The role of executive functions in the control of aggressive behavior

An extensive literature suggests a link between executive functions and aggressive behavior in humans, pointing mostly to an inverse relationship, i.e., increased tendencies toward aggression in individuals scoring low on executive function tests. This literature is limited, though, in terms of the groups studied and the measures of executive functions. In this paper, we present data from two studies addressing these issues. In a first behavioral study, we asked whether high trait aggressiveness is related to reduced executive functions. A sample of over 600 students performed in an extensive behavioral test battery including paradigms addressing executive functions such as the Eriksen Flanker task, Stroop task, n-back task, and Tower of London (TOL). High trait aggressive participants were found to have a significantly reduced latency score in the TOL, indicating more impulsive behavior compared to low trait aggressive participants. No other differences were detected. In an EEG-study, we assessed neural and behavioral correlates of error monitoring and response inhibition in participants who were characterized based on their laboratory-induced aggressive behavior in a competitive reaction time task. Participants who retaliated more in the aggression paradigm and had reduced frontal activity when being provoked did not, however, show any reduction in behavioral or neural correlates of executive control compared to the less aggressive participants. Our results question a strong relationship between aggression and executive functions at least for healthy, high-functioning people.

Temperature-Specific Competition between Invasive Mosquitofish and an Endangered Cyprinodontid Fish

Condition-specific competition is widespread in nature. Species inhabiting heterogeneous environments tend to differ in competitive abilities depending on environmental stressors. Interactions between these factors can allow coexistence of competing species, which may be particularly important between invasive and native species. Here, we examine the effects of temperature on competitiveinteractions between invasive mosquitofish, Gambusia holbrooki, and an endemic Iberian toothcarp, Aphanius iberus. We compare the tendency to approach heterospecifics and food capture rates between these two species, and examine differences between sexes and species in aggressive interactions, at three different temperatures (19, 24 and 29uC) in three laboratory experiments. Mosquitofish exhibit much more aggression than toothcarp. We show that mosquitofish have the capacity to competitively displace toothcarp through interference competition and this outcome is more likely at higher temperatures. We also show a reversal in the competitive hierarchy through reduced food capture rate by mosquitofish at lower temperatures and suggest that these two types of competition may act synergistically to deprive toothcarp of food at higher temperatures. Males of both species carry out more overtly aggressive acts than females, which is probably related to the marked sexual dimorphism and associated mating systems of these two species. Mosquitofish may thus impact heavily on toothcarp, and competition from mosquitofish, especially in warmer summer months, may lead to changes in abundance of the native species and displacement to non-preferred habitats. Globally increasing temperatures mean that highly invasive, warm-water mosquitofish may be able to colonize environments from which they are currently excluded through reduced physiological tolerance to low temperatures. Research into the effects of temperature on interactions between native and invasive species is thus of fundamental importance

China's 'Assertive’ South China Sea Policy And Rhetoric: Proactive, Reactive Or Myth?

In March 2010, Chinese State Councillor, Dai Bingguo, in a private meeting with US Deputy Secretary of State, James Steinberg, allegedly referred to the South China Sea (SCS) as one of the country’s ‘core interests’, a term normally only used to refer to regions like Taiwan, Tibet and Xinjiang upon whose sovereignty Beijing will make no compromises. This alleged wording by Mr Dai caused a strong global reaction, with many countries around the world expressing a fear that China, on the back of its rise to the status of the world's second largest economic power, was now about to implement a more assertive foreign policy more in keeping with its new status of global superpower. As the use of the term ‘core interest’ took place in a private meeting and appears to have been subsequently leaked, it is impossible to prove what was said or meant, yet in 2011, with China and the US continuing to eye each other with suspicion, the adverse repercussions of people trying to deduce what was meant are undeniable. By analysing the views of experts and the evolution or otherwise of Chinese rhetoric and policy towards the SCS, this thesis will show how the alleged use of a term in a private meeting can have consequences that far exceed what was originally intended. It will also show that it is highly unlikely that China’s maritime policy is becoming more assertive as, at China's present stage of social and economic development, it simply cannot afford the ill will and adverse consequences that would result from an act of international aggression. It will show how easy it seems to be for a country like the US to project a misleading image of another country’s intentions, which can in turn serve partially to mask its own intentions. Finally, it will show that the China’s stance on the SCS is starting to be seen by the world as a litmus test for the assertiveness of overall Chinese foreign policy.

Väkivalta ja aggressio parisuhteessa

Kirjallisuusarvostelu

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Implementation of a trauma registry in a brazilian public hospital: the first 1,000 patients

OBJECTIVE: Show the steps of a Trauma Registry (TR) implementation in a Brazilian public hospital and evaluate the initial data from the database.METHODS: Descriptive study of the a TR implementation in João XXIII Hospital (Hospital Foundation of the state of Minas Gerais) and analysis of the initial results of the first 1,000 patients.RESULTS: The project was initiated in 2011 and from January 2013 we began collecting data for the TR. In January 2014 the registration of the first 1000 patients was completed. The greatest difficulties in the TR implementation were obtaining funds to finance the project and the lack of information within the medical records. The variables with the lowest completion percentage on the physiological conditions were: pulse, blood pressure, respiratory rate and Glasgow coma scale. Consequently, the Revised Trauma Score (RTS) could be calculated in only 31% of cases and the TRISS methodology applied to 30.3% of patients. The main epidemiological characteristics showed a predominance of young male victims (84.7%) and the importance of aggression as a cause of injuries in our environment (47.5%), surpassing traffic accidents. The average length of stay was 6 days, and mortality 13.7%.CONCLUSION: Trauma registries are invaluable tools in improving the care of trauma victims. It is necessary to improve the quality of data recorded in medical records. The involvement of public authorities is critical for the successful implementation and maintenance of trauma registries in Brazilian hospitals.

Containment Measures in Adolescent Psychiatric Care - Focus on Mechanical Restrain

Rajoitetoimet, erityisesti sitominen, nuorisopsykiatrisessa hoitotyössä Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ja syventää tietoa rajoitetoimien, erityisesti sitomisen, käytöstä nuorisopsykiatrisessa vastentahtoisessa osastohoidossa. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata hoitajien, lääkäreiden ja potilaiden asenteita eri rajoittamiskeinoja kohtaan nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa, kerätä tietoa yhden vuoden aikana tapahtuneiden sitomisten määrästä ja luonteesta sekä kuvata potilaiden kokemuksia sitomisesta nuorisopsykiatrisen osastohoidon aikana. Tutkimus tuottaa arvokasta tietoa korkeatasoisten sitomiskäytäntöjen kehittämiseen nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa, sekä sitomisten määrää vähentämällä että sitomistapoja kehittämällä. Tavoitteena on parantaa sidottujen potilaiden kliinistä hoitoa. Tutkimusaineisto kerättiin suomalaisilla, pääkaupunkiseudulle sijoittuvilla, nuorisopsykiatrisilla osastoilla neljässä vaiheessa lokakuun 2009 ja huhtikuun 2012 välisenä aikana. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) nuorisopsykiatrian erikoisalan seitsemän suljetun osaston hoitohenkilökunta sekä lääkärit suhtautuivat myönteisesti rajoittamistoimenpiteisiin. Nuorisopsykiatriset potilaat suhtautuivat rajoittamistoimenpiteisiin kriittisemmin kuin henkilökunta. Nuoret suhtautuivat myönteisimmin tarvittaessa annettavaan lääkitykseen, ajoittaiseen tarkkailuun ja kulun rajoittamiseen. Vähiten hyväksytty menetelmä oli verkkosänky. Nuoret arvioivat sitomisen kolmen vähiten hyväksytyn menetelmän joukkoon. Sitomisen esiintyvyys ja pitkien sitomisten määrä olivat korkeita tutkimukseen valituissa yksiköissä. Useimmat sidotut nuoret tiesivät syyn sitomiseensa, suhtautuivat siihen ambivalentisti nähden siinä sekä hyötyä että haittaa, pitäen sitä kuitenkin rangaistuksena. Huolimatta tästä, suurin osa haastatelluista nuorista koki, että joissain tilanteissa sitomista tarvitaan nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa. Nuorilla oli monia ehdotuksia, kuinka parantaa sitomista käytännön osastohoidossa. Tämä väitöskirja tuottaa uutta tietoa eri rajoittamistoimenpiteiden ja sitomisen toteuttamisesta nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa. Käytännön hoitotyön parantamiseksi nuorisopsykiatrisilla osastoilla tarvitaan laaja-alaista ja syvälle luotaavaa koulutusta, jotta rajoittamis-toimenpiteiden määrää voidaan vähentää. Myös kriisitilanteiden hallintaan tarvitaan uusia keinoja. Tietoa, kuvausta toimenpiteistä ja tilanteiden käsittelyä jälkikäteen tulee tarjota ala-ikäiselle potilaalle hänen kehitystasonsa huomioiden. Sitomisten määrää tulee vähentää ja niiden kestoa lyhentää. Nuorten tulee olla aktiivisesti mukana kehittämässä aggression hallintamenetelmiä suomalaisessa nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa.

School Bullies’ Quest for Power: Implications for Group Dynamics and Intervention

Bullying is characterized by an inequality of power between perpetrator and target. Findings that bullies can be highly popular have helped redefine the old conception of the maladjusted school bully into a powerful individual exerting influence on his peers from the top of the peer status hierarchy. Study I is a conceptual paper that explores the conditions under which a skillful, socially powerful bully can use the peer group as a means of aggression and suggests that low cohesion and low quality of friendships make groups easier to manipulate. School bullies’ high popularity should be a major obstacle for antibullying efforts, as bullies are unlikely to cease negative actions that are rewarding, and their powerful position could discourage bystanders from interfering. Using data from the Finnish program KiVa, Study II supported the hypothesis that antibullying interventions are less effective with popular bullies in comparison to their unpopular counterparts. In order to design interventions that can address the positive link between popularity and aggression, it is necessary to determine in which contexts bullies achieve higher status. Using an American sample, Study III examined the effects of five classroom features on the social status that peers accord to aggressive children, including classroom status hierarchy, academic level and grade level, controlling for classroom mean levels of aggression and ethnic distribution. Aggressive children were more popular and better liked in fifth grade relative to fourth grade and in classrooms of higher status hierarchy. Surprisingly, the natural emergence of status hierarchies in children’s peer groups has long been assumed to minimize aggression. Whether status hierarchies hinder or promote bullying is a controversial question in the peer relations’ literature. Study IV aimed at clarifying this debate by testing the effects of the degree of classroom status hierarchy on bullying. Higher hierarchy was concrrently associated with bullying and predictive of higher bullying six months later. As bullies’ quest for power is increasingly acknowledged, some researchers suggest teaching bullies to attain the elevated status they yearn for through prosocial acts. Study V cautions against such solutions by reviewing evidence that prosocial behaviors enacted with the intention of controlling others can be as harmful as aggression.

Guilt, shame, emotion regulation, and social cognition: Understanding their associations with preadolescents' social behavior

In this thesis, two negatively valenced emotions are approached as reflecting children’s self-consciousness, namely guilt and shame. Despite the notable role of emotions in the psychological research, empirical research findings on the links between guilt, shame, and children’s social behavior – and particularly aggression – have been modest, inconsistent, and sometimes contradictory. This thesis contains four studies on the associations of guilt, shame, emotion regulation, and social cognitions with children’s social behavior. The longitudinal material of the thesis was collected as a survey among a relatively large amount of Finnish preadolescents. In Study I, the distinctiveness of guilt and shame in children’s social behavior were investigated. The more specific links of emotions and aggressive behavior were explored in Study II, in which emotion regulation and negative emotionality were treated as the moderators between guilt, shame, and children’s aggressive behavior. The role of emotion management was further evaluated in Study III, in which effortful control and anger were treated as the moderators between domain-specific aggressive cognitions and children’s aggressive behavior. In the light of the results from the Studies II and III, it seems that for children with poor emotion management the effects of emotions and social cognitions on aggressive behavior are straight-forward, whereas effective emotion management allows for reframing the situation. Finally, in Study IV, context effects on children’s anticipated emotions were evaluated, such that children were presented a series of hypothetical vignettes, in which the child was acting as the aggressor. Furthermore, the identity of the witnesses and victim’s reactions were systematically manipulated. Children anticipated the most shame in situations, in which all of the class was witnessing the aggressive act, whereas both guilt and shame were anticipated the most in the situations, in which the victim was reacting with sadness. Girls and low-aggressive children were more sensitive to contextual cues than boys and high-aggressive children. Overall, the results of this thesis suggest that the influences of guilt, shame, and social cognition on preadolescents’ aggressive behavior depend significantly on the nature of individual emotion regulation, as well as situational contexts. Both theoretical and practical implications of this study highlight a need to acknowledge effective emotion management as enabling the justification of one’s own immoral behavior.

Frequency of B cells in normal mice which recognize self proteins

The mechanism whereby the immune system avoids self-aggression is one of the central issues of Immunology. The discovery of natural autoantibodies, mainly of IgM isotype, and of idiotypic interactions between antibodies indicates that elements of the immune system interact with self constituents and with themselves. Results of studies with soluble antibodies have indicated that the pool of circulating IgM represents the end result of a highly selective process of B cells activation and differentiation by self proteins resulting in the formation of a network. The objective of the present work was to determine the frequency of self-reacting B cells in normal mice. We were able to detect B cells that recognize self proteins present in extracts of different organs in normal adult, 2-3-month old, BALB/c and C57BL/6 mice with an ELISA spot assay. About 1% of total IgM-secreting cells among small, LPS-stimulated spleen cells reacted with organ extracts, whereas among large spleen cells the frequency was 5- to 10-fold lower. Immunization induced an increase in the frequency of IgM-secreting cells. The present results provide cellular evidence for the results of studies done at the serological level. The physiological role of these self-recognizing cells, as well as their participation in autoimmune processes, remain to be established

Pup age and aggressive behavior in lactating rats

High levels of aggressive behaviors against intruders in the nest area are displayed by female rats during the first 10 days after delivery, declining thereafter to very low levels, even though lactation continues. Cross-fostering experiments were undertaken to test the hypothesis that pup age may affect aggression in lactating rats. The behavior of females on the 8th day after delivery when raising fostered 8-day-old pups was compared to that of females on the 8th postpartum day raising older pups (18 days old) for the last 5 days, and females on the 18th day after delivery raising fostered 18-day-old pups were compared to females in the same postpartum period nursing younger pups (8 days of age at the time of the maternal aggression test) for 5 days. Pup retrieval activity and plasma prolactin level were also analyzed. Females on the 8th postpartum day nursing 18-day-old pups were less aggressive than females in the same postpartum period, but with 8-day-old pups. Likewise, females on the 18th postpartum day nursing younger pups were more aggressive and presented higher levels of prolactin than females nursing older pups. Thus, pup development can alter the natural decline of maternal aggressive behavior.

Eye color as an indicator of social rank in the fish Nile tilapia

We investigated the association of eye color with the dominant-subordinate relationship in the fish Nile tilapia, Oreochromis niloticus. Eye color pattern was also examined in relation to the intensity of attacks. We paired 20 size-matched fish (intruder: 73.69 ± 11.49 g; resident: 75.42 ± 8.83 g) and evaluated eye color and fights. These fish were isolated in individual aquaria for 10 days and then their eye color was measured 5 min before pairing (basal values). Twenty minutes after pairing, eye color and fights were quantified for 10 min. Clear establishment of social hierarchy was observed in 7 of 10 pairs of fish. Number of attacks ranged from 1 to 168 among pairs. The quartile was calculated for these data and the pairs were then divided into two classes: low-attack (1 to 111 attacks - 2 lower quartiles) or high-attack (112 to 168 attacks - 2 higher quartiles). Dominance decreased the eye-darkening patterns of the fish after pairing, while subordinance increased darkening compared to dominance. Subordinate fish in low-attack confrontations presented a darker eye compared to dominant fish and to the basal condition. We also observed a paler eye pattern in dominants that shared low-attack interactions after pairing compared to the subordinates and within the group. However, we found no differences in the darkening pattern between dominants and subordinates from the high-attack groups. We conclude that eye color is associated with social rank in this species. Moreover, the association between eye color and social rank in the low-attack pairs may function to reduce aggression.

Paul and death : a study in psychological coping

The present investigation looks into the attitudes toward death in Paul’s authentic letters, and puts them in relation to modern theories of psychological coping. Drawing on psychologically-oriented hermeneutic theory, and theories about psychological coping in particular, I argue that each case of psychological coping must be understood in its historical situation as strategies emanating from a specific person’s subjective appraisal (cf. Pargament, Lazarus and Folkman). Paul’s letters frequently refer to persecution and violent death. To aid in psychological coping is often integral to the purpose of the letters, which makes the perspective of psychological coping akin to their genre. In the course of a tentatively assumed chronological order of 1 Thessalonians, Galatians, 1 Corinthians, 2 Corinthians, Romans, Philippians, and Philemon, Paul moves from the perception of Jesus dying for the faithful to the understanding of dying with Jesus. His coping strategies concerning death are gradually transformed from conservative and deferring coping styles, to a more self-directing coping style, to collaborative and transformative coping styles, and finally to a new sense of deferring coping style in prison. The last case of deferring coping carries the traits of generosity and flexibility even in the face of death, which is in contrast to his previous letters. Through his correspondence, we see Paul’s attitude toward death transformed from denial to reaction, to processing, to acceptance (cf. Lindemann, Kübler-Ross, Bowlby, Parkes, among others). His strategies also shift in accordance with these understandings. Denial is accompanied by diversion, threat by aggression, processing by rumination, and acceptance by joy. The study shows the hermeneutic benefits of reading Paul’s letters as the rhetorically framed expressions of a person in a particular historical situation. The letters open small windows through which we can glimpse the coping process of a person of antiquity. In adopting the method of psychological exegesis, the study shows that the variety of attitudes toward death in Paul’s letters makes sense from the perspective of psychological coping. The psychological aspect of these letters is an underexamined richness that can extend into areas of contemporary individual and group identity, and from there to public policy and ethics.

Stress responses of the fish Nile tilapia subjected to electroshock and social stressors

Plasma cortisol and glucose levels were measured in 36 adult Nile tilapia males, Oreochromis niloticus (standard length, mean ± SD, 14.38 ± 1.31 cm), subjected to electroshock and social stressors. Pre-stressor levels were determined 5 days after the adjustment of the fish to the experimental aquaria (1 fish/aquarium). Five days later, the effects of stressors on both cortisol and glucose levels were assessed. The following stressors were imposed for 60 min: pairing with a larger resident animal (social stressor), or a gentle electroshock (AC, 20 V, 15 mA, 100 Hz for 1 min every 4 min). Each stressor was tested in two independent groups, one in which stress was quantified immediately after the end of the 60-min stressor imposition (T60) and the other in which stress was quantified 30 min later (T90). Pre-stressor values for cortisol and glucose were not statistically different between groups. Plasma cortisol levels increased significantly and were of similar magnitude for both electroshock and the social stressor (mean ± SD for basal and final samples were: electroshock T60 = 65.47 ± 15.3, 177.0 ± 30.3; T90 = 54.8 ± 16.0, 196.2 ± 57.8; social stress T60 = 47.1 ± 9.0, 187.6 ± 61.7; T90 = 41.6 ± 8.1, 112.3 ± 26.8, respectively). Plasma glucose levels increased significantly for electroshock at both time points (T60 and T90), but only at T90 for the social stressor. Initial and final mean (± SD) values are: electroshock T60 = 52.5 ± 9.2, 115.0 ± 15.7; T90 = 35.5 ± 1.1, 146.3 ± 13.3; social stress T60 = 54.8 ± 8.8, 84.4 ± 15.0; T90 = 34.5 ± 5.6, 116.3 ± 13.6, respectively. Therefore, electroshock induced an increase in glucose more rapidly than did the social stressor. Furthermore, a significant positive correlation between cortisol and glucose was detected only at T90 for the social stressor. These results indicate that a fish species responds differently to different stressors, thus suggesting specificity of fish stress response to a stressor.

Självkänsla och familjestöd hos ungdomar med olika aggressionsroll : en representativ studie bland högstadieelever i Österbotten

Objektive: To examine differences in the degree of self-esteem and family support among adolescents involved in different aggression roles from Ostrobothnia in Finland and to examine the relation between aggression role, family support and self-esteem. Method: A sample of 3512 adolescents in school at grades 7 and 9 from Ostrobothnia was considered for this study. The sample consisted of 1741 boys and 1771 girls with the mean age of 14.3 years and SD of 1.10 years. Aggression was measured with the Mini Direct Indirect Aggression inventory (Mini-DIA) by Österman and Björkqvist (2008), self-esteem was measured with the Rosenberg Self-Esteem Scale (RSES) by Rosenberg (1965) and family support was measured with the family support part from the Multidimensional Scale of Perceived Social Support (PSSS) by Zimet, Dahlem, Zimet and Farley (1988). Chi-square test, multivariate analysis and regression analyses were carried out. Results: The boys reported higher self-esteem and received higher family support than girls. The adolescents who were involved in aggression as victims or perpetrators reported lower self-esteem and family support than adolescents who were not involved in aggression. The regression analyses showed that family support and aggression role had significant effects on the adolescents’ self-esteem in both boys and girls. There was also an interaction effect between family support and aggression role for girls, so that the difference in self-esteem between perpetrator-victims and control group for example was higher for girls with low family support than for girls with high family support.