikeuden osalta ja tavoitella ristiriidattomuutta unionin järjestelmän ja Suomen arvonlisäverojärjestelmän välillä. Tutkimuksessa selvisi, että EU:lla on ollut vaikutusta sekä varsinaiseen verotukseen että veropoli-tiikan muotoutumiseen. Arvonlisäverotuksen eurooppalaistuminen on näyttäytynyt jatkuvana oikeuslähdepohjan muutoksena ja sen vaikuttamisena etenkin oikeuden soveltamiseen. Yhteisessä arvonlisäverojärjestelmässä vallankäyttö on siirtynyt osittain pois kansallisista poliittisista ja oikeudellisista rakenteista EU-tason rakenteisiin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että yhteinen arvonlisäverojärjestelmä ja EUT:n oikeuskäytäntö on vähinten vaikuttanut Suomessa vähennysoikeuden rajoituskysymyksiin. Sitä vastoin suhdelukua koskevaan käytäntöön EUT:lla on ollut vaikutusta. Näkyvimmin EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännön mukanaan tuoma vaikutus liittyy arvonlisäveron vähennysoikeuden syntymiseen ja laajuuteen.

Maantiede ei ole pysyvää: Euroopan unionin jäsenyyden turvallistaminen Suomen kansallisen identiteettiprojektin valossa

Abstract: Geography is not permanent : the securization of EU membership in the light of the Finnish national identity project

EU -jäsenyyden vaikutukset Latvian, Puolan, Unkarin ja Slovenian maataloussektoreiden tuottavuuskehitykseen

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan EU -jäsenyyden vaikutuksia itälaajentumisen myötä liittyneiden maiden maatalouteen ja sen tuottavuuteen. Maatalouden kehitys kuvaa kohdemaiden talouksien kehitystä. Uusien jäsenten kehitys taas vaikuttaa koko Euroopan unionin toimintaan ja sen asemaan maailmanmarkkinoilla. Tutkielman teoriaosuus esittelee tuottavuuden, yhteisen maatalouspolitiikan ja lineaarisen regressioanalyysin teoriaa. Empiriaosuudessa esitellään neljä kohdemaata ja tarkastellaan regressioanalyysien avulla sitä kuinka Euroopan unionin jäsenyys on vaikuttanut näiden maiden maataloussektoreiden tuottavuuteen.

Venäjän viisumivapaus : uhka Euroopan unionin rajaturvallisuudelle?

Euroopan unionin ja Venäjän välinen viisumivapaus on toteutuessaan yksi lähitulevaisuuden merkittävimmistä haasteista Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Vapaan liikkuvuuden tavoittelussa Schengenin sopimuksella avatut sisärajat Euroopan keskiöön ovat lisänneet jäsenvaltioiden kansallisen raja-turvallisuuden kollektiivista merkitystä. Välimeren ja Kreikan tilanne laittoman maahantulon ongel-missa on ollut omiaan vahventamaan Euroopan unionin yhteisten rajaturvallisuushaasteiden tunnista-mista. Euroopan unionin rajaturvallisuuden kannalta viisumivapauteen varautuminen tarkoittaa sekä kunkin jäsenvaltion kansallisten toimintojen tiedostamista ja omatoimista kehittämistä että Euroopan unionin koko keinovalikoiman käyttöä aina yhteisölainsäädännöstä virastojen toimintoihin. Ennen varautumisen käytännön toimia on kuitenkin selvitettävä, minkälaisiin uhkiin toimenpiteillä varaudutaan. Tutkimuksessa on selvitetty Euroopan unionin ja Venäjän välisen viisumivapauden uhkaa Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Tutkimus on luonteeltaan tulevaisuudentutkimus. Menetelminä on käytetty skenaariomenetelmää, Delfoi-tutkimusta ja haastatteluja. Tutkimus jakautuu kolmeen osaan, joissa yhdistävänä tekijänä on rajaturvallisuus. Teoriaosassa selvitetään rajaturvallisuuden perusteet Euroopan unionissa sekä viisumivapauden taustatekijät liittämällä ne tutkimuksessa teoriana käytettyyn liberalismiin. Toisessa osassa luodaan teoriaosan perusteella useita mahdollisia tulevaisuudentiloja, joista empiirisen aineiston perusteella muodostetaan todennäköisin tulevaisuus. Valittua tulevaisuutta täydennetään asiantuntija-arvioilla sekä haastatteluilla. Kolmannessa osassa tehdään johtopäätökset rajaturvallisuuteen kohdistuvasta uhasta arvioimalla tulevaisuutta poliittiseen järjestelmään sekä Euroopan unionin nelitasoiseen rajaturvallisuusmalliin. Kolmannen osan lopussa arvioidaan rajaturvallisuuden keskeisten toimijoiden vaikutusmahdollisuudet rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi.

Suomi ja Viro : pienvaltiot ankkuroitumassa eurooppalaiseen turvallisuuteen

Tutkimus käsittelee Suomen ja Viron turvallisuuspoliittisia ratkaisuja osana Itämeren aluetta. Tutkimus lähestyy maita valtiokategorioiden näkökulmasta. Tutkimus selvittää kansainvälisen järjestelmän rakennetta ja pienvaltioiden roolia siinä. Pienvaltioiden kannalta keskeistä on turvallisuuden ylläpitäminen, johon ne pyrkivät turvallisuuspolitiikallaan turvallisuuspoliittista doktriiniaan noudattaen. Maiden turvallisuuspoliittisten ratkaisujen taustalla on useita tekijöitä, joissa tutkimuksessa nousee esille historia, maantiede ja kansainvälinen asema. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, ovatko Suomi ja Viro pienvaltioita ja toteuttavatko ne sellaista turvallisuuspolitiikkaa, joka on johdonmukaista niiden taustalla olevien tekijöiden ja pienvaltioiden oletetun politiikan näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään niiden suhtautumista Euroopan unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro ja Suomi ovat usean indikaattorin mukaan eurooppalaisia pienvaltioita. Niiden turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat erilaiset, mutta ne ovat sitoutuneet tiiviisti eurooppalaiseen integraatioon. Suomen turvallisuuspoliittinen perusratkaisu on sotilaallinen liittoutumattomuus, joka saattaa vaikeuttaa sen osallistumismahdollisuuksia EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro on sekä Naton että EU:n jäsen.

Energiansäästölamppujen vaikutukset pienjännitteisen sähkönjakeluverkon kuormitukseen ja häviöihin

Euroopan Unioni kieltää matalan hyötysuhteen lamppujen käyttämisen sekä sisä- että ulkovalaisimissa. Näin ollen matalan hyötysuhteen lamput, kuten perinteiset hehkulamput tulee vaihtaa paremman hyötysuhteen lamppuihin, kuten energiansäästölamppuihin. Energiansäästölampuissa 230 V, 50 Hz verkkosähkö muunnetaan valonlähteelle sopivaksi tehoelektroniikan avulla. 50 Hz perustaajuisen virran lisäksi energiansäästölamput ottavat verkosta harmonisia yliaaltoja. Harmoniset yliaallot aiheuttavat lisähäviöitä verkostokomponenteissa, kuten muuntajissa ja johdoissa. Tässä kandidaatintyössä tutkitaan millaisia vaikutuksia hehkulamppujen vaihtaminen energiansäästölamppuihin aiheuttaa pienjännitteisessä jakeluverkossa. Työssä tarkastellaan lyhyesti myös energiansäästölamppujen energiatehokkuutta, sekä sitä, millaisia rajoitteita standardit asettavat harmonisille yliaalloille.

Euroopan Unionin taisteluosastokonsepti : Pohjoismaisiin taisteluosastoihin osallistuvien maiden tarkoitusperät

Euroopan unionin taisteluosastot perustuvat vuonna 1999 Helsingissä pidettyyn Eurooppa - neuvoston kokoukseen, jolloin Eurooppa -neuvosto päätti 60 000 sotilaan kriisinhallintajoukkojen kokoamisesta vuoteen 2003 mennessä. Tuolloin todettiin myös tarve EU:n nopean toiminnan joukkojen kehittämiseen. EU:n taisteluosastokonseptin yleinen kehys hyväksyttiin kesäkuussa vuonna 2004. EU:n taisteluosastot ovat itsenäiseen toimintaa kykeneviä nopean toiminnan joukkoja, jotka ovat korkeassa lähtövalmiudessa ja soveltuvat laaja-alaisiin kriisinhallintatehtäviin. Tässä tutkimuksessa käsiteltiin Pohjoismaisia taisteluosastoja. Pohjoismaisiin taisteluosastoihin osallistuvat maat olivat Ruotsi, Suomi, Norja, Irlanti ja Viro. Tutkimuksessa tarkasteltiin valtiojohdon puheita. Puheista etsittiin perusteltuja vastauksia kysymykseen, mitkä ovat Pohjoismaiseen taisteluosastoon osallistuvan valtion tarkoitusperät? Puheista saatuja vastauksia vertailtiin osallistuvien maiden kesken. Tutkimukseen valitut puhujat olivat Pohjoismaisen taisteluosaston jäsenmaiden pääministerit, ulkoministerit, puolustusministerit ja ase- ja puolustusvoimien komentajat. Tutkimuksessa käytettiin kahta laadullisen tutkimuksen menetelmää, sisällönanalyysia ja vertailevaa menetelmää. Teoreettisena näkökulmana tässä tutkimuksessa oli konstruktivismi. Tutkimuksessa käytettävällä teorialla selvitettiin, tulkittiin ja ymmärrettiin lähdeaineistosta löytyviä perusteluita siitä, mitkä ovat valtion tarkoitusperät osallistua Pohjoismaiseen taisteluosastoon. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että jäsenmaiden osallistumisen tarkoitusperät olivat samankaltaisia esimerkiksi Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta. Eroavaisuuksiakin löytyi, esimerkiksi Norja ei perustellut osallistumistaan Pohjoismaiseen taisteluosastoon hyödyttävän sitä kansallisella tasolla, kuten muut maat tekivät. Irlanti ja Norja olivat jäsenmaita jotka korostivat oman osallistumisensa hyödyttävän myös Yhdistyneitä Kansakuntia ja sen johtamia kriisinhallintaoperaatioita. Ruotsin osallistumisen tarkoitusperiin heijastui meneillään oleva puolustusvoimien reformi. Suomen valtiojohto vertasi muun muassa Euroopan unionin nopean toiminnan joukkoja Naton nopean toiminnan joukkoja keskenään, sekä huomioi näiden kahden organisaation välisen yhteistyön.

Sotilaallista kriisinhallintaoperaatiota edeltävä päätöksenteko Euroopan unionissa ja Suomessa

”All that is necessary for the triumph of evil is that good men do nothing.” Euroopan unionin kriisinhallintakyky on kehittynyt voimakkaasti koko unionin olemassaolon ajan. Viimeisimpänä uudistuksena unioniin on luotu kyky nopeaan toimintaan. Suomi unionin osana on ilmoittautunut mukaan Euroopan unionin taisteluosastoihin. Tämä tutkimus keskittyy niihin tekijöihin päätöksentekoympäristössä, jotka mahdollistavat unionin toteuttaman kriisinhallintaoperaation. Tarkoituksena on ollut kirjallisuuslähteisiin ja haastatteluihin nojaten selvittää Suomen ja Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan päätöksenteon kentästä päätöksentekoon liittyvät organisaatiot, päätöksentekoprosessit sekä prosessin aikana tuotettavat päätökset ja asiakirjat. Työ omalta osaltaan täydentää Ossi Kervisen tekemää tutkimustyötä kriisinhallinnan päätöksentekorakenteista. Työn tutkimusasetelmana on mallinnus ulkopoliittisesta päätöksenteosta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1. Mahdollistaako Euroopan unionin päätöksentekomenetelmä sotilaallisen kriisinhallintaoperaation aloittamisessa tarvittavien päätösten laatimisen, erityisesti tarkasteltaessa päätöksentekoa nopean kriisinhallintatoiminnan näkökulmasta? 2. Onko kansallinen päätöksentekomenetelmä toimiva ja erityisesti onko se oikeaaikainen, kun tarkastelemme sitä Euroopan unionin nopeutetun päätöksenteon näkökulmasta? Tärkeimpinä lähteinä ovat olleet Euroopan unionin asiakirjat, eri organisaatioiden laatimat tieteelliset tutkimusraportit. Haastatteluilla on pyritty kartoittamaan toimintamalleja, jotka eivät ilmene kirjallisissa lähteissä. Haastatteluilla oli suuri merkitys johtopäätöksien muodostumisessa. Tutkimus toi esille, että Euroopan unionin päätöksentekorakenne on kaiken kaikkiaan monimutkainen. Päätöksentekojärjestelmää myös uudistetaan voimakkaasti kaiken aikaa, ja tämä osaltaan vaikeutti tutkimuksen tekemistä. Kansallisen päätöksenteon osalta voimakas julkinen keskustelu kriisinhallintalaista ja yleensä kriisinhallinnan päätöksenteosta oli myös tutkimusta vaikeuttavana tekijänä. Päätelmänä tutkimuskysymysten osalta on se, että Euroopan unioni omaa tahdon nopeaan päätöksentekoon ja operaatio Artemiksen katsotaan olevan todiste kyvyn olemassaolosta. Kaikki ne toimet joita Euroopan unioni on suunnitellut päätöksenteon nopeuttamiseksi, eivät kuitenkaan käytännössä nopeuta itse päätöksentekoa. Kansallisen päätöksenteon osalta johtopäätöksenä on, että itse päätöksentekomenetelmä on oikea, mutta se on väärin ajoittunut, mikäli asiaa tarkastellaan nopean toiminnan näkökulmasta. Kansallinen päätöksentekoprosessi tulee voida käynnistää aikaisemmin ja sotilaallisen voimankäytön oikeudet tulee saattaa pois kansallisesta päätöksenteosta käsiteltäessä Euroopan unionin nopeaa kriisinhallintatoimintaa.

Turvallisuuskäsityksen muutos euroatlanttisessa turvallisuusyhteistyössä vuosien 1987-2015 välillä ja sen vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

Tutkimuksen kohteena on Turvallisuuskäsityksen muutos euroatlanttisessa turvallisuusyhteisössä ja sen vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tutkimuksen ymmärtää turvallisuuskäsityksen rakentumiseen vaikuttavat tekijät ja miksi turvallisuuskäsitys on rakentunut tietyllä tavalla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehyksen perusta on maltillisen jälkipositivismiin perustuvassa sosiaalisessa konstruktivismissa. Teoreettista viitekehystä on täydennetty konstruktivismiin perustuvilla turvallisuusyhteisöteorialla ja turvallistamisteorialla. Historiallisella prosessinjäljittämismenetelmällä ajalliset tapahtumat kytkettiin laadullisessa sisällön analyysissä teoreettiseen viitekehykseen. Rakennetulla metodologisella asetelmalla tarkasteltiin vuosien 1987-2015 välillä tapahtunutta turvallisuuskäsityksen muutosta kolmessa tapauksessa, jotka olivat Suomi, EU ja Nato. Tutkimuksen tapausten turvallisuuskäsitysten rakentumista verrat-tiin johtopäätöksissä toisiinsa. Kylmän sodan aikana turvallisuuskäsitystä dominoi käsitys totaalisesta sodasta, jossa valtio aiheutti uhan toiselle valtiolle ja tähän uhkaan vastattiin sotilaallisen keinoin. 1990-luvulla käsitys jäsentyi toiseutena suhteessa valtiolliseen näkökulmaan ja humanitäärisistä interven-tioista ja inhimillisestä turvallisuuskäsityksestä rakennettiin uusionäkökulma turvallisuuteen jota nimitettiin laajaksi. 2000-luvulla turvallisuuskäsitystä leimaavaksi diskurssiksi muodostui terrorismin vastainen toiminta, sotilaallinen toiminta laajennettiin perinteisen euroatlanttisen alueen ulkopuolelle. Turvallisuuteen suhtauduttiin hallinnollisesti laajemmin kuin 1990 luvulla. Uutena toimintaympäristönä nousee esille informaation merkitys. 2010-luvulla turvallisuuskäsityksen vaikuttaa voimakas globaali keskinäisriippuvuus ja sotilaallisen sektoriin toiminta jäsennetään osittain suhteessa maantieteellisiin etäisyyksiin. Informaatioympäristö jäsentyy kybertoimintaympäristöksi. 2010-luvulla turvallisuusuhkien katsotaan kohdistuvan sekä yksilöön että valtiotoimijaan. Monipuolisuudessaan ja keskinäisriippuvuudessaan turvallisuuskäsitys on tasapainottunut. Naton turvallisuuskäsityksen materiaalisena peruselementtinä on kautta tarkastelujakson säilynyt alueellinen puolustus vaikkakin sen määritelmä on ajoittain muuttunut ja ydinaseet viimeisenä sotilaallisen voimankäytönkeinona. EU:n turvallisuuskäsityksessä pehmeiden mutta kokonaisvaltaisten keinojen käyttö on leimallista koko tarkastelujaksolle. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yleiseen asevelvollisuuteen perustuva alueellinen puolustus on eri painotuksineen turvallisuuskäsityksen materiaalinen peruselementti. Muiden turvallisuusulottuvuuksien painotukset ja vaikutukset poliittisissa päätöksissä ovat vaihdelleet tarkasteluajanjaksolla.

Rajaturvallisuus laittoman maahanmuuton hallinnan työkaluna Euroopan unionissa

Erityisesti viimeisten kahden vuosikymmen aikana globalisaatio on lisännyt ihmisten välisiä yhteyksiä yli valtioiden rajojen, mikä on osaltaan kasvattanut muuttoliikettä. Hallitsematon muuttoliike ja siihen liittyvä laiton maahanmuutto, voi muodostua yhteiskunnalle turvallisuusuhkaksi. EU:ssa laiton maahanmuutto on turvallistettu ilmiö. Euroopan unionissa laiton maahanmuutto ilmiönä on uskottavasti yhdistetty EU:n politiikkaan ja strategioihin sekä lopulta EU:n ja sen jäsenvaltioiden toimintaan. Tässä tutkimuksessa lähestytään laitonta maahanmuuttoa sen turvallistamisen perusteluiden kautta, jotta on mahdollista ymmärtää laittoman maahanmuuton moniulotteisuus ja sen vaikutukset politiikkaan ja käytännön viranomaistoimintaan. Turvallistamisella tarkoitetaan prosessia, jossa jostakin asiasta rakennetaan uhkakuva. Tutkimuksessa tarkastellaan laittoman maahanmuuton ja rajaturvallisuuden välistä suhdetta. Tutkimuksessa pyritään perustellusti asemoimaan rajaturvallisuus laittoman maahanmuuton hallinnan viitekehykseen Euroopan unionin toimintaympäristössä ja tuomaan esiin rajaturvallisuuden vuorovaikutussuhteita Tutkimus rakentuu kahdesta osasta. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tarkastellaan laittoman maahanmuuton kehystämistä poliittiseksi asiakysymykseksi ja pyritään todistamaan tutkimushypoteesi, jonka mukaan laiton maahanmuutto on EU:ssa turvallistettu ilmiö. Tutkimuksen toisessa osassa tarkastellaan laittoman maahanmuuton hallintaa eurooppalaisena yhteistyönä rajaturvallisuuden viitekehyksessä. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisällönanalyysia; ensin laittoman maahanmuuton turvallistamisen tutkimuksen osalta kolmen turvallisuusdiskurssin ulottuvuuden viitekehyksessä ja sen jälkeen näitä tuloksia hyödyntäen rajaturvallisuuden asemoimisessa osaksi laittoman maahanmuuton hallintaa. Tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että laittoman maahanmuuton turvallistamisen primäärisyy EU:ssa on ihmis- ja perusoikeuksien turvaaminen kolmansien maiden kansalaisille EU:n alueella. EU:ssa nähdään, että laittomasta maahanmuutosta kohdistuu uhka yhteiskuntajärjestykselle ja EU:n alueella oleskeleville kolmansien maiden kansalaisten ihmis- ja perusoikeuksille, koska laittomaan maahanmuuttoon liittyy ihmiskauppaa, rajat ylittävää järjestäytynyttä rikollisuutta ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäyttöä. Hallitsemattoman laittoman maahanmuuton nähdään EU:ssa lopulta johtavan yhteiskunnan sisälle muodostuvaan toiseen ”varjoyhteiskuntaan”, jonka jäsenet ovat yhteiskunnan sääntöjen ja oikeuksien ulkopuolella. EU:ssa laittoman maahanmuuton turvallistamisen taustalla oleva primäärisyy asettaa kaksi perusvaatimusta rajaturvallisuuden ylläpitämiselle EU:n ulkorajoilla. Ensinnäkin EU:n ulkorajat on oltava valvottuina, jonka seurauksena viranomaisilla on tiedossa, ketä EU:n alueella oleskelee ja mikä on heidän intressinsä oleskeluun. Toinen vaatimus on havaita viimeistään ulkorajalla kansainvälistä suojelua tarvitsevat kolmansien maiden kansalaiset ja ohjata heidät turvapaikkaprosessiin. Samoin tutkielmassa kävi ilmi, että rajaturvallisuudessa on kyse kolmen elementin kontrolloidusta tasapainosta; rajat ylittävän rikollisen toiminnan estävän viranomaistoiminnan, sujuvan laillisen rajanylitysliikenteen sekä kaikkien rajojen yli pyrkivien ihmisten ihmis- ja perusoikeuksien toteutumisen tasapainosta. Kulmakivien painoarvoa kontrolloidaan politiikan keinoin ja niiden painoarvo vaihtelee vallitsevien ulko- ja sisäpoliittisten intressien mukaan. Rajaturvallisuuteen ja sen ylläpitoon sekä rikos- ja turvapaikkaprosessien toimivuuteen kohdistuu edelleen EU:n alueella merkittäviä haasteita. Keskeisimmät poliittiset haasteet ovat EU:n suhteet kolmansiin maihin sekä jäsenmaiden keskinäinen luottamus toisiinsa. Merkittävin operatiivisen toiminnan haaste on EU:n alueelle saapuvien kolmansien maiden kansalaisten luotettavan ja koko EU:n laajuisen rekisteröinnin puuttuminen. Ilman kattavaa ja luotettavaa rekisteröintiä rajavalvontaan, rajatarkastuksiin ja ulkomaalaisvalvontaan käytetyt resurssit ovat vajaatehoisia, eivätkä neliportaisen rajaturvallisuusmallin turvallisuuskehät kykene täysimääräisesti täydentämään toisiaan. Toinen operatiivisen toiminnan haaste on ulkomaalaisvalvonnan toimivuus EU:n sisällä. Ulkomaalaisvalvonnan lisäämisellä voitaisiin parantaa rajaturvallisuuden tasoa ja toisaalta kattava ulkomaalaisvalvonta toimisi neliportaisen rajaturvallisuusmallin kolmen uloimman kehän toiminnan laadunvalvontajärjestelmänä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että EU:n rajaturvallisuuden ja neliportaisen rajaturvallisuusmallin kehittämistä vaikeuttavat tekijät kulminoituvat EU:n jäsenmaiden taloudelliseen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Rajaturvallisuuden toimintaedellytykset luodaan suurelta osin EU:n ja sen jäsenvaltioiden työvoima-, maahanmuutto-, turvapaikka- ja ulkopolitiikassa.