Venäjä Suomen uhkakuvapolitiikassa ennen ja jälkeen Georgian sodan

Venäjällä on hyvin keskeinen asema Suomen sotilaallisissa uhkakuvissa. Neuvostoliiton ajoilta periytynyt käsitys Venäjästä Suomen turvallisuutta uhkaavana tekijänä on kuitenkin ajoittain kyseenalaistettu Venäjän jatkuvasti lähentyessä Eurooppaa. Elokuun 2008 Venäjän ja Georgian väliset sotatoimet Etelä-Ossetiassa voidaankin nähdä eräänlaisena Venäjän merkityksen kehityksen kulminaatiopisteenä, jonka myötä Venäjän uhka-asema on joko jälleen vahvistunut tai jäänyt pysyvämmin taka-alalle. Tutkimuksen kohteena on tarkastella Georgian sodan vaikutuksia Venäjän uhkaan ja merkitykseen valtiollisena toimijana Suomen uhkakuvapolitiikassa. Tutkimuksella on pyritty selvittämään, miten vuoden 2008 Venäjän ja Georgian välinen sota on vaikuttanut Suomen sotilaallisiin uhkakuviin ja Venäjän merkitykseen Suomen turvallisuuspolitiikassa. Tutkimus on toteutettu vertailemalla Suomen valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen sotilaallisia uhkakuvia ja niiden tulkintaa Venäjästä ennen ja jälkeen Georgian sodan, eli vuosilta 2004 ja 2009. Tutkimus on menetelmältään teorialähtöinen sisällönanalyysi, jota ohjaa konstruktivistinen yhteiskuntateoria ja sen teemat uhkakuvien genealogiasta (historiallisesta alkuperästä), habituaatiosta (tottumisesta) ja reifikaatiosta (vahvistuminen ajan kuluessa). Oleellinen osa tutkimusta on myös mahdollisuus uhkakuvien emansipaatioon (muutokseen), joka ei varsinaisesti ole konstruktivismin teema, mutta soveltuu erinomaisesti tutkimukseen. Konstruktivistisen yhteiskuntateorian teemojen kautta toteutetulla vertailulla Suomen sotilaallisista uhkakuvista ja Venäjän merkityksestä Suomen uhkakuvapolitiikassa ennen ja jälkeen Georgian sodan on pyritty selvittämään juuri Georgian sodan aikaansaamia kehityslinjoja. Tutkimuksessa tullaan tutkimusaineiston perusteella siihen johtopäätökseen, että Venäjän uhka-asema on vahvistunut vuosien 2004 ja 2009 välillä, mihin suurin yksittäinen tekijä on ollut juuri Georgian sota. Tutkimusaineiston perusteella on täten havaittavissa Venäjän Suomen turvallisuutta uhkaavan merkityksen konstruktivistisen yhteiskuntateorian mukaista reifikaatiota Georgian sodan seurauksena. Vaikka tutkimusaineistosta nouseekin esiin myös Venäjän uhka-aseman väistymistä tukevia havaintoja, ovat ne kuitenkin painoarvoltaan vähäisempiä ja tulkinnanvaraisempia kuin uhka-aseman vahvistumista tukevat havainnot. Tutkimusaineiston perusteella Suomen uhkakuvat ovat pääpiirteissään pysyneet samansuuntaisina, mutta sotilaallisen uhkan painoarvo uhkakuvien joukossa on kasvanut huomattavasti Georgian sodan jälkeen. Tämä osoittaa omalta osaltaan Venäjän sotilaallisen voimankäytön uhkan kasvua osoittaa Venäjän ollessa ainoa Suomea edes mahdollisesti sotilaallisesti uhkaava tekijä.

Vanhempien psyykkinen hyvinvointi ja kiintymyksen kehittyminen keskosvauvaan Vanhemmat vahvasti mukaan -koulutusprojektin jälkeen

Tutkimuksen aiheena oli tutkia keskoslapsen vanhemman psyykkistä hyvinvointia ja kiintymyksen kehittymistä vauvaan keskosen sairaalahoidon aikana sekä kotiutumisen jälkeen. Tarkoituksena oli selvittää, oliko vanhempien välillä eroa masennuksen, tehohoitoympäristöstä aiheutuvan stressin ja kiintymyksen kehittymisessä keskoseen, ja muuttuivatko nämä ajan kuluessa. Lisäksi haluttiin selvittää liittyivätkö masennus, stressi ja kiintymys toisiinsa. Tutkimusaineisto koostui alle 34 raskausviikolla syntyneistä 55 keskosista ja heidän vanhemmistaan (48 äitiä ja 36 isää), jotka olivat osallistuneet Vanhemmat vahvasti mukaan (VVM) -evaluaatiotutkimukseen. Tutkimusaineistoa kerättiin kyselylomakkeilla kolmessa eri mittauspisteessä: 7±3 vuorokautta syntymästä, kotiutusajankohtana ja keskoslapsen korjatussa kuuden kuukauden iässä. Masennusta arvioitiin EPDS-mittarin (Edinburgh Postnatal Depression Scale) avulla kaikissa kolmessa aikapisteessä. Tehohoitoympäristöstä aiheutuvaa stressiä arvioitiin PSS:NICU-mittarilla (Parental Stressor Scale: Neonatal Intensive Care Unit) ja kiintymyksen kehittymistä keskosvauvaan BABY & YOU -mittarilla kahdessa ensimmäisessä mittauspisteessä. Vanhempien kokema masennus oli vähäistä, sillä keskoslapsen korjatussa kuuden kuukauden iässä 2,9 % äideistä oli masentuneita. Äidit kokivat isiin verrattuna enemmän masennusta, ja vanhempien masennus väheni syntymästä keskosen korjattuun kuuden kuukauden ikään. Vanhemmat kokivat tehohoitoympäristöstä aiheutuvan kokonaisstressin vähäisenä (äideillä ka=1,89 kh=0,52; isillä ka=1,56 kh=0,52). Äidit kokivat isiä enemmän stressiä syntymäaikapisteessä, ja äitien kokonaisstressi väheni keskosen kotiutusajankohtaan mennessä. Vanhempien kokonaisstressi tehohoitoympäristöstä korreloi hyvin vahvasti masennuksen kanssa kaikissa aikapisteissä, ja yksittäisenä eniten stressiä aiheuttavana tekijänä vanhemmat kokivat erossaolon vauvastaan. BABY & YOU -mittarilla arvioituna äidit kokivat isiä enemmän huolta ja eroahdistusta keskosvauvastaan. Syntymäaikapisteessä huoli keskosesta korreloi positiivisesti masennuksen kanssa. Äidit kokivat vähemmän masennusta, stressiä ja huolta keskosestaan, mikäli raskausaika oli ollut onnellinen. Vanhempien vähäinen masennus ja stressi voivat mahdollisesti liittyä VVM-koulutusprojektiin, jonka tavoitteena oli antaa vanhemmille vahva emotionaalinen tuki vauvansa hoitoon.

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Nijden terwellisten sanain muoto, 2 Tim. 1:13. Sijnä järjestyxesä kuin d. Lutheruxen Catechismus sen päkappaleisa sisällänspitä, nijden enimmäin catechismuxen selittäitten johdatuxen jälkeen, edeswetänyt ja kokoonpannut yxinkertaisisa kysymyxisä ja wastauxisa. Wuonna 1782. Eric Frosterus v. past. ja cappalainen Haukiputan kappelilla, Iin pitäjäsä

Arkit: A-M8 N6

Opinteitä ikääntyvien yliopistoon : sotien sukupolvi ja yliopiston ylistys

Reetta Muhosen väitöskirja Opinteitä ikääntyvien yliopistoon : sotien sukupolvi ja yliopiston ylistys (Jyväskylän yliopisto 2014).

Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939.

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.

Nijden terwellisten sanain muoto, 2 Tim. 1:13. Sijnä järjestyxesä kuin d. Lutheruxen Catechismus sen päkappaleisa sisällänspitä, nijden enimmäin catechismuxen selittäitten johdatuxen jälkeen, edeswetänyt ja kokoonpannut yxinkertaisisa kysymyxisä ja wastauxisa. Wuonna 1782. Eric Frosterus v. past. ja cappalainen Haukiputan kappelilla, Iin pitäjäsä

Arkit: A-M8 N6

Laulamisen harjoittelun vaikutus puheäänen laatuun. Teemahaastattelu lauluoppilaiden äänenkäyttötuntemuksista ennen ja jälkeen laulutunnin.

Aiemmissa tutkimuksissa on todettu laulamisen harjoittelun vaikuttavan lähinnä lauluääneen, ei niinkään puheäänen laatuun. Laulajien äänenkäyttötuntemuksia kartoittavissa tutkimuksissa on todettu, että laulajat raportoivat äänenkäytön vaikeuksistaan enemmän kuin ei-laulajat. On kuitenkin vielä epäselvää, esiintyykö laulajilla todellisuudessa enemmän äänenkäytön vaikeuksia vai onko kyse esimerkiksi siitä, että laulajat reagoivat ei-laulajia herkemmin äänessä tapahtuviin muutoksiin. Tämän teemahaastatteluna toteutetun tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lauluoppilaiden äänenkäyttötuntemuksia puheessa ennen laulutuntia ja laulutunnin jälkeen. Lisäksi selvitettiin taustatekijöiden (flunssa, allergiat jne.) mahdollisia vaikutuksia puheäänen laatuun. Haastateltavia oli yhteensä 10 ja he olivat musiikkiopiston ja musiikkikoulun lauluoppilaita. Haastateltavat arvioivat itse oman puheäänensä laatua ennen ja jälkeen laulutunnin VAS-janan avulla. He arvioivat sekä positiivisia että negatiivisia tuntemuksia äänessään. Saaduista jana-arvioista otettiin analyysiin keskiarvot ja vaihteluvälit ennen ja jälkeen laulutunnin. Verrattaessa ennen laulutuntia ja laulutunnin jälkeen annettuja arvoja, havaittiin, että tutkittavien arvoissa oli suuresti hajontaa ryhmän sisällä. Yleisarvio puheäänen laadusta oli, että se heikentyi hieman laulutunnin jälkeen. Negatiiviset tuntemukset puheäänen laadussa lisääntyivät joillakin vastaajilla laulutunnin jälkeen, kun taas osalla vastaajista ne lieventyivät tai pysyivät samana kuin ennen laulutuntia. Puolet vastaajista koki äänensä selkiytyneen ja kirkastuneen laulamisen myötä. Selkein muutos puheäänen laadussa havaittiin äänen korkeuden suhteen: ääni koettiin selkeästi korkeammaksi laulutunnin jälkeen kuin ennen laulutuntia. Saaduista tuloksista ei tämän tutkimuksen perusteella voitu vetää kovin suoria johtopäätöksiä vastausten suuren hajonnan takia. Hajontaan saattoi vaikuttaa se, että tutkittavien laulukokemuksen määrä vaihteli paljon ryhmän sisällä ja ikäjakauma oli suuri.