Nuoruus on kuulemma kaikkien parasta aikaa – mitenkähän helvetin vaikeeta sitä on vanhana? Kiroilu eri vuosikymmenten kotimaisissa nuortenelokuvissa

Tässä pro gradu -työssä tutkitaan kiroilua 1940-, 1960-, 1980- ja 2000-luvun kotimaisissa nuortenelokuvissa. Tutkimusaineistoon kuuluu yhteensä kahdeksan elokuvaa eli kaksi kultakin vuosikymmeneltä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä kirosanoja elokuvissa käytetään ja miten erilaiset sosiolingvistiset taustamuuttujat eli kiroilijan ikä, sukupuoli ja sosiaalinen asema vaikuttavat kiroilun määrään ja laatuun. Lisäksi tutkitaan kirosanojen syntaktista käyttöä eli sitä, millainen asema kirosanoilla on lauseissa. Lopuksi luodaan katsaus kiroilun tehtäviin eli siihen, millaisissa tilanteissa kirosanoja käytetään eri vuosikymmenillä. Pro gradu -työn tavoitteena on selvittää, millä tavalla kiroilun määrä ja laatu vaihtelevat eri vuosikymmenten välillä. Tutkimuksen taustalla on ajatus siitä, että elokuvien kieli mukailee parhaansa mukaan todenmukaista puhekieltä. Keskeisin pro gradu -työssä käytettävä lähdeteos on Lars-Gunnar Anderssonin Fult språk: svordomar, dialekter och annat ont. Tutkimuksessa hyödynnetään Anderssonin mallien pohjalta luotuja analysointimenetelmiä, joilla on keskeinen rooli varsinkin kiro-sanojen syntaktisen käytön ja kiroilutilanteiden analyysissa. Kirosanat jaotellaan tutkimuksessa syntaktisen asemansa mukaan kolmeen ryhmään: itsenäisiin, löyhästi lauseeseen liittyviin ja rakenteellisesti lauseeseen liittyviin kirosanailmauksiin. Kiroilutilanteet jaetaan kuuteen eri kategoriaan, jotka ovat fyysinen kipu, psyykkinen kipu, viha/inho, yllättyminen, kieltäminen ja ilo. Tutkimuksen perusteella elokuvissa esiintyvien kirosanojen frekvenssi kasvaa huomat-tavasti 1940-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Samalla kiroilun tyyli muuttuu karkeam-maksi. Sen sijaan kiroilun sosiolingvistiset erot ovat elokuvien välillä pieniä: kaikilla vuosikymmenillä ahkerimpia kiroilijoita ovat nuoret pojat, mutta myös tytöt ja miehet kiroilevat silloin tällöin. Sen sijaan naisten ei kuulla kiroilevan kuin kahdessa elokuvassa ja niissäkin harvoin. Niin ikään kirosanojen syntaktinen analyysi osoittaa, että kirosanoja käytetään melko samalla tavalla eri vuosikymmenillä – esiintymät vain ovat moninkertaistuneet, ja eri sanoja suositaan. Huomionarvoista on, että uusissa elokuvissa kiroillaan kaikenlaisissa tilanteissa, mutta vanhemmissa elokuvissa kiroilua käytetään lähes yksinomaan negatiivisten ja voimakkaiden tunteiden ilmaisemiseen. Tutkimus vahvistaa yleistä käsitystä kirosanojen affektiivisen tehon laimenemisesta.

Människans liv med sömnbesvär och hur människor med sömnbesvär upplever kognitiv beteendeterapi

Sleep disorders are a common health problem in western countries. Every third working age person suffers from sleep deprivation and that often leads to other health problems as well. One can end up in a vicious circle, which can further decrease mood and ability to function. The aim of this thesis is to illustrate how sleep deprivation affects the lives of working age population and to deepen our understanding of life with sleep deprivation. Study questions are: how does sleep deprivation affect a working age person’s life and what kind of experiences do people have about cognitive-behavioural therapy as a treatment to sleep disorders. Theoretical perspective is based on clinical nursing science theories and the humanist view of man, which sees human as an entity. The methodology used is phenomenological approach and data analysis is conducted by using Ricœur’s hermeneutic phenomenological interpretation method. The empirical part is divided into two different sections. The material of the study consists of interviews and surveys done by people who have experienced sleep deprivation or sleep disorders. Two interviewees talked about their lives with sleep disorders and there are 21 surveys conducted on people’s experiences on cognitive-behavioural therapy. The partakers in the two sections are different people. The results show that people with sleep disorders can end up in a vicious circle of sleep deprivation and in worst cases a sleep disorder can take charge of a person’s whole life. Sleep disorder can cause shame and fear of stigma. Nevertheless, someone suffering from a sleep disorder can find strength and solutions to control the difficult situation. This study proves that both nursing staff and other people have little information about difficulties in sleeping and awareness should be improved in clinical nursing. A health-care provider has an essential role in preventing someone ending up in a vicious circle of sleep deprivation and cognitive-behavioural therapy can contribute to good health. Reflection at the end of cognitive-behavioural sleep therapy course helps patients to continue their learning process. When someone is sleep deprived, it means that they have control over the situation, but when someone has a sleep disorder, that person does not have the strength to control the situation.

Säilytetty, hylätty, modernisoitu. Tapaustutkimus kolmen merikarvialaisen maalaistalon tarinasta

Suomessa on suhteellisen vähän vanhaa rakennusperintöä jäljellä. Suomalaisen talonrakentamisen periaatteen mukaan vanha saa tehdä sijaa uudelle. Ennen maailmansotia rakennettujen talojen osuus on hyvin pieni. Vahvimmillaan suomalainen vanha rakennusperintö on edustettuna maaseudulla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kolmen eri maalaistalon tarinaa osana suomalaisen maaseudun rakennuskantaa. Tutkimuksen avulla pyrin selvittämään, miten ihmisten eri valinnat vaikuttavat talojen tarinoihin ja sitä kautta tarkastelen, miksi joku talo säilyy ja toinen ei. Tutkimukseni lukeutuu sekä aineettoman että aineellisen kulttuuriperinnön tutkimuksen piiriin, ja tutkimukseni keskeisin aineisto on talojen tarinoita avaavaa muistitietoa. Tutkittavat talot valitsin omalta kotipaikkakunnaltani Merikarvialta, joka sijaitsee Länsi-Suomessa Satakunnan maakunnassa. Tutkimukseen valitut talot kertovat tarinaa säilytetystä ja hylätystä sekä modernisoidusta talosta. Tarkoituksenani on suvuissa kerrotun muistitiedon kautta luoda myös pysyvä paikka talon tarinoille talojen tulevia sukupolvia ajatellen. Talojen konkreettisten rakenteiden lisäksi olen sisällyttänyt tutkimukseeni talojen sukuhistoriaa sekä henkilökuvauksia taloissa asuneista ihmisistä. Tutkimusaineiston olen kerännyt haastattelemalla talon omistajia sekä asukkaita, käymällä läpi rakennuksista hankittuja arkistomateriaaleja ja tutkimalla taloista säilyneitä asiakirjoja sekä valokuvia. Tutkimuksen keskeisin aineisto on kuitenkin suvun muistitietoaineisto, joka koostuu pääasiassa haastatteluista. Haastatteluita varten tein teemahaastattelukysymykset, mutta suurin osa aineistosta muodostui vapaan keskustelun kautta. Tutkimuskirjallisuuteni painottui muistitietotutkimuksen sekä kulttuuriperinnön tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin. Tutkimukseni osoitti, että ihmisten valinnoilla sekä olemassa olevilla olosuhteilla on merkittävin rooli talon säilymisessä. Tutkittavien kolmen talon säilyvyyden tai säilymättömyyden syiden taustat liittyivät muun muassa sukulaisuustaustojen merkitykseen sekä henkilökohtaisiin taloudellisiin tilanteisiin ja omistajuussuhteisiin. Talojen fyysinen kunto ja niiden käyttömahdollisuudet myös vaikuttivat siihen, miten ja millaisiksi ihmisten ratkaisut, resurssit ja mahdollisuudet ovat muodostuneet ja siten vaikuttaneet talojen tarinoiden kehittymiseen. Talojen tarinat erosivat lähtökohtaisesti toisistaan merkittävästi, mutta myös yhteneväisyyksiä pystyi löytämään. Kaikkien talojen tarinat ovat kiistatta pysyneet suvun ihmisten ja naapuruston mielissä. Talot ovat jatkaneet elämäänsä ihmisten muistissa, eikä tekemieni johtopäätösten perusteella muistojen säilyminen vaadi edes välttämättä fyysistä muistin paikkaa eli taloa säilyäkseen. Talot säilyvät niin kauan kuin ihmiset muistavat ne ja niissä asuneet ihmiset tapahtumineen.

Kotona asuvien 70-vuotiaiden terveyden ja toimintakyvyn kehityssuunnat

Suomalainen väestö ikääntyy. Myös odotettavissa oleva elinikä pitenee. Sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnittelemisen kannalta väestön ikääntymiseen liittyvä tärkeä kysymys on, miten terveys ja toimintakyky muuttuvat lisääntyneiden elinvuosien aikana ja uusien sukupolvien ikääntyessä. Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla 1920 ja 1940 syntyneiden kotona asuvien 70-vuotiaiden terveyttä ja toimintakykyä. Vertailun perusteella kuvailtiin kotona asuvien 70-vuotiaiden terveyden ja toimintakyvyn kehityssuuntia 20 vuoden aikana. Tutkimuksen aineisto on kerätty Turun vanhustutkimuksessa, jonka populaatio muodostui kaikista vuosina 1920 (n=1032) ja 1940 (n=960) syntyneistä kotona asuvista turkulaisista, kun he olivat 70-vuotiaita. Aineisto kerättiin kyselyllä, haastatteluilla ja vastaanottokäynneillä. Terveyden kehityssuuntia kuvattiin koetun terveyden, elintapojen (tupakointi, alkoholinkäyttö, BMI) ja toimintaa haittaavien oireiden kautta. Toimintakyvyn kehityssuuntia kuvattiin biopsykososiaalisesta näkökulmasta. Vuonna 1940 syntyneet 70-vuotiaat arvioivat koetun terveytensä ja toimintakykynsä paremmaksi kuin vuonna 1920 syntyneet, mutta vuonna 1920 syntyneillä oli terveellisemmät elintavat. Vuonna 1940 syntyneet käyttivät useammin alkoholia ja olivat useammin ylipainoisia verrattuna 1920 syntyneisiin. Vuonna 1920 syntyneissä raittiiden osuus oli 40 prosenttia, kun vuonna 1940 syntyneissä raittiiden osuus oli enää 17 prosenttia. Muutos oli suurempi naisten kohdalla. Naisten tupakointi oli lisääntynyt (10 %), mutta sen sijaan miehet olivat vähentäneet tupakointia (17 %). Kotona asuvien 70-vuotiaiden elintapojen negatiivinen kehityssuunta on huolestuttava, vaikka koetun terveyden ja toimintakyvyn kehityssuunnat olivat positiivisia. Tuloksien perusteella ikääntyneille suunnattujen palveluiden suunnittelussa tulisi ottaa paremmin huomioon terveellisiin elintapoihin tukeminen ja kokonaisuudessaan terveyden edistäminen. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta siitä, muuttuvatko terveys ja toimintakyky vielä myöhemmällä iällä.

Olkanivelen varreton kokotekonivel: lyhyen seuranta-ajan kliiniset ja radiologiset tulokset TYKS:ssa

Noin kolmanneksella yli 60-vuotiaista esiintyy radiologisesti todettavaa olkanivelen nivelrikkoa. Vaikeaan olkanivelen nivelrikkoon liittyy potilaan kokemaa kipua ja olkanivelen toimintakyvyn laskua sekä elämänlaadun heikkenemistä. Vaikean olkanivelrikon tehokas hoitomuoto on kokotekonivelleikkaus. Sillä voidaan vähentää potilaan kokemaa kipua, parantaa toimintakykyä ja kohentaa potilaan elämänlaatua. Perinteisesti olkanivelen kokotekonivel on ollut lapaluun komponentista ja varrellisesta olkaluun komponentista koostuva tekonivel. Olkaluukomponentin varrellisuuteen liittyy kuitenkin haasteita, etenkin nupin asemoinnin kannalta. Näitä haasteita vastaamaan tuli markkinoille 2000-luvun alussa varreton tekonivel. TYKS:ssa otettiin käyttöön varreton tekonivel olkanivelrikon hoidoksi keväällä 2012. Syventävien opintojeni tutkimuksen tarkoituksena on selvittää olkanivelen nivelrikon vuoksi TYKS:ssa asetettujen olkanivelen varrettomien kokotekonivelten kliiniset ja radiologiset tulokset lyhyen seuranta-ajan aikana. Tutkimuksen aineistoksi valittiin aikavälillä 21.5.2012–18.3.2014 kaikki perättäiset varrettomalla kokotekonivelellä olkanivelen vaikean nivelrikon vuoksi operoidut potilaat. Potilaat kutsuttiin TYKS:aan kliinistä ja radiologista tutkimusta varten. Tutkimuksen päävastemuuttujana käytettiin potilaan olkapään oiretta ja toimintakykyä kuvaavaa Constant Score -pisteytystä. Lisäksi potilaat arvioivat olkapäänsä tilaa Subjective Shoulder Value -asteikolla (SSV) ja ilmoittivat tyytyväisyytensä hoitotulokseen (kyllä/ei). Radiologisesti potilaiden preoperatiiviset sekä postoperatiiviset röntgenkuvat arvioitiin. Leikattujen potilaiden Constant Score oli postoperatiivisesti keskimäärin 72,1 pistettä. SSV oli keskimäärin 90,4 %. Potilaista 93,2 % oli tyytyväisiä leikkaukseen. Komplikaatioita esiintyi neljällä potilaalla (9 %). Havaituista komplikaatioista kolme oli hermovaurioita ja yksi potilas sai postoperatiivisesti aivoinfarktin. Olkanivelen varrettoman tekonivelen asemoinnin karkea visuaalinen arvio korreloi merkittävästi kliinisiin tuloksiin (p=0.04). Kuitenkaan yksittäisillä röntgenkuvista mitatuilla suureilla ei havaittu selvää tilastollista yhteyttä tuloksiin. Koska hermovaurioilla on yhteys huonompiin kliinisiin tuloksiin, on näiden syntyä pyrittävä välttämään. Vaikka alustavat tulokset olkanivelen varrettomasta tekonivelestä ovat hyvät, on jatkoseuranta kuitenkin tarpeen.

Minkä nuorena hallitsee sen aikuisena taitaa? Liikehallinnan pysyvyys kouluiästä aikuisikään – 24 vuoden seurantatutkimus

Tässä 24 vuoden pitkittäistutkimuksessa tutkitaan liikehallinnan kehitystä ja pysyvyyttä kouluiästä aikuisikään. Lisäksi ennustetaan ja selitetään aikuisiän liikehallintaa kouluiän liikehallinnan perusteella. Tutkimukseen osallistui 44 miestä ja 44 naista eri puolilta Suomea, joiden liikehallintaa mitattiin kouluiässä 1985 ja 1988 (9–16-vuotiaina) sekä aikuisiässä 2009 (33−39-vuotiaina). Liikehallintaa mitattiin kuudella liiketehtävämittarilla (flamingoseisonta, tarkkuusheittokiinniotto, kahdeksikkokuljetus, edestakaisinhyppely, vauhditon 5-loikka ja kärrynpyörä) sekä niistä lasketulla summamuuttujalla. Miesten ja naisten liikehallintaa vertailtiin varianssianalyysilla. Kouluiässä pojat menestyivät välineenkäsittelytehtävissä ja tytöt tasapaino- ja voimistelutehtävissä, mutta kokonaisuutena sukupuolten välillä ei ollut eroa. Aikuisena miehet olivat naisia parempia lähes kaikissa tehtävissä. Kovarianssianalyysissä havaittiin, että kehonrakenteeltaan (BMI) erilaisten ryhmien liikehallinnassa oli vain yksittäisiä eroja koulu- ja aikuisiässä. Toistettujen mittausten varianssianalyysissa ilmeni, että kouluiässä molempien sukupuolten liikehallinnan kehitys oli samanlaista. Kouluiän jälkeen kevyiden ja keskipainoisten poikien liikehallinta parani, mutta painavien tulokset eivät muuttuneet. Kevyiden tyttöjen tuloksissa ei tapahtunut muutosta, mutta keskipainoisten ja painavien tulokset heikkenivät. Koululiikunnan tehostus- ja vertailuryhmien välille kouluiässä muodostuneet erot kaventuivat tai katosivat aikuisena. Kouluiän liikehallinnaltaan eritasoisten ryhmien väliset erot kaventuivat, mutta eivät poistuneet kouluiän jälkeen. Klusterianalyysissa tutkittavat jakaantuivat kouluiässä neljään liikehallintatyyppiin (yleishyvät, tasapainoiset, pallotaitajat ja yleisheikot), jotka säilyivät myös aikuisiässä, mutta niiden väliset erot kaventuivat. Ristiintaulukointi ja khiin neliö -testi osoittivat, että tasoryhmän ja liikehallinnan monipuolisuuden pysyvyys oli vahvaa kouluiästä aikuisikään. Koulu- ja aikuisiän liikehallintatulosten välinen korrelaatio oli naisilla (0.69) vahvempaa kuin miehillä (0.48). Yksittäiset mittaustulokset kouluiässä selittivät keskimäärin 33 % aikuisiän tuloksista (korrelaation neliö). Regressioanalyysissa miesten aikuisiän liikehallintaa selittivät kouluiän muuttujista parhaiten liikehallinnan monipuolisuus sekä liikkuvuus (61 %), mutta naisilla vain liikehallinnan monipuolisuus (37 %). Miesten ja naisten erot liikehallinnassa syntyivät kouluiän jälkeen, mikä johtunee erilaisista liikuntatavoista ja -harrastuksista. Kouluiän liikehallinta määritti vahvasti varsinkin tytöillä aikuisiän liikehallintaa sekä yksilö- että ryhmätasolla, mikä korostaa monipuolisen koululiikunnan merkitystä. Yksilölliset muutokset olivat mahdollisia. Kouluiän jälkeen erityisesti naiset ja kehonrakenteeltaan painavat tarvitsisivat hermolihasjärjestelmää monipuolisesti kuormittavaa ja liikesuunniltaan moniulotteista liikuntaa liikehallinnan kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi. Naisten liikehallinnan taantuminen varsinkin tasapainotehtävissä voi altistaa kaatumistapaturmille ja rajoittaa fyysistä toimintakykyä.

Näkyväksi kirjoitettu elämä. Kertomukseksi muodostetut kokemukset Kirsti Teräsvuoren (1899–1988) nuoruuden päiväkirjoissa

Tarkastelen tässä tutkielmassa sitä, miten Kirsti Teräsvuori (1899–1988) rakensi itsestään, elämästään ja kokemuksistaan kertomusta nuoruuden päiväkirjoissaan. Tutkimukseni sijoittuu historiallisen elämäkerrallisen tutkimuksen kenttään ja kohdistuu menneeseen elämään omaelämäkerrallisen aineiston eli Kirstin päiväkirjojen kautta. Kertomuksen käsitettä lähestyn hermeneutiikan ja ontologian kentistä käsin, jolloin kertominen ja elämä lomittuvat perustavanlaatuisesti yhteen. Näin ollen käsitän Kirstin päiväkirjan kirjoittamisen ja sitä kautta muodostuneen kertomuksen hänelle olennaiseksi osaksi elämää, olemassaoloa ja itsensä todentamista. Kokemuksen ja kertomuksen välistä suhdetta tutkimuksessani lähestyn siitä hermeneuttisesta näkökulmasta, jonka mukaan kokemusten kerronnallistaminen on ihmisen olemista määrittävää, jolloin kokemus itsessään on jo välillistä, kertomusten määrittämää ja läpäisemää. Kirsti koki jo hyvin nuoresta asti ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, melankoliaa, vääryyttä ja joukkoon kuulumattomuutta. Häneltä puuttui kokemus nähdyksi ja kuulluksi sekä hyväksytyksi ja ymmärretyksi tulemisesta jo elämänsä alusta alkaen. Katson, että päiväkirjasta muodostui Kirstille tärkeä paikka, jossa hän sai tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi. Päiväkirja oli myös eräänlainen kirjallisen kokeilun ja toimijuuden kenttä, jossa Kirsti pystyi rakentamaan minuuttaan ja identiteettiään kertomalla sekä reflektoimalla itseään suhteessa kirjoittamaansa. Kertomus itsestä muodostui päiväkirjan sivuille lähes pakonomaisen kirjoittamisen tuotoksena, ja sitä muokkasivat erilaiset teemat, kuten ihmissuhteet, ympäristö sekä psyykkinen ja fyysinen sairastuminen. Kaiken kaikkiaan näen, että Kirstin kohdalla elämä, kokemus ja kertomus kietoutuivat toisiinsa päiväkirjan sivuilla perustavanlaatuisella tavalla. Itsestä, elämästä ja kokemuksista muodostettu kertomus kertoi eletystä elämästä sekä yksinäisyyden ja väärinymmärryksen kautta syntyneestä pakottavasta tarpeesta muodostaa itseään näkyväksi, kiinnittyä elämään sanojen kautta. Kirsti kirjoitti elämänsä aikana yhteensä kymmeniä tuhansia sivuja päiväkirjatekstiä, joten hänen päiväkirjansa tarjoavat ainutlaatuisen aineiston myös erilaisia jatkotutkimuksia ajatellen. Kirstiä tai hänen päiväkirjojaan ei ole aiemmin tutkittu.

Näkyväksi kirjoitettu elämä. Kertomukseksi muodostetut kokemukset Kirsti Teräsvuoren (1899–1988) nuoruuden päiväkirjoissa

Tarkastelen tässä tutkielmassa sitä, miten Kirsti Teräsvuori (1899–1988) rakensi itsestään, elämästään ja kokemuksistaan kertomusta nuoruuden päiväkirjoissaan. Tutkimukseni sijoittuu historiallisen elämäkerrallisen tutkimuksen kenttään ja kohdistuu menneeseen elämään omaelämäkerrallisen aineiston eli Kirstin päiväkirjojen kautta. Kertomuksen käsitettä lähestyn hermeneutiikan ja ontologian kentistä käsin, jolloin kertominen ja elämä lomittuvat perustavanlaatuisesti yhteen. Näin ollen käsitän Kirstin päiväkirjan kirjoittamisen ja sitä kautta muodostuneen kertomuksen hänelle olennaiseksi osaksi elämää, olemassaoloa ja itsensä todentamista. Kokemuksen ja kertomuksen välistä suhdetta tutkimuksessani lähestyn siitä hermeneuttisesta näkökulmasta, jonka mukaan kokemusten kerronnallistaminen on ihmisen olemista määrittävää, jolloin kokemus itsessään on jo välillistä, kertomusten määrittämää ja läpäisemää. Kirsti koki jo hyvin nuoresta asti ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, melankoliaa, vääryyttä ja joukkoon kuulumattomuutta. Häneltä puuttui kokemus nähdyksi ja kuulluksi sekä hyväksytyksi ja ymmärretyksi tulemisesta jo elämänsä alusta alkaen. Katson, että päiväkirjasta muodostui Kirstille tärkeä paikka, jossa hän sai tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi. Päiväkirja oli myös eräänlainen kirjallisen kokeilun ja toimijuuden kenttä, jossa Kirsti pystyi rakentamaan minuuttaan ja identiteettiään kertomalla sekä reflektoimalla itseään suhteessa kirjoittamaansa. Kertomus itsestä muodostui päiväkirjan sivuille lähes pakonomaisen kirjoittamisen tuotoksena, ja sitä muokkasivat erilaiset teemat, kuten ihmissuhteet, ympäristö sekä psyykkinen ja fyysinen sairastuminen. Kaiken kaikkiaan näen, että Kirstin kohdalla elämä, kokemus ja kertomus kietoutuivat toisiinsa päiväkirjan sivuilla perustavanlaatuisella tavalla. Itsestä, elämästä ja kokemuksista muodostettu kertomus kertoi eletystä elämästä sekä yksinäisyyden ja väärinymmärryksen kautta syntyneestä pakottavasta tarpeesta muodostaa itseään näkyväksi, kiinnittyä elämään sanojen kautta. Kirsti kirjoitti elämänsä aikana yhteensä kymmeniä tuhansia sivuja päiväkirjatekstiä, joten hänen päiväkirjansa tarjoavat ainutlaatuisen aineiston myös erilaisia jatkotutkimuksia ajatellen. Kirstiä tai hänen päiväkirjojaan ei ole aiemmin tutkittu.

Turvakävely turvallisuuskasvatuksen menetelmänä

Tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälainen on tarkoituksenmukainen turvakävely pedagogisessa kontekstissa. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla turvakävelyn kehittämisprosessia tulkittiin oppimisympäristön turvallisuuskulttuurin ulottuvuuksien (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja pedagoginen) näkökulmista. Tutkielman teon ensivaiheessa kehitettiin pedagoginen turvakävelykäytäntö käsityön aineenopettajan koulutukseen, sillä turvakävelykäytäntöä ei ollut ennen tutkielmaa olemassa. Turvakävely toteutettiin neljällä opiskelijaryhmällä ja käsityökasvatuksen aineryhmällä. Käsityökasvatuksen aineryhmään kuului käsityön aineenopettajaopiskelijoiden ainejärjestön edustajia ja Rauman yksikön henkilökunnan jäseniä. Tutkimusaineisto (N=30) kerättiin opiskelijaryhmille toteutetuista turvakävelyistä kyselylomakkeella. Tutkielma toteutettiin design-tutkimuksena (engl. design-based research), jonka menetelmällistä kokonaisuutta täydennettin hermeneuttisen kehän avulla. Tutkielman menetelmällistä kokonaisuutta voidaan kuvailla hermeneuttiseksi design-tutkimukseksi. Tutkielman kyselylomakkeen avoimet vastaukset analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Suljetut väittämät on analysoitu osallistujien vastausten prosenttiosuuksien mukaan. Tutkijat toimivat pidettyjen turvakävelyjen ohjaajina ja keräsivät havainnointimateriaalia tulosten analyysin tueksi. Tutkimustulosten pohjalta tutkijat määrittelivät pedagogisessa kontekstissa toteutettavan turvakävelyn olevan oppimisympäristön turvallisuuskulttuuria kehittävä ja toiminnallinen turvallisuuskasvatuksen menetelmä. Tarkoituksenmukaisen turvakävelyn ensisijainen tarkoitus on tutustuttaa osallistujat oppimisympäristöön ja sen turvallisuuskulttuuriin. Turvakävely antaa osallistujille valmiuksia vaara- ja hätätilanteissa toimimiseen ja avun hälyttämiseen. Turvakävely toimii lähtökohtana turvallisen työskentelyn takaamiseksi. Turvakävelyn ohjaaja ja osallistujat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään huomioiden erilaisia turvallisuuteen liittyviä asioita. Turvakävelyn avulla kehitetään oppimisympäristön turvallisuuskulttuuria, havainnoidaan epäkohtia ja raportoidaan niistä eteenpäin

Prediction of neurodevelopment and neuromotor trajectories in very preterm born children up to 11 years of age: PIPARI Study

Very preterm birth is a risk for brain injury and abnormal neurodevelopment. While the incidence of cerebral palsy has decreased due to advances in perinatal and neonatal care, the rate of less severe neuromotor problems continues to be high in very prematurely born children. Neonatal brain imaging can aid in identifying children for closer follow-up and in providing parents information on developmental risks. This thesis aimed to study the predictive value of structural brain magnetic resonance imaging (MRI) at term age, serial neonatal cranial ultrasound (cUS), and structured neurological examinations during the longitudinal follow-up for the neurodevelopment of very preterm born children up to 11 years of age as a part of the PIPARI Study (The Development and Functioning of Very Low Birth Weight Infants from Infancy to School Age). A further aim was to describe the associations between regional brain volumes and long-term neuromotor profile. The prospective follow-up comprised of the assessment of neurosensory development at 2 years of corrected age, cognitive development at 5 years of chronological age, and neuromotor development at 11 years of age. Neonatal brain imaging and structured neurological examinations predicted neurodevelopment at all age-points. The combination of neurological examination and brain MRI or cUS improved the predictive value of neonatal brain imaging alone. Decreased brain volumes associated with neuromotor performance. At the age of 11 years, the majority of the very preterm born children had age-appropriate neuromotor development and after-school sporting activities. Long-term clinical follow-up is recommended at least for all very preterm infants with major brain pathologies.

Terveysneuvontaan osallistuneiden 70-vuotiaiden elämän- laadun muutos vuoden seuranta-aikana

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata erään suomalaisen kunnan 70-vuotiaiden ikäkohortin koettua elämänlaatua, terveystottumuksia ja toimintakykyä sekä selvittää terveysneuvontaan osallistuneiden 70-vuotiaiden elämänlaadun, terveystottumusten ja toimintakyvyn muutosta vuoden seuranta-aikana. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää terveystottumusten ja toimintakyvyn muutosten yhteyttä elämänlaadun muutokseen. Tutkimuksen aineisto kerättiin erään suomalaisen kunnan alueen 70 vuotta täyttäneiltä, itsenäisesti kotona asuvilta ikäneuvolapalvelun käyttäjiltä. Aineisto kerättiin ikäneuvolakäynnin yhteydessä kyselylomakkeella, jonka keskeiset kohteet olivat 1) elämänlaatu 2) terveystottumukset ja 3) toimintakyky. Kyselylomakkeen elämänlaatua arvioiva osa muodostui Maailman terveysjärjestö WHO:n elämänlaatumittarista WHOQOL-BREF. Tutkimuksen otos muodostui kolmen vuoden ikäkohortista, johon kuului vuosien 2010, 2011 ja 2012 aikana 70 vuotta täyttäneet kuntalaiset (N=365). Seurantakysely samalla kyselylomakkeella toteutettiin vuoden kuluttua ikäneuvolakäynnistä. Ensimmäisen kyselylomakkeen täytti 297 henkilöä (aineisto n1) ja toisen seurantalomakkeen täytti 224 henkilöä (aineisto n2). Aineisto analysoitiin IBM SPSS Statistics 23.0 -tilasto-ohjelmalla. 70-vuotiaat kokivat yleisen elämänlaatunsa pääasiassa hyväksi tai erittäin hyväksi. Enemmistö oli melko tyytyväinen terveyteensä, koki liikuntakykynsä hyväksi, ja suoriutui hyvin päivittäisistä toiminnoista. Terveystottumuksia tarkasteltaessa terveysneuvontaan osallistuneet 70-vuotiaat liikkuivat säännöllisesti, enemmistö 70-vuotiaista ei tupakoinut, ja alkoholitottumukset olivat kohtuullisella tasolla. 70-vuotiaiden koettu elämänlaatu on WHO:n elämänlaadun ulottuvuuksilla mitattuna korkea, mutta sosiaalinen ulottuvuus koettiin suomalaista ikäryhmää heikommaksi erityisesti miesten keskuudessa. Millään elämänlaadun ulottuvuudella ei tapahtunut muutosta vuoden seuranta-aikana. Heikon elämänlaadun riskiryhmään kuuluvien, terveysneuvontaan osallistuneiden 70-vuotiaiden elämänlaatu oli kohentunut elämänlaadun eri osa-alueilla vuoden seuranta-aikana. Yksinäisyyden tunne oli vähentynyt, tyytyväisyys kykyyn selviytyä päivittäisistä toimista sekä tyytyväisyys terveyteen olivat parantuneet tilastollisesti merkitsevästi. 70-vuotiaiden koettu elämänlaatu, terveystottumukset ja toimintakyky ovat yleisesti hyvällä tasolla. Terveysneuvonta voi edistää itsenäistä kotona asumista elämänlaatua tukevilla keinoilla. Erityisesti riskiryhmät näyttävät hyötyvän terveysneuvonnasta. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää räätälöityjen terveydenhuollon palvelujen kehittämisessä. Tutkimus toimii pohjana jatkotutkimukselle, jonka tavoitteena on kehittää uusia strategioita itsenäiseen kotona asumiseen.

Johtajuusperinteen heijastuminen jatkajan liiketoimintamalleihin maatilan sukupolvenvaihdoksessa

Maatilan sukupolvenvaihdos on tapahtuma, jossa vanhemmat siirtävät maatilan omaisuuden lapsensa haltuun. Fyysinen omaisuus siirtyy juridisesti määrämuotoisen asiakirjan mukaisesti. Päätösvalta ja johtajuus eivät käytännössä siirry luopumisasiakirjan allekirjoituksella. Maatilayritykset poikkeavat toisistaan niin aineellisten resurssiensa, toimintansa, taloudellisen tuloksensa ja johtamistyyliensäkin osalta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miltä osin luopujilta siirtyvä johtajuusperinne vaikuttaa jatkajan liiketoimintaan. Muuttuuko yrityksen toiminta, ja miltä osin se muuttuu, kun johtaja vaihtuu? Tutkimuksen empiirinen aineisto on koottu haastattelemalla seitsemän harkinnanvaraisella poiminnalla valitun keskimääräistä suuremman maatilayrityksen jatkajia ja luopujia. Tutkimus eteni käytännössä havaitusta ilmiöstä aikaisempia tutkimuksia soveltaen abduktiivisen päättelyn avulla kohti ilmiön mahdollisesti uutta selitystä. Tutkimuksen viitekehyksen muodosti johtajuusperinteen heijastuminen perheen, omistajuuden ja liiketoiminnan välisissä suhteissa. Tutkimukseen liittyi alakysymyksenä ongelma johtajuuden siirtymisestä. Jos johtajuus ei siirry, ei jatkajalla ole todellisia mahdollisuuksia muokata liiketoimintaansa. Johtajuuden siirtäminen voi alkaa jo jatkajan varhaislapsuudessa. Maatilayrityksissä tunnistetaan edelleen nuoren sosiaalistaminen jatkajan rooliin. Johtajuuden siirtämiseen liittyi myös ammatillisten taitojen siirtäminen. Tutkimukseen osallistuneet jatkajat olivat pitäneet maatilayrittäjyyttä mieleisenä ammatinvalintana. Useimmat jatkajat ilmaisivat vahvasti oman halunsa kehittyä yrittäjänä ja kehittää yritystään. Sen lisäksi he tunnistivat maatilan jatkuvuuden itselleen tärkeäksi arvoksi. Useimmat jatkajat kokivat, että otettuaan johtajuuden heillä on mahdollisuus itse vaikuttaa liiketoimintansa kehittymiseen ja tulokseen. Perheen keskinäinen luottamuksellinen vuorovaikutus ja luopujien kyky maatilan ulkopuolisten aktiviteettien löytämiseen edistivät johtajuuden siirtämistä. Liiketoimintamallit olivat tässä tutkimuksessa indikaattori liiketoiminnan muutoksien osoittamiseen. Psykologinen omistajuus vaikuttaa johtajuusperinteen ilmenemiseen. Sukutiloilla psykologinen omistajuus kohdistui muita yrityksiä enemmän maatilaan omaisuutena ja paikkana, mikä pienensi jatkajan riskihalukkuutta. Johtopäätöksinä todettiin, että jokainen jatkaja tuo yritykseen jotakin uutta edellyttäen, että johtajuus on vaihtunut. Jos luopujan aikana yritys on suuntautunut asiakaslähtöisesti, jatkajan liiketoimintainnovaatiot suuntautuvat todennäköisemmin asiakkuutta vahvistaviin prosesseihin. Jos luopuja puolestaan on korostanut tuotannollisia prosesseja, myös jatkaja todennäköisemmin uudistaa tuotannolliseen laatuun tai tehokkuuteen liittyviä asioita.

Promoting Healthy Lifestyles with Personalized, APOE Genotype Based Health Information: The Effects on Psychological-, Health Behavioral and Clinical Factors

There is an increasing demand for individualized, genotype-based health advice. The general population-based dietary recommendations do not always motivate people to change their life-style, and partly following this, cardiovascular diseases (CVD) are a major cause of death in worldwide. Using genotype-based nutrition and health information (e.g. nutrigenetics) in health education is a relatively new approach, although genetic variation is known to cause individual differences in response to dietary factors. Response to changes in dietary fat quality varies, for example, among different APOE genotypes. Research in this field is challenging, because several non-modifiable (genetic, age, sex) and modifiable (e.g. lifestyle, dietary, physical activity) factors together and with interaction affect the risk of life-style related diseases (e.g. CVD). The other challenge is the psychological factors (e.g. anxiety, threat, stress, motivation, attitude), which also have an effect on health behavior. The genotype-based information is always a very sensitive topic, because it can also cause some negative consequences and feelings (e.g. depression, increased anxiety). The aim of this series of studies was firstly to study how individual, genotype-based health information affects an individual’s health form three aspects, and secondly whether this could be one method in the future to prevent lifestyle-related diseases, such as CVD. The first study concentrated on the psychological effects; the focus of the second study was on health behavior effects, and the third study concentrated on clinical effects. In the fourth study of this series, the focus was on all these three aspects and their associations with each other. The genetic risk and health information was the APOE gene and its effects on CVD. To study the effect of APOE genotype-based health information in prevention of CVD, a total of 151 volunteers attended the baseline assessments (T0), of which 122 healthy adults (aged 20 – 67 y) passed the inclusion criteria and started the one-year intervention. The participants (n = 122) were randomized into a control group (n = 61) and an intervention group (n = 61). There were 21 participants in the intervention Ɛ4+ group (including APOE genotypes 3/4 and 4/4) and 40 participants in the intervention Ɛ4- group (including APOE genotypes 2/3 and 3/3). The control group included 61 participants (including APOE genotypes 3/4, 4/4, 2/3, 3/3 and 2/2). The baseline (T0) and follow-up assessments (T1, T2, T3) included detailed measurements of psychological (threat and anxiety experience, stage of change), and behavioral (dietary fat quality, consumption of vegetables, - high fat/sugar foods and –alcohol, physical activity and health and taste attitudes) and clinical factors (total-, LDL- HDL cholesterol, triglycerides, blood pressure, blood glucose (0h and 2h), body mass index, waist circumference and body fat percentage). During the intervention six different communication sessions (lectures on healthy lifestyle and nutrigenomics, health messages by mail, and personal discussion with the doctor) were arranged. The intervention groups (Ɛ4+ and Ɛ4-) received their APOE genotype information and health message at the beginning of the intervention. The control group received their APOE genotype information after the intervention. For the analyses in this dissertation, the results for 106/107 participants were analyzed. In the intervention, there were 16 participants in the high-risk (Ɛ4+) group and 35 in the low-risk (Ɛ4-) group. The control group had 55 participants in studies III-IV and 56 participants in studies I-II. The intervention had both short-term (≤ 6 months) and long-term (12 months) effects on health behavior and clinical factors. The short-term effects were found in dietary fat quality and waist circumference. Dietary fat quality improved more in the Ɛ4+ group than the Ɛ4- and the control groups as the personal, genotype-based health information and waist circumference lowered more in the Ɛ4+ group compared with the control group. Both these changes differed significantly between the Ɛ4+ and control groups (p<0.05). A long-term effect was found in triglyceride values (p<0.05), which lowered more in Ɛ4+ compared with the control group during the intervention. Short-term effects were also found in the threat experience, which increased mostly in the Ɛ4+ group after the genetic feedback (p<0.05), but it decreased after 12 months, although remaining at a higher level compared to the baseline (T0). In addition, Study IV found that changes in the psychological factors (anxiety and threat experience, motivation), health and taste attitudes, and health behaviors (dietary, alcohol consumption, and physical activity) did not directly explain the changes in triglyceride values and waist circumference. However, change caused by a threat experience may have affected the change in triglycerides through total- and HDL cholesterol. In conclusion, this dissertation study has given some indications that individual, genotypebased health information could be one potential option in the future to prevent lifestyle-related diseases in public health care. The results of this study imply that personal genetic information, based on APOE, may have positive effects on dietary fat quality and some cardiovascular risk markers (e.g., improvement in triglyceride values and waist circumference). This study also suggests that psychological factors (e.g. anxiety and threat experience) may not be an obstacle for healthy people to use genotype-based health information to promote healthy lifestyles. However, even in the case of very personal health information, in order to achieve a permanent health behavior change, it is important to include attitudes and other psychological factors (e.g. motivation), as well as intensive repetition and a longer intervention duration. This research will serve as a basis for future studies and its information can be used to develop targeted interventions, including health information based on genotyping that would aim at preventing lifestyle diseases. People’s interest in personalized health advices has increased, while also the costs of genetic screening have decreased. Therefore, generally speaking, it can be assumed that genetic screening as a part of the prevention of lifestyle-related diseases may become more common in the future. In consequence, more research is required about how to make genetic screening a practical tool in public health care, and how to efficiently achieve long-term changes.

Cholesterol, cardiovascular disease and statin use in older persons

Older age increases the risk of developing a chronic atherosclerotic cardiovascular disease (CVD), such as coronary heart disease. Complications of CVDs, myocardial infarction or stroke often lead to loss of functional capacity or premature death. Dyslipidemia, high serum levels of total or low-density lipoprotein cholesterol (LDL-c) and low levels of high-density lipoprotein cholesterol (HDL-c), is among the most important modifiable risk factors for CVDs; it can be treated with lifestyle modifications, and with lipid-lowering drugs, primarily statins. In older persons, however, the association of cholesterol levels with cardiovascular and all-cause mortality has been inconsistent in previous studies. Furthermore, the beneficial effects of statins in older persons without previous CVD are still somewhat unclear, and older persons are more prone to adverse effects from statins. This thesis presents a prospective cohort study (TUVA), exploring associations of cholesterol levels with mortality and the changes in cholesterol levels of a 70-year-old population in long-term follow-up. Further, prevalence of CVDs, risk factors and preventive medication use in the TUVA cohort is compared with respective prevalences in another age-matched cohort (UTUVA) 20 years later in order to examine the changes in cardiovascular risk over time. Additionally, to evaluate statin use patterns among older persons, an observational register study was conducted covering the total Finnish population aged 70 and older during 2000-2008. Based on individual-level data retrieved from national health registries, the population was classified into low, moderate and high risk groups according to estimated CVD risk. The prevalence, incidence and persistence of statin use among the risk groups was then evaluated based upon yearly statin purchases tracked from the Prescription Register. The prospective cohort study demonstrated that low total cholesterol, LDL-c and HDL-c were associated with higher mortality in a cohort of home-dwelling 70-year-olds. However, after adjusting for traditional cardiovascular risk factors and cancer this association disappeared. Further, low total cholesterol seemed to be protective, whereas low HDL-c strongly predicted increased risk of CVD death. Cholesterol levels of those elderly who remained available for follow-up and were still home-dwelling at the age of 85 seemed to improve with advancing age. Compared to the TUVA cohort, the later born UTUVA cohort had less CVDs and their risk factors were better controlled, which was reflected in the higher use of preventive medications such as statins and antihypertensives. The register studies confirmed that statin use has increased significantly during 2000-2008 among older persons, especially among the oldest (80+) age groups and among those at high risk for cardiovascular events. Two-thirds of new statin users persisted with their use during the four years of follow-up; the most discontinuations were made during the first year of use. In conclusion, statins are commonly used among older age groups in Finland. Most of the older statin users had a high cardiovascular event risk, indicating that the treatment is well directed towards those who are likely to benefit from it the most. No age-limits should be put on the screening and treatment of dyslipidemia in older persons, but the benefits and adverse effects of statin treatment should be carefully weighed based on an individual assessment of the person’s general health status and functional capacity. Physicians should pay more attention to medication adherence, especially when prescribing preventive medications.

”Because of how it makes me feel” – vuorovaikutuksen muodot ja merkitys elämysten tuottamisessa ja kokemisessa live-konserteissa

Live-konserttien tarjonnan kasvu ja kysynnän uhkaava lasku ovat johtaneet siihen, että artistit ja tapahtumanjärjestäjät kilpailevat yleisön suosiosta ja menestyksestä aiempaa enemmän. Ratkaisuna kuluttajille pyritään luomaan elämyksellisiä kulutusympäristöjä, joissa heille tarjotaan ikimuistoinen konserttikokemus. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella vuorovaikutuksen muotoja ja merkitystä elämysten tuottamisessa ja kokemisessa live-konserteissa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, millaista vuorovaikutus live-konserteissa on, keiden välillä sitä on ja mitkä tekijät edesauttavat tai haittaavat vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä. Tavoitteena oli tunnistaa tekijät, joilla vuorovaikutukseen voidaan vaikuttaa. Tutkimuksen teoriakeskustelu pohjautui elämyksiä, arvon yhteisluomista ja vuorovaikutusta käsittelevään kirjallisuuteen sekä musiikin kuluttamista käsittelevään kirjallisuuteen. Tutkimuksessa oli laadullinen ote, ja tutkimusaineisto muodostui kolmen suomalaisen artistin, Jukka Pojan, Olavi Uusivirran ja Apulannan, konserttien havainnoinnista sekä artisti- ja yleisöhaastatteluista. Live-konserteissa tuottajan ja kuluttajan roolit sekoittuvat, sillä artisti tuottaa, jakaa ja kokee elämyksiä yhdessä yleisön kanssa. Elämys on subjektiivinen kokemus, mutta se syntyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Live-konserteissa tapahtuu yhtä aikaa monensuuntaista vuorovaikutusta, ja siksi vuorovaikutuksen merkitys elämysten tuottamisessa ja kokemisessa on suurempi kuin perinteisessä palveluasetelmassa. Vuorovaikutus live-konserteissa on moninaista sen dynaamisuuden, ajassa tunnistettavien vaiheiden, eri vuorovaikutustyyppien ja niiden yhtäaikaisuudesta johtuvien eri tasojen takia. Vuorovaikutusta voi olla yksittäisen artistin tai yhtyeen ja yleisön välillä sekä artistin tai yhtyeen ja yksilön välillä. Sitä voi kuitenkin olla myös yleisön sekä artistien keskuudessa. Tämä johtaa siihen, että vuorovaikutuksen muodot ovat monimutkaisia, eikä selkeää muotokategoriaa voida siksi osoittaa. Toimintaympäristö, tapahtuman luonne, fyysinen ja henkinen etäisyys sekä yleisön motiivit osallistua tapahtumaan ohjaavat vuorovaikutuksen suuntaa ja intensiteettiä. Toimintaympäristötekijöillä voidaan edesauttaa tai haitata vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä, ja tapahtumanjärjestäjällä on vastuu vuorovaikutusmahdollisuuden luomisessa. Artistin vastuulla on kiinnittää vuorovaikutus artistia ja yleisöä yhdistävään artisti- tai konserttilähtöiseen tekijään, joka on koko vuorovaikutuksen perusta. Siinä onnistuminen nostaa vuorovaikutuksen intensiteettiä ja johtaa todennäköisimmin hurmokseen, joka liikuttaa massoja, ei vain yksilöä