Velallisen asema perinnässä ja perintäkulujen merkitys velalliselle

Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää velallisen asemaa perinnässä ja perintäkulujen merkitystä. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan, jossa selvitetään teoreettisesti velkaan ja perintään liittyviä käsitteitä ja lainsäädäntöä. Laki saatavien perinnästä sääntelee yleislakina perintätoimintaa riippumatta siitä suorittaako perintää itse velkoja vai perimistoimisto. Lakiin otettiin vuonna 2005 kuluttajasaatavia koskevia perimiskuluja rajoittavat enimmäismäärät, jotka on porrastettu saatavan suuruuden mukaan. Empiirisessä osassa tutkitaan oikeudenkäyntiaineistosta kerätyistä tiedoista perintään kuuluvia osapuolia, perittäviä saatavia ja perimiskuluja. Velallisen asema näyttää olevan riittävän hyvin turvattu oikeusjärjestyksessämme, joskin perimiskulujen ja oikeudenkulujen määrä nousee usein itse perittävää pääomaa suuremmaksi. Rahasaatavien perintää koskevien tapausten määrä käräjäoikeuksissa on kasvanut huomattavasti vuonna 2007. Tällaisia velkomuksia käsiteltiin käräjäoikeuksissa yli 200.000 kappaletta vuonna 2007. Tämän kasvun osaltaan selittää uudeksi velkaongelmien aiheuttajaksi nousemassa olevat pikavipit, joiden määrä kaikista perittävistä saatavista oli noin 10%. Näiden pääomat olivat keskiarvoltaan noin 145 euroa, ja näiden perintäkulut noin kaksinkertaisia verrattuna pääomaan Koko aineistossa perityt pääomat olivat keskiarvoltaan noin 2900 euroa ja perintäkulut noin 270 euroa.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

Maailmanlopun käsikirjat

Kirjallisuutta

Poliisista maahanmuuttajankin ystävä

Kirjallisuutta

Bioenergian ja tuulivoiman rooli kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi

Työssä käydään läpi bioenergian ja tuulivoiman osuuksia Suomen energiantuotannossa, sekä niiden mahdollisuuksia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä.

Quantitative market and sales forecast accuracy analysis

The main objective of this master’s thesis was to quantitatively study the reliability of market and sales forecasts of a certain company by measuring bias, precision and accuracy of these forecasts by comparing forecasts against actual values. Secondly, the differences of bias, precision and accuracy between markets were explained by various macroeconomic variables and market characteristics. Accuracy and precision of the forecasts seems to vary significantly depending on the market that is being forecasted, the variable that is being forecasted, the estimation period, the length of the estimated period, the forecast horizon and the granularity of the data. High inflation, low income level and high year-on-year market volatility seems to be related with higher annual market forecast uncertainty and high year-on-year sales volatility with higher sales forecast uncertainty. When quarterly market size is forecasted, correlation between macroeconomic variables and forecast errors reduces. Uncertainty of the sales forecasts cannot be explained with macroeconomic variables. Longer forecasts are more uncertain, shorter estimated period leads to higher uncertainty, and usually more recent market forecasts are less uncertain. Sales forecasts seem to be more uncertain than market forecasts, because they incorporate both market size and market share risks. When lead time is more than one year, forecast risk seems to grow as a function of root forecast horizon. When lead time is less than year, sequential error terms are typically correlated, and therefore forecast errors are trending or mean-reverting. The bias of forecasts seems to change in cycles, and therefore the future forecasts cannot be systematically adjusted with it. The MASE cannot be used to measure whether the forecast can anticipate year-on-year volatility. Instead, we constructed a new relative accuracy measure to cope with this particular situation.

Koulutuksesta syrjäytymisen ehkäisy Varsinais-Suomessa

Tämä raportti liittyy Varsinais-Suomen liiton maakunnan kehittämisrahoituksella vuonna 2008 toteutettuun tutkimus- ja kehittämishankkeeseen Koulutuksesta syrjäytymisen ehkäisy Varsinais-Suomessa (fimos 114856). Hankkeen tavoitteena oli selvittää maakunnan koulupudokkaiden ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilannetta ja ongelmia sekä etsiä uusia tehokkaita keinoja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Hanke on toteutettu Koulutussosiologian tutkimuskeskuksessa RUSE:ssa dosentti Sakari Aholan johdolla. Hankkeen ohjausryhmään kuuluivat Salon seudun koulutuskuntayhtymän johtaja Pasi Kankare (pj.), professori Osmo Kivinen (RUSE), projektipäällikkö Matti Mäkelä (Turun ammatti-instituutti), urasuunnittelija Taina Laaksonen (Turun kaupungin nuorisoasiainkeskus / nuorten työpaja Fendari), erikoissuunnittelija Tuula Halttunen (Varsinais-Suomen liitto) sekä koordinaattori Päivi Kaipainen (sihteeri, RUSE). Hankkeesta on tiedotettu RUSE:n verkkosivuilla, josta löytyvät myös tarkemmat kuvaukset hankkeen tavoitteista, toimenpiteistä sekä keskeiset tuotokset: http://ruse.utu.fi -->Projects -->Koulutuksesta syrjäytymisen ehkäisy Varsinais-Suomessa