Central auditory processing and the acquisition of phonology in 2-year-old children with recurrent acute otitis media

Middle ear infections (acute otitis media, AOM) are among the most common infectious diseases in childhood, their incidence being greatest at the age of 6–12 months. Approximately 10–30% of children undergo repetitive periods of AOM, referred to as recurrent acute otitis media (RAOM). Middle ear fluid during an AOM episode causes, on average, 20–30 dB of hearing loss lasting from a few days to as much as a couple of months. It is well known that even a mild permanent hearing loss has an effect on language development but so far there is no consensus regarding the consequences of RAOM on childhood language acquisition. The results of studies on middle ear infections and language development have been partly discrepant and the exact effects of RAOM on the developing central auditory nervous system are as yet unknown. This thesis aims to examine central auditory processing and speech production among 2-year-old children with RAOM. Event-related potentials (ERPs) extracted from electroencephalography can be used to objectively investigate the functioning of the central auditory nervous system. For the first time this thesis has utilized auditory ERPs to study sound encoding and preattentive auditory discrimination of speech stimuli, and neural mechanisms of involuntary auditory attention in children with RAOM. Furthermore, the level of phonological development was studied by investigating the number and the quality of consonants produced by these children. Acquisition of consonant phonemes, which are harder to hear than vowels, is a good indicator of the ability to form accurate memory representations of ambient language and has not been studied previously in Finnish-speaking children with RAOM. The results showed that the cortical sound encoding was intact but the preattentive auditory discrimination of multiple speech sound features was atypical in those children with RAOM. Furthermore, their neural mechanisms of auditory attention differed from those of their peers, thus indicating that children with RAOM are atypically sensitive to novel but meaningless sounds. The children with RAOM also produced fewer consonants than their controls. Noticeably, they had a delay in the acquisition of word-medial consonants and the Finnish phoneme /s/, which is acoustically challenging to perceive compared to the other Finnish phonemes. The findings indicate the immaturity of central auditory processing in the children with RAOM, and this might also emerge in speech production. This thesis also showed that the effects of RAOM on central auditory processing are long-lasting because the children had healthy ears at the time of the study. An effective neural network for speech sound processing is a basic requisite of language acquisition, and RAOM in early childhood should be considered as a risk factor for language development.

Prediction of neurodevelopment and neuromotor trajectories in very preterm born children up to 11 years of age: PIPARI Study

Very preterm birth is a risk for brain injury and abnormal neurodevelopment. While the incidence of cerebral palsy has decreased due to advances in perinatal and neonatal care, the rate of less severe neuromotor problems continues to be high in very prematurely born children. Neonatal brain imaging can aid in identifying children for closer follow-up and in providing parents information on developmental risks. This thesis aimed to study the predictive value of structural brain magnetic resonance imaging (MRI) at term age, serial neonatal cranial ultrasound (cUS), and structured neurological examinations during the longitudinal follow-up for the neurodevelopment of very preterm born children up to 11 years of age as a part of the PIPARI Study (The Development and Functioning of Very Low Birth Weight Infants from Infancy to School Age). A further aim was to describe the associations between regional brain volumes and long-term neuromotor profile. The prospective follow-up comprised of the assessment of neurosensory development at 2 years of corrected age, cognitive development at 5 years of chronological age, and neuromotor development at 11 years of age. Neonatal brain imaging and structured neurological examinations predicted neurodevelopment at all age-points. The combination of neurological examination and brain MRI or cUS improved the predictive value of neonatal brain imaging alone. Decreased brain volumes associated with neuromotor performance. At the age of 11 years, the majority of the very preterm born children had age-appropriate neuromotor development and after-school sporting activities. Long-term clinical follow-up is recommended at least for all very preterm infants with major brain pathologies.

Kirkko ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murros Merikarvialla 1880–1940

Tämä tutkimus käsittelee Merikarvian kirkkoa ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murenemista 1880-luvulta 1930-luvun loppuun. Tarkastelen ilmiötä mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriaa edustava tutkimukseni on osa tilaushistoriaa – Merikarvian historia -hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan paikkakunnan historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevä teos. Merikarvian seurakunta rakensi vuonna 1899 suuren puukirkon, koska 1800-luvun lopun kiihtyvä väestönkasvu oli tehnyt entisestä kirkosta liian pienen. Uuden kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1897. Rakentamisen ollessa käynnissä kirkonkokous kiisteli, miten se pitäisi rahoittaa. Osa seurakuntalaisista halusi hakea valtiolta kuoletuslainaa, enemmistö taas vastusti ajatusta. Karkeasti jaotellen valtiolainan kannattajat koostuivat virka- ja liikemiehistä, kun vastustajat olivat enimmäkseen työväkeä ja talonpoikia. Lainanottajien kanta voitti kirkonkokouksen äänestyksissä, mutta vastustajat eivät tyytyneet tähän, vaan lukuisilla valituksilla maaherralle, tuomiokapituliin ja senaattiin saivat estettyä valtiolainan hakemisen. Kirkko rakennettiin lopulta vuosittaisilla ylöskannoilla ja yksityisellä lainalla. Rahoituksesta syntynyt riita voidaan nähdä yhtenä yhtenäiskulttuurin murtumisen merkkinä. Merikarvian hengellinen elämä oli 1800-luvun lopulla tyypillistä länsisuomalaista maalaispitäjän elämää. Kirkollisen kansanperinteen yleiskyselyn Merikarvialla tehdyt haastattelut kertovat, miten seurakuntalaiset kävivät kirkossa ja ehtoollisella, kotona luettiin hartauskirjallisuutta, lapset ja vanhemmat osallistuivat kinkereille, ja rippikoulu oli tärkeä käännekohta nuoren elämässä. Samaan aikaan 1880-luvulta lähtien alkoivat uudet sivistykselliset ja aatteelliset tuulet muuttaa ihmisten ajatuksia ja asenteita kirkkoa kohtaan. Kirkko vastasi ajan kehitykseen lisäämällä kirkkokuria. Yksi kirkkoneuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa seurakunnan siveellisyyttä. Merikarvialla 1800-luvun loppupuolella kirkkoneuvoston eteen tuotiin nuhdeltaviksi nuoria pareja, joiden tiedettiin elävän yhdessä, vaikka heitä ei ollut vihitty. Samoin avioparit, joiden välillä tiedettiin olevan riitaa ja jotka mahdollisesti asuivat erillään, saivat kirkkoneuvoston nuhteet ja varoituksen sopia riidat tai hakea laillisen eron. Toisaalta samaan aikaan seurakunnassa tapahtui myös herätyksiä. Varsinkin kirkon ulkopuolisten uskonnollisten liikkeiden vaikutus oli vahvaa. 1910-luvulta lähtien paikkakunnalla vaikutti Vapaaevankelinen liike eli skutnabbilaisuus, jonka opetus erosi evankelisluterilaisen kirkon opista varsinkin aikuiskastekäytännössä. Kirkko otti liikkeeseen vastustavan kannan, vaikka se myönsi liikkeen vaikuttavan myönteisesti paikkakuntalaisten siveellisyyden. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä skutnabbilaiset erosivat kirkosta. Eroaminen oli silti maltillista, suhteellinen määrä oli suomalaisten maaseutupitäjien keskitasoa ja väheni seuraavina vuosina, kunnes vuonna 1931 koko maata koetteli pula-aika, ja samalla helluntaiherätys saapui Merikarvialle, joka osaltaan vaikutti kirkosta eroamiseen ja hengellisen kentän moninaistumiseen.

Lastenpsykiatrisen avohoidon tuloksellisuus – lapsen mielenterveyden ja elämänlaadun arviointi

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lastenpsykiatrisen avohoidon tuloksellisuutta tarkastelemalla lapsen mielenterveyshäiriössä tapahtunutta muutosta vanhemman arvioimana ja lapsen elämänlaadussa tapahtunutta muutosta lapsen itsensä arvioimana. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat lastenpsykiatriseen avohoitoon 1.8.2013–30.6.2014 tulleet lapset (n=86), joilta löytyivät tutkimuksen kannalta tarvittavat tiedot. Aineisto kerättiin lastenpsykiatrisen yksikön hoidonseuranta-taulukkoon tallennetuista tiedoista. Lapsen mielenterveyshäiriössä tapahtunutta muutosta vanhemman arvioimana mitattiin lapsen vahvuuksia ja heikkouksia mittaavalla Strengths and Difficulties Questionnaire (SDQ) -mittarilla. Lapsi arvioi itse omaa elämänlaatuaan 17D-mittarilla. Vanhemmat arvioivat lapsen mielenterveyshäiriötä hoidon alussa ja puolen vuoden kuluttua. Lapsi arvioi omaa elämänlaatuaan samoissa aikapisteissä. Tutkimuksessa tarkasteltiin mittareiden tuottamien kokonaispisteiden keskiarvoja kahdessa eri mittauspisteessä. Aineisto analysoitiin tilastollisesti SPSS-ohjelmalla. Lapsista hieman yli kaksi kolmasosaa oli poikia (67 %). Lasten ikä oli keskimäärin 10 vuotta. Lapsista hieman yli puolella (53 %) oli käyttäytymisen säätelyn häiriö ja vajaalla puolella (47 %) tunne-elämän häiriö. Puolen vuoden mittauspisteessä kokonaispisteiden keskiarvot olivat tulleet paremmiksi sekä lapsen vahvuuksien ja heikkouksien että elämänlaadun suhteen. Myös tarkasteltaessa tuloksia sukupuolen, ikä- ja häiriöluokan mukaan voitiin havaita keskiarvoissa kohentumista toisella mittauskerralla. Lasten mielenterveyshäiriöiden osalta eniten edistymistä tapahtui pojilla, tytöillä, nuoremmalla ikäluokalla ja käyttäytymisen säätelyn häiriöitä olevilla lapsilla. Elämänlaadun osalta muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Tulokset ovat suuntaa-antavia, mutta tuovat näyttöä hoidon tuloksellisuudesta. Lapsen kokonaistilanteen kartoittamiseksi ja hoidon suunnittelua varten on tärkeää kerätä tietoa lapsesta eri tiedonantajilta. Tiedon kerääminen mittareiden avulla on tärkeä osa lapsen kokonaishoitoprosessia. Saadun tiedon hyödyntämiseen lapsen hoitoprosessissa tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Jatkossa olisi myös mielenkiintoista tutkia lasten ja vanhempien omia käsityksiä hoidon vaikuttavuudesta sekä elämänlaadun eri osa-alueiden pistemäärien muutoksia hoidon aikana.

Pissakoulu lasten toiminnallisen kastelun hoidossa: Intervention vaikuttavuuden arviointi kastelun määrän ja lasten kokemuksien avulla

Kastelu on merkittävästi lapsen arkielämää haittaava kiusallinen oire. Koulun aloittavista perusterveistä lapsista 10 – 25 % kastelee viikoittain joko päivällä ja/tai yöllä. Keskeistä kastelevan lapsen hoidossa on kastelua vähentävien ja virtsarakon hallintaa lisäävien tapa-asioiden ohjaus ja uusien toimintamallien vakiinnuttaminen lapsen arkeen. International Children’s Continence Societyn (ICCS) suositusten mukaan arjen tapa-asioiden ohjaukseen perustuvan uroterapian tulisi olla kastelevan lapsen ensisijainen hoitomuoto. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida pissakoulu-intervention vaikuttavuutta kastelun hoidossa sekä kuvata lasten kokemuksia pissakoulusta. Tutkimusasetelmassa käytettiin toisiaan täydentävinä sekä kvantatiivisia että kvalitatiivisia aineistonkeruumenetelmiä. Kuusikymmentäyhdeksän hoitoresistentiksi kastelijaksi luokiteltua 6-12-vuotiasta lasta osallistui polikliiniseen pissakouluun 4-6 lapsen ryhmissä kahtena erillisenä päivänä kahden kuukauden välein. Otoskooksi määriteltiin voima-analyysin perusteella 52. Ohjauksen sisältö perustui ICCS:n suosituksiin ja toteutuksessa painotettiin lapsilähtöisyyttä sekä yhdessä tekemistä ja keskustelua. Kvantitatiivisen osan aineistonkeruumenetelmänä käytettiin viikon WC-päiväkirjaa. Kastelun määrän muutoksia mitattiin ennen ja jälkeen molempien pissakoulupäivien ja tulokset analysoitiin SPSS tilasto-ohjelmalla. Kvalitatiivinen aineisto kerättiin pissakoulun toisen päivän päätteeksi haastattelemalla viisi ensimmäistä pissakouluryhmää, jonka jälkeen aineiston todettiin saturoituneen. Ryhmäkeskustelut analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimukseen osallistuneista 69 lapsesta 58:lta saatiin tiedot kaikilta neljältä mittauskerralta. Lapset olivat iältään keskimäärin 8,3 vuotiaita, 34 oli tyttöä ja 24 poikaa. Verrattaessa ensimmäisen ja viimeisen mittauksen keskiarvojen välisiä eroja kuivat päivät (3,5 vrt. 5,3, p<0.001) ja kuivat yöt (2,4 vrt. 3,9, p<0.001) lisääntyivät tilastollisesti merkitsevästi. Päiväkastelun osalta 24/40 (60 %) ja yökastelun osalta 23/46 (50 %) lapsella kastelu väheni ≥50 %. Kuivaksi tuli 13/58 (22 %) lasta. Ryhmähaastatteluihin osallistui 19 lasta (12 tyttöä ja 7 poikaa, keski-ikä 8,9 vuotta). Lapset kokivat kastelun monella tapaa arkea haittaavaksi noloksi pulmaksi. Pissakoulu auttoi heitä tulemaan pissarakon pomoksi, jolloin pulmasta tuli hallittava tai siitä pääsi kokonaan eroon. Erityisen tärkeää lapsille oli tavata toisia kastelevia lapsia ja jakaa kokemuksia heidän kanssaan sekä oppia tekemällä lapsilähtöisin menetelmin. Pissakoulu on lapsilähtöinen ja vaikuttava hoitotyön interventio, joka arjen tapa-asioiden muutoksilla auttaa lapsia saavuttamaan paremman virtsarakon hallinnan ja vähentämään kastelua tarjoten myös arvokasta vertaistukea.

Kirkko ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murros Merikarvialla 1880–1940

Tämä tutkimus käsittelee Merikarvian kirkkoa ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murenemista 1880-luvulta 1930-luvun loppuun. Tarkastelen ilmiötä mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriaa edustava tutkimukseni on osa tilaushistoriaa – Merikarvian historia -hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan paikkakunnan historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevä teos. Merikarvian seurakunta rakensi vuonna 1899 suuren puukirkon, koska 1800-luvun lopun kiihtyvä väestönkasvu oli tehnyt entisestä kirkosta liian pienen. Uuden kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1897. Rakentamisen ollessa käynnissä kirkonkokous kiisteli, miten se pitäisi rahoittaa. Osa seurakuntalaisista halusi hakea valtiolta kuoletuslainaa, enemmistö taas vastusti ajatusta. Karkeasti jaotellen valtiolainan kannattajat koostuivat virka- ja liikemiehistä, kun vastustajat olivat enimmäkseen työväkeä ja talonpoikia. Lainanottajien kanta voitti kirkonkokouksen äänestyksissä, mutta vastustajat eivät tyytyneet tähän, vaan lukuisilla valituksilla maaherralle, tuomiokapituliin ja senaattiin saivat estettyä valtiolainan hakemisen. Kirkko rakennettiin lopulta vuosittaisilla ylöskannoilla ja yksityisellä lainalla. Rahoituksesta syntynyt riita voidaan nähdä yhtenä yhtenäiskulttuurin murtumisen merkkinä. Merikarvian hengellinen elämä oli 1800-luvun lopulla tyypillistä länsisuomalaista maalaispitäjän elämää. Kirkollisen kansanperinteen yleiskyselyn Merikarvialla tehdyt haastattelut kertovat, miten seurakuntalaiset kävivät kirkossa ja ehtoollisella, kotona luettiin hartauskirjallisuutta, lapset ja vanhemmat osallistuivat kinkereille, ja rippikoulu oli tärkeä käännekohta nuoren elämässä. Samaan aikaan 1880-luvulta lähtien alkoivat uudet sivistykselliset ja aatteelliset tuulet muuttaa ihmisten ajatuksia ja asenteita kirkkoa kohtaan. Kirkko vastasi ajan kehitykseen lisäämällä kirkkokuria. Yksi kirkkoneuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa seurakunnan siveellisyyttä. Merikarvialla 1800-luvun loppupuolella kirkkoneuvoston eteen tuotiin nuhdeltaviksi nuoria pareja, joiden tiedettiin elävän yhdessä, vaikka heitä ei ollut vihitty. Samoin avioparit, joiden välillä tiedettiin olevan riitaa ja jotka mahdollisesti asuivat erillään, saivat kirkkoneuvoston nuhteet ja varoituksen sopia riidat tai hakea laillisen eron. Toisaalta samaan aikaan seurakunnassa tapahtui myös herätyksiä. Varsinkin kirkon ulkopuolisten uskonnollisten liikkeiden vaikutus oli vahvaa. 1910-luvulta lähtien paikkakunnalla vaikutti Vapaaevankelinen liike eli skutnabbilaisuus, jonka opetus erosi evankelisluterilaisen kirkon opista varsinkin aikuiskastekäytännössä. Kirkko otti liikkeeseen vastustavan kannan, vaikka se myönsi liikkeen vaikuttavan myönteisesti paikkakuntalaisten siveellisyyden. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä skutnabbilaiset erosivat kirkosta. Eroaminen oli silti maltillista, suhteellinen määrä oli suomalaisten maaseutupitäjien keskitasoa ja väheni seuraavina vuosina, kunnes vuonna 1931 koko maata koetteli pula-aika, ja samalla helluntaiherätys saapui Merikarvialle, joka osaltaan vaikutti kirkosta eroamiseen ja hengellisen kentän moninaistumiseen.

Sadutus varhaiskasvatuksessa –Tapaustutkimus Auran kunnan päivähoidon sadutuksen käytöstä

Tutkimuksessa tarkastellaan sadutuksen käyttöä varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen kohteena on Auran varhaiskasvatuksen henkilökunta, jotka vastasivat lomakekyselyyn, jossa painotettiin avoimia kysymyksiä. Kyselyyn osallistui 26 varhaiskasvattajaa, joista kahdelle tehtiin kyselylomakkeen lisäksi teemahaastattelu. Tutkimuksen tarkoitus on tarkastella miten yleistä sadutusmenetelmän käyttö on varhaiskasvatuksessa, millaiseksi sadutuksen merkitys koetaan ja miten lapset ottavat sadutuksen vastaan kasvattajan näkökulmasta katsottuna. Lisäksi tutkitaan ovatko kasvattajat saaneet sadutukseen koulutusta ja millaisena sadutuksen tulevaisuus nähdään Auran varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen toivotaan tuottavan myös sellaisia tuloksia, joita voidaan hyödyntää sadutuksen käytössä käytännön työssä varhaiskasvatuksessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena lomakekyselyn ja teemahaastattelujen avulla. Kerätty aineisto analysoitiin teemahaastattelut litteroimalla ja sisällönanalyysillä. Tutkimuksen mukaan sadutusmenetelmä Auran varhaiskasvatuksessa on tuttu menetelmä. Kasvattajat käyttävät sadutusta työssään enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Sadutus nähdään erittäin myönteisessä valossa varhaiskasvatuksessa ja siitä koetaan olevan myönteisiä kokemuksia ja runsaasti hyötyä lasten kasvatuksessa. Kolmasosa vastaajista ei ole kokenut mitään negatiivisia tuntemuksia sadutusmenetelmää käyttäessään. 62,5 % varhaiskasvattajista kokee, että sadutuksessa ei ole haittapuolia. Loput vastaajista kokevat yleisimmäksi haitaksi sadutukseen tarvittavan runsaan ajan sekä mahdollisten pettymysten ja ahdistuksen tunteiden esille nousemisen epäonnistuneen sadutuksen tuloksena. Kasvattajien mielestä lapset reagoivan sadutusmenetelmään iloisesti, innokkaasti ja avoimesti. Pääsääntöisesti sadut päätyvät lapsen omaan kasvunkansioon ja sitä kautta aikanaan koteihin. Auran varhaiskasvattajista puolet eivät ole saaneet minkäänlaista koulutusta sadutukseen. Suurin osa on oppinut saduttamaan työnsä ja työkaveriensa innoittamana. 21 kasvattajaa eli kaikki vastanneista aikovat käyttää sadutusta jatkossakin Auran varhaiskasvatuksessa. Sadutuksen hyödyllisyyttä ja arvostusta mitattaessa kasvattajien antamien kouluasteikollisten (4-10) arvosanojen keskiarvoksi tuli 8,5, joka kouluasteikolla on hyvä. Tutkimuksen tulokset tukevat yleisesti sitä tulkintaa, että sadutus koetaan päiväkotihenkilöstön piirissä hyödylliseksi menetelmäksi, jota käytetään laajasti hyödyksi, tosin kielteisiä kokemuksiakin löytyy sen intensiivisyyden ja runsaan sosiaalisen vuorovaikutuksen käytön vuoksi. Tämän tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan ole yleistettävissä laajemmin, vaan tältä osin vaadittaisiin lisätutkimuksia.

Puheen sujuvuus 3- ja 4-vuotiailla suomenkielisillä lapsilla

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää suomenkielisten sujuvasti puhuvien 3- ja 4-vuotiaiden lasten puheen sujuvuutta sekä sitä, miten puheen sujuvuuden piirteet muuttuvat kolmen ja neljän ikävuoden välillä. Puheen sujumattomuuksia tutkittiin niiden tyyppien, määrien ja kestojen perusteella. Tutkielman aineisto koostui seitsemän tytön ja seitsemän pojan kolme- ja neljävuotiaana nauhoitetuista videonäytteistä, jotka saatiin Maarit Silvénin pitkittäistutkimuksena kerätystä aineistosta. Videonäytteistä saaduista puhenäytteistä litteroitiin ortografisesti lapsen 50 ilmaisua vähintään kahdesta erilaisesta tilanteesta. Sujumattomuudet tunnistettiin kuulonvaraisesti. Litteroiduista puhenäytteistä laskettiin sujumattomuuksien määrät sekä puhenäytteen sisältämien tavujen ja sanojen määrät. Lapsen tuottamat 50 ilmaisua vietiin Praat-tietokoneohjelmaan, jonka avulla laskettiin ilmausten kokonaispuheaikaa, sujuvan ja sujumattoman puheen osuuksia kokonaispuheajasta sekä sujumattomuuksien kestoja. Tilastolliset analyysit toteutettiin SPSS Statistics-ohjelman versiolla 22. Tutkielman tulokset antoivat viitteitä siitä, että suomenkieliset lapset olisivat hieman englanninkielisiä kolme- ja neljävuotiaita lapsia sujumattomampia sekä änkytyksenkaltaisten ja muiden sujumattomuuksien osalta että sujumattomuuksien kokonaismäärältä. Änkytyksenkaltaiset sujumattomuudet vähentyivät iän myötä muiden sujumattomuuksien ja sujumattomuuksien kokonaismäärän lisääntyessä. Määrällisesti kummassakin ikäryhmässä esiintyi eniten väli- ja täytesanoja, täyttämättömiä taukoja ja uudelleenmuotoiluja. Näiden sujumattomuustyyppien määrä myös lisääntyi iän myötä, ja ne olivat kestollisesti pisimpiä sujumattomuuksia. Rikkoontuneiden sanojen määrä oli suuri vielä kolmevuotiailla, mutta väheni neljään ikävuoteen mennessä. Tutkielman tulokset perustuvat pieneen aineistoon, joten tuloksia ei voida yleistää. Tulokset antoivat kuitenkin alustavia viitteitä siitä, että suomenkielisten lasten puheen sujuvuus ei etene kaikilta osin samalla tavoin kuin englanninkielisillä lapsilla, joiden puheen sujuvuuteen suurin osa puheen sujuvuustutkimusten tuloksista perustuu. Suomenkieliseen aineistoon perustuvaan puheen sujuvuustutkimukseen suuremmilla aineistolla on siis aihetta, jotta saadaan tietoa suomenkielisten lasten puheen sujuvuuden kehittymisestä ja suomenkieliseen aineistoon sopivia puheen sujuvuuden mittareita, joilla tyypillinen puheen sujumattomuus voidaan erottaa änkytyksestä sen varhaisessa vaiheessa.

Lasten vetoomus pysyvän rauhan puolesta. Hiroshimalaisten lasten ja nuorten muistelmat atomipommi-iskun jälkeiseltä ajalta ja iskun vaikutus heidän käsityksiinsä tulevaisuudesta vuonna 1951

Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdyin siihen, miten hiroshimalaiset lapset ja nuoret kuvasivat muistelmissaan Hiroshiman atomipommi-iskun jälkeistä aikaa, ja miten iskun nähtiin vaikuttaneen heidän käsityksiinsä tulevaisuudesta. Lähestyin aihetta muistitietotutkimuksen metodin kautta. Alkuperäisaineistonani käytin Arata Osadan kokoamaan muistelmateosta Children of the A-Bomb: Testament of the Boys and Girls of Hiroshima, joka pitää sisällään 105 lasten ja nuorten kirjoittamaa muistelmaa atomipommi-iskun jälkeisestä ajasta vuonna 1951. Ajallisesti tutkielmani rajautuu lasten kuvaamaan kuuteen vuoteen atomipommi-iskusta kirjoitushetkeen, sekä muistelmissa kuvattuun tulevaisuuteen. Pääpaino on kuitenkin vuodessa 1951. Teos edustaa japanilaista toisen maailmansodan jälkeistä sodan vastaista kirjallisuutta, jonka motiivina on rauhanaatteen edistäminen. Muistelmateoksesta on nähtävissä, kuinka lapset tulkitsevat iskun jälkeistä nykyisyyttä oman selviytymisensä kautta. Monet nuorimmista lapsista kuvasivat kokemaansa kiitollisuuden tunnetta auttajaa kohtaan, kun taas vanhempien lasten muistelmissa kuvataan enemmän itse avunantoa. Vanhemmat lapset olivat useammin poissa kotoa ja vailla vanhempiensa turvaa, joten he joutuivat tekemään itsenäisempiä päätöksiä. Selviytyminen herätti niin kiitollisuutta, mutta myös ahdistusta ja tarvetta perustella omaa selviytymistään. Muistelmista on myös havaittavissa japanilaisen historiantulkinnan murrosvaihe. Sodan jälkeinen miehityspolitiikka opetti japanilaisia syyttämään imperialistista hallitusta sodasta, ja toisaalta kielsi Yhdysvaltojen ja atomipommien käytön kritisoinnin. Kuitenkin sensuurin loputtua myös Yhdysvaltoja kohtaan alkoi esiintymään kritiikkiä. Lasten muistelmissa onkin nähtävissä vaihtelevia tapoja kommentoida atomipommi-iskun syitä ja seurauksia. Menneisyyden ja nykyisyyden tulkinnan ohella muistelmissa on nähtävissä myös lasten ja nuorten käsityksiä tulevaisuudesta. Tulevaisuuden käsityksiin vaikutti erityisesti kylmän sodan epävakaa konteksti, joka nosti esiin uuden sodan pelon. Lisäksi muistelmissa oli myös nähtävissä normaalin arjen pelkoja, kuten kiusaamista. Toisaalta moni koki päässeensä yli menneisyyden traumasta ja pyrki omalla toiminnallaan vaikuttamaan tulevaisuuteen rauhaa edistävästi.

Vanhempien näkemys lasten ja nuorten toiminnasta verkkopalveluissa

Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisia näkemyksiä vanhemmilla on lasten verkko-ostopyyntöihin ja asiakaskokemuksiin nuorten suosimissa verkkopalveluissa. Erityisesti huomio kiinnitetään laaja-alaisesti vanhempien tuntemuksiin digitaalisen kulttuurin ja ihmistieteiden lähtökohdista. Tutkimuksen keskiössä ovat peruskoulua suorittavien 7–15-vuotiaiden lasten vanhemmat. Primääritutkimusaineisto koostuu touko-kesäkuussa 2015 toteutetusta kyselytutkimuksesta, johon vastasi 69 vanhempaa ja huoltajaa. Hypoteesini oli, että lapset pyytävät huoltajiaan ostamaan ja lataamaan verkosta usein tavaroita, palveluita ja pelejä. Tämä kuitenkaan ei osoittautunut tutkimukseni mukaan olevan arkipäivää, vaan lapset pyytävät hyvinkin maltillisesti huoltajilta mitään verkosta. Tutkimukseni mukaan verkko-ostopyynnöillä ja -ostamisella nähtiin enemmän positiivisia kuin negatiivisia tunnetiloja lasten ja vanhempien yhteistyön ja yhteisöllisyyden kannalta. Lasten ja nuorten maailma onkin yhä verkottuneempaa mobiiliteknologian myötä. Mediakulutuksen suhteen lasten tärkeimmäksi medialaitteeksi nousikin älypuhelin kaikissa ikäryhmissä. Tutkimuksessa korostui vahvasti vanhempien turhautuminen nuorten verkon viihdekäyttöön ja erityinen huoli korostui ajallisesti käytettyyn aikaan verkossa.

”Ei kaikille samalla kauhalla syötetä” Koulutulokkaiden valmiudet esi- ja alkuopettajien näkökulmasta

Esiopetuksella pyritään luomaan tasa-arvoiset lähtökohdat kouluun siirtymiselle. Esiopetuksen muuttuminen velvoittavaksi parantaa näitä lähtökohtia, koska tällöin kaikki koulutulokkaat ovat osallistuneet esiopetukseen. Esiopetuksella on suuri merkitys lapsen elämässä. Siellä lapsi saa oppia asioita leikin kautta sekä harjoitella koulussa tarvittavia taitoja, joista tärkeimpiä ovat sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Siirtyminen esiopetuksesta alkuopetukseen on iso askel sekä lapselle että hänen perheelleen. Helpottaakseen tämän ison askeleen ottamista, lapset käyvät tutustumassa kouluun etukäteen. Onnistuneeseen kouluun siirtymään päästään yhteistyöllä, jota tulisi tehdä niin esi- ja alkuopetuksen välillä kuin lapsen vanhempienkin kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää esi- ja alkuopettajien näkemyksiä koulutulokkaiden valmiuksista ja sitä, millainen esiopetus tukee näitä valmiuksia. Tutkimusta varten haastateltiin neljää lastentarhanopettajaa, jotka työskentelevät koulun yhteydessä sijaitsevissa esiopetusyksikössä ja neljää luokanopettajaa, jotka työskentelevät alkuopetuksessa. Koulutulokkaiden valmiuksia käsiteltäessä, tutkimuksessa esiin tuli erityisesti lasten sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Lasten tulisi kouluun tullessa pystyä tekemään tehtäviä sekä yksin että ryhmässä ja keskittymään pieniin tehtäviin. Erot lastentarhanopettajien ja alkuopetuksessa työskentelevien luokanopettajien näkemyksissä olivat melko vähäisiä. Tuloksissa esille tuli myös se, että kouluvalmiuksia tukeva esiopetus on lähtöisin lapsen omista kiinnostuksen kohteista, huomioi lapsen yksilöllisesti sekä tukee lapsen myönteisen oppimiskäsityksen muodostumista.

Luokanopettajien näkemyksiä koulupäivän liikunnallistamisesta.

Liikunnalla on lukuisia vaikutuksia lasten ja nuorten terveyteen. Koulu tavoittaa kaikki lapset ja nuoret, joten se on tärkeä liikunnan edistämisen paikka. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää luokanopettajien näkemyksiä liikunnan lisäämisestä koulupäivään. Lisäksi analysoidaan, miten luokanopettajat pystyvät muokkaamaan koulun toimintakulttuuria liikunnallisemmaksi ja mitkä tekijät ovat yhteydessä heidän mahdollisuuksiinsa vaikuttaa toimintakulttuuriin. Tutkimuksen kohdejoukko koostuu Turun seudun alakoulujen luokanopettajista. Tutkimukseen osallistui 50 opettajaa, joista 39 on naisia ja 11 miehiä. Opettajista 33 oli osallistunut Liikkuva koulu-hankkeeseen ja 17 ei ollut osallistunut. Tutkimus on lähestymistavaltaan kvantitatiivinen. Aineiston kerääminen toteutettiin internet-kyselyllä marras-joulukuussa 2015. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä käytimme opettajakyselyä. Kysymykset olivat pääosin monivalintakysymyksiä, joista opettajat valitsivat parhaiten omaa näkemystään kuvaavan vaihtoehdon. Tulosten mukaan koulupäivän liikunnallistaminen koettiin tärkeäksi ja Liikkuva koulu -hanketta pidettiin hyödyllisenä. Selkeä ero havaittiin opettajakyselyn mukaan Liikkuvien koulujen ja Ei-liikkuvien koulujen välillä koulupäivän liikunnallistamisen määrässä. Sekä Liikkuvien että Ei-liikkuvien koulujen luokanopettajat kokivat pystyvänsä vaikuttamaan koulun toimintakulttuurin liikunnallistamiseen sopivasti ja heille on tarjottu siihen riittävät tiedot. Suurin osa luokanopettajista oli kiinnostunut lisätiedoista. Kiire ja heikko motivaatio olivat suurimmat syyt koulupäivän liikunnallistamisen vähäisyydelle.

”Vu-huu, vu-huu Pikkuveli! Nyt surffataan täällä ylhäällä!” Lastenkirjallisuuden käsittely haastattelun ja sadutuksen menetelmillä osallisuuden näkökulmasta

Tässä tutkimuksessa selvitettiin minkälaista tietoa haastattelu ja sadutus antavat lasten kokemuksesta lastenkirjallisuudesta ja miten nämä tiedonhankintatavat näyttäytyvät suhteessa lapsen osallisuuteen. Kielellisten taitojen perusteella tutkimuskohteeksi valittiin esikouluikäiset lapset. Tutkimuksen otos oli yhden kokopäiväryhmän esikoululaiset, joista neljä viidestä halusi olla mukana tutkimuksessa. Lapsille luettiin pienryhmässä kirja Pikkuveli ja Katto-Kassinen. Tämän jälkeen heidät haastateltiin ja sadutettiin. Aineisto järjestettiin sisällönanalysointimenetelmin. Haastattelu toi näkyväksi lapsen muistia ja ymmärrystä kirjan henkilöistä ja tapahtumista. Sadutuksessa näkyi enemmänkin lapsen intuitio kirjasta ja sen päähenkilön hahmosta. Sadutuksen kautta lapset ilmaisivat positiivisia mielikuviaan kirjasta, kun taas haastattelu toi esiin laajemman skaalan kirjan sisäisistä skeemoista. Sadutus menetelmänä on osallistavampi kuin haastattelu, mutta molemmissa menetelmissä osallisuuden aste riippuu lapsen tietoisuudesta taustalla vaikuttavasta ajatusmaailmasta. Miksi tätä tehdään ja kuka on päättänyt minun osallistumisestani toimintaan? Tutkimusta tehdessä selkeni myös, että molemmat tavat voivat olla monella eri osallisuuden tasolla, riippuen juuri vastauksista aiempiin kysymyksiin. Myös lapsen ollessa tilanteessa toimijana, voi osallisuuden taso muuttua riippuen lapsen tai tilanteen kehittymisestä.

Esiopetusikäisten lasten motivaatio ja keskinäinen vuorovaikutus Kirjoittamalla lukemaan-tuokioilla

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli analysoida esiopetusikäisten lasten motivaatiota ja lasten keskinäistä vuorovaikutusta Kirjoittamalla lukemaan -työtapaa käytettäessä. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään sekä lasten motivaatiota työskentelyyn että vertaistyöskentelymuotoja (yhteistoiminnallinen, epäsymmetrinen, hajautettu) heidän kirjoittaessaan parin kanssa tietokoneella. Tutkimukseen osallistui kahdeksan esioppilasta ja heidän esiopettajansa yhdestä satakuntalaisesta päiväkotiryhmästä. Tutkimusaineisto kerättiin huhti-toukokuussa 2015. Tutkimusmenetelmiä olivat esioppilaiden toiminnan videointi, esioppilaiden lukutaidon valmiuksien arviointi, esiopettajien motivaation arvioinnit sekä esioppilaiden itsearvioinnit kirjoitustuokioiden mielekkyydestä. Lasten keskinäistä vuorovaikutusta analysoitiin laadullisella analyysillä ja aika-analyysillä sekä litteroidusta aineistosta frekvenssien avulla. Tutkimustulosten mukaan Kirjoittamalla lukemaan -työtapa näyttää motivoivan lapsia. Vaikka lasten tehtäväsuuntautuneisuus esiopettajan arvioiden mukaan vaihteli eri kirjoituskerroilla, se oli kuitenkin keskimäärin melko korkeaa. Lapset itse arvioivat Kirjoittamalla lukemaan -tuokiot keskimäärin mielekkäiksi. Tulokset osoittivat myös, että Kirjoittamalla lukemaan -tuokioilla esiintyi yhteistoiminnallista, epäsymmetristä ja hajautettua vertaistyöskentelyä. Vertaistyöskentelymuodot vaihtelivat jonkin verran eri kirjoituskerroilla. Kun tarkasteltiin kaikkien parien kolmea kirjoituskertaa, havaittiin yhteistoiminnallista vertaistyöskentelyä esiintyvän eniten. Lisäksi tulokset osoittivat, että yhteistoiminnallisen vertaistyöskentelyn ajallinen osuus lisääntyi jo kolmen kirjoituskerran aikana.