422 resultados para Kansainvälisen talousoikeuden instituutti


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ympäristötekniikan kandidaatin ja diplomi-insinöörin tutkinto-ohjelmien itsearviointiraportissa käsitellään tutkinto-ohjelmien osaamistavoitteita ja niiden saavuttamista. Raportissa käydään läpi myös käytössä olevat resurssit sekä tutkinto-ohjelmiin liittyviä tunnuslukuja. Itsearviointi on toteutettu kansainvälisen akkreditointijärjestön kriteerien mukaisesti (ASIIN ja EUR-ACE).

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Itämeri on kansainvälisesti määritelty erityisen herkäksi merialueeksi, Itämeren tilaa on johdonmukaisesti pyritty parantamaan. Öljypäästöjen tutkiminen ja epäiltyihin päästöihin reagoiminen on keskeinen keino pyrittäessä estämään sekä tahallisia että tahattomia öljypäästöjä tulevaisuudessa. Suomi on omalta osaltaan vastuussa lainmukaisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä epäillyissä öljypäästötapauksissa myös Euroopan unionille ja muille Itämeren rantavaltioille. Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi tehostaa Itämeren suojelutoimia, mikä kuvastaa sitä poliittista tahtoa, joka on Itämeren ympäristön puhtaana säilymisen taustalla. Rajavartiolaitoksen yksiköiden aluspäästövalvonnalla havaitaan ja todennetaan öljypäästöt merialueella. Hallinnollisella tutkinnalla saatetaan päästön suorittaja vastuuseen määräämällä hallinnollinen öljypäästömaksu, kerätään esitutkintamateriaalia rikosoikeudelliselle tutkintaprosessille ja käynnistetään mahdolliset torjuntatoimenpiteet. Tutkimuksen tavoite on kuvata öljypäästöjen tutkintaa eri tutkintalinjojen välillä sekä saada kokonaisvaltainen käsitys niiden taustalla olevista oikeussäännöistä. Tutkimusmetodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, joka tieteellisenä metodina pyrkii päätelmiin erityisesti kirjallisesta, verbaalisesta, symbolisesta tai kommunikatiivisesta datasta. Tutkimuksen lähdeaineisto on kerätty kansainvälisistä sopimuksista, kansallisista laeista, pysyväismääräyksistä, viranomaisjulkaisuista, alan kirjallisuudesta, tutkimustöistä ja luentomateriaaleista sekä teemahaastatteluina tarkoituksenmukaisesti valituilta henkilöiltä, joita edustavat alusöljypäästön hallinnollisen tutkinnan ja esitutkinnan tutkinnanjohtajat. Öljypäästöjä varten luotua hallinnollista maksujärjestelmää sovelletaan rinnakkain rikosoikeudellisen järjestelmän kanssa. Öljypäästön tapahtuessa käynnistetään normaalitapauksessa sekä rikosprosessia palveleva esitutkinta että hallinnollista öljypäästömaksua varten suoritettava tutkinta. Hallinnollisessa tutkinnassa päästömaksun määräämiseksi ei tarvitse selvittää syyksiluettavuutta, koska ei tarvitse selvittää, onko päästö tapahtunut tahallisesti vai tahattomasti - tulee vain osoittaa, että päästömaksu määrätään päästön tehneelle alukselle. Rikosoikeudellisessa tutkintaprosessin esitutkinnassa selvitetään öljypäästön tahallisuus eli syyksiluettavuus epäiltyjen osalta. Tämän työn päätutkimuskysymyksenä oli, miten alusöljypäästön esitutkinta ja hallinnollinen tutkinta yhtenevät. Alusöljypäästön hallinnollinen tutkinta ja esitutkinta yhtenevät 1) kansainvälisen säädöspohjan, 2) alkutoimenpiteidensä 3) tutkinnassa epäillyn (luonnollinen henkilö ja/tai oikeushenkilö) sekä 4) tutkintalinjojen sijoituksen (Länsi-Suomen merivartiosto) osalta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The challenges of knowledge sharing after cross-border acquisitions are widely recognised. The study took a new view to the subject by applying a two-level framework provided by the knowledge governance approach. The purpose of the study was to investigate the effects of organizational mechanisms on the conditions of individuals for knowledge sharing in post-acquisition integration context. Qualitative research methods were used in this case study. Individual interviews were performed within an international firm after a recent cross-border acquisition. The results showed that integrators, the rotation of the personnel from the acquiring firm and visits and meetings enhance the conditions at the individual level for knowledge sharing after the acquisition. Respectively, strategic change, matrix structure and foreign HRM practices challenge the conditions at the individual level for knowledge sharing in the early post-acquisition integration phase. The findings are supported by the prior research on knowledge management in acquisitions. In particular, the study enlightens how organizational level actions influence the conditions of individuals for knowledge sharing. The study suggests that organizations should adjust organizational mechanisms to support the conditions of individuals, in order to promote knowledge sharing in the early phase of the integration.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Inhimilliseen turvallisuuteen kriisinhallinnan kautta – oppimisen mahdollisuuksia ja haasteita Kylmän sodan jälkeen aseelliset konfliktit ovat yleensä alkaneet niin sanotuissa hauraissa valtioissa ja köyhissä maissa, ne ovat olleet valtioiden sisäisiä ja niihin on osallistunut ei-valtiollisia aseellisia ryhmittymiä. Usein ne johtavat konfliktikierteeseen, jossa sota ja vakaammat olot vaihtelevat. Koska kuolleisuus konflikteissa voi jäädä alle kansainvälisen määritelmän (1000 kuollutta vuodessa), kutsun tällaisia konflikteja ”uusiksi konflikteiksi”. Kansainvälinen yhteisö on pyrkinyt kehittämään kriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen malleja, jotta pysyvä rauhantila saataisiin aikaiseksi. Inhimillinen turvallisuus perustuu näkemykseen, jossa kunnioitetaan jokaisen yksilön ihmisoikeuksia ja jolla on vaikutusta myös kriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen toteuttamiseen. Tutkimukseen kuuluu kaksi empiiristä osaa: Delfoi tulevaisuuspaneeliprosessin sekä kriisinhallintahenkilöstön haastattelut. Viisitoista eri alojen kriisinhallinta-asiantuntijaa osallistui paneeliin, joka toteutettiin vuonna 2008. Paneelin tulosten mukaan tulevat konfliktit usein ovat uusien konfliktien kaltaisia. Lisäksi kriisinhallintahenkilöstöltä edellytetään vuorovaikutus- ja kommunikaatiokykyä ja luonnollisesti myös varsinaisia ammatillisia valmiuksia. Tulevaisuuspaneeli korosti vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitoja erityisesti siviilikriisinhallintahenkilöstön kompetensseissa, mutta samat taidot painottuivat sotilaallisen kriisinhallinnan henkilöstön kompetensseissakin. Kriisinhallinnassa tarvitaan myös selvää työnjakoa eri toimijoiden kesken. Kosovossa työskennelleen henkilöstön haastatteluaineisto koostui yhteensä 27 teemahaastattelusta. Haastateltavista 9 oli ammattiupseeria, 10 reservistä rekrytoitua rauhanturvaajaa ja 8 siviilikriisinhallinnassa työskennellyttä henkilöä. Haastattelut toteutettiin helmi- ja kesäkuun välisenä aikana vuonna 2008. Haastattelutuloksissa korostui vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitojen merkitys, sillä monissa käytännön tilanteissa haastateltavat olivat ratkoneet ongelmia yhteistyössä muun kriisinhallintahenkilöstön tai paikallisten asukkaiden kanssa. Kriisinhallinnassa toteutui oppimisprosesseja, jotka usein olivat luonteeltaan myönteisiä ja informaalisia. Tällaisten onnistumisten vaikutus yksilön minäkuvaan oli myönteinen. Tällaisia prosesseja voidaan kuvata ”itseä koskeviksi oivalluksiksi”. Kriisinhallintatehtävissä oppimisella on erityinen merkitys, jos halutaan kehittää toimintoja inhimillisen turvallisuuden edistämiseksi. Siksi on tärkeää, että kriisinhallintakoulutusta ja kriisinhallintatyössä oppimista kehitetään ottamaan huomioon oppimisen eri tasot ja ulottuvuudet sekä niiden merkitys. Informaaliset oppimisen muodot olisi otettava paremmin huomioon kriisinhallintakoulutusta ja kriisinhallintatehtävissä oppimista kehitettäessä. Palautejärjestelmää olisi kehitettävä eri tavoin. Koko kriisinhallintaoperaation on saatava tarvittaessa myös kriittistä palautetta onnistumisista ja epäonnistumisista. Monet kriisinhallinnassa työskennelleet kaipaavat kunnollista palautetta työrupeamastaan. Liian rutiininomaiseksi koettu palaute ei edistä yksilön oppimista. Spontaanisti monet haastatellut pitivät tärkeänä, että kriisinhallinnassa työskennelleillä olisi mahdollisuus debriefing- tyyppiseen kotiinpaluukeskusteluun. Pelkkä tällainen mahdollisuus ilmeisesti voisi olla monelle myönteinen uutinen, vaikka tilaisuutta ei hyödynnettäisikään. Paluu kriisinhallintatehtävistä Suomeen on monelle haasteellisempaa kuin näissä tehtävissä työskentelyn aloittaminen ulkomailla. Tutkimuksen tulokset kannustavat tutkimaan kriisinhallintaa oppimisen näkökulmasta. On myös olennaista, että kriisinhallinnan palautejärjestelmiä kehitetään mahdollisimman hyvin edistämään sekä yksilöllistä että organisatorista oppimista kriisinhallinnassa. Kriisinhallintaoperaatio on oppimisympäristö. Kriisinhallintahenkilöstön kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen on olennaista tavoiteltaessa kestävää rauhanprosessia, jossa konfliktialueen asukkaatkin ovat mukana.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kansainvälinen ilmastopolitiikka vaikuttaa vahvasti kansalliseen päätöksentekoon. Kasvi-huonekaasupäästöjen vähennystavoitteet tiukkenevat merkittävästi seuraavien vuosi-kymmenten aikana ja Euroopan Unioni on vuonna 2008 hyväksynyt ilmasto- ja energiapa-ketin, jonka keskeinen tavoite on kasvihuonekaasujen vähentäminen 20 prosentilla sekä uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen 20 prosentilla. Tämän lisäksi energiate-hokkuutta tulee parantaa 20 prosenttia. Tässä työssä tutkittiin kansainvälisen ilmastopolitiikan ja sitä seuranneiden kansallisten päätösten vaikutuksia sähkösektorin kehityksen ohjaajana. Sähkösektorilta tarkasteltaviksi kokonaisuuksiksi valittiin sähkön tuotantomuotojen ja tuotannon muutokset sekä sähkön kuluttajahinnan kehitys. Poliittisten päätösten onnistumista mitattiin työssä tilastollisin tar-kasteluin samalla huomioiden ympäristön tuomat vaikutukset tilastoihin. Tarkastelun tu-loksena keskeinen johtopäätös oli, että kansallisessa energiapolitiikassa on onnistuttu varsin hyvin asetettuihin tavoitteisiin nähden. Tuloksia arvioitaessa täytyy kuitenkin huo-mioida, että tarkasteltu kokonaisuus oli hyvin suppea kokonaiskuvaan verrattaessa ja po-liittisen päätöksenteon tulee aina huomioida koko laaja kokonaisuus ja yksittäisellä sekto-rilla onnistuminen voi merkitä epäonnistumista toisella sektorilla. Tehtyjen arvioiden ja analyysien lisäksi työ antaa hyvän kuvan 2000-luvun energiapoliittisten päätösten koko-naisuudesta ja vaikutussuhteista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Business model in the context of international entrepreneurship is a rather new topic in academic literature. The objective of this thesis is to examine value creation through business models in internationally entrepreneurial firms. The study examines value creation through the two partner interfaces and the customer interface of a company. Central for the study is the consideration of also the partners’ incentives. Business model construct is studied by defining the concept, examining its elements and the relationship with strategy – concluding with value creation through the concept. The international entrepreneurship chapter focuses on internationally entrepreneurial firms, inspecting the drivers behind international entrepreneurship and studying value network concept. Value creation functions as a driving theme in the theory discussion. The empirical research of the study focuses on eight Finnish internationally entrepreneurial software companies. The study is conducted as a qualitative cross-case analysis building on the single case company business model analyses. The findings suggest that the business models of software companies incorporate vast similarities. However, the degree of international experience has influence on the companies’ value creation and the way they organize their activities both in upstream and downstream of the value chain.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The target of this thesis is to develop a brand positioning process model for the case company’s international operations. The model will make the process more effective and decrease the risk of relevant aspects being forgotten. The focus is on the international operations although generally the brand positioning can be seen as a standardized subject and, thus, there is no need to distinguish market areas. Constructive research approach is chosen as a research method. Internal interviews are done in order to give the much needed insight about the case company’s current processes and circumstances. Based on theory, interviews as well as internal and external material the model is built. The most difficult part in building the model is to determine the order of each phase. Also, deciding the number of each phase can be problematic. The model should be brief and assertive in order to reduce the risk of misunderstanding between employees from different units. Based on the analysis of the interviews and the theory the brand positioning process model is presented with indication of the order of each phase. The model is divided to three main groups: Analyzing the Environment, Determining the Brand Position, and Documenting the BPS. The benefits of the model are that overlapping work can be reduced, too similar brands can be noticed and it is easier to train new employees.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä julkaisussa kuvataan kansalaisten kokonaisturvallisuuteen vaikuttavia avaintekijöitä. Kokonaisturvallisuus -ajattelun lähtökohtana on pitää huolta jokaisen Suomen kansalaisen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Tämän saavuttaminen on mahdollista turvaamalla yhteiskunnan elintärkeät toiminnot kaikissa olosuhteissa. Julkaisu on tarkoitettu palvelemaan kattavasti mahdollisimman useita kokonaisturvallisuudesta kiinnostuneita: maanpuolustuskurssilaisia, opiskelijoita, tutkijoita ja alan harrastajia. Samalla sen on tarkoitus antaa turvallisuustietoa kaikille kansalaisille. Turvallinen Suomi – Tietoja Suomen kokonaisturvallisuudesta -julkaisu löytyy kokonaisuudessaan internetistä osoitteesta www.PV.fi/kokonaisturvallisuus. Verkkojulkaisua päivitetään jatkuvasti ja sitä hyödynnetään eri alojen turvallisuuskoulutuksessa. Päivitetty artikkelikokoelma uudistaa edellisen, vuonna 2011 julkaistun Tietoja Suomen kokonaisturvallisuudesta -kirjan, joka osaltaan korvasi vuonna 2006 julkaistun Tietoja Suomen kokonaismaanpuolustuksesta teoksen. Näin pidetään yllä kokonaisturvallisuuden jo käsitteeksi muodostunutta ”avainkirjojen” vuosikymmenien jatkumoa. Tarpeen jatkuvalle uusimiselle luo yhteiskunnan nopea muutos. Julkaisun nimen lisäksi rakennetta ja sisältöä tarkennetaan tarpeen mukaan. Julkaisu ohjaa ajatteluamme valtion johdon ja päättäjien määrittämien linjausten mukaisesti. Verkkojulkaisu ja siihen perustuva tiivistelmäkokoelma noudattelevat kokonaisturvallisuutta ohjaavien linjausten – kuten Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 ja Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2010 (YTS) – ajattelua. Elinkeinoelämän merkityksen lisääntyminen elintärkeiden toimintojen takaajana tuo turvallisuusajatteluumme uuden ulottuvuuden. Huoltovarmuuden mahdollistavien yritysten määrän lähentyessä 2000:ta ja kansainvälisen riippuvuuden lisääntyessä on vaikutukset osattava huomioida. Tosiasia on, että elinkeinoelämän on kyettävä tuottamaan tarvittavat palvelut myös kokonaisturvallisuutemme järkkyessä. Turvallinen Suomi – Tietoja Suomen kokonaisturvallisuudesta kattaa kokonaisturvallisuuden kaikki osa-alueet. Sen artikkelit syventävät eri alojen haasteita ja ratkaisuja valtioneuvoston periaatepäätöksen, Yhteiskunnan turvallisuusstrategian määrittämiin linjauksiin. Tiivistelmä ohjaa lukijan verkkojulkaisuun ja siitä edelleen vielä syvemmälle tietoon linkkien avulla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuudesta välittyy useitten vuosikymmenten ajalta tietämys sotilaslentämisen fyysisestä kuormittavuudesta. G-voimista aiheutuva kuormittuminen näyttää johtavan joko akuutisti tai pitkäaikaisesti lentäjän tuki- ja liikuntaelimistön toimintakykyä alentaviin ongelmiin. Erityisesti on selvitetty niskan alueen työperäisten ongelmien syntyä, jolloin on havaittu lentotoiminnan fyysisen kuormittavuuden johtavan ennenaikaiseen rakenteelliseen rappeumaan, haittaa aiheuttavan oireen lisäksi. Kansainvälisen kirjallisuuden mukaan ammatista johtuvista eli työperäisistä oireista kärsii vähintään 2/3 kaikista sotilaslentäjistä. Tietyin edellytyksin lentäjien kaularangan alueen rappeuma on Suomessa hyväksytty ammattitaudiksi vuodesta 1995 alkaen. On arveltu, että hyvästä fyysisestä suorituskyvystä olisi apua tuki- ja liikuntaelin (TULE)-oireilun ennaltaehkäisemisessä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Tutkimusnäyttö tästä on lentäjien osalta ollut toistaiseksi erittäin niukkaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten sotilaslentäjien työperäisen TULE-oireilun esiintyvyyttä, oireista koetun haitan tasoa, lentäjien fyysisen kunnon tasoja virkauran aikana ja näitten kaikkien välisiä yhteyksiä sekä työperäisen TULE-oireen merkitystä sotilaan toimintakykyyn. Tutkimus jakautui kahteen osaan. Poikkileikkauksena lentotoimintaperäisiä TULE-oireita kartoitettiin kyselytutkimuksella, johon vastasi vuositarkastuksen yhteydessä 267 lentäjää vuosina 2004-2005. Joukosta poimittiin ne 195 lentäjää, jotka olivat suorittaneet yleissotilaalliset kuntotestit puolen vuoden sisällä kyselyyn vastaamisesta, ja mitatut testitulokset yhdistettiin kyselytutkimusaineistoon. Tässä aineistossa toteutettiin fyysisesti erilailla kuormittuvien lentäjäryhmien välisiä vertailuja fyysisen kunnon, TULE-esiintyvyyden ja koetun haitan suhteen. Poikkileikkausosassa tutkittiin myös lentäjien virkauran aikaisia tasoeroja yleissotilaallisissa kuntotesteissä (n=195) verrattuna muihin suomalaisiin sotilaisiin. Lisäksi (N=289) selvitettiin ilmailulääketieteellisen tarkastuksen yhteydessä mitattuja, ns. ammatillisia fyysisiä erityisominaisuuksia eri ikäluokissa. Pitkittäisosassa seurattiin 67:n Hawk-suihkuharjoituskoneella aloittaneen Ilmavoimien sotilaslentäjien lentouran aikaista lentotoimintaperäisten TULE-oireitten esiintyvyyttä vuosien 1996 ja 2008 välillä. Lisäksi tutkittiin lentäjien kontakteja työterveyshuoltoon, oireen aiheuttamaa lentokelvottomuusaikaa, työn kuormituksen kumulatiivista kertymää lentotuntien lisääntyessä ja TULE-oireiden esiintyvyyden kannalta kriittisiä ajankohtia lentouran aikana. Tulokset osoittivat, että kaikki seurannassa olleet suomalaiset sotilaslentäjät kokivat jonkinasteisen lentotoimintaperäisen TULE-oireen uransa aikana. Niskan ammattitautiluokituksen tasoisen ongelman esiintyvyys oli 4 % koko lentäjäpopulaatiosta ja 10 % suihkuharjoituskonevaiheen jo läpäisseistä, mutta vastaavanlaisia TULE-ongelmia, ilman riittävää näyttöä ammattitaudista, esiintyi lähes joka kolmannella sotilaslentäjällä. Alaselän osalta lentäjät oireilivat lähes samassa määrin, mutta näitä oireita ei toistaiseksi ole mahdollista määrittää ammattitaudiksi. Lentäjät kävivät varsin vähän valittamassa oireistaan työterveyshuoltoon, jossa käytäneen vasta silloin, kun oire jo selvästi heikentää työtehtävissä vaadittavaa toimintakykyä. Merkittävin lentotoimintaperäisten oireitten esiintymisen kasvu ajoittui 200 Hawk-lentotunnin kohdalle, jolloin koneella saavutetaan eräänlainen optimaalinen G-indeksi eli taktisen liikehtelyn G-tasoylitysten vaihtelu. Tämän jälkeen lentäjät ovat erityisen alttiina akuuteille lennonaikaisille TULE-ongelmille. Oireitten esiintyminen kasvoi eksponentiaalisesti noin 600 lentotuntiin asti. Monimuuttujamallien mukaan työperäisen TULE-oireen esiintyvyysriskiä vähensivät alaraajojen hyvä motoriikka, korkeat valintapisteet ja korkea kaulan fleksion voimataso maksimaalisessa isometrisessä testissä. Yleissotilaallisilla kuntotasoilla ei ollut yhteyttä oireiluun, mutta lihaskunnoltaan voimakkaimmat lentäjät kärsivät tilastollisesti merkittävästi vähemmän haittaa lentotoimintaperäisistä TULE-oireistaan. Yleissotilaallisissa kuntotesteissä lentäjät olivat parempia kuin muut suomalaiset sotilaat. Aktiivisimman lentouran aikana, 30-40-vuotiaina, lentäjien fyysinen suorituskyky oli normaaliväestöön nähden vain keskimääräinen ja urheilijoihin nähden keskimääräistä heikompi. Käytännössä lentäjät eivät kyenneet ylläpitämään valintavaiheen fyysistä suorituskykyään edes kadettivaiheen loppuun asti. Huomattavaa oli lisäksi, että aktiivisen lentouran päätyttyä fyysinen kunto näytti jossain määrin palautuvan kohti lähtötasoa lentäjien ikääntymisestä huolimatta. Lentäjien valintavaiheen aikana mitatun fyysisen suorituskyvyn tason säilyminen aktiivisen lentopalveluksen loppuun asti vaatisi lentäjien fyysisen toimintakyvyn ylläpidon ja kehittämisen tehostamista koulutuksen ja työuran eri vaihessa. Tähän tavoitteeseen nähden Ilmavoimien fyysisen kasvatuksen järjestelyt vaikuttivat alimitoitetuilta. Operatiivisesti huolestuttavaa oli Ilmavoimien ohjaajien fyysisen suorituskyvyn heikentyminen silloin, kun heidän taitojensa puolesta olisi pitänyt olla suorituskykyisimpiä taistelutehtäviinsä. Myös lentäjän terveyttä ja toimintakykyä pitäisi pystyä reaaliaikaisemmin seuraamaan koko lentouran aikana. Ilmavoimille suositellaan moniammatillista lähestymistä sotilaslentäjien toimintakyvyn ylläpitämiseen ja terveysriskien hallintaan yhdessä liikunnan, työterveyshuollon, lentoturvallisuusalan ja operatiivisen suunnittelun asiantuntijoitten kanssa. Lisäksi suositellaan avoimempaa ja eettisesti kestävämpää suhtautumista ammattiin liittyvien terveysongelmien kuvaamiseen sekä fyysisen kunnon kysymyksiin jo lentäjien rekrytointivaiheessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan vanhemman globaalin työn vuoksi tapahtuvaa perheen ulkomaille muuttoa ja paluumuuttoa lapsen kulttuurisina siirtyminä. Tutkittavista lapsista käytetään käsitettä ekspatriaattiperheen lapset. Ekspatriaatti määrittyy väliaikaisesti ulkomailla työskenteleväksi työntekijäksi, joka voi olla ulkomailla joko työnantajansa lähettämänä tai itsenäisesti työpaikkansa järjestäneenä. Ekspatriaattiutta ei rajata perinteisen ekspatriaattitutkimuksen tapaan ainoastaan yritysmaailmaan, vaan siihen sisällytetään myös muiden alojen työntekijät kuten tutkijat. Tutkimus tarkastelee siten makrotason ilmiöiden – globaalin työelämän ja kansainvälisen liikkuvuuden – seurauksia mikrotasolla, lapsen elämässä. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdeksan suuren suomalaiskaupungin (Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu, Lahti, Kuopio ja Jyväskylä) peruskoulujen kautta. Aineisto koostuu vanhemmilta kerätystä sähköisestä kyselyaineistosta (N = 202 perhettä, 333 lasta) sekä lapsilta kerätystä haastatteluaineistosta (N = 8). Tutkimuksessa käytettiin erityisesti kahta teoreettista lähestymistapaa: perhetutkimuksellista näkökulmaa ja siinä tarkemmin perhesysteemistä teoriaa sekä lapsuudentutkimuksellista näkökulmaa. Tutkimuksessa selvitettiin ekspatriaattiperheiden voimavaroja, jotka muodostavat lasten kulttuuristen siirtymien keskeisen kontekstin. Tutkimuksen tehtävänä oli kuvailla lasten sopeutumista siirtymiin sekä löytää sille mahdollisia selityksiä. Sopeutumisen käsite kattaa psykologisen ja sosiokulttuurisen sopeutumisen sekä kulttuurisen identiteetin. Lisäksi tutkimustehtävänä oli ymmärtää lasten kokemusten rakentumista ulkomaille muuton ja paluumuuton siirtymissä. Siirtymäkokemukset nähdään sopeutumisen ulottuvuuksia vastaten tunteina, toimintana ja identiteettinä. Keskiluokkaisilla ekspatriaattiperheillä oli runsaasti voimavaroja. Perheiden sisäiset voimavarat olivat vahvat, vaikkakin vanhemmuudessa oli havaittavissa epätasapainoisen lapsi-vanhempisuhteen merkkejä. Ekspatriaattiperheet olivat kulttuurisissa siirtymissä dynaamisessa muutoksessa. Tulosten perusteella vanhempien tulisi ulkomaille muuton ja paluumuuton siirtymissä keskittyä takaamaan lasten jatkuvuuden kokemuksia sekä tukemaan lasten emotionaalista hyvinvointia. Perheiden ulkopuolisissa voimavaroissa epävirallisen sosiaalisen tuen merkitys oli tärkeä. Virallinen tuki, työn ja koulun tuki, oli ulkomailla asuttaessa hyödyllisempää kuin paluumuuton jälkeen. Kansainvälisten koulujen sijaan lapset kävivät pääosin ”tavallista” koulua. Vanhemmilta kerätyn aineiston perusteella lasten ulkomaille muuttoon ja paluumuuttoon sopeutumisesta piirtyi erittäin myönteinen kuva. Lapsen sopeutumiseen heijastuivat erityisesti perheeseen liittyvät asiat. Perhe oli lasten kulttuuristen siirtymien keskeisin konteksti ja myös tärkein tukija. Ulkomaille muutto näyttäytyi paluumuuttoa vaikeampana siirtymänä ainoastaan sosiaaliskielellisten vaikeuksien näkökulmasta. Paluumuuton haasteellisuus suhteessa ulkomaille muuttoon tuli esiin tuloksissa. Lasten haastatteluaineisto toi vanhempien myönteisen käsityksen rinnalle myös muita sävyjä. Lasten kokemuksia rakensi muun muassa ikävän tunne. Lasten identiteetit näyttäytyivät lapsilta kerätyn aineiston valossa dynaamisina ja tilanteisina. Paluumuuton jälkeen osalla lapsista oli kulttuurienvälinen identiteetti. Lasten kulttuurienvälisyys on suomalaisessa kontekstissa piilossa: lapset nähdään ainoastaan suomalaisina. Lasten identiteettien kulttuurienvälisyys tulisi saada näkyviin kodin ulkopuolella. Koulukontekstissa tätä tukisi paluuoppilaskäsitteen uudelleen käyttöönotto, joka liittäisi nämä kulttuurienväliset lapset osaksi kulttuurienvälisyyskasvatusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kemiantekniikan kandidaatin ja diplomi-insinöörin tutkinto-ohjelmien itsearviointiraportissa käsitellään tutkinto-ohjelmien osaamistavoitteita ja niiden saavuttamista. Raportissa käydään läpi myös käytössä olevat resurssit sekä tutkinto-ohjelmiin liittyviä tunnuslukuja. Itsearviointi on toteutettu kansainvälisen akkreditointijärjestön kriteerien mukaisesti (ASIIN ja EUR-ACE).

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kansainvälinen musiikkitoimiala on keskellä merkittäviä muutoksia. Tähän ovat vaikuttaneet erityisesti Internetin ja tekniikan kehittyminen, jotka ovat muuttaneet toimialan rakenteita ja vaikuttaneet artistin mahdollisuuksiin toimia kannattavasti. Äänitemyynti on selkeästi laskenut ja live-esiintymiset ja kiertueet ovat nousseet yhdeksi tärkeimmistä tulonlähteistä artisteille. Vaikka suomalaisten artistien kansainvälinen menestyminen on suhteellisen uusi ilmiö suomalaisessa musiikkikulttuurissa, suomalaisten artistien kilpailukyky ja halu menestyä kansainvälisesti on suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Toisaalta myös kilpailu on kovempaa ja artistien määrä kansainvälisillä markkinoilla on suurempi kuin aikaisemmin. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia aineistolähtöisesti suomalaisen artistin kansainvälistymispolkuja ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen pohjana oli artistin näkökulma. Aihetta lähestyttiin kolmen osaongelman kautta: Mitkä ovat kansainvälistymiseen vaikuttavat muutokset musiikkitoimialalla? Mitä artistin kansainvälistyminen tarkoittaa? Miten artistin kansainvälinen ura muodostuu? Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen pohjana oli musiikkitoimialan rakenteiden ja niiden muutoksen, kansainvälistymisen ja artistin urakehityksen tarkastelu. Teoreettisen viitekehyksen olennaisin tarkastelu perustui Frithin (1988) kahteen urakehitysmalliin, joiden avulla voitiin hahmottaa artistin kansainvälistymistä. Tutkimuksen empiirisessä osassa sovellettiin laadullista tapaustutkimusta. Tutkimuksen kohteena oli viisi suomalaista rock- ja popartistia, joille Music Export Finland oli vuonna 2007 myöntänyt julkaisukiertuetukea. Jokaisesta artistista muodostettiin tutkimusta varten oma tutkimustapaus. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen yksilöhaastatteluiden kautta ja aineiston analysointitapana sovellettiin teemoittelua. Tutkimuksen empiiristen tulosten perusteella haastateltavat näkivät tärkeimmän musiikkitoimialan muutoksen kohdistuneen romahtaneeseen levymyyntiin. Levymyynnistä saatavat tulot ovat nykyään todella pieniä artistille ja albumin tarkoituksena on enemmänkin olla markkinointiväline artistin live-esiintymisiin. Toimialan tulevaisuus nähtiin pääsääntöisesti epävarmana ja pelottavana johtuen kehittymättömistä jakelukanavista. Artistin kansainvälisen uran voidaan nähdä etenevän vähitellen, kovan ja määrätietoisen työn kautta. Menestymisen edellytys on tiivis yhteistyö managerin, levy-yhtiön ja agentin kanssa. Monesti myös kansainvälisen menestymisen edellytyksenä on menestyminen ensin kotimaassa. Artistin kansainvälisen uran tärkeimmät käännekohdat liittyvät yleensä artistin ja jonkin uuden toimijan, kuten esimerkiksi managerin tai levy-yhtiön, välisen yhteistyön alkamiseen ja kehittymiseen. Artistien suurimmat haasteet kansainvälisessä toiminnassa liittyivät taloudellisiin näkökulmiin, kuten taloudellisten voimavarojen niukkuuteen tehdä kiertueita tai kilpailla kansainvälisesti maailman suurimpien artistien kanssa.