Fire management, climate change and their interacting effects on birds in complex Mediterranean landscapes: dynamic distribution modelling of an early-successional species - the near-threatened Dartford Warbler (Sylvia undata)

The current challenge in a context of major environmental changes is to anticipate the responses of species to future landscape and climate scenarios. In the Mediterranean basin, climate change is one the most powerful driving forces of fire dynamics, with fire frequency and impact having markedly increased in recent years. Species distribution modelling plays a fundamental role in this challenge, but better integration of available ecological knowledge is needed to adequately guide conservation efforts. Here, we quantified changes in habitat suitability of an early-succession bird in Catalonia, the Dartford Warbler (Sylvia undata) ― globally evaluated as Near Threatened in the IUCN Red List. We assessed potential changes in species distributions between 2000 and 2050 under different fire management and climate change scenarios and described landscape dynamics using a spatially-explicit fire-succession model that simulates fire impacts in the landscape and post-fire regeneration (MEDFIRE model). Dartford Warbler occurrence data were acquired at two different spatial scales from: 1) the Atlas of European Breeding Birds (EBCC) and 2) Catalan Breeding Bird Atlas (CBBA). Habitat suitability was modelled using five widely-used modelling techniques in an ensemble forecasting framework. Our results indicated considerable habitat suitability losses (ranging between 47% and 57% in baseline scenarios), which were modulated to a large extent by fire regime changes derived from fire management policies and climate changes. Such result highlighted the need for taking the spatial interaction between climate changes, fire-mediated landscape dynamics and fire management policies into account for coherently anticipating habitat suitability changes of early succession bird species. We conclude that fire management programs need to be integrated into conservation plans to effectively preserve sparsely forested and early succession habitats and their associated species in the face of global environmental change.

Pankkien vakavaraisuussäännöstön uudistus

Tutkielman tavoitteena on kuvata pankkien vakavaraisuusuudistuksen eri osa-alueita. Tarkempi analyysi rajautuu uudistuksen tuomiin muutoksiin luotto- ja operatiivisen riskin pääomavaateissa. Tutkielman empiirisen osuuden tavoitteena on perehtyä vakavaraisuussäännöstön uudistusten vaikutuksiin Nordeassa. Tutkimusmetodologiaksi on valittu normatiivinen tutkimusote. Lisäksi tutkielma sisältää deskriptiivisiä ja positivistisia osia. Lähdeaineisto koostuu Baselin pankkivalvontakomitean ja Suomen Pankin julkaisemista tutkimuksista ja dokumenteista sekä alan julkaisuissa ilmestyneistä artikkeleista. Pankkien vakavaraisuussäännöstöuudistuksen tavoitteena on lisätä rahoitusmarkkinoiden vakautta. Sääntelyn kautta pyritään turvaamaan pankkien varojen riittävyys suhteessa niiden riskien ottoon. Vakavaraisuussäännöstön uudistus muodostuu kolmesta pilarista: (1) minimipääomavaatimuksista, (2) pankkivalvonnan vahvistamisesta ja (3) markkinakurin hyödyntämisestä luottolaitosten toiminnan julkistamisvaatimuksia lisäämällä. Pankkivalvonnan harmonisoinnista vallitsee kansainvälinen yhteisymmärrys, mutta ennen kuin Basel II voi astua voimaan on useita ongelmia ratkaisematta. Baselin vakavaraisuuskehikko ei ole ainut lähitulevaisuudessa pankkitoimialaa koetteleva uudistus. Kansainväliset tilinpäätösstandardit; International Accounting Standards ja erityisesti IAS 39 sekä International Financial Reporting Standards, lyhyemmin IFRS tulevat muuttamaan merkittävästi pankkien tilinpäätöskäyttäytymistä. Epäselvää on vielä kuitenkin tukevatko uudistukset toisiaan ja missä määrin pankkien tulosvolatiliteetin odotetaan kasvavan. Tutkielmassa pohditaan vakavaraisuussäännöstön uudistuksen hyötyjä kansainvälisen kilpailuneutraliteetin osalta, sillä Yhdysvalloissa uudistus koskee vain suurimpia pankkeja. Tutkielmassa paneudutaan lisäksi uudistuksen mahdolliseen talouden syklejä voimistavaan vaikutukseen ja tarkastellaan parannusehdotuksia prosyklisyyden hillitsemiseksi. Yksi vakavaraisuusuudistuksen tärkeimmistä tehtävistä on luoda pankeille kannustin kehittää omia riskienhallinta malleja. Kannustin ongelma on pyritty ratkaisemaan vapaampien sisäisten mallien menetelmien avulla. Ongelmaa ei ole pystytty kuitenkaan ratkaisemaan aivan täysin, sillä luottoriskien osalta pankkien lainaportfolioiden rakenne määrittää sen, hyötyvätkö pankit siirtymisestä sisäisten mallien menetelmän käyttöön. Tutkielma sisältää myös Nordean arvion vakavaraisuusuudistuksen vaikutuksista pankkitoimialaan.

Impact of examinees' stereopsis and near visual acuity on laparoscopic virtual reality performance.

PURPOSE: Laparoscopic surgery represents specific challenges, such as the reduction of a three-dimensional anatomic environment to two dimensions. The aim of this study was to investigate the impact of the loss of the third dimension on laparoscopic virtual reality (VR) performance. METHODS: We compared a group of examinees with impaired stereopsis (group 1, n = 28) to a group with accurate stereopsis (group 2, n = 29). The primary outcome was the difference between the mean total score (MTS) of all tasks taken together and the performance in task 3 (eye-hand coordination), which was a priori considered to be the most dependent on intact stereopsis. RESULTS: The MTS and performance in task 3 tended to be slightly, but not significantly, better in group 2 than in group 1 [MTS: -0.12 (95 % CI -0.32, 0.08; p = 0.234); task 3: -0.09 (95 % CI -0.29, 0.11; p = 0.385)]. The difference of MTS between simulated impaired stereopsis between group 2 (by attaching an eye patch on the adominant eye in the 2nd run) and the first run of group 1 was not significant (MTS: p = 0.981; task 3: p = 0.527). CONCLUSION: We were unable to demonstrate an impact of impaired examinees' stereopsis on laparoscopic VR performance. Individuals with accurate stereopsis seem to be able to compensate for the loss of the third dimension in laparoscopic VR simulations.

Current Sheet Regulation of Solar Near-relativistic Electron Injection Histories

We present a sample of three large near-relativistic (>50 keV) electron events observed in 2001 by both the ACE and the Ulysses spacecraft, when Ulysses was at high-northern latitudes (>60◦) and close to 2 AU. Despite the large latitudinal distance between the two spacecraft, electrons injected near the Sun reached both heliospheric locations. All three events were associated with large solar flares, strong decametric type II radio bursts and accompanied by wide (>212◦) and fast (>1400 km s−1) coronal mass ejections (CMEs). We use advanced interplanetary transport simulations and make use of the directional intensities observed in situ by the spacecraft to infer the electron injection profile close to the Sun and the interplanetary transport conditions at both low and high latitudes. For the three selected events, we find similar interplanetary transport conditions at different heliolatitudes for a given event, with values of the mean free path ranging from 0.04 AU to 0.27 AU. We find differences in the injection profiles inferred for each spacecraft. We investigate the role that sector boundaries of the heliospheric current sheet (HCS) have on determining the characteristics of the electron injection profiles. Extended injection profiles, associated with coronal shocks, are found if the magnetic footpoints of the spacecraft lay in the same magnetic sector as the associated flare, while intermittent sparse injection episodes appear when the spacecraft footpoints are in the opposite sector or a wrap in the HCS bounded the CME structure.

Identity, non-identity, and near-identity: Addressing the complexity of coreference

This article examines the mainstream categorical definition of coreference as "identity of reference." It argues that coreference is best handled when identity is treated as a continuum, ranging from full identity to non-identity, with room for near-identity relations to explain currently problematic cases. This middle ground is needed to account for those linguistic expressions in real text that stand in relations that are neither full coreference nor non-coreference, a situation that has led to contradictory treatment of cases in previous coreference annotation efforts. We discuss key issues for coreference such as conceptual categorization, individuation, criteria of identity, and the discourse model construct. We redefine coreference as a scalar relation between two (or more) linguistic expressions that refer to discourse entities considered to be at the same granularity level relevant to the linguistic and pragmatic context. We view coreference relations in terms of mental space theory and discuss a large number of real life examples that show near-identity at different degrees.

Solution equilibria of cytosine- and guanine-rich sequences near the promoter region of the n-myc gene that contain stable hairpins within lateral loops

Cytosine-and guanine-rich regions of DNA are capable of forming complex structures named i-motifs and G-quadruplexes, respectively. In the present study the solution equilibria at nearly physiological conditions of a 34 -bases long cytosine-rich sequence and its complementary guanin e-rich strand corresponding to the first intron of the n-mycgene were studied. Both sequences , not yet studied, contain a 12 - base tract capable of forming stable hairpins inside the i-motif and G-quadruplex structures, respectively ...

Radio continuum and near-infrared study of the MGRO J2019+37 region

MGRO J2019+37 is an unidentified extended source of very high energy gamma-rays originally reported by the Milagro Collaboration as the brightest TeV source in the Cygnus region. Its extended emission could be powered by either a single or several sources. The GeV pulsar AGL J2020.5+3653 , discovered by AGILE and associated with PSR J2021+3651 , could contribute to the emission from MGRO J2019+37 . Aims. Our aim is to identify radio and near-infrared sources in the field of the extended TeV source MGRO J2019+37 , and study potential counterparts to explain its emission. Methods. We surveyed a region of about 6 square degrees with the Giant Metrewave Radio Telescope (GMRT) at the frequency 610 MHz. We also observed the central square degree of this survey in the near-infrared -band using the 3.5 m telescope in Calar Alto. Archival X-ray observations of some specific fields are included. VLBI observations of an interesting radio source were performed. We explored possible scenarios to produce the multi-TeV emission from MGRO J2019+37 and studied which of the sources could be the main particle accelerator. Results. We present a catalogue of 362 radio sources detected with the GMRT in the field of MGRO J2019+37 , and the results of a cross-correlation of this catalog with one obtained at near-infrared wavelengths, which contains ~3105 sources, as well as with available X-ray observations of the region. Some peculiar sources inside the ~1° uncertainty region of the TeV emission from MGRO J2019+37 are discussed in detail, including the pulsar PSR J2021+3651 and its pulsar wind nebula PWN G75.2+0.1 , two new radio-jet sources, the H II region Sh 2-104 containing two star clusters, and the radio source NVSS J202032+363158 . We also find that the hadronic scenario is the most likely in case of a single accelerator, and discuss the possible contribution from the sources mentioned above. Conclusions. Although the radio and GeV pulsar PSR J2021+3651 / AGL J2020.5+3653 and its associated pulsar wind nebula PWN G75.2+0.1 can contribute to the emission from MGRO J2019+37 , extrapolation of the GeV spectrum does not explain the detected multi-TeV flux. Other sources discussed here could contribute to the emission of the Milagro source.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

Current Sheet Regulation of Solar Near-Relativistic Electron Injection Histories

We present a sample of three large near-relativistic (>50 keV) electron events observed in 2001 by both the ACE and the Ulysses spacecraft, when Ulysses was at high-northern latitudes (>60°) and close to 2 AU. Despite the large latitudinal distance between the two spacecraft, electrons injected near the Sun reached both heliospheric locations. All three events were associated with large solar flares, strong decametric type II radio bursts and accompanied by wide (>212°) and fast (>1400 km s-1) coronal mass ejections (CMEs). We use advanced interplanetary transport simulations and make use of the directional intensities observed in situ by the spacecraft to infer the electron injection profile close to the Sun and the interplanetary transport conditions at both low and high latitudes. For the three selected events, we find similar interplanetary transport conditions at different heliolatitudes for a given event, with values of the mean free path ranging from 0.04 AU to 0.27 AU. We find differences in the injection profiles inferred for each spacecraft. We investigate the role that sector boundaries of the heliospheric current sheet (HCS) have on determining the characteristics of the electron injection profiles. Extended injection profiles, associated with coronal shocks, are found if the magnetic footpoints of the spacecraft lay in the same magnetic sector as the associated flare, while intermittent sparse injection episodes appear when the spacecraft footpoints are in the opposite sector or a wrap in the HCS bounded the CME structure.

Ancient DNA analysis of 8000 B.C. near eastern farmers supports an early neolithic pioneer maritime colonization of Mainland Europe through Cyprus and the Aegean Islands

The genetic impact associated to the Neolithic spread in Europe has been widely debated over the last 20 years. Within this context, ancient DNA studies have provided a more reliable picture by directly analyzing the protagonist populations at different regions in Europe. However, the lack of available data from the original Near Eastern farmers has limited the achieved conclusions, preventing the formulation of continental models of Neolithic expansion. Here we address this issue by presenting mitochondrial DNA data of the original Near-Eastern Neolithic communities with the aim of providing the adequate background for the interpretation of Neolithic genetic data from European samples. Sixty-three skeletons from the Pre Pottery Neolithic B (PPNB) sites of Tell Halula, Tell Ramad and Dja'de El Mughara dating between 8,700-6,600 cal. B.C. were analyzed, and 15 validated mitochondrial DNA profiles were recovered. In order to estimate the demographic contribution of the first farmers to both Central European and Western Mediterranean Neolithic cultures, haplotype and haplogroup diversities in the PPNB sample were compared using phylogeographic and population genetic analyses to available ancient DNA data from human remains belonging to the Linearbandkeramik-Alföldi Vonaldiszes Kerámia and Cardial/Epicardial cultures. We also searched for possible signatures of the original Neolithic expansion over the modern Near Eastern and South European genetic pools, and tried to infer possible routes of expansion by comparing the obtained results to a database of 60 modern populations from both regions. Comparisons performed among the 3 ancient datasets allowed us to identify K and N-derived mitochondrial DNA haplogroups as potential markers of the Neolithic expansion, whose genetic signature would have reached both the Iberian coasts and the Central European plain. Moreover, the observed genetic affinities between the PPNB samples and the modern populations of Cyprus and Crete seem to suggest that the Neolithic was first introduced into Europe through pioneer seafaring colonization.