Suomalaisia näkökulmia strategian tutkimukseen


Autoria(s): Maanpuolustuskorkeakoulu
Contribuinte(s)

Sivonen, Pekka

Data(s)

08/11/2013

08/11/2013

2013

Resumo

Strategian tutkimus on osa sotatieteellistä, mutta myös kansainvälisen politiikan tutkimuksen tiedeyhteisöä. Strategian tutkimuksen ja opetuksen ainoa yliopistollinen laitos maassamme on puolustusvoimiin kuuluvan Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitos. Vuonna 2015 se yhdistetään Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan ja Sotahistorian laitosten kanssa Sotataidon laitokseksi, jonka puitteissa strategia jatkaa itsenäisenä tieteenalana ja oppiaineena. Käsillä oleva kokoomateos on tarkoitettu strategian alan perusoppikirjaksi, mutta samalla se on suunnattu myös yleisesti kansainvälisestä turvallisuudesta ja sen tutkimuksesta kiinnostuneelle lukijakunnalle. Teos esittelee sekä perinteisistä lähtökohdista nousevia että uudempiin virtauksiin kiinnittyviä lähestymistapoja strategian tutkimukseen. Teoksen alkupuolella painottuvat tutkimuksen teoreettis-metodologiset kysymykset, jälkipuolella puolestaan tutkimuksen empiiriset kohdealueet

Identificador

978-951-25-2496-9

1236-4959

http://www.doria.fi/handle/10024/93617

URN:ISBN:978-951-25-2496-9

Idioma(s)

fi

Publicador

Maanpuolustuskorkeakoulu

Relação

978-951-25-2495-2

Julkaisusarja 1: Strategian tutkimuksia No 33

Direitos

Julkinen

Tipo

C2 Toimitettu kirja, kokoomateos, konferenssijulkaisu tai lehden erikoisnumero