Maaseudun tulevaisuus – Maaseudun kehittämisohjelma sitä koskevassa uutisoinnissa

Maaseudun kehittäminen on aluepolitiikan osa-alue, jossa maaseutumielikuvat ja maaseudun kehittämispolitiikka kohtaavat. Euroopan unionin jäsenyyden aikana maaseudun kehittämisestä on tullut paikkaperustaista ja ohjelmavetoista. Maaseudun kehittämisen haasteena on 2000-luvulla maaseutupolitiikan eriytyminen omaksi politiikan osa-alueekseen, mikä on osin ajanut maaseudun kehittämisen pois aluepolitiikan keskiöstä. Tutkimuksessa yhdistetään maaseutumielikuvien ja maaseudun kehittämispolitiikan tarkastelu tutkimalla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan liittyvää uutisointia. Tutkimuksen aineisto kerättiin vuosina 2013–2014 ilmestyneistä Maaseudun Tulevaisuus -lehdistä. Asettamalla tarkastelujakso Euroopan unionin ohjelmakauden vaihteeseen päästiin samalla tarkastelemaan sitä, miten maaseudun kehittämisohjelman uudistumisesta uutisoitiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin niitä tekstejä, joissa mainittiin maaseudun kehittämisohjelma tai jokin sen osa-alue. Tällaisia maaseudun kehittämistä käsitteleviä tekstejä löytyi tarkastelujakson ajalta 62 kappaletta. Menetelmänä käytettiin sisällönanalyysia ja sen perusteella tekstit voitiin jakaa neljään eri teemaan. Nämä teemat olivat maaseutuohjelman uudistuminen, maatalouden rooli, maaseudun asema ja maaseuturahoitus. Maaseudun kehittämisestä käydyssä keskustelussa korostuivat maatalouden merkitys sekä monialaisen elinkeinopohjan tarve. Hanketoimintaa arvostettiin, vaikka siitä kirjoitettiin yhä puolustelevaan sävyyn. Huomattavaa oli myös se, miten maaseutua määriteltiin kehittämiskontekstissa. Usein kielteisinä nähdyt maaseudun piirteet, kuten pitkät välimatkat ja harva palveluverkko, nähtiin aineistossa suomalaisen maaseudun erityispiirteinä. Vaikka aineistosta löytyi monialaista maaseutua tukevaa puhetta, maaseudun kehittäminen näyttäytyi maatalouspainotteisempana kuin monipuolistuvaa maaseutua tavoittelevissa poliittisissa ja tutkimuksellisissa määritelmissä.

Raaseporin seutukunnan aluekuvat Seudun kuntien esiintyminen Etelä-Uusimaa –lehden uutisoinnissa vuonna 2010

Paikallisen lehdistön tutkimus on ollut suomalaisessa maantieteessä hyvin vähäistä. Maantieteen näkökulmasta painettua mediaa on lähestytty lähinnä maakuntalehdistöön ja sen uutisointiin keskittyvän tutkimuksen kautta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Raa-seporin seutukunnan kunnista muodostuvia aluekuvia, jotka syntyvät paikallisen ilmais-jakelulehden Etelä-Uusimaan uutiskirjoituksissa. Kirjallisuuskatsauksen perusteella tätä työtä vastaavaa tutkimusasetelmaa ei ole paikallista lehdistöä aineistona käyttäen aikai-semmin toteutettu. Tutkielmassa seurataan konstruktionistista metodologiaa, jossa ymmärretään, että to-dellisuus rakentuu sosiaalisissa käytänteissä ja syntyvä maailmankuva representoi reaa-limaailman todellisuutta. Lisäksi konstruktionismissä uskotaan, että sosiaalisesti raken-tunut todellisuus myös itsessään luo ja uusintaa reaalimaailman todellisuutta. Tutkimusaineistona oli kaksi kertaa viikossa ilmestyvä Etelä-Uusimaa –lehti, jonka ja-kelualue on Hanko, Inkoo ja Raasepori. Aineisto rajattiin koskemaan vain Etelä-Uusimaa –lehden uutisarkistoa, jolloin tutkimuksen ulkopuolelle jäivät lehden urheilu- ja tapahtumauutisointi sekä mielipideosio. Aineisto koostui 34 lehdestä, joista analysoitiin 413 uutista. Tutkielmassa sovellettiin sisällönanalyyttisia tutkimusmetodeja. Etelä-Uusimaa –lehden uutisointia tarkasteltiin sekä määrällisellä että laadullisella tutkimusotteella. Aineiston uutiset ryhmiteltiin 11 luokkaan aiheensa mukaan. Ryhmittelyn lisäksi uutiset luokiteltiin sen mukaan, millaisen sävyn ne antavat kohdealueensa aluekuvalle. Nämä yhdistämällä saatiin Hangolle, Inkoolle ja Raaseporille omat profiilipohjat, joista aluekuvat muodostettiin. Uutisten alueellista jakaumaa tarkasteltiin kuntatasolla. Keskeisimpinä tutkimustuloksina havaittiin, että Etelä-Uusimaa –lehden uutisointi ei jakaudu tasapuolisesti Raaseporin seutukunnan kuntien kesken. Ylivoimaisesti suurin osa uutisista käsitteli Raaseporia. Hanko ja Inkoo esiintyivät uutisissa lähes yhtä usein suhteessa toisiinsa. Etelä-Uusimaa –lehden tapa kirjoittaa uutisensa on pääsääntöisesti hyvin neutraali. Analyysin perusteella syntyneissä aluekuvissa ei ollut kovinkaan suuria eroja kuntien välillä. Kunnat näyttäytyivät pääosin positiivisen uutisoinnin valossa. Tästä huolimatta seutukunnan tasolla aluekuva osoitti alueen olevan taantuvan kehityksen tiellä.

Yhdysvaltalaisen mekanisoidun jalkaväkipataljoonan kokoonpanon kehittyminen vuosina 1973-2003

Tutkimuksella pyritään selvittämään yhdysvaltalaisen mekanisoidun jalkaväkipataljoonan kokoonpanon kehittyminen ja siihen vaikuttaneet tekijät vuosina 1973–2003. Kokoonpanoa tarkastellaan kokonaisuutena ja sen suorituskykyä pyritään arvioimaan ottamalla huomioon varsinaisen organisaation lisäksi käytössä ollut kalusto ja materiaali. Aikaisempaa suomenkie-listä tutkimusta ei tältä aikaväliltä tästä aiheesta ole. Tutkimuksessa käytetään julkisia kirjallisia lähteitä, joista tärkeimmät ovat Yhdysvaltojen armeijan ohjesäännöt ja organisaatiokaaviot. Aihetta sivuavaa kirjallisuutta on paljon, mutta näkökulma on yleensä pataljoonan tasoa korkeammalla. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty lähteinä yhdysvaltalaisten sotilasopetuslaitosten julkisia tutkimuksia sekä Yhdysvalloissa il-mestyviä sotilasalan lehtiä. Sotilasalan lehdistä pystyy seuraamaan aikakauden keskustelua sekä alatasojen käyttäjien kokemuksia eri välineistä ja kokoonpanoista. Lähteistä saatuja tieto-ja yhdistelemällä on selvitetty pataljoonan kokoonpano ja sen muutokset. Nämä on sidottu isompaan kokonaisuuteen divisioonien organisaatioiden sekä maavoimien taisteluoppien kaut-ta. Näitä tietoja yhdistelemällä on voitu selvittää pataljoonan kokoonpanon kehittymisen syitä. Tutkitulla aikavälillä mekanisoidun jalkaväkipataljoonan kokoonpano on keventynyt ja yksin-kertaistunut. Suorituskykyjen karsinta on keskittynyt erityisesti orgaaniseen epäsuoraan tuleen ja huoltoon. Kehittynyt tekniikka on kuitenkin pitänyt pataljoonan tulivoiman, liikkuvuuden, suojan ja johdettavuuden hyvällä tasolla. Pataljoonasta poistuneet suorituskyvyt on siirretty divisioonan organisaatioon, josta ne on tarpeen mukaan alistettu. Mekanisoitu jalkaväkipatal-joona on ollut koko tutkitulla aikavälillä joustava organisaatio, jota on tilanteen mukaan voitu vahventaa tai heikentää. Pataljoona on pyritty pitämään osana isompaa kokonaisuutta, jotta sen tukeminen ylempien johtoportaiden suorituskyvyllä on mahdollista. Pataljoonan kokonaissuorituskyky on tutkittuna aikana kasvanut, mutta se on tullut koko ajan riippuvaisemmaksi ylemmän johtoportaan tuesta ja erityisesti toimivista johtamisjärjestelmis-tä. Toimiessaan kokonaisuus on erittäin tehokas, sillä kukin organisaatio ja johtoporras voi keskittyä pääsääntöisesti omaan tehtäväänsä. Taistelevat joukot, joilla ei ole tarvetta huolehtia tukevista joukoista, voidaan nopeasti siirtää tarvittavalle alueelle. Samaan aikaan tukevat ase-lajit ja joukot voivat luoda omat painopisteensä tarpeen mukaan. Vaarana on kuitenkin se, että johtamisjärjestelmä ei syystä tai toisesta toimi, jolloin yhteistoiminta vaikeutuu tai loppuu kokonaan. Vaikka mekanisoidun jalkaväkipataljoonan päätehtävä onkin tavanomainen taiste-lu, ovat uudistuneet uhkakuvat ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikka vaikuttaneet pataljoonan teh-täviin ja kokoonpanoon.

Kosmopoliittisuus, monikulttuurisuus, kansainvälisyys. Kulttuurihistoriallisia näkökulmia

Vieraat kulttuurit ovat herättäneet sekä uteliaisuutta että pelkoa. Tämän kirjan artikkelit käsittelevät eurooppalaisten tapoja kohdata muita kulttuureja sekä Euroopan sisällä että sen rajojen ulkopuolella. Ajallisesti teksteissä liikutaan 1600-luvulta 2000-luvulle. Tuona aikana kosmopoliittisuus, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys ovat ehtineet saada uusia sisältöjä ja tulkintoja. Siten tässä kokoelmassa ei luoda kattavaa kokonaiskuvaa niiden historiasta vaan teoksen avainkäsitteitä tarkastellaan monipuolisesti ja yllättävistä näkökulmista.

Hiljaisuuden kulttuurihistoria

Suhteemme hiljaisuuteen on ristiriitainen. Hiljaisuus puhuttelee meitä, tarvitsemme ja etsimme sitä, mutta käytämme hiljaisuutta myös rankaisemiseen ja tuomitsemiseen. Tämän teoksen artikkelit tarkastelevat menneisyydessä hiljaisuudelle luotuja merkityksiä, hiljaisuutta mielentilana ja hiljaisuuden julmempaa puolta, äänettömyyttä silloin kun pitäisi korottaa ääntä.

Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939.

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.

TIME ja kumouksellisuuden pelko. Yhdysvaltain kommunistivainot vuosina 1950–1959

Tutkielmassa tarkastellaan miten yhdysvaltalainen TIME-aikakauslehti käsitteli Yhdysvaltain kommunismin vastaista toimintaa artikkeleissaan. Tutkimuksen kohteena ovat aikavälillä 1950–1959 julkaistut TIME-aikakauslehden artikkelit. Tutkimus kertoo, miten lehti uutisoi Yhdysvaltain kommunismi vastaisista toimista, mitkä tahot lehden mukaan olivat merkittäviä toimijoita kommunismin vastaisissa toimissa, kohdistuivatko kommunismin vastaiset toimet lehden mukaan ensisijaisesti yksilöihin vai yhteisöihin ja millaisia kirjoittamisen tapoja lehti käytti kirjoittaessaan kommunismin vastaisesta toiminnasta. Yhdysvaltain kommunismin vastaisia toimia käsitteleviä artikkeleita tarkastellessa on mahdollista saada käsitys TIME-aikakauslehden omasta suhtautumisesta kommunismin vastaisiin toimiin. Samalla artikkeleita tarkastelemalla on mahdollista tehdä huomioita siitä millainen poliittinen ilmasto Yhdysvalloissa vallitsi vuosien 1950–1959 välillä. Tutkimusmetodina tutkielmassa on käytetty historialliskvalitatiivista metodia, jolle kvantitatiivinen aineiston tarkastelu on toiminut apumetodina. Tutkimuksen keskiössä on lehden artikkelien laadullinen analyysi. Tutkimuksen perusteella ilmeni, että lehti hyväksyi kommunismin vastaiset toimet silloin kun ne kohdistuivat Yhdysvaltain kommunistiseen puolueeseen, kommunismiin ideologiana tai rikoksiin syyllistyneisiin kommunisteihin. Toisaalta lehti vastusti sellaisia kommunismin vastaisia toimia, joissa perusteettomien syytösten kautta pyrittiin tuomitsemaan henkilöitä tai yhteisöjä. Lehden mukaan keskeisimmät toimijat kommunismin vastaisissa toimissa olivat senaattori Joseph McCarthy, presidentti Dwight D. Eisenhower, Yhdysvaltain oikeuslaitos sekä liittovaltion poliisi. Merkillepantavaa oli erityisesti se, että TIME-aikakauslehti kykeni osittain nousemaan Yhdysvalloissa 1950-luvulla vallinneen pelon ilmapiirin yläpuolelle ja kriittisesti tarkastelemaan kommunismin vastaisia toimia. Toisaalta lehti antoi paljon tilaa sivuillaan myös toimille, joilla luotiin ja ylläpidettiin pelon ilmapiiriä. Tällaisista toimista keskeisimpiä olivat senaattori McCarthyn toimet, joista lehti kirjoitti laajasti. Tutkimus tuo osaltaan lisävalaistusta Yhdysvaltain 1950-luvun kommunismin vastaisten toimien lehdistön kautta tapahtuvaan tutkimukseen.

Maihinnousualusten ryhmitysmuutokset Neuvostoliitossa vuosina 1960–1991

Neuvostolaivasto oli tärkeimpiä maihinnoususodankäynnin harjoittajia kylmän sodan vuosina. Neuvostolaivastolla oli maihinnoususodankäyntiin liittyviä tehtäviä sekä omilla lähialueillaan että kaukaisilla valtamerillä. Ilmatyynyalusten kehittämisessä ja käytössä se oli vastustajiaan edellä etenkin paikallisilla merialueilla, kuten Itämerellä. Ei kuitenkaan tiedetä tarkasti, mihin maihinnousualukset oli sijoitettu, miten paljon niitä oli ja minkälaisia ne olivat. Tässä tutkimuksessa selvitetään Neuvostolaivaston maihinnousualusten ryhmitykset, jotta Neuvostolaivaston maihinnousukykyä ja toimintamahdollisuuksia eri merialueilla voidaan arvioida nykyistä paremmin. Ryhmitysten selvittämiseksi on tutkittu maihinnousualusten sijoituksia, sijoitusten syitä ja alusten tärkeimpien teknisten ominaisuuksien kehitystä. Tutkimus perustuu analyysille monentyyppisistä lähteistä. Tärkeimpiä lähteitä ovat Yhdysvaltojen tiedustelupalveluiden Neuvostolaivastoa ja Varsovan liittoa koskevat historialliset asiakirjakokoelmat, Neuvostolaivastoa koskevat opinnäytteet ja tutkimukset sekä useiden länsimaisten ja neuvostoliittolaisten sotilasaikakausilehtien artikkelit. Alushankinnat perustuivat Neuvostolaivaston tehtäville, jotka riippuivat Neuvostoliiton sotilaallisista tai ideologisista tavoitteista. Maihinnousualukset ryhmitettiin siten, että Neuvostolaivastolle määrätyt tehtävät pystyttiin suorittamaan kullakin merialueella tehokkaasti. Joka laivastoon ryhmitettiin eri määrä erilaisia maihinnousualuksia, koska alusten tarve riippui siitä, miten vaikeaa merialueelta oli päästä valtamerille, miten tärkeänä Neuvostoliitto piti merialueen kontrollointia ja mitä ominaisuuksia merialue vaati maihinnousualuksilta.

Clever-1 ja sen ilmeneminen konditionaalisesti poistogeenisissä hiirimalleissa

Proteiinit ovat elimistön perusyksiköitä. Niiden oikeanlainen toiminta ja rakenne ovat välttämättömiä solujen tarkoituksenmukaiselle toiminnalle. CLEVER-1 (common lymphatic endothelial and vascular entohelial receptor-1) on tyypin 2 makrofageissa ja sinusoidaalisessa endoteelissä tavallisesti ilmentyvä proteiini, jonka yhteyttä elimistön normaaliin toimintaan ja moniin eri sairaustiloihin on pyritty selvittämään. Tämän syventävien opintojen kirjallisen työn tarkoituksena on koota kirjallisuuskatsaukseen tämänhetkinen tieto CLEVER-1 -molekyylistä sekä kokeellisessa osiossa tutkia kyseisen molekyylin ilmenemistä eri hiirimalleissa. Kirjallisuuskatsauksen artikkelit valittiin PubMed-tietokannasta. Kokeellisessa osiossa perehdyin CLEVER-1:n ilmenemiseen hiiren maksassa, munuaisessa ja keuhkoissa. Tarkoituksena oli tutkia molekyylin ilmenemistä villityypin hiirissä ja verrata ilmenemistä hiiriin, joissa CLEVER-1 on poistettu vain joko makrofageista tai endoteelisoluista (ns. konditionaalisesti poistogeeniset hiirimallit). Ilmenemistä tutkittiin kaksoisfluoresenssivärjäyksillä. Kirjallisuuskatsauksessa osoitan, miten CLEVER-1 on liitetty moniin eri sairaustiloihin, erityisesti syöpäsairauksiin sekä tulehduksellisiin sairauksiin. Lisäksi pyrin hieman kartoittamaan tulevaisuudennäkymiä CLEVER-1:een liittyvässä tutkimuksessa. Kokeellisessa osiossa sain tuloksia, jotka osoittavat, että konditionaalisesti poistogeeniset hiirimallit eivät toimi aivan odotetulla tavalla. CLEVER-1:tä ei ole kyetty poistamaan täysin halutuista kohdesoluista. Havaitsin kuitenkin joitakin eroja ilmenemisessä poistogeenisten ja villityypin hiirten välillä. Lisäksi CLEVER-1 ilmentyy bronkiolaaristen epiteelisolujen alla kaikkien hiirilinjojen keuhkoissa. Näiden solujen alkuperä on vielä toistaiseksi tuntematon.

Kannabiksen vaikutus väkivaltakäyttäytymiseen

Kannabista pidetään yleisesti rauhanomaisena ja haitoiltaan vähäisenä päihteenä, ja sen laillistaminen on jatkuvasti puheenaiheena Suomessa ja muissa länsimaissa. Vuonna 2010 17 % suomalaisista oli käyttänyt joskus kannabista. Hamppukasvin psykoaktiiviset ainesosat, kannabinoidit, vaikuttavat keskushermostossa monilla tavoilla, eikä näitä mekanismeja vielä täysin ymmärretä. Kannabiksen ja väkivaltaisen käyttäytymisen välisestä suhteesta on keskusteltu 1900-luvun alusta lähtien, mutta tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia. Viime vuosina on saatu uusia todisteita siitä, että kannabiksen käyttö nuoruusiällä varhentaa psykoosisairauksiin sairastumista. Tämän tutkielman tarkoituksena on kirjallisuuteen perehtymällä selvittää, minkälaista tutkimusta kannabiksen ja väkivallan välisestä suhteesta on tähän päivään mennessä tehty, ja arvioida, voidaanko tulosten perusteella tehdä päätelmiä. Lisäksi pohditaan mahdollisia tulevaisuuden tutkimuskohteita ja -menetelmiä. Tutkielmassa luodaan myös katsaus kannabiksen psykofarmakologiaan sekä kannabiksen käyttöön Suomessa. Aineistoa hankittiin alan oppikirjoista sekä tieteellisistä hakukoneista hakusanoilla cannab*, violen*. Hakutuloksista valittiin aihetta parhaiten vastaavat artikkelit. THL:n viimeisimpiin huumeraportteihin perehtymällä luotiin kuva huumetilanteesta Suomessa tällä hetkellä. Aineistoon perehtymällä selvisi, että tutkimustulokset kannabiksen ja väkivaltaisen käytöksen välisestä yhteydestä ovat hyvin vaihtelevia. Tutkimuksesta ja metodeista riippuen on tehty havaintoja sekä väkivaltaisuuden lisääntymisen että vähentymisen puolesta. Lisäksi useat tutkimukset eivät ole löytäneet lainkaan yhteyttä väkivaltaisuuden ja kannabiksen välillä. Tulosten ristiriitaisuus selittyy osaltaan vaihtelevilla menetelmillä, väkivaltaisuuden erilaisella määrittelyllä ja muiden päihteiden samanaikaisen käytön vaikutuksilla. On kuitenkin tunnistettavissa useita selviä mekanismeja, joilla kannabis voi lisätä väkivaltaista käyttäytymistä.

Raskausajan ja lapsivuodeajan unihäiriöt

Tämän kirjallisuuskatsauksen on tarkoitus tarkastella raskauden ja lapsivuoteen aikaisia unihäiriöitä. Erityisesti mielenkiinnon kohteena ovat unettomuus, levottomat jalat –oireyhtymä, masennus ja muutokset unen arkkitehtuurissa. Unihäiriöistä kyseisenä aikana on tieteellisessä maailmassa kiinnostuttu vasta viime vuosina, jonka takia tutkimustietoa on vielä rajallisesti. Lisäksi puuttuvat yhtenevät diagnostiikka- ja hoitosuositukset. Tavoitteena on selvittää mitä julkaistua tietoa aiheesta on tällä hetkellä. Artikkelit on haettu PubMedista. Raskauden ja lapsivuoteen aikana esiintyy runsaasti unihäiriöitä. Oireina ja löydöksinä on muun muassa lyhentynyt yöuni, vaikeus saada ja ylläpitää unta, lisääntynyt kuorsaus ja päiväaikainen väsymys. Erityisesti kärsii unen tehokkuus. Oireiden esiintyvyydellä ja vaikeusasteella on tapana pahentua raskauden edetessä. Lisäksi voi ilmetä spesifisiä unihäiriöitä, kuten levottomat jalat –oireyhtymää. Raskauden aikaisilla unihäiriöillä on todettu monia haitallisia vaikutuksia sekä odottavaan äitiin että syntyvään lapseen. Tästä syystä unihäiriöitä tulisi seuloa ja hoitaa aiempaa paremmin. Ensisijaisesti tulisi suosia lääkkeettömiä hoitoja. Tämä kirjallinen työ on osa syventäviä opintojani. Toinen osa koostui FinnBrain-tutkimukseen tehdystä tutkimusdatan tallennuksesta.

”Lojumaan tai kuolemaan Välimeren auringonpaisteeseen” –Kyproksen suomalaiset rauhanturvaajat sanomalehdistössä keväällä 1964

Tutkielmani aiheena on suomalaisten rauhanturvaajien kuvaus sanomalehdissä keväällä 1964. Vertailen neljän päivittäin ilmestyneen suomalaisen sanomalehden näkemyksiä rauhanturvaajista keskenään, jotta voin näin tunnistaa niiden välisiä eroja ja samankaltaisuuksia. Tutkittavat lehdet ovat Helsingin Sanomat, Uusi Suomi, Kansan Uutiset ja Ilkka. Tarkastelen sitä kuvaa, joka Yhdistyneiden Kansakuntien Kyproksen rauhanturvaoperaatioon lähteneistä rauhanturvaajista muodostui maalis- ja kesäkuun välisenä aikana keväällä 1964. Erityisesti huomioin mahdollista ristiriitaa siinä kuvasivatko lehdet rauhanturvaajien palvelusta Kyproksella palkallisena lomana vai osallistumisena sotaan. Keväällä 1964 Suomi päätti osallistua käynnistyvään YK:n Kyproksen rauhanturvaoperaatioon. Työni jäsentyy kevään tapahtumien kautta. Suomalaispataljoonan kokoaminen ja lähtö erottuu erillisenä kokonaisuutena, samoin toukokuussa 1964 tapahtunut suomalaisrauhanturvaajan väkivaltainen kuolema Kyproksella sekä lopuksi kesäkuussa 1964 julki tulleet rauhanturvaajien eroanomukset. Aihe hallitsi uutiskevättä ja kaikki lehdet kirjoittivat siitä runsaasti. Lehtien välillä on selkeitä eroja niiden näkemyksissä rauhanturvaajista, mutta tarkasteluajanjakson aikana myös yksittäisten lehtien kuvaus muuttui. Suurin ero on Helsingin Sanomissa ja Uudessa Suomessa, joiden näkemys rauhanturvaajista muuttui kolmen kuukauden aikana täysin. Alussa lehdet kuvasivat innostuneesti pataljoonaa, joka katsottiin suomalaisen sotilasperinteen ylpeiksi jatkajiksi, mutta eroanomusten myötä lehdet ryhtyivät kritisoimaan pataljoonalaisia ”käpykaartilaisiksi”. Kansan Uutisten kuvausta hallitsi lävitse koko tarkasteluajanjakson lehden näkemys Kyproksen rauhanturvaajista osana sen vastustamaa Suomen ulkopoliittista suuntausta. Ilkka kuvasi vähiten Kyproksen pataljoonaa ja se kuvaus oli tutkimuksen lehdistä vähiten vakava.

Tavanomaisen irtaimen esineen sale and lease back -järjestely. Tarkastelussa erityisesti vuokralleottajan sivullissuoja.

Tutkielman aiheena on tavanomaisen irtaimen esineen sale and lease back -järjestely. Järjestelyyn kuuluu nimensä mukaisesti luovutus ja takaisinvuokraus. Kokonaisjärjestelyn avulla rahoittaja ja luotonsaaja pyrkivät luomaan luotonmaksun vakuudeksi omistusoikeuteen perustuvan esinevakuuden. Järjestelyn tavoitteena on, että luotonsaajan asemassa oleva myyjä pystyisi käyttämään samaa esinettä samanaikaisesti sekä va-kuusobjektina että elinkeinotoimintansa tuotantovälineenä. Juuri siitä syystä, että luo-tonsaaja tarvitsee esinettä koko ajan elinkeinotoiminnassaan, ei panttausta voida käyttää. Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja sen pyrkimyksenä on antaa selkeä kokonaiskäsitys irtaimen esineen sale and lease back -järjestelystä ja sen käytettävyydestä vakuusjärjestelynä. Oikeusdogmaattiselle tutkimukselle tyypillisesti tutkielmassa tarkastellaan olemassa olevaa tietomateriaalia. Keskeisimmät tutkielmassa käytetyt kirjallisuuslähteet ovat Jarno Teporan useat sale and lease back -järjestelyyn keskittyvät artikkelit, Jarmo Tuomiston omistusvakuuksia koskeva kirjallisuus sekä Erkki Havansin esineoikeudellinen perusteos Esinevakuudet. Virallislähteistä selvästi merkittävimmät ovat vuonna 1997 voimaantullut maakaari ja sen esityöt. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti vuokralleottajan sivullissuojaan. Näin ollen tärkeimmäksi tutkimuskysymykseksi jäsentyy se, voiko sale and lease back -järjestelyssä ostajan roolissa oleva sijoittaja tai rahoittaja saavuttaa järjestelyn avulla kollisiotilanteiden varalta turvaavan vakuusaseman. Tutkimuksen kannalta keskeinen omistusvakuus-järjestely on vakuusluovutus, jollaiseksi vakuustarkoituksessa tehty sale and lease back -järjestely melko vakiintuneesti tulkitaan. Tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisuutta hyväksyä sale and lease back -järjestely rahoittajalle dynaamista kollisiosuojaa tarjoavaksi vakuusjärjestelyksi ilman julkivarmistusta. Toisaalta selvitetään julkivarmistuksen toteuttamisen mahdollisuutta ilman hallinnansiirtoa muun muassa maakaaren 14:4.1:n 1 kohdan mukaisen kirjaamisen avulla. Nykylainsäädännön puitteissa järjestelyn hyväksyminen itsenäiseksi omistusvakuudeksi näyttää olevan epätodennäköistä ja ilman julkivarmistusta dynaaminen sivullissuoja jää saavuttamatta, vaikka järjestely on sitova inter partes. Tutkimuksen loppupäätelmissä pohditaan, voisiko sale and lease back -järjestelyyn liittyviä ongelmia ratkaista muuttamalla voimassa olevaa lainsäädäntöä tai antamalla täysin uutta lainsäädäntöä. Asiaa pohditaan myös oikeusvertailun keinoin selvittäen muiden Pohjoismaiden sekä Saksan oikeusjärjestelmien kantaa järjestelyyn.

Tiedonkulun ominaispiirteet eri organisaatiorakenteissa

Tämä kandidaatintyö käsittelee tiedonkulun ominaispiirteitä eri organisaatiorakenteissa. Tarkastelun kohteena ovat funktionaalinen ja divisionaalinen organisaatiorakenne. Työn tavoitteena on tutkia rakenteiden asettamia tiedonkulun tarpeita, haasteita ja keskeisimpiä eroavaisuuksia sekä niiden pohjalta tehdä päätelmiä rakenteiden ominaisuuksien vaikutuksesta tiedonkulun ominaisuuksiin. Työ on toteutettu kirjallisuuskatsauksena alan kirjojen ja lehtien pohjalta. Käytetyt teokset ja artikkelit käsittelevät organisaation suunnittelua, organisaatiokäyttäytymistä sekä organisaatioviestintää. Kirjallisuuden perusteella muodostettiin yleiskuva käsiteltävien rakenteiden tiedonkulkuun vaikuttavista ominaisuuksista ja niiden asettamista tarpeista. Kirjallisuuden perusteella tiedonkulun ominaispiirteet ovat erilaisia eri organisaatiorakenteissa. Organisaatiorakenne määrittää organisaation sisäisiä valtasuhteita ja raportointivastuita, joten sitä voidaan pitää tiedonkulun kanavien pohjana. Organisaation ominaisuuksista erityisesti hierarkkisuus, muodollisuus ja päätösvallan keskittyminen vaikuttavat sisäisiin suhteisiin ja siten myös tiedonkulkuun. Nämä ominaisuudet ovat hyvin erilaiset funktio- ja divisioonarakenteissa, joten myös tiedonkulun käytännöt, tarpeet ja haasteet ovat erilaiset. Hierarkkinen funktiorakenne on tiedonkulultaan hyvin virallinen ja esimiesohjautuva, kun taas divisioonarakenteessa johdon ohjaus ja tiedonkulku ovat vähäisempää ja divisioonat toimivat itsenäisinä tulosyksikköinään. Tulosten perusteella huomataan, että kumpikaan rakenteista ei ole toista parempi tiedonkulun kannalta. Organisaation kannattaakin harkita yhdessä rakenteessa pitäytymisen sijaan useamman eri rakenteen yhtäaikaista hyödyntämistä, jolloin saavutetaan useamman rakenteen hyötyjä kerralla. Organisaation on siis mahdollista tehostaa tiedonkulkuaan rakenteita yhdistelemällä tai muokkaamalla tiedonkulkua olemassa olevaan rakenteeseen sopivammaksi.

Joukkovalvonnan tekniikat internetissä ja joukkovalvonnan estäminen Tor-anonyymiverkon avulla

Joukkovalvonnalla tarkoitetaan jonkin tietyn ison ihmisryhmän valvontaa. Sen tarkoituksena on kerätä valvonnan kohteista kaikentyyppistä informaatiota. Joukkovalvonta voi olla fyysistä, viestintään kohdistuvaa tai elektronista valvontaa. Internetin ulkopuolella tapahtuvaa joukkovalvontaa on harjoitettu jo kauan aikaa sitten. Joukkovalvontaa on esiintynyt jo Rooman keisarikunnan aikana, jolloin valvonnan kohteena olivat muun muussa keisarikunnan eri ministeriöt. Nykyään joukkovalvonnassa on käytössä paljon teknistä laitteistoa kuten valvontakameroita. Tutkielmassa kerrotaan erilaisista internetissä käytettävistä joukkovalvontamenetelmistä, kartoitetaan niitä hyödyntäviä osapuolia, sekä esitellään Tor-verkkoa työkaluna joukkovalvonnan estämiselle. Tutkimuksen lähteinä toimivat tieteelliset artikkelit, sekä verkkosivut. Internetissä tapahtuva joukkovalvonta voidaan jaotella niitä hyödyntävien tahojen mukaan. Tällaisia tahoja ovat valtiot, yhtiöt ja erilaiset ryhmät, kuten rikolliset. Näiden tahojen toimintatavoissa ja tavoitteissa on eroja. Valtiot säätävät lakeja ja velvoittavat ihmisiä sekä yhtiöitä toimimaan tiettyjen rajojen puitteissa. Jotkut yhtiöt tarjoavat palveluitaan ilmaiseksi ja saavat vastineeksi käyttäjän dataa. Rikollisryhmät keräävät dataa muun muassa haittaohjelmien avulla. Tor-anonyymiverkon avulla voidaan vaikeuttaa joukkovalvontaa ja näin ollen tehdä siitä työkalu joukkovalvonnan estämisessä. Täysin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole, sillä väärinkäytettynä Tor-anonyymiverkosta ei ole mitään hyötyä.