EU:n sotilaallinen kriisinhallinta : kriisinhallintaoperaatiot ja Suomen rooli

Tämä tutkimus koskee EU:n sotilaallista kriisinhallintaa, EU-operaatioita sekä Suomen osuuttaa näissä. Tutkimuksessa keskitytään kansainvälisessä järjestelmässä toimiviin sotilaallista kriisinhallintaa suorittavien organisaatioiden toimintaan. Tutkimus on luonteeltaan uhka - hyöty näkökulmia korostavaa. Tutkimuksessa tarkastellaan sotilaallista kriisinhallintaa sekä kansainvälisten järjestöjen tasolla (YK, NATO, EU), että valtiollisella tasolla (Suomi). Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miksi EU näkee tarpeellisena ylläpitää ja kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintajoukkoa, sekä mikä Suomen rooli on EU:n sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tutkimusongelmaan on etsitty vastauksia viiden tutkimuskysymyksen kautta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirjatutkimusta ja tavoitteena on ollut selvittää vastauksia tutkimuskysymyksiin ja niiden kautta mallintaa, miten sotilaallisen kriisinhallinnan tarve syntyy. Tarkastelun myötä on syntynyt käsitys siitä, miten uhkakuvat ja toiminnasta saavutettava hyöty vaikuttavat tarpeeseen toimia sotilaallisen kriisinhallinnan saralla. Teoreettisena kehyksenä on käytetty englantilaisen koulukunnan mukaista näkemystä kansainvälisestä järjestelmästä. Tutkimusongelmaan on pyritty vastaamaan huomioiden sekä liberaalia että realistista maailmannäkemystä. YK:n ja NATO:n toimintaa on käsitelty pintapuolisesti. YK:n toiminnan tarkastelussa on todettu järjestön heikkoudeksi mm. omien joukkojen puute, hidas päätöksentekoprosessi ja se, että järjestö on sotilaallisen kriisinhallinnan osalta sivuutettavissa sekä NATO:n että EU:n toimesta. NATO:n tarkastelussa on käynyt ilmi, että kylmän sodan jälkeen NATO:n näkyvin toiminta on ollut sotilaallinen kriisinhallinta. NATO:n sotilaallinen kriisinhallintavoima on YK:hon verrattuna helpommin sekä, nopean toiminnan joukkojen myötä, nopeammin käytettävissä. NATO onkin eurooppalaisille valtioille varteenotettava vaihtoehto sotilaallisen kriisinhallinnan johto- ja suunnitteluorganisaationa. EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita on tarkasteltu turvallisuusympäristön asettamien uhkien ja esimerkkeinä mainittujen hyötynäkökulmien kautta. Operaatiotarkastelun tuotteena on syntynyt arvioita tulevaisuuden EU-operaatioista. EU:n nähdään tulevaisuudessa mahdollisesti suorittavan operaatioita joko Lähi-idän tai Afrikan suunnassa. Operaatioita tullaan suorittamaan aluksi nopeaan toimintaan kykenevillä taisteluosastoilla. EU:n tarve kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintakykyään näyttää perustuvan sekä liberaaliin yleismaailmalliseen yhteisvastuuseen, että voimapoliittiseen pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa kansainvälisenä toimijana. EU pyrkii sotilaallisella kriisinhallinnallaan määrittämään itse miten ja missä unioni vastaa maailmalla vallitseviin uhkiin. Samalla unioni pyrkii itsenäisen toiminnan kautta saavuttamaan mahdollisimman paljon hyötyä sotilaallisen kriisinhallinnan avulla. Suomen aktiivinen rooli EU:n kriisinhallinnassa näyttäisi perustuvan sekä eurooppalaiseen yhteisvastuuseen, että valtion pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa ja saavutettavaa hyötyä sekä EU:n sisäisessä toiminnassa että kriisinhallintaoperaatioissa.

Turkki ja EU

Turkki hyväksyttiin Euroopan unionin viralliseksi hakijamaaksi Helsingissä vuonna 1999 ja siitä lähtien EU on tarkkaillut täyttääkö Turkki jäsenyyttä hakevilta mailta vaadittavia ns. Kööpenhaminan kriteereitä. Turkin ja EU:n suhteet tulivat ajankohtaiseksi syksyllä 2004, kun Turkki oli saavuttanut EU:n vaatimat tavoitteet ja näin ollen Euroopan komissio päätti joulukuussa 2004, että jäsenyysneuvottelut aloitetaan 3.10.2005. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää syitä miksi Euroopan unioni haluaa Turkin jä-seneksi ja tarkastella EU:n antamia vaatimuksia Turkille. Tutkimuksessa näkökul-ma on Euroopan unionin kannalta ja poliittisen realismin puolelta tarkasteltuna, koska niin Euroopan unioni kuin Turkkikin hakevat hyötyä mahdollisesta Turkin jäsenyydestä. Ajallisesti tutkimus on rajattu alkavaksi vuodesta 1963. Tutkimuksen ajallinen pääpaino on kuitenkin vuoden 1999 jälkeen, kun Turkki hyväksyttiin hakijamaaksi. Tutkimus päättyy Suomen EU:n puheenjohtajuuskauden loppuun 1.1.2007 ja Turkin jäsenyysneuvottelujen osittaiseen jäädyttämiseen. Tutkimusongelmat ovat: Miksi Euroopan unioni on asettanut Kööpenhaminan kriteerit jäsenyyttä hakeville maille ja miten poliittinen realismi selittää Kööpenhaminan kriteerit? Kööpenhaminan kriteerien mukaan maalla tulee olla “vakaat demokraattiset instituutiot”, esimerkiksi vapaat vaalit ja riippumaton oikeuslaitos. Lisäksi maan tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja sillä on oltava toimiva markkinatalous. Poliittisen realismin mukaan valtiot nähdään perustavina turvallisuusorganisaatioina ja kansainvälinen politiikka on sen mukaisesti valtioiden välistä vuorovaikutusta ja valtakamppailua. Poliittisen realismin mukaisessa ajattelussa valtiot nähdään kansainvälisen politiikan tärkeimpinä, ellei peräti ainoina toimijoina ja valtioiden välisillä kansainvälisillä järjestöillä on toissijainen merkitys. Ne nähdään lähinnä valtioetujen edistämisen välineinä. Tämä tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja tutkimuksen näkökulma on Euroopan unionin puolella. Tutkimusta tarkastellaan poliittisen realismin avulla. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa Euroopan unionin komission määräaikaisker-tomuksista, Turkin edistymisestä Euroopan unioniin liittymisen valmisteluissa sekä vuodesta 2004 asiaan liittyvät uutiset. Euroopan unioni on luonut Kööpenhaminan kriteerit tuleville jäsenmaille, koska haluaa varmistaa, ettei uusi jäsenmaa ole unionille turvallisuus- tai taloudellinen riski. Euroopan unionin laajentuminen lähtee sen omista tarpeista ja laajentumisen kannattavuudesta.

Suomen ja Venäjän suhteiden kehitys EU-jäsenyyden aikana

Kylmän sodan aikana Suomen suhteet itänaapuriinsa perustuivat sopimukseen ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Suomen tasavallan ja Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton kanssa. Kylmän sodan päätyttyä Suomi liittyi 1.1.1995 Euroopan unioniin. Tutkimuksen päämääränä on selvittää miten Suomen ja Venäjän suhteet ovat kehittyneet vuoden 1995 jälkeen ja miten niihin on vaikuttanut Suomen EU-jäsenyys. Arvioidaan mikä on ollut EU:n eri sääntöjen vaikutus Suomen idänpolitiikkaan. Pyritään arvioimaan millainen Venäjän suhtautuminen Suomeen on ollut EU-jäsenyyden aikana. Selvitetään miten maissa tapahtuneet presidentin vaihdot ovat vaikuttaneet suhteisiin. Lisäksi arvioidaan millainen Suomen perustuslain muutoksen vaikutus suhteisiin on ollut lähinnä presidentin ulkopoliittisen vallan vähenemisen myötä.

Suomi ja Viro : pienvaltiot ankkuroitumassa eurooppalaiseen turvallisuuteen

Tutkimus käsittelee Suomen ja Viron turvallisuuspoliittisia ratkaisuja osana Itämeren aluetta. Tutkimus lähestyy maita valtiokategorioiden näkökulmasta. Tutkimus selvittää kansainvälisen järjestelmän rakennetta ja pienvaltioiden roolia siinä. Pienvaltioiden kannalta keskeistä on turvallisuuden ylläpitäminen, johon ne pyrkivät turvallisuuspolitiikallaan turvallisuuspoliittista doktriiniaan noudattaen. Maiden turvallisuuspoliittisten ratkaisujen taustalla on useita tekijöitä, joissa tutkimuksessa nousee esille historia, maantiede ja kansainvälinen asema. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, ovatko Suomi ja Viro pienvaltioita ja toteuttavatko ne sellaista turvallisuuspolitiikkaa, joka on johdonmukaista niiden taustalla olevien tekijöiden ja pienvaltioiden oletetun politiikan näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään niiden suhtautumista Euroopan unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro ja Suomi ovat usean indikaattorin mukaan eurooppalaisia pienvaltioita. Niiden turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat erilaiset, mutta ne ovat sitoutuneet tiiviisti eurooppalaiseen integraatioon. Suomen turvallisuuspoliittinen perusratkaisu on sotilaallinen liittoutumattomuus, joka saattaa vaikeuttaa sen osallistumismahdollisuuksia EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro on sekä Naton että EU:n jäsen.

Kansallisten suorituskykyjen suunnittelu ja kehittäminen monikansallisen yhteistyön avulla

Tutkimuksen päätarkoituksena oli luoda teoreettinen ymmärrys ja malli siitä kuinka huomioida kolmen keskeisen monikansallisen ympäristön (Nato, EU ja NORDEFCO) tarjoamat mahdollisuudet kansallisten suorituskykyjen suunnittelussa ja kehittämissä.

Ukrainan ja Venäjän suhteiden kehittyminen

Tutkimus on teoreettinen asiakirjatutkimus ja se on tyypiltään kvalitatiivinen. Tutkimuksessa käytetään sisällön analyysin menetelmänä teoriaohjaavaa analyysia. Tutkimuksen teoriana on käytetty realismia, voimatasapainoa ja keskinäisriippuvuutta. Työssä on tutkittu Ukrainan ja Venäjän suhteiden kehittymistä vuodesta 1991 vuoden 2007 tammikuuhun saakka. Tutkimuksessa selvitetään mitä muutoksia ja miksi maiden välisissä suhteissa on tapahtunut. Lopuksi on arvioitu myös miten maiden suhteet kehittynevät jatkossa ja onko Ukrainan ja Venäjän suhteilla vaikutuksia Suomen turvallisuuspolitiikalle.

Promoting peace and security in Africa : is the European Union up to the challenge?

The ninth annual Suomenlinna seminar, organised by the Department of Strategic and Defence Studies, Finnish National Defence College, was held in May 2006. It brought together a representative group of specialists in security studies for two days of presentations and discussion about the most pressing issues of today – the challenges facing European Union’s crisis management in Africa.

Lissabonin sopimuksen vaikutus EU:n yhdennetyn rajaturvallisuuden kehittymiseen : uusia aseita integraatiolle?

Euroopan unionin (EU) perussopimuksia muuttanut Lissabonin sopimus astui voimaan 1.12.2009. Sopimus pyrkii antamaan EU:lle oikeudellisen kehyksen ja välineet, joita se tarvitsee vastatessaan yhteisiin turvallisuushaasteisiin. EU:n yhdennetty rajaturvallisuus määriteltiin ja hyväksyttiin neuvoston päätelmissä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella joulukuussa 2006. Lissabonin sopimuksen vaikutusta yhdennetyn rajaturvallisuuden edelleen kehittämiselle EU:n sisäisen turvallisuuden osana on tutkittu tieteellisesti vähän. Rajaturvallisuus on ollut terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden kansainvälistymisen myötä yksi tärkeimmistä EU:n oikeus- ja sisäasioiden sektoreista 1990-luvun lopulta saakka. Valtiot luovat instituutioita maksimoidakseen yhteisistä eduista saatavan hyödyn. Liberaalin institutionalismin keskeisenä tutkimuskohteena on läntinen integraatio ja integraatioprosessin selittäminen. Lissabonin sopimus integraation osana yhdistää tämän tutkimuksen liberaalin institutionalismin näkökulmaan. Tämä tutkimus on kartoittava laadullinen tutkimus. Metodiksi valittiin asiakirjoihin perustuva sisällön analyysi sekä täydentävät teemahaastattelut. Kirjallinen tutkimusaineisto koottiin EU:n strategioista ja poliittisista toimintaohjelmista. Haastateltaviksi henkilöiksi valittiin EU:n rajaturvallisuuspolitiikan valmisteluprosessissa ja yhteiseurooppalaisten rajaturvallisuusoperaatioiden kehittämisessä mukana olevia EU-virkamiehiä. Aineiston perusteella päädytään siihen tulokseen, että Lissabonin sopimus mahdollistaa EUtasolla laajemman ja koordinoidumman toiminnan sisäisen turvallisuuden parantamiseksi. Nyt rajavalvonnalla voidaan vaikuttaa kaikkiin sisäisen turvallisuuden uhkiin eikä pelkästään niihin, jotka aiemmin kuuluivat EU:n ensimmäisen pilarin yhteisöasioiden alueelle. Yhteiseurooppalaisista operaatioista ja EU:n koordinoimista teknologiaa hyödyntävistä hankkeista saadut tulokset osoittavat EU:n yhdennetyn rajaturvallisuuden soveltuvan kansainvälisen, rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaan. Neuvoston yhteyteen Lissabonin sopimuksella perustetun sisäisen turvallisuuden pysyvän komitean toiminnalla lisätään EU:n pysyväisvirastojen ja eri viranomaisten toiminnan tehokkuutta sekä kehitetään sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden politiikkojen välisiä synergiaetuja kattavien mekanismien luomiseksi erityisesti riskien ja uhkien arvioimiseksi. EU:n luomien puitteiden kautta voidaan todeta saavutettavan yksittäisiä jäsenvaltioita paremmat edellytykset rajavalvonnan, viisumipolitiikan, maahanmuuttovirtojen hallinnan ja rikostorjunnan alojen väliselle yhteistyölle. Henkilöiden liikkuvuuden alalla EU voi Lissabonin sopimuksen myötä tarkastella muuttoliikkeen hallintaa ja rikollisuuden torjuntaa yhdennettyyn rajaturvallisuuteen kuuluvina rinnakkaisina tavoitteina.

Energiansäästölamppujen vaikutukset pienjännitteisen sähkönjakeluverkon kuormitukseen ja häviöihin

Euroopan Unioni kieltää matalan hyötysuhteen lamppujen käyttämisen sekä sisä- että ulkovalaisimissa. Näin ollen matalan hyötysuhteen lamput, kuten perinteiset hehkulamput tulee vaihtaa paremman hyötysuhteen lamppuihin, kuten energiansäästölamppuihin. Energiansäästölampuissa 230 V, 50 Hz verkkosähkö muunnetaan valonlähteelle sopivaksi tehoelektroniikan avulla. 50 Hz perustaajuisen virran lisäksi energiansäästölamput ottavat verkosta harmonisia yliaaltoja. Harmoniset yliaallot aiheuttavat lisähäviöitä verkostokomponenteissa, kuten muuntajissa ja johdoissa. Tässä kandidaatintyössä tutkitaan millaisia vaikutuksia hehkulamppujen vaihtaminen energiansäästölamppuihin aiheuttaa pienjännitteisessä jakeluverkossa. Työssä tarkastellaan lyhyesti myös energiansäästölamppujen energiatehokkuutta, sekä sitä, millaisia rajoitteita standardit asettavat harmonisille yliaalloille.

Energiapolitiikan rooli sähkösektorin kehitystä ohjaavana tekijänä

Kansainvälinen ilmastopolitiikka vaikuttaa vahvasti kansalliseen päätöksentekoon. Kasvi-huonekaasupäästöjen vähennystavoitteet tiukkenevat merkittävästi seuraavien vuosi-kymmenten aikana ja Euroopan Unioni on vuonna 2008 hyväksynyt ilmasto- ja energiapa-ketin, jonka keskeinen tavoite on kasvihuonekaasujen vähentäminen 20 prosentilla sekä uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen 20 prosentilla. Tämän lisäksi energiate-hokkuutta tulee parantaa 20 prosenttia. Tässä työssä tutkittiin kansainvälisen ilmastopolitiikan ja sitä seuranneiden kansallisten päätösten vaikutuksia sähkösektorin kehityksen ohjaajana. Sähkösektorilta tarkasteltaviksi kokonaisuuksiksi valittiin sähkön tuotantomuotojen ja tuotannon muutokset sekä sähkön kuluttajahinnan kehitys. Poliittisten päätösten onnistumista mitattiin työssä tilastollisin tar-kasteluin samalla huomioiden ympäristön tuomat vaikutukset tilastoihin. Tarkastelun tu-loksena keskeinen johtopäätös oli, että kansallisessa energiapolitiikassa on onnistuttu varsin hyvin asetettuihin tavoitteisiin nähden. Tuloksia arvioitaessa täytyy kuitenkin huo-mioida, että tarkasteltu kokonaisuus oli hyvin suppea kokonaiskuvaan verrattaessa ja po-liittisen päätöksenteon tulee aina huomioida koko laaja kokonaisuus ja yksittäisellä sekto-rilla onnistuminen voi merkitä epäonnistumista toisella sektorilla. Tehtyjen arvioiden ja analyysien lisäksi työ antaa hyvän kuvan 2000-luvun energiapoliittisten päätösten koko-naisuudesta ja vaikutussuhteista.