Kustannusriskien hallinnan kehittäminen julkisissa liikenneväylähankkeissa

Tämän tutkimuksen keskeisempänä tavoitteena on kehittää kustannusriskien tunnistamista ja hallintaa julkisen organisaation liikenneväylähankkeissa. Hankkeiden kustannusarvioinnin epävarmuustekijöiden tunnistaminen ja minimointi varhaisessa vaiheessa nähdään keinona parantaa organisaation kokonaistuottavuutta ja -taloudellisuutta. Kyseinen diplomityö on tutkimusmenetelmältään laadullinen tapaustutkimus, jossa kustannusriskejä pyritään ymmärtämään ilmiöinä ja luomaan uutta tietoa. Työn empiirisenä aineistona on viisi eri liikenneväylähanketta. Kustannusriskien taustalla olevien tekijöiden tunnistamista varten on haastateltu näiden viiden väylähankkeen kustannushallinnan ydinhenkilöitä. Tähän menetelmään kiteytyy työn uutuusarvo aihepiirin aiempaan tutkimukseen verrattuna. Tutkimuksen keskeisin tulos on kustannusriskien tunnistustaulukko, jota ehdotetaan käytettävän kustannusarviointiin epävarmuutta aiheuttavien tekijöiden tunnistamiseen. Kustannusarvioinnin epävarmuustekijöiden minimointia varten tarkistustaulukossa on lueteltu kunkin kustannusriskin hallintaan ehdotettu hallintakeino. Tunnistustaulukkoa voidaan käyttää missä tahansa suunnitteluvaiheessa ja tarvittaessa päivittää tulevaisuudessa.

Eläkkeiden rahoitustavat – Tarkastelussa Suomen työeläkejärjestelmä

Eläkejärjestelmät koskettavat lähes kaikkia ja niillä on laaja-alaisia vaikutuksia kansantalouden toiminnan kannalta. Eläkejärjestelmät ovat olemassa, sillä täysin yksilön varaan jätetyssä varautumisessa vanhuusikää varten katsotaan olevan merkittäviä riskejä. Eläkejärjestelmissä eläke-etuutta saavat eläkeläiset ja maksajina toimivat työntekijät. Se kuinka eläke-etuudet rahoitetaan, ja kuinka maksut kerätään työntekijöiltä, riippuu rahoitustavasta. Eläkkeiden rahoitustapojen ääripäät ovat jakojärjestelmä ja rahastoiva järjestelmä. Jakojärjestelmässä eläkkeet rahoitetaan seuraavan sukupolven maksamilla työeläkemaksuilla. Järjestelmän tuotto perustuu reaalisen palkkasumman kasvuun, joka tulee tuottavuuden ja väestön kasvusta. Rahastoivassa järjestelmässä työntekijöiden eläkemaksut kerätään rahastoihin, jotka sijoittavat eläkemaksut sijoitusmarkkinoilla. Rahastot purkautuvat ja eläkettä aletaan maksaa työntekijän jäädessä syrjään työelämästä. Rahastoivan järjestelmän tuotto perustuu sijoitusmarkkinoilta sijoituksille saatuun korkoon. Suomessa on käytössä osittain rahastoiva järjestelmä, jossa osa eläkemaksuista sijoitetaan tulevaisuudessa maksettavaa eläkettä varten ja osa maksetaan jakojärjestelmäperusteisesti sen hetken eläkeläisille. Eläkkeiden rahoitustapa vaikuttaa kansantalouteen säästämisen ja rahoitusmarkkinoiden kehityksen kautta. Tässä työssä tarkastellaan rahoitustavan vaikutusta pääoman muodostumiseen kansantaloudessa limittäisten sukupolvien mallin avulla. Mallin avulla tarkastellaan pääoman muodostumista suljetussa taloudessa ensin tilanteessa, jossa yksilöt varautuvat omaan vanhuusikäänsä yksityisellä säästämisellä. Tämän jälkeen malliin tuodaan jakojärjestelmän ja rahastoivan järjestelmän mukaiset eläkejärjestelmät ja verrataan pääoman muodostumista suljetun talouden tapauksessa. Jakojärjestelmäperusteinen eläkejärjestelmä on herkkä väestön vanhenemiselle, joten tutkielmassa pohditaan miten eläkejärjestelmät olisivat kestäviä myös jatkossa ilman, että seuraavan sukupolven etuja heikennetään tai eläkemaksuja korotetaan. Vastaukseksi on tarjottu rahastoivan osuuden lisäämistä tai jopa kokonaan siirtymistä jakojärjestelmäperusteisesta järjestelmästä rahastoivaan järjestelmään. Tämä altistaisi tulevat eläkevarat entistä voimakkaammin markkinariskille ja lisäsi tuottojen hajontaa. Rahastoivan osuuden merkitystä Suomen työeläkejärjestelmälle tarkastellaan tutkielman empiirisessä osuudessa, jossa pohditaan, kuinka rahastointiasteen kasvattaminen lisäisi eläkejärjestelmän tuottojen hajontaa. Lisäksi pohditaan kuinka suomen yksityisiä työeläkevakuutusyhtiöitä koskettavat sääntelyt vaikuttavat sijoitustuottoihin ja tuottojen vaihteluun. Aineistona käytetään suurimpien työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustuottoja ja sijoitusten kohdentumista vuosina 2006–2014.

Analytics for the modified kraft pulps

Tämän diplomityön tavoitteena on kehittää sopiva analyyttinen menetelmä muokatun kraft-sellukuidun substituutioasteen (DS) kvantitatiivista määrittämistä varten. Muokkauksella tarkoitetaan tässä yhteydessä joko kovalenttisesti tai adsorption avulla tapahtuvaa molekyylin kiinnittymistä sellukuidun pinnalle. Työn kirjallisuusosuudessa käsitellään lyhyesti eri muokkaustapoja ja yhdisteitä joiden avulla voidaan saavuttaa haluttuja ominaisuuksia sellusta valmistetuille lopputuotteille. Lisäksi kirjallisuusosuudessa käydään läpi käyttötarkoitukseen soveltuvimpia suoria ja epäsuoria analyysimenetelmiä. Analyysimenetelmistä kaikkein lupaavimpia testattiin työn kokeellisessa osassa. Diplomityön kokeellisessa osassa keskityttiin kehittämään muokatulle sellulle kvantitatiivista menetelmää DS:n määrittämiseksi Fourier-muunnos infrapuna-vaimennettu kokonaisheijastus (FTIR-ATR) spektrometrillä. Kirjallisuuskatsauksessa ei löytynyt yhtään dokumentoitua tutkimusta, jossa FTIR-ATR menetelmää olisi käytetty muokatun sellukuidun kvantitatiiviseen tutkimukseen. Muiden analyysimenetelmien, kuten alkuaineanalyysin, termogravimetrisen analyysin (TGA) ja valomikroskopian avulla pyrittiin tuottamaan lisätietoa muokkauksesta. Kvantitatiivisen FTIR-ATR menetelmän kehitykseen käytetyt muokatut sellukuidut olivat selluloosa-asetaattia ja selluloosa betainaattia. Saatujen tulosten perusteella muokattujen sulfiitti- ja kraft sellukuitujen DS:n kvantitatiivinen määrittäminen on mahdollista FTIR-ATR menetelmällä. Vähäinen kalibrointipisteiden määrä vaikeutti tarkan analyysimenetelmän tekemistä. Kehitetyn menetelmän suurimpina ongelmina olivat kiinteiden näytteiden heterogeenisyys sekä mahdollisten epäpuhtauksien tunnistaminen. Jatkotutkimusten avulla kehitettyä menetelmää on kuitenkin mahdollista käyttää muokattujen sellukuitujen jatkuvaan analysointiin selluteollisuudessa.

Strategisen osaamisen johtaminen, casetutkimus energia-alan yrityksestä

Strateginen osaaminen on yrityksen strategian toteutumisen kannalta olennaista osaamista. Sen tunnistamista voidaan pitää koko strategisen osaamisen johtami-sen tärkeimpänä – ja vaikeimpana - vaiheena. Vasta sen jälkeen, kun strategiset osaamisalueet on tunnistettu, voidaan niitä menestyksekkäästi johtaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat strategisen osaamisen tunnistamiseen ja johtamiseen. Tutkimus suoritettiin laadullisena tapaustutkimuksena energia-alan yrityksessä ja empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla konsernin johtoryhmän jäseniä. Tutkimustulos osoittaa, että strategisen osaamisen tunnistamisen ja johtamisen kannalta ratkaisevaa on yrityksen strategisten linjausten vieminen riittävän konk-reettiselle tasolle. Mitä turbulenssisempi toimintaympäristö on, sitä tiheämmin strategisen osaamisen kehittämisen suuntaa tulee tarkastella.

Bank Income Diversification and its Impact on Profitability and Risk: Evidence from Nordic Markets

Financial industry has recently encountered many changes in the business environment. Increased regulation together with growing competition is forcing commercial banks to rethink their business models. In order to maintain profitability in the new environment, banks are focusing more into activities that yield noninterest income. This is a shift away from the traditional intermediation function of banks. This study aims to answer the question if the shift from traditional income yielding activities to more innovative noninterest activities is logical in terms of profitability and risk in Nordics. This study also aims to answer the question if diversification within the noninterest income categories has impact on profitability and risk and if there are certain categories of noninterest income that are better than others in terms of profitability and risk in Nordics. Results show that diversification between interest and noninterest activities and increase in the share of noninterest income have a negative impact on the risk adjusted returns and risk profile. Results also show that further diversification within the noninterest income categories has negative impact on risk adjusted profitability and risk while an increase of the share of commission and fee income category of total noninterest income has a positive impact on risk adjusted profitability and risk. Results are logical and in line with previous research (De Young & Roland, 2001; Stiroh, 2004). Results provide useful information to banks and help them better evaluate outcomes of different income diversification strategies.

Review of investment strategy, portfolio management, and scorecard based portfolio selection tool for direct property investments in Finland

The lack of research of private real estate is a well-known problem. Earlier studies have mostly concentrated on the USA or the UK. Therefore, this master thesis offers more information about the performance and risk associated with private real estate investments in Nordic countries, but especially in Finland. The structure of this master thesis is divided into two independent sections based on the research questions. In first section, database analysis is performed to assess risk-return ratio of direct real estate investment for Nordic countries. Risk-return ratios are also assessed for different property sectors and economic regions. Finally, review of diversification strategies based on property sectors and economic regions is performed. However, standard deviation itself is not usually sufficient method to evaluate riskiness of private real estate. There is demand for more explicit assessment of property risk. One solution is property risk scoring. In second section risk scorecard based tool is built to make different real estate comparable in terms of risk. In order to do this, nine real estate professionals were interviewed to enhance the structure of theory-based risk scorecard and to assess weights for different risk factors.

A performance analysis of conventional and fundamental exchange traded funds: ETFs and their risk-return characteristics in relation to building institutional investor’s passive portfolio

An exchange traded fund (ETF) is a financial instrument that tracks some predetermined index. Since their initial establishment in 1993, ETFs have grown in importance in the field of passive investing. The main reason for the growth of the ETF industry is that ETFs combine benefits of stock investing and mutual fund investing. Although ETFs resemble mutual funds in many ways, also many differences occur. In addition, ETFs not only differ from mutual funds but also differ among each other. ETFs can be divided into two categories, i.e. market capitalisation ETFs and fundamental (or strategic) ETFs, and further into subcategories depending on their fundament basis. ETFs are a useful tool for diversification especially for a long-term investor. Although the economic importance of ETFs has risen drastically during the past 25 years, the differences and risk-return characteristics of fundamental ETFs have yet been rather unstudied area. In effect, no previous research on market capitalisation and fundamental ETFs was found during the research process. For its part, this thesis seeks to fill this research gap. The studied data consist of 50 market capitalisation ETFs and 50 fundamental ETFs. The fundaments, on which the indices that the fundamental ETFs track, were not limited nor segregated into subsections. The two types of ETFs were studied at an aggregate level as two different research groups. The dataset ranges from June 2006 to December 2014 with 103 monthly observations. The data was gathered using Bloomberg Terminal. The analysis was conducted as an econometric performance analysis. In addition to other econometric measures, the methods that were used in the performance analysis included modified Value-at-Risk, modified Sharpe ratio and Treynor ratio. The results supported the hypothesis that passive market capitalisation ETFs outperform active fundamental ETFs in terms of risk-adjusted returns, though the difference is rather small. Nevertheless, when taking into account the higher overall trading costs of the fundamental ETFs, the underperformance gap widens. According to the research results, market capitalisation ETFs are a recommendable diversification instrument for a long-term investor. In addition to better risk-adjusted returns, passive ETFs are more transparent and the bases of their underlying indices are simpler than those of fundamental ETFs. ETFs are still a young financial innovation and hence data is scarcely available. On future research, it would be valuable to research the differences in risk-adjusted returns also between the subsections of fundamental ETFs.

Miessotilaiden mielipiteitä fyysisestä kunnosta ja fyysisen kunnon rajoista sekä kuntotestaamisesta puolustusvoimissa

Sotilaiden fyysisiä vaatimuksia taistelukentän olosuhteissa on tutkittu paljon eri asevoimissa. Osa maista tarkastelee asiaa puhtaasti taistelukokemusten kautta, kun osalle maista tärkeämpää on yleisen fyysisen toimintakyvyn seuraaminen ja kehittäminen. Taistelukentän toiminnalliset vaatimukset tarkoittavat fyysisen kunnon mittaamiselta sitä, että mittareiden tulee olla luotettavia eli mitataan oikeita asioita. Oikeiden mitattavien fyysisten suoritteiden tunnistaminen on tärkeää myös johtamisen kannalta, se antaa joukon johtajille mahdollisuuden ylläpitää oikeanlaista fyysistä suorituskykyä ja edistää sotilaiden terveyttä. Puolustusvoimien fyysisen kunnon testit määrittävät osaltaan sotilaan työkykyisyyden, joka koetaan asiantuntijoiden keskuudessa moniulotteisena ilmiönä. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa siitä, millaisia käsityksiä ja mielipiteitä puolustusvoimien miessotilailla on fyysisestä kunnosta ja kuntotestien suoritusvaatimuksista. Kohdejoukkona olivat kaikki puolustusvoimien miessotilaat. Vastauksia saatiin 2044 henkilöltä, joka edusti 26 %:ia koko kohdejoukosta. Tutkimus suoritettiin Webropol kyselytutkimuksena. Kysely välitettiin miessotilaiden sähköpostiosoitteisiin ammattiliittojen kautta sekä julkaisemalla kysely puolustusvoimien TORNI- portaalissa. Vastaaminen oli mahdollista kuuden viikon ajan. Kyselylomake sisälsi myös avoimia vastauksia, jotka rajattiin pois tästä tutkimuksesta. Tilastolliset analyysit suoritettiin SPSS –ohjelmalla (SPSS 20.0.0.1 for Windows). Tuloksia vertailtiin ammattiryhmien, ikäryhmien, fyysisen kunnon luokkien, painoindeksiluokkien, puolustushaarojen ja johtamistasojen välillä. Ryhmävertailuissa käytettiin suhteellisten osuuksien testejä ja X2-testejä ristiintaulukoinnissa. Suurin osa miessotilaista oli liikunnallisesti aktiivisia ja heidän mielestään sotilaan tulee olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Kuntotestaamiseen suhtauduttiin pääosin myönteisesti ja testaamista pidettiin laadukkaana. Vastaajat olivat sitä mieltä, että kuntotestirajojen tulisi olla sukupuolineutraaleja. Kiusaamista ja syrjintää fyysisen kunnon vuoksi tapahtuu jonkin verran puolustusvoimissa. Viikkoliikuntaa pidettiin tärkeänä osana fyysisen kunnon kehittämisessä ja se arvioitiin yhtä tärkeäksi työtehtäväksi muiden tehtävien kanssa. Viikkoliikunta ei kuitenkaan ole riittävän läpinäkyvää ja todellista mahdollisuutta liikkumiseen ei kaikilla ole. Suurimmat muutokset fyysisessä kunnossa tapahtuu varhaisen keski-iän kynnyksellä, noin 40- vuotiaana. Upseerit olivat parhaimmassa kunnossa ja perusyksikön henkilökunta oli paremmassa kunnossa kuin esikunnissa työskentelevät. Suhtautumisessa fyysiseen kuntoon, testaamiseen ja kuntorajoihin oli havaittavissa eroja. Upseerit, alle 40-vuotiaat ja yli 2600 m juoksutestissä juosseet suhtautuivat rajoihin muita kriittisemmin. Puolustushaarojen väliset erot selittynevät puolustushaarojen välisillä kulttuurieroilla. Puolustusvoimissa ei täysin toteudu vaatimus, että huonokuntoista sotilasta ei määrätä fyysisesti raskaisiin tehtäviin. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että miessotilaat suhtautuvat fyysiseen kuntoon ja testaamiseen pääosin myönteisesti, mutta mielipiteissä oli eroavaisuuksia. Fyysisen kunnon rajoihin suhtautuminen erosi vertailuryhmissä. Puolustusvoimien tulisi jatkossa pohtia, miten suhtautumista fyysisen kunnon rajoihin saataisiin yhtenäistettyä. Toisekseen jatkossa pitäisi kriittisesti pohtia, ovatko nykyiset fyysisen kunnon rajat päteviä.

Organizational creativity – Hegemonic and alternative discourses

SUMMARY Organizational creativity – hegemonic and alternative discourses Over the course of recent developments in the societal and business environment, the concept of creativity has been brought into new arenas. The rise of ‘creative industries’ and the idea of creativity as a form of capital have attracted the interests of business and management professionals – as well as academics. As the notion of creativity has been adopted in the organization studies literature, the concept of organizational creativity has been introduced to refer to creativity that takes place in an organizational context. This doctoral thesis focuses on organizational creativity, and its purpose is to explore and problematize the hegemonic organizational creativity discourse and to provide alternative viewpoints for theorizing about creativity in organizations. Taking a discourse theory approach, this thesis, first, provides an outline of the currently predominant, i.e. hegemonic, discourse on organizational creativity, which is explored regarding themes, perspectives, methods and paradigms. Second, this thesis consists of five studies that act as illustrations of certain alternative viewpoints. Through these exemplary studies, this thesis sheds light on the limitations and taken-for-granted aspects of the hegemonic discourse and discusses what these alternative viewpoints could offer for the understanding of and theorizing for organizational creativity. This study leans on an assumption that the development of organizational creativity knowledge and the related discourse is not inevitable or progressive but rather contingent. The organizational creativity discourse has developed in a certain direction, meaning that some themes, perspectives, and methods, as well as assumptions, values, and objectives, have gained a hegemonic position over others, and are therefore often taken for granted and considered valid and relevant. The hegemonization of certain aspects, however, contributes to the marginalization of others. The thesis concludes that the hegemonic discourse on organizational creativity is based on an extensive coverage of certain themes and perspectives, such as those focusing on individual cognitive processes, motivation, or organizational climate and their relation to creativity, to name a few. The limited focus on some themes and the confinement to certain prevalent perspectives, however, results in the marginalization of other themes and perspectives. The negative, often unintended, consequences, implications, and side effects of creativity, the factors that might hinder or prevent creativity, and a deeper inquiry into the ontology and epistemology of creativity have attracted relatively marginal interest. The material embeddedness of organizational creativity, in other words, the physical organizational environment as well as the human body and its non-cognitive resources, has largely been overlooked in the hegemonic discourse, although thereare studies in this area that give reason to believe that they might prove relevant for the understanding of creativity. The hegemonic discourse is based on an individual-centered understanding of creativity which overattributes creativity to an individual and his/her cognitive capabilities, while simultaneously neglecting how, for instance, the physical environment, artifacts, social dynamics and interactions condition organizational creativity. Due to historical reasons, quantitative as well as qualitative yet functionally- oriented studies have predominated the organizational creativity discourse, although studies falling into the interpretationist paradigm have gradually become more popular. The two radical paradigms, as well as methodological and analytical approaches typical of radical research, can be considered to hold a marginal position in the field of organizational creativity. The hegemonic organizational creativity discourse has provided extensive findings related to many aspects of organizational creativity, although the con- ceptualizations and understandings of organizational creativity in the hegemonic discourse are also in many respects limited and one-sided. The hegemonic discourse is based on an assumption that creativity is desirable, good, necessary, or even obligatory, and should be encouraged and nourished. The conceptualiza- tions of creativity favor the kind of creativity which is useful, valuable and can be harnessed for productivity. The current conceptualization is limited to the type of creativity that is acceptable and fits the managerial ideology, and washes out any risky, seemingly useless, or negative aspects of creativity. It also limits the possible meanings and representations that ‘creativity’ has in the respective discourse, excluding many meanings of creativity encountered in other discourses. The excessive focus on creativity that is good, positive, productive and fits the managerial agenda while ignoring other forms and aspects of creativity, however, contributes to the dilution of the notion. Practices aimed at encouraging the kind of creativity may actually entail a risk of fostering moderate alterations rather than more radical novelty, as well as management and organizational practices which limit creative endeavors, rather than increase their likelihood. The thesis concludes that although not often given the space and attention they deserve, there are alternative conceptualizations and understandings of organizational creativity which embrace a broader notion of creativity. The inability to accommodate the ‘other’ understandings and viewpoints within the organizational creativity discourse runs a risk of misrepresenting the complex and many-sided phenomenon of creativity in organizational context. Keywords: Organizational creativity, creativity, organization studies, discourse theory, hegemony

Leikki-ikäisten lasten pelot hammashoidossa ja pelkojen lievittäminen

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata leikki-ikäisen lapsen pelkoja hammashoidossa ja pelkojen lievittämistä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla kyetään tunnistamaan lasten pelkoja hammashoidossa ja löytämään keinoja pelkojen lievittämiseen. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat leikki-ikäisten (4–6 v.) lasten vanhemmat (n=136, vastausprosentti 68%). Aineistonkeruumenetelmänä oli vanhemmille suunnattu kyselylomake, jossa kysyttiin lasten hammashoitopeloista ja siitä, millä keinoilla pelkoja voitaisiin lievittää. Kyselylomake sisälsi sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Strukturoitujen kysymysten tuottama aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin (SPSS 22.0) ja avointen kysymysten tuottama aineisto sisältöä luokittelemalla. Tutkimustulosten mukaan lapsilla oli monia hammashoitoon liittyviä pelkoja. Pelot liittyivät uusiin ihmisiin ja tilanteisiin, hoitovälineisiin ja -laitteisiin sekä hammaslääkärikäynteihin. Lapset jännittivät tai tunsivat pelkoa tavatessaan heille tuntemattomia ihmisiä. Hoitotilanteiden kovat äänet pelottivat. Yksittäisistä asioista eniten lapsille pelkoa aiheuttivat neulat ja rokotteet. Muita hammaslääkärikäyntiin liittyviä pelkoja olivat hammashoitotilojen hajut, veren näkeminen ja lääkkeiden saaminen. Lasten hammashoitopelkoa lievittivät iloinen ja ystävällinen ilmapiiri, tuttu henkilökunta, lapsen huomioiminen hoidossa, riittävä ajankäyttö sekä kehuminen ja palkkion saaminen. Lapset kokivat tyytyväisyyttä, kun heille kerrottiin, mitä tehtiin ja pidettiin huolta heidän viihtyvyydestään. Vanhempien etukäteen antama tieto hammashoidosta sekä vanhempien oma positiivinen asenne koettiin myös pelkoa lievittäviksi keinoiksi. Leikki-ikäisillä lapsilla voi esiintyä erilaisia pelkoja hammashoidossa. Pelkojen tunnistaminen ja niiden lievittäminen on tärkeää, koska lapsena koetut pelottavat ja negatiiviset hammashoitokokemukset aiheuttavat lapselle kärsimystä ja voivat jatkua pitkälle aikuisuuteen saakka. Tutkimustulosten perusteella osalla leikki-ikäisistä lapsista on pelkoja hammashoidossa, mutta niitä voidaan lievittää erilaisin keinoin. Olisikin tärkeää löytää kullekin lapselle sopivat menetelmät pelkojen lievittämiseen.

Multikerrosperceptroni ja sen sovellusalueet

Tietokoneet kykenevät suoriutumaan suuresta määrästä raskaita laskutoimituksia lyhyessä ajassa. Niillä on näin ollen siis mahdollista automatisoida sellaisia toimintoja, joissa esimerkiksi ihminen sortuu helposti tarkkaavaisuusvirheisiin. Ihminen pystyy toisaalta sellaisiin toimintoihin, jotka ovat tietokoneille hyvin vaikeita. Esimerkiksi luova ajattelu ja tutun ihmisen kasvojen tunnistaminen onnistuu ihmisiltä huomattavasti helpommin kuin tietokoneilta. Ilman tarkkoja ohjeita tietokone on toimintakyvytön, eikä tuntemattomia ongelmia ole mahdollista ratkaista. Ihmisaivojen toimintaa on niiden kykyjen vuoksi pidetty mielenkiintoisena tutkimuskohteena tietojenkäsittelyn kannalta. Yritykset mallintaa niiden toimintaa ovat johtaneet neuroverkkojen syntyyn. Kehitys alkoi neuronin mallin esittelemisestä ja jatkui edelleen perceptroniin. Lopulta kehitys päättyi neuroverkkoihin, joita on useita erilaisia. Suosituin niistä on kerroksittaisen rakenteen omaava multikerrosperceptroni. Neuroverkkoja on koulutettava halutun toiminnan aikaansaamiseksi. Niitä voidaan kouluttaa ohjatusti, ohjaamattomasti ja arvostellusti. Perceptronin kouluttaminen on helpompaa sen yksinkertaisen rakenteen takia kuin multikerrosperceptronin kouluttaminen. Esimerkiksi back propagation- algoritmi soveltuu multikerrosperceptronin kouluttamiseen. Koulutusprosessissa on oltava tarkkana, sillä neuroverkko voi oppia liikaa opeteltavasta asiasta ja tuottaa huonoja tuloksia koulutuksen jälkeen. Verkon oppimista onkin seurattava tarkkaan kouluttamisen yhteydessä. Oppimiseen vaikuttaa myös verkon rakenne. Neuroverkkojen, erityisesti multikerros perceptronien on todettu sopivan erityisen hyvin erilaisiin käytännön sovelluksiin. Esimerkiksi optisessa kuvantunnistuksessa sen on havaittu tuottavan erityisen hyviä tuloksia, jos kuva tekstistä on prosessoitu oikein neuroverkkoa varten.

The effects of derivative use on equity fund performance

Investing in mutual funds has become more popular than ever and the amount of money invested in mutual funds registered in Finland has hit its all-time high. Mutual funds provide a relatively low-cost method for private investors to invest in stock market and achieve diversified portfolios. In finance there is always a tradeoff between risk and return, where higher expected returns can usually be achieved only by taking higher risks. Diversifying the portfolio gets rid some of the risk but systematic risk cannot be diversified away. These risks can be managed by hedging the investments with derivatives. The use of derivatives should improve the performance of the portfolios using them compared to the funds that don’t. However, previous studies have shown that the risk exposure and return performance of derivative users does not considerably differ from nonusers. The purpose of this study is to examine how the use of derivatives affects the performance of equity funds. The funds studied were 155 equity funds registered in Finland in 2013. Empirical research was done by studying the derivative use of the funds during a 6-year period between 2008–2013. The performance of the funds was studied quantitatively by using several different performance measures used in mutual fund industry; Sharpe Ratio, Treynor Ratio, Jensen's alpha, Sortino Ratio, M2 and Omega Ratio. The effect of derivative use on funds' performance was studied by using a dummy variable and comparing performance measures of derivative-users and nonusers. The differences in performance measures between the two groups were analyzed with statistical tests. The hypothesis was that funds' derivative use should improve their performance relative to the funds that don't use them. The results of this study are in line with previous studies that state that the use of derivatives does not improve mutual funds' performance. When performance was measured with Jensen's alpha, funds that did not use derivatives performed better than the ones that used them. When measured with other performance measures, the results didn’t differ between two groups.

Sosiaalinen pääoma tukena start-up yritysten rahoituksessa

Tutkielma käsittelee start-up yritysten kokemia haasteita sekä millä tavoin sosiaaliset verkostot vaikuttavat pääoma- ja osaamiskuiluun. Perinteiset vientialat ovat taantumassa ja Suomi on yhä globalisoituneemmassa kilpailussa mukana. Vahvuutena on ICT-osaaminen ja hyvä koulutus. Digitalisaation synnyttämän murroksen myötä ovat start-up yritykset yhä keskeisemmässä asemassa työllisyyden, tuottavuuden ja talouskasvun kehittämisessä. Tutkielma käsittelee näistä syistä teoriaosuudessa yleisimpiä ongelmakohtia start-up yritysten osalta. Epäsymmetrinen informaatio on vahvasti esillä ulkoisen rahoituksen saatavuudessa ja uusien yhteistyömallien parissa. Tutkielma näkee sosiaalisen pääoman ja sen mahdollistamien verkostomallien voimavarat ratkaisuksi epäsymmetrisen informaation kitkemisessä. Tutkimuskohteena on Piilaakson mallin menestyspiirteiden tunnistaminen verkostojen osalta sekä millä tavoin ne myötävaikuttavat kasvuyritysten kehitykseen ja toisaalta koko innovatiivisen toimintaympäristön vahvistamiseen. Tutkimuksesta kävi ilmi, että Piilaakson aluetta luonnehditaan innovaatioekosysteemiksi, koska se pystyy sopeutumaan jatkuvasti ja dynaamisesti ulkoisille muutoksille. Teoriaosuus päättyy näiden ominaisuuksien erittelyyn. Teoriaosuutta täydentää start-up yritysten seminaari, joka järjestettiin Helsingissä elokuussa 2013. Seminaarin puheenvuorot täydentävät teoriaosuutta ja tuovat ajankohtaisia sekä konkreettisia näkemyksiä yrityspäättäjiltä, julkisen sektorin vaikuttajilta sekä start-up yrittäjiltä. Näiden havaintojen tarkoituksena on peilata teoriaosuutta ja liiketoimintalähtöisiä näkökulmia keskenään, jotta havainnot olisivat mahdollisimman kokonaisvaltaisia. Tutkimuksesta kävi ilmi, että keskustelu start-up yritysten haasteista sijoittuu vahvasti ulkoiseen rahoitukseen. Sosiaaliset verkostomallit, jotka tarjoavat ratkaisun osaamis- ja pääomakuilun pienentämiseksi, ovat mahdollistaneet pitkän ja menestyksekkään tarinan Piilaaksolle. Tutkimus ehdottaakin, että start-up yritysten haasteita koskevaa tarkastelua laajennettaisiin, jotta Suomen kaltainen pieni maa voi nauttia enemmän esimerkiksi ulkomaisista sijoittajista ja osaajista pitkällä tähtäimellä.

Wood species identification by visual characterization of fibers

Kandidaatintyö tehtiin osana PulpVision-tutkimusprojektia, jonka tarkoituksena on kehittää kuvapohjaisia laskenta- ja luokittelumetodeja sellun laaduntarkkailuun paperin valmistuksessa. Tämän tutkimusprojektin osana on aiemmin kehitetty metodi, jolla etsittiin kaarevia rakenteita kuvista, ja tätä metodia hyödynnettiin kuitujen etsintään kuvista. Tätä metodia käytettiin lähtökohtana kandidaatintyölle. Työn tarkoituksena oli tutkia, voidaanko erilaisista kuitukuvista laskettujen piirteiden avulla tunnistaa kuvassa olevien kuitujen laji. Näissä kuitukuvissa oli kuituja neljästä eri puulajista ja yhdestä kasvista. Nämä lajit olivat akasia, koivu, mänty, eukalyptus ja vehnä. Jokaisesta lajista valittiin 100 kuitukuvaa ja nämä kuvat jaettiin kahteen ryhmään, joista ensimmäistä käytettiin opetusryhmänä ja toista testausryhmänä. Opetusryhmän avulla jokaiselle kuitulajille laskettiin näitä kuvaavia piirteitä, joiden avulla pyrittiin tunnistamaan testausryhmän kuvissa olevat kuitulajit. Nämä kuvat oli tuottanut CEMIS-Oulu (Center for Measurement and Information Systems), joka on mittaustekniikkaan keskittynyt yksikkö Oulun yliopistossa. Yksittäiselle opetusryhmän kuitukuvalle laskettiin keskiarvot ja keskihajonnat kolmesta eri piirteestä, jotka olivat pituus, leveys ja kaarevuus. Lisäksi laskettiin, kuinka monta kuitua kuvasta löydettiin. Näiden piirteiden eri yhdistelmien avulla testattiin tunnistamisen tarkkuutta käyttämällä k:n lähimmän naapurin menetelmää ja Naiivi Bayes -luokitinta testausryhmän kuville. Testeistä saatiin lupaavia tuloksia muun muassa pituuden ja leveyden keskiarvoja käytettäessä saavutettiin jopa noin 98 %:n tarkkuus molemmilla algoritmeilla. Tunnistuksessa kuitujen keskimäärinen pituus vaikutti olevan kuitukuvia parhaiten kuvaava piirre. Käytettyjen algoritmien välillä ei ollut suurta vaihtelua tarkkuudessa. Testeissä saatujen tulosten perusteella voidaan todeta, että kuitukuvien tunnistaminen on mahdollista. Testien perusteella kuitukuvista tarvitsee laskea vain kaksi piirrettä, joilla kuidut voidaan tunnistaa tarkasti. Käytetyt lajittelualgoritmit olivat hyvin yksinkertaisia, mutta ne toimivat testeissä hyvin.

Tietoisuus kirjoitetusta kielestä osana lukemaan oppimista

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, miten tietoisuus kirjoitetusta kielestä 5-vuotiaana on yhteydessä lukutaidon nopeuteen ja tarkkuuteen 7-vuotiaana esikoulukeväänä. Tutkimuksen aineisto on osa Maarit Silvénin johtamaa pitkittäistutkimusta VUOKKO -Vuorovaikutus ja kehitys varhaislapsuudessa (Silvén, Poskiparta, Niemi & Voeten, 2007). Tämä tutkimus perustuu 62 lapsen otokseen. Aineisto kerättiin Turun yliopiston oppimistutkimuskeskuksessa. Kaikki tutkimukset tehtiin yksilötesteinä ja ne kuvattiin videolle. Ensimmäiseksi pyrittiin selvittämään, miten taito kirjoittaa oma nimi 5-vuotiaana ennustaa lukutaitoa 7-vuotiaana. Lasten tehtävänä oli kirjoittaa oma nimi tyhjälle valkoiselle paperille. Toiseksi haettiin vastausta, miten kirjainten tunnistaminen vaikuttaa lukutaitoon. Lapsia pyydettiin nimeämään tutkijan osoittamat kirjaimet. Kolmanneksi selvitettiin, vaikuttaako sanan tunnistamisen taito tulevaan lukutaitoon. Tätä tutkittiin näyttämällä lapselle sana SANA. Lapsen tehtävänä oli lukea sana tai tunnistaa kirjaimia siitä. Lukutaitoa tutkittiin ALLU – ala-asteen lukutestin teknisen lukutaidon osatestillä TL2. Lapsen tehtävänä oli lukea neljä sanaa ja yhdistää sopiva sana viivalla vieressä olevaan kuvaan. (Lindeman, 1998.) Tutkimus osoitti, että mitä taitavampia lapset olivat nimeämään kirjaimia ja tunnistamaan sanoja 5-vuotiaana, sitä parempia he olivat lukemaan 7-vuotiaana. Kirjainten nimeäminen- tehtävässä lasten keskiarvo oli 11.37 kirjainta ja vaihteluväli 0-28 (max. 29 kirjainta). Sanan tunnistus–tehtävässä kukaan lapsista ei osannut lukea annettua sanaa. Kaksi lapsista osasi yhdistää äänteitä ja suurin osa (n = 51) osasi nimetä kirjaimia. Oman nimen kirjoittamisen taito ei tässä tutkimuksessa osoittautunut luotettavaksi lukutaidon ennustajaksi, koska suurin osa lapsista (81 %) osasi kirjoittaa nimensä kokonaan 5-vuotiaana.