Kansainvälisen kaupan arvoketjujen sääntely. Yhteiskuntavastuun ja ennakoivan oikeuden tarkastelua

Tausta Kansainvälinen kauppa on globaalia toimintaa, jossa tavaroiden ja palveluiden tuottaminen ja kuluttaminen on jakautunut maapallon eri osiin. Arvoketjukäsitteellä korostetaan eri toimijoiden panosta lopputuotteen valmistamiseksi, sekä yhteisten tavoitteiden merkitystä. Toimijaverkostot ovat moni-ilmeisiä ja monimutkaisia. Globaalin kaupan toinen tärkeä piirre on yhteiskuntavastuu, joka tulee esiin niin yksityisen kuin julkisen sektorin toiminnassa. Sen toteuttaminen asettaa suuria haasteita sekä yksityisen että julkisen sektorin toimijoille. Kansallisvaltion mahdollisuudet hallita globaaleja kaupan arvoketjuja julkisella sääntelyllä on osoittautunut ongelmalliseksi. Tutkimuskysymykset Tämä tutkimus on oikeustieteen alaan kuuluva sääntelytutkimuksen artikkeliväitöskirja, joka on tutkimusotteeltaan poikkitieteellinen. Tutkimus pyrkii kaikkiaan valaisemaan yksityisen sääntelyn käyttömahdollisuuksia ja rajoituksia elinkeinotoiminnassa. Keskeisessä roolissa oikeustieteen rinnalla on liiketaloustieteen tutkimus. Tutkimuskysymykset ovat ensinnäkin, mistä nousee kansainvälistä kauppaa koskeva yksityisen sääntelyn tarve ja toiseksi, mikä motivoi yrityksiä yksityiseen sääntelyyn tai itsesääntelyyn. Lopuksi pohditaan, miten lainsäätäjän tulisi suhtautua yksityiseen sääntelyyn. Tutkimuskysymyksiin vastaamalla syvennetään ja täsmennetään oikeustieteen piirissä tehtävää tutkimusta ennakoivasta oikeudesta. Menetelmät ja aineistot Tutkimus on oikeusvertaileva tutkimus, jossa pääpaino on yksityisessä sääntelyssä. Tutkimusaineisto nojautuu eri tieteenaloilla tehtyihin sekä kvalitatiivisiin että kvantitatiivisiin empiirisiin sääntelyjärjestelmien käyttöä ja toimivuutta koskeviin tutkimuksiin sekä tutkijan tekemään 42:en, metsäsektorin, elintarvikealan, vaatetusalan sekä vähittäiskaupan piirissä käytössä olevan sääntelyjärjestelmän analyysiin. Johtopäätökset Yksityisen sääntelyn tarve nousee tarpeesta hallita globaaleja arvoketjuja kohti yhteisiä tavoitteita. Tulevan lainsäädännön uhan sijasta yrityksiä motivoi yksityiseen sääntelyyn kilpailuedun tavoitteluun liittyvät tekijät. Koska kilpailuetuun yhä yleisemmin sisältyy yhteiskuntavastuullisuus, ovat yritysten tavoitteet ja julkisen sektorin tavoitteet lähentyneet. Erilaisten kansalaisjärjestöjen rooli kasvaa koko ajan. Ne osallistuvat vahvasti niin yksityisen sääntelyn laadintaan kuin myös sääntöjen valvontaan. Yksityisen sääntelyn tavoitteet ovat aiemmin liittyneet ympäristönsuojelun painottamiseen ja elintarviketurvallisuuteen erityisesti metsäsektorilla ja elintarvikealalla, myöhemmin sosiaalisen vastuullisuuden parantaminen on myös tullut painokkaammin esiin. Kansainvälisen kaupan piirissä syntynyttä yksityisen sääntelyn ilmiötä kuvataan tässä ennakoiva oikeus –käsitteellä. Aiempi tutkimus rajoittui tarkastelemaan ilmiötä vain ennakoivana lähestymistapana oikeuteen. Tässä painopiste on sen sijaan ennakoivan lähestymistavan avulla aikaansaaduissa sääntelyn välineissä ja lopputuloksissa: mahdollistavassa, valtaistavassa, dynaamisessa ja käyttäjäystävällisessä oikeudessa, jonka avulla luodaan mahdollisuuksia, ennalta ehkäistään ja hallitaan riskejä eikä pelkästään ratkaista jo syntyneitä ongelmia. Käsitteen sisältöä avataan tutkimuksessa sekä sääntelyjärjestelmien sisällöllisen tarkastelun että prosessiin liittyvän tarkastelun avulla.

Hallittu ja hallitsematon susi – Valta ihmisen ja suden välisessä suhteessa poronhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa 1990-luvun lopulla

Tutkielmassani tarkastelen suomalaisten suhtautumista susiin 1990-luvun lopulla vallan näkökulman kautta. Ihmisen ja suden suhdetta on tutkittu monilla tieteenaloilla, mutta suomalaisessa tutkimuksessa sitä ei ole aiemmin tarkasteltu kulttuurihistoriallisesti eikä tästä näkökulmasta. Valitsemani ajankohta on kiinnostava, sillä Suomi liittyi silloin Euroopan unioniin, jonka jäsenyys vaikutti susien kohtelemiseen maassa. Vallan käsitteen määrittelyssä tukeudun tiedonhistorioitsija ja filosofi Michel Foucault’n näkemyksiin vallasta. Vallankäytöllä tarkoitan erilaisia konkreettisia tekoja, kuten suden metsästämistä tai suojelua, mutta myös ajatusten tasolla tapahtuvaa toimintaa,suden määrittämistä ja asenteita susia kohtaan. Tulkitsen ihmisten lisäksi myös sudetvallankäyttäjiksi, ja tulkintaani tukee se, että ihmiset kokivat tutkimusajankohtananijoissakin tilanteissa susien käyttävän valtaa. Tutkimuksessani tarkastelen sekä susien hallitsemista että hallitsemattomuuttaporonhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa. 1990-luvun lopulla susia pyrittiin hallitsemaan monin tavoin. Suojelun avulla pidettiin huolta uhanalaiseksi mielletystä lajista ja pyrittiin takaamaan, että se säilyi osana Suomen luontoa. Susikannan hoitamista käsittelen susiyksilöitä ja laumoja suuremman kokonaisuuden hallitsemisena. Susiyksilöihin kohdistuvana vallankäyttönä tarkastelen susien oikeuksien ja arvojen sekä suden paikan määrittämistä. Oikeudet ja arvot velvoittivat ihmisiä suojelemaan susia, mutta ihminen pystyy päättämään, millaisia arvoja ja oikeuksia eläimille myönnetään. Suden paikka kertoo siitä, missä susilla oli 1990-luvun lopulla oikeus olla Suomen valtion rajojen sisällä. Vallankäytöksi tulkitsen myös suden määrittämisen ja kokemisen toiseuden edustajaksi, jollaisina eläimet yleensä esitetään, sekä tiedon keräämisen susista. Yrityksistä huolimatta suden hallinta ei aina onnistunut ja sudet pystyivät olemaan hallitsemattomia niin yksilöinä kuin susikantanakin. Yksilöt käyttäytyivät väärin esimerkiksi tulemalla vääriin paikkoihin ja tappamalla susilta kiellettyjä eläimiä. Susikanta oli monien suomalaisten mielestä väärin sijoittunut ja susien määrä liian vähäinen. Sudet myös herättivät monissa ihmisissä pelkoa. Niiden hallitsemattomuutta lisäsivät 1990-luvulla ihmisten väliset ristiriidat. Susien hallitsemattomuuteen tuli suomalaisten mielestä reagoida ja hallitsemattomat, häirikkösusiksi kutsutut susiyksilöt saattaa uudelleen kontrollin alaisiksi. Näin tehtiin esimerkiksi tappamalla tällainen yksilö. Häirikkösuden poistamisella sudesta saatiin jälleen hallittu. Vaikka sudet olivat tulkintani mukaan vallankäyttäjiä, oli ihmisen ja suden valtasuhde epätasa-arvoinen. Ihmisen ja suden suhteessa on paljon tutkittavaa ja sen muita vaiheita olisi kiinnostavaa tarkastella valitsemastani näkökulmasta. Sen kautta voisi tarkastella suhtautumista myös muihin luonnonvaraisiin eläimiin.

Televisiosta vastakarvaan

Kirjallisuusarvostelu

Kirjallisuutta

Kirjallisuusarvostelu

Katupölyn torjunta hiekoitushiekan poistossa kaupunkiympäristössä

Katupölyn torjumisessa hiekoitushiekan poistossa kaupunkiympäristössä tutkittiin, miten katujen talvikunnossapidon toimenpiteet ja talven hiekoitushiekkojen poistotyö vaikuttavat yhdyskuntailman hengitettävien hiukkasten PM10 -katupölyn määrään ja selvitettiin nykyiset käytännöt sekä uusia menetelmiä vähentää katupölyn määrää. Tutkimus on tehty Lappeenrannan kaupungin teknisen toimen katujen kunnossapidon tulosalueelle. Hankkeessa keskityttiin löytämään uusi ja tehokkaampi työmenetelmä sekä työjärjestys hiekanpoistoon, jotta työnaikaisen katupölyn määrä saataisiin minimoitua. Tehokkaita menetelmiä tutkimuksen perusteella olivat katujen ennalta kastelua ja työnaikainen pölynsidonta suolaliuoksella katupölyn vähentämiseen sekä oikean menetelmän käyttö. Pölynsidonta suolaliuoksella osoittautui tehokkaaksi akuutin katupölyn vähentämiskeinoksi. Pölynsidonta ei kuitenkaan poista katupölyä ja puhdistus tulee tehdä myöhemmin. Kadunvarren lumessa on suuria hiekoitushiekan kiintoainespitoisuuksia ja lumen poisviennillä voidaan saavuttaa hyötyjä katupölyongelman kannalta. Hiekoituspäivien lukumäärä on myös suoraan verrannollinen katupölyn määrään. Hiekoituksen ohella myös nastarenkaiden käyttö lisää katupölypäästöjä kaupunkialueilla. Nastarenkaiden vaikutusta katupölyn määrään ei selvitetty tässä tutkimuksessa tarkemmin, koska nastarenkaiden käyttökiellon voidaan olettaa lisäävän liikennetapaturmia sekä myös liukkaudentorjunnan tarvetta, eli hiekoitusta.

Poliisi ampuu - hätävarjelun vai voimakeinojen käytön perusteella

Tutkielmassani, joka voidaan määritellä poliisioikeuden alaan kuuluvaksi oikeusdogmaattiseksi tutkimukseksi, tarkastellaan poliisin voimankäytön rajoja ja erityisesti sitä kumman, hätävarjelun vai voimankeinojen käytön perusteella poliisimiehen voimankäyttöä pitäisi arvioida. Oikeustieteellisen keskustelun asiasta aloitti Tuori vuonna 2004 ilmestyneessä artikkelissa. Kaikille ihmisille yleisesti kuuluva hätävarjeluoikeus on säännelty rikoslaissa (RL 39/1889) ja poliisimiehen voimakeinojen käyttöoikeus on säännelty poliisilaissa (PoliisiL 493/1995). Ongelmana on, että tietyissä poliisin kohtaamissa voimankäyttötilanteissa poliisimiehen tekoa, esimerkiksi aseen- tai muuta voimankäyttöä voidaan arvioida sekä hätävarjelu- että voimakeinojen käyttösäännöksien perusteella. Hätävarjelu on kaikille kuuluva oikeus puolustaa itseään tai toista oikeudettomalta hyökkäykseltä. Voimakeinoja taas on oikeus käyttää vain virkatehtävän tai vastaavan tehtävän suorittamiseksi ja kyseinen oikeus kuuluu vain tietyille ammattiryhmille kuten poliiseille, rajavartijoille ja järjestyksenvalvojille. Tutkimus rakentuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa käsittelen poliisin voimankäyttöä ja sitä, miten vallitsevan oikeustilan mukaan poliisin voimankäyttöä ja sen rajoja arvioidaan. Poliisin voimankäytölle rajoja asettavat muun muassa perus- ja ihmisoikeudet, poliisitoiminnan yleiset periaatteet, hallintolain (HL 434/2003) hallinnon oikeusperiaatteet, virkatehtävän ja tilanteen mukaisuuden vaatimus sekä tarpeellisuus ja puolustettavuusvaatimus. Ensimmäisen osan lopussa tarkastelen poliisin oikeutta hätävarjeluoikeuden käyttämiseen oikeuslähteiden avulla. Toisessa osassa tutkin sekä poliisimiehen että yhteiskunnan näkökulmasta sitä, kumman hätävarjelun vai voimakeinojen käyttösäännöksen perusteella poliisin voimankäyttöä tulisi arvioida. Tarkastelen myös mitä vaikutuksia uudella 1.1.2014 voimaan astuvalla poliisilailla (PoliisiL 872/2011) on tutkimukseni kannalta. Tutkimukseni lopussa pyrin avaamaan oikeustieteellistä keskustelua poliisioikeuden ja rikosoikeuden välisestä kollisiosta, sekä pohdin sitä, sisältääkö voimakeinojen käyttösäännös hätävarjelutyyppiset tilanteet. Tutkimuksen perusteella sekä poliisimiehen että yhteiskunnan kannalta poliisimiehen tulisi toimia voimankäyttötilanteessa voimakeinojen käyttösäännöksen perusteella. Tällöin poliisimiehen voimankäyttö olisi aina sekä oikeusjärjestyksen että virkavelvollisuuden mukaista. Myös syyttömyys olettama ja tähän kiinteästi liittyvät todistustaakkakysymykset puoltavat voimakeinojen käyttöä. Hätävarjelusäännöksen hyötyinä on pidetty sitä, että se mahdollistaa ankaramman ja summittaisemman voimankäytön kuin voimakeinojen käyttösäännös. Nähdäkseni kuitenkin voimakeinojen käyttösäännöksen puolustettavuuskriteeri mahdollistaa riittävän voimankäytön hätävarjelutyyppisessä tilanteessa.

Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyön kehitys ja rooli osana integraatioprosessia

Vapaus, turvallisuus ja oikeus ovat eurooppalaisen yhteisön perusarvot. Myös Euroopan yhdentyminen, integraatio, perustuu näille arvoille. Taloudellisen integraation, erityisesti sisämarkkinoiden, tarpeista syntynyt vapaa liikkuvuus on yksi unionin kantavimmista perusperiaatteista. Vapaan liikkuvuuden tuomien turvallisuusuhkien kompensoimiseksi on unionissa kehitetty ja otettu käyttöön erilaisia mekanismeja. Rajaturvallisuusyhteistyöstä on muodostunut yksi merkittävimmistä tällaisista mekanismeista oikeus- ja sisäasioiden alalla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyötä, sen roolia ja kehittymistä osana eurooppalaista yhdentymiskehitystä, integraatiota. Työn tutkimusongelmana on, miten eurooppalainen rajaturvallisuusyhteistyö on kehittynyt suhteessa integraatiokehitykseen. Tämän laadullisen tutkimuksen tutkimusongelma on ratkaistu sisällönanalyysin keinoin tutkimusaineistoa analysoimalla. Työn tutkimusaineistona on käytetty erilaisia Euroopan unionin virallisia asiakirjoja. Tutkimuksessa ilmeni, että Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyö on alkujaan integraatiosta erillään käynnistynyt prosessi. Lisäksi rajaturvallisuusyhteistyön kokonaisuuden voidaan sanoa muodostuvan unionin entisen pilarirakenteen läpi menevästä vertikaalisesta yhteistyöjärjestelmästä, pääasiassa I- ja III-pilareiden sekä joltain pieniltä osin myös II-pilarin välillä. Ulottuvuuksiltaan unionin rajaturvallisuusyhteistyö yltää kaikille oikeuden, turvallisuuden ja vapauden osa-alueille. Jäsenvaltioiden rajaturvallisuusyhteistyön yhteisiksi poliittisiksi intresseiksi ovat muodostuneet terrorismin, laittomaan maahanmuuttoon liittyvien verkostojen ja ihmiskaupan torjunta. Haasin uusfunktionaalinen integraatiota selittävä malli perustui intressiryhmien, poliittisten ryhmittymien ja hallitusten yhteisten intressien kohtaamiseen tietyn poliittisen sektorin integroimiseksi. Alun perin talouden osa-alueiden integraation laajentumista selittänyt uusfunktionalismi näyttää kykenevän selittämään myös sekä oikeus- ja sisäasioiden alojen että rajaturvallisuusyhteistyön kehittymisen syvenemistä. Aiheeseen liittyvää jatkotutkimusta tulisi suunnata kirjoittajan mielestä rajaturvallisuuskäsitteen kokonaisvaltaiseen määrittelemiseen sekä eurooppalaisen rajaturvallisuusyhteistyön merkityksen ja vaikutuksen tutkimiseen unionin laajentumisprosessiin liittyen.

Transseksuaalit ja Suomi

Kirjallisuusarvostelu

Sotavankileirien perustaminen ja hallinnointi nykyisessä kansainvälisessä oikeudessa

Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva sotavankileirien perustamisesta ja hallinnoinnista kansainvälisessä humanitaarisen oikeuden sääntelyssä. Tutkimuksen pääkysymys on: Miten kansainvälinen humanitaarinen oikeus vaikuttaa Suomen sotavankileirien perustamiseen ja hallinnointiin? Tutkimuksen lähestymistavat ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden osalta kansainvälisen oikeuden eurooppalainen oikeuspositivistinen lähestymistapa ja kansallisen lainsäädännön osalta lainoppi. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistotutkimusta. Sotavankileirien perustamisessa ja hallinnoinnissa tulevat sovellettaviksi oikeussäännöt kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja erityisesti sen tapaoikeuden sekä kansallisen oikeuden eri osa-alueet. Keskeisimmät näistä oikeussäännöistä liittyvät Suomen ratifioimiin valtiosopimuksiin, mutta kansallisen lainsäädännön osalta asiaan vaikuttavat lukuisat muut lait. Suomella on velvollisuus huolehtia sodan aikana sotavangeiksi jääneistä taistelijoista. Sotavankileirien perustaminen ja hallinnointi on mahdollista toteuttaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteiden mukaisesti, mutta toisaalta kansallista lainsäädäntöä ja puolustusvoimien sisäisiä ohjeita tulisi ajantasaistaa tämän päivän vaatimusten mukaisiksi. Sotavankien tarvitsema sairaalatasoinen hoito tulee pystyä järjestämään laadukkaasti ja kustannustehokkaasti, kuitenkin siten, että kokonaisvastuu säilyy puolustusvoimilla. Ehdottomaan vankeuteen tuomittujen sotavankien rangaistusten käytännön toteuttaminen edellyttää lainsäädännön tarkentamista. Sotavankien erityisasemaa ei vankeuslaissa ole huomioitu selkeästi. Sotavankileiri tulisi perustaa strategisen iskun ennaltaehkäisyn vaiheessa, koska sotavangin asemaan oikeutettuja taistelijoita saattaa joutua pidätetyksi ennen varsinaisten sotatoimien alkamista. Sotavankileiri tulisi olla modulipohjainen, jotta se voitaisiin perustaa joustavasti. Esikuntia tulisi olla vain yksi ja sen alaisuuteen perustettaisiin muita yksiköitä tarpeen mukaan. Sotavankileirin tulisi olla joukko-osastotason organisaatio. Sotavankisairaala, vankila ja vartiokomppania voisivat olla joko joukkoyksikkö- tai perusyksikkötason joukkoja. Sotavankisairaalan ja vankilan perustamisessa tulisi tehdä yhteistyötä vastaavien siviiliorganisaatioiden kanssa. Sotavankiasioita käsittelevät valtiosopimukset, lait ja asetukset tulisi kirjoittaa selkokielisesti ohjesääntöön, jotta joukkojen kouluttaminen voitaisiin toteuttaa onnistuneesti kaikilla organisaatiotasoilla. Sotavankileirien perustaminen ja hallinnointi edellyttää rauhan aikana aloitettua johdonmukaista valmistautumista ja erityisesti oikeudellinen osaaminen korostuu merkittävästi. Oikeudellinen osaaminen on kokonaisjärjestelyjen kannalta onnistumisen edellytys. Sotavankien oikeudenmukainen kohtelu on perusedellytys osaavan oikeusvaltion maineenhallinnassa.

Lissabonin sopimuksen vaikutus EU:n yhdennetyn rajaturvallisuuden kehittymiseen : uusia aseita integraatiolle?

Euroopan unionin (EU) perussopimuksia muuttanut Lissabonin sopimus astui voimaan 1.12.2009. Sopimus pyrkii antamaan EU:lle oikeudellisen kehyksen ja välineet, joita se tarvitsee vastatessaan yhteisiin turvallisuushaasteisiin. EU:n yhdennetty rajaturvallisuus määriteltiin ja hyväksyttiin neuvoston päätelmissä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella joulukuussa 2006. Lissabonin sopimuksen vaikutusta yhdennetyn rajaturvallisuuden edelleen kehittämiselle EU:n sisäisen turvallisuuden osana on tutkittu tieteellisesti vähän. Rajaturvallisuus on ollut terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden kansainvälistymisen myötä yksi tärkeimmistä EU:n oikeus- ja sisäasioiden sektoreista 1990-luvun lopulta saakka. Valtiot luovat instituutioita maksimoidakseen yhteisistä eduista saatavan hyödyn. Liberaalin institutionalismin keskeisenä tutkimuskohteena on läntinen integraatio ja integraatioprosessin selittäminen. Lissabonin sopimus integraation osana yhdistää tämän tutkimuksen liberaalin institutionalismin näkökulmaan. Tämä tutkimus on kartoittava laadullinen tutkimus. Metodiksi valittiin asiakirjoihin perustuva sisällön analyysi sekä täydentävät teemahaastattelut. Kirjallinen tutkimusaineisto koottiin EU:n strategioista ja poliittisista toimintaohjelmista. Haastateltaviksi henkilöiksi valittiin EU:n rajaturvallisuuspolitiikan valmisteluprosessissa ja yhteiseurooppalaisten rajaturvallisuusoperaatioiden kehittämisessä mukana olevia EU-virkamiehiä. Aineiston perusteella päädytään siihen tulokseen, että Lissabonin sopimus mahdollistaa EUtasolla laajemman ja koordinoidumman toiminnan sisäisen turvallisuuden parantamiseksi. Nyt rajavalvonnalla voidaan vaikuttaa kaikkiin sisäisen turvallisuuden uhkiin eikä pelkästään niihin, jotka aiemmin kuuluivat EU:n ensimmäisen pilarin yhteisöasioiden alueelle. Yhteiseurooppalaisista operaatioista ja EU:n koordinoimista teknologiaa hyödyntävistä hankkeista saadut tulokset osoittavat EU:n yhdennetyn rajaturvallisuuden soveltuvan kansainvälisen, rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaan. Neuvoston yhteyteen Lissabonin sopimuksella perustetun sisäisen turvallisuuden pysyvän komitean toiminnalla lisätään EU:n pysyväisvirastojen ja eri viranomaisten toiminnan tehokkuutta sekä kehitetään sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden politiikkojen välisiä synergiaetuja kattavien mekanismien luomiseksi erityisesti riskien ja uhkien arvioimiseksi. EU:n luomien puitteiden kautta voidaan todeta saavutettavan yksittäisiä jäsenvaltioita paremmat edellytykset rajavalvonnan, viisumipolitiikan, maahanmuuttovirtojen hallinnan ja rikostorjunnan alojen väliselle yhteistyölle. Henkilöiden liikkuvuuden alalla EU voi Lissabonin sopimuksen myötä tarkastella muuttoliikkeen hallintaa ja rikollisuuden torjuntaa yhdennettyyn rajaturvallisuuteen kuuluvina rinnakkaisina tavoitteina.

Demokratian ja oikeuksien puolustuspuheenvuoro

Kirjallisuusarvostelu