Benthic foraminiferal assemblages in ODP Hole 167-1017E

A strong oxygen-minimum zone (OMZ) currently exists along the California margin because of a combination of high surface-water productivity and poor intermediate-water ventilation. However, the strength of this OMZ may have been sensitive to late Quaternary ocean-circulation and productivity changes along the margin. Although sediment-lamination strength has been used to trace ocean-oxygenation changes in the past, oxygen levels on the open margin are not sufficiently low for laminations to form. In these regions, benthic foraminifera are highly sensitive monitors of OMZ strength, and their fossil assemblages can be used to reconstruct past fluctuations. Benthic foraminiferal assemblages from Ocean Drilling Program Site 1017, off Point Conception, exhibit major and rapid faunal oscillations in response to late Quaternary millennial-scale climate change (Dansgaard-Oeschger cycles) on the open central California margin. These faunal oscillations can be correlated to and are apparently synchronous with those reported from Santa Barbara Basin. Together they represent major fluctuations in the strength of the OMZ which were intimately associated with global climate change-weakening, perhaps disappearing, during cool periods and strengthening during warm periods. These rapid, major OMZ strength fluctuations were apparently widespread on the Northeast Pacific margin and must have influenced the evolution of margin biota and altered biogeochemical cycles with potential feedbacks to global climate change.

Carbonate record of ODP Leg 167 sites

One of the expected scientific results of Ocean Drilling Program Leg 167 was to reconstruct the Neogene history of biogenic calcium carbonate accumulation in the northeastern Pacific along the California margin (Lyle, Koizumi, Richter, et al., 1997). This aims to constrain inorganic carbon burial rates, deep-water hydrography in the North Pacific, and linkages between deep Atlantic and Pacific circulation and carbonate accumulation or dissolution patterns. Data are presented for four sites. Two of them are located in the California bight-East Cortez Basin (Site 1012: 32°16.970?N 118°23.024?W, 1773 m) and San Nicholas Basin (Site 1013: 32°48.040??, 118°53.992?W, 1564 m). The others are the dedicated Hole 1017E at Site 1017 (34°32.099?N, 121°6.430?W, 955 m) and Site 1019 in the Eel River Basin (41¢X40.972?N, 124°55.975?W, 977 m). Reconstruction of paleo-sea-surface temperatures (SST) by determining the alkenone unsaturation index of the extractable organic matter is an independent technique and helps to verify oxygen-isotope-based estimates. Results from the uppermost 600 cm of the dedicated Hole 1017E are expected to reveal the local temperature history of the last 30 k.y.

Expanded GHOST database

In this study we review a global set of alkenone- and foraminiferal Mg/Ca-derived sea surface temperatures (SST) records from the Holocene and compare them with a suite of published Eemian SST records based on the same approach. For the Holocene, the alkenone SST records belong to the actualized GHOST database (Kim, J.-H., Schneider R.R., 2004). The actualized GHOST database not only confirms the SST changes previously described but also documents the Holocene temperature evolution in new oceanic regions such as the Northwestern Atlantic, the eastern equatorial Pacific, and the Southern Ocean. A comparison of Holocene SST records stemming from the two commonly applied paleothermometry methods reveals contrasting - sometimes divergent - SST evolution, particularly at low latitudes where SST records are abundant enough to infer systematic discrepancies at a regional scale. Opposite SST trends at particular locations could be explained by out-of-phase trends in seasonal insolation during the Holocene. This hypothesis assumes that a strong contrast in the ecological responses of coccolithophores and planktonic foraminifera to winter and summer oceanographic conditions is the ultimate reason for seasonal differences in the origin of the temperature signal provided by these organisms. As a simple test for this hypothesis, Eemian SST records are considered because the Holocene and Eemian time periods experienced comparable changes in orbital configurations, but had a higher magnitude in insolation variance during the Eemian. For several regions, SST changes during both interglacials were of a similar sign, but with higher magnitudes during the Eemian as compared to the Holocene. This observation suggests that the ecological mechanism shaping SST trends during the Holocene was comparable during the penultimate interglacial period. Although this "ecology hypothesis" fails to explain all of the available results, we argue that any other mechanism would fail to satisfactorily explain the observed SST discrepancies among proxies.

The Roman Republican Navy : from the sixth century to 167 BC

Työ käsittelee Rooman laivaston kehitystä, toimintaa ja osallistumista laajenemispolitiikkaan, jossa Rooma kasvoi kaupunkivaltiosta Välimeren hallitsijaksi. Rooma on aikaisemmissa tutkimuksissa nähty maavaltiona vailla kiinnostusta merenkulkuun. On katsottu, että ainoa merkittävä merisota Rooman historiassa on ensimmäinen puunilaissota (264-241 eKr.) ja että siinäkin roomalaiset (jotka historioitsija Polybius kuvaa vasta-alkajiksi) menestyivät Karthagoa vastaan turvautumalla laskusiltoihin, joiden avulla he saattoivat muuttaa meritaistelun maataisteluksi. Polybiuksen kuvaukseen on aina tähän asti luotettu. On katsottu että Roomalla ei ollut laivastoa ennen ensimmäistä puunilaissotaa ja että Rooma kaikissa sodissaan panosti merisodankäyntiin mahdollisimman vähän. Tämä työ pyrkii kumoamaan nämä käsitykset. Laivasto oli osallisena ja ehdottoman välttämätön kaikissa Rooman laajenemispolitiikan käänteissä. Arkeologian tiedot osoittavat, että ennen ensimmäistä puunilaissotaa Rooma kehittyi ja siitä tuli merkittävä kaupunki nimenomaan kaupankäynnin ja ulkomaisten kontaktien seurauksena. Se ei siis ollut puhdas agraarivaltio. Roomalaisilla oli laivasto jo viimeistään 500-luvulta lähtien eKr. ja sitä käytettiin Rooman laajentaessa valtaansa Italiassa. Näin ollen ensimmäisessä puunilaissodassa läntisen Välimeren herruudesta kilpaili kaksi merivaltiota, Rooma ja Karthago. Toinen puunilaissota (218-201) tunnetaan yleensä Hannibalin tulosta Alppien yli Italiaan, mutta se oli myöskin merkittävä merisota ja karthagolaiset hävisivät sen nimenomaan merellä. Rooma osallistui kilpailuun itäisen Välimeren hallinnasta ja kukisti Makedonian ja Syyrian laivastot, jotka eivät olleet mitenkään Rooman laivaston veroisia. Kaikista Rooman vastustajista Karthagolla olisi ollut suurin mahdollisuus pysäyttää Rooman laivaston voittokulu toisessa puunilaissodassa. Laivastoa käytettiin moniin eri tarkoituksiin. Suuret meritaistelut eivät ole ainoa osoitus laivastojen mukanaolosta ja merkityksestä, vaan on myös otettava huomion sotalaivojen rakenne ja toimintaedellytykset. Sotalaivat oli rakennettu taisteluita varten ja niissä oli hyvin niukasti säilytystilaa. Niiden oli päästävä laskemaan maihin aina kun miehistö tarvitsi vettä, ruokaa ja lepoa. Laivastot saattoivat toimia vain niiden rannikoiden tuntumassa, joiden satamiin ja laskupaikkoihin niillä oli turvallinen pääsy. Roomalaiset olivat hyvin tietoisia tästä. Suuret merentakaiset sotaretket Afrikkaan, Espanjaan, Kreikkaan ja Vähän-Aasian rannikolle perustuivat kaikki siihen, että Rooman laivasto hallitsi purjehdusreittejä ja sopivia laskupaikkoja ja saattoi huolehtia joukkojen ja varusteiden kuljettamisesta kaukana taisteleville armeijoille. Samalla Rooman laivasto kävi itsenäistä sotaa merellä ja haastoi ja kukisti kaikki Välimeren merivaltiot. 130-luvulle eKr. tultaessa se oli lyönyt vihollisensa ja riisunut aseista liittolaisensa; Rooman laivasto hallitsi Välimerta yksin.

Sapientia, 1988, Vol. XLIII, nº 167-168 (número completo)

Contenido: El tema de la libertad en Santo Tomás : fuentes y desarrollo / Gustavo E. Ponferrada – Emergencia y sentido del hombre en la reflexión ética de la Suma contra Gentiles / Julio R. Méndez – Azar y contingencia / Juan J. Sanguineti – Indeterminismo y racionalidad : en torno al problema de la causalidad en física / Ramón Queraltó – La tridimensionalidad crítica de la reflexión completa / Stanislavs Ladusans – Humanismo y humanismos / Iulio Brandao – Limitación de la antropología filosófica / José M. de Estrada – Afectividad, obrar humano, moralidad / María C. Donadío de Gandolfi – Naturaleza y ética en Hobbes y Tomás de Aquino / María L. Lukac de Stier – Derecho, pensamiento y lenguaje / Carlos I. Massini-Correas – Derecho natural y positivismo jurídico / Ylves J. de Miranda Guimaraes – La verdad política es el ideal de una sociedad participativa / José P. Galvao de Sousa – Hombre y moral : la “pietas” patriótica / Héctor H. Hernández – Filosofía, teología y cultura cristiana en el pensamiento de San Agustín / Battista Mondin – Amor Ruibal, genial renovador de la filosofía cristiana / Emilio Silva de Castro – La problemática filosófica de las ciencias humanas / Edgardo J. Castro