Annual Review of the European Football Players' Labour Market / Etude annuelle du marché du travail européen des footballeurs

The key reference on the labour market and the logics of squad formation in the five main European leagues. One hundred richly coloured pages, illustrated by graphics, maps, rankings, statistical models and analysis in French and English which... - inform managers about potential strategies to put their clubs on the road to success - help managers of federations and players' unions to understand current trends and to take decisions - suggest to journalists new lines of investigation likely to interest the general public - allow researchers and students to benefit from reliable and comparable sources, developed with the greatest possible rigour - give fans the possibility to understand in detail the dynamics at work in their favourite sport and club Demographic Study of Footballers in Europe The Demographic Study of European Footballers is an annual publication destined for anyone who wishes to acquire a scientific understanding of the European football players' labour market. It presents the dynamics at work in 36 first division leagues in UEFA member countries. This edition covers our biggest ever survey comprising more than 520 clubs and 13,000 footballers. Statistical indicators relative to nine thematics (morphology, age, experience training, origin, etc.) allow the comparison of player profiles and squad compositions at league and club level. Through easily-understable regression analyses, the Study brings to light the principle differences between clubs and leagues according to economic and sporting level of championships. The final part presents the list of the most promising players under 23 years of age by league and position

Evidence-based recommendations for genetic diagnosis of familial Mediterranean fever.

Familial Mediterranean fever (FMF) is a disease of early onset which can lead to significant morbidity. In 2012, Single Hub and Access point for pediatric Rheumatology in Europe (SHARE) was launched with the aim of optimising and disseminating diagnostic and management regimens for children and young adults with rheumatic diseases. The objective was to establish recommendations for FMF focusing on provision of diagnostic tools for inexperienced clinicians particularly regarding interpretation of MEFV mutations. Evidence-based recommendations were developed using the European League against Rheumatism standard operating procedure. An expert committee of paediatric rheumatologists defined search terms for the systematic literature review. Two independent experts scored articles for validity and level of evidence. Recommendations derived from the literature were evaluated by an online survey and statements with less than 80% agreement were reformulated. Subsequently, all recommendations were discussed at a consensus meeting using the nominal group technique and were accepted if more than 80% agreement was reached. The literature search yielded 3386 articles, of which 25 were considered relevant and scored for validity and level of evidence. In total, 17 articles were scored valid and used to formulate the recommendations. Eight recommendations were accepted with 100% agreement after the consensus meeting. Topics covered were clinical versus genetic diagnosis of FMF, genotype-phenotype correlation, genotype-age at onset correlation, silent carriers and risk of amyloid A (AA) amyloidosis, and role of the specialist in FMF diagnosis. The SHARE initiative provides recommendations for diagnosing FMF aimed at facilitating improved and uniform care throughout Europe.

Global surveillance of cancer survival 1995-2009 : analysis of individual data for 25 676 887 patients from 279 population-based registries in 67 countries (CONCORD-2)

BACKGROUND: Worldwide data for cancer survival are scarce. We aimed to initiate worldwide surveillance of cancer survival by central analysis of population-based registry data, as a metric of the effectiveness of health systems, and to inform global policy on cancer control. METHODS: Individual tumour records were submitted by 279 population-based cancer registries in 67 countries for 25·7 million adults (age 15-99 years) and 75 000 children (age 0-14 years) diagnosed with cancer during 1995-2009 and followed up to Dec 31, 2009, or later. We looked at cancers of the stomach, colon, rectum, liver, lung, breast (women), cervix, ovary, and prostate in adults, and adult and childhood leukaemia. Standardised quality control procedures were applied; errors were corrected by the registry concerned. We estimated 5-year net survival, adjusted for background mortality in every country or region by age (single year), sex, and calendar year, and by race or ethnic origin in some countries. Estimates were age-standardised with the International Cancer Survival Standard weights. FINDINGS: 5-year survival from colon, rectal, and breast cancers has increased steadily in most developed countries. For patients diagnosed during 2005-09, survival for colon and rectal cancer reached 60% or more in 22 countries around the world; for breast cancer, 5-year survival rose to 85% or higher in 17 countries worldwide. Liver and lung cancer remain lethal in all nations: for both cancers, 5-year survival is below 20% everywhere in Europe, in the range 15-19% in North America, and as low as 7-9% in Mongolia and Thailand. Striking rises in 5-year survival from prostate cancer have occurred in many countries: survival rose by 10-20% between 1995-99 and 2005-09 in 22 countries in South America, Asia, and Europe, but survival still varies widely around the world, from less than 60% in Bulgaria and Thailand to 95% or more in Brazil, Puerto Rico, and the USA. For cervical cancer, national estimates of 5-year survival range from less than 50% to more than 70%; regional variations are much wider, and improvements between 1995-99 and 2005-09 have generally been slight. For women diagnosed with ovarian cancer in 2005-09, 5-year survival was 40% or higher only in Ecuador, the USA, and 17 countries in Asia and Europe. 5-year survival for stomach cancer in 2005-09 was high (54-58%) in Japan and South Korea, compared with less than 40% in other countries. By contrast, 5-year survival from adult leukaemia in Japan and South Korea (18-23%) is lower than in most other countries. 5-year survival from childhood acute lymphoblastic leukaemia is less than 60% in several countries, but as high as 90% in Canada and four European countries, which suggests major deficiencies in the management of a largely curable disease. INTERPRETATION: International comparison of survival trends reveals very wide differences that are likely to be attributable to differences in access to early diagnosis and optimum treatment. Continuous worldwide surveillance of cancer survival should become an indispensable source of information for cancer patients and researchers and a stimulus for politicians to improve health policy and health-care systems. FUNDING: Canadian Partnership Against Cancer (Toronto, Canada), Cancer Focus Northern Ireland (Belfast, UK), Cancer Institute New South Wales (Sydney, Australia), Cancer Research UK (London, UK), Centers for Disease Control and Prevention (Atlanta, GA, USA), Swiss Re (London, UK), Swiss Cancer Research foundation (Bern, Switzerland), Swiss Cancer League (Bern, Switzerland), and University of Kentucky (Lexington, KY, USA).

El fútbol y el negocio del entretenimiento global. Los clubes como multinacionales del ocio

El artículo tiene como objetivo analizar el proceso de expansión internacional de los clubes más ricos del fútbol español durante la primera década del siglo XXI, Real Madrid y FC Barcelona. Después de que los clubes de la Premier League inglesa fueran los primeros en crear una estrategia de branding internacional, otras ligas y organizaciones deportivas han adoptado sus mismos sistemas de gestión empresarial. En España, el Real Madrid y el FC Barcelona son el ejemplo más evidente, por su número de fans en todo el mundo, por sus acuerdos internacionales en la comercialización de sus productos con otras organizaciones y por la presencia que tienen sus marcas en todo el mundo gracias a las inversiones de sus fundaciones en escuelas de fútbol en concepto de Responsabilidad Social Corporativa. Por eso, ambos clubes, Real Madrid y FC Barcelona, pueden calificarse de nuevas multinacionales del ocio.

A definition and classification of status epilepticus - Report of the ILAE Task Force on Classification of Status Epilepticus.

The Commission on Classification and Terminology and the Commission on Epidemiology of the International League Against Epilepsy (ILAE) have charged a Task Force to revise concepts, definition, and classification of status epilepticus (SE). The proposed new definition of SE is as follows: Status epilepticus is a condition resulting either from the failure of the mechanisms responsible for seizure termination or from the initiation of mechanisms, which lead to abnormally, prolonged seizures (after time point t1 ). It is a condition, which can have long-term consequences (after time point t2 ), including neuronal death, neuronal injury, and alteration of neuronal networks, depending on the type and duration of seizures. This definition is conceptual, with two operational dimensions: the first is the length of the seizure and the time point (t1 ) beyond which the seizure should be regarded as "continuous seizure activity." The second time point (t2 ) is the time of ongoing seizure activity after which there is a risk of long-term consequences. In the case of convulsive (tonic-clonic) SE, both time points (t1 at 5 min and t2 at 30 min) are based on animal experiments and clinical research. This evidence is incomplete, and there is furthermore considerable variation, so these time points should be considered as the best estimates currently available. Data are not yet available for other forms of SE, but as knowledge and understanding increase, time points can be defined for specific forms of SE based on scientific evidence and incorporated into the definition, without changing the underlying concepts. A new diagnostic classification system of SE is proposed, which will provide a framework for clinical diagnosis, investigation, and therapeutic approaches for each patient. There are four axes: (1) semiology; (2) etiology; (3) electroencephalography (EEG) correlates; and (4) age. Axis 1 (semiology) lists different forms of SE divided into those with prominent motor systems, those without prominent motor systems, and currently indeterminate conditions (such as acute confusional states with epileptiform EEG patterns). Axis 2 (etiology) is divided into subcategories of known and unknown causes. Axis 3 (EEG correlates) adopts the latest recommendations by consensus panels to use the following descriptors for the EEG: name of pattern, morphology, location, time-related features, modulation, and effect of intervention. Finally, axis 4 divides age groups into neonatal, infancy, childhood, adolescent and adulthood, and elderly.

Induction chemoradiation in stage IIIA/N2 non-small-cell lung cancer: a phase 3 randomised trial.

BACKGROUND: One of the standard options in the treatment of stage IIIA/N2 non-small-cell lung cancer is neoadjuvant chemotherapy and surgery. We did a randomised trial to investigate whether the addition of neoadjuvant radiotherapy improves outcomes. METHODS: We enrolled patients in 23 centres in Switzerland, Germany and Serbia. Eligible patients had pathologically proven, stage IIIA/N2 non-small-cell lung cancer and were randomly assigned to treatment groups in a 1:1 ratio. Those in the chemoradiotherapy group received three cycles of neoadjuvant chemotherapy (100 mg/m(2) cisplatin and 85 mg/m(2) docetaxel) followed by radiotherapy with 44 Gy in 22 fractions over 3 weeks, and those in the control group received neoadjuvant chemotherapy alone. All patients were scheduled to undergo surgery. Randomisation was stratified by centre, mediastinal bulk (less than 5 cm vs 5 cm or more), and weight loss (5% or more vs less than 5% in the previous 6 months). The primary endpoint was event-free survival. Analyses were done by intention to treat. This trial is registered with ClinicalTrials.gov, number NCT00030771. FINDINGS: From 2001 to 2012, 232 patients were enrolled, of whom 117 were allocated to the chemoradiotherapy group and 115 to the chemotherapy group. Median event-free survival was similar in the two groups at 12·8 months (95% CI 9·7-22·9) in the chemoradiotherapy group and 11·6 months (8·4-15·2) in the chemotherapy group (p=0·67). Median overall survival was 37·1 months (95% CI 22·6-50·0) with radiotherapy, compared with 26·2 months (19·9-52·1) in the control group. Chemotherapy-related toxic effects were reported in most patients, but 91% of patients completed three cycles of chemotherapy. Radiotherapy-induced grade 3 dysphagia was seen in seven (7%) patients. Three patients died in the control group within 30 days after surgery. INTERPRETATION: Radiotherapy did not add any benefit to induction chemotherapy followed by surgery. We suggest that one definitive local treatment modality combined with neoadjuvant chemotherapy is adequate to treat resectable stage IIIA/N2 non-small-cell lung cancer. FUNDING: Swiss State Secretariat for Education, Research and Innovation (SERI), Swiss Cancer League, and Sanofi.

AA amyloidosis treated with tocilizumab: case series and updated literature review.

BACKGROUND: In published case reports, tocilizumab (TCZ) has shown good efficacy for AA amyloidosis in almost all patients. We investigated the efficacy and safety of TCZ in AA amyloidosis in a multicentre study of unselected cases. METHODS: We e-mailed rheumatology and internal medicine departments in France, Switzerland and North Africa by using the Club Rhumatismes Inflammation (CRI) network and the French TCZ registry, Registry RoAcTEmra (REGATE), to gather data on consecutive patients with histologically proven AA amyloidosis who had received at least one TCZ infusion. Efficacy was defined as a sustained decrease in proteinuria level and/or stable or improved glomerular filtration rate (GFR) and by TCZ maintenance. RESULTS: We collected 12 cases of AA amyloidosis treated with TCZ as monotherapy (mean age of patients 63 ± 16.2 years, amyloidosis duration 20.6 ± 31.3 months): eight patients had rheumatoid arthritis (RA), six with previous failure of anti-tumor necrosis factor α (anti-TNF-α) therapy. In total, 11 patients had renal involvement, with two already on hemodialysis (not included in the renal efficacy assessment). For the nine other patients, baseline GFR and proteinuria level were 53.6 ± 32.8 mL/min and 5 ± 3.3 g/24 h, respectively. The mean follow-up was 13.1 ± 11 months. TCZ was effective for six of the eight RA patients (87.5%) according to European League Against Rheumatism response criteria (four good and two moderate responders). As expected, C-reactive protein (CRP) level decreased with treatment for 11 patients. Renal amyloidosis (n = 9) progressed in three patients and was stabilized in three. Overall, three patients showed improvement, with sustained decrease in proteinuria level (42%, 82% and 96%). Baseline CRP level was higher in subsequent responders to TCZ than other patients (p = 0.02). Among the six RA patients with previous anti-TNF-α therapy, amyloidosis was ameliorated in one and stabilized in three. Three serious adverse events occurred (two diverticulitis and one major calciphylaxia due to renal failure). Finally, 7 of 12 (58%) patients continued TCZ. CONCLUSIONS: The efficacy of TCZ for AA amyloidosis varies depending on the inflammatory status at treatment onset. Discrepancies between our study of unselected consecutive patients and reported cases may be due to publication bias. These results support further prospective trials of TCZ for AA amyloidosis.

Differences and similarities in rheumatology specialty training programmes across European countries.

OBJECTIVES: To analyse the similarities and discrepancies between the official rheumatology specialty training programmes across Europe. METHODS: A steering committee defined the main aspects of training to be assessed. In 2013, the rheumatology official training programmes were reviewed for each of the European League Against Rheumatism (EULAR) countries and two local physicians independently extracted data on the structure of training, included competencies and assessments performed. Analyses were descriptive. RESULTS: 41 of the 45 EULAR countries currently provide specialist training in rheumatology; in the remaining four rheumatologists are trained abroad. 36 (88%) had a single national curriculum, one country had two national curricula and four had only local or university-specific curricula. The mean length of training programmes in rheumatology was 45 (SD 19) months, ranging between 3 and 72 months. General internal medicine training was mandatory in 40 (98%) countries, and was performed prior to and/or during the rheumatology training programme (mean length: 33 (19) months). 33 (80%) countries had a formal final examination. CONCLUSIONS: Most European countries provide training in rheumatology, but the length, structure, contents and assessments of these training programmes are quite heterogeneous. In order to promote excellence in standards of care and to support physicians' mobility, a certain degree of harmonisation should be encouraged.

La construcción de la marca ‘Qatar’ a partir del deporte: ‘sports place branding’ y prensa deportiva catalana

Los grandes eventos deportivos se han utilizado con fines promocionales para los territorios desde el siglo XIX. En este sentido, la Copa del Mundo de la FIFA de 2022, que se celebrará en Qatar, deviene una excusa ideal para el gobierno de la nación para legitimar su posicionamiento internacional, así como para participar activamente en el negocio mundial del fútbol. Además, desde 2011, Qatar Foundation (QF) ejecuta un acuerdo de patrocinio con el FC Barcelona, último campeón de la UEFA Champions League (ECL) y del Mundial de Clubes de la FIFA (2011), que le permitirá desarrollar proyectos sociales vinculados a la marca Barça en todo el mundo. Este artículo tiene el objetivo de analizar el posicionamiento internacional de Qatar, canalizado mediante un proceso de construcción de marca protagonizado por el deporte y proyectado a través de los medios de comunicación qataríes (AlJazzera) y los propios de los territorios donde el gobierno qatarí invierte, como es el caso de Cataluña.

Kansainliiton tilastojulkaisut

Kansainliiton tilastojulkaisujen kokoelmaan kuuluu Kansainliiton julkaisemia tilastosarjoja ja vähäisessä määrin muita julkaisuja vuosilta 1920-1946. Tilastojen aiheina ovat mm. maailmankauppa, maksutase ja valuuttakysymykset. Kokoelmaan kuuluvia sarjoja ovat esimerkiksi Statistical year-book of the League of Nations, Review of world trade ja Memorandum on balance of payments and foreign trade balances. Kokoelmaan kuuluvat sarjat eivät ole täydellisiä. Kansainliitto (engl. League of Nations, ransk. Société des Nations) perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtävänään aseistariisunta ja valtioiden välisen yhteistyön edistäminen. Kansainliitto lopetti toimintansa 1946, jolloin sen tehtävät siirtyivät juuri perustetulle YK:lle.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Trauma leagues: an alternative way to teach trauma surgery to medical students

OBJECTIVE: to compare the knowledge of medical students between those who are members of the Trauma League (TL) and those from a non-Trauma League (NTL) group of the Federal University of Espírito Santo (UFES).METHODS: cross-sectional, analytical and descriptive study. Two knowledge tests, with 30 questions each, were applied to students from 3rd to 12th period, randomly selecting five students per period, with 50 students in the TL group and 50 in NTL. The questionnaire topics were: pre-hospital care, the mnemonic ABCDE trauma sequence, advanced trauma and imaging. The students' performances were evaluated by graduation-period group: basic (3rd-5th period), intermediary/clinical (6th-8th) and internship (9th-12th).RESULTS: in the first test the average accuracy of the TL group was 20.64 ± 3.17, while for the NTL group, it was 14.76 ± 5.28 (p<0.005). In the second test the average accuracy for the TL group was 21.52 ± 3.64, while for the NTL group, the average was 15.36 ± 29.5 (p<0.005). When divided into graduation periods, it was observed that the TL group showed a higher average across all three groups (p<0.05) in both tests.CONCLUSION: the students who attended the academic league activities have greater knowledge of the issues that are considered relevant to patient trauma care. In all periods of undergraduate academic training, the TL group had greater knowledge of the subject than the NTL group.

Yleisömäärää selittävät muuttujat ja niiden vaikutus seurojen talouteen: Jääkiekon SM-liiga

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää jääkiekon SM-liigaotteluiden yleisömäärään vaikuttavia tekijöitä. Jääkiekkoliiketoimintaa harjoittavien yritysten parissa työskentelevillä on vahvat näkemykset urheilumenestyksen vaikutuksesta yleisömäärään, ja sitä kautta seurojen talouteen. Tilastollista tukea näkemyksille ei kuitenkaan ole ollut saatavilla. Aiemmat urheiluliiketoimintaa käsitelleet tutkimukset ovat keskittyneet pääosin taloudelliseen tulokseen, eikä niinkään siihen, miten taloudelliseen tulokseen päädytään. Tutkimus toteutetaan luomalla viisi erilaista yleisömäärää selittävää mallia lineaarista regressioanalyysiä hyödyntäen. Tutkimustulokset osoittavat, että otteluiden yleisömääriä voidaan selittää tilastollisen analyysin avulla. Tulosten perusteella kaikki yleisömäärään liittyvät hypoteesit eivät kuitenkaan ole niin merkitseviä kuin hypoteesien mukaan oletetaan. Tarkastelujakson globaali talouden taantuma loi omat haasteensa urheiluliiketoimintaa harjoittaville yrityksille, mutta taloudellisesti haastava tutkimusajanjakso ei vaikuta olennaisesti tutkimustuloksiin.

Ammattimainen taloudellinen toiminta suomalaisessa huippujoukkueurheilussa

Tässä tutkimuksessa selvitetään suomalaisen koripallosarjan Korisliigan seurojen taloudellista toimintaa, nykytilaa ja kehitysmahdollisuuksia kohti ammattilaisuutta. Tutkimuksen teoriaosuudessa selvitetään yleisiä menestyvän urheiluliiketoiminnan peruspiirteitä. Seurojen tilinpäätöksistä tehdään kevyt tilinpäätösanalyysi ja lisäksi haastatellaan suomalaisen koripallon ja urheilun asiantuntijoita. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että Korisliigan seurojen taloudellinen tilanne on hyvin epävakaa ja seurojen talous- ja strategiaosaaminen on heikkoa. Etenkin seurojen toiminnan suunnittelemattomuus ja lyhytjänteisyys nousivat esille tutkimuksessa. Tutkimuksen lopussa esitellään vielä mahdollisuuksia, miten Korisliigan toimintaa voitaisiin kehittää.

Professional sports and gambling regulation in Finland - Examining the institutional factors of gambling affecting professional sport clubs in Finland

This study examines how to institutional environment of gambling is currently in motion both in Europe and Finland. Furthermore, it examines the criticism by Finnish professional sport clubs directed towards the national gambling monopolies, especially Veikkaus Oy. This criticism addresses the acclaimed issue of low or non-existing sponsorship funds coming to the clubs despite the clubs’ duties to promote Veikkaus Oy in their stadiums etc. In essence the main research objective was to examine the interaction and institutional environments of both Finnish professional sport clubs and gambling regulation. This was done through three sub-objectives: 1) to analyze professional sport as business and its institutional environment 2) to analyze the institutions of gambling in their current state and their potential future 3) to evaluate the potential impact of an institutional change in gambling legislation to the professional sport clubs The findings from Finland were then compared to those of Denmark where an institutional change had occurred in gambling regulation. Empirical data was collected through multiple interviews. Interviewees represented sport clubs (7), sport association (1), sport league (1), Finnish monopoly representatives (2), commercial gambling providers (1), Danish monopoly system representatives (1), Danish sport club (1). In addition a vast amount of secondary data (e.g. Green and white books by EU, court decisions, a variety of studies etc.). Theoretically this study combines the aspects of institutional theory with the theory of professional sports as business. This proved to be a rather new approach and no published literature was found to have done specifically this. The findings of this study are twofold, on the European level it is clear that the momentum if towards a more liberated gambling market while Finland is at the moment trying to go the opposite direction and uphold its monopoly. From the sport club’s level the findings suggest that currently sport clubs do not directly benefit from the funds originated from Veikkaus Oy as these funds are more or less used on the association/league levels. However, the clubs themselves are also lacking in self-criticism as they are lacking in clear sponsorship packages/programs which Veikkaus Oy might be interested in participating. If liberation of the gambling market would occur it is highly possible that that the largest clubs in football and ice-hockey would be the main beneficiaries while smaller clubs and sports could possibly be worse off than currently. These interpretations were well supported by the findings from Denmark.