Potilasopas lonkan tekonivelleikkauksesta

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tuottaa potilasopas lonkan tekonilvelleikkaukseen menevälle potilaalle. Työmme on osa Helsingin ammattikorkeakoulun ja Länsi-Tallinnan Keskussairaala Oy:n StaLT-yhteistyöhanketta. Tuottamamme opas on tarkoitettu Pelgulinnan sairaalan ortopedisen vuodeosaston tekonivelleikkauspotilaille ja sen tavoitteena on antaa potilaille konkreettista tietoa, parantaa hoitotyön laatua ja lievittää potilaiden pelkoja. Työmme koostuu tutkittuun tietoon perustuvasta kirjallisesta osuudesta ja sen pohjalta tehdystä potilasoppaasta. Aineiston kerääminen aloitettiin syksyllä 2006 ja työ valmistui syksyllä 2007. Lähdeaineistona käytettiin hoitotieteellistä kirjallisuutta ja lääketieteellisiä julkaisuja. Pelgulinnan sairaalassa tehdään vuosittain noin 120 lonkan tekonivelleikkausta. Tyypillisesti lonkan tekonivelleikkaukseen saapuva potilas on iäkäs nainen, joka sairastaa nivelrikkoa. Onnistunut lonkan tekonivelleikkaus vaatii potilaalta hyvää valmistautumista leikkaukseen sekä motivaatiota kuntoutumiseen. Onnistuessaan leikkaus parantaa potilaan elämänlaatua ja toimintakykyä. Teoriaosuudessa käsiteltiin lonkan rakennetta, nivelrikkoa, tekonivelen materiaaleja ja kiinnitysmenetelmiä, potilaan hoitoa ja ohjausta ennen ja jälkeen leikkauksen sekä potilasoppaan laadintaa.

Suvaitsevaisuus koulumaailmassa : toimintakokonaisuus viidennen luokan oppilaille

Toiminnallisen opinnäytetyömme tarkoituksena oli järjestää kolmen toimintakerran kokonaisuus Ruusutorpan koululla. Toiminnan kohderyhmänä olivat viidennen luokan oppilaat. Toiminnan aiheena oli suvaitsevaisuuden käsitteleminen. Keskeisimpiä käsitteitä toiminnassamme olivat erilaisuus ja ennakkoluulot. Opinnäytetyömme tuotoksena on kolmen toimintakerran toimintakokonaisuus. Opinnäytetyömme lähtökohtana oli Ruusutorpan koulun tarve käsitellä suvaitsevaisuutta oppilaiden kanssa. Työmme teoriana oli Jean Piaget'n ajattelun kehittymisen teoria. Keskityimme käsittelemään teoriassa 11-vuotiaiden ajattelun kehittymisen tasoja. Suunnittelimme toimintakertamme teoriaa apuna käyttäen. Toteutimme toimintakerrat keväällä 2007. Toimintakerroille osallistui 14-19 11-vuotiasta oppilasta. Toiminnassa hyödynsimme erilaisia toiminnallisia menetemiä sekä ryhmätyöskentelyä. Toiminnan ohessa havainnoimme oppilaita ja kirjasimme heidän ajatuksiaan aiheesta. Havaintojen perusteella koemme, että suvaitsevaisuuden käsitteleminen koulussa on oppilaille vierasta. Vaikka oppilaat suhtautuivat erilaisuuteen positiivisesti, eivät he välttämättä ymmärtäneet käsittelemiemme teemojen sisältöä. Mielestämme suvaitsevaisuutta olisi tärkeää käsitellä koulussa, jotta nämä asiat tulisivat oppilaille tutummiksi. Koemme, että aihetta on hyvä käsitellä toiminnan kautta.

Vitamin B12 Deficiency in the aged: Laboratory Diagnosis, Prevalence and Clinical Profile

B₁₂-vitamiinin puute iäkkäillä: laboratoriodiagnostiikka, yleisyys ja yhteys sairastavuuteen Tausta: B12-vitamiinin puute on yleistä iäkkäillä ja se tulisi todeta riittävän varhaisessa vaiheessa palautumattomien vaurioiden estämiseksi. On epäselvää pitäisikö diagnostiikka kohdistaa tiettyihin riskiryhmiin vai mahdollisesti seuloa valikoimatonta vanhusväestöä. Myöskään yksimielisyyttä laboratoriotutkimusten valinnasta ei ole. Tavoitteet: Tutkimuksen tarkoituksena oli evaluoida uutta HoloTC RIA menetelmää ja tuottaa viitearvot sille, selvittää B12-vitamiinin puutteen yleisyys, yhteys sairastavuuteen ja mahdolliset riskitekijät suomalaisessa vanhusväestössä, arvioida munuaisfunktion vaikusta B12-vitamiinin puutteen laboratoriotutkimuksiin ja näiden perusteella ehdottaa suomalaiseen terveydenhuoltoon sopivaa laboratoriotutkimusstrategiaa. Aineisto ja menetelmät: Liedon iäkkäät -tutkimuksen vanhusaineisto on edustava otos yhden kunnan yli 65-vuotiaasta väestöstä, yhteensä 1260 henkilöä. Tutkittavat kävivät lääkärintarkastuksessa, ja heistä on käytettävissä runsaasti laboratoriotutkimuksia sekä tiedot sairauksista, ruokavaliosta, lääkkeiden ja vitamiinivalmisteiden käytöstä, dementiaseula ja depressiokysely. Viitearvoaineistoa varten kerättiin näytteet 84 vapaaehtoisesta terveestä aikuisesta ja menetelmäevaluaatiota varten 107 sairaalapotilaasta. Tulokset: HoloTC RIA menetelmän toistettavuus oli hyvä manuaalimenetelmäksi. 95%:n viiteväli holotranskobalamiinille oli 37-171 pmol/l. Kaikilla tutkittavilla, joilla oli muilla laboratoriotutkimuksilla osoitettu todennäköinen B12-vitamiinin puute, myös holotranskobalamiini oli viitealueen alarajaa pienempi. Suurentuneella kystatiini C-pitoisuudella osoitettu munuaisten vajaatoiminta korreloi voimakkaasti homokysteiinin (rs=0.53, p<0.001) ja metyylimalonihapon (rs=0.27, p<0.001) pitoisuuksiin, mutta ei kokonais-B12-vitamiinin (rs=- 0.04, p=0.227) tai holotranskobamiinin (rs=-0.01, p=0.817) pitoisuuksiin. Suomalaisessa vanhusväestössä B12-vitamiinin puutteen prevalenssi oli 12%. Kokonais- B12-vitamiinin pitoisuus oli matala (<150 pmol/l) 6%:lla. Miessukupuoli (OR 1.9, 95% CI 1.2-2.9), ikä ≥75 (OR 2.2, 95% CI 1.4-3.4) ja maitotuotteiden välttäminen (OR 2.3, 95% CI 1.2-4.4) lisäsivät B12-vitamiinin puutteen riskiä, mutta anemia (OR 1.3, 95% CI 0.7-2.3) tai makrosytoosi (OR 1.2, 95% CI 0.6-2.7) eivät. Päätelmät: Diagnosoimaton B12-vitamiinin puute on yleistä iäkkäillä, mutta kliinisesti merkityksellistä spesifistä riskiryhmää ei löydy. Koska anemian ja makrosytoosin puuttuminen ei poissulje B12-vitamiinin puutetta ja munuaisten vajaatoiminta heikentää metabolisten merkkiaineiden käyttökelpoisuutta, kokonais-B12-vitamiinia suositellaan ensisijaiseksi laboratoriotutkimukseksi epäiltäessä B12-vitamiinin puutetta ja tarvittaessa varmentavina tutkimuksina käytetään homokysteiiniä ja holotranskobalamiinia.

Koskettava tunne : hyvän hetken päiväkirja varhaista vuorovaikutusta tukevana oma-apumenetelmänä

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli analysoida alle 1-vuotiaiden vauvojen äitien päiväkirjoja ja selvittää, millaisena varhainen vuorovaikutus näyttäytyy päiväkirjojen tekstien perusteella. Kehitimme yhteistyössä Heikki Waris -instituutin kanssa Hyvän hetken päiväkirjan, jonka rakenne perustuu voimavarakeskeisyyteen ja myönteiseen ajatteluun. Arvioimme päiväkirjan käyttökelpoisuutta varhaista vuorovaikutusta tukevana oma-apumenetelmänä. Hyvän hetken päiväkirja oli testattavana kahdessa erilaisessa äiti-vauva -ryhmässä pääkaupunkiseudulla. Teoreettisena viitekehyksenä ovat opinnäytetyössämme John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria ja Juha Siitosen voimaantumisteoria. Opinnäytetyömme tutkimusote on laadullinen ja äitien tuottamia päiväkirjatekstejä analysoimme sisällönanalyysin keinoin. Käytimme Saara Salon varhaisen vuorovaikutuksen jaottelua. Jaoimme äitien tekstit neljään kategoriaan seuraavasti: tunne perusturvallisuudesta, tunnetilojen säätely ja -yhteensovittaminen, kommunikaation vaikutus ympäristöön ja kehityksen mahdollistaminen. Taustaoletuksena on, että äidin voimaantumisen tukeminen vaikuttaa äiti-vauvasuhteen kehittymiseen myönteisesti. Aineistona oli äitien päiväkirjatekstit ja ryhmäkeskustelun litteroitu materiaali. Opinnäytetyöhömme osallistui 12 äitiä. Heistä kuusi palautti päiväkirjan ja kolme osallistui ryhmäkeskusteluun. Äitien tunnekokemukset olivat pääosin ilon, rakkauden ja onnen tunteita. Vauvojen tunteet olivat enimmäkseen positiivisia. Negatiiviset tunteet liittyivät nälän tarpeen tyydyttämiseen sekä kehityksellisiin haasteisiin. Vuorovaikutus on tekstien perusteella molemminpuolisen mielihyvän ja yhteistyön tuottamaa arjen yhdessäoloa. Äiti kokee iloa ja onnistumista tunnistaessaan vauvan tarpeet ja vastatessaan niihin oikein. Tilanteet eivät ole vain vauvan fysiologisten perustarpeiden tyydyttämistä, vaan sosiaalisten ja psyykkisten tarpeiden tunnistamista ja niihin vastaamista. Ryhmäkeskusteluun osallistuneet äidit, joilla vuorovaikutus vauvaan oli oman arvionsa mukaan kunnossa, kokivat päiväkirjan täyttämisen työlääksi. He kertoivat, että päiväkirjasta jäi mieluisa muisto lapsen varhaisista kehitysvaiheista. Lisäksi äidit oivalsivat prosessin aikana, että hyvä hetki voi olla ihan tavallinen pieni arjen hetki. Tulosten perusteella päiväkirja soveltuu oma-apumenetelmäksi suljettuihin ryhmiin, jos ohjaaja osaa hyödyntää päiväkirjaa keskustelun käynnistäjänä. Päiväkirja sopii menetelmänä parhaiten äideille, joille kirjoittaminen on mielekästä ja avartavaa. Parhaiten päiväkirjasta voivat hyötyä äidit, joilla on tuen tarvetta vuorovaikutussuhteessa vauvaansa.

Tyypin 1 diabetesta sairastava lapsi ja nuori perheessä:

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää sairaanhoitajien keinot tukea ja vahvistaa diabetesta sairastavan lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä hoitoon sitoutumista ja voimavaroja ohjauksessa. Työssä selvitettiin lisäksi lasten ja nuorten insuliinihoidon perusteet sekä hoidon käytännön toteutus. Työ on osa "Perheen voimavaroja vahvistava ohjaus"-opinnäytetyöprojektia, jossa uusitaan HUS:in Jorvin sairaalan lastenosasto L1:n diabetes-perehdytysmateriaali uusia työntekijöitä ja opiskelijoita varten. Opinnäytetyö on kirjallisuuskatsaus, jossa sovellettiin systemoidun kirjallisuuskatsauksen periaatteita. Tehtävänä oli kerätä näyttöön perustuva tietopaketti tyypin 1 diabeteksen insuliinihoidosta sekä diabeetikkolapsen, nuoren ja perheen voimavaroja vahvistavasta ohjauksesta ja hoitoonsitoutumisesta. Aineisto koostuu sekä kotimaisista että ulkomaisista tutkimuksista, alan kirjallisuudesta ja artikkeleista. Materiaali opinnäytetyöhön kerättiin useista kirjastoista sekä internetin viitetietokannoista, kirjastotietokannoista ja yksittäisistä sivustoista. Tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen ja nuoren ja hänen perheensä voimavarojen vahvistamisen edellytyksenä on hoitosuhteen luottamuksellisuus, hyväksyminen yhteistyökumppaniksi ja avoimuus, joihin kuuluu vanhempien ja diabeetikon täysvaltainen osallistuminen, yhteisesti sovitut tavoitteet ja kuulluksi tulemisen kokemus. Diabeetikon omahoidon onnistuneeseen toteuttamiseen tarvitaan hyvän motivaatio, hoitoon sitoutumista ja voimavaroja hoitaa itseään. Hoitoon sitoutumista tukevassa ohjauksessa lähtökohtana ovat yksilöllisyys sekä lapsen ja nuoren kohtaaminen tavallisena lapsena/nuorena eikä vain diabeetikkona. Ohjauksessa on huomioitava diabeetikon mielipiteet, hoitovaihtoehtojen valintamahdollisuudet ja annettava hänen saavuttaa osaamisen, onnistumisen ja elämänhallinnan kokemuksia. Diabeteksen hyvä hoito ylläpitää terveyttä ja elämänlaatua. Tyypin 1 diabetes on hyvin yksilöllinen sairaus ja yksi sen hoidon kulmakivistä on insuliinin pistäminen. Hoidon onnistuminen edellyttää, että diabeetikko tai hänen perheenjäsenensä saa perusteellisen ohjauksen, jonka avulla toteuttaa insuliinihoitoa. Tavoitteena on joustava hoito, jossa diabeetikko ja hänen perheensä hallitsevat diabetesta eikä diabetes heitä.

Kätilön ammatillinen osaaminen naistentautien hoitotyössä

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa valmistuvassa olevien kätilöopiskelijoiden ammatillista osaamista naistentautien hoitotyössä. Lisäksi työssä kartoitettiin kuinka vetovoimaiseksi kätilöopiskelijat kokevat naistentautien hoitotyön alan. Opinnäytetyö on osa Näyttöön perustuva kätilötyö -hanketta. Hanke toteutetaan yhteistyössä HUS Naistensairaalan kanssa, ja sen tavoitteena on tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa toiminnan kehittämiseksi. Opinnäytetyön aineisto kerättiin keväällä 2007 strukturoidun kyselylomakkeen avulla. Lomake sisälsi myös muutaman avoimen kysymyksen. Otos (N = 30) koostui Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian kahdesta lähellä valmistumista olevasta kätilöopiskelijaryhmästä. Kyselylomake sisälsi neljä eri osaamisen osa-aluetta, jotka olivat eettinen osaaminen, opetus- ja ohjausosaaminen, yhteistyöosaaminen sekä kliininen osaaminen. Lisäksi kyselylomake sisälsi kysymyksiä liittyen naistentautien hoitotyön koulutukseen, harjoitteluun sekä vetovoimaisuuteen. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin SPSS-ohjelman avulla ja kvalitatiivinen aineisto käsiteltiin sisällön analyysin avulla. Tuloksista kävi ilmi, että kätilöopiskelijoiden osaaminen naistentautien hoitotyön osalta on hyvää mut-ta ei erinomaista. Osaaminen oli parhainta eettisen osaamisen osa-alueella (ka 1,59) ja yhteistyötaitojen osa-alueella (ka 1,59). Selvästi heikointa osaaminen oli opetus- ja ohjausosaamisen osa-alueella (ka 1,87). Kliininen osaaminen oli puolestaan kolmanneksi parasta (ka 1,77). Erot eri osaamisen osa-alueiden välillä olivat kuitenkin pieniä. Opiskelijat kokivat hallitsevansa parhaiten alkuraskauden ongelmista kärsivän potilaan hoitotyön ja gynekologisen leikkauspotilaan hoitotyön. Heikoiten hallittiin gynekologisen syöpäpotilaan hoitotyö, seksuaalisuuden ongelmista sekä lapsettomuudesta kärsivän potilaan hoitotyö. Hieman yli puolet kätilöopiskelijoista koki naistentautien hoitotyön vetovoimaiseksi alaksi. Noin 87 % opiskelijoista oli valmiita menemään töihin naistentautien hoitotyön alueelle. Opiskelijoiden mielestä koulutus vastasi melko hyvin työelämän vaatimuksiin. Kätilöopiskelijat toivoivat opetuksen tuntimäärän lisäämistä ja sisällön laajentamista naistentautien hoitotyön osalta. Harjoittelujen toivottiin olevan hieman pidempiä ja mahdollisesti kaksiosaisia. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää kätilökoulutuksen kehittämiseen sekä naistentautien hoito-työn osastojen toiminnan kehittämiseen. Osastot voivat tulosten avulla kehittää uusien työntekijöiden perehdytystä sekä opiskelijan ohjausta. Työ antaa myös näyttöön perustuvaa tietoa naistentautien hoitotyön alan vetovoimaisuudesta.

Mitä näyttelijä haluaa? : ohjaajan- ja näyttelijäntyön tarkastelua Legioonateatterin produktiossa Isä

Tutkielman aiheena on esittävän taiteen opintoihini liittynyt ohjaajantyön projekti tamperelaisessa Legioonateatterissa. Projekti oli esikoisohjaukseni ja tärkeänä päämääränä siinä oli pyrkiä löytämään sellainen työskentelytapa, jossa näyttelijöillä olisi mahdollisimman hyvä olla ja jossa näyttelijöiden ja ohjaajan välinen dialogi olisi mahdollisimman avointa ja sujuvaa. Yritän tutkielmassani löytää vastauksia siihen, millainen ohjaus on näyttelijän kannalta toimivaa ja tarpeellista. Käsittelen tätä kysymystä esikoisohjaukseni valossa; yritän pohtia, miten omassa ohjauksessani onnistuin löytämään sellaisia ohjaamisen tapoja ja keinoja, jotka auttoivat näyttelijöitä ja loivat heille turvalliset ja mielekkäät työskentelypuitteet. Tarkastelen ohjaajan ja näyttelijöiden välistä dialogia ja ohjeiden antamista näyttelijöille. Minua kiinnostaa erityisesti se, millaiset ohjaajan ohjeet toimivat hyvin ja millaiset ohjeet puolestaan hankaloittavat näyttelijäntyötä. Tutkielman alussa valotan hieman omaa teatterikäsitystäni ja pohdin teatteri-ilmaisunohjaajan ammattia yleisesti. Pohdin myös sitä, miten teatteri-ilmaisunohjaaja eroaa perinteisestä teatteriohjaajasta. Tutkielman tarkoitus on siis tehdä havaintoja ohjaajan- ja näyttelijäntyöstä ja ohjaajan ja näyttelijän välisestä vuorovaikutuksesta, sekä pohtia millaista ohjausta näyttelijät haluavat. Aineistona toimii mm. projektipäiväkirjani ja projektissa mukana olleilta näyttelijöiltä keräämäni palaute.

Vanhempien kokemuksia varhaisen vuorovaikutuksen tukemisesta Torpparinmäen perhetalossa

Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää Torpparinmäen perhetalon vanhempien kokemuksia saamastaan varhaisen vuorovaikutuksen tuesta perhetalossa. Työn lähtökohtana oli perhetalon varhaisen vuorovaikutuksen toimintaperiaate. Perhetalon työntekijät pystyvät työn avulla arvioimaan varhaisen vuorovaikutuksen tukemisen onnistumista. Varhaiseen vuorovaikutukseen liittyy läheisesti kiintymyssuhdeteoria, joka on osa työn teoreettista perustaa. Perhetalon toimintaan liittyen työ käsittelee myös perhettä, riittävän hyvää vanhemmuutta ja ennaltaehkäisevää sosiaalityötä. Opinnäytetyössä selvitetään, millaisiin varhaisen vuorovaikutuksen tilanteisiin vanhemmat kokevat saavansa tukea perhetalossa. Lisäksi selvitetään, miten perheet kokevat perhetalon toiminnan tukevan heitä varhaisessa vuorovaikutuksessa ja millaista tukea vanhemmat haluaisivat saada varhaiseen vuorovaikutukseen perhetalossa. Työ on laadullinen, ja sen näkökulma on fenomenologinen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselyä. Vanhemmat vastasivat kyselyyn pääosin perhetalossa. Lisäksi kysely lähetettiin kuudelle vanhemmalle. Kyselystä saatu aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Kyselyyn vastasi 25 perhetalon asiakasta. Aineistosta kävi ilmi, että vanhemmat ovat saaneet tukea erilaisiin varhaisen vuorovaikutuksen tilanteisiin. Tukea he saivat perhetalossa työskennelleiltä ja vierailleilta ammattihenkilöiltä ja muilta asiakkailta. Tukimuotoja olivat asiakkaiden kokemusten mukaan erilaiset keskustelut, yhdessäolo ja yhteiset hetket lasten kanssa. Asiakkaat kokivat saaneensa tukea eniten perhetalon avoimesta toiminnasta. Vanhemmat kaipasivat lisätukea omaan jaksamiseen ja perheen yhdessäolon mahdollistamiseen. Lisäksi aineistosta nousi esiin, että perhetalo tukee vanhempien kiintymistä lapsiinsa ja lasten kiinnittymistä vanhempiinsa. Perhetalo ja sen toiminta on vastaajille merkityksellinen sekä yleisesti että varhaisen vuorovaikutuksen kannalta. Vanhemmille vertaistuki on tärkeä elementti perhetalossa. Vertaisten tapaaminen ja heidän tarjoamansa tuki auttavat vanhempia jaksamaan ja toimimaan lastensa kanssa paremmassa vuorovaikutuksessa. Kotiäitiys tuli esiin vastauksissa selkeästi. Näyttää siltä, että perhetalo on kotiäideille tärkeä juuri siksi, että he saavat sieltä vertaistensa tukea. Varhainen vuorovaikutus vaatii onnistuakseen vanhemmilta voimavaroja. Jaksamisen tukeminen ylläpitää ja lisää voimavaroja. Siksi vanhempien jaksamisen tukemista tulisi perhetalossa huomioda enemmän.

Teatteri-ilmaisun ohjaajan ammattitaito : mitä se on?

Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) on suhteellisen uusi ja tuntematon ammattinimike. Harvat tietävät, mitä teatteri-ilmaisun ohjaaja tekee ja mitä hänen erityisosaamisensa on. Avaan teatteri-ilmaisun ohjaajan työtä soveltavan draaman ohjaajana. Lähestyn aihetta sekä osallistujan että ohjaajan näkökulmista. Soveltava teatteri pitää sisällään erilaisia muotoja ja työtapoja. Osallistava teatteri, jossa yleisöä nimensä mukaisesti osallistetaan, on yksi soveltavan teatterin muodoista. Soveltavasta teatterista puhuttaessa usein käytetään lyhyesti sanaa draama. Draaman tarkoituksena on kysyä, etsiä ja tutkia. Pyrkimyksenä on oppia kollektiivisesti ja pyrkiä dialogiseen teeman pohtimiseen. Draamallisessa työskentelyssä toimitaan kokonaisvaltaisesti emotionaalisella sekä rationaalisella tasolla. Fiktiiviset tapahtumat ja henkilöt rohkaisevat mm. projisointiin, eli osallistujan omien tunteiden ja ajatusten sijoittamista draamaan. Nähdyn ja koetun sanallinen purkaminen saattaa auttaa osallistujia tulemaan tietoiseksi alitajuisista ja esitietoisista prosesseistaan. Näin draama voi kertoa osallistujalle jotakin oleellista hänen arvoistaan ja ajatuksistaan. Parhaimmillaan draama voimaannuttaa, opettaa uutta ja edistää luovuutta. Draaman aihe ja tavoitteet ovat aina yleisiä, eikä tarkoitus ole keskittyä kenenkään henkilökohtaiseen prosessiin. Draamallinen työskentely ei ole terapiaa, vaikka sen vaikutus saattaakin olla terapeuttinen. Draaman ohjaaminen on monipuolista osaamista vaativaa työtä. Ohjaaja tarvitsee ymmärrystä usealta kentältä, soveltavan draaman periaatteiden hallinnan lisäksi. Hänen on esimerkiksi hyvä ymmärtää ryhmädynaamisia ilmiöitä, omata pedagogisia valmiuksia sekä taiteellista lahjakkuutta. Teatteri-ilmaisun ohjaajan ammattitaitoa on liikkua siellä, missä yhden alan rajat loppuvat ja toisen alkavat. Hänet voidaan nähdä ikään kuin siltana eri alojen välillä. Yhteiskuntaamme luonnehditaan materialisoituvaksi ja tuottavuutta kunnioittavaksi. Draama kuitenkin vastaa ihmisen ikuiseen tarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi. Fiktiivisen maailman lumous ei ole vielä kadonnut, eikä tuskin koskaan katoakaan. Teatteri-ilmaisun ohjaaja vie ihmisen iäti tärkeiden asioiden äärelle. Siksi uskon, etteivät työt tule häneltä loppumaan.

Äitiys ja psyykkinen sairaus : vertaisuudesta voimaa

Toiminnallisen opinnäytetyömme tarkoituksena oli perustaa mielenterveyskuntoutujaäideille vertaistukiryhmä. Vertaistukiryhmä tarjosi äideille mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan arjesta, äitiydestä sekä psyykkisestä sairaudesta. Työelämän yhteistyökumppaninamme toimi Mielenterveysyhdistys Helmi ry, jonka jäsenille vertaistukiryhmän toimintaa tarjottiin. Vertaistukiryhmään osallistui neljä äitiä ja ryhmä kokoontui kahdeksan kertaa Helmi ry:n tiloissa kevään 2007 aikana. Työmme tavoitteena oli tarjota äideille voimaannuttavia kokemuksia vertaistukiryhmän avulla. Tavoitteemme oli myös selvittää, miten äidit itse jäsentävät kokemuksiaan voimaantumisesta. Opinnäytetyömme teoreettinen viitekehys oli Juha Siitosen voimaantumisteoria. Tutkimusmenetelmämme olivat osallistuva havainnointi ryhmässä ja avoin kysely, joiden lähtökohtina olivat voimaantumisteorian kyky- ja kontekstiuskomukset. Keräsimme opinnäytetyömme aineiston vertaistukiryhmän kokoontumiskertojen aikana. Analysoimme aineiston teorialähtöisen sisällön analyysin avulla. Kyselylomakkeista ja havainnoinnin avulla saatujen tulosten perusteella äidit saivat voimaannuttavia kokemuksia vertaistukiryhmässä. Äidit kokivat ryhmän toiminnassa hyväksyntää, luottamuksellisuutta ja turvallisuutta. Äideillä oli ryhmässä mahdollisuus käsitellä äitiyttä ja psyykkistä sairautta sekä keskustella heille tärkeistä asioista. Suurin osa äideistä koki, että käsitykset heidän omasta vanhemmuudestaan olivat muuttuneet myönteisimmäksi vertaistukiryhmän aikana. Ohjatulle, tavoitteelliselle ja strukturoidulle äitien vertaistukiryhmätoiminnalle on suuri tarve yksinäisyyden ehkäisemiseksi sekä hyvinvoinnin lisäämiseksi. Työmme tuloksia sekä vertaistukiryhmämme kokoontumisrunkoa voi hyödyntää sekä mielenterveys- että perhetyössä. Vertaistukiryhmätoiminta on hyvä vanhemmuuden tukemisen väline, joka voi lisätä koko perheen voimavaroja.