640 resultados para kevyt liikenne
Resumo:
Suunnitelmassa laadittiin liikenneympäristön parantamissuunnitelmat Juvan ja Rantasalmen kuntien alueille. Suunnitelman tavoitteena oli selvittää liikenneturvallisuuden ongelmakohteet, suunnitella toimenpiteet ja laatia toimenpiteiden toteuttamisohjelma. Suunnitelmaan liitettiin mukaan myös erikseen suunnitellut Joroisten alueen toimenpiteet. Juvan ja Rantasalmen liikenneturvallisuusongelmia kartoitettiin kuntien asukkaille ja koululaisille suunnatuilla kyselyillä ja sidosryhmähaastatteluilla sekä analysoimalla onnettomuustietoja. JJR-kuntien (Joroinen, Juva, Rantasalmi) vuonna 2008 asetetut liikenneturvallisuustavoitteet tarkistettiin. Toimenpiteet suunniteltiin vastaamaan asetettuja tavoitteita. Suunnittelun painopisteinä olivat taajamien keskusta-alueet ja niiden lähialueet lähiliikkumisympäristöineen sekä erityisesti koulujen ympäristöt keskustassa ja haja-asutusalueella. Liikenneympäristön parantamiseksi tehtiin toimenpide-esitykset Juvalla 55 kohteeseen ja Rantasalmella 32 kohteeseen. Molempien kuntien keskusta-alueille esitettiin myös nopeusrajoitusten ajoratamaalausten lisäämistä, asuinalueiden nopeusrajoitusten laskemista 30 km/h:iin, näkemäraivauksia sekä esteettömyyteen liittyviä toimenpiteitä. Haja-asutusalueille esitettiin mm. valtateiden liikenneturvallisuuden parantamista pienin toimenpitein sekä säännöllisiä tienvarsiraivauksia. Lisäksi molempiin kuntiin esitettiin yleisiä periaatteita koskien mm. hidasteiden käyttämistä ja mopoilun kieltämistä keskusta-alueen kevyen liikenteen väylillä. Kiireellisimpinä toimenpiteinä esitettiin kuntien keskustassa olevien koulujen ja niiden lähiympäristöjen liikennejärjestelyjen parantamista. Toimenpiteet jaettiin kolmeen ohjeelliseen kiireellisyysluokkaan sekä ns. pikatoimenpiteisiin. Toteuttamisohjelmaan sisältyvien toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat Juvalla yhteensä noin 1,9 milj. € ja Rantasalmella noin 0,9 milj. €. Liikenneturvallisuustyö on tehokkainta, kun resursseja suunnataan sekä liikenneympäristön parantamiseen että liikenneturvallisuuden koulutus-, tiedotus- ja valistustyöhön. Koulutuksen, tiedotuksen ja valistuksen toimenpiteet on esitetty vuonna 2008 valmistuneessa erillisessä JJR-kuntien yhteisessä suunnitelmassa. Suunnitelman toteutumista seurataan kuntien yhteisessä liikenneturvallisuustyöryhmässä, joka kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa.
Resumo:
Työssä kartoitettiin mahdollisuudet nollavisiokeskuksen toteuttamiseksi Paimion ajoharjoitteluradan yhteyteen yhteistyössä Varsinais-Suomen Ajoharjoittelurata Oy:n, ELY-keskuksen ja Liikenneturvan kanssa. Työn lopputuloksena syntyi tarveselvitys ajoharjoitteluradan liikenneturvallisuusnäyttelyn uudistamisesta nollavision hengessä sekä nollavisioreitin toteuttamisesta. Suunnittelun taustalla olivat EU:n liikenneturvallisuustavoitteet: ylinopeuksien vähentäminen, turvalaitteiden käytön lisääminen ja liikenneraittius. Suunnittelu pohjautui Norjan Lillehammerin vastaavanlaisen nollavisiokeskuksen sisältöön ja Lillehammerin nollavisioreittiin sekä kokemuksiin niiden toteuttamisesta. Työssä esitettiin ideoita Paimion ajoharjoitteluradan liikenneturvallisuuskeskuksessa olevan näyttelyn uudistamiseksi. Ideoita näyttelyyn haettiin Lillehammerin nollavisiokeskuksesta. Nollavisiokeskuksella haettiin Suomen liikenneturvallisuusvision ja -tavoitteiden konkretisoitumista. Tavoitteena on opettaa liikennekäyttäytymistä omien kokemusten kautta sekä muokata etenkin koululaisten ja nuorten asenteita liikenteessä. Työssä suunniteltiin kaksi nollavisioreittiä Paimion ajoharjoitteluradan yhteyteen. Toinen reitti kulkee Paimiosta Turkuun ja toinen Salosta Paimioon. Ajo-opetuksen ajoharjoittelukerralla on tarkoitus tutustua liikenneturvallisuutta parantaviin toimenpiteisiin tieympäristössä ajamalla nollavisiolenkki ajo-oppilaiden kanssa läpi ja keskustelemalla mikä on toimenpiteen tavoite. Reitit on suunniteltu siten, että ne on mahdollista ajaa kahden autokoulun ajotunnin aikana. Nollavisioreittien punainen lanka on onnettomuuksien estäminen ja niiden seurauksien lieventäminen. Näin ollen reittien varrella sijaitsevat kohteet on jaettu teemoihin onnettomuustyyppien mukaan.
Resumo:
Heinäveden reitti kuuluu valtioneuvoston hyväksymään luetteloon valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista. Näille alueille laaditaan maisemanhoitosuunnitelmia, joiden ohjaamina tunnistettuja maisema-arvoja voidaan eri toimijoiden yhteistyöllä ylläpitää, hoitaa ja palauttaa. Heinäveden reitti kulkee Heinäveden, Savonlinnan, Varkauden ja Enonkosken kuntien alueilla Vuoksen vesistön keskivaiheilla. Se on maisemallisesti monipuolisimpia sisävesiliikenteen reittejä Suomessa ja siihen liittyy monia arvokkaita liikenne- ja teollisuushistoriallisia muistomerkkejä. Reitin merkitys kasvoi erityisesti 1800- ja 1900-luvun taitteessa, kun Vuoksen vesistön laaja kanavaverkosto toteutettiin. Esisuunnitelman tavoitteena on tunnistaa reitin tärkeät ja sille ominaiset piirteet, kohdentaa ne paikallisesti ja esittää sekä perustella ne alueet, joille yksityiskohtainen maisemanhoitosuunnitelma laaditaan. Reitiltä on selvitetty laajan lähdeaineiston perusteella maisemakokonaisuudet, luontoarvot ja suojelukohteet, asutuksen, teollisuuden ja liikenteen historian piirteet sekä alueen maankäyttö, kaavatilanne, matkailu ja palvelut. Alueen kaavoista tärkein on laaja-alainen Heinäveden reitin rantaosayleiskaava vuodelta 2002. Johtopäätöksinä selvityksistä on todettu reitillä olevan merkittäviä luontoarvoja, jotka jaksottuvat kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kanavajaksojen ja teollisen historian ympäristöjen kanssa vuorotellen. Reitille ja sen imagolle merkityksellisintä ovat maisemalliset ja toiminnalliset solmukohdat, joita ovat erityisesti kanavat ja niiden ympäristöt. Esisuunnitelmassa on tunnistettu seitsemän kohdealuetta, joille esitetään laadittavaksi tarkemmat maisemanhoitosuunnitelmat. Maisemanhoitosuunnitelmat kohdistetaan alueille, joilla on maisemallisten arvojen rinnalla kulttuuri- ja teollisuushistoriallisia tai muita, yleensä ihmisen käden luomia arvoja. Näiden lisäksi kahdeksanneksi suunnittelukohteeksi on esitetty yleispiirteisempää luonnonmaiseman hoitosuunnitelmaa, jossa tarkastellaan arvokasta vesistömaisemaa kokonaisuutena, metsien merkitystä lähi- ja kaukomaisemassa sekä esitetään metsänhoidon toimenpide-ehdotuksia maisemallisten arvojen ylläpitämiseksi.
Resumo:
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa virkatyönä valmisteltu elinkeinokalatalouden (ammattikalastus, vesiviljely, kalanjalostus, tukkukauppa) kehittämisohjelma esittelee alan nykytilaa, ongelmia, kehittämistarpeita sekä toimenpide-ehdotuksia alan kehittämiseksi. Elinkeinokalataloudessa on tapahtunut monia muutoksia. Kalan käsittely- ja valmistustaidot ovat siirtymässä yhä enemmän kodista yrityksiin. Matka tuottajalta lopputuotemarkkinoille on pidentynyt ja monimutkaistunut. Ammattikalastuksen väheneminen ja kannattavuusongelmat ovat uhkaamassa järvikalan saatavuutta. Ruokakalatuotantoon tähtäävä vesiviljely on myös vähentynyt Pohjois-Karjalassa. Norjalainen lohi ja kirjolohi ovat korvanneet kotimaista kalaraakaaineen saantia. Kalanjalostuksen kehitys on ollut kovasta kilpailutilanteesta huolimatta maakunnassa pääosin myönteistä. EU:n rahoitusjärjestelmän avulla maakunnan elinkeinokalatalouden rakenteita on pystytty kehittämään merkittävästi (mm. kalasatamat, jäähileasemat, yritysinvestoinnit). Pohjois-Karjalan elinkeinokalatalouden kehittämisessä tärkeää lähitulevaisuudessa on: - Maakunnan ammattikalastussaaliin lisääminen, jalostusasteen nostaminen, jatkojalostuksen lisääminen ja monipuolistaminen. - Vesiviljelytuotannon lisääminen ja monipuolistaminen sekä yleisten toimintaedellytysten kehittäminen. - Markkinoinnin (maakunnallinen, valtakunnallinen sekä kansainvälinen taso) tehostaminen. - Ekologisesti, taloudellisesti ja eettisesti kestävän kalantuotannon varmistaminen. - Elinkeinokalatalousalan sisäisen ja ulkoisen yhteistyön vahvistaminen. - Innovaatioiden käyttöönoton ja yritysosaamisen edistäminen. Elinkeinokalatalouden merkittäviin kehittämistuloksiin pääseminen edellyttää laajaa sitoutumista ja yhteisiä ponnisteluja.
Resumo:
Raportissa on arvioitu Etelä-Savon talouden materiaalivirrat. Arviointimenetelmän pohjana on Etelä-Savon aluetalouden tuotantorakenteen ja tuotevirtojen rahamääräinen arviointi panos-tuotosmenetelmällä. Etelä-Savon omasta luonnosta otettujen luonnonvarojen määrät on saatu pääasiassa eri tilastolähteistä. Tuonnin materiaalivirrat sekä luonnonvarojen käyttö aluetaloudessa ja vientiin on arvioitu rahamääräisten tuotevirtojen perusteella. Etelä-Savon luonnonvarojen kokonaiskäyttö oli vuonna 2007 yhteensä 14,9 Mt (miljoonaa tonnia), josta tuontituotteisiin sisältyvä luonnonvarojen käyttö oli 5,8 Mt ja Etelä-Savon omasta luonnosta otettujen luonnonvarojen käyttö 9,1 Mt. Omien luonnonvarojen osuus kokonaiskäytöstä oli Etelä-Savossa korkea, 61 %, kun se koko maassa oli alle puolet, 46 %. Puun osuus Etelä-Savon omien luonnonvarojen käytöstä oli 4,5 Mt eli noin puolet. Toinen suuri luonnonvarojen käytön ryhmä oli sora ja murske, yhteensä 2,5 Mt. Maatalouden osuus luonnonvarojen käytöstä jäi verraten vähäiseksi, 0,4 Mt. Kun Etelä-Savon luonnonvarojen kokonaiskäytöstä vientiin meni 5,8 Mt, yksityisen ja julkisen kulutuksen osuus oli 3,1 Mt sekä investointeihin 3,6 Mt. Väkilukuun suhteutettuna Etelä-Savon luonnonvarojen kokonaiskäyttö oli 94 tonnia/asukas vuonna 2007, joka on hieman matalampikuin koko Suomessa keskimäärin, 104 tonnia/asukas.
Resumo:
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnittelussa eli LUMO-yleissuunnittelussa on tavoitteena maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden säilyminen sekä luonnon ja vesistöjen tilan parantaminen. Maatiloilta etsitään kohteita, joilla on merkitystä luonnon monimuotoisuudelle tai vesiensuojelulle ja joille voidaan hakea maatalouden ympäristötuen erityistukia. Maanviljelijöitä halutaan kannustaa tekemään työtä maaseutuympäristön säilymisen puolesta ja hakemaan tälle työlle korvausta erityistukien muodossa. LUMO-yleissuunnitteluun sisältyvät seuraavat maatalouden ympäristötuen erityistukityypit: luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen, perinnebiotooppien hoito, suojavyöhykkeen perustaminen ja hoito, monivaikutteisen kosteikon hoito sekä pohjavesialueiden peltoviljely. Lisäksi ei-tuotannollisten investointien tuki perinnebiotooppien alkukunnostukseen ja kosteikkojen perustamiseen. Nämä kaikki vaativat hakemuksen lisäksi tarkemman suunnitelman. LUMO-yleissuunnitelma tehdään yhdelle rajatulle alueelle kerrallaan, vuonna 2010 Rantasalmen Haapaselän eteläisille ranta-alueille. LUMO-yleissuunnittelun maastotöiden yhteydessä tältä alueelta löytyi jo tiedossa olevien arvokkaiden kohteiden lisäksi useita arvokkaita perinnebiotooppeja, luonnon monimuotoisuuskohteita sekä kosteikon tai suojavyöhykkeen paikkoja. Runsaasti löytyi myös historiallisen ajan muinaisjäännöksiä, kuten kiviaitoja ja kaskikiviraunioita. Suunnittelualueelta löytyi yhteensä jo tiedossa olevat arvot mukaan luettuina noin 90 kpl luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohdetta, noin 30 kpl perinnebiotooppeja, 2,12 km suojavyöhykkeitä, 9,35 ha pohjavesialueiden peltoja sekä 10 kpl mahdollisia kosteikon paikkoja.
Resumo:
Maatalousympäristöt ovat monimuotoisia ja luonnoltaan arvokkaita. Maiseman- ja luonnonhoidon yleissuunnitelma eli MALU-suunnitelma pyrkii edistämään maaseudun maisemanhoitoa ja maatalousympäristön luonnon monimuotoisuutta sekä parantamaan vesistöjen tilaa. Viljelijöitä halutaan kannustaa tekemään työtä maaseutuympäristön säilymisen puolesta. Lisäksi heitä halutaan rohkaista hakemaan erityistukia, jotta rahallinen korvaus tehdystä työstä johtaisi pitkäjänteiseen ja oikeanlaiseen hoitoon. Enonkoskella Karvilan ja Muholan seudulla on useita karjatiloja suhteellisen yhtenäisellä alueella. Maatiloilta etsittiin erityistukikelpoisia kohteita, joilla on merkitystä luonnon monimuotoisuudelle, maisemalle tai vesiensuojelulle. Suunnitelmassa esitetään kohteille yleispiirteiset hoitosuositukset, kerrotaan hoitomenetelmistä ja erityistukimahdollisuuksista. MALU-suunnittelu on osa EU:n maaseuturahaston rahoittamaa hanketta Härkää sarvista – luonnon ja maiseman hoitoa laiduntamalla. Etelä-Savossa laaditaan hankkeen aikana kolme MALU-suunnitelmaa, joista Enonkosken suunnitelma on ensimmäinen. Härkää sarvista -hanke toimii Etelä-Savon lisäksi Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Hankkeessa toimivat yhteistyössä alueelliset ELY-keskukset ja ProAgriat. Hankeaika on 1.6.2009-31.5.2012.
Resumo:
Varkaus-Pieksämäki-seudun liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu Varkauden ja Pieksämäen kaupunkien sekä Joroisten, Leppävirran ja Heinäveden kuntien alueelle. Suunnitelmassa on määritetty yhteiset seudulliset liikenneturvallisuuden ja esteettömyyden parantamista koskevat periaatteet sekä niiden ja kuntakohtaisten erityispiirteiden ohjaamina tarkemmin kuntakohtaiset liikenneympäristön parantamissuunnitelmat sekä liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat. Lisäksi suunnitelmassa on määritetty kuntakohtaiset kevyen liikenteen laatukäytävät. Kuntakohtaiset liikenneympäristön parantamistoimenpiteet on jaettu pieniin pikatoimenpiteisiin, varsinaisiin liikenneturvallisuustoimenpiteisiin sekä suurempiin ns. erillishankkeisiin. Toimenpiteiden toteuttaminen on vaiheistettu pikatoimenpiteiden ohella kolmeen ohjeelliseen kiireellisyysluokkaan; vuosina 2010-2013 ja 2014-2017 sekä vuoden 2018 jälkeen toteutettavat toimenpiteet. Toimenpiteistä on esitetty raportissa lyhyet yleiskuvaukset sekä tarkemmat, helposti päivitettävissä olevat toimenpidekartat ja –taulukot. Liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat on laadittu Varkauteen, Pieksämäelle, Leppävirralle ja Heinävedelle. Joroisten osalta toimintasuunnitelmat on laadittu vuonna 2007 yhdessä Rantasalmen ja Juvan kuntien kanssa eikä niitä uusittu tämän työn yhteydessä. Suunnitelmat laadittiin muutoin kuntakohtaisesti kaikkiin hallintokuntiin. Lisäksi määriteltiin kuntakohtaisten liikenneturvallisuustyöryhmien toimintamallit ja ryhmien tehtävät. Raportissa on esitetty myös liikenneturvallisuustyön seurannan toimintatavat. Raportin lisäksi työstä on laadittu aikaisempaa laajempi sähköinen oheisaineisto. Aineistossa on esitetty raporttia tarkemmin kuntakohtaiset aineistot.
Resumo:
Palvelukohteilla tarkoitetaan tienkäyttäjille palveluja tarjoavia palveluyrityksiä ja -toimintoja. Palvelukohteiden opastukseen käytetään erilaisia opastusmerkkejä ja kohdetunnuksia. Opastusmerkkien asettaminen ja ylläpito ovat yleensä opastettavan kohteen ylläpitäjän vastuulla. Opastusmerkit edellyttävät tienpitäjän lupaa. Vuonna 2007 palvelukohteiden viitoitusuudistuksessa laajennettiin opastusmerkeissä ruskean värin käyttöä, lisättiin kohdetunnusten määrää ja otettiin käyttöön uusia opastusmerkkejä. Myös palvelukohteiden viitoitusohjeita ja yleisiä viitoitusperiaatteita tarkistettiin. Suunnitelman tavoitteena on saada alueelle yhtenäinen, selkeä ja ajallisesti kestävä palvelukohteiden viitoitusjärjestelmä, joka helpottaa tienkäyttäjiä löytämään tarvitsemansa palvelut. Suunnittelualue käsittää Mikkelin kaupungin ja Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pertunmaan, Puumalan ja Ristiinan kunnat. Suunnitelmaa laadittaessa on käytetty Tiehallinnon vuonna 2007 uusittuja ohjeita ”Palvelukohteiden alueellisen opastussuunnitelma laatiminen” ja ”Palvelukohteiden viitoitus”.
Resumo:
Mikkelin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu rinnan seudun rakennemallityön kanssa. Samanaikaisesti on laadittu myös Itä-Suomen liikennestrategiaa. Edellä mainitut työt ovat yhdessä valtakunnallisten alueidenkäyttö- ja liikennepoliittisten tavoitteidenja linjausten, maakunnallisten tavoitteiden sekä seudun erityispiirteiden kanssa muodostaneet suunnittelun keskeisen lähtökohdan. Suunnitelma on laadittu Mikkelin kaupungin sekä Juvan, Kangasniemen, Ristiinan, Hirvensalmen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kuntien muodostamalle talous- ja työssäkäyntialueelle. Mukana suunnittelussa ovat olleet kuntien, Pohjois- ja Etelä-Savon ELY-keskusten sekä Etelä-Savon maakuntaliiton edustajat. Suunnitelman tavoitteena on ollut löytää tehokkaat toimenpiteet, joilla liikennejärjestelmä parhaiten tukee seudun kehittymistä. Suunnitelmalla on pyritty luomaan myös selkeä ja yksimielinen pohja toimenpiteiden tarkemmalla suunnittelulle ja toteuttamiselle. Keskeinen tavoite on ollut luoda toimintatavat jatkuvalle seudulliselle liikenteen suunnitteluyhteistyölle. Seudun kehittymisen kannalta on tärkeää, että liikennejärjestelmän kehittämistarpeet pystytään priorisoimaan ja osoittamaan rajalliset resurssit seudun kannalta keskeisten kilpailukykytekijöiden, niin arjen hyvinvoinnin kuin elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantamiseen. Keskeiset kehittämistarpeet kohdistuvat Mikkelin seudun ulkoisen saavutettavuuden parantamiseen (koskien erityisesti pääkaupunkiseudun ja Pietarin suuntia), taajamissa tapahtuvan liikkumisen autoriippuvaisuuden vähentämiseen, kaikkien väestöryhmien itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksien parantamiseen, haja-asutusalueiden henkilöautoilun olosuhteiden turvaamiseen sekä logistiikkaalueiden kehittämiseen. Lisäksi seudun toimijoiden välisessä liikennejärjestelmäyhteistyössä on kehitettävää. Kehittämisessä tulee ottaa huomioon myös seudun rakennemallityössä esitetyt painotukset. Turvallisten ja sujuvien arjen matkojen osalta tulee seudun ulkoista saavutettavuutta parantaa erityisestiSavon radan junaliikennettä sekä valtatietä 5 kehittämällä. Myös valtatien 13 kehittäminen on tärkeää. Seudun sisäisessä liikkumisessa painotetaan kestävien kulkutapojen käytön edistämistä – siellä, missäse on realistista. Joukkoliikenteen palvelutason parantamistoimenpiteet kohdistetaan maankäytön kehittämisen sekä työ- ja opiskelumatkaliikkumisen kannalta keskeisiin suuntiin sekä Mikkelin paikallisliikenteeseen. Kävelyn ja pyöräilyn houkuttelevuutta ja turvallisuutta parannetaan taajamakeskustoissa sekä yhdyskuntarakenteen tiivistämisen kannalta potentiaalisilla alueilla ja keskeisillä työpaikka-alueilla. Haja-asutusalueilla liikkuminen turvataan henkilöautoliikenteen olosuhteet varmistamalla sekä uudentyyppisillä julkisen liikenteen ratkaisuilla. Liikenneturvallisuutta ja esteettömyyttä parannetaan priorisoidusti. Kunnossapidossa keskitytään päivittäisen liikennöitävyyden turvaamiseen. Myös tieto- ja älyliikenteen keinot tulee ottaa tehokkaasti käyttöön. Elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta keskeistä on kehittää kuljetusten kustannustehokkuutta erityisesti rataverkolla ja eri kuljetusmuotojen solmupisteissä. Vesiliikenteen kilpailukykyä kehitetään osana Itä-Suomessa tehtävää kehitystyötä. Aluelogistiikkaa kehitetään logistisia toimintoja keskittämällä sekä logistiikkaosaamista ja –yhteistyötä lisäämällä. Vähäliikenteisentiestön liikennöitävyys turvataan elinkeinoelämän täsmähoitokohteisiin panostamalla. Lisäksi Helsingin ja Pietarin yhteyksien sujuvuutta kehitetään pitkäjänteisesti yhteistyössä muun Itä-Suomen kanssa. Myös seudun sisäisen työmatkaliikenteen sujuvuuteen kiinnitetään huomiota. Yhteistyön ja toimintamallien kannalta keskeistä on jatkuvan ja organisoidun kehittämistyön varmistavan seudullisen liikennejärjestelmätyöryhmän perustaminen. Lisäksi liikennettä ja maankäyttöä käsittelevien seutu- ja kuntatason työryhmien toimintaa tulee kehittää sekä vaikuttaa liikennejärjestelmän kehittämistä koskevan alueellisen päätösvallan lisäämiseen. Suunnitelman keskeisimpien toimenpiteiden edistämisestä ja toteuttamisesta ehdotetaan laadittavaksi jatkossa seudulle yhteinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus.
Resumo:
Suojelusuunnitelma on laadittu Kerimäen/Punkaharjun Kulennoisharjun pohjavesialueelle EAKR-osarahoitteisessa Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi -hankkeessa. Hankkeen muut rahoittajat ovat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos, Pieksämäen Vesi, Savonlinnan Vesi ja JJR (Juva-Joroinen-Rantasalmi). Pohjavesialueella on Punkaharjun kunnan varavedenottamo. Kulennoisharju on luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi selvityskohteeksi. Pohjavesialueella on ollut laajamittaista maa-ainestenottoa ja muutamia asfaltti-, murskaus- ja sora-asemia. Alueella toimii myös betonitehdas. Suojamaakerrospaksuudet ovat paikoin ohuet. Alueella on vain vähän asutusta, lähinnä loma-asuntoja vesistöjen rannoilla. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Vanhat maa-ainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. Etelä-Savon ELY-keskuksen tulisi olla seurantaryhmän koollekutsuja. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulee viedä Savonlinnan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Resumo:
Suojelusuunnitelma on laadittu Sulkavan Rauhaniemen ja Kirkkokankaan pohjavesialueille EAKR osarahoitteisessa Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi -hankkeessa. Hankkeen muut rahoittajat ovat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos ,Pieksämäen Vesi, Savonlinnan Vesi ja JJR (Juva-Joroinen-Rantasalmi). Rauhaniemi on luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi riskikohteeksi ja huonoon tilaan. Alueella on kaksi käytöstä poistettua vedenottamoa. Rauhaniemen vedenottamo on suljettu pintaveden päästyä kaivoon vesijohtokaivannon kautta. Kukkapään vedenottamo on suljettu vedestä löytyneiden kloorifenoleiden vuoksi. Kloorifenolit ovat peräisin vanhalta saha-alueelta. Kukkapään saha-alueella pohjaveden tarkkailua tulisi muuttaa siten, että havaintopisteistä otettaisiin esim .kahdesti vuodessa näytteet. Tämän lisäksi esimerkiksi joka kolmas vuosi tehtäisiin laajempi näytteenotto. Laajemman näytteenottovuoden aikana näytteitä otettaisi esimerkiksi joka toinen tai joka kolmas kuukausi. Alueella tulisi tehdä myös pidempiaikainen koepumppaus, jolla selvitettäisiin pumppauksen vaikutuksia pohjaveden kloorifenolipitoisuuksiin. Kirkkokankaan pohjavesialueella on Sulkavan kunnan uusin vedenottamo. Alue on pääosin luonnontilainen. Alueen laidalla kulkee yhdystie 4371. Tien ja vedenottamon välissä on Kirkkolampi, johon voi tiellä tapahtuvan onnettomuuden yhteydessä päästä haitta-aineita. Tie on riski pohjavedelle mahdollisten onnettomuuksien takia, sillä vettä saattaa imeytyä ottamolle Kirkkolammen kautta. Pohjavesialueen kautta tapahtuvat vaarallisten aineiden kuljetukset tulisi selvittää ja laatia toimintaohjeet onnettomuustilanteiden varalle. Pohjavesialueet tulee merkitä hyvin teiden varsiin ja selvittää mahdollisuudet rakentaa tiesuojaus Kirkkolammen kohdalle. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Vanhat maa-ainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. Etelä-Savon ELY-keskuksen tulisi olla seurantaryhmän koollekutsuja. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulee viedä Sulkavan kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Resumo:
Liikenteen hallinnan ja telematiikan yleissuunnitelma käsittää valtakunnallisesti ja seudullisesti merkittävän valtatien 5 osuuden Kuopion Matkuksen eritasoliittymästä Siilinjärven kantateiden 75 ja 77 eritasoliittymään. Tiejakson pituus on noin 35 kilometriä ja se voidaan jakaa kolmeen osuuteen: • Eteläisin osuus Matkus – Kellolahti muodostaa osan Kuopion kaupungin sisäisestä liikenteen runkoväylästöstä. Osuuden liikennemäärät nousevat ennustetilanteessa korkeiksi huipputuntien aikana, jolloin liittymien jonot voivat ylettyä ajoittain valtatielle asti. • Keskimmäiselle osuudelle Kellolahti – Rissala on laadittu Päiväranta - Vuorela tiehankkeen yhteydessä liikenteen hallinnan rakennussuunnitelma, johon tässä suunnitelmassa on esitetty muutostarpeet järjestelmän yhteensovittamiseksi osaksi muita osuuksia. • Pohjoisin osuus Rissala - Siilinjärvi on pääsääntöisesti 120 km/h -moottoritieosuutta ja kulkee osittain pohjavesialueella, jossa joudutaan vähentämään suolausta. Järjestelmä on suunniteltu tilanteeseen, jossa tiejakson vuoteen 2020 mennessä toteutettavaksi esitetyt toimenpiteet ovat toteutuneet. Keskeisiä liikenteen hallinnan toimintoja ovat: • kattava liikenteen ja kelin seuranta, • liikenteen ohjaus • häiriötilanteista tiedottaminen ja • reittiopastus. Järjestelmän tievarsilaitteet koostuvat vaihtuvista nopeusrajoitusmerkeistä (90 kpl), varoitusmerkkien ja nopeusrajoitusmerkkien yhdistelmistä (24 kpl) ja varoitusmerkin ja tekstitaulun yhdistelmistä (13 kpl) sekä sään, kelin ja liikenteen seurantalaitteistosta. Keskikaistan kulkuaukot suljetaan käsikäyttöisin puomein. Liikenteenhallintajärjestelmän ohjauksessa hyödynnetään sekä keli- että liikennetilannetietoa. Järjestelmän tiedonsiirto perustuu kuitupohjoiseen tiedonsiirtoverkkoon. Järjestelmän kustannusarvio on noin 5,2 milj. euroa. Telematiikka on tarkoitus toteuttaa edellä mainittuina urakkaosuuksina Päiväranta – Vuorela -tiehankkeen loppuvaiheessa vuonna 2013. Ennen kilpailutusta tulee yleissuunnitelma tarkentaa rakennussuunnitelmiksi ja jo laadittu rakennussuunnitelma päivittää. Kellolahti – Rissala -osuuden telematiikkavalmius toteutetaan maarakennustöiden yhteydessä vuoden 2011 loppupuolella. Korvausinvestointivaiheessa noin vuonna 2020 selvitetään järjestelmän laajennustarpeet.