Helluntailaiset luokkakuvassa. uskontokulttuuri ja yksikön luokka-asema Turun Helluntaiseurakunnassa

Tässä tutkimuksessa analysoin sitä, miten helluntailainen uskontokulttuuri vaikuttaa yksilön valintoihin ja sen kautta siihen, mihin luokka-asemiin seurakuntalaiset ovat päätyneet Turun Helluntaiseurakunnassa. Tutkimus on uskontoantropologinen ja kuuluu uskontotieteen alaan. Siinä yhdistetään sosiologista luokkatutkimusta sekä rationaalisen valinnan ja toiminnan teorioita uskontoantropologisessa viitekehyksessä. Pääasialliseksi aineistoksi keräsin laajan etnografisen aineiston, joka koostuu systemaattisesta havainnoinnista, kyselyistä ja haastatteluista. Lisäksi olen tutkinut seurakunnan ja helluntailaisuutta koskevia arkistoja sekä kirjallisuutta. Tutkimuksen kohde on Turun helluntaiseurakunta, joka muodostaa tutkimusongelman kannalta mielekkään tutkimusasetelman. Tutkimus kertoo olennaista tietoa siitä, miten uskonto vaikuttaa yksilön valintoihin ja hänen yhteiskunnalliseen asemaansa. Tutkimusaineiston pohjalta laadin selittävän mallin kuvaamaan sitä prosessia, miten yksilöt tekevät valintojaan rationaalisina toimijoina eri kulttuurien vaikutuspiireissä. Antropologisena pohjana selitykselle toimii uskonnon rajojen rakentumisen, muuttamisen ja ylittämisen logiikka. Pyhän kategorisoinnin jäsentämä uskontokulttuuri ohjaa yksilöä suosimaan toisia kulttuureja, luokkakulttuureja ja tyylejä sekä vierastamaan toisia. Jos yksilö haluaa tehdä valinnan, joka nähdään arveluttavana, täytyy hänen oikeuttaa se kulttuurinsa sisäisillä symboleilla ja rituaaleilla. Turun Helluntaiseurakunnassa korostuvat auttamisen ja sivistämisen ammatit, kuten lääkäri, sairaanhoitaja ja opettaja. Nämä voidaan edelleen jäljittää seurakunnan opetuksiin sekä seurakuntalaisten käyttämiin diskursseihin ja oletuksiin hyväksytyistä elämäntyyleistä. Lisäksi diskursseissa korostuvat näkemykset ammatista kutsumuksena, koulutuksen itsestäänselvyys sekä asemaan liittyvän radikalismin välttäminen. Seurakunnan uskontokulttuurin keskiluokkaistava vaikutus näkyy ennen kaikkea toisen ja useamman polven helluntailaisissa, jotka sijoittuvat korkeampiin asemiin kuin ulkopuolelta kääntyneet. Seurakunnan uskontokulttuuri vähentää luokkatietoisuuden syntyä ja voi osaltaan ylläpitää yhteiskunnan luokkarakennetta, koska uskonnon ensisijaiset päämäärät eivät kohdistu yhteiskunnan rakenteen muuttamiseen Suomessa. Tutkimuksen mukaan yksilön omat ja häneen kohdistetut oletukset ja arvot, jotka hän kulttuurissa omaksuu, ohjaavat häntä myös kulttuurinsa näkökulmasta suosiollisiin asemiin.

Tampereen kaupungin asema- ja aluekartta

Kartan esitystekniikka: maastokartta

"Semmosta mikä sopii lasten makuun." Neljäsluokkalaisten ajatuksia kouluruokailusta

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä aiheita lapset nostavat esiin keskusteltaessa kouluruokailusta, mikä kouluruokailussa on lasten mielestä tärkeää ja millaisena lapset kokevat kasvattajien roolin kouluruokailutilanteessa. Tutkimusjoukko koostui erään varsinaissuomalaisen kaupungin neljäsluokkalaisista (N = 35). Tiedonkeruumenetelmä oli puolistrukturoitu fokusryhmähaastattelu, jossa 5–6 hengen lapsiryhmät keskustelivat kouluruokailusta kuvien pohjalta sekä kokosivat paperille asioita, jotka ovat heille tärkeitä kouluruokailussa. Tutkimusmenetelmä oli lapsia osallistava ja tarkoituksena olikin kuulla lasten omia ajatuksia ja antaa heidän keskustella aiheesta mahdollisimman vapaasti. Tutkimus on osa pohjoismaista ProMeal-kouluruokailututkimusta (Prospects for Promoting Health and Performance by School Meals in Nordic Countries). Tutkimuksessa ilmeni, että lapset nostavat esille erityisesti tuotteeseen eli koulussa tarjoiltavaan ruokaan liittyviä asioita: suosituin puheenaihe oli "hyvä ja paha ruoka", minkä lisäksi lapset puhuivat paljon ruoan terveellisyydestä. Lisäksi lapset nostavat esille ruokailutilaan, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja ruokailun reunaehtoihin liittyviä aiheita. Tutkimuksen mukaan lapsille tärkeintä kouluruokailussa on se, että ruoka on hyvää. Muita tärkeitä asioita ovat asiallinen käyttäytyminen, ruoan maksuttomuus, ruokailutilanteen miellyttävyys, ruoan terveellisyys sekä joskus tarjoiltavat herkut. Opettajien rooli kouluruokailussa välittyi lasten puheista lähinnä ruokalan kurinpitäjinä. Ruokalan henkilökunnasta puhuttiin yleisesti ottaen negatiiviseen sävyyn ja heidät nähtiin vain ruoan valmistajina ja ruokamäärän rajoittajina. Tulokset saavat pohtimaan, miten paljon mediasta tai vanhemmilta opittu vaikuttaa lasten ajatuksiin esimerkiksi ruoan terveellisyydestä. Neljäsluokkalaisten ajatukset ovat vielä kovin mustavalkoisia: ruoka nähdään joko tiukan terveellisenä tai epäterveellisenä. Kouluruokailussa ilmeni lasten suunnalta paljon kritiikin aiheita. Lasten puheista välittyi myös, etteivät kaikki kouluruokailulle asetetut tavoitteet ja suositukset täyty. Olisikin ehkä aika puuttua kouluruokailun järjestämiseen kunnissa ja kouluissa tiukemmin. Myös lasten mielipiteitä tulisi kuunnella ja osallisuutta korostaa aiempaa enemmän. Tutkimuksen mukaan lapset puhuvat mielellään heitä koskevista asioista ja olisivat innokkaita vaikuttamaan niihin.

Lasten influenssakaudet 2011−2012 ja 2012−2013: Epidemiologia, taudinkuva ja hoito Tyksin lasten ja nuorten klinikassa

Lasten influenssaepidemiat ajoittuvat keskitalvelle, jolloin myös muut hengitysteiden virusinfektiot ovat yleisiä. Lisäksi lasten influenssan kliininen kuva vaihtelee voimakkaasti, mikä aiheuttaa ongelmia erotusdiagnostiikassa. Influenssan diagnostiikka perustuu esitietoihin, kliiniseen kuvaan, tietoon epidemiologisesta tilanteesta ja virologiseen diagnostiikkaan. Kliinisen diagnostiikan osuvuus on kuitenkin lapsilla heikko. Influenssa olisi hyvä erottaa muista virusinfektioista, koska aikainen viruslääkitys lyhentää taudin kestoa. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää mariPOC-viruspikadiagnostiikalla todettujen lasten A- ja B-influenssavirustartuntojen epidemiologia Tyksin lasten ja nuorten poliklinikalla influenssakausina 2011−2012 ja 2012−2013. Lisäksi selvitettiin lasten influenssan tyypillinen oirekuva ja komplikaatioiden esiintyvyys. Hoitoon liittyen tilastoitiin jatkohoitopaikat ja käytetyt antimikrobilääkitykset. Saatuja tuloksia verrattiin aiempaan kirjallisuuteen. Tutkimusta varten käytössäni oli mariPOC-viruspikadiagnostiikkalaitteen näytetiedot marraskuun 2011 alusta joulukuun 2013 loppuun. Näytteet on voitu alun perin ottaa myös muiden virusten kuin influenssan diagnosoimiseksi. Epidemiologisessa analyysissä huomioitiin kaikki otetut influenssanäytteet. Tutkimusjoukkoon valikoitui yhteensä 113 influenssaan sairastunutta lasta. Tämän tutkimusjoukon influenssanäytteet voitiin yhdistää luotettavasti sairauskertomustietoihin, joita tarkasteltiin retrospektiivisesti. Viruspikadiagnostiikalla varmennettujen influenssakausien aikana noin 10 % kaikista näytteistä oli influenssapositiivisia. Suurin tautitaakka Tyksin lasten ja nuorten poliklinikalla kohdistuu alle 4-vuotisiin lapsiin, joiden osuus oli yli puolet kaikista influenssatapauksista (52 %). Suurin osa sairastuneista lapsista oli aiemmin terveitä (67 %). Yleisimmät krooniset sairaudet potilasjoukossa olivat astma (11 %) ja jokin neurologinen sairaus (9 %). Kolme yleisintä oiretta olivat korkea kuume (89 %), yskä (64 %) ja nuha (52 %). Myös muita influenssan tyyppioireita esiintyi usein. Komplikaatioista yleisimmät olivat otiitti (17 %), kuumekouristus (7 %), pneumonia (6 %) ja laryngiitti (4 %). Vakaviakin komplikaatioita todettiin osalla. Alle neljävuotiaat saivat komplikaatioita enemmän (p=0,02), lisäten pienten lasten tautitaakkaa. Influenssadiagnoosin varmentumisen jälkeen viruslääkitystä sai 61 %, ja vastaavasti antibioottia 30 % lapsista. Neljännes sairastuneista lapsista tarvitsi sairaalahoitoa. Influenssan lapsille aiheuttama tautitaakka on yhä varsin merkittävä. Viruspikadiagnostiikka voi toimia hyödyllisenä erotusdiagnostisena apuvälineenä epäiltäessä influenssaa lapsilla, mutta sen tueksi tarvitaan myös muita laboratoriotutkimuksia vakavien sairauksien tunnistamiseksi. Paremmalla rokotuskattavuudella influenssan lapsille aiheuttamaa tautitaakkaa olisi mahdollista keventää.

Peruskoulun yläkouluvalinnat Turussa. Perheiden yläkouluvalintojen rakentuminen äitien puheissa ja toimissa

Tutkimuksessa tarkastellaan peruskoulun yläkouluvalintoja Turussa. Tarkastelun keskiössä ovat vuonna 1997 syntyneiden turkulaislasten vanhempien yläkouluvalintaa koskeva yleinen sekä omaan lapseen kiinnittyvä puhe ja toimijuus paikallisessa institutionaalisessa kouluvalintatilassa sekä vanhempien lapsen koulutukseen ja kouluvalintaan liittämät perustelut, merkitykset, arvot ja arvostukset. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan puheesta ja toimista rakentuvia perheiden kouluvalintastrategioita, joita peilataan äitien koulutuksellisiin ja sosiaalisiin resursseihin sekä paikalliseen toimintapolitiikkaan. Tutkimus ei kerro ainoastaan paikallisessa kontekstissa tapahtuvista kouluvalinnoista, vaan laajemmin yhteiskunnassa vallitsevista hierarkioista ja arvoista sekä koulutukseen ja sosioekonomiseen asemaan linkittyvistä normatiivisista toimintatavoista. Tutkimuksessa käytetään haastattelu- ja kyselyaineistoja. Aineistot kerättiin osana kahta laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa Helsingin ja Turun yliopistojen kanssa yhteistyössä tehtyä tutkimusprojektia Vanhemmat ja kouluvalinta – Perheiden koulutusstrategiat, eriarvoistuminen ja paikalliset koulupolitiikat suomalaisessa peruskoulussa (VAKOVA) 2009–2012 sekä Parents and School Choice. Family Strategies, Segregation and School Policies in Chilean and Finnish Basic Schooling (PASC) 2010–2013. Tutkimusaineistot koostuvat 87 turkulaisäidin haastattelusta ja kyselyaineistosta. Kyselyaineiston analyysissä on käytetty kuvailevia tilastollisia menetelmiä, ja sitä käytetään ensisijaisesti taustoittamaan haastatteluaineistoa. Haastatteluaineiston analyysi perustuu pääasiallisesti teema-analyysiin, mutta toimija-asema-analyysin osalta myös diskursiiviseen lähestymistapaan. Haastatteluaineiston pohjalta esiin nousseiden lasten koulutusta ja kouluvalintoja koskevien kuvausten perusteella perheiden yläkouluvalinnat jaettiin kolmeen erityyppiseen valintastrategiaan: perinteiseen lähikouluvalintastrategiaan (n=41), ambivalenttiseen kouluvalintastrategiaan (n=23) ja päämäärätietoiseen kouluvalintastrategiaan (n=23). Jokainen kolmesta strategiasta piti sisällään kahdenlaista toimijuutta kouluvalintakentällä. Ryhmittely kouluvalintastrategioittain ja toimija-asemittain perustui äitien puhetapaan kouluvalinnoista ja yleisemmin koulutukseen liitetyistä merkityksistä ja arvoista sekä konkreettiseen toimintaan kouluvalinnan suhteen. Lähikouluvalintastrategiaa suosivien jälkeläiset siirtyivät koulunsa yleisluokalle. Perheet toimivat valintakentällä kaupungin rajaavan toimintapolitiikan ohjaamina, jolloin kouluvalinta näytti passiiviselta. Osoitteenmukaiseen kouluun siirtymistä perusteltiin praktisilla syillä; koulumatkan pituudella, kulkuyhteyksillä ja lapsen kaverisuhteilla. Hyvinvointivaltion edellytykseksi nähtiin kaikille taattu samanvertainen koulutus ja edelleen luotettiin perinteistä peruskoulua määrittävään mahdollisuuksien tasa-arvoon. Koulutuksen yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi nähtiin lapsen kasvattaminen hyvinvoivaksi ja onnelliseksi. Vanhempien toiminta oli perinteisen kouluvalintastrategian mukaista. Ambivalenttista kouluvalintastrategiaa käyttävistä perheistä toiminta kouluvalintakentällä oli kahtalaista. Äidit joko harkitsivat kouluvalintoja tai vertailivat kouluja ja niihin pääsymahdollisuuksia realistisesti tasapainoillen ohjaavan ja mahdollistavan toimintapolitiikan välimaastossa. Tärkeintä oli olla tietoinen kaupungin kouluvalintapolitiikasta sekä siitä, että valinnoilla voi olla merkitystä jälkikasvun koulupolulle. Eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen päädyttiin useimmin lähikoulun painotettuun opetukseen. Lapsen peruskoulutusta haluttiin rikastaa painotetulla opetuksella ja hänen toivottiin pääsevän motivoituneeseen ja oppimismyönteiseen koululuokkaan. Valintoja tehtiin paikallisen toimintapolitiikan puitteissa lapsen parasta toivoen. Koulutuksen tehtäväksi nähtiin lapsen intellektuaalinen kasvu kiedottuna koulutuksen tuottamaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Perheiden valintastrategiaksi muodostui ambivalenttinen strategia motivoituneen oppimisympäristön löytämiseksi. Päämäärätietoista kouluvalintastrategiaa käyttävät vanhemmat hyödynsivät aktiivisesti erilaisia reittejä tiettyihin yläkouluihin pääsemiseksi. Ennakoivien perheiden lapset olivat opiskelleet sellaisessa alakoulussa, joka ei kuulunut yläkoulun oppilasalueelle, mutta takasi lapselle reitin suosittuun yläkouluun. Määrätietoisten perheissä havahduttiin valintoihin puolestaan yläkouluun siirryttäessä, jolloin koulupaikkaa haettiin sopivimman painotetun opetuksen ja koulun maineen mukaan pois lähiyläkoulusta. Lähikoulu -periaate koettiin epäoikeudenmukaiseksi, sillä lapsella tulee olla oikeus toteuttaa omia kykyjään ja lahjakkuuttaan valikoidussa oppilasryhmässä ja perheillä mahdollisuus valita lapsen koulu. Paikallinen toimintapolitiikka ei näyttänyt rajaavan vanhempien kouluvalintoja. Koulutuksen tarkoitukseksi nähtiin intellektuaalinen kasvu ja akateemissivistävä tehtävä. Päämäärätietoisen kouluvalintavalintastrategian tavoitteena oli perheelle sopivan habituksen takaaminen. Paikallinen toimintapolitiikka mahdollisti vanhempien erilaisten kouluvalintastrategioiden rakentumisen ohjaten ensisijaisesti lähiyläkouluun, mutta samalla mahdollistaen koulun valinnan toissijaisen haun kriteerein. Kouluvalintastrategioihin ja toimintatapaan kouluvalintakentällä kytkeytyi vanhempien koulutukseen liittämät arvot sekä kulttuuriset ja sosiaaliset resurssit ja se, miten niitä käytettiin.

The very worst government that any country ever had. Kirkkovaltio ja paavin asema Britannian parlamenttikeskusteluissa Italian yhdistymisprosessin aikana 1858–1861

Tutkielmassa tarkastellaan Britannian parlamentissa käytyä keskustelua Kirkkovaltiosta ja paavin maallisesta vallasta vuosina 1858–1861. Aihetta tarkastellaan kolmen teeman kautta. Nämä teemat ovat Kirkkovaltion ajassa ja paikassa tapahtunut kontekstualisointi, paavin ja katolilaisten Britannialle aiheuttamasta sisäisestä ja ulkoisesta uhasta käyty keskustelu, sekä Kirkkovaltion liittäminen kansainvälisiin suhteisiin. Britannian ja Kirkkovaltion suhdetta 1800-luvun puolivälissä on käsitelty aikaisemmassa tutkimuksessa vain vähän. Suhtautumisen perusasenteena sekä konservatiiveilla että liberaaleilla on pidetty katolilaisvastaisuutta ja Kirkkovaltion lakkauttamisen ajamista. Tutkielmassa pyritään osoittamaan, että Britannian parlamentin jäsenten suhtautuminen oli kuitenkin moniulotteisempaa ja moniäänisempää, kuin pelkkä tiukka katolilaisvastaisuus. Parlamentin jäsenet pyrkivät kontekstualisoimaan Kirkkovaltiota käyttämällä vertauksia sekä Britanniaan ja Sardinian kuningaskuntaan, että erilaisiin historiallisiin tilanteisiin. Keskusteluun osallistuneilla parlamentin jäsenillä oli myös hyvin laaja skaala erilaisia kontakteja Italiaan ja Roomaan, ja he olivat hyvin perillä paavin maallisesta vallasta käydystä yleiseurooppalaisesta kirjallisesta debatista. Osa parlamentin jäsenistä näki paavin ja katolilaiset sekä sisäisenä että ulkoisena uhkana Britannialle, mikä liittyy vahvasti 1800-luvun puolivälin uhkakuvia täynnä olleeseen näkemykseen. Näkemys uhasta tiivistyi keskusteluun uskollisuudenvalan uudistamisesta vuonna 1858. Tässä keskustelussa esiin nousivat erityisesti ääriprotestanttiset, katolilaisvastaiset parlamentin jäsenet. Osa parlamentin jäsenistä näki paavin itsenäisyyden toisaalta myös hyvänä asiana, ja paavin maallisen vallan lakkauttamista uhkana Britannialle. Viimeisessä käsittelyluvussa tutkitaan suhtautumista Kirkkovaltioon kansainvälisten suhteiden tasolla. Britannialla ei ollut virallisia diplomaattisuhteita Kirkkovaltioon, mutta maan epävirallisista suhteista ja niiden kehittämisestä käytiin parlamentissa keskustelua. Parlamentissa keskusteltiin myös Ranskan ja Itävallan merkityksestä Kirkkovaltiolle, sekä Kirkkovaltion mahdollisista aluemenetyksistä tai jopa valtion lakkauttamisesta. Keskustelua käytiin myös brittien värväämisestä paavin armeijaan ja paavia vastustaneen Garibaldin joukkoihin.