Workplace adjustment of an expatriate manager: identifying key components from a social capital perspective

Perustaen tutkimuksen kansainvälisen sopeutumisen teoreettiselle rungolle täydentäen sitä sosiaalisen pääoman teorialla, tämä tutkielma tutkii kuinka johtoasemassa oleva ulkosuomalainen luo hyvin toimivan sosiaalisen verkoston hong kongilaisella työpaikallansa. Tutkielma lähestyy aihetta Nahapietin ja Ghoshalin (1998) kehittämän sosiaalisen pääoman kolmen ulottuvuuden mallin avulla. Tutkielmassa kirjallisuudesta haettua teoriaa käytetään tutkimustavarten tehtyjen haastattelujen analysointiapuna. Tutkimalla sosiaalista pääomaa, kansainvälisen sopeutumisen kirjallisuutta, ekspatriootin perinteisiä menestystekijöitä ja guanxia (kiinalaisten henkilökohtaisia siteitä) tämän tutkimuksen teoriaosuus implikoi, että sosiaalisella pääomalla tulisi olla täydentävä rooli kansainvälisen sopeutumisen kirjallisuudessa. Sosiaalisen pääoman kolmen ulottuvuuden mallia käytetään pohjana empiirisen datan analysointiin. Tutkielman empiiriset tulokset osoittavat, että työpaikan sosiaaliseen verkostoon sopeutuminen liittyy exspatriootin kykyyn käsitellä estäviä ja mahdollistajia sosiaalisen pääoman luontiin vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi sopeutuminen vaatii exspatriootin tunnistavan kohdemaalle tyypillisiä exspatriootin menestystekijöitä ja ekspatriootinomia tärkeitä henkilökohtaisia ominaisuuksia.

How Party Linkages Shape Austerity Politics: Clientelism and Fiscal Adjustment in Greece and Portugal during the Eurozone Crisis

Drawing on an analysis of austerity reforms in Greece and Portugal during the sovereign debt crisis from 2009 onwards, we show how the nature of the linkages between parties and citizens shapes party strategies of fiscal retrenchment. We argue that parties which rely to a greater extent on the selective distribution of state resources to mobilize electoral support (clientelistic linkages) are more reluctant to agree to fiscal retrenchment because their own electoral survival depends on their ability to control state budgets to reward clients. In Greece, where parties relied extensively on these clientelistic linkages, austerity reforms have been characterized by recurring conflicts and disagreements between the main parties, as well as a fundamental transformation of the party system. By contrast, in Portugal, where parties relied less on clientelistic strategies, austerity reforms have been more consensual because fiscal retrenchment challenged to a lesser extent the electoral base of the mainstream parties.

Standard care practices and psychosocial interventions aimed at reducing parental distress following stillbirth: A systematic narrative review

Objective: To summarise and critically evaluate the evidence informing the provision of standard care practices and psychosocial interventions following stillbirth. Background: Stillbirth is increasingly recognised as a significant bereavement experience with the potential to cause substantial psychological distress for parents. Standard care practices and psychosocial interventions to support parents have undergone dramatic changes, with limited basis in evidence. Methods: A systematic narrative review was conducted of quantitative studies examining interventions designed to reduce psychological distress in parents following the loss of a stillborn baby. Results: Twenty-five studies met the inclusion criteria for the review. Substantial methodological weaknesses were identified among reviewed studies, including small and heterogeneous loss samples, weak study designs and lack of clarity in reported methods and outcomes. Inadequate replication of many findings substantially limits the generalisability of the evidence. Conclusion: Tentative evidence was found for the provision of mementoes of the baby and information regarding the cause of the loss, support group attendance, and cognitive behavioural interventions for parents identified with clinical levels of distress. Contradictory findings for the impact of contact with the baby prevent the formation of clear conclusions for this practice. Due to the methodological weaknesses prevalent in the research identified, the current evidence base is not considered sufficiently able to reliably inform care practices and intervention approaches. High-quality research evidence in this field is urgently required.

Étude descriptive et corrélationnelle de l'ajustement psychosocial de la personne âgée au diabète de type 2

Problématique. Le diabete de type 2 est la maladie metabolique la plus frequente, sa prevalence ne cesse de croitre et parallelement, la population vieillissante est en constante augmentation. Le diagnostic de diabete de type 2 accroit le risque de syndrome geriatrique. Pour prevenir d'eventuelles complications, le traitement du diabete de type 2 est constitue de differentes composantes incluant des automesures de la glycemie capillaire, une prise reguliere du traitement pharmacologique souvent multiples de l'activite physique et enfin le suivi de recommandations pour une alimentation equilibree. Pour la personne agee diabetique de type 2, l'apprentissage de l'application de ces composantes du traitement signifie qu'elle doit proceder a des ajustements dans sa vie quotidienne. Buts. Les buts de cette etude sont : 1) de decrire l'ajustement psychosocial de la personne agee au diabete de type 2, et 2) d'explorer la presence de relations entre differentes variables sociodemographiques et de sante et l'ajustement psychosocial de personnes agees diabetiques de type 2. Méthodologie. Il s'agit d'une etude descriptive correlationnelle. L'echantillon de convenance est compose de 57 participants ages de plus de 65 ans connus pour un diagnostic de diabete de type 2. Les mesures ont ete effectuees par l'utilisation du questionnaire « The Psychological Adjustement to Illness Scale (PAIS-SR) » developpe par Derogatis (1986). Les donnees ont ete recoltees dans un centre ambulatoire universitaire de consultation en diabetologie en Suisse Romande. La théorie de l'adaptation cognitive lors d'événements menaçants (Taylor, 1983) a servi de cadre theorique a l'etude. Résultats. La majorite des participants a l'etude est de sexe masculin et l'age moyen des participants a l'etude est de 71 ans. Les participants ont un ajustement psychosocial a la maladie positif. Le score des signes depressifs est faible, tandis que davantage de difficultes apparaissent dans le domaine des relations sexuelles. Tous les participants ont des comorbidites ou ont developpe des complications. La moyenne de l'hemoglobine glyquee (HbA1c) correspond aux normes preconisees par les experts. Aucune correlation significative n'a pu etre etablie entre le niveau d'ajustement psychosocial, et les variables sociodemographiques et de sante.Conclusion : Les participants a l'etude ont un controle glycemique optimal et presentent un ajustement psychosocial positif. Malgre le fait qu'aucune correlation n'a pu etre determinee entre les differentes variables, la problematique reste importante a etudier. Les complications et les comorbidites associees au diagnostic de diabete de type 2 rendent cette population particulierement vulnerable, et a risque de declin fonctionnel. Peu d'etudes ont permis de determiner les composantes favorisant le processus d'adaptation d'un etat de sante vers un etat de maladie, et ce dans un contexte de vieillissement. La recherche dans ce domaine permettrait de determiner plus precisement des axes de prise en charge et de favoriser la prevention du declin fonctionnel.

Psychosocial Quality-of-Life, Lifestyle and Adiposity: A Longitudinal Study in Pre-schoolers (Ballabeina Study).

PURPOSE: In obesity prevention, understanding psychosocial influences in early life is pivotal. Reviews reported contradictory results and a lack of longitudinal studies focusing on underlying lifestyle factors. This study tested whether psychosocial Quality-Of-Life (QOL) was associated with pre-schoolers' lifestyle and adiposity changes over one school year and whether lifestyle moderated the latter. It was hypothesised that QOL might not impact adiposity in everybody but that this might depend on preceding lifestyle. METHOD: Longitudinal data from 291 Swiss pre-schoolers (initially 3.9-6.3 years) was available. The following measures were used in longitudinal regressions: psychosocial QOL by PedsQL, adiposity (BMI z-score, waist, fat%), diet (food frequency), sedentary time and accelerometer-based activity. RESULTS: Concerning lifestyle, low psychosocial QOL was only related to unfavourable changes in diet (less fruit β = 0.21 and more fat intake β = -0.28) and lower physical activity (β = 0.21). Longitudinal QOL-adiposity relations appeared only after moderation by lifestyle factors (beta-range 0.13-0.67). Low psychosocial QOL was associated with increased adiposity in children with an unhealthy diet intake or high sedentary time. By contrast, low psychosocial QOL was associated with decreasing adiposity in high fruit consumers or more physically active pre-schoolers. CONCLUSION: Results emphasise the need for testing moderation in the QOL-adiposity relation. An unhealthy diet can be a vulnerability factor and high physical activity a protective factor in QOL-related adiposity. Consequently, QOL and lifestyle should be targeted concurrently in multi-factorial obesity prevention. The environment should be an 'activity encouraging, healthy food zone' that minimises opportunities for stress-induced eating. In addition, appropriate stress coping skills should be acquired.

L' Impacte de la mort en estudiants d'infermeria durant el seu primer període de pràctiques

La mort i el procés de morir són fets quotidians en les persones grans i, conseqüentment, en els centres sociosanitaris, on bona part de les persones usuàries són d’edat avançada. Tot i que es tracta d’un fenomen natural que s’inclou dins del cicle vital de les persones, en la nostra societat la mort encara provoca rebuig, por, ansietat, tristesa i inquietud. En aquest marc, les estudiants1 d’infermeria són un col·lectiu que poden patir especialment l’impacte de la mort. Primer, perquè com a membres de la societat tenen interioritzat el codi social preestablert envers aquest tema i, segon, perquè durant la seva formació estan en contacte amb persones que estan al final de la vida i poden presenciar vivències de mort. En el primer període de pràctiques dels estudis d’infermeria, les estudiants han de fer front a diverses situacions del dia a dia fins aleshores desconegudes. Els conflictes interpersonals amb l'equip de treball i la inseguretat sobre les habilitats i les competències professionals són alguns dels aspectes que acostumen a viure amb més tensió. Tot i això, el que més impacte els provoca és la cura de les persones al final de la vida. Davant d'una situació de tensió, la persona viu un component estressor, que suposa el punt d’inflexió. A partir d’aquí s’activen els components adaptatius, que és el que emocionalment fa que la persona pugui fer front a aquesta situació estressant. A més, hi ha un component de suport, que són les ajudes que té. Segons com es treballi el component adaptatiu farà que la persona reaccioni en un futur de forma més automàtica i inconscient o, al contrari, que la persona respongui de forma més conscient i intencionada. El present treball està concebut per comprendre quins elements psicosocials – components estressors i components de suport– poden afectar a les estudiants que presencien la vivència de la mort de malalts geriàtrics terminals en el primer període de pràctiques en un centre sociosanitari. S’ha dissenyat un estudi descriptiu transversal quantitatiu, de caràcter exploratori, per tal de descriure la freqüència i algunes característiques psicosocials al voltant de la mort en estudiants d'infermeria en el seu primer període de pràctiques, tant a nivell personal com a nivell professional. La mostra de l'estudi són 65 estudiants, la majoria són dones d'entre els 18 i els 29 anys –més d’un 90%–. Els resultats indiquen que un 80% dels futurs professionals estudiats han patit la mort d’alguna persona significativa al llarg de la seva vida; d'aquests, gairebé un de cada quatre presenta dol complicat. Quant a la vivència de mort en les pràctiques, el 83% l'ha experimentat. Tot i aquest elevat percentatge, no totes les experiències tenen una connotació negativa. En prop de la meitat dels casos, les morts són percebudes com una experiència enriquidora i natural. Els components estressors més impactants que les estudiants han viscut durant les pràctiques per la mort d’alguna persona malalta són: la reacció de la família del finat, el patiment que es genera al seu voltant, algun signe o símptoma físic experimentat pel malalt al final del procés, i la pròpia reacció emocional. Els components de suport expressats són: saber gestionar les pròpies emocions, tenir més formació sobre relació d’ ajuda i empatia, tenir més formació en control de símptomes i comunicació, per atendre usuaris –tant malalts com familiars- i que algú els informés i orientés en el procés. Altres resultats a tenir en compte són que la població estudiada té més preocupació o inquietud per la mort i el procés de morir de la persona estimada i menys per la pròpia mort. A més, tot i que la meitat no hagués escollit geriatria com opció a les primeres pràctiques clíniques, gairebé tot el grup estudiat ho recomanaria després d'haver viscut l'experiència. Les implicacions pràctiques d'aquest estudi porten a pensar que es pot reorientar la informació i preparació que es dóna a les estudiants d’infermeria abans del primer contacte amb la realitat dels centres sociosanitaris, així com també el paper de formació i suport que pot fer tant la persona tutora de pràctiques com les infermeres de referència dels diferents centres. En conclusió, caldria dissenyar estratègies formatives i de suport entorn a la preparació psicològica personal de l’estudiant; entorn a l’acompanyament, les cures pal·liatives i el dol; i valorar la seva eficiència en el futur.

Infancia, Adolescencia y Tecnologías de la Información y la Comunicación (TICs) en Perspectiva Psicosocial = Childhood, Adolescence and Information Communication Technologies (ICTs) in Psychosocial Perspective

Sobre el impacto que las TIC pueden tener en las relaciones interpersonales, ya sean en la familia y/o con los amigos/as, desde una perspectiva psicosocial

Indicadores sociales y psicosociales de calidad de vida de las personas mayores en un municipio = Social and psychosocial quality of life indicators of older persons in a municipality

A research about the quality of life of the older persons of a municipality starting from the analysis of the perceptions, evaluations and expectations related to concrete spheres of their lives (familiar characteristics, housing, health, nearby environment, activities, needs and dependencies and persons helping them to satisfy needs) is presented. Answers to 1988 questionnaires obtained from two representative samples of older per - sons living in private homes in the city have been analysed: persons over 65 years old and a specific one composed by a sub-sample of the general one, with persons over 75 years living alone. Data shaping contextual indicators related to housing have been analysed. The auto - nomy to drive and the evaluation of on’s health seem to be positive indicators to take in account while sutying quality of life at these ages. Sentinel indicators of the physical and relational conditions in the family and indicators of dependency are analysed as well. The evaluations of the older persons about their own life conditions are also analysed through psychosocial indicators connected to housing, nearby environmenent, their activities andincomes. The results obtained are applicable in order to improve the decision making process in social intervention programmes developed in the field of ageing aiming to take into account their perspectives

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.

Method adjustment and equation set of maximum rainfall intensity, duration and frequency in the Mato Grosso do Sul State

Due to the lack of information concerning maximum rainfall equations for most locations in Mato Grosso do Sul State, the alternative for carrying out hydraulic work projects has been information from meteorological stations closest to the location in which the project is carried out. Alternative methods, such as 24 hours rain disaggregation method from rainfall data due to greater availability of stations and longer observations can work. Based on this approach, the objective of this study was to estimate maximum rainfall equations for Mato Grosso do Sul State by adjusting the 24 hours rain disaggregation method, depending on data obtained from rain gauge stations from Dourado and Campo Grande. For this purpose, data consisting of 105 rainfall stations were used, which are available in the ANA (Water Resources Management National Agency) database. Based on the results we concluded: the intense rainfall equations obtained by pluviogram analysis showed determination coefficient above 99%; and the performance of 24 hours rain disaggregation method was classified as excellent, based on relative average error WILMOTT concordance index (1982).

The potential of social networking sites in inpatriate adjustment

People make up one of the most important resources for a corporation and therefore it has to continuously seek an ever more diverse and international workforce. Inpatriation is another way of utilizing foreign expertise in a corporation. An inpatriate refers to a person that is on an international assignment at the headquarters of a corporation, where they have been sent either from a subsidiary abroad or from a third country outside the corporation. Strengthening the social network of the inpatriate and their family contributes to the adjustment process and furthermore the success of the work assignment. As social networking sites are currently the fastest developing personal networking tools in the world, it is interesting to see how they can help in inpatriate adjustment. The objective of this thesis is to explore the potential of social networking sites (SNS) in inpatriate adjustment. The main objective can be divided into three sub objectives: 1. What is SNS used for during the inpatriate assignment? 2. What are the inpatriates’ motivations to use SNS? 3. Could the three facets of adjustment (work, interaction and general) be gained through SNS? This qualitative study utilizes the theme interview data collection method and the thematic analysis approach for analysing the interview data. From the interviews with five Indian inpatriates in Finland the most mentioned uses of SNS were related to participating (sharing opinions, recommendations and discussing things and connecting to friends, family and colleagues) and consuming (collecting information for work and free time), the least mentioned use of SNS was producing (posting videos, photos and updates). An interesting finding was that the five interviewees did not use SNS for purely entertainment motives at all during their assignment. This thesis found that all three facets of adjustment could potentially be gained through SNS.

The adjustment from Russia to Finland for corporate repatriates: How the repatriation experience influences readjustment in the workplace

To manage foreign operations, companies must often send their employees on international assignments. Repatriating these expatriates can be difficult because they have been forgotten during their posting, and their new experiences are not utilised. In addition to the possible difficulties in organisational repatriation, the returnee can suffer from readjustment problems after a lengthy stay abroad has changed their habits and even identity. This thesis examines the repatriation experience of Finnish assignees returning from Russia. The purpose of the study is to understand how the repatriation experience influences their readjustment to work in Finland. This experience is influenced by many factors including personal and situational changes, the repatriation process, job and organisational factors, and individual’s motives. The theoretical background of the study is founded on two models of repatriation adjustment. A refined, holistic theoretical framework for the study is created. It describes the formation of the repatriation experience and its importance for readjustment to work and retention. The qualitative research approach is suitable for the thesis which examines the returnees’ personal experiences and feelings: a qualitative case study aims to explain the phenomenon in-depth and comprehensively. The data was collected in summer 2013 through semi-standardised interviews with eight Finnish repatriates. They had returned from Russia within the last two years. The data was analysed by structuring the interview transcripts using template analysis. The results supported earlier literature and suggest that the re-entry remains a challenging phase for both the individual and the company. For some, adjusting to a new job was difficult for various reasons. The repatriates underwent personal change and development and felt it was for the better. Many repatriates criticised the company’s repatriation process upon return. Finding a suitable return job was not clear. Instead, the returnees had to be active in finding a new position. Many assignees had only modest career-related motives regarding the assignment and they had realistic expectations about the return. Therefore they were not extremely surprised or dissatisfied when they were not actively offered positions or support by the company. The significance of motives stood out even more than the theory predicted. As predicted, they are linked to the expectations of employees. Moreover, if the employees are motivated to remain in the company, they can tolerate partly a negative repatriation experience. Despite the complexity of the return and readjustment, the assignment as a whole was seen as a rewarding experience by all participants.