Matilde Huici Navazin yhteiskunnallinen ja poliittinen toiminta Espanjassa 1922–1937 lehdistöaineiston valossa

Tämä tutkielma tarkastelee Matilde Huici Navazia, espanjalaista naisasianaista, asianajajaa, pedagogia ja sosialistia. Tutkielmassa on selvitetty, miten espanjalainen sanomalehdistö käsitteli artikkeleissaan vuosina 1922–1937 Matilde Huici Navazia. Tarkastelen, miten kulttuuriset arvot, normit ja hierarkiat toimivat keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Primaariaineisto koostuu viiden eri spanjalaisen päivälehtiarkiston kokelmista. Tutkimukseni pääasiallisina metodeina käytän kvalitatiivista ja hermeneuttista analyysia. Espanja eli 1920–1930-luvuilla ankaraa ideologista ja poliittista aikaa, johtuen kuninkaan vallan väistymisestä, Primo de Riveran diktatuurista, Espanjan toisen tasavallan syntymisestä ja sisällisodan syttymisesta vuonna 1936. Tutkielmani aikakauden sanomalehtiä yhdisti kiivas keskustelu yhteiskunnallisista ja kulttuurisista kysymyksistä. Lehdistö oli poliittisesti sidoksissa sekä oikealle että vasemmalle. Espanjalainen yhteiskunta jakautui jyrkästi kahtia sukupuolen mukaan. Katolisen kirkon sekä patriarkaalisen kulttuurin normit vaikuttivat oleellisesti naisten aseman yhteiskunnalliseen kehitykseen. Naisten elämänpiiri rajattiin avioliittoon ja kotiin. Espanjan toisen tasavallan kunnianhimoisena tavoitteena oli nostaa maa muiden eurooppalaisten edistyneiden valtioiden tasolle. Tarkastelen tutkimuksessani Espanjan lähihistorian tapahtumia osana yhteiskunnallisesti merkittävän ihmisen henkilöhistoriaa. Huici Navaz pohti tutkimissani artikkeleissa naisen osaa, olemusta ja oikeuksia. Tutkimukseni perusteella hänen sallittiin, ainakin jossain määrin, tuoda esille näitä kysymyksiä lehtiartikkelien yhteydessä. Huici Navazin sallittin käsitellä omia tuntemuksiaan ja väsymättömästi uudelleenmääritellä naisen sosiaalista roolia yhteiskunnan kollektiivisessa tietoisuudessa. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että Matilde Huici Navaz koki myös ankaria pettymyksiä taistelussaan naisen konkreettisen aseman parantamiseksi. Hänen vaatimuksensa yhteiskunnallisen tasa-arvon saavuttamiseksi tukahdutettiin lähes säännönmukaisesti. Huizi Navazin poliittiset kannanotot radikalisoituivat vuoden 1936 jälkeen, kun hän turhautui vallitsevan yhteiskunnan haluttomuuteen muuttaa hallitsevia patriarkaalisia normeja. Huici Navaz toimi väsymättömästi köyhien perheiden lasten aseman parantamiseksi. Huici Navazille koulutuksen, kasvatuksen ja kotihygenian parantaminen olivat tärkeä osa lastensuojelun kehittymisessä.

Hätähuuto internetissä – Internet-sensuurin eettisten argumenttien tarkastelu: Case Cleanfeed Iso-Britannia

Uudet teknologiat mahdollistavat uusia kommunikaatiotapoja, mutta myös uusia tapoja sensuroida kommunikaatiota. Sananvapaus on perinteisesti levännyt vapaan journalismin ja sanomalehtien hartioilla, mutta internet-sivujen, blogikirjoitusten ja sosiaalisen median myötä ajatusten julkaiseminen globaalisti on entistä helpompaa. Ei kuitenkaan ole varmaa, että julkaistut ajatukset tavoittavat yleisönsä. Valtioiden lisääntyvästi harjoittama internet-sensuuri on siirtänyt sananvapauden haavoittuvimman kohdan painokoneista internet-yhteyksiin. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tarkastella internet-sensuurin puolesta esitettyjen argumenttien eettisyyttä. Sensuurin puolesta esitetyt argumentit viittaavat yleensä tietyntyyppisen internet-sisällön, kuten pornografian, negatiivisiin vaikutuksiin, mistä syystä analyysissä käytetään Utilitaristista näkökulmaa. Iso Britanniassa käytetyn estolistan puolesta esitetyt argumentit otetaan tutkimuksen kohteeksi. Tämän tutkielman teoria pohjautuu Utilitarismin etiikkaan, sananvapauden filosofiaan ja internet-sensuurijärjestelmien tekniseen toimintaan. John Stuart Millin mukaan ihmisten sananvapautta ei tule rajoittaa, elleivät he estä muiden ihmisten mahdollisuuksia onneen. Tämän ajatuksen nojalla on tarpeellista tarkastella internet-sensuurijärjestelmien teknistä toteutusta, jotta niiden käytön todelliset seuraukset voidaan selvittää. Teknisistä järjestelmistä käytetään usein erilaisia metaforia, mutta metaforat voivat usein yliyksinkertaistaa teknisiä yksityiskohtia tai esittää niitä väärässä valossa, eivätkä tätä syystä riitä analyysin pohjaksi. Tutkielman löydökset näyttävät, että internet-sensuurin hyväksi esitetyt argumentit eivät ole päteviä Utilitaristisen analyysin pohjalta. Tutkitun internet-sensuurijärjestelmän utiliteetti on negatiivinen ja huonompi kuin filtteröimättömän internet-yhteyden utiliteetti. Aikuissisällön aiheuttamaa vaaraa lapsille on liioiteltu, ja lapsuuden suojelemiseksi rakennetuissa järjestelmissä on suuret mahdollisuudet väärinkäytölle ja tahattomille negatiivisille seurauksille. Sananvapaus on yhteiskuntamme perusta. Se on työkalu konfliktien luomiseksi ja selvittämiseksi rakentavalla tavalla yhteisten totuuksien löytämiseksi. Tutkitut argumentit eivät anna erioikeuksia sensuuriin.

Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia

Suomi luopui puolueettomuuspolitiikasta turvallisuuspoliittisena linjanaan kun se liittyi Euroopan unioniin ennen kaikkea turvallisuussyistä. Vaikka Suomi on EU-jäsenyyden myötä poliittisesti liittoutunut ja vaikka se on jatkuvasti laajentanut ja syventänyt yhteistyötään NATOn kanssa, Suomi on yhä sotilaallisesti liittoutumaton valtio. Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on ollut poikkeuksellisen vakaa kylmän sodan jälkeen ennen kaikkea siksi, että maailman voimakkain suurvalta Yhdysvallat on yhä sotilaallisesti läsnä Euroopassa ja Euroopan integraatio on jatkunut ja syventynyt. Suomi on sitonut nykyisen turvallisuuspoliittisen linjansa turvallisuusympäristönsä pysyvyyteen. Viime vuosina NATOn laajentuminen entisen Neuvostoliiton alueelle on voimistanut läntisten suurvaltojen ja Venäjän välistä valtakamppailua ja turvallisuuskilpailua Suomen lähialueella. Viimeistään Ukrainan konflikti on tehnyt ajankohtaiseksi myös kysymyksen Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta. Tässä artikkeliteoksessa turvallisuuspolitiikan asiantuntijat analysoivat keskeisimpien ulkoisten toimijoiden – EU:n, Ruotsin, Viron, Venäjän, Yhdysvaltojen ja NATOn – merkitystä Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudelle ja Suomen turvallisuudelle sekä pohtivat, onko Suomen syytä muuttaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaansa turvallisuusympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kirjoittajat myös arvioivat Suomen mahdolliseen sotilaalliseen liittoutumiseen liittyviä etuja ja haittoja verrattuna nykyiseen turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun. Teoksen kirjoittajien toisistaan poikkeavat näkemykset Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudesta, NATOn laajentumisen vaikutuksista Itämeren alueella, Venäjän valtapolitiikasta ja sen Suomelle muodostaman sotilaallisen uhan voimakkuudesta, NATOn pelotteen uskottavuudesta ja Yhdysvaltojen sitoutumisesta liittolaistensa puolustamiseen sekä Suomen NATO-jäsenyyden eduista ja haitoista valaisevat laajasti kysymystä Suomen turvallisuudesta ja turvallisuuspoliittisesta ratkaisusta. Suomelle sen geopoliittinen asema Venäjälle strategisesti elintärkeiden Kuolan alueen ja Pietari–Moskova-ydinalueen välittömässä läheisyydessä on ongelmallinen maan turvallisuuden kannalta. Suurvalta Venäjä onkin edelleen keskeisin Suomen turvallisuuteen ja turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun vaikuttava ulkoinen toimija. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomella on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus liittoutua Yhdysvaltojen kanssa NATO-jäsenyyden myötä Venäjän potentiaalista sotilaallista uhkaa vastaan. Toisaalta Suomella ei kuitenkaan ole ollut pakottavaa tarvetta siihen, koska se on välillisesti hyötynyt Yhdysvaltojen suurstrategiasta Euroopassa ja koska Venäjän valtapolitiikka on kohdistunut ennen kaikkea entisen Neuvostoliiton alueelle. Vaikka Ukrainan konflikti onkin lisännyt poliittista ja sotilaallista jännitettä Itämeren alueella, tämän teoksen perusteella on kuitenkin mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta siihen, pitäisikö Suomen sen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneen muutoksen seurauksena liittyä NATOn jäseneksi vai ei. Halutessaan Suomi voi siis edelleen jatkaa nykyisellä turvallisuuspoliittisella linjallaan sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona, mutta samalla sen täytyy kuitenkin pitää myös sotilaallinen liittoutuminen avoimena turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona tulevaisuudessa.

Investointisuoja ja valtion sääntelyoikeus –Kuinka turvata yhteiskunnalliset edut regulatiivisissa pakkolunastuksissa?

Investointisuojasopimukset luotiin turvaamaan teollisuusmaista kotoisin olevien ulkomaisten sijoittajien omaisuutta siirtomaavaltioiden itsenäistyessä. Pääoma virtasi pitkään yksisuuntaisesti teollisuusmaista kehitysmaihin, minkä vuoksi sopimuksissa on korostettu yksinomaisesti sijoituksien suojelua. Sen sijaan niissä ei pääsääntöisesti ole ollut lainkaan mainintoja valtion sääntelyoikeudesta tai yhteiskunnallisista eduista. Sopimuksien pakkolunastuslausekkeet ovat tyypillisesti olleet hyvin avoimia ja lausekkeiden soveltamisala on laajentunut merkittävästi ajan saatossa. 1970- ja 1980-luvulla lausekkeita sovellettiin suoriin pakkolunastuksiin, kuten valtioiden kansallistamistoimiin. Sittemmin lausekkeiden soveltamisalaan ovat tulleet myös sellaiset valtion yleisluonteiset sääntelytoimenpiteet, jotka vaikuttavat merkittävästi sijoitusten taloudelliseen arvoon. Lausekkeiden avoimuuden vuoksi välimiesoikeuksilla on ollut suuri tulkintavalta valtion sääntelytoimenpiteen luonteen määrittelemisessä. Toisinaan välimiesoikeudet ovat huomioineet julkiset edut ja valtion sääntelyoikeuden. Toisinaan taas ne ovat sivuuttaneet nämä täysin ja arvioineet tapausta ainoastaan sijoitukselle aiheutuneiden taloudellisten vaikutusten perusteella. Tämä on ollut ongelmallista valtion sääntelyvapauden kannalta, minkä vuoksi valtiot ovat alkaneet täsmentää pakkolunastuslausekkeita ja sisällyttää sopimuksiin sääntelyvallan vahvistamislausekkeita. Tarkastelen tutkielmassani sitä, kuinka nämä uudemmissa sopimuksissa ja välimiesoikeuksien arviointiperusteissa omaksutut muutokset vaikuttavat valtion sääntelyvapauteen ja julkisten etujen toteutumiseen. Tämän lisäksi arvioin, kuinka erilaiset tulkintatavat mahdollistavat ei-taloudellisten yhteiskunnallisten etujen ja investointisuojan tasapainottamisen. Tutkielmani on lähtökohdiltaan oikeusdogmaattinen, mutta hyödynnän paljolti myös oikeussosiologista tutkimusmenetelmää ja kriittistä lainoppia. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että välimiesoikeuksien ratkaisut ovat hyvin merkittäviä oikeuslähteitä regulatiivisen pakkolunastuksen ja valtion ei-kompensoitavan sääntelyn välisessä rajanvedossa. Toisekseen välimiesoikeudet ovat ratkaisseet saman sopimuksen alaan kuuluvia ja samankaltaisia epäsuoraa pakkolunastusta koskevia tapauksia hyvin erilaisin perustein. Tämä ristiriitaisuus sekä sopimuksiin viime aikoina tehdyt muutokset osoittavat, että arvovalinnoilla ja poliittisilla ja taloudellisilla perusteilla on huomattava vaikutus niin välimiesoikeuksien ratkaisuihin kuin investointioikeuden sääntöihinkin.

Venäjä takaraivossa – Nato-kysymys eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa vaalikaudella 2011–2015

Kylmän sodan päätyttyä Suomelle avautui uusia läntisiä yhteistyönäkymiä. Suomi liittyi sotilaallisesti liittoutumattomana, muttei puolueettomana maana Euroopan unioniin 1.1.1995 ja ryhtyi myös yhteistyöhön Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Yli kaksikymmentävuotisen aktiivisen rauhankumppanuuden aikana Suomi on aina mennyt jonkinlaisella kontribuutiolla mukaan uusiin Naton yhteistyömuotoihin. Turvatakuut tuovaa jäsenyyttä ei ole katsottu aiheelliseksi hakea, vaan Suomi on linjannut varaavansa mahdollisuuden hakea jäsenyyttä tarpeen niin vaatiessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomen poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja heidän edustamansa puolueet, ovat eduskunnassa vaalikaudella 2011–2015 arvioineet Suomen turvallisuuspoliittista perusratkaisua – liittoutua vai ei. Mitkä ovat olleet koko liittoutumiskeskustelun keskeiset diskurssit eli mistä on keskusteltu, kun on keskusteltu? Millä argumenteilla sotilasliittoon liittymistä, sen ulkopuolella pysyttäytymistä sekä virallisen ns. Nato-option jatkoa kannattaneet ovat perustelleet kantojaan? Tutkimus tarkastelee myös miten Venäjän ja lännen, Naton ja EU:n, suhteiden kiristyminen on vaikuttanut liittoutumisnäkemyksiin. Muuttuivatko päättäjien perustelut aiemmille kannoilleen Ukrainan myötä vai muuttuivatko kannat? Primaariaineistona ovat vaalikaudella käydyt seitsemän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittynyttä täysistuntokeskustelua. Yli 600 puheenvuoron analysoinnissa on sovellettu aineistolähtöistä lähestymistapaa ja sisällönanalyysiä. Keskusteluaineiston perusteella ulkoisen toimintaympäristön muuttujista keskeisesti näkemyksiin liittoutumisesta ovat vaikuttaneet erilaiset käsitykset siitä, 1) millaiseksi Euroopan ja Itämeren alueen yleinen turvallisuuskehitys sekä erityisesti Venäjän roolin ja länsisuhteen kehitys arvioidaan (Venäjä-diskurssi), ja 2) minkälainen merkitys on pohjoismaisen ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tiivistämisellä (Ruotsi-diskurssi). Myös arviot siitä, 3) millaisia kehitysnäkymiä on EU:n yhteisessä puolustusulottuvuudessa (EU-diskurssi), ja 4) miten Naton rooli sekä kumppanuus kehittyvät (Nato-kumppanuus -diskurssi) ovat vaikuttaneet merkittävästi näkemyksiin. Keskeisin tutkimuspäätelmä on, että lähes kaikki Nato-keskustelun argumentit ja keskusteluteemat kiertyvät lopulta Venäjään. Liittoutumiskeskustelu on siis keskustelua, jossa Suomen valintoja arvioidaan joko ääneen tai verhottuna suhteessa oletettuihin Venäjän pyrkimyksiin, motiiveihin ja mahdollisiin reaktioihin. Ukrainan kriisin myötä vakautta ja jatkuvuutta korostava pragmaattinen "geopoliittinen realismi" nousi keskustelussa yhä hallitsevammaksi näkökulmaksi, ohittaen kansainvälisen yhteisön normistoa ja moraalia korostavan "arvoperustaisen yhteisöllisyyden".