Jälkimaterialismi traditiosidonnaisten varmuuksien hajotessa. Voiko Ronald Inglehartin hiljaista arvovallankumousta selittää refleksiivisen modernisaatioteorian kautta?

Tutkimuksessa tarkastellaan Ronald Inglehartin hiljaisen arvovallankumouksen teoriaa refleksiivisen modernisaatioteorian piiristä johdettujen vaihtoehtoisten yhteiskunnallisen epävarmuuden kasvuun liitty-vien selitysmallien kautta. Inglehartin teoria antaa ymmärtää, että modernisaation myötä käynnissä on ollut hiljainen prosessi, jossa aineellisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden parissa kasvavat sukupolvet omaksuvat edeltäjiään jälkimaterialistisempia arvoja. Tutkimuksessa johdetaan Inglehartin teorialle kaksi rinnakkaista selitysmallia, jotka perustuvat Ulrich Beckin ja Anthony Giddensin modernisaatioteoretisoin-teihin. Ensimmäisessä mallissa Inglehartin määrittämää jälkimaterialismia pyritään selittämään Giddensin teorian avulla modernisaation myötä tapahtuvan traditioiden purkautumisen myötä yksilötasolla ilmenevän uudenlaisen autonomian kokemisen kautta, jolloin jälkimaterialismin oletetaan olevan yleisempää sellais-ten ihmisten keskuudessa, jotka traditioista irtautuessaan kykenevät onnistuneeseen itsereflektioon. Empiiristä mallinnusta varten koostetaan faktorianalyysillä kaksi Giddensin teoriaan perustuvaa jälkima-terialismia selittävää muuttujaa, joiden välinen yhteisvaikutus on tilastollisen analyysin keskiössä. Toinen malli perustuu Beckin riskiyhteiskuntateoretisointiin ja perustuu pitkälle kehittyneen modernisaa-tion mukanaan tuomien uudenlaisten riskien ja epävarmuuksien kokemiseen ja olettaa, että huolestunei-suus uudenlaisten riskien ja epävarmuuksien suhteen näkyy suurempana materialististen arvojen omak-sumisena. Selitysmalleja testataan empiirisesti ordinaalisella regression- sekä kovarianssianalyysillä World Values Survey 2005:n, European Values Study 2008:n sekä saksalaisen Political Attitudes, Political Participati-on and Voter Conduct in United Germany –surveyn vuosien 1994-2002 aineistoilla. Empiirisen analyysin perusteella kumpaakaan mallia ei kuitenkaan voida näyttää toteen käytettävissä olevilla aineistoilla. Tut-kimuksessa pyritään siten vielä problematisoimaan tutkimusasetelman operationalisointiin liittyviä on-gelmakohtia survey-aineistojen suhteen mahdollisten jatkotutkimuksien kannalta.

Hyvinvoinnin ja edistymisen kuvaaminen yhdistelmäindikaattorilla : Suomen kestävän yhteiskunnan indeksin laskenta

Hyvinvointi koostuu paitsi taloudellisista tekijöistä, myös monista muista ulottuvuuksista. Terveyden, koulutuksen, tasa-arvon sekä yhteiskunnan tarjoaman vapauden ja turvan lisäksi pitkän tähtäimen hyvinvointiin vaikuttavat erityisesti ympäristön tila ja se kuinka kestävän kehityksen mukaista on talouden toiminta. Hyvinvoinnin ollessa näinkin moniulotteinen ilmiö on sen mittaaminen hyvin haastavaa ja siksi hyvinvoinnin mittaaminen on ollut pitkään varsin kehittymätöntä. Taloustieteen teoriapohjan kehittyminen, länsimaisten yhteiskuntien uudet haasteet ja politiikan teon painopisteen siirtyminen kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen ovat nostaneet hyvinvoinnin mittaamisen kehittämisen erääksi lähivuosien tärkeimmäksi painopisteeksi Euroopan unionissa. Tässä tutkimuksessa käsitellään hyvinvoinnin mittaamista erityisesti taloustieteen näkökulmasta. Tutkimuksessa esitellään erilaisia hyvinvoinnin mittaamisen menetelmiä ja syvennytään tarkemmin varsinkin niin sanottuihin yhdistelmäindikaattoreihin. Erityisesti pohditaan yhdistelmäindikaattoreiden taloustieteellistä teoriapohjaa, tutustutaan yhdistelmäindikaattoreiden käytössä ilmeneviin haasteisiin ja testataan yhdistelmäindikaattorin soveltamista käytännössä. Hyvinvoinnin mittarina on käytetty Sustainable Society Index –yhdistelmäindikaattoria (SSI), joka aggregoi yhteen 24 eri ihmisten hyvinvointiin, ympäristön tilaan ja taloudelliseen hyvinvointiin liittyvää muuttujaa. Indikaattori on laskettu tutkimuksessa Suomelle ensimmäistä kertaa vuosille 1975 – 2008. Samaan aikaan tämän tutkimuksen kanssa SSI:n kehittäjät ovat laskeneet SSI:n Hollannille samoille vuosille. Tutkimuksen mukaan yhdistelmäindikaattoreiden teoriapohja on varsin vajavainen. Niiden soveltamisessa suurimmat haasteet liittyvät riittävän ajantasaisen ja luotettavan tilastotiedon saatavuuteen. Toisaalta yhdistelmäindikaattoreiden etuna on, että niihin on monia muita hyvinvoinnin mittareita helpompi sisällyttää laaja kirjo erilaisia hyvinvoinnin osa-alueiden kehitystä kuvaavia muuttujia, kun yhteistä mittayksikköä ei tarvita. Näin ne pystyvät ottamaan muita seurantavälineitä kattavammin huomioon hyvinvoinnin eri osa-alueita. SSI:n mukaan Suomessa hyvinvointi on kaiken kaikkiaan hieman laskenut tarkasteluajanjaksolla. Hyvinvointi kasvoi 1990-luvun alun lamaan asti, jolloin hyvinvoinnissa tapahtui suuri notkahdus. Tämän jälkeen suunta on ollut taas kasvava, joskaan ennen lamaa vallinnutta hyvinvoinnin tasoa ei ole vieläkään saavutettu. Tulosten mukaan Suomessa hyvinvointi on paremmalla tasolla kuin Hollannissa. Kuitenkin hyvinvoinnin kasvu on Hollannissa ollut tarkasteluajanjaksolla nopeampaa ja ero maiden välillä on koko ajan kaventunut. Tutkimuksen lopussa tehdään ehdotuksia kuinka hyvinvoinnin mittareita ja etenkin SSI:ä tulisi jatkossa kehittää, jotta ne soveltuisivat paremmin juuri Suomen hyvinvoinnin mittaamiseen.

Nationalism Circumscribed : Transnational Governance of Minority Rights in Post-Cold War Europe

For the past two centuries, nationalism has been among the most influential legitimizing principles of political organization. According to its simple definition, nationalism is a principle or a way of thinking and acting which holds that the world is divided into nations, and that national and political units should be congruent. Nationalism can thus be divided into two aspects: internal and external. Internally, the political units, i.e., states, should be made up of only one nation. Externally each nation-state should be sovereign. Transnational national governance of rights of national minorities violates both these principles. This study explores the formation, operation, and effectiveness of the European post-Cold War minorities system. The study identifies two basic approaches to minority rights: security and justice. These approaches have been used to legitimize international minority politics and they also inform the practice of transnational governance. The security approach is based on the recognition that the norm of national self-determination cannot be fulfilled in all relevant cases, and so minority rights are offered as a compensation to the dissatisfied national groups, reducing their aspiration to challenge the status quo. From the justice perspective, minority rights are justified as a compensatory strategy against discrimination caused by majority nation-building. The research concludes that the post-Cold War minorities system was justified on the basis of a particular version of the security approach, according to which only Eastern European minority situations are threatening because of the ethnic variant of nationalism that exists in that region. This security frame was essential in internationalising minority issues and justifying the swift development of norms and institutions to deal with these issues. However, from the justice perspective this approach is problematic, since it justified double standards in European minority politics. Even though majority nation-building is often detrimental to minorities also in Western Europe, Western countries can treat their minorities more or less however they choose. One of the main contributions of this thesis is the detailed investigation of the operation of the post-Cold War minorities system. For the first decade since its creation in the early 1990s, the system operated mainly through its security track, which is based on the field activities of the OSCE that are supported by the EU. The study shows how the effectiveness of this track was based on inter-organizational cooperation in which various transnational actors compensate for each other s weaknesses. After the enlargement of the EU and dissolution of the membership conditionality this track, which was limited to Eastern Europe from the start, has become increasingly ineffective. Since the EU enlargement, the focus minorities system has shifted more and more towards its legal track, which is based on the Framework Convention for the Protection of National Minorities (Council of Europe). The study presents in detail how a network of like-minded representatives of governments, international organizations, and independent experts was able strengthen the framework convention s (originally weak) monitoring system considerably. The development of the legal track allows for a more universal and consistent, justice-based approach to minority rights in contemporary Europe, but the nationalist principle of organization still severely hinders the materialization of this possibility.

Systems between information and knowledge : In a memory management model of an extended enterprise

The research question of this thesis was how knowledge can be managed with information systems. Information systems can support but not replace knowledge management. Systems can mainly store epistemic organisational knowledge included in content, and process data and information. Certain value can be achieved by adding communication technology to systems. All communication, however, can not be managed. A new layer between communication and manageable information was named as knowformation. Knowledge management literature was surveyed, together with information species from philosophy, physics, communication theory, and information system science. Positivism, post-positivism, and critical theory were studied, but knowformation in extended organisational memory seemed to be socially constructed. A memory management model of an extended enterprise (M3.exe) and knowformation concept were findings from iterative case studies, covering data, information and knowledge management systems. The cases varied from groups towards extended organisation. Systems were investigated, and administrators, users (knowledge workers) and managers interviewed. The model building required alternative sets of data, information and knowledge, instead of using the traditional pyramid. Also the explicit-tacit dichotomy was reconsidered. As human knowledge is the final aim of all data and information in the systems, the distinction between management of information vs. management of people was harmonised. Information systems were classified as the core of organisational memory. The content of the systems is in practice between communication and presentation. Firstly, the epistemic criterion of knowledge is not required neither in the knowledge management literature, nor from the content of the systems. Secondly, systems deal mostly with containers, and the knowledge management literature with applied knowledge. Also the construction of reality based on the system content and communication supports the knowformation concept. Knowformation belongs to memory management model of an extended enterprise (M3.exe) that is divided into horizontal and vertical key dimensions. Vertically, processes deal with content that can be managed, whereas communication can be supported, mainly by infrastructure. Horizontally, the right hand side of the model contains systems, and the left hand side content, which should be independent from each other. A strategy based on the model was defined.

Asiakassuhteiden johtaminen ja sen merkitys Valion kuluttajapalvelun arvioinnissa ja kehittämisessä

Tutkielman kohdeilmiönä tarkasteltiin asiakassuhdejohtamista ja asiakassuhteen ulottuvuuksia palvelukontekstissa. Tavoitteena oli selvittää, mikä merkitys asiakassuhteiden johtamisella on Valion kuluttajapalvelun arvioinnissa ja kehittämisessä. Valion kuluttajapalvelua tarkasteltiin asiakassuhdejohtamisen osaprosessina. Tutkimuksen teoriaosassa tutustuttiin asiakassuhtejohtamisen taustalla vaikuttaviin näkökulmiin ja määrittelyihin. Asiakassuhteiden johtamista kuvattiin erilaisten prosessimallien avulla yrityksen toimintojen näkökulmasta. Lisäksi tarkasteltiin asiakassuhteen ulottuvuuksia, kuten palvelutarjoomaa, vuorovaikutusta, tyytyväisyyttä, luottamusta sekä uskollisuutta ja sitoutumista. Lopuksi tarkasteltiin arvoa käsitteenä ja arvon merkitystä palvelukontekstissa. Teoriaosan perusteella asiakassuhdejohtaminen on kokonaisvaltainen prosessi, jonka tavoitteena ovat tuottavat ja pitkäkestoiset asiakassuhteet. Yritykseltä vaaditaan kykyä nähdä ja havaita asiakkaiden tarpeita ja mieltymyksiä. Asiakkaan kokema arvo voi välittyä itse palvelusta, prosesseista, ihmisistä, vuorovaikutuksesta, kanavista ja niin edelleen. Myönteisten kokemusten lisääminen palvelu¬prosessin aikana kasvattaa asiakkaan tyytyväisyyttä. Empiirinen osa toteutettiin tapaustutkimuksena, jossa tutkimuskohteena oli Valion kuluttajapalvelu. Tavoitteena oli kerätä tietoa asiakkaiden kokemuksista kuluttajapalvelussa asioinnista. Tutkittavina kohteina olivat asiakasprosessi ja sen sujuvuus, palvelutarjooman sisältö, vuorovaikutus prosessin aikana, asiakkaan kokema tyytyväisyys sekä luottamus yritystä ja sen palvelua kohtaan. Tutkimusaineisto koostui kymmenestä teemahaastattelusta. Haastateltavat olivat olleet yhteydessä Valion kuluttajapalveluun Internetin välityksellä vuoden 2010 aikana. Tutkimustulokset osoittavat, että Valion kuluttajapalvelu nähtiin kanavana, joka vahvistaa ja ylläpitää asiakkaiden suhdetta Valion kanssa. Ihmiset kuluttajapalvelussa nähdään merkittävinä myötävaikuttajina asiakkaiden tyytyväisyyteen ja pysyvyyteen samalla kun ovat vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Kuluttajapalvelun käyttö koettiin helpoksi ja Internet kanavana tuntui joustavalta. Palvelulta odotettiin ensisijaisesti palautteen vastaanottamisen lisäksi ongelmanratkaisua ja tuotetietousneuvontaa. Asiantuntijuus, palvelun nopeus sekä asiakkaan kuunteleminen tulivat esille tärkeimpinä palvelutekijöinä. Haasteena Valion kuluttajapalvelulle nousi esiin asiakaspalvelijan kyky havaita ja ymmärtää asiakkaan kokemien uhrausten määrä sekä kyky vastata niihin oikealla palvelutarjoomalla eli hyötyjen muodostamalla kokonaisuudella. Asiakaspalvelijan toimintaa kuvasi asiallisuus, virallisuus, huomioon ottava tyyli sekä yleinen ystävällisyys. Tutkimustulosten mukaan Valion kuluttajapalvelulla on olemassa keskeiset arvoa tuottavat palvelutekijät, mutta niiden toimivuus strategisina yhdistelminä asettaa haasteita jokaiseen palvelukohtaamiseen asiakkaan kanssa. Asiakkaan arvo-odotukset eivät aina olleet niitä, joita palvelukohtaamisessa oli realisoitunut. Tulosten perusteella voidaan todeta, että mitä paremmin Valion kuluttajapalvelu huomioi myös asiakkaiden emotionaaliset tarpeet, sitä suurempi on sen tuottama arvo asiakkaalle ja sitä kautta koko yritykselle.

Fin de millénaire eli maailmanlopun satiiri : Frédéric Beigbederin Au secours pardon, Marie Darrieussecqin Truismes ja Michel Houellebecqin La Possibilité d'une île

Pro gradu -työni käsittelee ranskalaisen nykykirjallisuuden yhteiskunnallista suuntausta, jota kirjallisuudentutkija Ruth Cruickshank kutsuu fin de millénaire -kirjallisuudeksi. Tutkimani teokset ovat Frédéric Beigbederin Au secours pardon (2007), Marie Darrieussecqin Truismes (1996) ja Michel Houellebecqin La Possibilité d'une île (2005). Pohdin, millaisena ja millaisin keinoin teokset kuvaavat seksuaalisuutta ja sen tulevaisuudennäkymiä kulutusyhteiskunnassa, ja millaisiin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin niiden havainnot perustuvat. Hahmottelen reittejä, joita pitkin globaalin mittakaavan yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat ihmisten intiimeihin tunteisiin ja ihmissuhteisiin. Seksuaalisuuden tarkastelun avulla osoitan, että ranskalaisessa nykykirjallisuudessa ilmenee varsin yhteneviä näkemyksiä ja uhkakuvia aikamme sosiaalisesta todellisuudesta. Tällä tavoin tarkennan ja vankennan vielä hajanaista fin de millénaire -käsitettä. Fin de millénaire -kirjallisuuden oma lajityyppi on massakulttuurin, esimerkiksi viihteen ja mainosten, kielestä vaikutteita ammentava dystopian ja satiirin liitto. Kuten Cruickshank kirjoittaa, fin de millénaire -kirjallisuus heijastaa Ranskassa vuosituhannen vaihteessa korostunutta tunnetta käännekohtaan saapumisesta. Dystopian ohella voidaankin puhua myös apokalyptisesta tekstistä, etenkin siksi, että teokset tarjoavat niukasti ratkaisuja kuvaamiinsa ongelmiin. Eritoten Houellebecqin ja Beigbederin teokset käsittelevät tarpeiden luomista kuluttajille seksuaalivietin ja seksuaalisen kilpailun avulla. Kutsun tätä järjestelmää halutaloudeksi, ja käytän sen toiminnan analysoimisessa apuna Michel Foucault'n käsityksiä vallasta ja Jean Baudrillardin käsityksiä kulutusyhteiskunnasta. Halutalouden sosiaalisia seurauksia ovat vieraantuminen, seksuaalisten hierarkioiden jyrkentyminen ja valinnanvapauden kaventuminen. Teosten kuvaamassa yhteiskunnassa erilaiset esimerkiksi sukupuolen, iän ja ulkonäön perusteella rakentuvat seksuaaliset hierarkiat käyvät yhä merkittävämmiksi. Au secours pardon ja La Possibilité d'une île kuvaavat tapahtumaketjua, jossa etenkin heteromiehistä yhä useampi luisuu seksuaaliseen kurjuuteen muun muassa naisten emansipaation sekä yleisen nuoruuden ja kauneuden palvonnan myötä. Truismesissa taas kuvitellaan yhteiskunta, johon feminismi ei ole päässyt vaikuttamaan mutta pornoistuminen on; naisten ruumiista on tullut miesten yhteistä omaisuutta ja seksuaalinen väkivalta on arkipäivää. Sen maailmassa viehättävä ulkonäkö on naisille miltei elinehto. Yleistäen Houellebecqin ja Beigbederin teokset edustavat miesnäkökulmaa ja Darrieussecqin teos naisnäkökulmaa. Teosten näkemyksiä naisten ja miesten välisistä valtasuhteista pohdin naisten seksuaalisesta vallasta kirjoittaneen Henry Laasasen käyttökelpoisten käsitteiden avulla. Kolmea teosta yhdistävät kuvaukset kulttuurista, jossa ihmissuhteet ovat kaupankäyntiä ja seksuaalinen viehätysvoima määrittelee ihmisen arvon. Darrieussecqin teos on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jossa Beigbederin ja Houellebecqin kuvaama arvoliberalismia ja taloudellista liberalismia yhdistävä kulttuuri on vaihtunut uuskonservatiiviseen ja kaksinaismoralistiseen, naisia räikeästi sortavaan yhteiskuntaan. Teoksen kertoja vähättelee itseensä kohdistuvia koskemattomuuden loukkauksia ja pahoittelee kertomuksensa käänteiden säädyttömyyttä varsinkin kuvatessaan omaa haluaan ja seksuaalista subjektiuttaan. Katson teoksen kritisoivan kirjallisuudentutkija Shirley Ann Jordanin termein poliittisen korrektiuden tyranniaa ja peräänkuuluttavan suoraa puhetta pornografiasta ja naisen halusta. Seksuaalisuus toimii tutkimuksessani lähtökohtana, jonka avulla teoksista nousee esiin julma ja rakkaudeton, säälimättömän kilpailun ja väkivallan täyttämä yhteiskunta. Viime kädessä teosten kuvaama maailmanloppu on se, että rakkaus katoaa ihmisten välisistä suhteista, koska rakkaudessa ei ole voiton tavoittelun kannalta mitään järkeä. Satiirin keinojen, kuten päättymättömän ja monikerroksisen ironian, yhdistyminen dystopiaan pelastaa teokset osoittelevalta moralisoinnilta ja tekee niistä toimivaa yhteiskunnallista kirjallisuutta.

Psychologically-Based and Content-Oriented Experience in Entertainment Virtual Environments

In daily life, rich experiences evolve in every environmental and social interaction. Because experience has a strong impact on how people behave, scholars in different fields are interested in understanding what constitutes an experience. Yet even if interest in conscious experience is on the increase, there is no consensus on how such experience should be studied. Whatever approach is taken, the subjective and psychologically multidimensional nature of experience should be respected. This study endeavours to understand and evaluate conscious experiences. First I intro-duce a theoretical approach to psychologically-based and content-oriented experience. In the experiential cycle presented here, classical psychology and orienting-environmental content are connected. This generic approach is applicable to any human-environment interaction. Here I apply the approach to entertainment virtual environments (VEs) such as digital games and develop a framework with the potential for studying experiences in VEs. The development of the methodological framework included subjective and objective data from experiences in the Cave Automatic Virtual Environment (CAVE) and with numerous digital games (N=2,414). The final framework consisted of fifteen factor-analytically formed subcomponents of the sense of presence, involvement and flow. Together, these show the multidimensional experiential profile of VEs. The results present general experiential laws of VEs and show that the interface of a VE is related to (physical) presence, which psychologically means attention, perception and the cognitively evaluated realness and spatiality of the VE. The narrative of the VE elicits (social) presence and involvement and affects emotional outcomes. Psychologically, these outcomes are related to social cognition, motivation and emotion. The mechanics of a VE affect the cognitive evaluations and emotional outcomes related to flow. In addition, at the very least, user background, prior experience and use context affect the experiential variation. VEs are part of many peoples lives and many different outcomes are related to them, such as enjoyment, learning and addiction, depending on who is making the evalua-tion. This makes VEs societally important and psychologically fruitful to study. The approach and framework presented here contribute to our understanding of experiences in general and VEs in particular. The research can provide VE developers with a state-of-the art method (www.eveqgp.fi) that can be utilized whenever new product and service concepts are designed, prototyped and tested.

GAITRite®-askelvoimamaton ja GAITFour®-ohjelmiston käyttö objektiivisessa kivunarvioinnissa lonkkaniveldysplasiasta johtuvaa nivelrikkoa sairastavilla koirilla

Tutkimukseni oli osa laajempaa omega-3-rasvahappotutkimusta lonkkaniveldysplasiaa sairastavilla koirilla. Lonkkaniveldysplasia tarkoittaa lonkkanivelen epänormaalia kehitystä. Sen syntyyn vaikuttavat perintötekijät ja ympäristö. Lonkkaniveldysplasia on yleinen sairaus etenkin isoilla koiraroduilla. Se johtaa nivelrikkoon ja krooniseen kipuun. Kivun arvioinnin tulisi olla objektiivista, mutta koska eläimet eivät osaa kertoa kivustaan, niiden kivun arvioiminen perustuu usein arvioijan subjektiiviseen näkemykseen. Eläinten kivun objektiiviseen arviointiin ei ole olemassa riittävästi menetelmiä. Osatutkimukseni tarkoitus oli arvioida askelvoimamaton soveltumista kroonisen kivun arviointimenetelmäksi. Kaksoissokkoutetussa tutkimuksessa oli loppuun saakka mukana 71 koiraa. Koirat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen söi tutkittavaa Doils-kalaöljyvalmistetta ja toinen lumevalmistetta 4 kk ajan. Tutkimukseeni liittyen koiria juoksutettiin askelvoimalevyn ja askelvoimamaton yli useita kertoja jokaisella kolmella tutkimuskäynnillä. Lisäksi omistajat vastasivat yhteensä seitsemän kertaa kyselyihin, joissa oli muun muassa kaksi visuaalista analogista asteikkoa (VAS; elämänlaatu ja liikkumisvaikeudet) ja kysymykset, joista laskettiin krooninen kipuindeksi (HCPI). Vertasimme askelvoimamatolla ja askelvoimalevyllä saatuja tuloksia toisiinsa sekä VAS:hin ja HCPI:iin. Hypoteesimme oli, että näiden eri menetelmien tulosten välillä olisi selvä korrelaatio. Jos koiran kipu vähenisi, VAS:n ja HCPI:n lukemat pienenisivät ja sekä askelvoimalevyllä (maksimaalinen kohtisuora voima/PVFz, impulssi/IMP) että askelvoimamatolla (maksimipaine ja aktivoituneiden sensoreiden lukumäärä) mitattujen parametrien arvot nousisivat ontumisen vähentyessä. Toinen hypoteesimme oli, että askelvoimamatolla ontuminen havaittaisiin helpommin käynnissä kuin ravissa. PVFz:n ja IMP:n havaittiin korreloivan huomattavasti paremmin keskenään, jos ne oli normalisoitu ajan suhteen. Täten esimerkiksi kliinisissä seurantatutkimuksissa näitä parametreja tulisi käyttää ajan suhteen normalisoituina. Molempien VAS:n jaHCPI:n välillä oli hyvä korrelaatio. Ne eivät kuitenkaan korreloineet lainkaan askelvoimalevyja askelvoimamattoparametrien kanssa. Tämä perustuu siihen, että askelvoimalevyn mittaama ontuma ei ole sama asia kuin omistajien arvioima kipu. Molemmissa ryhmissä askelvoimamaton parametrit huononivat hypoteesimme vastaisesti. Askelvoimamattomme olikin todennäköisesti rikki tutkimuksemme aikana. Tästä johtuen kaikki askelvoimamattotulokset ovat epäluotettavia, eikä niiden perusteella voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä. Tutkimuksen perusteella ei siis saatu lisää todisteita askelvoimamaton soveltuvuudesta kroonisen kivun objektiiviseen arviointiin. On mahdollista, että askelvoimamaton sisäisiä mittauksia voitaisiin käyttää, vaikka matto onkin ollut osittain rikki. Havaitsimme, että askelvoimamaton maksimipaine ravissa korreloi loistavasti maksimipaineeseen käynnissä. Sama havainto tehtiin myös aktivoituneiden sensoreiden lukumäärässä. Tämä tulos kumoaa toisen hypoteesimme. Ontuminen siis havaittiin askelvoimamatolla käynnissä yhtä helposti kuin ravissakin. Ennen kuin voimme suositella GAITRite-askelvoimamattoa ontumatutkimuksien arviointimenetelmänä, tarvitaan lisätutkimuksia kunnossa olevalla matolla.

Management of Routine in Two Chinese Kindergartens - An Ethnographic Study

Based on a one-month long ethnographic study conducted in two Chinese kindergartens, this study aims to understand the issue of discipline in the Chinese preschool setting through an examination of practices teachers use to manage everyday routines in the kindergarten. It also seeks to understand teachers’ values behind their choices of practices. Data of this study are comprised of three parts - notes of participant observation in eight classrooms with a focus on teacher-child interaction; interviews with nine teachers and directors of the two kindergartens; and written accounts of four teachers collected after the fieldwork in order to understand the particular practices of teachers’ praising and criticizing children. A grounded theory approach is applied to code and analyze data. Results of analysis are structured as followed. First the concept of routine is clarified based on teachers’ definition of it and observation notes on its main components, namely the timetable of everyday activities; general behavioral rules in the kindergarten; and detailed rules and procedures for various activities in the kindergarten. Then practices for managing routines are examined – how teachers organize children in activities, enforce routines, and restore routines when they are not followed well. After that, the matter of self-control is examined in relation with external control. Then teachers’ perception of their roles as the manager, director and executor of routines is presented in a discourse of control in which the values behind practices are found to be embedded. The next section of analysis examines the role of routine in relation with other activities in the kindergarten. Results indicate that routine which is supposed to be the foundation of other activities is in conflict with other activities. The last section of analysis provides some reflections on the rational of routine management in Chinese kindergartens in relation with the overall goals of Chinese preschool education. It also provides some reflections on the effect current mode of teacher-child interactions may have on children's self construction and their understanding of self in relation with the society. As a conclusion, this study suggests that the current mode of routine management in Chinese kindergartens relies heavily on teachers' control, leaving great room for better acknowledging children's agency.

Governmental rationalities and the local dimension of European politics. A study of the Interreg IV programme "Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein"

The thesis aims at investigating the local dimension of the EU cohesion policy through the utilization of an alternative approach, which aims at the analysis of discourse and structures of power. The concrete case under analysis is the Interreg IV programme “Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein”, which is conducted in the border region between Germany, Switzerland, Austria and the principality of Liechtenstein. The main research question is stated as such: What governmental rationalities can be found at work in the field of EU cross-border cooperation programmes? How is directive action and cooperation envisioned? How coherent are the different rationalities, which are found at work? The theoretical framework is based on a Foucaultian understanding of power and discourse and utilizes the notion of governmentalities as a way to de-stabilize the understanding of directive action and in order to highlight the dispersed and heterogeneous nature of governmental activity. The approach is situated within the general field of research on the European Union connected to basic conceptualisations such as the nature of power, the role of discourse and modes of subjectification. An approach termed “analytics of government”, based on the work of researchers like Mitchell Dean is introduced as the basic framework for the analysis. Four dimensions (visiblities, subjectivities, techniques/practices, problematisations) are presented as a set of tools with which governmental regimes of practices can be analysed. The empirical part of the thesis starts out with a discussion of the general framework of the European Union's cohesion policy and places the Interreg IV Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein programme in this general context. The main analysis is based on eleven interviews which were conducted with different individuals, participating in the programme on different levels. The selection of interview partners aimed at maximising heterogeneity through including individuals from all parts of the programme region, obtaining different functions within the programme. The analysis reveals interesting aspects pertaining to the implementation and routine aspects of work within initiatives conducted under the heading of the EU cohesion policy. The central aspects of an Interreg IV Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein – governmentality are sketched out. This includes a positive perception of the work atmosphere, administrative/professional characterisation of the selves and a de-politicization of the programme. Characteristic is the experience of tensions by interview partners and the use of discoursive strategies to resolve them. Negative perceptions play an important role for the specific governmental rationality. The thesis contributes to a better understanding of the local dimension of the European Union cohesion policy and questions established ways of thinking about governmental activity. It provides an insight into the working of power mechanisms in the constitution of fields of discourse and points out matters of practical importance as well as subsequent research questions.

Yhteistoiminnallinen menetelmä ja oikeudenmukaisuus. Kuntatyöntekijöiden kokemuksia työkonferenssimenetelmästä.

Opinnäytetyössä tarkastellaan pienen kuntaliitoskunnan työntekijöiden asennoitumista työkonferenssiin. Työkonferenssi on keskustelutilaisuus, jonka keskeisiä periaatteita ovat demokraattisuus ja edustuksellisuus. Menetelmä on kehitetty erityisesti hierarkkisten raja-aitojen purkamiseen työyhteisöissä, ja sitä voidaan luonnehtia myös työyhteisöön kohdistuvaksi interventioksi. Työkonferenssimenetelmä on ideaalinen konstruktio, jonka periaatteet edustavat oikeudenmukaisuuden objektiivista ihannetta. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten työkonferenssia arvotetaan työskentelymenetelmänä ja etenkin, miten oikeudenmukaisuus konstruoituu työkonferenssia arvotettaessa. Oikeudenmukaisuutta tarkastellaan sosiaaliselle toiminnalle osoitettuna hyväksyntänä tai paheksuntana. Oikeudenmukaisuudesta puhuminen on puolestaan argumentatiivinen teko, jossa keskeistä on vastuun osoittaminen koetusta epäoikeudenmukaisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kategorioinnin näkökulma oikeudenmukaisuuteen (Ambrose & Kulik, 2001), moraalisen vastuun näkökulma (Folger, 2001) ja yleinen oikeudenmukaisuusteoria (Folger & Cropanzano, 1998) ja tutkimusnäkökulmana retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 2007) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu kahdeksan kuntatyöntekijän yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Haastatellut osallistuivat syksyllä 2008 työkonferenssiin, jonka tarkoituksena oli määritellä pienen kuntaliitoskunnan hyvät palvelut – mitä ja miten. Haastattelut tehtiin syksyllä 2008. Aineiston analyysin perusteella työkonferenssia arvotetaan sekä tasavertaisuuden että hyödyn näkökulmasta. Pääosin haastatellut suhtautuvat työkonferenssiin myönteisesti. Myönteinen suhtautuminen liittyy erityisesti työkonferenssimenetelmän eettis-moraalisiin periaatteisiin ja koettuun ryhmätoimintaan. Hieman kielteisempi suhtautuminen liittyy työkonferenssin mahdollisuuteen toimia tehokkaasti yksityiskohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimuksen tulokset antavat olettaa, että työkonferenssinmenetelmän mahdollisuus toimia työyhteisöön kohdistuvana interventiona paranisi sen periaatteellisemmalla käytöllä ja vuorovaikutuksellisia näkökulmia korostavilla tavoitteilla. Keskeisimmät lähdeteokset: työkonferenssista Lehtosen (2004) Työkonferenssi Suomessa; oikeudenmukaisuudesta Ambrosen ja Kulikin (2001) artikkeli How do I know that’s fair?, Folgerin (2001) artikkeli Fairness as deonance, Folgerin ja Cropanzanon (1998) Organizational justice and human resource management; retorisesta asenneteoriasta Billigin (1987/1996) Arguing and thinking; laadullisesta asennetutkimuksesta Vesalan ja Rantasen (2007) Argumentaatio ja tulkinta.

Erimielisyyden erilaiset muodot. Keskustelunanalyyttinen tutkielma potilaan tavoista osoittaa erimielisyyttään terapeutin formulaatioita ja tulkintoja kohtaan kognitiivisessa psykoterapiassa

Tutkielmassa tarkastellaan erilaisia tapoja, joilla potilas osoittaa erimielisyyttä terapeutin hänen puheestaan tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan. Pyrkimyksenä on edistää psykoterapiavuorovaikutuksen kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Tutkimusten kumuloitumattomuuden puutetta korjataan tarjoamalla jo tutkituista ilmiöistä uutta tietoa uusista näkökulmista sekä toisaalta yhdistämällä samaa ilmiötä eri näkökulmista tarkastelleiden tutkimusten tulokset yhteen loogiseen kokonaisuuteen. Tutkielmassa yhdistyvät nykyisessä psykoterapiaa koskevassa keskustelunanalyyttisessä tutkimuksessa vallitsevat kaksi eri näkökulmaa: sekventiaalisesti järjestyneet terapiakäytännöt sekä vuorovaikutuksessa ilmenevät potilaan ja terapeutin välisen suhteen piirteet. Aineistona tutkimuksessa käytetään ääninauhoitteita kognitiivisista psykoterapiaistunnoista. Se koostuu 19 terapiaistunnosta. Yhden istuntonauhoitteen kesto on noin tunti, jolloin aineistoa on kokonaisuudessaan noin 19 tuntia. Litteroituna yhden nauhoitteen pituus on noin 40–50 liuskaa, eli yhteensä aineistoa on lähes 1000 liuskaa. Kaikissa istunnoissa on saman terapeutin ja potilaan muodostama dyadi, mikä mahdollistaa hyvinkin syvällinen kuvan muodostamisen tästä kyseisestä terapiasta. Metodina tutkielmassa käytetään keskustelunanalyysiä. Keskustelunanalyysissä keskitytään kompetensseihin, joita puhujat hyödyntävät osallistuessaan ymmärrettävään ja loogiseen keskusteluun. Sen perustehtävä on kuvata menettelytapoja ja olettamuksia, joiden varassa puhujat tuottavat oman käyttäytymisensä ja tulkitsevat toistensa käytöstä. Tutkimusote on siten tiukan induktiivinen: yksittäisiä vuorovaikutustapahtumia analysoimalla pyritään löytämään niille kaikille yhteisiä yleisiä muotoja. Potilaan tavat osoittaa erimielisyyttään terapeutin tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan jakautuvat tiettyihin kategorioihin, joissa toistuvat samanlaiset toimintatavat ja käyttäytymispiirteet, jotka puolestaan eroavat muiden kategorioiden vastaavista; erimielisyyden muodot eroavat toisistaan myös erimielisyyden määrän suhteen. Yhteensä aineistonani olleesta 19 terapiaistunnosta löytyi 52 erimielisyystilannetta, jotka jakaantuivat yleisluonteensa mukaisesti kolmeen pääkategoriaan (osittainen myöntyminen, epävarmuuteen vetoaminen ja suoraan osoitettu erimielisyys) sekä yksityiskohtien kuten sanavalintojen ja rakenteiden mukaisesti yhteensä yhdeksään alakategoriaan (”kyllä ja”, ”kyllä mutta”, ”kyllä tai”, osittainen erimielisyys, lievennetysti esitetty täysi erimielisyys, pitkään jatkunut voimakas erimielisyys, osittainen erimielisyys: kyllä ja ei -rakenne, suoraan osoitettu mutta ei aggressiivinen erimielisyys ja suoraan osoitettu voimakas erimielisyys: päällekkäispuhunta). Lisäksi laajimmassa, osittaisen myöntymisen kategoriassa alakategoriat jakaantuvat edelleen omiin alakategorioihinsa, joita on yhteensä kymmenen (lisäys, tarkennus, korjaava tarkennus; paitsi-muotoinen rajaus, lievennys, lisänäkökulma, tarkennus, tarkennus ”kyllä”- ja ”mutta”-osien välissä; tarkennus, tai ei -rakenne). Työn tärkein johtopäätös on, että mitä enemmän potilas on eri mieltä terapeutin esittämästä formulaatiosta tai tulkinnasta, sitä vähemmän hän suuntautuu preferenssijäsennyksen mukaisiin odotuksiin muotoillessaan vastaustaan. Myös keskustelusta välittyvä kuva potilaan mielentilasta ja hänen yleisestä vastarinnastaan noudattaa tätä samaa periaatetta. Erimielisyys ja nimenomaan negatiivisina tunteina ilmenevä vastarinta vaikuttaisivat olevan tiiviisti toisiinsa kietoutuneita ja kasvavan samassa suhteessa. Mitä voimakkaampi erimielisyys on, sitä enemmän potilas vaikuttaa affektiiviselta ja vastarintaiselta, ja mitä enemmän potilas on erimielinen ja vastarintainen, sitä vähemmän vuorovaikutukselliset normit ohjaavat erimielisyyden ja vastarinnan ilmaisemista. Lisäksi aineistosta oli havaittavissa, että keskustelunanalyyttisen teorian käsityksistä poiketen formulaatioihin annettuja vastauksia elaboroitiin jopa laajasti ja että tämä oli ennemmin sääntö kuin poikkeus. Aineiston rajoitteista johtuen tästä ei voida tehdä riittävän perusteltuja johtopäätöksiä nykyisen teorian puolesta tai vastaan, joten aiheen jatkotutkimus olisi erittäin tarpeellista.

Aspalaiset - asiakaspalvelukeskuksen työntekijöiden työkulttuuri ja työhyvinvointi

Tutkimuksen aihepiiri on työelämä ja työhyvinvointi. Tutkimus on työnsosiologiaa, jota kytketään johtamisen oppialaan. Tutkimuksen menetelmät ovat kvalitatiivisia ja päätelmät aineistölähtöistä työn sosiaaliteoriaa. Tutkimuskohteena ovat eteläsuomalaisen palveluyrityksen asiakaspalvelukeskuksen työntekijät. Tutkimuksessa käytetään etnografisia tutkimusmenetelmiä sekä teemallista ryhmähaastattelua, joiden tarkoituksena on havainnoida keskuksen työkulttuuria sekä selvittää asiakaspalvelijoiden näkemyksiä työhyvinvoinnista. Tutkimuskäsitteistössä olennainen työkulttuuri määritellään sosiaalisen konstruktionismin perinteen kautta käyttäen tukena organisaatiopsykologiaa. Keskuksen työntekijöiden puheissa ilmenevä työhyvinvoinnin käsite näyttäytyy tutkimuskohteena, mutta työhyvinvoinnin käsitettä lähestytään myös sosiaalitieteellisestä näkökulmasta. Tutkimus sisältää seitsemän lukua. Luvuista kaksi ensimmäistä ovat johdantoa ja tutkimuksen kytkemistä aihepiiriin, kolmas muodostaa teoreettisen viitekehyksen ja tutkimuskäsitteistön, neljäs esittelee tutkimusasetelman, -menetelmät ja kohteen, viides ja kuudes ovat aineistoa käsitteleviä luvut, oma lukunsa kummallekin aineistotyypille sekä tutkimusmenetelmälle, ja seitsemäs luku on aineistojen yhdistelemisestä lähtevien argumenttien jatkamista ja pohdintaa. Tutkimuksessa käytetään paljon aineistolainauksia kuvaamaan tutkimuskohdetta johtuen pääasiassa aineiston läpinäkyvyyden olennaisuudesta kvalitatiivisen tutkimuksen validiteetin kannalta. Tutkimus etenee lähdepitoisesta tekstistä ja teorioiden esittelemisestä olennaisen teoreettisen viitekehyksen muodostukseen, jonka jälkeen painottuvat aineisto ja tekijän omat analyysit sekä tulkinnat. Tutkimuksessa havaitaan työhyvinvoinnin käsitteen hahmottuvan hyvin laajana. Työhyvinvointi liittyy moniin asioihin ja ilmiöihin, eikä sitä voida rajata edes työhön tai työasioihin. Tutkimuksessa havaitaan, että työhyvinvoinnin käsite on olennaisesti ambivalentti. Osin tästä johtuen asiakaspalvelijoiden ilmaisema työhyvinvointi on kulttuurisesti värittynyt ja monitahoinen ilmiö. Työhyvinvoinnin määrittelyssä etusijan saavat työkulttuurisesti olennaiset seikat. Muita määritelmiä tarkasteltaessa havaitaan myös, että työhyvinvointia määritellään kulloisenkin määrittelijän tehtäväalueen kautta ja intressejä silmällä pitäen. Tutkimuksessa ehdotetaan työhyvinvoinnin suodattuvan työkulttuurin kautta ja näin mahdollisesti vaikuttavan koettuun hyvinvointiin. Tätä kautta pohditaan työhyvinvoinnin edistämistä organisaatiossa jo olemassa olevan tiedon mukaan niin, että ulkopuoliset asiantuntijat toimisivat työkalujen antajina ja esimiehet prosessin toteuttajina. Tässä yhteydessä löydetään perusteita varoittaa ulkopuolisen konsultoinnin epäonnistumisen mahdollisuuksista työhyvinvoinnin suhteen.

Eräiden kansalaisjärjestöjen verkkosivut ja osallistamisen muutos 1990-luvulta 2010-luvulle

Tutkimus analysoi kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen välistä vuorovaikutusta verkkomedian mahdollisuuksien kautta. Taustalla on ensinnäkin politiikan teorian kautta muodostettu käsitys kansalaisjärjestöjen positiivisista vaikutuksista niin demokratiaan kuin kansalaisten omiin taitoihin. Toiseksi aiemman aihetta käsittelevän empiirisen tutkimuksen, erityisesti Steinin (2009) ja Brudinin (2008) analyysien perusteella kansalaisjärjestöjen verkkosivut on luotu ennen kaikkea yksisuuntaiseen tiedotukseen, eivätkä ne sisällä kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen elementtejä. Viimeisenä perusteena tutkimuksen mielekkyydelle toimii esimerkiksi Winnerin (1985) huomio, että teknologialla ja sen käyttöönotolla on aina poliittinen ulottuvuus, minkä voidaan ajatella pätevän myös kansalaisjärjestöjen tilanteessa. Tässä tutkimuksessa olennainen lisä aiempaan tutkimukseen verrattuna on historiallinen tarkastelutapa. Tutkimuksessa tarkastellaan kymmenen kansalaisjärjestön verkkosivujen ja muun verkkopresenssin kehittymistä vuodesta 1996 vuoteen 2011. Tätä kautta on mahdollista tutkia tarkemmin kahta tutkimuskysymystä: 1. Kansalaisjärjestöjen organisaatiollinen kehityksen, erityisesti institutionalisoitumisen ja professionalisoistumisen vaikutukset, vähentävät kansalaisjärjestöjen osallistuvuutta (Kriesi 1996, Tarrow 1998, Blumer 1951). Havaitaanko näitä muutoksia myös verkkopresenssin kautta? 2. Verkkomedia on kokenut voimakkaita muutoksia, erityisesti 2000-luvun alusta lähtien. Eräs näiden muutoksien keskeinen elementti on ollut kaksisuuntaisten viestintämahdollisuuksien kehittyminen ja parantuminen (Majava 2006, Erkkola 2008). Miten kansalaisjärjestöjen verkkoviestinnässä on otettu näitä uusia verkkomedian mahdollisuuksia käyttöön? Kysymyksiä lähestytään laadullisen analyysin kautta tutkimalla verkkosivujen osallistamista, eli sitä onko kaksisuuntainen vuorovaikutus mahdollista vai ei. Osallistumisen mahdollisuuksien kuvaukseen käytetään Chadwickin ja Mayn (2003) viitekehystä, jonka mukaan verkko-osallistuminen voi olla tiedottavaa, konsultoivaa tai keskustelevaa. Tiedottavalle verkko-osallistumiselle ominaispiirteistä on sen yksisuuntainen luonne, kun taas konsultoiva ja keskusteleva osallistuminen ovat kaksisuuntaista viestintää. Konsultoivaan osallistumiseen verrattuna keskustelevalle osallistumiselle ominaista on jaetumpi tietokäsitys ja kansalaisten mukaanotto agendan muotoilussa. Keskeisenä tuloksena voidaan esittää, ettei ensimmäiseen tutkimuskysymykseen tämän kymmenen tapauksen tapaustutkimuksella voida antaa luotettavaa vastausta. Ensinnäkin, eri ikäisten kansalaisjärjestöjen verkkosivujen osallistumisen mahdollisuuksien välillä ei ole selkeitä eroja. Toiseksi, nuorempien kansalaisjärjestöjen kohdalla osallistumisen mahdollisuuksissa ei havaittu merkittävää muutosta tarkastellulla aikavälillä. Toiseen tutkimuskysymykseen taas voidaan vastata, että osallistumisen mahdollisuudet ovat kasvaneet verkkomedian muutosten ansiosta. Käytännössä siirtymä osallistumista paremmin mahdollistaviin mekaniikkoihin, kuten kommentoinnin mahdollistamiseen, tapahtui 2000-luvun lopussa. Siirtymä on kuitenkin kohdistunut suurimmilta osin vain konsultoiviin mekaniikkoihin, eli näennäisestä vuorovaikutteisuudesta huolimatta aloitteen tekemisen monopoli on säilynyt kansalaisjärjestöillä itsellään. Lisäksi on syytä huomioida, etteivät osallistumisen mahdollisuudet sellaisenaan johda vielä aitoon osallistumiseen, eli kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten väliseen vuorovaikutukseen.

Aktivistin eetos. Seurantatutkimus 1990-luvun radikaalitoimijoista

Tutkimus käsittelee yhteiskunnallisissa liikkeissä toimivia yksilöitä eli aktivisteja. Tutkimuksen juuret ovat makrotasolla, yhteiskunnallisista liikkeistä käydyssä keskustelussa. Toisaalta tutkimuksen keskeisin huomio kohdistuu mikrotasolle, yksilöön ja toimijoihin. Tutkimuksessa tarkastellaan aktivismin nivoutumista henkilökohtaiseen elämään sekä aktivismin jatkumisen ja päättymisen problematiikkaa. Aineiston tulkinta perustuu verkostonäkökulmaan, joka yhdistää subjektiiviset ja objektiiviset merkitykset sekä näkökulman pohjalta kehitettyyn elämänalahierarkian käsitteeseen (Passy & Giugni 2000). Elämänalahierarkia yhdistetään Weberin (2009) näkemykseen siitä, millaisia ominaisuuksia poliittinen toiminta vaatii. Näiden ominaisuuksien pohjalta argumentoidaan, että poliittista toimintaa, kuten aktivismia, voidaan tulkita eetoksen käsitteen avulla. Tästä teoriasynteesistä johdettujen tutkimuskysymysten avulla etsitään vastauksia siihen, kuinka aktivistin ura jatkuu tai päättyy. Yksilölähtöisyydestään huolimatta tutkimus sidotaan lopulta myös yleisemmän tason analyysiin. Tutkimus on tyypiltään laadullinen seurantatutkimus. Tutkimuksen aineisto muodostuu Ari Rasimuksen (2006) vuosina 2000 ja 2001 suorittamista yhdestätoista teemahaastattelusta sekä kuudesta uusintahaastattelusta vuodelta 2010. Haastateltavat ovat aktivisteja, jotka 1990-luvulla toimivat Oikeutta eläimille ja Maan Ystävät –järjestöissä. Vertailuasetelman vuoksi keskeinen teema tutkimuksessa on muutos ja sen selittäminen. Yksikään haastateltavista ei toiminut enää liikkeissä. Toiminnasta poisjääminen oli tapahtunut vähitellen, hiipumalla. Aktivismi, perinteisessä mielessä ymmärrettynä, oli siis taaksejäänyttä elämää. Aktivistien asenteet olivat kuitenkin lähes muuttumattomia. Osalla aktivismi oli nivoutunut työuraan, osalla taas ei. Tutkimuksessa havaittiin, että eetoksen käsite selittää sitä, miksi aktivismi ohjaa yhä elämää, vaikka ura kansalaisliikkeessä päättyisikin. Toisaalta eetoksen käsite auttaa ymmärtämään aktivismista luopumista. Haastateltavat jaettiinkin eetoksen käsitteen avulla kahteen ryhmään: luopujiin ja pysyjiin. Luopujien luopuminen selittyi eetoksesta irtisanoutumisella, kun taas pysymistä perusteli aktivismin muuntuminen työksi ja sitä kautta ylläpidetty eetos. Tutkimuksen keskeisin teoreettinen anti on luopumista selittävän elämänalahierarkiateorian syventäminen. Tutkimuksessa argumentoidaan sen puolesta, että aktivismin päättymistä on mahdollista tarkastella laajemmin kuin pelkkänä kuulumisena järjestöön tai yhteiskunnalliseen liikkeeseen. On pohdittava muun muassa sitä, kuinka aktivismi nivoutuu erilaisiin elämäntapavalintoihin. Eri elämänalojen vaikutuksia toisiinsa tulee myös tarkastella syvemmin kuin pelkän arvojärjestyksen valossa. Yhdistämällä Weberin (2009) ajatuksia poliitikoiden suotavista ominaisuuksista elämänalahierarkiateoriaan voidaan päästä tulkintaan, jossa kiinnittyminen asiakysymyksiin ja päämääriin (päämäärärationaalisuus) ennustaisi toiminnassa pysymistä, etenkin suhteessa verkostolliseen ja tunteelliseen kiinnittymiseen. Tutkimuksessa havaitaan, että aktivistit ovat integroituneet osaksi yhteiskuntaa ja etenkin pysyjät ovat myös puolueiden toiminnassa mukana. Tämän pohjalta kysytään, olisiko yhteiskunnan kannalta rationaalisempaa suhtautua liikkeisiin pelokkuuden sijaan kiinnostuksella.