Nalle-kerhossa opitaan lukuja ja lukumääriä. Matemaattinen kehittämisohjelma varhaiskasvatuksessa

Tutkimus oli osa Varhaisten oppimisvalmiuksien kehittämisohjelmaa (VarhOVa) ja koski kehittämisohjelman pilottiosaa. Tutkimuksen tarkoitus oli tuottaa tietoa kehittämisohjelman varsinaista loppututkimusta varten. Tutkimus soveltuu myös varhaiskasvatuksen matemaattisista kuntoutusohjelmista kiinnostuneille ja niitä suunnitteleville henkilöille. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, johon sovellettiin fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimuksen kohteena olivat kolmessa eri päiväkodissa pienryhmiä vetävät neljä lastentarhanopettajaa ja heidän pienryhmistään valitut lapset. Haastattelin lastentarhanopettajat, lasten äidit sekä yhden lapsen isän. Lasten matemaattiset tutkimustulokset sain ennen pienryhmää tehdystä alkumittauksesta, pienryhmän jälkeen tehdystä loppumittauksesta ja puoli vuotta loppumittauksen jälkeen tehdystä viivästetystä loppumittauksesta. Tutkimuksen lopputuloksena voidaan pitää kehittämisohjelmasta esiin nouseva ajatus kehittävästä ja innostavasta toimintamallista, millä oli vaikutus jokaiseen osapuoleen. Tutkija ohjasi tutkimuksen ajan ohjaajia, ohjaajat ohjasivat lapsia ja vanhemmat saivat opetusta Karhukirjeiden välityksellä. Osa lapsista opetteli Karhukirjeiden leikkejä vanhempien kanssa. Tutkija sai kaikista osapuolista tutkimustuloksia, jotka ohjasivat häntä suunnitteluprosessissa. Osa vanhemmista kiinnostui Nalle-matematiikasta, jota lisäsi lasten innostus ja oppiminen 1-vaiheen toimintamallin aikana. Osa vanhemmista koki ongelmana sen, että he eivät tienneet, miten ohjata lasta kotona. Vanhemmille ei pidetty ohjaus- ja keskustelutilaisuutta toimintamallista, joten osa heistä koki itsensä ulkopuoliseksi. Tutkimuksen lapsille kymmenen viikkoa kestävä Nalle-matematiikka mahdollisti osallistumisen uuteen tulevaisuuden oppimisvalmiuksia tukevaan pedagogiseen toimintamalliin. Lapset saivat yksilöllisempää pienryhmissä tapahtuvaa oppimisen ohjausta. Kahden lapsen matemaattiset tulokset kehittyivät pilottitutkimuksen aikana ja yhden lapsen tuloksista osa laski jopa alkumittausta heikommiksi. Tutkimuksessa tarkasteltiin kehittämisohjelman soveltuvuutta päiväkotikontekstiin. Kehittämisohjelman vaikeutena olivat käytännön järjestelyt, jotka vaativat henkilökunnalta joustavuutta. Nalle-matematiikkaa ohjattiin kolmella eri tavalla ja jokainen ohjaaja toteutti ohjaamista persoonallisesti. Havainnoimalla lapsia eri tilanteissa aikuiset huomasivat mitä lapset osasivat ja millaisia valmiuksia heillä oli. Näiden pohjalta aikuiset pystyivät ohjaamaan lasten oppimista. Varhaisten oppimisvalmiuksien kehittämisohjelman pilottitutkimuksen vastuullisena tutkijana toimi KT Aino Mattinen Niilo Mäki Instituutista. Hän vastasi käytännön järjestelyistä, koulutuksesta ja päivähoidon henkilökunnan ohjauksesta. Pilottitutkimuksen rahoittaja oli Raha-automaattiyhdistys ja toteuttaja Niilo Mäki Instituutti yhteistyössä Turun yliopiston kanssa.

Ruukin koulussa. Lapset ja opettajat toimijoina Teijon tehtaankansakoulussa vuosina 1869–1909

Käsittelen tutkimuksessani lasten ja opettajien toimijuutta Teijon yksityisessä tehtaankansakoulussa vuosina 1869–1909. Tarkastelen heidän toimijuuteensa vaikuttaneita taustatekijöitä kuten koulun johtokuntaa, Teijon tehtaiden johtoa ja kouluylihallituksen ohjausta ja valvontaa. Kartoitan myös toimijoiden fyysistä ja sosiaalista toimintaympäristöä eli lasten ja opettajien asemaa yhteisössä ja koulutilaa. Tutkimukseni jakautuu viiteen lukuun. Johdantoluvussa määritän tutkimuskysymyksen ja käsittelen mikrohistoriallista tutkimusta. Selvitän keskeisimmät käyttämäni lähteet ja tutkimuskirjallisuuden. Toisessa luvussa pohdin koulun perustamiseen vaikuttaneita syitä, esittelen koulun johtokunnan, kouluhallituksen ja koulutarkastajien toimintaa ja sen merkitystä koulutyölle. Kolmannessa luvussa kuvaan Teijon kylää fyysisenä ja sosiaalisena ympäristönä, lasten sosiaalista taustaa ja koulumiljöötä. Oppilaiden ja opettajien toimijuus on vuorossa neljännessä luvussa. Viimeinen luku on yhteenveto tutkimuksen tuloksista. Tutkimus on mikrohistoriallinen. Mikrohistorian määrittelyssä käytän ensisijaisesti Carlo Ginzburgin, Matti Peltosen ja Anne Ollilan teoksia. Päälähteinäni ovat Teijon tehtaankansakoulun vuosikertomukset, koulun johtokunnan pöytäkirjat ja kansakouluntarkastajien tarkastuskertomukset. Tutkimuskirjallisuudesta kaikkein merkittävimpiä ovat Aimo Halilan Suomen kansakoululaitoksen historia, Eelis Aurolan Suomen tehtaankoulut 1636– 1881, M. A. Knaapisen Kansansivistystyö Perniössä ja Rauno Luttisen Perniön kansakoululaitos 1872–1972. Aikaisemmassa tutkimuksessa ei ole juurikaan käsitelty opettajien ja lasten toimijuutta, vaan siinä on keskitytty lähinnä koululaitoksen kehitykseen. Teijon tehtaankansakoulu perustettiin Teijon tehtaiden johdon aloitteesta tehtaan pedagogion tilalle vuonna 1869. Se oli yksityinen kansakoulu ja tehtaan omistajien johtama. Koska koulu sai valtionapua, se oli valtakunnallisen koululainsäädännön alainen ja kouluylihallitus valvoi ja ohjasi koulun toimintaa. Koulun alkuvuosikymmeninä opettajalla oli keskeisin rooli arjen koulutyössä. Opettajilla oli pitkään mahdollisuus muokata koulun opetusta ja toimintaa paikallisten tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan. Teijon tehtaankansakoulun opettajista varsinkin G. E. Marklund kehitti merkittävästi koulua ja vakiinnutti koulutyön muodot. Lasten tehtävänä oli kasvaa sivistyneiksi, moraalisiksi, isänmaallisiksi ja uskonnollisiksi kansalaisiksi. Koulussa opitut tiedot ja taidot olivat aluksi toissijaisia tämän päämäärän rinnalla, mutta niidenkin merkitys alettiin ymmärtää paremmin muun yhteiskunnan kehittyessä. Teijon tehtaankansakoulu muuttui kunnalliseksi kansakouluksi vuoden 1910 alusta. Tutkimukseni täydentää aikaisemman tutkimuksen antamaa kuvaa Teijon koulun vaiheista sekä kokoaa yhteen ja selkeyttää aikaisempia tutkimustuloksia. Teijon tehtaankansakoulun oppilaista, opettajista, oppiaineista, koulutyöstä ja koulutilasta ei ole ollut aikaisemmin yhtä kattavaa selvitystä. Jatkotutkimuksen kannalta kiinnostavia ovat Teijolla toimineet seurakunnan kiertokoulu ja kansakoulua edeltävä pientenlastenkoulu, Teijon vieressä olevien Mathildedalin ja Kirjakkalan ruukkikylien tehtaankoulut sekä näiden kaikkien koulujen oppilaiden myöhemmät opiskelu- ja työurat.

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.

Biokaasun tuottaminen ja hyödyntäminen Lappeenrannassa

Lappeenrannassa kerätään ja hyödynnetään tällä hetkellä kaatopaikkakaasua 0,3 milj.m3 vuodessa. Biokaasua voitaisiin tuottaa Lappeenrannassa mädättämällä bioperäisiä jätteitä ja biokaasuntuotantoa varten kasvatettuja energiakasveja. Biokaasuntuotantoon soveltuvia jätteitä ovat erilliskerätty biojäte, jätevedenpuhdistamon jätevesiliete, puutarhajäte, lietelannat ja oljet. Kesannolla olevilla peltoaloilla voitaisiin kasvattaa ruokohelpeä. Biokaasun tuotantoon soveltuvia materiaaleja voitaisiin kerätä 143 000 t/a ja kasvattaa 68 000 t/a. Työssä tarkastellaan vaihtoehtoa, jossa mädätetään vain puhdistamoliete, sekä useita materiaaleja mädättävää yhteismädättämöä, johon liittyen tutkitaan kolmea eri vaihtoehtoa: kunnallisen jätteen mädätystä, kaiken jätteen mädätystä ja jätteen sekä energiakasvien mädätystä. Paras sijoituspaikka mädättämölle olisi jätevedenpuhdistamon läheisyydessä. Jätemateriaalista saataisiin kaasua enintään 12 milj. m3 ja energiakasveista enintään 16 milj. m3. Kaasusta voitaisiin tuottaa energiaa CHP-laitoksessa enintään 184 GWh. Mikäli biokaasun tuotannolla halutaan ensisijaisesti vähentää kasvi-huonekaasupäästöjä, kannattaa kaasu jalostaa ajoneuvopolttoaineeksi. Jalostettu kaasu on mahdollista myös syöttää maakaasuverkostoon. Suurimmat tulot on mahdollista saavuttaa yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa, mikäli biokaasulle suunniteltu syöttötariffi toteutuu. Muussa tapauksessa suurimmat tulot saadaan jalostamalla biokaasua ajoneuvojen polttoaineeksi.

Kukin tavallaan, jokainen vuorollaan. Kahden sisaruksen kielenkehitys ja keskinäinen kommunikaatio

Tutkin pro gradu -tutkielmassani kahden eri-ikäisen sisaruksen kielenkehitystä ja keskinäistä kommunikaatiota. Olen kerännyt aineistoni toimiessani seitsemän kuukauden ajan kyseisten sisarusten päivähoitajana. Aineisto koostuu päiväkirjamerkinnöistä ja sanelimella tehdyistä äänitteistä, jotka olen litteroinut tutkimusta varten keskustelunanalyyttisella metodilla. Vanhempi sisaruksista, Inka, oli tutkimuksen alkaessa neljä vuotta ja kahdeksan kuukautta vanha ja hänen pikkuveljensä Jasper oli vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen. Jasperin kielenkehitys oli vasta alkuvaiheessa, ja olenkin hänen osaltaan kerännyt kaikki spontaanisti tuotetut sanat. Tutkimuksessa ovat mukana myös Jasperin ensimmäiset taivutusmuodot ja lauseet. Inkan kieli oli puolestaan jo tutkimuksen alussa hyvin pitkälle kehittynyttä, joten olen hänen osaltaan kiinnittänyt huomiota niihin seikkoihin, jotka hänen puheessaan vielä poikkeavat aikuiskielestä. Lisäksi olen tarkastellut lasten keskinäistä kommunikaatiota koko tutkimuksen ajan. Pyrin muun muassa selvittämään, käyttääkö Inka pikkuveljelleen puhuessaan hoivakieltä, joka yleensä liitetään vanhempien lapsilleen suuntaamaan puheeseen. Tutkimuksen tulokset kertovat kielenkehityksen yksilöllisyydestä. Inkan puheessa esiintyy vielä viidenkin vuoden iässä satunnaisia poikkeamia, kuten foneemien /b/ ja /f/ sekoittumista ja possessiivisuffiksien yliyleistämistä (Minä menen uudellani vekottimellani). Jasper puolestaan osoittautuu keskimääräistä nopeammin eteneväksi yksilöksi. Hän omaksuu odotustenvastaisesti aiemmissa tutkimuksissa vaikeina pidettyjä äänteitä, kuten /s/:n, jo ensisanojen kaudella. Lisäksi hän tuottaa tutkimuksen aikana 17 aikuiskielessä esiintyvää konsonanttiyhtymää, vaikka aiemman tutkimuksen perusteella oli odotettavissa, ettei ennen kahden vuoden ikää ilmestyisi ensimmäistäkään. Lisäksi Jasperilla on tutkimuksen lopussa hallussaan 10 eri sijaa sekä 9 erilaista verbintaivutusmuotoa. Konsonanattiyhtymien ja taivutusmuotojen omaksumisjärjestys poikkeaa myös aiemmista tutkimuksista. Tutkimustulokset osoittavat myös, ettei lasten kielestä ole aina löydettävissä säännönmukaisuutta. Esimerkiksi fonologiset prosessit toteutuvat Jasperin puheessa lähestulkoon sattumanvaraisesti (vrt. esim. foneemin /r/ toteutumista sanoissa ikki ’rikki’, rapsa ’rasva’,pödö ’poro’ ja siisi ’riisi). Inkan puheessa esiintyy puolestaan tilapäisiä uudissanoja ja sekalainen joukko morfologisia poikkeamia (esim. makakaa ’maatkaa’ mutta pelutkaa ’perukaa’). Myös lasten keskinäinen kommunikaatio on vahvasti tilannesidonnaista: toisinaan Inka ottaa vuorovaikutustilanteissa hoivaroolin ja toisinaan taantuu pikkuveljensä Jasperin tasolle. Lapsenkielen jokseenkin ainutkertainen luonne näkyy myös siinä, että tutkimuksen viimeisinä kuukausina kaksisanavaiheessa oleva Jasper kykenee tilanteen vaatiessa tuottamaan jopa yhdeksänmorfeemisia lausumia (Isä laittas puutatete isän huoneese ’Isä laittoi Puuha-Peten isän huoneeseen’).

Kielikylpydidaktiikkaa kehittämässä : 3-6-vuotiaiden kielikylpylasten kielellinen kehitys ja kielikylpydidaktiikan kehittäminen päiväkodissa

The goal of this study is to determine the naming ability in Finnish and Swedish of nursery school-aged children participating in a language immersion programme, as well as their command of both languages. The study also aims to describe factors reflecting language immersion teaching in nursery schools based on action research and a literature survey. The longitudinal study, conducted in 2003–2005, comprised 133 native Finnish three- to six-year-old children in language immersion programmes. A total of four measurements were carried out over two and a half years. In each measurement, four separate tests were given to each child (totally 1134 measurements). Research material was collected using survey tools that measured the children’s naming ability and command of language. The tools had been translated into both Finnish and Swedish. The material also includes taped responses related to the tool for naming ability. Didactic approaches were developed on the basis of material from action research and the literature survey. The material was examined using methodological triangulation, and a quantitative analysis was made of each survey tool. Furthermore, a content analysis of the children’s taped responses gave further depth to the description of language development. The theoretical framework of the study is mainly based on modern sociocultural theories of second language development and acquisition. Thus, the approach is both linguistic and pedagogic, with emphasis lying on the latter. The socioculturally-oriented framework of this study is mainly influenced by the theorists Vygotski, Spolsky, van Lier and Cummins. According to the results, the language skills of children in language immersion programmes develop as expected from age three to six in the fields studied. In the field of language command, the children acquired excellent skills in listening comprehension. Their naming ability was not as good. In each test, the children showed weaker skills in Swedish than in Finnish. However, based on the assumption that the two languages have a shared cognitive field, the skills in Swedish catch up with the skills in Finnish at an annual rate of 6–7 per cent. The study indicates that children meet a language development threshold one year earlier in their native language than they do in the immersion language. As for the naming ability in Swedish, problems arose from the fact that the deviation in results increases with age. Children showed creativity in their use of naming strategies. Judging by the research results, children begin to use the immersion language as a tool for thought at a very early phase. The research results, action research and literature survey were also used to create a general educational model for language immersion.

Nuoret luupin alla – koulukysely: 6.- ja 9.-luokkalaisten hyvinvointi, osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet Varsinais-Suomessa

Käsillä oleva raportti on vuonna 2008 toteutetun 6.- ja 9.-luokkalaisten varsinaissuomalaisten lasten ja nuorten valtaa, vaikutusvaltaa, hyvinvointia ja osallisuutta laajasti selvittäneen tutkimushankkeen loppuraportti. Hanketta on rahoittanut Länsi-Suomen lääninhallitus ja sen on toteuttanut kokonaisuudessaan Turun yliopiston alaisuudessa toimiva Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus. Hankkeen vastuuhenkilönä toimi tutkimuskoordinaattori Leena Haanpää ja käytännön toteutuksesta hänen lisäkseen vastasivat tutkija Mervi Tiensuu-Tsiopoulos, amanuenssi Camilla Ehrs sekä tutkimusjohtaja Hanna Lagström.Tutkimusaineiston tilastollisesta käsittelystä vastasi statistikko Anne Kaljonen. Tutkimustietoa lasten ja nuorten elämästä tarvitaan niin päätöksenteon, lasten ja nuorten kanssa työtään tekevien toiminnan tueksi kuin lasten ja nuorten oman äänen esiin saamiseksi. On tärkeää saada tietoa siitä, miten nuoret kokevat siirtymävaiheet esimerkiksi alakoulusta yläkouluun tai yläkoulusta toisen asteen koulutukseen. Mitä muutoksia nuoressa ja hänen suhteissaan vanhempiin, ikätovereihin ja yhteiskuntaan tapahtuu nuoren edetessä koulutaipaleella? Onko muutos samanlaista tytöillä ja pojilla tai suomen- ja ruotsinkielisillä? Panostukset lasten ja nuorten elämään tässä hetkessä kantavat hedelmää tulevaisuuden aikuisten hyvinvoinnille. Perusta elämälle luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa, sillä elämäntavat, koulutuspäätökset ja sitä kautta aikuisuuden elämänura rakennetaan nuorena. Tämä Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen raportti nostaa esille lasten ja nuorten oma äänen monilta elämänalueilta. Toistaiseksi suomalaisten nuorten aikuisten elämää laajasti kartoittavaa tutkimusta on tehty vielä vähän. Siksi Nuoret luupin alla -tutkimushanketta on tarkoitus jatkaa laajentamalla sitä toisen asteen oppilaitoksissa toteutettavaksi, sillä aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten äänen kuuleminen on myös tarpeen.

Arjen epäkeskeiset tavat ja toiminnot

Kirjallisuusarvostelu

Ristiriitainen lapsilukija : suhtautuminen lasten lukemisharrastukseen 1940–50 -lukujen Kirjastolehdissä

Abstrakti

Perheet kouluvalinnan pyörteissä. Tutkimus turkulaisten perheiden yläkouluvalinnoista ja niiden syistä eri oppilasalueilla

Suomessa on harjoitettu 1990-luvulta lähtien uusliberalistista koulutuspolitiikkaa laissa tapahtuneiden muutosten myötä. Tässä uudessa koulutuspolitiikassa perheet kilpailevat parhaimmista koulupaikoista lapsilleen, ja koulut kilpailevat lahjakkaimmista oppilaista koulumarkkinoilla. Hallintoa on hajautettu siten, että perheille on annettu mahdollisuus valita lapsensa koulu, ja kunnat saavat itse päättää koulutuslinjauksistaan. Kysymys on maamme kansainvälisestä kilpailukyvystä. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että muutosten myötä suurimpien kaupunkien asuinalueet ovat profiloituneet ”hyvä-” ja ”huono-osaisiin” kaupunkien asuntopolitiikan takia, millä on suora yhteys sosioekonomisesti eritaustaisten perheiden kouluvalintaan. Puhutaankin sekä alueellisesta että sosiaalisesta eriarvoistumisesta. Tutkimuksessa tarkastellaan yläkoulujen oppilasalueiden sosioekonomisia eroja ja yläkoulujen suosioita yläkouluun siirtyvien lasten kotitaustojen suhteen. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi, millaisten perheiden lapset hakevat toisen oppilasalueen yläkouluun ja painotetun opetuksen luokalle sekä tarkastellaan syitä, miksi haetaan toisen oppilasalueen yläkouluun tai mennään oman oppilasalueen yläkouluun. Tutkimusaineistona on 6. luokan oppilaiden huoltajille lukuvuonna 2009– 2010 lähetetty postikyselylomake (N = 423). Tutkimusaineistoa analysoidaan khin neliö-testillä, varianssianalyysillä ja logistisella regressioanalyysillä. Tulosten mukaan näyttäisi siltä, että yläkoulujen oppilasalueet ovat lasten kotitaustojen suhteen hyvin erilaisia Turussa. Korkeakoulututkinnon suorittaneet, ylemmissä sosioekonomisissa asemissa olevat, paremmin tienaavat ja omistusasunnoissa asuvat perheet ovat keskittyneet erityisesti kaupungin etelä- ja pohjoisosaan, kun taas huono-osaisemmat perheet asuvat tiiviisti kaupungin itä- ja keskiosassa. Logistisen regressioanalyysin tulosten mukaan lasten hakemista toisen oppilasalueen yläkouluun lisää voimakkaasti äidin korkeakoulutus ja perheen asuminen torjutun koulun alueella. Toisaalta taas hakeminen hieman vähenee, kun perhe asuu suositun koulun alueella ja isä on pieni- tai keskituloinen. Äidin korkeakoulutus lisää myös voimakkaasti painotetun luokan valitsemista lapselle yläkoulussa, ja isän hyvät tai suuret tulot hieman myös lisäävät painotetun luokan valintaa. Painotetun luokan valintaan koulun suosiotyypillä ei ole vaikutusta. Useimmin perheet hakevat lapselle yläkoulupaikkaa toisen oppilasalueen yläkoulusta koulukohtaisten painotusten ja koulumatkan vuoksi. Toisaalta taas koulumatka vaikuttaa useimmin myös perheiden oman oppilasalueen yläkoulun valintaan. Lapsi menee oman oppilasalueen yläkouluun usein myös ystävien ja koulun hyvän maineen vuoksi.

Lasten hyväksi

Kirjallisuusarvostelu