Taistelukentällä : suomalaisupseerien kokemuksia Afganistanissa

Kokemukset ovat tärkeä tiedonlähde sotatieteissä. Puolustusvoimat on komentanut sotilasjoukkoja Afganistaniin vuodesta 2002 alkaen. Tässä teoksessa suomalaiset upseerit kertovat avoimesti omin sanoin kokemuksistaan Afganistanissa. Kirjan sivut vievät lukijan erilaisten palvelustehtävien äärelle, kurkistamaan upseerin arkeen. Artikkelit ovat leikkauksia siitä mitä kirjoittajat ovat pitäneet arvokkaina kirjata muistiin, mitä tehtävistä on jäänyt käteen ja mitä kokemuksista on mahdollista oppia. Kirja soveltuu niin opiskelijoiden kuin tutkijoiden, komentajien ja sotilaiden tiedonlähteeksi. Samalla se on arvokas julkinen avaus ja lisä kansainvälisiin tehtäviin lähtevien tiedonjanoon. Kirja ei suinkaan ole kiveen hakattua faktaa. Ymmärrys taistelukentän arjesta kasvaa kun keskustelu taktiikasta ja sotilasjohtamisesta jatkuu – suomalaisen maanpuolustamisen parhaaksi.

”Moniottelijana varhaiskasvatuksen kentällä”. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työhyvinvointi

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää varhaiskasvatuksen erityisopettajien kokemuksia koskien työhyvinvointia. Tavoitteena on tarkastella varhaiskasvatuksen erityisopettajien suurimpia varhaiserityiskasvatusta ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan työtä koskevia huolenaiheita. Tutkimuksen tavoitteena on myös selvittää varhaiskasvatuksen erityisopettajien työolosuhteita ja kokemuksia siitä, miten työolosuhteita tulisi parantaa. Tutkimuksessa pyritään selvittämään myös varhaiskasvatuksen erityisopettajien työhyvinvointia edesauttavia tekijöitä ja mikä pitää erityisopettajan työssään varhaiskasvatuksen kentällä. Tavoitteena on tuoda varhaiskasvatuksen erityisopettajien kokemukset esiin heidän itsensä kertomina. Aiheesta löytyy vähän aiempaa tutkimuksia. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin Webropol kyselyllä Varhaiskasvatuksen Erityisopettajat ry:n jäsensivustolla. Kyselyyn vastasi 167 Varhaiskasvatuksen erityisopettajat ry:n jäsentä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat kokivat varhaiserityiskasvatuksen kaipaavan lakisääteistä päivitystä ja uudelta varhaiskasvatuslailta odotetaan paljon. Vastaajien mukaan kuntien erilaisuus varhaiserityiskasvatuksen toimintatavoissa huolestuttaa sekä lasten tasa-arvoinen huomioinen erityisen tuen tarpeen suhteen. Oma työnkuva koetaan viidakkomaiseksi ja siihen kaivataan selkeää työnkuvan ohjeistusta. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat kokevat pedagogisen osaamisen vähentyneen kentällä ja ovat huolissaan varhaiserityiskasvatuksen laadusta. Pedagogisen osaamattomuuden koetaan vaikuttavan suoraan omaan työhön. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työoloihin kaivataan muutoksia palkkauksen suhteen. Työnkuvan laajuus ja haasteellisuus koetaan vaativaksi ja kokevat saavansa työmäärään suhteutettuna liian vähän palkkaa. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat kokevat työssään väsymystä ja jaksamattomuutta. Arvostuksen puute työstään on tuttu tunne varhaiskasvatuksen erityisopettajalle. Varhaiskasvatuksen kentällä työskentelevät erityisopettajat kokevat palautteen, toimivan tiimin ja moniammatillisen yhteistyön tärkeäksi ja pitää erityisopettajan varhaiskasvatuksen kentällä.

"Bullets, bread & bandaids" : Yhdysvaltain V armeijakunnan täydennystoiminta operaatio Iraqi freedomin hyökkäysvaiheessa 2003

Yhdysvaltain maavoimien ja samalla huollon doktriinia kehitettiin 1990-luvulla vastaamaan kylmän sodan päättymisen jälkeisiä uhkakuvia. Uutta doktriinia kehitettäessä pyrittiin huo-mioimaan operaatio Desert Stormin (1991) kokemukset. Doktriiniin otettiin runsaasti vai-kutteita siviiliyritysten logistiikasta kustannustehokkuuden ja ajankäytön parantamiseksi. Uusi doktriini oli käytössä vuonna 2003 operaatio Iraqi Freedomissa. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää V Armeijakunnan huollon ja täydennystoimialan näkökulmasta, miten uudistettu huollon doktriini toimi operaatiossa, mitkä olivat sen vahvuudet ja heikkoudet sekä mitä vaikutuksia huollon toiminnalla ja taistelutoiminnalla oli toisiinsa. Lähdeaineisto on enimmäkseen kirjallisuutta, pääosin operaatioon osallistuneiden sotilaiden kirjoittamia teoksia. Lisäksi on käytetty sotilasammatillisissa lehdissä julkaistuja artikkelei-ta, asevoimien ohjesääntöjä ja Yhdysvaltain Puolustusministeriön teettämiä raportteja. Opinnäytteiden osuus on vähäinen. Haastatteluja ei ole käytetty. Tutkimusmenetelmä on aineistoanalyysiin perustuva kirjallisuustutkimus. Työssä korostuu lähdekritiikki ja lähtei-den vertailu, koska ajoittain niissä esitetyt tiedot ovat ristiriitaisia. Monet vastoinkäymiset vaikuttivat operaation huoltoon. Sotanäyttämöllä oli hyökkäyksen alkaessa vain puolet sinne alun perin suunnitellusta henkilöstöstä ja kalustosta. Tämä johtui Puolustusministeriön päätöksestä vähentää koko operaatioon käytettäviä resursseja. Henki-löstö- ja kalustopuutteet aiheuttivat muun muassa viivytyksiä kuljetuksiin ja huoltojoukko-jen ylirasittumista. Pääosa huollon henkilöstöstä oli reserviläisiä, jotka olivat tottuneet toi-mimaan vanhan huoltojärjestelmän parissa. Puutteellinen koulutus esimerkiksi uusimman teknologian käytössä aiheutti materiaalikeskuksissa virheitä ja laiminlyöntejä kirjanpidossa. Myös olosuhteet Irakissa olivat ajoittain vaikeat: esimerkiksi ilmasto ja huono tiestö hidas-tivat huollon toimintaa. Haasteista huolimatta liittouman ja V Armeijakunnan huoltojärjes-telmä kykeni kriittisimmiltä osin täyttämään tuettaviensa tarpeet. Tärkeimpänä havaintona operaatiosta voidaan pitää, että huollon doktriiniin tehdyt muutok-set olivat oikeansuuntaisia, mutta ne olivat liian radikaaleja valmistautumisaikaan nähden. Uudistetun doktriinin toimintaperiaate oli alun perin tarkoitettu siviiliyritysten logistiikkaan rauhanomaisissa olosuhteissa, mutta sotatoimialueen epävakautta ne eivät kestäneet. Poliit-tisista päätöksistä johtuen resurssit olivat muutoinkin liian vähäiset doktriinin perusajatuk-sen toteuttamiseen puhtaasti. Sitä vastoin huoltojoukkojen motivaatio sekä mukautumis- ja improvisointikyky olivat tärkeässä roolissa operaation huollon onnistumisen suhteen. Mikä-li käytössä olisi ollut täydet voimavarat, toiminta olisi kokonaisuutena luultavasti ollut huomattavasti lähempänä doktriinin perusajatusta.

Suomen sodissa 1939–1945 saatujen kokemusten vaikutus suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön

Ennen talvisotaa kranaatinheittimistö oli ollut melko pieni jalkaväen koulutushaara, jonka kehittäminen oli vielä kesken talvisodan alettua. Sotien aikana toimittiin lähes kymmenen vuotta vanhojen yleisten taktisten ohjesääntöjen pohjalta. Sotien kokemukset kuitenkin muokkasivat epävirallisesti kranaatinheittistön toimintaa ja taktista käyttöä. Sotakokemusten kerääminen aloitettiin heti talvisodan päätyttyä, sillä niiden tuoma hyöty haluttiin saada laajemmin käyttöön. Välirauhan alettua kokemusten analysointi oli kuitenkin hidasta, eikä kaikkia talvisodan kokemuksia onnistuttu käyttämään hyväksi ennen jatkosodan alkamista. Jatkosodan alussa uusien kokemusten keräämistä jatkettiin. Näiden perusteella kranaatinheittimistön organisaatiota ja taktista käyttöä pyrittiin kehittämään jo sotien aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Suomen sodissa 1939–1945 saadut kokemukset vaikuttivat suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön. Pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: miten kranaatinheittimistöä käytettiin ennen talvisotaa, miten talvisodan kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön, miten kranaatinheittimistön taktinen käyttö kehittyi jatkosodan aikana ja miten sotien kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön sotien päätyttyä. Tutkimus on laadullinen asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisältöanalyysia. Tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat Kansallisarkiston arkistolähteet, jotka koostuvat pääosin päämajan koulutusosaston, jalkaväkitoimiston sekä tykistötoimiston asiakirjoista. Toisen tärkeän alkuperäislähteen muodostavat sotien aikana voimassa olleet ja niiden jälkeen julkaistut ohjesäännöt ja oppaat. Tutkimuksessa ilmeni, että sotien aikana voimassa olleet vanhat ohjesäännöt olivat ohjeistaneet kranaatinheittimistön taktisen käytön tarkasti, mutta niissä oli ollut myös puutteita, esimerkiksi yhteistoimintaa tykistön kanssa ei ollut ohjeistettu. Ohjesääntöjen oppeja ei saatu kuitenkaan täysin käytäntöön talvi- ja jatkosodan alussa, mihin syynä olivat aluejärjestön nopea uudelleenjärjestely ennen sotia, kertausharjoitusten vähyys, heittimien määrän nopea lisääntyminen ja kokemuksen sekä vakituisen henkilökunnan puute heittimistössä. Myös jalkaväen johtajilla oli heittimistön käytössä selviä puutteita. Heittimistön kehityksestä jatkosodan aikana olivat huolissaan etenkin tykistökomentajat, jotka olivat asian takia usein yhteydessä ylöspäin, antoivat ohjeistuksia ja järjestivät koulutuksia. Taktista käyttöä koskeva yhtenäistäminen pääsi käyntiin, kun kranaatinheittimistön ampumatoiminnan tarkastus ja kehittäminen käskettiin 25.7.1942 tykistön tarkastajalle. Jatkosodan loppua kohden siirryttiin myös kranaatinheittimistössä keskitetympään ja lähes tykistölliseen käyttöön. Sotien jälkeen keskustelu kranaatinheittimistön organisaatiosta ja käytöstä kiihtyi. Osa halusi viedä sitä tykistöllisempään suuntaan ja osa pitää sen aikaisempaa selkeämmin jalkaväen tulitukiaseena. Organisaatioissa päädyttiin yhdistämään kranaatinheittimistö jalkaväen muiden raskaiden aseiden kanssa suuriksi kokonaisuuksiksi. Käytön suhteen kevyet kranaatinheittimet pidettiin kiinteästi jalkaväen tukena ja raskaat kranaatinheittimet lähentelivät tykistömäistä käyttöä.

Porous Bodies, Porous Minds. Emotions and the Supernatural in the Íslendingasögur (ca. 1200–1400)

In my PhD Thesis, I study the conceptions and representation of emotions in medieval 13th and 14th-century Iceland. I have used Icelandic saga literature as my source material and Icelandic Family sagas (Íslendingasögur) as my main sources. Firstly, I wished to explore in my study the medieval Icelandic folk theory of emotions: what emotions were thought to be, from what they originated and how they operated? Secondly, in earlier research it has been shown that emotions were seldom described in Íslendingasögur. They were mostly represented in dialogue, poetry or in somatic changes (e.g. turning pale). Consequently, I examined whether medieval Icelanders had alternative emotion discourses in literature, in addition to the usual manner of representation. My study consists of qualitative case studies, and I have analysed the sources intertextually. I suggest that medieval Icelanders regarded emotions as movements of the mind. The mind existed in the heart. As a consequence, emotions were considered physical in nature. The human body and therefore also the human mind was considered porous: if the mind of the person was not strong enough, supernatural agents and forces could penetrate theboundaries of his/her body as winds or sharp projectiles. Correspondingly, minds of strong-willed people could penetrate the minds of others. As a result, illness and emotions could upspring. People did not always distinguish between emotions and physical illnesses. Excessive emotions could cause illness, even death. Especially fear, grief and emotions of moral responsibility (e.g. guilt) made people vulnerable to the supernatural influence. Guilt was considered part of the emotional experience of misfortune (ógæfa), and in literature guilt could also be represented as eye pain that was inflicted upon the sufferer by a supernatural agent in a dream. Consequently, supernatural forces and beings were part of the upspring of emotions, but also part of the representation of emotions in literature: They caused the emotion but their presence also represented the emotional turmoil in the lives of the people that the supernatural agents harassed; emotions that had followed from norm transgressions, betrayal and other forms of social disequilibrium. Medieval readers and listeners of the Íslendingasögur were used to interpreting such different layers of meaning in texts.

Johtajan jäljillä – Johtaminen varhaiskasvatuksen hajautetuissa organisaatioissa laadun ja pedagogisen tuen näkökulmasta

Tutkimus sijoittuu varhaiskasvatuksen hajautetun organisaation kontekstiin, mutta tulokset ovat siirrettävissä muihinkin suomalaisiin kasvatus- ja opetustoimen organisaatioihin. Hajautettujen organisaatioiden tutkimus on ollut varhaiskasvatuksen kentällä vielä vähäistä, vaikka organisaatiomallin vaikutukset johtajuuden toteuttamiselle ovat merkittävät. Hajautetulla organisaatiolla varhaiskasvatuksessa tarkoitetaan sitä, että yhden johtajan alaisuudessa on monta eri päiväkotia tai erilaisia päivähoitomuotoja. Tämä organisaatiomalli on yhä enenevässä määrin kasvava suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen hajautettujen organisaatioiden tutkimuksessa on aiemmin tarkasteltu johtajan ja työntekijöiden ja työntekijöiden keskinäisiä ammatillisia suhteita. Tässä tutkimuksessa näkökulma painottuu johtamiseen ja työskentelyyn hajautetuissa organisaatiossa sinänsä sekä myös laadunarviointiin sekä pedagogiikkaan. Viitekehyksenä tutkimuksessa on LMX-teoria (leader-member-exchange, johtajuuden vaihtoteoria), jossa tarkastellaan esimies-alaissuhdetta ja siihen kiinteästi liittyvää luottamuksen käsitettä. Luottamuksen merkitys hajautetuissa organisaatioissa korostuu, koska esimies ei ole fyysisesti päivittäin läsnä työntekijöiden arjessa. Tutkimuksessa tarkastellaan hajautetuissa varhaiskasvatuksen organisaatioissa työskentelyä seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1) Mitkä ovat varhaiskasvatuksen hajautettujen organisaatioiden johtamisen erityispiirteet? 2) Miten eri työntekijäryhmät kokevat hajautetussa organisaatiossa työskentelyn? 3) Millaisia kokemuksia esimiehillä ja työntekijöillä on heidän yksiköissään toteutetusta laadunarvioinnista? 4) Millaiseksi työntekijät ja esimiehet kokevat esimieheltään saadun tuen? Tutkimuksessa oli kolme eri aineistoa. Ensimmäinen aineisto koostui 11 hajautetun organisaation johtajan haastattelusta. Toinen aineisto (n = 223) sisälsi haastateltujen esimiesten lomakevastausten lisäksi heidän alaisuudessaan toimivien työntekijöiden, 10 esimieskoulutukseen osallistuneen johtajan sekä kolmen erillisyksikön työntekijöiden vastaukset. Kolmas aineisto oli kerätty pääkaupunkiseudulta varhaiskasvatuksen johtajilta lomakekyselynä (n = 112). Aineistoa on analysoitu teorialähtöisen ja aineistolähtöisen sisällönanalyysin ja tilastollisten analyysien avulla Tulokset osoittavat, että johtajat kokivat hallinnollisten töiden vievän paljon aikaa. Esimiehen kanssa eri työpaikassa työskentelevät työntekijät hahmottivat koko organisaation selkeämmin kuin esimiehen kanssa fyysisesti samassa paikassa työskentelevät. Esimiesten käsitysten mukaan laadunarviointia suoritettiin enemmän kuin mitä työntekijöiden mukaan. Työntekijät kaipasivat esimiehiltään tukea yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen, pedagogiseen ohjaukseen, kehittämiseen ja toiminnan resursseihin liittyen. Erillisyksikössä työskentelevät kokivat saavansa enemmän tukea kuin esimiehen kanssa fyysisesti samassa yksikössä työskentelevät työntekijät. Sekä esimieheltä saadun pedagogisen tuen että luottamuksen kokemukset kiinnittävät tämän tutkimuksen tulosten mukaan huomion rakenteiden merkitykseen hajautetuissa organisaatioissa. Arviointiin, pedagogiseen tukeen ja tiedonkulkuun liittyvien rakenteiden huomioiminen helpottaa hajautetussa organisaatiossa johtamista. Edellisten lisäksi johtajan selkeä visio omasta johtamistyöstään ja jaetun johtajuuden hyödyntäminen edesauttavat työn hallinnan kokemuksia.

Haaveiluvelliä ja polttamatonta pihlajan tuhkaa. Miten ja miksi muistoja kerrotaan Lyttylän koulukartanosta

Muistitietoa käsittelevä tutkimukseni selvittää sitä, miten ja miksi muistoja kerrotaan Lyttylän koulukartanosta. Tutkin myös sitä, mitä muistojen kertomisella viestitään. Porin kaupunkiin kuuluvassa Lyttylän kylässä on vanha koulukartano, jonka kaikki kyläläiset tuntevat, ja se on paikka, jossa monet muistot elävät vielä nykyäänkin. Tutkimusaineistonani ovat lyttyläläisten henkilöiden teemakirjoitelmat ja – haastattelut. Nämä muistelmat edustavat muistelijoidensa omakohtaisia näkemyksiä ja tulkintoja menneestä. Lyttyläläisten teemakirjoitelmista ja – haastatteluista välittyy se, miten tärkeää heille on kuulua tähän kyläyhteisöön. Käytän tutkimuksessani lähiluvun, teemoittelun ja tyypittelyn menetelmiä, jotka ovat laadullisen aineiston analyysitapoja. Keskityn tutkimusaineistoni analysoinnissa niihin lyttyläläisten kertomuksiin, joissa muistellaan koulunkäyntiin liittyviä asioita. Tutkimuksessani selvitän myös niitä ilmiöitä, jotka liittyvät agraarisen kulttuurin muutokseen 1900-luvulla (oppivelvollisuuden lisääntyminen, kansakoulun perustaminen Lyttylään, koulunkäynnin ja työnteon vaikutus lyttyläläisten arkielämään, köyhyyden ja kurin kokemukset sekä sotavuodet). Siihen, miten lyttyläläiset kertovat muistojaan, on vaikutuksensa sillä, mihin asioihin he haluavat ottaa kantaa, minkälaisessa tilanteessa muistoja kerrotaan, minkälaisia asioita yhteisö pitää muistamisen ja kertomisen arvoisina sekä minkälaisia kertomisen tapoja he ovat oppineet. Myös lyttyläläisten muistojen keräämisen, tallentamisen ja tuottamisen prosessit vaikuttavat siihen, miten kansakouluun liittyvistä muistoista kerrotaan. Lyttyläläiset kertovat muistojaan siksi, että he haluavat palata hetkeksi menneeseen, muistella muistoja yhdessä toisten kanssa sekä vertailla menneisyyttä ja nykyhetkeä. He haluavat jakaa nuoremmille sukupolville tietoa siitä, millaista koulunkäynti heidän lapsuudessaan on ollut. Lyttyläläisten muistelukerronta välittää henkilökohtaisten menneisyyden tulkintojen lisäksi tietoa siitä, millaisia sosiaalisia ja kollektiivisia ulottuvuuksia muistitiedolla on. Pirjo Korkiakankaan sanoin henkilökohtainen historiamme muodostuu sekä yksilöllisistä että kollektiivisista kokemuksista, joita säilytämme muistoissamme. Kertominen on sosiaalisen vuorovaikutuksen väline. Tämä pitää paikkansa myös lyttyläläisten muistelukerronnassa.

”Siinä oli hämähäkki väärinpäin”. Tutkimusraportti pornografiaa koskevan muistitiedon keruuhankkeesta

Tämä tutkimusraportti kokoaa yhteen yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kanssa toteutetun pornografiaa käsittelevän muistitiedon keruuhankkeen ”Siinä oli hämähäkki väärinpäin” lähtökohdat, erittelee kuhunkin keruukysymykseen saadut vastaukset sekä kokoaa lyhyesti yhteen aineistosta johdettavia yleisiä teemoja. Muistitietokeruun tavoitteena oli kartoittaa eri ikäisten suomalaisten pornoa koskevia näkemyksiä, muistoja ja kokemuksia sekä pornon kulttuurista asemaa Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Keruu aukeni 16.4.2012 ja sulkeutui 31.10.2012. Vastauksia kertyi tänä aikana kaikkiaan 45, yhteensä 853 sivua tekstiä. Keruuseen osallistui 14 naista ja 31 miestä, joista nuorin oli syntynyt vuonna 1994 ja vanhin vuonna 1925. Vastaajien synnyin- ja asuinpaikat, koulutus- ja ammattitaustat, vastauksista ilmenevä seksuaalinen suuntautuminen ja pornoon asennoituminen vaihtelivat, joskin myönteisiä asenteita ilmeni runsaasti. Keruukutsussa esitettiin yhteensä 26 kysymystä, joiden tiimoilta vastaajia pyydettiin halutessaan kirjoittamaan. Raportti käy lävitse kaikki nämä keruukutsun viiteen kokonaisuuteen jaetut kysymykset ja niihin annetut vastaukset. Kysymykset vaihtelivat pornon määritelmistä pornosisältöjä koskeviin muistoihin, lapsuuskokemuksiin, pornon ostamiseen, löytämiseen ja säilömiseen, pornosta käytyihin keskusteluihin sekä pornoon liittyviin kehoihanteisiin ja seksileluihin. Jotkut osallistujat vastasivat lähes kaikkiin kysymyksiin, toiset taas kirjoittivat vapaamuotoisemmin muistoistaan ja näkemyksistään. Raportti pyrkii välittämään aineiston monimuotoisuuden, joskin siitä on pääosin rajattu pois vastaukset, jotka keskittyvät vastaajien yleisempiin lapsuutta tai seksuaalisuutta koskeviin muistoihin pornografiaan erikseen keskittymättä. 1920- ja 30-luvuilla syntyneiden vastaajien lapsuusmuistot käsittelevät aikaa, jolloin pornografiaa ei massatuotettuina kuvina tai teksteinä ollut Suomessa yleisesti saatavilla. Vastaukset kuvastavat osaltaan mediakulttuurista muutosta seksiteemaisten lehtien asteittaisesta saatavuudesta pornolehtien kasvavaan näkyvyyteen, kaitafilmien ja videoiden katseluun sekä netissä saatavilla olevan pornon määrän ja kirjon räjähdysmäiseen kasvuun. Toisaalta vastaajat kuvailevat myös seksuaalisen kiihotuksen tavoittelua postimyynti- ja mainoskatalogien, valtavirran kaunokirjallisuuden ja elokuvien äärellä. Vastaajat ovat kohdanneet pornoa yleensä varhaisessa teini-iässä. Lapsuus- ja nuoruusmuistoissa pornoa on löydetty vanhempien ja muiden sukulaisten kätköistä, metsäpiiloista ja roskiksista. Ystävykset ovat jakaneet pornoa keskenään motiivinaan seksuaalisuuteen kohdistuneen kiinnostuksen ohella sekä huvittuneisuus että kielletyn aineiston vetovoima. Pornon löytämiseen, säilömiseen ja piilotteluun liittyy paljon muistoja, joita vastaajat käsittelevät pääosin lämpimin sävyin. Pornokulutuksen siirtyessä enenevästi nettiin kätköjen tarve on selvästi pienentynyt. Vastaajat pitivät pornon määrittelemistä keskimäärin vaikeana tehtävänä. Vaikeaksi miellettiin myös pornon vaikutusten eritteleminen siksi, ettei niiden eristämistä ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan laajemmista vaikutteista pidetty mahdollisena. Pornografia oli ollut monen vastaajan elämässä tärkeä asia: yksille se oli riippuvuutta aiheuttava ja parisuhteita tuhoava voima, toisille taas parisuhteen seksielämää piristävä ja puolisoita toisiinsa lähentävä tekijä. Lisäksi vastaajien kokemukset ja pornoa koskevat näkemykset vaihtelivat elämänkaaren myötä iän, parisuhteiden ja muiden viitekehyksen mukaan. Suppeasta vastaajamäärästään huolimatta aineisto täydentää omalta osaltaan sekä kotimaisen mediahistorian kokonaiskuvaa että ymmärrystä kansalaisten arkisista pornokokemuksista eri elämänvaiheissa.