999 resultados para Villa, Seppo: Osakeyhtiö II. - Pääomarakenne ja rahoitus


Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten osakeyhtiöstä voidaan luopua niin, että osakas saisi siitä mahdollisimman suuren taloudellisen hyödyn. Osakkaan saaman taloudelliseen hyötyyn liittyvät kiinteästi luopumisesta aiheutuvat verokustannukset. Tässä tutkimuksessa keskityttiin osakeyhtiön purkamiseen, osakekauppaan ja substanssikauppaan. Mallin avulla selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat verokustannuksiin ja kuinka paljon niitä voidaan verosuunnittelukeinoilla alentaa. Liiketoiminnasta luopumisen verotus kohdistuu yhtiöön ja/tai osakkaaseen luopumistavasta riippuen. Veron määrään vaikuttavat yrityksen taserakenne, osakkeiden omistusaika, myyjän tavoitteet, ostajan asema, luopumiseen käytettävissä oleva aika ja verosuunnittelukeinot. Verokustannuksiin erityisesti vaikutti se, millä tavoin varat voidaan siirtää osakkaalle. Verosuunnittelukeinoilla esimerkiksi osingonjaolla voidaan alentaa verokustannuksia merkittävästi. Verotuksenkehittämistyöryhmä jätti loppuraporttinsa 21.12.2010. Tutkimuksen mukaan ehdotetut muutokset kasvattaisivat yritystoiminnasta luopumisen verokustannuksia. Osingonjako verosuunnittelukeinona ei välttämättä olisi enää kaikissa tilanteissa kannattavaa, jos ehdotukset toteutuisivat loppuraportissa esitetyllä tavalla.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus käsittelee monikielisyyspolitiikkaa ja sen paikallista toteutumista. Kriittisen diskurssianalyysin viitekehystä käyttäen tutkin monipuolisen kielitaidon institutionaalisen diskurssin tulkintoja ja sen sosiaalisen kontekstin käytänteitä, historiaa ja nykytilaa. Tutkin, mikä merkitys Oulun yliopiston kielikeskuksella ja sen kielivalikoimalla on paikallisesti ja alueellisesti niin opiskelijoiden kuin yliopiston kansainvälistymisen kannalta. Tutkin, miten monikielisyyspolitiikan päämäärät toteutuvat ja miten sitä voidaan tulevaisuudessa tukea. Työ koostuu johdannosta, neljästä erillisestä osasta ja päätännöstä. Tutkimuksen osassa I kuvaan italian kielen opetuksen 36-vuotista historiaa ja siihen liittyviä vaiheita yliopiston perustamisesta aina nykypäivään. Sen rinnalla kuvaan kielikeskuksen kielten opetusvirkojen kehitystä ja Oulun yliopiston laajentumista ja kansainvälistymistä. Osassa II tarkastelen muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana italian kielen opiskelijamäärissä ja opintosuorituksissa. Vertailen Oulun yliopiston pienten kielten opiskelijamäärien kehitystä, tiedekuntakohtaisia eroja niissä sekä eri kielikeskusten italian kielen opiskelijamäärien kehitystä vuoden 2005 tutkinnonuudistuksen voimaantulon jälkeen. Osassa III tutkin monipuolisen kielitaidon diskurssin sosiaalista todellisuutta opiskelijoiden näkökulmasta eli käsittelen italian kielen opiskelijoille suunnatun syksyn 2008 kyselytutkimuksen tuloksia. Opiskelijoiden taustatietojen kuvauksen lisäksi kyselyssä kartoitettiin opiskelumotivaation osatekijöitä ja opiskelun esteitä. Osassa IV tarkastelen monikielisyyspolitiikan diskurssin tekstejä, niiden tulkintaa ja toteutumista. Mukana ovat kielikoulutuspoliittiset linjaukset eurooppalaisella, kansallisella ja paikallisella tasolla. Pohdin Oulun yliopiston merkitystä monipuolisen kielitaidon tukijana ja kehittäjänä sen vaikutusalueella sekä monipuolisen kielitaidon merkitystä opiskelijoiden kannalta. Tarkastelen myös italian kielen asemaa maailmalla. Mukana on kuvausta opettajan ja opiskelun arjesta peruskoulutuksen kontekstissa Oulun alueella. Yliopistokontekstissa kuvaan monipuolisen kielitaidon merkitystä kansainvälistymisen ja kansainvälisen liikkuvuuden kannalta, tutkinnonuudistuksen vaikutuksia kielten ja erityisesti italian kielen opiskeluun sekä Oulun yliopiston nykyhistorian viimeisimpiä vaiheita. Neljännessä osassa yhdistyvät tutkimuksen eri osien tulokset eli peilaan monipuoliseen kielitaitoon liittyvää institutionaalista diskurssia tutkimuksessa ilmenneisiin diskurssin sosiaalisen todellisuuden ilmiöihin. Tutkimuksessa ilmeni, etteivät kansallisen ja paikallisen tason institutionaalisen kielikoulutuspoliittisen diskurssin tekstit minimitulkinnaltaan olleet monikielisyyttä tukevia korkeakoulukontekstissa. Oulun tapaus osoittaa, miten yliopistouudistuksessa päätöksentekovastuu on siirtynyt yliopiston hallinnon virkamiehille ja kielikoulutuspolitiikan päätöksiä tehdään sivutuotteena irrallaan kielikoulutuksen kentästä ilman pitkän tähtäimen kielikoulutuksen suunnittelua. Oulun yliopiston tarkastelussa nou-ivat esille kieliopintojen sekalaiset käytänteet tutkinnoissa ja kokonaisnäkemyksen puute kieliopinnoista, kielikeskuksen ja kieliopintojen irrallisuus muusta sosiaalisesta kontekstista sekä viime kädessä niukkenevista resursseista taisteltaessa kieliopintojen ja kielivalikoiman karsiminen, mikä on ristiriidassa yhteiskunnan, työelämän ja opiskelijoiden kielitaidon ja sen monipuolisuuden vaateiden kanssa. Neljännen osan lopussa esitän minimiedellytyksiä ja toimenpiteitä, joiden pohjalta kielten opiskelua voisi kehittää jatkumona niin, että monipuolisen kielitaidon hankkiminen olisi mahdollista alueelliset, paikalliset ja yksilökohtaiset tarpeet huomioon ottaen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena on suunnitella ja toteuttaa kannettava kaasuilmaisin, joka soveltuu erityisesti tavallisen kuluttajan tarpeisiin. Kaasuilmaisin on herkkä haihtuville palaville kaasuille, sekä orgaanisille kaasuille. Työssä käytetään Atmelin ATMega164P- mikrokontrolleria, piirin ohjelmointiin käytetään AVR-ISP-II, ja kehitystyökaluina AVRStudio 4:ää. Piirilevy on suunniteltu Cadsoftin Eagle- piirieditorilla. Työssä käydään läpi kokonaisvaltainen sulautetun järjestelmän suunnitteluprosessi, tuotteen spesifikaatioiden määrityksistä aina valmiin fyysisen tuotteen valmistuttamiseen asti. Tuote suunnitellaan Environics Oy:lle.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena oli analysoida Basel III -vakavaraisuuskehikon tuomia muutoksia ja niiden vaikutusta yksittäiseen investointipankkiin ja sen luottoriskin hallintaan. Tarkoituksena oli syventyä aiheeseen tarkastelemalla luottoriskin asemaa ja elementtejä, sekä pohtia Basel III -kehikon tuomia muutoksia Basel II -säännöstöön nähden. Empiirisessä osiossa tapaustutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua ja kohdeyrityksenä Evli Pankki Oyj:tä. Basel III -vakavaraisuuskehikon tarkoitus on vahvistaa pankkeja ja korjata sääntelyn puutteita, jotka tulivat esille finanssikriisissä 2007–2009. Luottoriski on pankkitoiminnan merkittävin riski ja sen hallinta on olennainen osa Basel III -kehikkoa. Basel III -säännöstön myötä pankeilla on oltava enemmän omia varoja suhteessa niiden riskipainotettuihin saamisiin. Lisäksi pankeille asetetaan uusia pääomapuskuri- ja maksuvalmiusvaatimuksia, sekä pankkien velkaantumista rajoitetaan uudella vähimmäisomavaraisuusasteella. Basel III -kehikon vaikutukset kohdeyritykseen jäävät vähäisiksi, koska kohdeyrityksen vakavaraisuus ja likviditeetti ovat erittäin hyvällä tasolla. Suurimmat vaikutukset kohdeyritykseen aiheutuvat maksuvalmiusvaatimuksesta (LCR) ja pysyvän varainhankinnan vaatimuksesta (NSFR).

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on tehdä katsaus asuntosijoittamiseen sekä löytää asuntosijoittajalle tärkeää tietoa asuntojen hinta- ja vuokrakehitykseen vaikuttavista alueellisista tekijöistä. Asuntojen hintoihin vaikuttavia tekijöitä tutkitaan sekä kasvukaupungeissa että rakennemuutosalueilla. Asuntojen vuokrakehitykseen vaikuttavia selittäviä tekijöitä tutkitaan koko Suomen, pääkaupunkiseudun ja muun Suomen alueilla. Tutkimus toteutetaan käyttäen lineaarista regressioanalyysiä ja käytettävä aineisto koostuu muuttujien aikasarjoista vuosilta 1988–2010 sekä 1996–2009. Saatujen tulosten perusteella nettokansantulolla ja asuntokunnan käytet-tävissä olevalla rahatulolla on selkeä vaikutus asuntojen hintakehitykseen kasvukeskuksissa. Rakennemuutosalueilla työllisyyden ja teollisuuden vaikutukset ovat vahvoja. Asuntojen vuokriin vaikuttavista tekijöistä mm. asuinkerrostalokannalla, aloittaneiden yritysten määrällä ja asuntokunnan käytettävissä olevalla rahatulolla voidaan nähdä olevan selkeä vaikutus neliövuokran kehitykseen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirja-arvio

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Maavoimien kunnossapidon strateginen kumppanuus käynnistyi vuoden 2009 alusta. MILLOG Oy otti vastuulleen maavoimien huoltotason II (lukuun ottamatta kenttähuoltoa) kunnossapitotehtävät normaali- ja poikkeusolojen aikana. Elektroniikka-alan kunnossapitovastuulla olevat järjestelmät muodostavat tärkeän kokonaisuuden puolustusvoimien operatiivisen suorituskyvyn käytölle. Kunnossapidolla varmistetaan järjestelmien tekninen käytettävyys. Tutkielmassa perehdytään elektroniikka-alan järjestelmien näkökulmasta niiden kunnossapidon tukeutumistarpeisiin poikkeusoloissa huoltotasolla II. Tukeutumisvaatimukset toimivat perusteena strategiselle kumppanille poikkeusolojen kunnossapidon tuen järjestämisessä. Tutkimuksessa tunnistetaan ne tarpeet, joilla voidaan varmistaa puolustusvoimien kannalta merkittävien ja jopa kriittisten järjestelmien materiaalinen suorituskyky. Tutkimus toteutettiin laatimalla kyselytutkimus puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän johtoesikuntiin. Kyselyllä selvitettiin elektroniikka-alan tukeutumisjärjestelmän operatiivisen suunnittelun nykytila sekä joukkojen tukeutumisvaatimukset eri valmiustilojen aikana eri operaatioalueilla. Kyselytutkimusta täydennettiin haastattelun ja konstruktiivisen ryhmätyöskentelyn avulla, joilla luotiin järjestelmävastuun valtakunnalliseen hallintaan uusi toimintamalliehdotus. Johtamisprosessin toiminnasta haettiin havaintoja JOHTO08- harjoituksen yhteydessä. Elektroniikka-alan kunnossapitovarmuuden kuvaaminen poikkeusolojen ohjeistuksessa ja käskyissä vaatii kehittämistä. Nykyiset tukeutumisvaatimukset eivät anna riittäviä perusteita strategiselle kumppanille tuottaa ja kehittää tarvittavaa kunnossapitovarmuutta. Suorituskyky-, järjestelmä- ja kunnossapitovastuulliset eivät keskustele keskenään käyttövarmuuden määrittelystä tai sen täyttymisestä. Samoin operatiivisten sotilasläänien ja huoltorykmenttien rinnakkainen suunnitteluprosessi ei tuota tarvittavia tukeutumisvaatimuksia. Näiden haasteiden johdosta valtakunnallista tukeutumiskonseptia ei tunnisteta. Eri toimijoiden yhteistyö ja tukeutumisvaatimusten määrittely mahdollistaisi merkittävästi paremman kunnossapitovarmuuden olemassaolon sekä kaikille osapuolille selkeät menettelytavat. Tulevaisuudessa materiaalisen käyttövarmuuden hallinnan prosessia tulisi kehittää kokonaisprosessina. Järjestelmävastuuyksikkö, jolla on käytännönläheisin tieto järjestelmien tilasta, voisi tulevaisuudessa tuottaa järjestelmätilannekuvan ja toimia prosessissa koollekutsujan ominaisuudessa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata varusmiespalveluksen keskeyttäji-en ja palvelustaan jatkavien henkisen rasittavuuden tuntemuksia alokaskaudella ja tarkastella miten ne eroavat toisistaan. Tutkimuksessa keskitytään palveluk-sessa epämukavuuden kokemisen sekä ahdistusoireilun tuntemisen vertailuun. Lisäksi työssä selvitetään, onko palvelustaan jatkavien joukossa henkilöitä, jotka kokevat psyykkisiä oireita ja miten he eroavat muista jatkajista. Tutkimusaineisto koostuu palveluksensa keskeyttäneistä ja palveluksessa ole-vista varusmiehistä. Molemmat aineistot edustavat merivoimien varusmiehiä ja ovat vuoden 2006 saapumiserien peruskoulutuskausilla palvelleita alokkaita. Palveluksensa keskeyttäjien otoskoko on 128 varusmiestä ja palveluksen jatka-jien otoskoko on 136 varusmiestä. Keskeyttäneiden aineisto on kerätty keskeyt-tämiskyselyyn vastanneiden varusmiesten vastauksista ja jatkajien aineisto on kerätty erikseen tätä työtä varten systemaattisella satunnaisotoksella neljästä Merivoimien Koulutuskeskuksen perusyksiköstä. Keskeyttämiskyselystä valittiin kaksitoista erityistä kysymystä, joita tarkasteltiin yksittäin kolmen eri ryhmän kesken sekä neljän kysymyksen muodostama summamuuttuja, jota tarkasteltiin myös yksittäin ryhmien kesken. Tarkasteluryhminä toimivat palveluksen jatkajat ja psyykkisen syyn vuoksi keskeyttäneet, palveluksen jatkajat ja fyysisen syyn vuoksi keskeyttäneet sekä psyykkisen syyn vuoksi keskeyttäneet ja siviilipalve-lukseen hakeutuneet. Tutkittava aineisto on kokonaisuudessaan yhdistetty tar-kasteluja varten yhteiseen tiedostoon tilastolliseen SPSS- ohjelmaan, jossa ver- ii tailut on suoritettu. Palveluksen jatkajien psyykkistä oireilua tarkastellaan erik-seen General Health Questionnaire -kysymyssarjalla. Palveluksen jatkajien ja psyykkisten syiden vuoksi keskeyttäneiden kohdalla eri-tyisesti palvelukseen sopeutumiseen ja henkiseen rasittavuuteen liittyvissä ko-kemuksissa erot olivat suurimmat. Seuraavaksi eniten eroja tuli erinäisten palve-lustilanteiden ahdistavuuteen liittyvissä kokemuksissa. Vähiten eroja ryhmien välille syntyi sotilaselämän muodollisuuksien noudattamiseen ja kokemiseen liit-tyvissä mielipteissä. Palveluksen jatkajien ja fyysisten syiden vuoksi keskeyttä-neiden henkisen rasittavuuden kokemisen erot vaihtelivat hyvin vähäisestä erit-täin merkitseviin eroihin. Erityisesti kokemuksissa kantahenkilökunnan suhtau-tumisesta varusmiehiin, kokemuksissa henkisestä rasittavuudesta, kokemuksis-sa täsmällisyyden noudattamisesta, kokemuksissa opiskeluun liittyvistä palve-lustilanteista, sekä fyysisen ja henkisen väsymyksen tilan tuntemisesta ei mer-kitsevyyseroja syntynyt. Merkitsevät erot syntyivät sotilaallisten harjoitusten, nukkumishäiriöiden ja sotilaselämän muodollisuuksien kokemisessa. Hyvin mer-kitsevät erot syntyivät kasarmi- ja varuskuntaelämään liittyvissä kysymyksissä. Ainoastaan palveluksen fyysiseen rasittavuuteen liittyvät kokemukset erosivat erittäin merkitsevästi. Psyykkisen syyn vuoksi keskeyttäneet ja siviilipalveluk-seen hakeutuneet ilmentävät samankaltaisuutta palvelukseen liittyvässä ahdis-tuksen kokemisessa. Ero näiden ryhmien välille syntyy ahdistuksen kokemusten yleisyydessä. Psyykkisen syyn keskeyttäjillä ahdistuksen tuntemukset nousevat esiin useammassa yhteydessä kuin siviilipalvelukseen hakeutuneilla. Heillä yksittäiset asiat saattavat olla syitä, joilla hakeudutaan pois palveluksesta. Jatkajien ryhmässä psyykkistä oireilua havaittiin 27,9 prosentilla vastaajista. Näistä 18,4 % ilmaisee ahdistuksen tuntemuksia myös summamuuttujalla mitattuna. Yksi tärkeimmistä jatkotutkimuksen aiheista olisi vertailujen suorittaminen isommilla aineistoilla, jotta tuloksia voitaisiin yleistää ja tuloksia voitaisiin käyttää apuna keskeyttämisiin liittyvissä muissa tutkimuksissa ja kehittämispyrkimyksissä.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Puolustusvoimissa eletään voimakkaan rakennemuutoksen aikakautta. Upseerien monivaiheinen koulutus ja uudistunut ammattialiupseeriston koulutus ovat ilmentymiä aikakauden ilmiöistä: jatkuvasta kouluttautumisesta sekä työn ja koulutuksen vuorottelusta. Se johtaa uudenlaisiin haasteisiin työn, asumisen ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Verkostoituneet tietojärjestelmät, mobiilitekniset työpuhelimet ja verkkoneuvottelut, pikaviestinnän ja sosiaalisten verkostojen muodostamisen mahdollistamat sovellukset mahdollistavat etätyön, mobiilin joustotyön ja hajautetun työn tekemisen organisaation monella tasolla ja useissa upseerin työtehtävissä. Tutkielmassa luodaan ensiksi ymmärrys monimuototyön käsitteistä: etätyö, hajautettu työ ja mobiili joustotyö. Nämä käsitteet muodostavat yhdessä perinteisen työpaikalla tehtävän työn kanssa kokonaisuuden. Tätä kokonaisuutta nimitetään tutkielmassa monimuototyöksi. Tutkielmassa tarkastellaan monimuototyötä ja monimuotoisen työn edellytyksiä ja mahdollisuuksia upseerin työtehtävissä. Teoreettisena viitekehyksenä on monimuototyön mahdollisuuksien tarkastelu neljän käsiteteeman avulla. Näitä teemamalleja ovat: yhteiskunnalliset edellytykset, teknologiset edellytykset, organisatoriset edellytykset ja yksilölliset edellytykset. Toisessa vaiheessa tarkastellaan monimuototyön mahdollisuuksia erityisesti organisatoristen eli johtamiseen liittyvien edellytysten ja yhteiskunnallisten eli sopimus- ja sääntöperusteisten edellytysten näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan monimuototyötä teknologisten ja yksilöllisten edellytysten näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. ii Tutkimuksen tulokset osoittavat, että monimuototyö on nykyaikainen tietoyhteiskuntaan kuuluva innovaatio ja tulevaisuuden työn tekemisen muoto. Tätä käsitystä tukee myös eurooppalaisten opetus- ja koulutusohjelmien monimuotoisuus – verkko-opetuksen ja lähi- ja etäopiskelun vuorottelu. Työn ja opiskelun vuorottelusta on tullut arkea ja ihmisten valmiuksia monimuotoisen työn tekemiseen kehitetään jo opiskeluiden myötä. Tutkimus osoittaa, että monimuototyön käsitteet: etätyö, hajautettu työ ja mobiili joustotyö ovat käsitteinä monitahoisesti ymmärrettäviä. Eurooppalaisesta tai suomalaisesta työlainsäädännöstä ei löydy käsitteille yhtenäistä virallista määritelmää. Monimuototyön käsitteellisessä määrittelyssä on asiayhteydellä merkityksensä – aika, paikka ja teknologia ovat määrittelyä helpottavia asiayhteyksiä. Käsitteellistä määrittelyä voisi helpottaa monimuototyön rinnastaminen ideologisesti monimuotokoulutukseen. Tutkimuksen mukaan monimuototyö soveltuu erinomaisesti moniin upseerin työtehtäviin. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi tyypilliset toimisto- ja osastoesiupseereiden tehtävät sekä opettaja-, asiantuntija- ja tutkijatason tehtävät. Perinteisiin läsnä olevaa johtajuutta vaativiin upseerin tehtäviin monimuototyötä voidaan käyttää tapauskohtaisesti ja soveltaen. Monimuototyön tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja työnantajan kanssa tehtyyn sopimukseen. Tehdyn tutkimuksen mukaan olemassa oleva teknologia mahdollistaa hyvin monimuototyön tekemisen. Monimuototyön käyttöön ottamiselle haasteita asettavat: organisaation johtamiskäytänteiden konservatiivisuus, tietämättömyys sekä kokemusperäisen tiedon ja ymmärryksen puute. Monimuototyön käyttöön ottaminen vaatii koulutusta ja valmennusta tämän nykyaikaisen työn tekemisen mahdollisuuksista ja edellytyksistä. Koulutusta tulee antaa organisaation kaikille henkilöstöryhmille yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Vapaus, turvallisuus ja oikeus ovat eurooppalaisen yhteisön perusarvot. Myös Euroopan yhdentyminen, integraatio, perustuu näille arvoille. Taloudellisen integraation, erityisesti sisämarkkinoiden, tarpeista syntynyt vapaa liikkuvuus on yksi unionin kantavimmista perusperiaatteista. Vapaan liikkuvuuden tuomien turvallisuusuhkien kompensoimiseksi on unionissa kehitetty ja otettu käyttöön erilaisia mekanismeja. Rajaturvallisuusyhteistyöstä on muodostunut yksi merkittävimmistä tällaisista mekanismeista oikeus- ja sisäasioiden alalla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyötä, sen roolia ja kehittymistä osana eurooppalaista yhdentymiskehitystä, integraatiota. Työn tutkimusongelmana on, miten eurooppalainen rajaturvallisuusyhteistyö on kehittynyt suhteessa integraatiokehitykseen. Tämän laadullisen tutkimuksen tutkimusongelma on ratkaistu sisällönanalyysin keinoin tutkimusaineistoa analysoimalla. Työn tutkimusaineistona on käytetty erilaisia Euroopan unionin virallisia asiakirjoja. Tutkimuksessa ilmeni, että Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyö on alkujaan integraatiosta erillään käynnistynyt prosessi. Lisäksi rajaturvallisuusyhteistyön kokonaisuuden voidaan sanoa muodostuvan unionin entisen pilarirakenteen läpi menevästä vertikaalisesta yhteistyöjärjestelmästä, pääasiassa I- ja III-pilareiden sekä joltain pieniltä osin myös II-pilarin välillä. Ulottuvuuksiltaan unionin rajaturvallisuusyhteistyö yltää kaikille oikeuden, turvallisuuden ja vapauden osa-alueille. Jäsenvaltioiden rajaturvallisuusyhteistyön yhteisiksi poliittisiksi intresseiksi ovat muodostuneet terrorismin, laittomaan maahanmuuttoon liittyvien verkostojen ja ihmiskaupan torjunta. Haasin uusfunktionaalinen integraatiota selittävä malli perustui intressiryhmien, poliittisten ryhmittymien ja hallitusten yhteisten intressien kohtaamiseen tietyn poliittisen sektorin integroimiseksi. Alun perin talouden osa-alueiden integraation laajentumista selittänyt uusfunktionalismi näyttää kykenevän selittämään myös sekä oikeus- ja sisäasioiden alojen että rajaturvallisuusyhteistyön kehittymisen syvenemistä. Aiheeseen liittyvää jatkotutkimusta tulisi suunnata kirjoittajan mielestä rajaturvallisuuskäsitteen kokonaisvaltaiseen määrittelemiseen sekä eurooppalaisen rajaturvallisuusyhteistyön merkityksen ja vaikutuksen tutkimiseen unionin laajentumisprosessiin liittyen.