Tutkien käyttö pääkaupunkiseudun ilmatorjunnan osana jatkosodassa

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä merkitys oli puolustusvoimien ensimmäisellä ja ainoalla taistelussa käytetyllä tutkajärjestelmällä sen ajan ilmatorjunnalle ja ilmasuojelulle. Keskeisin syy tämän aiheen valitsemiseen on se, että se liittyy kirjoittajan sekä nykyiseen, että varusmiespalveluksen aikaiseen aselajiin. Tutkielman näkökulma on sotataidollinen. Työ on ajankohtainen, sillä tutkielman valmistuessa on kulunut 70 vuotta Saksassa järjestetystä tutkakoulutuksesta ja ensimmäisen tutkakaluston saapumisesta Suomeen. Aiheesta ei ole aikaisemmin tehty kattavaa tutkimusta Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tutkimus on tehty täysin ilmatorjunnan ja ilmasuojelun viitekehyksessä. Tutkimuksen painopiste on tutkien hyödyntämisessä Ilmatorjuntarykmentti 1:n raskaiden patteristojen eli suuntapatteristojen tulenkäytössä. Suuntapatteristot pystyivät parhaiten hyödyntämään tutkien mittausarvoja. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Mikä oli tutkien merkitys pääkaupunkiseudun puolustuksen onnistumiselle?” Tutkielman lähtökohtana on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkielmassa käsitellään yksilöiden töitä, tutkimuksia ja lausuntoja. Vastaajat ovat tunnettuja ja otantamenetelmä harkinnanvarainen. Tutkielma on luonteeltaan kuvaileva ja aineistolähtöinen. Lähdemateriaalin pääpaino on aihealuetta käsittelevässä kirjallisuudessa ja tutkielmissa. Eräs tutkielman päälähteistä, Ari Suontlahden diplomityö, perustuu pääosin arkistotutkimukseen. Työ käsittelee kattavasti yleisellä tasolla pääkaupunkiseudun puolustusjärjestelyjä maavoimien, merivoimien ja ilmapuolustuksen näkökulmasta. Työssä ei kuitenkaan käsitellä ilmatorjuntaa kovin yksityiskohtaisesti. Lähteenä on käytetty myös artikkeleita. Artikkeleista keskeisimmät ovat Ilmatorjuntaupseeri-lehdessä julkaistut artikkelit. Artikkelit käsittelevät pääsääntöisesti Saksassa tapahtunutta tutkakoulutusta. Tutkielmaa varten on haastateltu entistä ilmatorjunnan tarkastajaa, eversti evp. Ahti Lappia. Lappi on kokenut sotahistoriantutkija. Hän on julkaissut useita ilmapuolustuksen historiaa käsitteleviä teoksia. Ahti Lapin ja eversti evp. Perttu Peitsaran teos ”Salainen Ase Ilmapuolustuksessa – Tutkat toisessa maailmansodassa” julkaistiin joulukuussa 2012, eli hieman ennen tutkielman valmistumista. Teos käsittelee tutkielman kannalta keskeisiä aiheita hyvin yksityiskohtaisesti. Teosta on käytetty tutkimuksessa täydentämään puuttuvia tietoja, todentamaan joitakin yksityiskohtia sekä tukemaan johtopäätöksiä. Ennen tutkien saapumista pääkaupunkiseudun ilmatorjunta ei kyennyt toimimaan tehokkaasti pimeällä. Maalin tulosuunta voitiin selvittää karkeasti kuulosuuntimella mittaamalla, mutta etäisyystiedon saaminen edellytti visuaalista näköyhteyttä kohteeseen. Pimeällä maali tuli saada ensin valaistua valonheittimellä, jotta etäisyys kohteeseen saatiin mitattua stereoetäisyysmittarilla. Maalin lentokorkeuden määrittäminen kuulosuuntimilla oli myös hyvin summittaista. Sulkuammunta oli pimeällä käytännössä ainoa vaihtoehto. Sulkujen määrittäminen oli kuitenkin melko epätarkkaa ja perustui kuulosuuntimien, aisti-ilmavalvonnan ja valonheittimien antamaan maalitietoon. Myös ennakkovaroituksen saaminen niin ilmatorjunnalle kuin siviiliväestöllekin perustui pääsääntöisesti edellä mainittuihin menetelmiin. Ennakkovaroitus voitiin saada myös radiotiedustelun toimesta. Tulenjohtotutkien avulla sulkujen määrittäminen tehostui huomattavasti. Pommikoneosastoista saatiin tarkkaa ja reaaliaikaista maalitietoa (myös korkeustieto) vuorokaudenajasta ja säästä riippumatta. Tulenjohtotutkilla varustettujen johtopattereiden pääampumamenetelmä oli seuranta-ammunta. Johtopatterit ampuivat myös eniten kaikista yksiköistä. Johtopatterien ampuma kranaattimäärä helmikuun suurpommituksissa oli lähes puolet kaikista ammutuista kranaateista. Johtopattereiden mittaamat arvot saatiin välitettyä suuntapatteristojen kaikille raskaille pattereille, jolloin tuli oli riittävän tarkkaa riippumatta kaluston nykyaikaisuudesta. Malsi-laitteiden saapumisen jälkeen vieruspatterit kykenivät myös seuranta-ammuntaan pimeällä. Kevyet jaokset eivät kyenneet osallistumaan yhtä tehokkaasti pääkaupunkiseudun ilmatorjuntaan kuin raskaat patterit, johtuen vihollisosastojen lentokorkeuksista. Pienikaliiperisilla ilmatorjunta- aseilla kyettiin kuitenkin rajoitetusti osallistumaan sulkuammuntaan ja tulittamaan syöksyviä koneita. Valvontatutkat antoivat tehokkaan ennakkovaroituksen pääkaupunkiseudun ilmatorjuntajoukoille ja siviiliväestölle. Raijoilla kyettiin tarvittaessa määrittämään vihollisosastojen koko jopa koneen tarkkuudella, mikä helpotti sulkutulen keskittämistä uhkaavimpaan suuntaan. Tämä ei kuitenkaan ollut perustoimintamenetelmä. Yhteistyö Viron rannikolla sijaitsevien saksalaisten ilmavalvontajoukkojen kanssa oli sujuvaa. Torjuntakeskuksen ja Ilmavalvontaaluekeskuksen sijoittaminen samoihin tiloihin nopeutti ja selkeytti toimintaa huomattavasti. Saksaan koulutukseen lähetettyjen suomalaisten tekninen osaaminen oli hyvällä tasolla. Koulutukseen lähtijät valittiin siviilikoulutustaustan ja saksan kielen osaamisen perusteella. ”Osasto Pesosen” oppilaiden kiitettävä opintomenestys Saksassa on varmasti edesauttanut tutkien käytön nopeata sisäistämistä ja tutkien integroimista osaksi patteristoja. Tutkien merkitys ilmatorjunnan suorituskyvyn kasvulle ja torjuntataisteluiden onnistumiselle on ilmeinen. Valvonta- ja tulenjohtotutkien merkitys ennakkovaroituksen saamiselle ja tulenjohdon tehokkuudelle on hyvin suuri. Tämä näkyi myös helmikuun suurpommitusten jälkeisenä aktiivisena hankinta-, koulutus- ja kehittämistoimintana tutkien osalta. Suorituskyvyn kehitykseen vaikutti kuitenkin monta eri tekijää, joita ei voi sivuuttaa täysin vähäpätöisinä. Esimerkiksi elektron-ammusten käyttö, everstiluutnantti Jokipaltion ja Torjuntakeskuksen johtamistoiminta, 1. Ilmatorjuntarykmentin organisaatiomuutokset sekä tykkikaluston määrän lisääntyminen ja nykyaikaistuminen vaikuttivat myös ilmatorjunnan suorituskyvyn kasvuun. On myös huomioitava, että ADD ei suurpommitusten aikana häirinnyt suomalaisten tutkia järjestelmällisesti. Länsiliittoutuneiden mallin mukaan toteutettu tutkahäirintä olisi todennäköisesti laskenut pääkaupunkiseudun ilmatorjunnan suorituskykyä radikaalisti, aivan kuten tapahtui Saksassakin.

Suomalaisia näkökulmia strategian tutkimukseen

Strategian tutkimus on osa sotatieteellistä, mutta myös kansainvälisen politiikan tutkimuksen tiedeyhteisöä. Strategian tutkimuksen ja opetuksen ainoa yliopistollinen laitos maassamme on puolustusvoimiin kuuluvan Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitos. Vuonna 2015 se yhdistetään Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan ja Sotahistorian laitosten kanssa Sotataidon laitokseksi, jonka puitteissa strategia jatkaa itsenäisenä tieteenalana ja oppiaineena. Käsillä oleva kokoomateos on tarkoitettu strategian alan perusoppikirjaksi, mutta samalla se on suunnattu myös yleisesti kansainvälisestä turvallisuudesta ja sen tutkimuksesta kiinnostuneelle lukijakunnalle. Teos esittelee sekä perinteisistä lähtökohdista nousevia että uudempiin virtauksiin kiinnittyviä lähestymistapoja strategian tutkimukseen. Teoksen alkupuolella painottuvat tutkimuksen teoreettis-metodologiset kysymykset, jälkipuolella puolestaan tutkimuksen empiiriset kohdealueet

Kassila täydentää elämäkertojaan

Kirjallisuusarvostelu

Futuuri ja tulevan ilmaiseminen suomen kielessä

Tämän tutkielman aiheena on futuuri ja tulevan ilmaiseminen suomen kielessä. Tutkimuskohteena on suomen kieli ja sen verbaalinen tempusjärjestelmä sekä verbeihin kytkeytyvät tulevaa koskevat temporaaliset ilmaukset. Suomen kieli on perinteisesti luokiteltu ns. ”futuurittomaksi kieleksi”, koska kielessä ei ole esimerkiksi romaanisten kielten tapaan omaa erillistä futuuritaivutusta verbille. Tämän tutkielman lähtökohtana on ulottaa tulevan ajan ilmaisemisen tarkastelu puhtaasti verbikategorioiden ulkopuolelle ja selvittää, miten jokaisessa kielessä semanttisesti läsnä oleva tulevaisuuden kategoria käytännössä ilmenee suomen kielessä ja miten tulevaa kielessä voi ilmaista. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat ovat fennistisessä ja fennougristisessa tutkimuksessa (Ikola, Bartens, Kangasmaa-Minn ja suomen kieliopit) sekä kansainvälisissä, erityisesti kieliopillistumisteoriaa hyödyntävissä tutkimuksissa, joista tärkeimpinä mainittakoon Bernard Comrien teos Tense, Bybee ja kumppaneiden The Evolution of Grammar, Östen Dahlin kokoama Tense and Aspect in the Languages of Europe sekä Johan Nordlanderin Towards a semantics of Linguistic Time. Empiriistä eli kieliopeista, mediasta, internetistä ja Lauseopin arkistosta kerättyä aineistoa tarkastellaan tutkielmassa tämän teoreettisen taustan avulla, ja esimerkkiaineistoa käytetään apuna myös oman näkökulman muodostamisessa ja perustelemisessa. Keskeisenä tuloksena tutkielmassa on, etteivät suomen kielen mahdollisuudet ilmaista tulevaa ja sen eri ajallisia ja ajatuksellisia vivahteita rajoitu pelkkien päätempusten varaan, vaan suomessa on laaja valikoima erilaisia ilmauksia ulottuen aina tulla-futuurista erilaisiin modaalisiin ja sijamorfologiaa hyödyntäviin keinoihin. Näiden koko potentiaali käy ilmi, kun kieltä lähestytään avoimesti laajemman tempuskäsitteen näkökulmasta ja ilman esim. kielen puhtauteen aiemmin liitettyjä, usein konservoivia ja kapea-alaisia ennakkoasenteita.

[Urkumusiikkia]

Soitinnus: urut.

[Vanhat toverit]

Soitinnus: lauluäänet (TTBB), piano, kitara, kontrabasso.

[Mamie ja miehet]

Soitinnus: lauluäänet (TTBB), piano, kitara, kontrabasso.

[Kaksi vanhaa tukkijätkää]

Soitinnus: lauluäänet (TTBB), harmonikka, kitara, kontrabasso.

[Viheltäjä ja hänen koiransa]

Soitinnus: lauluäänet (TTBB), piano, kitara, kontrabasso.

[Kipparit maailman merillä] : sikermä

Soitinnus: lauluäänet (TTBB), piano, kitara, kontrabasso.

Alexander Balus : oratorio

Konserttitaltiointi Händelfestspiele Göttingen -festivaaleilta 1972.

Orchestersuite Nr. 2 h-moll, BWV 1067

Konserttitaltiointi Brühler Schlosskonzerte -festivaaleilta 1970-luvun alusta.

”Vanhan piian” kertomus ja kokemus: Kielen ja näkökulmien kirjallinen leikki Minna Canthin novellissa

Artikkeli analysoi, miten Canthin novelli ”Vanha piika” esittää päähenkilö Saaran suhdetta yhteisön hänelle antamaan vanhan piian rooliin. Artikkeli yhdistää kognitiivisesti ja lingvistisesti suuntautunutta narratologiaa. Niiden kautta osoitetaan, millä tavoin yksilön ja yhteiskunnan näkökulmat ja niiden välittyminen lukijalle erilaisin kertovin keinoin tuottavat ”vanhan piian” mielen, joka yrittää ymmärtää itseään suhteessa muihin. Tarinan ulkopuolisen kertojan ja elämäänsä hahmottavan päähenkilön välinen raja liikkuu sekä kielellisesti että suhteessa kokemisen ja kertomisen kehyksiin. Kertovat muodot, kuten vapaa epäsuora esitys, mahdollistavat niin ironisen kuin empaattisenkin suhtautumisen Saaran kohtaloon. Saara itse epäonnistuu yrityksissään luoda koherentti elämäntarina, ja avoimeksi novellissa jää myös, tarjoaako teos lukijalle mahdollisuuden kerronnallistamalla tuottaa eheä kokonaisuus.