Paediatric end-of-life care needs in Switzerland: current practices, and perspectives from parents and professionals. A study protocol.

AIM: To present a protocol for a multi-phase study about the current practice of end-of-life care in paediatric settings in Switzerland. BACKGROUND: In Switzerland, paediatric palliative care is usually provided by teams, who may not necessarily have specific training. There is a lack of systematic data about specific aspects of care at the end of a child's life, such as symptom management, involvement of parents in decision-making and family-centred care and experiences and needs of parents, and perspectives of healthcare professionals. DESIGN: This retrospective nationwide multicentre study, Paediatric End-of-LIfe CAre Needs in Switzerland (PELICAN), combines quantitative and qualitative methods of enquiry. METHODS: The PELICAN study consists of three observational parts, PELICAN I describes practices of end-of-life care (defined as the last 4 weeks of life) in the hospital and home care setting of children (0-18 years) who died in the years 2011-2012 due to a cardiac, neurological or oncological disease, or who died in the neonatal period. PELICAN II assesses the experiences and needs of parents during the end-of-life phase of their child. PELICAN III focuses on healthcare professionals and explores their perspectives concerning the provision of end-of-life care. CONCLUSION: This first study across Switzerland will provide comprehensive insight into the current end-of-life care in children with distinct diagnoses and the perspectives of affected parents and health professionals. The results may facilitate the development and implementation of programmes for end-of-life care in children across Switzerland, building on real experiences and needs. TRIAL REGISTRATION: ClinicalTrials.gov Identifier: NCT01983852.

Äitiys kulttuurisina odotuksina

Tutkimuksen kohteena ovat äitiydelle tuotetut kulttuuriset odotukset, joita tarkastellaan kahdella yhteiskunnallisella keskustelufoorumilla. Tutkimuksessa tarkastellaan yhtäältä lastensuojelun perhetyössä toimivien ammattilaisten ja toisaalta median puhetta äitiydestä. Tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi vaihtoehtoisia tapoja konstruoida äitiyttä hyvänä tai riittämättömänä sekä haastaa pohtimaan erilaisten tulkintojen perusteita ja seurauksia lastensuojelutyössä. Kulttuuriset, äitiyttä koskevat odotukset vaikuttavat myös siihen, miten äitiys henkilökohtaisella tasolla koetaan. Äitiyden kulttuurista määrittelyä analysoidaan kahdesta tekstiaineistosta. Yhtenä aineistona ovat Stakesissa vuonna 1999 toteutetun Perhetyöprojektin yhteydessä kerätyt, lastensuojelussa toimivien perhetyöammattilaisten ryhmäkeskustelut. Toisena aineistona on projektin ajankohtana ilmestyneistä suomalaisista naisten- ja perhelehdistä (Kotiliesi, Anna, Kaksplus) kerätyt äitien haastattelut. Tutkimuksessa kysytään 1) Mihin ammattilaisten äitejä koskeva huolipuhe kiinnittyy ja millaisia kulttuurisia äitiyden odotuksia se konstruoi? 2) Millaisia äitiyden odotuksia median äitihaastattelut konstruoivat? 3) Millaisen äitiyden odotushorisontin nämä puhekäytännöt yhdessä tuottavat? Analyysin teoreettis-metodologisina kulmakivinä ovat sosiaalinen konstruktionismi ja feministinen tietokäsitys. Analyysimenetelmänä on laadullinen, aineistojen ehdoilla etenevä, feministisesti ja kriittisesti sävyttynyt lukutapa, joka hyödyntää teemoittelun, diskurssianalyysin ja feministisen metodologian ideoita ja käsitteitä. Analysoitavana olevissa keskusteluissa äitiyttä konstruoidaan lapsen tarpeiden (ammattilaiset) ja naisen tarpeiden (media) näkökulmista. Ammattilaiset puhuvat tilanteista, joissa äitien toiminta rikkoo kulttuurista hyvän äidin kuvaa, vaarantaa lapsen hyvinvointia ja äitiyteen joudutaan puuttumaan ammatillisesti. Ammattilaisten tulkinnat kuvaavat taitavaa lapsen edun näkökulmasta tehtyä arviointia, jonka kiintopisteenä ovat äidit yksilöllisine ominaisuuksineen ja piirteineen. Ammatillisen huolipuheen keskiössä ovat äidin vuorovaikutussuhteet sekä äidin tunteet, käyttäytyminen ja asenteet. Riittävää äitiyttä konstruoi kodin luominen, kiintymyssuhteen rakentaminen ja lapsen ensisijaiseksi asettaminen. Sen sijaan vaikuttaa siltä, ettei äitiyden arviointia juurikaan tehdä suhteessa äidin muihin identiteetteihin tai äitiyden toteuttamisen kontekstiin. Paikoin ammattilaisten tulkinnat heijastavat myös stereotyyppisiä ja idealistisia odotuksia, joita vasten äitiyttä arvioidaan. Tällaiset piirteet voivat kertoa siitä, että äitien avuntarpeet jäävät lastensuojelutyössä kohtaamatta ja ymmärtämättä. Mediapuhe äitiydestä käydään naiseuden ja äitiyden mallien antamisen kontekstissa. Puheen keskiössä ovat mediajulkisuuteen päässeiden naisten äidiksi tuloon ja äitiyden toteuttamiseen liittyvät valinnat ja käyttäytyminen. Mediapuhe on puhetta kulttuuristen ja ammatillisten äitiyden odotusten rikkomisesta, uudelleen tulkinnasta ja niiden muovaamisesta itselle sopiviksi. Mediapuheessa hyvää äitiyttä konstruoi äidin itsenäisyys ja oma aika, sosiaalisen elämän rikkaus, ammatillinen identiteetti ja persoonalliset valinnat. Aineistojen kautta rakentuu moninaisten ja ristiriitaisten, äitejä eri suuntaan vetävien kulttuuristen odotusten kirjo. Odotukset jäsentyvät neljälle ulottuvuudelle: 1) lapselle omistautuva – itseään toteuttava, 2) emotionaalinen side – rationaalinen tehtävä, 3) odotuksia toteuttava – omaehtoinen, 4) itsenäinen - äitiyttä jakava. Äitiyden toteuttaminen kulttuurisesti ”oikein” on näiden odotusten välissä tasapainoilua. Ulottuvuuksien kautta esille tulevat kaksoisviestit voivat heikentää äitien itsetuntoa, tuottaa riittämättömyyden tunteita tai yllyttää suorittamaan äitiyttä. Myös äitiyden ammatillinen tukeminen edellyttää tasapainoilua, jottei äitejä idealisoida tai syyllistetä kulttuurisia odotuksia vasten.

Lapsen sosiaalisen kompetenssin tukeminen – vanhempien epäsuorat ja suorat vaikutustavat

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vanhempien havaintoja ja käsityksiä lapsen sosiaalisesta kompetenssista. Lapsen sosiaalisesta kompetenssista tarkastelun kohteena ovat erityisesti vertaissuhteet, sosiaaliset taidot ja sosiaalinen käyttäytyminen. Tarkoituksena on selvittää vanhempien näkemyksiä lapsen sosiaalisesta verkostosta ja lapsesta sosiaalisena toimijana. Kiinnostuksen kohteena on myös, miten vanhemmat vaikuttamaan lapsen sosiaaliseen kompetenssiin. Vanhempien vaikutuksessa voidaan erottaa epäsuora ja suora vaikutus. Vanhempien epäsuoraan vaikutukseen kuuluvat perheen sosioekonomiset tekijät, vanhemmuuteen ja lastenkasvatukseen liittyvät käytännöt sekä lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus. Suora vaikutus sisältää vanhempien eri roolit ja tehtävät sosiaalisen kompetenssin edistämiseksi. Vanhempien epäsuorilla ja suorilla vaikutustavoilla on havaittu olevan merkittävää vaikutusta lapsen sosiaalisen kompetenssiin muotoutumiseen ja sen laatuun. Tutkimuksessa selvitetään vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten vanhempien välisiä eroja näissä vaikutustavoissa. Tutkimuksessa hyödynnetään kyselylomake- ja haastatteluaineistoja. Kyselylomakeaineisto (N=156) kerättiin ”Origins of Exclusion in Early Childhood”-tutkimusprojektissa, jossa tutkittiin lasten vertaissuhteita, sosiaalisia taitoja sekä sosiaalista käyttäytymistä kolmen vuoden seurantatutkimuksena päiväkodista kouluun. Perhekysely toteutettiin lasten ollessa kuusivuotiaita. Vanhempien haastatteluaineisto (N=55) koostuu projektissa mukana olleiden lasten vanhempien teemahaastatteluista. Perhekyselyä analysoidaan tilastollisin analyysimenetelmin. Laadullisen aineiston analyysimenetelmänä käytetään sisällönanalyysia. Vanhempien käsityksissä lasten sosiaalinen verkosto rakentui kotiympäristössä, koulussa, päiväkodissa sekä suvun ja harrastusten parissa muodostuneista suhteista. Tutkimustulosten perusteella on havaittavissa, että vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten sosiaaliset verkostot ovat osin erilaiset. Vanhempien arviointien mukaan myös lasten sosiaalisissa taidoissa, käyttäytymisessä, asennoitumisessa sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä ryhmään ja leikkeihin liittyvissä strategioissa on eroavaisuuksia. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että vanhemmat pystyvät arvioimaan hyvin yksityiskohtaisesti lapsensa sosiaalisia taitoja ja käyttäytymistä. Kaikilla vanhemmilla ei kuitenkaan ollut riittävästi tietoa lasten kaveripiiristä tai sen laadusta eikä lasten sosiaalisesta orientaatiosta. Vanhempien epäsuorissa vaikutustavoissa oli eroja, mutta myös yhtäläisyyksiä. Sosioekonomisia tekijöitä koskevan tarkastelun perusteella vertaissuhdeongelmaisten lasten perheiden taloudelliset ongelmat, isien työttömyys ja lapsen erityisen tuen tarve olivat yhteydessä lapsen sosiaalisten suhteiden ongelmiin. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kokivat vanhemmuuden ja kasvatustehtävän kuitenkin hyvin myönteisenä ja tyytyväisyyttä tuottavana asiana elämässä. Valtaosa vanhemmista piti lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta positiivisena, vaikka lapsen kanssa ei aina ollutkaan helppoa tulla toimeen. Tyytyväisyydestä huolimatta äidit näkivät itsessään enemmän kehittymisen tarpeita vanhempana kuin isät. Vanhemmuudessa korostuivat ohjaaminen ja kontrolli, mutta myös hoiva, lämpö ja vastavuoroisuus. Hoiva ja lämpö sekä rajojen asettaminen askarruttivat vanhempia suuresti. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat tarvitsisivat opastusta ohjaavan vanhemmuuden löytämiseksi. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat kuvasivat kasvatuksen kuormittavuutta, ajan puutetta sekä muuntuvaa isyyttä ja äitiyttä ei-ongelmaisten lasten vanhempia enemmän. Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeus tuli myös esille vanhempien kuvauksissa. Kyvykkään vanhemmuuden kannalta epävirallinen läheisistä muodostunut tukiverkosto on tärkeä vanhemman apu ja kasvatuksen turva. Ensisijaisena tukitahona on epävirallinen verkosto, joka koostuu ystävistä, tuttavista, työtovereista, puolisosta ja omista vanhemmista. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhempien mukaan arjen tukea ei kuitenkaan ole aina saatavilla, eikä tukiverkosto tyydyttänyt vanhempia. Vanhempien käsityksissä perheen vuorovaikutus sujui hyvin ja vastuu kodista ja kasvatustehtävästä oli molemmilla vanhemmilla tasavertaisesti. Käytännön vastuu kasvatuksesta sekä erilaisten taitojen opettamisesta lapsille kuului äitien tehtäviin. Vanhempien näkemyksissä lapsen sosiaalinen maailma rakentui lähiympäristön tarjoamista mahdollisuuksista. Vanhempien suoriin vaikutustapoihin liittyvien tulosten mukaan vanhemmat pitävät harrastuksia merkittävänä sosiaalista kompetenssia edistävänä tekijänä. Ei-ongelmaisilla lapsilla oli enemmän ja monipuolisempia harrastuksia kuin ongelmaisilla lapsilla. Vaikka vanhemmat eivät mieltäneetkään omaa toimintaansa kaveripiiriin ohjaamiseksi, heillä useinkin oli runsaasti erilaisia rooleja ja tehtäviä sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisten taitojen opettamisessa. Lapsen sosiaalisten suhteiden organisoinnissa, ohjaamisessa, valvonnassa ja neuvonnassa oli vanhempiryhmien välillä eroja. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat eivät olleet riittävän hyvin perillä lapsen taidoista ja kyvykkyydestä tuottaakseen oikea-aikaista ohjausta ja tukeakseen lasta riittävästi sopivilla tavoilla. Vanhempien toimintaa näyttää ohjaavan vakaasti se uskomus, että lapsen kaverisuhteet ovat pelkästään hänen oma asiansa. Vanhemmat arvostivat paljon sosiaalisia taitoja ja pyrkivät opettamaan niitä lapsilleen systemaattisesti. Ohjaamisen tavoissa vanhemmat poikkesivat toisistaan. Tutkimus antaa viitteitä, että eiongelmaisten lasten vanhemmat ovat sensitiivisempiä, vastavuoroisempia ja lapsen näkökulmaa ja tarpeita lähtökohtanaan pitäviä sekä tunnetaitoihin ja tunnetilan käsittelyyn keskittyvämpiä kuin ongelmaisten lasten vanhemmat. Vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen vaikeudet, ylimalkainen ja epäjohdonmukainen sosiaalisten taitojen, käyttäytymisen sekä suhteiden ohjaus sekä monet perheen voimavarojen puutteet voivat haitata vakavasti lapsen sosiaalisen kompetenssin kehittymistä. Vanhemmilla on kuitenkin taitoa arvioida lapsensa sosiaalista kyvykkyyttä ja halua toimia hyvin kasvatustehtävässään. Vanhemmuuden tukemisessa olisivatkin tärkeitä epävirallisen tukiverkoston lisäksi lähiympäristön perheille ja lapsille suunnatut palvelut, monitahoinen yhteistyö perheiden, lasten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten kesken sekä yhteiskunnan perheitä koskevat säädökset ja tukitoimet.

Tourism, poverty alleviation and nature conservation : the state of contemporary research

Artikkeli perustuu kirjallisuuskatsaukseen, joka on tehty 17 lehden 112 vertaisarvioidusta artikkelista vuosilta 2003-2007.

Professional development among educators pursuing a B.Ed. program in special education in Tanzania : a study of motives and perceived outcomes

Implementation of different policies and plans aiming at providing education for all is a challenge in Tanzania. The need for educators and professionals with relevant knowledge and qualifications in special education is substantial. Teacher education does not equip educators with sufficient knowledge and skills in special education and professional development programs in special education are few in number. Up to 2005 no degree programs in special education at university level were available in Tanzania. The B.Ed. Special Education program offered by the Open University of Tanzania in collaboration with Åbo Akademi University in Finland was one of the efforts aimed at addressing the big national need for teachers and other professionals with degree qualifications in special education. This pilot program offered unique possibilities to study professional development in Tanzania. The research group in this study consisted of the group of students who participated in the degree program 2005-2007. The study is guided by three theoretical perspectives: individual, social and societal. The individual perspective emphasizes psychological factors as motives, motivation, achievement, self-directed behavior and personal growth. Within social perspective, professional development is viewed as situated within the social and cultural context. The third perspective, the societal, focuses on change, reforms, innovations and transformation of school systems and societies. Accordingly, professional development is viewed as an individual, social and societal phenomenon. The overall aim of the study is to explore the participants’ motives for participating in a B.Ed. Special Education program and the perceived outcomes of the program in terms of professional development. In order to achieve the objectives of the study, a case study approach was adopted. Questionnaires and semi-structured interviews were administered in three waves between January 2007 and February 2009 to the 35 educators participating in the B.Ed. Special Education program. The findings of the study reveal that the participants expressed motives which were related to job performance, knowledge, skills, academic degree and career. Also altruistic motives were expressed by the participants in terms of helping and supporting students with special needs and their communities. The perceived outcomes of the program were in line with the expressed motives. However, the results indicate that the participants also learned new skills, as interaction skills and guidance and counseling skills. Increased self-confidence was also mentioned as an outcome. The participants also got deepened understanding of disability issues. In addition, they learned strategies for creating awareness of persons with disability in the communities. Thus the findings of the study indicate positive outcomes of the program in terms of professional development. The conclusion of the study is that individual, social and societal factors interact when it comes to explaining why Tanzanian educators in special education choose to pursue a degree program in special education. The individual motives, as increased knowledge and better prospects of career development interact with the social and societal motives to help and support vulnerable student groups. The study contributes to increased understanding of the complexity of professional development and of the realities educators meet when educational reforms are implemented in a developing country.

Immediate Decision-Making and Information Needs in Intensive Care Coordination

The aim of this study was to develop a theoretical model for information integration to support the deci¬sion making of intensive care charge nurses, and physicians in charge – that is, ICU shift leaders. The study focused on the ad hoc decision-making and immediate information needs of shift leaders during the management of an intensive care unit’s (ICU) daily activities. The term ‘ad hoc decision-making’ was defined as critical judgements that are needed for a specific purpose at a precise moment with the goal of ensuring instant and adequate patient care and a fluent flow of ICU activities. Data collection and research analysis methods were tested in the identification of ICU shift leaders’ ad hoc decision-making. Decision-making of ICU charge nurses (n = 12) and physicians in charge (n = 8) was observed using a think-aloud technique in two university-affiliated Finnish ICUs for adults. The ad hoc decisions of ICU shift leaders were identified using an application of protocol analysis. In the next phase, a structured online question¬naire was developed to evaluate the immediate information needs of ICU shift leaders. A national survey was conducted in all Finnish, university-affiliated hospital ICUs for adults (n = 17). The questionnaire was sent to all charge nurses (n = 515) and physicians in charge (n = 223). Altogether, 257 charge nurses (50%) and 96 physicians in charge (43%) responded to the survey. The survey was also tested internationally in 16 Greek ICUs. From Greece, 50 charge nurses out of 240 (21%) responded to the survey. A think-aloud technique and protocol analysis were found to be applicable for the identification of the ad hoc decision-making of ICU shift leaders. During one day shift leaders made over 200 ad hoc decisions. Ad hoc decisions were made horizontally, related to the whole intensive care process, and vertically, concerning single intensive care incidents. Most of the ICU shift leaders’ ad hoc decisions were related to human resources and know-how, patient information and vital signs, and special treatments. Commonly, this ad hoc decision-making involved several multiprofessional decisions that constituted a bundle of immediate decisions and various information needs. Some of these immediate information needs were shared between the charge nurses and the physicians in charge. The majority of which concerned patient admission, the organisation and management of work, and staff allocation. In general, the information needs of charge nurses were more varied than those of physicians. It was found that many ad hoc deci-sions made by the physicians in charge produced several information needs for ICU charge nurses. This meant that before the task at hand was completed, various kinds of information was sought by the charge nurses to support the decision-making process. Most of the immediate information needs of charge nurses were related to the organisation and management of work and human resources, whereas the information needs of the physicians in charge mainly concerned direct patient care. Thus, information needs differ between professionals even if the goal of decision-making is the same. The results of the international survey confirmed these study results for charge nurses. Both in Finland and in Greece the information needs of charge nurses focused on the organisation and management of work and human resources. Many of the most crucial information needs of Finnish and Greek ICU charge nurses were common. In conclusion, it was found that ICU shift leaders make hundreds of ad hoc decisions during the course of a day related to the allocation of resources and organisation of patient care. The ad hoc decision-making of ICU shift leaders is a complex multi-professional process, which requires a lot of immediate information. Real-time support for information related to patient admission, the organisation and man¬agement of work, and allocation of staff resources is especially needed. The preliminary information integration model can be applied when real-time enterprise resource planning systems are developed for intensive care daily management

Westerners in search of the legendary potion : ayahuasca travel in the borderland between tourism and pilgrimage

The thesis examines the phenomenon most commonly known as “ayahuasca tourism” – i.e. the practice of westerners traveling to South America and partaking in ceremonies in which a powerful entheogenic brew, ayahuasca, is consumed. While this popular phenomenon has been steadily increasing during the last decades, it has, however, been insufficiently studied by scholars. An important question which has not been properly addressed in earlier studies is how ayahuasca tourism relates to the wider occurrence of travel and how it should be perceived with reference to the theoretical frameworks on the subject of travel. Drawing on theories regarding pilgrimage and tourism, the main purpose of this thesis is to examine the relationship between ayahuasca tourism and the broader spectrum of travel. In particular, the study tests the designations “pilgrimage”, “religious tourism” and “spiritual tourism” with reference to ayahuasca tourism. Utilizing earlier literature as well as ayahuasca tourists‟ reports obtained from an Internet forum as a basis for analysis, I search for a suitable terminology to be used for the phenomenon. The study lays special emphasis on the protagonists‟ motivations, experiences and outcomes in order to take note of various aspects of the wide-ranging occurrence of ayahuasca tourism. Key findings indicate that ayahuasca tourism is best understood as a combination of pilgrimage and tourism. On the basis of the analysis I argue that ayahuasca tourism should be labeled as “pilgrimage” and/or “spiritual tourism”, and the tourists respectively as “pilgrims” and/or “spiritual tourists”. The category of “religious tourism/tourist”, on the other hand, turns out to be an inappropriate designation when describing the phenomenon. In general, through my study I show that the results are consistent with the present trend in the study of travel to perceive pilgrimage and tourism as theoretically similar phenomena. The study of ayahuasca tourism serves thus as living proof of contemporary travel, in which the categories of pilgrimage and tourism are often indistinguishable. I suggest that ayahuasca tourism is by no means exceptional on this point, but can rather be used as an illustration of modern travel forms on a general level. Thus, the present study does not only add to the research of ayahuasca tourism, but also provides additional insights into the study of travel.

User Experience of Geocaching and Its Application to Tourism and Education

Advances in technology have provided new ways of using entertainment and game technology to foster human interaction. Games and playing with games have always been an important part of people’s everyday lives. Traditionally, human-computer interaction (HCI) research was seen as a psychological cognitive science focused on human factors, with engineering sciences as the computer science part of it. Although cognitive science has made significant progress over the past decade, the influence of people’s emotions on design networks is increasingly important, especially when the primary goal is to challenge and entertain users (Norman 2002). Game developers have explored the key issues in game design and identified that the driving force in the success of games is user experience. User-centered design integrates knowledge of users’ activity practices, needs, and preferences into the design process. Geocaching is a location-based treasure hunt game created by a community of players. Players use GPS (Global Position System) technology to find “treasures” and create their own geocaches; the game can be developed when the players invent caches and used more imagination to creations the caches. This doctoral dissertation explores user experience of geocaching and its applications in tourism and education. Globally, based on the Geocaching.com webpage, geocaching has been played about 180 countries and there are more than 10 million registered geocachers worldwide (Geocaching.com, 25.11.2014). This dissertation develops and presents an interaction model called the GameFlow Experience model that can be used to support the design of treasure hunt applications in tourism and education contexts. The GameFlow Model presents and clarifies various experiences; it provides such experiences in a real-life context, offers desirable design targets to be utilized in service design, and offers a perspective to consider when evaluating the success of adventure game concepts. User-centered game designs have adapted to human factor research in mainstream computing science. For many years, the user-centered design approach has been the most important research field in software development. Research has been focusing on user-centered design in software development such as office programs, but the same ideas and theories that will reflect the needs of a user-centered research are now also being applied to game design (Charles et al. 2005.) For several years, we have seen a growing interest in user experience design. Digital games are experience providers, and game developers need tools to better understand the user experience related to products and services they have created. This thesis aims to present what the user experience is in geocaching and treasure hunt games and how it can be used to develop new concepts for the treasure hunt. Engineers, designers, and researchers should have a clear understanding of what user experience is, what its parts are, and most importantly, how we can influence user satisfaction. In addition, we need to understand how users interact with electronic products and people, and how different elements synergize their experiences. This doctoral dissertation represents pioneering work on the user experience of geocaching and treasure hunt games in the context of tourism and education. The research also provides a model for game developers who are planning treasure hunt concepts.

The effectiveness of interpretive methods in informal educational facilities : an experimental study with reference to marine parks

Interpretation has been used in many tourism sectors as a technique in achieving building hannony between resources and human needs. The objectives of this study are to identify the types of the interpretive methods used, and to evaluate their effectiveness, in marine parks. This study reviews the design principles of an effective interpretation for marine wildlife tourism, and adopts Drams' five design principles (1997) into a conceptual framework. Enjoyment increase, knowledge gain, attitude and intention change, and behaviour modification were used as key indicators in the assessment of the interpretive effectiveness of the Vancouver Aquarium (VA) and Marineland Canada (MC). Since on-site research is unavailable, a virtual tour is created to represent the interpretive experiences in the two study sites. Self-administered questionnaires are used to measure responses. Through comparing responses to the questionnaires (pre-, post-virtual tours and follow-up), this study found that interpretation increased enjoyment and added to respondents' knowledge. Although the changes in attitudes and intentions are not significant, the findings indicate that attitude and intention changes did occur as a result of interpretation, but only to a limited extent. Overall results suggest that more techniques should be added to enhance the effectiveness of the interpretation in marine parks or self-guiding tours, and with careful design, virtual tours are the innovative interpretation techniques for marine parks or informal educational facilities.

A Needs Assessment: Language Instruction Stakeholders Engaging in Project Based Learning Outside the Classroom for Effective Strategic Problem Solving

Abstract A noted benefit of Project Based Learning (PBL) as a teaching strategy is how it engages the student and enhances learning outcomes as a result of working through challenges intended to depict dilemmas outside the classroom. PBL has seldom been applied outside the parameters of the classroom curriculum. The current needs assessment carried out in this research project examined current practices of language instruction and International Administrative Professionals of both the private and public Language Industry. Participants responded to survey questions on their current administrative practices, strategies, and program characteristics. The study investigated the usefulness of a handbook on the procedure of assisting administrative service teams in language instruction settings to an engaged approach to PBL for student service issues. The diverse opinions, beliefs, and ideas, along with institutional policy, can provide beneficial framework ideas for future tools.

HIDING IN PLAIN SIGHT- Sustainable Physical Activity Program Development and Evaluation for Youth with Special Needs: An Evaluative Case Study

The purpose of my research was to contribute to the improvement and sustainability of the Special Needs Activity Program, and develop program implementation strategies that had practical outcomes. I conducted an evaluative case study of S.N.A.P in order to determine what a quality adapted physical activity (APA) program is, why S.N.A.P is considered a quality APA program, and what institutional policies and practices exist to support it. Data was collected via interviews, questionnaires, and observations. Data analysis involved inductive and deductive methods, and a SWOTAR evaluation. Results indicate that quality APA programs include: ‘people’, ‘environment’, and ‘expectations’; there are benefits of experiential learning; activity stations that promote creativity are valuable; several stakeholders do not know the details about S.N.A.P but recognize its value; the institution values what S.N.A.P provides, yet, there is nothing being done to sustain it. Future research should investigate the feasibility of implementing S.N.A.P in various contexts.

Capacity to Attend to the Needs of Persons with Dual Diagnoses in the Criminal Justice System: Views of Mental Health and Criminal Justice Professionals

Currently, individuals with intellectual disabilities are overrepresented within the Criminal Justice System (Griffiths, Taillon-Wasmond & Smith, 2002). A primary problem within the Criminal Justice System is the lack of distinction between mental illness and intellectual disabilities within the Criminal Code. Due to this lack of distinction and the overall lack of identification procedures in the Criminal Justice System, individuals with disabilities will often not receive proper accommodations to enable them to play an equitable role in the justice system. There is increasing evidence that persons with intellectual disabilities are more likely than others to have their rights violated, not use court supports and accommodations as much as they should, and be subject to miscarriages of justice (Marinos, 2010). In this study, interviews were conducted with mental health (n=8) and criminal justice professionals (n=8) about how individuals with dual diagnosis are received in the Criminal Justice System. It was found that criminal justice professionals lack significant knowledge about dual diagnosis, including effective identification and therefore appropriate supports and accommodations. Justice professionals in particular were relatively ill-prepared in dealing effectively with this population. One finding to highlight is that there is misunderstanding between mental health professionals and justice professionals about who ought to take responsibility and accountability for this population.

Rehabilitation needs for older adults with stroke living at home: perceptions of four populations

The BRAD group is composed of/ Le groupe BRAD est composé de : Sylvie Belleville, Gina Bravo, Louise Demers, Philippe Landreville, Louisette Mercier, Nicole Paquet, Hélène Payette, Constant Rainville, Bernadette Ska and René Verreault.

Le vieillissement au travail chez les infirmières et le personnel soignant d’expérience auprès de personnes en perte d’autonomie : activités professionnelles et cadres bureaucratiques en transformation

Cette thèse cherche à comprendre comment les transformations bureaucratiques influencent l’activité professionnelle des infirmières et du personnel soignant d’expérience dans le domaine des soins aux personnes âgées en perte d’autonomie depuis les années 90 au Québec. Elle s’inscrit dans une profonde remise en question de l’État-providence, de sa régulation hiérarchique, de son rapport avec le marché privé, et particulièrement des agences privées de placement du personnel. Prenant en compte le déploiement inégal des changements imposés de façon top down et promus par des considérations économiques visant une plus grande « performance » des services publics, plus près du milieu de vie de la personne, notre démarche tient aussi compte de la dimension relationnelle propre au travail infirmier, qui s’illustre par des formes différenciées tenant compte des modèles de pratique préconisés. Notre démarche s’attarde finalement aux rapports entre l’activité professionnelle et la prise de la retraite. À travers l’exploration du nouveau rôle attendu de l’infirmière, dont les habiletés de « chef » ou de « gestion d’équipe de travail » sont sollicitées à titre d’« intervenante pivot » ou de « gestionnaire de cas », et de la place importante qu’occupe la notion de compétences relationnelles dans la prescription de nouvelles modalités des services, plus près des besoins spécifiques de la personne, les données empiriques se présentent sous la forme d’un tableau hétérogène qui montre que ce ne sont pas toutes les infirmières qui souscrivent à ce type de pratique professionnelle. Leur âge, expérience et trajectoire professionnelle, le poste occupé ou encore le milieu de pratique influenceront le rapport entre leurs activités professionnelles et le cadre bureaucratique en transformation. La base empirique de la recherche est constituée d’une collecte de données réalisée entre janvier 2003 et juillet 2006 et qui comprend 9 entrevues exploratoires, 7 entrevues semi-dirigées auprès de retraité-e-s, infirmières, infirmières auxiliaires, 17 réunions incluant majoritairement des membres de la direction d’établissements, ainsi que des syndicats, 21 observations directes avec des infirmières, infirmières auxiliaires, préposées aux bénéficiaires et auxiliaires familiales et sociales, la passation de 112 questionnaires auprès de ces différentes catégories professionnelles, et 7 entrevues semi-dirigées complémentaires, réparties dans 4 établissements différents, sur deux territoires. Quatre grands constats ressortent de notre matériel empirique. Premièrement, la dimension relationnelle au sein des activités professionnelles du personnel soignant d’expérience ainsi que sa perception en ce qui concerne les compétences et l’âge présentent des formes contrastées, voire opposées. Si certains membres du personnel soignant estiment que les interactions professionnelles se sont considérablement réduites à la suite des transformations des dernières années et que la compétence n’est pas reliée à l’âge des professionnelles, les observations directes indiquent, au contraire, un rapport étroit entre ces deux derniers éléments qui s’illustre à travers de riches relations interpersonnelles. Les données quantitatives montrent, quant à elles, qu’une écrasante majorité de répondantes estiment que les compétences associées à leurs fonctions sont reconnues par l’organisation (89,3%), probablement sous l’angle de la conformité aux descriptions de travail, et qu’elles bénéficient d’une marge d’autonomie dans leur travail (83%). Deuxièmement, des résultats s’opposent également en ce qui concerne l’influence du cadre bureaucratique sur les « capacités » ou l’« intérêt » des infirmières d’expérience à maintenir un lien à l’emploi à la date d’éligibilité à la retraite. La majorité des répondantes s’estiment « incapables » de conserver un tel lien alors qu’une minorité d’entre elles exprime un intérêt face au nouveau rôle souhaité chez l’infirmière. Quantitativement, la prise de la retraite à bas âge est toutefois marquante, surtout pour celles qui occupent une fonction et possèdent une rémunération élevée (ex. cadres). Troisièmement, des contrastes apparaissent aussi en ce qui concerne les formes que prennent les rivalités entre les infirmières d’expérience et d’autres catégories professionnelles ainsi que dans les rapports intergénérationnels. Même si les trois quarts (76,2%) des répondantes d’expérience estiment que la répartition du travail devrait être le fruit d’une discussion entre elles et les plus jeunes, et non une imposition de la direction, près de la totalité (92,6%) veulent garder leurs acquis sociaux même si elles savent que la prochaine génération de travailleuses n’aura pas les mêmes avantages. Leur rapport face aux professionnelles d’agences privées de placement est également paradoxal. Huit répondantes sur dix (78,6%) perçoivent le fait que l’établissement recourt aux agences de placement contribue à alourdir leur travail, alors qu’une partie envisage de poursuivre leur activité professionnelle après leur date d’éligibilité à la retraite, par l’intermédiaire de ces mêmes agences. Finalement, il ressort de ce portrait hétérogène que la confrontation des changements du cadre bureaucratique sur l’activité professionnelle se manifestera différemment selon la vision paradigmatique qu’aura le personnel soignant de sa pratique. Les résultats quantitatifs et qualitatifs soulignent que ce paradigme sera influencé par trois dimensions : le territoire de pratique, le type d’établissement de services et l’unité spécifique de travail. Le style de gestion (traditionnel ou intégrateur) influencera également l’impact de ces changements. L’analyse et l’interprétation de l’influence différenciée des transformations bureaucratiques sur l’activité professionnelle s’illustrent par la manifestation de rapports plus conflictuels avec les autorités administrative et professionnelle, ainsi que dans les relations interprofessionnelles. Ces conflits ont émergé lors du passage d’un cadre bureaucratique historiquement construit sur un modèle médical (cure) qui considère la personne comme un « malade chronique » et associé à un style de gestion traditionnel, voire autoritaire, surtout dans certains CHSLD, à une approche « milieu de vie » privilégiant un modèle d’accompagnement (care) favorisant des services associés aux besoins spécifiques de la personne en perte d’autonomie, à titre de « partenaire actif ». Le style de gestion intégrateur de ce dernier modèle rapproche les domaines administratif et de soins de santé, approche que nous retrouvons davantage, mais non exclusivement, dans le cadre de soins à domicile. Une des conclusions majeures de cette thèse est la possibilité d’« enrichir les qualifications de base » (Le Boterf, 2005) des professionnelles lorsque le cadre bureaucratique et le style de gestion institués tendent vers un modèle care/intégrateur, ce qui constitue une forme de « compromis social » (Oiry, 2004). La « surutilisation » des effectifs (O’Brian-Pallas et al., 2005) qui en résulte peut expliquer, en partie, l’incontournable force d’attraction vers la retraite, dès la date d’admissibilité, du personnel soignant, quitte à ce qu’il poursuive ensuite ses activités professionnelles, selon des exigences personnelles, par le biais d’agences privées de placement. Les « fissures » (Laville, 2005) de la frontière entre les services publics et ceux du marché privé ne peuvent alors que s’accentuer, surtout lorsqu’on constate que le cinquième des effectifs, soit 14, 000 infirmières de 55 ans et plus, est potentiellement admissible à la retraite dès maintenant (OIIQ, 2008a).

La résilience des familles endeuillées par le suicide d'un adolescent : émerger malgré la blessure indélébile

Cette étude vise à comprendre et à expliquer la résilience des familles endeuillées par le suicide d’un adolescent . Lorsque le suicide d’un adolescent survient, comme il s’agit d’une mort violente, inattendue, auto-infligée et qu’elle ne s’inscrit pas dans l’ordre normal de la vie, la famille est confrontée à une situation de crise qui nécessite, de sa part, une mobilisation importante d’énergie. On remarque que, malgré cette épreuve, la plupart des familles continuent à fonctionner. Le concept de résilience familiale qui fait référence à la capacité d’une famille de rebondir face à une situation de crise peut expliquer ce phénomène. C’est pourquoi le but de cette étude a été de proposer une théorie du processus de résilience à partir de ce que vivent les familles endeuillées par le suicide de leur adolescent. Le modèle McGill en soins infirmiers constitue la toile de fond théorique compte tenu de sa vision familiale, de sa croyance dans les forces de la famille et de l’importance du rôle de collaboration des infirmières. Pour atteindre le but de notre étude, une approche par théorisation ancrée, inspirée de la vision straussienne, a été choisie. L’échantillonnage théorique a été constitué de données obtenues à l’aide : d’entrevues semi structurées (13) avec les membres de sept familles rencontrés soit de façon individuelle, en couple ou en groupe (n=17 participants); de documents personnels remis par les participants (journal intime, homélie …); d’un questionnaire sociodémographique; et de notes de terrain. Une analyse comparative continue des données à travers une triple codification a permis de proposer une théorisation en profondeur du processus de résilience familiale suite au suicide d’un adolescent. Les principaux résultats indiquent que, dans un premier temps, la famille est confrontée à un cataclysme engendré par le suicide lui-même et influencé par le contexte familial, le contexte social et les émotions vécues. S’ensuit une période de naufrage plus ou moins importante compte tenu des bouées de sauvetage présentes au sein et dans l’entourage des familles. La présence de ces bouées intra et extrafamiliales permet un rebondissement plus ou moins rapide des familles. Par la suite, différentes actions intra et extrafamiliales permettent aux familles d’émerger malgré cette blessure indélébile, c’est-à-dire apprendre et grandir à travers cette expérience. L’analyse a également permis de dégager quatre types de résilience familiale selon que le rebondissement est rapide ou tardif et que l’émergence est continue ou non, soit le processus de résilience des familles énergiques centrifuge et centripète, de la famille stupéfaite, de la famille combattante et de la famille tenace. Cette étude permet d’approfondir la compréhension du vécu des familles endeuillées par le suicide d’un adolescent et d’aider les professionnels de la santé à mieux adapter leurs interventions en fonction des besoins des familles, des bouées de sauvetage présentes et des actions susceptibles de favoriser leur émergence.