Tuotteiston nykytila-analyysi ja kehitystoimenpiteiden kartoitus ohutlevytuotteita valmistavassa yrityksessä

Työn tavoitteena oli tutkia kohdeyrityksen tuotteiston nykytilaa ja antaa kehitysehdotus tuotteiston uudesta rakenteesta, jolla voidaan toteuttaa tehokasta sarjatuotantoa. Tutkimuksessa keskityttiin vakiotuotteista koostuvan tuotteiston analysointiin. Tarkastelun kohteeksi valittiin tuotteiston yksittäiset tuotenimikkeet, joita analysoitiin toteutuneiden myyntilukujen ja asiakashaastatteluista saatujen tietojen perusteella Työssä käytettiin tutkimusmenetelminä kirjallisuustutkimusta, teemahaastattelua ja tuotteiden myynti- ja käyttötilastojen tarkastelua. Tutkimuksen luotettavuutta lisäsi, kun käytettiin kolmen riippumattoman tutkimusta vahvistavan menetelmän yhdistämistä. Tutkimuksessa saavutettujen tulosten perusteella tuotteille tulisi kehittää uudet ohjausmenetelmät, jotka helpottavat tuotannon ja varaston hallintaa. Tuotteet, joilla ei ole ollut myyntiä, tulisi käydä yksityiskohtaisesti läpi ja tehdä arviointi niiden tarpeellisuudesta. Tuoterakenteita tulisi kehittää modulaarisemmaksi tehokkaampaa sarjatuotantoa ajatellen. Tuoteryhmissä olevat samankaltaiset tuotteet tulisi yhdistää, jolloin valikoimasta saataisiin yksinkertaisempi ja helpommin hallittava.

Sähkötoimisten käsiproteesien nykyteknologian taso

Työssä selvitettiin sähkötoimisten käsiproteesien nykyteknologian taso. Selvitettäviä asioita olivat keskushermoston ja proteesin välisen hermokytkennän toteutustapa, sähkötoimisten käsiproteesien keskeiset tekniset ominaisuudet sekä käsiproteesin mekaaniset toteutustavat. Tutkimus suoritettiin kirjallisuustutkimuksena. Työhön valittiin esimerkkejä kaupallisesti saatavilla olevista käsiproteeseista jotka löytyivät internetistä hakemalla kaikkein edisty-neintä käsiproteesia. Työstä rajattiin pois proteesin suora kytkeminen keskushermostoon. Liikeinformaation välitys aivoilta proteesille onnistuu mittaamalla lihassähkökäyrä erilaisilla ihon ja lihasten päälle, ihon alle lihaksien yhteyteen tai suoraan hermojen yhteyteen asete-tuilla elektrodeilla. Lihassähkökäyrän mittaamisessa ihon pinnalta on ongelmana sähkömag-neettinen säteily, hiki, joka muuttaa ihon impedanssia ja elektrodien meneminen pois paikal-taan. Ihon alle asetettavat elektrodit kapseloituvat, mikä heikentää niiden toimintaa ja nii-den ihon läpi kulkevat johdot voivat altistaa kohdan infektioille tai takertua johonkin. Her-moihin suorassa kosketuksissa olevat elektrodit aiheuttavat lisäksi hermopinteen. Kohden-netulla uudelleenhermotuksella voidaan hermosyyt johtaa lihaksiin, jolloin lihaksista saa-daan biologiset vahvistimet lihassähkökäyrää varten tai korvaavalle ihoalueelle, johon koh-distuva kosketus tuottaa tuntemuksen käteen kohdistuvasta kosketuksesta. Käden menet-tämisen myötä menetettävät hermo-ohjaustiedot voivat osittain korvautua aivojen mukau-tuvuuden ansiosta, mikä mahdollistaa tekokäden käyttämisen oppimisen samalla tavoin kuin polkupyörällä ajon. Hermotakaisinkytkentä mahdollistaa proteesin paremman hallin-nan. On mahdollista valmistaa keinoihoa johon kohdistuva paine saa aikaan muutoksen sen sähköisissä ominaisuuksissa, mitä voidaan sitten käyttää varsinaisen hermoärsytyksen luo-van laitteen, kuten tynkää ärsyttävän täryttimen, ohjaamisessa. On mahdollista valmistaa keinolihaksia joiden avulla nivelten liike voidaan toteuttaa luonnollisen kaltaisilla rakenteilla ja jotka ovat jopa kymmeniä kertoja voimakkaampia kuin aidot lihakset. Nykyteknologian avulla on mahdollista rakentaa käsiproteesi joka liikeradoiltaan, voimal-taan ja hermotakaisinkytkennän osalta vastaa lähes täydellisesti aitoa ihmiskättä. Haasteena on vielä kokeiluasteella oleva teknologian taso sekä korkea hinta.

Kumpi päätti? Työsopimuksen päättäjää koskevien riitojen ratkaiseminen tuomioistuimissa

Olen tutkielmassani tutkinut sellaisia työsopimuksen päättämiseen liittyviä riitoja, joissa on riitaisaa, kumpi työsuhteen osapuoli, työnantajan edustaja vai työntekijä, on päättänyt työsopimuksen. Aiheesta ei ole Suomessa juurikaan kirjoitettu. Aineistonani on ollut noin kaksisataa hovioikeustuomiota kaikista Suomen hovioikeuksista 80-luvulta nykypäivään. Tutkielmassani esitän oikeustapausaineistosta tekemieni johtopäätösten perusteella, että työsopimuslain 8:3 §:ssä säädettyä työnantajan oikeutta käsitellä työsopimusta purkautuneena on kumpi päätti –tyyppisissä riidoissa tulkittava supistavasti. Työntekijän poistuminen epäselvän tilanteen jälkeen ja poissaolo työstä luo työnantajalle selonottovelvollisuuden eli velvollisuuden varmistaa, tarkoittaako työntekijä näin tekemällä päättää työsopimuksensa. Työnantaja voi suoriutua velvollisuudestaan pyrkimällä ottamaan yhteyttä työntekijään ennen purkautuneena käsittelemistä. Työntekijän suojelun periaatetta ilmaisee myös oikeuskäytännössä vahvistunut tulkinta, jonka mukaan työsuhteen päättäminen on niin merkittävä oikeustoimi, että se on toteutettava selkeästi ja yksiselitteisesti niin, ettei osapuolen tarkoituksesta jää epäselvyyttä. Velvollisuus varmistautua sopimusosapuolen tarkoituksesta on ensisijaisesti työnantajalla. Kun sellaisiin sanoihin, jotka on kiihtyneenä harkitsemattomasti lausuttu tai jotka eivät ole muutoin vastanneet osapuolen tahtoa esimerkiksi erehdyksen vuoksi, vedotaan päämääränä päättää työsuhde tai saada korvauksia perusteettomasta päättämisestä, katsotaan tuollainen päättämisilmoitus pätemättömäksi ja päättämis- ilmoitukseen vetoava osapuoli työsopimuksen päättäjäksi. Tutkimani tyyppiset riidat ovat usein oikeustosiseikastonsa suhteen riitaisia. Oikeudellisessa arvioinnissa annetaan tällöin usein erityistä merkitystä sille, miten osapuolet ovat toimineet ennen päättämistilannetta ja sen jälkeen ja mitä keskusteluja on käyty asianosaisten välillä muutoin, sekä kumman osapuolen intressinä on ollut päättää työsuhde. Vertailen tutkielmassani vallitsevaa oikeustilaa kansainvälisesti, erityisesti Ruotsiin, ja katson, että muotovaatimuksen sisällyttäminen lakiin saattaisi merkittävästi vähentää kumpi päätti –tyyppisiä riitoja.

Syyteneuvottelumenettely yhdenvertaisuuden näkökulmasta

Rikosasioiden monimutkaistuessa ja sitä mukaa käsittelyaikojen pidentyessä on pyritty löytämään erilaisia rikosoikeudellisen järjestelmän voimavaroja säästäviä menettelytapoja. Säännökset uudesta rikosprosessin muodosta, syyteneuvottelusta, tulivat Suomessa voimaan 1.1.2015. Syyteneuvottelumenettely tarkoittaa yleisesti tilannetta, jossa syytetty suostuu tunnustamaan tekonsa ja valtio luopuu vastineeksi osittain rangaistusvaatimuksestaan. Tässä tutkielmassa suomalaiseen rikosprosessiin sisällytettyä syyteneuvottelumallia tarkastellaan erityisesti rikosoikeudellisen yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta. Yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta syyteneuvotteluun liittyvä perusongelma on, ettei menettely takaa samanlaisten tapausten yhdenmukaista käsittelyä. Syyteneuvottelu mahdollistaa sen, että samankaltaisista teoista voidaan määrätä erilaiset rangaistukset osittain sattumanvaraisin perustein. Tutkielman oikeusvertailevan osuuden tarkoituksena on tarkastella, millaisena suomalainen syyteneuvottelu näyttäytyy verrattuna ulkomaisiin vastineisiinsa. Syyteneuvottelujärjestelmä mahdollistaa useita yhdenvertaisuusongelmia, joten se ei luo parhaita mahdollisia edellytyksiä prosessuaalisen yhdenvertaisuuden toteutumiselle. Ongelmakohdat on luonnollisesti tärkeää tiedostaa, mutta omasta mielestäni ne vaikuttavat loppupeleissä hyvin periaatteellisilta. Syyteneuvottelulla saavutetaan prosessiekonomisiin näkökohtiin liittyviä merkittäviä etuja, jotka perustellusti puoltavat joustamista yhdenvertaisuudesta. Yhdenvertaisuus ei ole mikään sellainen absoluuttinen itseisarvo, jota tulisi kunnioittaa kaiken muun yläpuolella, vaan nimenomaan on tärkeää muistaa myös muut näkökohdat. Nykyistä soveltamisalarajoitusta tulisi harkita tulevaisuudessa uudelleen, koska siihen liittyy tietynlaisia epäjohdonmukaisuuksia. Syyteneuvottelun ulottamista ainakin törkeään huumausainerikokseen ja/tai eräisiin seksuaalirikoksiin olisi syytä pohtia tarkemmin. Toinen asia, jota mielestäni olisi syytä harkita uudelleen, liittyy asianomistajan asemaan, koska nykyinen asianomistajan vahva asema syyteneuvottelussa voi olla yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta uhka.

Joskus jotain tulee mieleen sieltä nuoruuden laivoista - Kolmen merimiehen kokemukset ensimmäisestä merimatkastaan

Tutkielmassa tarkastellaan kolmen merimiehen kokemuksia ensimmäisestä merimatkastaan muistitietotutkimuksen ja mikrohistorian avulla. Tutkielman tarkoituksena on tuoda esille se, miten merimiehet ovat kokeneet ja muistaneet ensimmäisen purjehduksensa sekä selvittää sitä, miten merenkulku on kehittynyt 1860-luvulta 1960-luvulle ja miten se on vaikuttanut merenkulkijan arkeen. Carl Julius Panelius (1854-1932) aloitti kajuuttavahtina fregatti Osmolla vuonna 1867, ajankohtana, jolloin Suomi muuttui vähitellen tervaprovinssista merenkulkumaaksi. Matti Lappalainen (1917-2010) pestautui prentiisiksi nelimastoparkki Moshuluun vuonna 1937 ja seilasi viimeisten joukossa Kap Hornin ympäri purjelaivalla. Juhani Heinonen (1948-) teki ensireissunsa M/S Kannaksella jungmannina vuonna 1965, merenkulun jo modernisoituessa. Muistitietoa lähteenä käyttävän tutkimuksen päämääränä on tuoda esiin muistelijoiden omat näkemykset menneisyydestä. Mikrohistoriallinen tutkimustapa taas paneutuu tutkittavaan kohteeseen erityisen tarkasti, jolloin menneisyydestä on mahdollista löytää uusia piirteitä. Mikrohistoriallisen tutkimusotteen myötä muistitietoaineisto nähdään johtolankana menneisyydestä, jolloin tutkijan tulee esittää aineistolle oikeanlaisia kysymyksiä saadakseen menneisyyden jäljet puhumaan. Tutkielmassa on suullisen muistitiedon, haastattelujen, lisäksi käytetty myös kirjoitettuja lähteitä, muistelmia. Tarkoituksena on ollut nostaa merenkulkijan oma ääni esiin ja ymmärtää minkälaista merimiehen arki on laivassa ollut. Tutkielmasta käy ilmi, että vaikka merenkulku on muuttunut tarkasteltavalla ajanjaksolla paljon, ovat kokemukset merimiehenä olemisesta ja ensimmäisestä merimatkasta yllättävän samankaltaisia. Elämä merellä muodostui vahtivuorojen ympärille, johon satamakäynnit tarjosivat odotettua vaihtelua. Muistelijat kertovat hämmästyttävän vähän itse työstä laivalla. Merimiehille erityiset tapahtumat olivat merkityksellisiä, sillä ne poikkesivat laivan tavallisesta arjesta. Merimiesten muistelukerronnasta nousee esiin omakuva ja se millaisia merimiehiä he olivat tai halusivat olla. Yhteistä muistoille on se, että hyvä merimies oli reipas, ahkera eikä ikävöinyt kotiin. Hän teki raskasta työtä, mutta ei valittanut turhasta ja käyttäytyi satamissa sivistyneesti.

Kumpi päätti? Työsopimuksen päättäjää koskevien riitojen ratkaiseminen tuomioistuimissa

Olen tutkielmassani tutkinut sellaisia työsopimuksen päättämiseen liittyviä riitoja, joissa on riitaisaa, kumpi työsuhteen osapuoli, työnantajan edustaja vai työntekijä, on päättänyt työsopimuksen. Aiheesta ei ole Suomessa juurikaan kirjoitettu. Aineistonani on ollut noin kaksisataa hovioikeustuomiota kaikista Suomen hovioikeuksista 80-luvulta nykypäivään. Tutkielmassani esitän oikeustapausaineistosta tekemieni johtopäätösten perusteella, että työsopimuslain 8:3 §:ssä säädettyä työnantajan oikeutta käsitellä työsopimusta purkautuneena on kumpi päätti –tyyppisissä riidoissa tulkittava supistavasti. Työntekijän poistuminen epäselvän tilanteen jälkeen ja poissaolo työstä luo työnantajalle selonottovelvollisuuden eli velvollisuuden varmistaa, tarkoittaako työntekijä näin tekemällä päättää työsopimuksensa. Työnantaja voi suoriutua velvollisuudestaan pyrkimällä ottamaan yhteyttä työntekijään ennen purkautuneena käsittelemistä. Työntekijän suojelun periaatetta ilmaisee myös oikeuskäytännössä vahvistunut tulkinta, jonka mukaan työsuhteen päättäminen on niin merkittävä oikeustoimi, että se on toteutettava selkeästi ja yksiselitteisesti niin, ettei osapuolen tarkoituksesta jää epäselvyyttä. Velvollisuus varmistautua sopimusosapuolen tarkoituksesta on ensisijaisesti työnantajalla. Kun sellaisiin sanoihin, jotka on kiihtyneenä harkitsemattomasti lausuttu tai jotka eivät ole muutoin vastanneet osapuolen tahtoa esimerkiksi erehdyksen vuoksi, vedotaan päämääränä päättää työsuhde tai saada korvauksia perusteettomasta päättämisestä, katsotaan tuollainen päättämisilmoitus pätemättömäksi ja päättämis- ilmoitukseen vetoava osapuoli työsopimuksen päättäjäksi. Tutkimani tyyppiset riidat ovat usein oikeustosiseikastonsa suhteen riitaisia. Oikeudellisessa arvioinnissa annetaan tällöin usein erityistä merkitystä sille, miten osapuolet ovat toimineet ennen päättämistilannetta ja sen jälkeen ja mitä keskusteluja on käyty asianosaisten välillä muutoin, sekä kumman osapuolen intressinä on ollut päättää työsuhde. Vertailen tutkielmassani vallitsevaa oikeustilaa kansainvälisesti, erityisesti Ruotsiin, ja katson, että muotovaatimuksen sisällyttäminen lakiin saattaisi merkittävästi vähentää kumpi päätti –tyyppisiä riitoja.

Maan korvessa kulkevi – Evakkolasten kasvukokemusten tunnemuistot ja hyvinvointi

Tutkimus tarkastelee luovutetusta Karjalasta lähtöisin olevien evakkolasten tunnemuistoja ja niiden yhteyttä myöhempään hyvinvointiin. Keskiössä ovat koti- ja koulukasvatusta muistelevien ikäihmisten kokemukset. Tutkimus on kasvatushistoriallinen ja tieteidenvälinen. Se liikkuu historian sekä yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden rajapinnoilla. Aineiston 631 kyselyvastausta ja 11 haastattelua on analysoitu monimetodisesti tilastollisen ja sisällön analyysin avulla. Tulosten mukaan ikääntyvät evakkolapset voivat pääsääntöisesti hyvin. He ovat kotikasvatuksessaan omaksuneet vahvat selviytymis- ja sopeutumistaidot sekä sisukkuuden. Kodin kasvatusilmapiiri on menetyksistä huolimatta koettu turvalliseksi. Kasvatuksessa omaksutuissa sananlaskuissa korostuu vahvimmin tulevaisuuden toivosta kiinni pitäminen. Kasvatusmetodit myötäilevät suomalaista kasvatustraditiota, jossa lapsia on enimmäkseen palkittu hyvästä työstä sanallisesti ja rangaistu tottelemattomuudesta ruumiillisesti. Surua ja menetyksiä on käsitelty vaikenemalla. Yhdeksi elämää kannattelevaksi voimaksi ovat osoittautuneet laulut, joista suosituin oli Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Kasvatusperintönä evakkolapset haluavat jättää mallin työteliäästä, rehellisestä, toiset huomioivasta ja juuristaan tietoisesta kansalaisesta. Koulukokemusten osalta tutkimus osoittaa kantaväestöstä poikkeavan uskonnollisen ja kielellisen taustan olleen merkittävin syrjityksi tulemisen syy. Ortodoksitaustaisilla lapsilla oli muita evakkolapsia enemmän kiusaamiskokemuksia. Metaforien avulla kuvatuista tunnemuistoista löytyi kuusi erilaista selviytyjätyyppiä: selviytyjäsankarit, identiteetin etsijät, optimistiset toimijat, trauman työstäjät, kohtalonsa hyväksyjät ja menetysten kantajat. Valtaosa evakkolapsista kuuluu positiivista tunnemuistoa kantavien ryhmään. Kielteisillä tunnemuistoilla on tilastollisesti merkitsevä negatiivinen yhteys ikääntyvän hyvinvointiin. Tutkimus lisää ymmärrystä evakkolasten kasvukokemuksista ja tarjoaa uutta tietoa heidän selviytymisestään ja hyvinvoinnistaan. Tutkimus osoittaa evakkolasten tasapainoisen kotikasvatuksen, vastavuoroisten vertaissuhteiden ja suositun oppilaan aseman vahvistavan yhteisöön kuulumista ja sosiaalista pystyvyyttä sekä olevan hyvinvoinnin positiivisia tekijöitä. Kodin melankolisuudella, eristyneisyydellä ja koulukiusaamisella on negatiivinen yhteys hyvinvointiin. Tuloksia voidaan soveltaa nykypäivän pakolaislasten kotouttamiseen, jossa ensiarvoisen tärkeää on perheiden osallisuuden ja integroitumisen tukeminen uudessa ympäristössä. Tämän onnistumiseksi on tärkeää huomioida lasten yksilölliset selviytymisstrategiat ja käsitellä kodin menetystraumaa.