431 resultados para määrällinen tila
Resumo:
Itämeren alueen turvallisuustilannetta ja sen kehittymistä on eri maissa arvioitu säännöllisesti. Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella turvallisuuden arvioinnit sisältävät laajoja eroavaisuuksia, mutta toisaalta niissä on nähtävissä myös samankaltaisuuksia. Erityisesti julkisuudessa on korostettu Venäjän intressejä omien etujen suojelemiseksi myös Itämeren piirissä. Lisäksi Venäjän ja Baltian maiden ristiriidat ovat toistuvasti nousseet esiin. Tutkimuksen tarkoituksena on verrata Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointeja ja löytää niistä samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia. Arvioiden perusteella pyritään ennakoimaan, miten Itämeren alueen turvallisuustilanne tulee 2010-luvun jälkipuoliskolla kehittymään. Tutkimuksessa perehdytään kylmän sodan päättymisen ja vuoden 2009 välillä julkaistuihin turvallisuuden arviointeihin. Ajanjakso käsittää kylmän sodan jälkeisen turvallisuuden uudelleenarvioinnin, Suomen ja Ruotsin liittymisen Euroopan unionin jäsenvaltioiksi, Baltian maiden Nato-jäsenyyden sekä vuoden 2008 elokuussa käydyn Georgian sodan. Tutkimuksen keskeisimpinä lähteinä käytetään Suomessa ja Ruotsissa julkaistua turvallisuusarviointeja. Materiaalia täydennetään aiheeseen liittyvillä raporteilla ja lausunnoilla. Arvioihin liitetään myös asevoimien kehittämisen tarkastelu, jolla pyritään arvioiden implisiittiseen tulkintaan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Suomen ja Ruotsin turvallisuuskäsityksen olleen Georgian sotaa edeltävänä ajanjaksona osittain lähes identtinen, mutta erityisesti suhtautumisessa Venäjään voidaan Suomen arvioita pitää ruotsalaista arviota pidättyväisempänä. Ruotsi on vuoden 2009 aikana julkistetussa arviossaan joutunut muuttamaan aikaisempaa käsitystään turvallisuustilanteen kehittymisestä ja ennakoitavuudesta Suomea voimakkaammin. Georgian sotaa onkin seurannut turvallisuustilanteen arvioinnissa ”hämmennyksen tila”. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan osoittaa Suomen ja Ruotsin arvioiden selkeimmät eroavaisuudet. Lisäksi tutkimustuloksena esitetään kolme mahdollista turvallisuustilanteen kehityksen skenaariota: myönteinen kehitys, hidas kehitys tai epäsuotuisa kehitys. Myönteisessä kehityksessä hämmennyksen tila väistyy nopeasti, ja turvallisuuden arvioinneissa palataan myönteisiin arvioihin ja pitkälle ulottuvaan ennakointiin. Hitaan kehityksen vaihtoehto on myönteisen kaltainen, mutta sen ajallinen kesto on myönteistä kehitystä pidempi. Epäsuotuisassa kehityksessä epävarmuus voimistuu ja turvallisuuskehityksen ennakointi säilyy heikkona.
Resumo:
Tämä laadullinen fenomenografinen tapaustutkimus selvittelee Esiupseerikurssi 62:n ilmasotalinjalla opiskelevien upseereiden opiskelukokemuksia ja mielekkään oppimisen ehtoja Csikszentmihalyin flow-teorian kautta. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluin seitsemältä ilmasotalinjan opiskelijalta. Tutkimusaineisto analysoitiin laadullisella menetelmällä pelkistäen aineistosta ilmenevät käsitteet. Tämän jälkeen hahmoteltiin löytyneiden käsitteiden välisiä suhteita. Tutkimusaineistolle tehtiin myös kevyt määrällinen tarkastelu. Saatujen tulosten pohjalta vastattiin tutkimuksen alaongelmiin ja varsinaiseen tutkimuksen pääongelmaan eli esiintyykö esiupseerikurssin opiskelijoilla opinnoissaan flow-ilmiön piirteitä. Tutkimuksen perusteella esiupseerikurssin opiskelijoilla voi esiintyä opinnoissaan flowilmiön piirteitä, jos edellytykset siihen ovat olemassa. Opiskelija näyttäisi luovan oppimistehtävästä itselleen merkityksen tavoitteen, omien valmiuksiensa ja mahdollisuuksiensa kautta. Mielekäs oppimiskokemus on mahdollinen, mikäli tavoite koetaan mielekkääksi, omat valmiudet riittäviksi ja mahdollisuudet tavoitteen saavuttamiseen ovat olemassa. Flown kokeminen on todennäköistä, kun nämä kolme tekijää kohtaavat optimaalisesti oppijan valmiuksien ylärajoilla. Tämä on toteutunut ainakin muutaman tutkimukseen osallistuneen opiskelijan kohdalla jossain opintojen vaiheessa. Suurin este mielekkäälle oppimiskokemukselle näyttäisi olevan se, että opiskelijat eivät koe opetustavoitteita mielekkäiksi ja itselleen tärkeiksi. Mielenkiinnottomassa tai epämieluisassa oppimiskokemuksessa tavoite voidaan kokea itselle merkityksettömäksi tai sitä ei ymmärretä. Myös omat valmiudet tai mahdollisuudet voidaan kokea riittämättömiksi tavoitteen saavuttamiseksi. Linjakkaan opetuksen periaatteet näyttäisivät tukevan mielekästä oppimista. Mielekkään oppimisen mahdollisuudet kasvavat, jos oppilaitoksen, opettajien ja opiskelijoiden käsitykset tavoitteista, valmiuksista ja mahdollisuuksista kohtaavat. Mielekkään oppimisen perustana voidaan katsoa olevan opiskeluympäristön avoin vuorovaikutus ja ilmapiiri.
Resumo:
Tässä työssä tutkin suvereenin ja itsenäisen Kosovon artikuloitumisen tapoja Kosovon kahden presidentin ja yhden presidentin virkaa hoitaneen eduskunnan puhemiehen puheissa. Aineistoni on kerätty Kosovon presidentin virallisilta sivuilta ja käsittää puheita noin kahden vuoden ajalta.
Resumo:
Venäjän avaruuspuolustusta ja sen merkitystä kansalliseen turvallisuuteen on tutkittu Suomessa, samoin kuin muuallakin maailmassa vähän. Tämän lisäksi on olemassa arvioita siitä, että avaruuden käyttö tulevaisuuden sodankäynnissä on lisääntymässä. Tämän johdosta tutkimus Venäjän avaruuspuolustuksen osalta ja sen merkittävyydestä kansalliseen turvallisuuteen on tänä päivänä ajankohtainen ja tarpeellinen.
Resumo:
"Elinvoimainen Lestijoen vesistö" -hankkeessa on julkaistu "Meidän joki – Lestijoen vesienhoidon käsikirja" –käsikirja, jonka avulla välitetään tietoa hankealueen asukkaille, elinkeinon harjoittajille sekä muille toimijoille Lestijoen vesienhoitoon liittyvistä asioista kuten joen ekologisesta tilasta, siihen vaikuttavista tekijöistä sekä toimintamahdollisuuksista joen vedenlaadun parantamiseksi. Vuosien saatossa Lestijoella on pyritty monin tavoin vaalimaan jokiluontoa ja -maisemaa sekä vähentämään vesistökuormitusta. Käsikirjan välityksellä halutaan edelleen motivoida Lestijokivarren asukkaita ja toimijoita joen luontoarvojen säilyttämiseen, sillä Lestijoki on poikkeuksellinen muiden Pohjanmaan jokien joukossa: Sitä on muutettu vain vähän ja sen tila on luokiteltu hyväksi, osittain jopa erinomaiseksi. Lisäksi Lestijoen eliölajistoon kuuluu mm. alkuperäinen, luonnonvarainen meritaimen. Kuvituksena vesienhoidon käsikirjassa on käytetty Lestijoen valuma-alueen alakoululaisille järjestetyn piirustuskilpailun satoa. Käsikirjan kansikuva on toholampisen Tuuli Syrin käsialaa.
Resumo:
Kuvataidenäyttely Galleria Forum Boxissa Helsingissä Riikka Kuoppalan, Pekka Niskasen kanssa. Videoteokset Yksi ja monta (One and Many) ja Nitan King (Nita´s King), 2010
Resumo:
Siuntion kuntakohtainen järvikunnostusohjelma aloitettiin vuonna 2007 Karhujärvestä. Tällöin Karhujärvelle tehtiin kunnostussuunnitelma, johon kuului perustilan selvitys ja laskennallinen kuormitusselvitys. Hanketta jatkettiin vuosina 2008 - 2010 tekemällä vastaavanlainen selvitys Tjusträskille ja Vikträskille. Ohjelmaa jatkettiin vuonna 2011 valitsemalla uudeksi kohteeksi Syvälampi ja tekemällä tälle perustilan selvitys. Vuonna 2012 Syvälammelle tehtiin kuormitusselvitys ja siihen ja perustilan selvitykseen pohjautuva kunnostussuunnitelma. Syvälampeen tuleva ulkoinen kuormitus on laskennallisesti arvioituna vähäistä eikä siihen kohdistu vähentämistarvetta. Erittäin tärkeää on seurata valuma-alueella tapahtuvia muutoksia ja tarvittaessa reagoida ajoissa niihin. Kalasto on rakenteeltaan ahvenvaltainen ja siinä on tarpeeksi petokaloja. Kalaston rakenteen säilyttäminen on tällä hetkellä hyvä tavoite. Kasvillisuutta ei ole tarpeen poistaa. Vesikasvillisuutta on hyvin vähän ja sen merkitys järven tilalle on luultavasti leväkukintojen esiintymistä vähentävä. Syvälammessa esiintyy säännöllisesti happikatoja. Samoin pohjan läheisen veden kokonaisfosforipitoisuus on moninkertainen pinnan läheisen veden pitoisuuteen verrattaessa, mikä kertoo sisäisestä kuormituksesta. Hapettamalla voidaan vähentää sisäistä kuormitusta. Ennen kuin hapettamista lähdetään suosittelemaan järven kunnostusmenetelmäksi, ehdotetaan otettavan ainakin yksi ylimääräinen vesinäyte marraskuussa. Jos Syvälammen tila alkaa heiketä, esimerkiksi leväkukintojen tai kalakuolemien esiintymisen muodossa; kannattaa miettiä hapetussuunnitelman tekemistä. Kyseisessä suunnitelmassa tulee ottaa huomioon hapetuksen vaikutus järven meromiktiseen luonteeseen. Tällä hetkellä hapetusta ei kuitenkaan nähdä vielä tarpeellisena, vaan resurssit kannattaa kohdistaa tilan seurantaan. Veden laadun seuranta on erittäin tärkeää, jotta muutokset järven tilassa nähdään ajoissa. Happipitoisuuden seurantaa varten suositellaan ostettavan happimittari, jonka käytön ja huoltamisen joku paikallisista opettelee huolellisesti.
Resumo:
Tämä taktiikan tutkimus keskittyy tietokoneavusteisen simuloinnin laskennallisiin menetelmiin, joita voidaan käyttää taktisen tason sotapeleissä. Työn tärkeimmät tuotokset ovat laskennalliset mallit todennäköisyyspohjaisen analyysin mahdollistaviin taktisen tason taistelusimulaattoreihin, joita voidaan käyttää vertailevaan analyysiin joukkue-prikaatitason tarkastelutilanteissa. Laskentamallit keskittyvät vaikuttamiseen. Mallit liittyvät vahingoittavan osuman todennäköisyyteen, jonka perusteella vaikutus joukossa on mallinnettu tilakoneina ja Markovin ketjuina. Edelleen näiden tulokset siirretään tapahtumapuuanalyysiin operaation onnistumisen todennäköisyyden osalta. Pienimmän laskentayksikön mallinnustaso on joukkue- tai ryhmätasolla, jotta laskenta-aika prikaatitason sotapelitarkasteluissa pysyisi riittävän lyhyenä samalla, kun tulokset ovat riittävän tarkkoja suomalaiseen maastoon. Joukkueiden mies- ja asejärjestelmävahvuudet ovat jakaumamuodossa, eivätkä yksittäisiä lukuja. Simuloinnin integroinnissa voidaan käyttää asejärjestelmäkohtaisia predictor corrector –parametreja, mikä mahdollistaa aika-askelta lyhytaikaisempien taistelukentän ilmiöiden mallintamisen. Asemallien pohjana ovat aiemmat tutkimukset ja kenttäkokeet, joista osa kuuluu tähän väitöstutkimukseen. Laskentamallien ohjelmoitavuus ja käytettävyys osana simulointityökalua on osoitettu tekijän johtaman tutkijaryhmän ohjelmoiman ”Sandis”- taistelusimulointiohjelmiston avulla, jota on kehitetty ja käytetty Puolustusvoimien Teknillisessä Tutkimuslaitoksessa. Sandikseen on ohjelmoitu karttakäyttöliittymä ja taistelun kulkua simuloivia laskennallisia malleja. Käyttäjä tai käyttäjäryhmä tekee taktiset päätökset ja syöttää nämä karttakäyttöliittymän avulla simulointiin, jonka tuloksena saadaan kunkin joukkuetason peliyksikön tappioiden jakauma, keskimääräisten tappioiden osalta kunkin asejärjestelmän aiheuttamat tappiot kuhunkin maaliin, ammuskulutus ja radioyhteydet ja niiden tila sekä haavoittuneiden evakuointi-tilanne joukkuetasolta evakuointisairaalaan asti. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia (kontribuutio) ovat 1) uusi prikaatitason sotapelitilanteiden laskentamalli, jonka pienin yksikkö on joukkue tai ryhmä; 2) joukon murtumispisteen määritys tappioiden ja haavoittuneiden evakuointiin sitoutuvien taistelijoiden avulla; 3) todennäköisyyspohjaisen riskianalyysin käyttömahdollisuus vertailevassa tutkimuksessa sekä 4) kokeellisesti testatut tulen vaikutusmallit ja 5) toimivat integrointiratkaisut. Työ rajataan maavoimien taistelun joukkuetason todennäköisyysjakaumat luovaan laskentamalliin, kenttälääkinnän malliin ja epäsuoran tulen malliin integrointimenetelmineen sekä niiden antamien tulosten sovellettavuuteen. Ilmasta ja mereltä maahan -asevaikutusta voidaan tarkastella, mutta ei ilma- ja meritaistelua. Menetelmiä soveltavan Sandis -ohjelmiston malleja, käyttötapaa ja ohjelmistotekniikkaa kehitetään edelleen. Merkittäviä jatkotutkimuskohteita mallinnukseen osalta ovat muun muassa kaupunkitaistelu, vaunujen kaksintaistelu ja maaston vaikutus tykistön tuleen sekä materiaalikulutuksen arviointi.
Resumo:
Suojelusuunnitelma on laadittu Hatsolan ja Rapionkankaan pohjavesialueille EAKR-osarahoitteisessa Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi -hankkeen yhteydessä. Hankkeen muut rahoittajat ovat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos, Pieksämäen Vesi, Savonlinnan Vesi ja JJR (Juva-Joroinen-Rantasalmi). Pohjavesialueilla on käytössä vedenottamot. Hatsolan ja Rapionkankaan pohjavesialueita ei ole luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaisiksi riskialueiksi. Pohjavesialueilla mahdollisesti sijaitsevien pilaantuneiden maa-alueiden tila tulisi selvittää ja arvioida kunnostustarve. Pohjavedestä havaittujen arseenin ja vanadiinin alkuperä tulisi selvittää. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Com o objetivo de analisar, na amostra, fatores que influenciaram a morbidade pós-operatória após trauma hepático penetrante, realizou-se um estudo prospectivo com 61 pacientes submetidos a cirurgia por trauma hepático penetrante no Hospital de Pronto Socorro (HPS) durante 12 meses. Foram excluídos os óbitos ocorridos nas primeiras 24 horas após o trauma. As seguintes variáveis foram estudadas: idade, mecanismo de trauma, choque, grau de lesão hepática, lesões intra- abdominais associadas, técnica cirúrgica e drenagem peri-hepática. Utilizou-se um modelo de regressão logística múltipla para avaliar a correlação entre esses fatores e a ocorrência de complicações pós-operatórias. A média de idade foi de 26± 3,49 anos, variando entre 17 e 63 anos. Trauma por arma de fogo ocorreu em 34 casos (55,7%) e por arma branca em 27 (44,3%). O choque esteve presente em 37 casos (60,7%). As lesões hepáticas de grau II e III (42,6% e 41 %) foram as mais comuns, e as lesões intra-abdominais associadas mais freqüentes foram de estômago (18 casos - 29,5% ) e cólon (nove casos - 14,7% ). O ATI médio foi 20,5 ±17. As complicações pós-operatórias mais comuns foram broncopneumonia (dez casos - 25%) e abscesso intra-abdominal (seis casos - 9,8%). Houve dois óbitos na série. Foram fatores preditivos de complicações, nessa amostra, o choque, os ferimentos por projetis de arma de fogo e a complexidade da cirurgia hepática.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu