Matilde Huici Navazin yhteiskunnallinen ja poliittinen toiminta Espanjassa 1922–1937 lehdistöaineiston valossa

Tämä tutkielma tarkastelee Matilde Huici Navazia, espanjalaista naisasianaista, asianajajaa, pedagogia ja sosialistia. Tutkielmassa on selvitetty, miten espanjalainen sanomalehdistö käsitteli artikkeleissaan vuosina 1922–1937 Matilde Huici Navazia. Tarkastelen, miten kulttuuriset arvot, normit ja hierarkiat toimivat keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Primaariaineisto koostuu viiden eri spanjalaisen päivälehtiarkiston kokelmista. Tutkimukseni pääasiallisina metodeina käytän kvalitatiivista ja hermeneuttista analyysia. Espanja eli 1920–1930-luvuilla ankaraa ideologista ja poliittista aikaa, johtuen kuninkaan vallan väistymisestä, Primo de Riveran diktatuurista, Espanjan toisen tasavallan syntymisestä ja sisällisodan syttymisesta vuonna 1936. Tutkielmani aikakauden sanomalehtiä yhdisti kiivas keskustelu yhteiskunnallisista ja kulttuurisista kysymyksistä. Lehdistö oli poliittisesti sidoksissa sekä oikealle että vasemmalle. Espanjalainen yhteiskunta jakautui jyrkästi kahtia sukupuolen mukaan. Katolisen kirkon sekä patriarkaalisen kulttuurin normit vaikuttivat oleellisesti naisten aseman yhteiskunnalliseen kehitykseen. Naisten elämänpiiri rajattiin avioliittoon ja kotiin. Espanjan toisen tasavallan kunnianhimoisena tavoitteena oli nostaa maa muiden eurooppalaisten edistyneiden valtioiden tasolle. Tarkastelen tutkimuksessani Espanjan lähihistorian tapahtumia osana yhteiskunnallisesti merkittävän ihmisen henkilöhistoriaa. Huici Navaz pohti tutkimissani artikkeleissa naisen osaa, olemusta ja oikeuksia. Tutkimukseni perusteella hänen sallittiin, ainakin jossain määrin, tuoda esille näitä kysymyksiä lehtiartikkelien yhteydessä. Huici Navazin sallittin käsitellä omia tuntemuksiaan ja väsymättömästi uudelleenmääritellä naisen sosiaalista roolia yhteiskunnan kollektiivisessa tietoisuudessa. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että Matilde Huici Navaz koki myös ankaria pettymyksiä taistelussaan naisen konkreettisen aseman parantamiseksi. Hänen vaatimuksensa yhteiskunnallisen tasa-arvon saavuttamiseksi tukahdutettiin lähes säännönmukaisesti. Huizi Navazin poliittiset kannanotot radikalisoituivat vuoden 1936 jälkeen, kun hän turhautui vallitsevan yhteiskunnan haluttomuuteen muuttaa hallitsevia patriarkaalisia normeja. Huici Navaz toimi väsymättömästi köyhien perheiden lasten aseman parantamiseksi. Huici Navazille koulutuksen, kasvatuksen ja kotihygenian parantaminen olivat tärkeä osa lastensuojelun kehittymisessä.

Uusi Saksa, uusi Eurooppa – uusi ulkopolitiikka? Suomi ja Saksan kysymys 1989−1990.

Tämä tutkielma käsittelee Suomen ulkoasianhallinnon suhtautumista Saksojen yhdistymisprosessiin 1989−1990. Jaetusta Saksasta oli vuosien saatossa tullut niin olennainen osa kylmän sodan voimatasapainoa Euroopassa, että vastaus Saksan kysymyksen vaati myös ratkaisua siitä, miten koko Euroopan turvallisuus tulevaisuudessa järjestettäisiin ja kenen tai minkä toimesta tämä tapahtuisi. Siksi yhdistyminen olikin monipolvinen prosessi, jossa erilaiset visiot Euroopan tulevaisuudesta kamppailivat. Voittajaksi selviytyi lopulta Länsi-Saksan liittokanslerin Helmut Kohlin ja Yhdysvaltain ajama malli, jossa DDR liitettiin osaksi Länsi-Saksaa ja yhdistynyt Saksa jäi sekä EY:n että Naton jäseneksi. Suomalaisdiplomaatit suhtautuivat Saksojen kysymyksen kehitykseen alusta asti varsin varovaisesti. Toisen maailmansodan jälkeisen perinnön selvittäminen ja Saksan kysymyksen ratkaiseminen vastasi Suomen tavoitteita poistamalla jännitystä ylläpitäneen tekijän Euroopassa. Lisäksi Saksojen yhdistymiskehitys näytti suomalaisarvioiden mukaan vahvistavan Suomelle tärkeän Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen, Etykin, roolia. Suomen suhtautumista Saksan kysymyksen ratkaisuun voidaankin kuvata Etyk-optimismiksi. Suomalaisten Etyk-optimismi koostui kahdesta osasta, joista ensimmäinen koski turvallisuuspoliittisessa ympäristössä tapahtuneen muutoksen laajuutta: Berliinin muurin murruttua koko toisen maailmansodan jälkeinen Euroopan kahtiajakoon perustunut Jaltan järjestys oli kaatumassa ja edessä oli koko eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän muutos. Ajattelun toinen osa koski ”Jaltan” korvaajaa, joka suomalaisten arvioiden ja toiveiden mukaan rakentuisi Etykin pohjalle. Suomalaisilla olikin koko Saksan yhdistymisprosessin ajan vahva usko siihen, että juuri Etyk on se järjestys, jonka perusteella uusi Eurooppa rakennettaisiin. Saksan kysymyksen ratkaisun synnyttämä uusi turvallisuuspoliittinen ympäristö loi Suomelle myös mahdollisuuden muuttaa asemaansa. Syntyi Operaatio PAX, salainen suunnitelma, jonka avulla Suomi tulkitsi syksyllä 1990 uudelleen Pariisin rauhansopimusta sekä YYA-sopimusta. Operaatio oli irtiotto vanhoista ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjoista ja siten myös Suomessa 1990-luvulla tapahtuneen ulkopoliittisen suunnanmuutoksen ensimmäinen askel. Sen avulla Suomi asemoi itseään uuteen kylmän sodan jälkeiseen tilanteeseen.

Ikääntyneen voimavaraistumista tukeva potilasohjaus päivystysosastolla kotiutumisen yhteydessä

Lisääntyvä ikääntyneiden määrä asettaa vaatimuksia terveydenhuollon järjestämiselle niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Ikääntyneiden monialaiset ongelmat yhdessä perussairauksien kanssa muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden, joka voi johtaa avun hakemiseen päivystyksestä. Ikääntyneiden hoidossa esiintyvät erityispiirteet, hoidettavien kognitiivisen toimintakyvyn heikkeneminen, lyhentyneet hoitoajat ja hoidon painopisteen siirtyminen kotiin vaativat hoitohenkilökuntaa yhä enenevässä määrin kiinnittämään huomiota potilasohjaukseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata päivystysosastolta kotiutuvien ikääntyneiden ja sairaanhoitajien välisten ohjauskeskusteluiden rakennetta ja sisältöä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, mitä voimavaraistumista tukevia piirteitä ja tiedon osa-alueita esiintyy ohjauskeskusteluissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin ei-osallistuvalla havainnoinnilla videoimalla päivystysosastolta kotiutuvien ikääntyneiden ohjaustilanteita (n=22) syksyllä 2015. Osallistuneiden potilaiden keski-ikä oli 79 vuotta. Aineisto analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysilla. Ohjauskeskustelun rakenteesta etsittiin voimavaraistumista tukevia piirteitä ja sisältöä analysoitiin kuuden voimavaraistumista tukevan tiedon osa-alueen pohjalta (biofysiologinen, toiminnallinen, kokemuksellinen, sosiaalinen, eettinen ja taloudellinen). Ohjauskeskustelujen alussa ei asetettu ohjauksen tavoitteita tai arvioitu ikääntyneiden aikaisemman tiedon tasoa. Ohjauskeskustelut etenivät pääosin hoitajien määrittäminä. Ikääntyneet kysyivät vähemmän kysymyksiä ja heidän yksisanaisten puheenvuorojensa määrä oli suurempi kuin hoitajilla. Ikääntyneiden osallistumista ohjauskeskusteluun ei myöskään tuettu. Kysymyksen esitettyään hoitajat antoivat ikääntyneille mahdollisuuden vastata, mutta eivät varmistaneet, olivatko nämä ymmärtäneet ohjauksen. Ohjauskeskusteluiden sisältöä tarkasteltaessa tietoa ikääntyneille välitettiin pääasiassa biofysiologisen tiedon osa-alueelta (tietoa hoidosta ja oireista). Toiseksi eniten tietoa välitettiin ikääntyneille toiminnallisen tiedon osa-alueelta (liikkuminen ja kotona selviytyminen) ja sosiaalisen tiedon osa-alueelta (omaisten osallistuminen hoitoon). Taloudellisen tiedon osa-alue jäi aineistossa pieneksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat tarvetta kiinnittää huomiota ohjauskeskusteluiden rakenteeseen ja sisältöön etenkin hoidettaessa ikääntyneitä, joilla on monitahoisia terveysongelmia. Tutkimuksesta saatavaa tietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa ja toteuttaessa ikääntyneiden potilasohjausta päivystyksessä sekä suunniteltaessa sairaanhoitajien potilasohjauskoulutusta.

Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia

Suomi luopui puolueettomuuspolitiikasta turvallisuuspoliittisena linjanaan kun se liittyi Euroopan unioniin ennen kaikkea turvallisuussyistä. Vaikka Suomi on EU-jäsenyyden myötä poliittisesti liittoutunut ja vaikka se on jatkuvasti laajentanut ja syventänyt yhteistyötään NATOn kanssa, Suomi on yhä sotilaallisesti liittoutumaton valtio. Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on ollut poikkeuksellisen vakaa kylmän sodan jälkeen ennen kaikkea siksi, että maailman voimakkain suurvalta Yhdysvallat on yhä sotilaallisesti läsnä Euroopassa ja Euroopan integraatio on jatkunut ja syventynyt. Suomi on sitonut nykyisen turvallisuuspoliittisen linjansa turvallisuusympäristönsä pysyvyyteen. Viime vuosina NATOn laajentuminen entisen Neuvostoliiton alueelle on voimistanut läntisten suurvaltojen ja Venäjän välistä valtakamppailua ja turvallisuuskilpailua Suomen lähialueella. Viimeistään Ukrainan konflikti on tehnyt ajankohtaiseksi myös kysymyksen Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta. Tässä artikkeliteoksessa turvallisuuspolitiikan asiantuntijat analysoivat keskeisimpien ulkoisten toimijoiden – EU:n, Ruotsin, Viron, Venäjän, Yhdysvaltojen ja NATOn – merkitystä Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudelle ja Suomen turvallisuudelle sekä pohtivat, onko Suomen syytä muuttaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaansa turvallisuusympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kirjoittajat myös arvioivat Suomen mahdolliseen sotilaalliseen liittoutumiseen liittyviä etuja ja haittoja verrattuna nykyiseen turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun. Teoksen kirjoittajien toisistaan poikkeavat näkemykset Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudesta, NATOn laajentumisen vaikutuksista Itämeren alueella, Venäjän valtapolitiikasta ja sen Suomelle muodostaman sotilaallisen uhan voimakkuudesta, NATOn pelotteen uskottavuudesta ja Yhdysvaltojen sitoutumisesta liittolaistensa puolustamiseen sekä Suomen NATO-jäsenyyden eduista ja haitoista valaisevat laajasti kysymystä Suomen turvallisuudesta ja turvallisuuspoliittisesta ratkaisusta. Suomelle sen geopoliittinen asema Venäjälle strategisesti elintärkeiden Kuolan alueen ja Pietari–Moskova-ydinalueen välittömässä läheisyydessä on ongelmallinen maan turvallisuuden kannalta. Suurvalta Venäjä onkin edelleen keskeisin Suomen turvallisuuteen ja turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun vaikuttava ulkoinen toimija. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomella on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus liittoutua Yhdysvaltojen kanssa NATO-jäsenyyden myötä Venäjän potentiaalista sotilaallista uhkaa vastaan. Toisaalta Suomella ei kuitenkaan ole ollut pakottavaa tarvetta siihen, koska se on välillisesti hyötynyt Yhdysvaltojen suurstrategiasta Euroopassa ja koska Venäjän valtapolitiikka on kohdistunut ennen kaikkea entisen Neuvostoliiton alueelle. Vaikka Ukrainan konflikti onkin lisännyt poliittista ja sotilaallista jännitettä Itämeren alueella, tämän teoksen perusteella on kuitenkin mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta siihen, pitäisikö Suomen sen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneen muutoksen seurauksena liittyä NATOn jäseneksi vai ei. Halutessaan Suomi voi siis edelleen jatkaa nykyisellä turvallisuuspoliittisella linjallaan sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona, mutta samalla sen täytyy kuitenkin pitää myös sotilaallinen liittoutuminen avoimena turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona tulevaisuudessa.

Yhdenvertaisuusperiaate korkeimman hallinto-oikeuden perusteluissa.

Tämä tutkielma käsittelee hallinto-oikeudellista yhdenvertaisuusperiaatetta korkeimman hallinto-oikeuden perusteluissa. Tarkoituksena on ollut selvittää, miten KHO perustelee yhdenvertaisuusperiaatetta koskevat ratkaisunsa. Kysymys kiinnittyy toisaalta oikeudellisen perustelemisen teoriaan ja toisaalta oikeussäännöistä ja oikeusperiaatteista käytyyn keskusteluun. Tutkimusaineiston muodostavat vuosina 2003–2015 Finlex-tietokannassa julkaistut suomenkieliset vuosikirjaratkaisut (n=28). Aineisto valikoitui päätösten asiasanojen perusteella. Tutkimusaineisto on luokiteltu perustelujen laadun mukaan neljään kategoriaan. Yhdensuuntaisen punninnan kategoriaan kuuluvat ne korkeimman hallinto-oikeuden päätökset, joissa on tuotu esiin seikkoja, joiden perusteella erilaisten tosiasioiden vallitessa asiassa olisi voitu päätyä toisenlaiseen lopputulokseen. Kyse ei ole kuitenkaan varsinaisista punnintaperusteluista siinä mielessä, että päätöksissä olisi esitetty aitoja contra-argumentteja tai dialogia perustelujen ja vastaperustelujen välillä. Kumulatiivisten perustelujen kategoriaan kuuluvat päätökset, joissa KHO perustelee ratkaisuaan kumulatiivisesti useilla eri argumenteilla. Yhden argumentin kategoriaan kuuluvat ne tuomioistuimen päätökset, joista löytyy yksi yhdenvertaisuusratkaisua perusteleva pro-argumentti. Mekaanisten perustelujen kategoriassa korkein hallinto-oikeus ottaa kantaa yhdenvertaisuusperiaatteeseen ainoastaan muodollisesti perustelematta ratkaisuaan sisällöllisesti. Tutkielmassa osoitetaan, ettei periaateratkaisujen perusteleminen ole aina punnintaa. Valtaosa tutkimusaineiston päätöksistä sijoittuu mekaanisten perustelujen kategoriaan. Monissa tapauksissa yhdenvertaisuusperiaatetta koskeva ratkaisu on tuomioistuimelle selvä, eikä vastakkaista lopputulosta perustelevia näkökulmia ole ollut esitettävissä. Toisinaan korkein hallinto-oikeus kuitenkin esittää perustelut mekaanisesti myös kiperissä tulkintatilanteissa, joissa olisi perusteltua odottaa avoimia ja dialogisia perusteluja. Tämä herättää kysymyksen perustelujen uskottavuudesta. Puutteellisesti perustellut päätökset eivät myöskään ole omiaan ohjaamaan toivotulla tavalla alempien viranomaisten toimintaa.

”HUVIN JA URHEILUN VUOKSI” Tyttöjunioreiden salibandyharrastuksen taustalla olevia tekijöitä

Tämän tutkimuksen tarkoituksensa oli selvittää, millaisia tekijöitä tyttöjunioreiden salibandyharrastuksen taustalla on. Lisäksi kartoitettiin, kuinka moni kyselyyn vastanneista junioreista oli harkinnut salibandyharrastuksensa lopettamista, ja millaisia tekijöitä lopettamisajatusten taustalla oli. Tavoitteena oli etsiä keinoja, joilla tyttöjuniorit saataisiin pidettyä harrastuksen parissa. Aineisto kerättiin Webropol –kyselyllä B- ja C-ikäisiltä tyttöjunioreilta, jotka pelasivat kaudella 2014-15 Suomen Salibandyliiton alaisissa sarjoissa. Kyselyn linkki lähetettiin seurojen yhteyshenkilöille sähköpostin välityksellä. Kyselyyn vastasi 165 tyttöjunioria. Kyselylomake sisälsi taustatietoja kartoittavia kysymyksiä, 75 salibandyharrastusta koskevaa väittämää, joihin vastattiin viisiportaisella Likert-asteikoilla sekä yhden avoimen kysymyksen. Väittämät rakennettiin pohjautuen aiempaan tutkimustietoon harrastuksen taustalla olevista tekijöistä. Tekijät jaoteltiin viiteen kategoriaan: psyykkiset, sosiaaliset, valmennukselliset, fyysiset ja olosuhdetekijät. Tulokset analysoitiin SPSS-tilastoanalyysiohjelmalla. Juniorit jaettiin kahteen ryhmään sen perusteella olivatko he harkinneet harrastuksen lopettamista kuluneen kauden aikana. Ryhmien vastausten keskiarvoeroja vertailemalla etsittiin lopettamisajatuksiin mahdollisesti yhteydessä olevia tekijöitä. Keskiarvovertailu toteutettiin sekä t-testillä, että epäparametrisella Mann–Whitneyn testillä. Tyttöjuniorit pitivät salibandyä lajina, jonka parissa voi pitää hauskaa ystävien kanssa, kehittyen ja kuntoa kohottaen. Tulosten mukaan kuitenkin neljännes junioreista oli harkinnut lopettavansa ja lopettamisajatukset olivat yleisempiä vanhempien junioreiden keskuudessa. Suurin osa tyttöjunioreista oli tyytyväisiä salibandyharrastukseensa, mutta lopettamista harkinneiden vastausten keskiarvot olivat jokaisessa väittämässä matalampia kuin niillä, jotka eivät olleet harkinneet lopettamista. Lopettamisajatusten taustalla oli useita tekijöitä, eikä mikään yksittäinen tekijä noussut toista selittävämmäksi. Saatujen tulosten pohjalta voidaan todeta, että jokaisella juniorilla on yksilölliset motiivit harrastaa. Seuratoimijoiden olisi tärkeää tiedostaa nämä motiivit ja ottaa ne huomioon toimintaa suunnitellessa ja jokaiselle pelaajalle tulisi luoda mahdollisuus harrastaa omista lähtökohdistaan. Suomen Salibandyliiton ja seurojen tulisi vastata tähän tarpeeseen kehittämällä edelleen monimuotoisia mahdollisuuksia harrastaa.

”Sillä sinä kasvatat filosofia, kilvoittelijaa ja taivaan kansalaista” ‒ Kasvattajat, kasvatuksen menetelmät ja päämäärät kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) mukaan

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.

”Sillä sinä kasvatat filosofia, kilvoittelijaa ja taivaan kansalaista” ‒ Kasvattajat, kasvatuksen menetelmät ja päämäärät kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) mukaan

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.

Kuinka Nato-kortit muuttuivat jokereiksi? – kansanedustajien Nato-kuvan kehitys integraation ajastapäättäväisen päättämättömyyden kauteen

Tutkielmassa selvitetään kansanedustajien Nato-kuvan kehittymistä 1990-luvun alusta 2000-luvun ensimmäisen kymmenvuotiskauden loppuun. Pääaineistona ovat olleet viiden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon eduskuntakeskustelujen pöytäkirjat (-95,-97,-01,-04 ja -09). Tutkielmassa esitetään, että kansanedustajien Nato-kuvaa hallitsi 1990-luvulla EU-integraation vaihe, jolloin Suomenkin suunta näytti käyvän kaikenkattavaan, myös Natoon suuntaavaan integraatioon EU:n ja Länsi-Euroopan unionin (WEU) kautta. Vuoden 2001 keskusteluissa Nato-jäsenyys sai eniten tilaa ja Euroopan puolustus näytti toteutuvan laajenevan Naton kautta. 2000-luvulla Nato-optio alkaa hallita ja padota eduskunnan Nato-keskustelua. Kansanedustajien Nato-kantojen ”ison kuvan” kannalta keskeisiä ovat erityisesti SDP:n ja Keskustan edustajat. Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton edustajat ovat olleet johdonmukaisempia. Kokoomuksen edustajat ovat selkeimmin kannattaneet Nato-jäsenyyttä, kun taas Vasemmistoliitossa ollaan kylmän sodan jälkeen useimmin vastustettu kansainvälistä puolustuksellista yhteistyötä poislukien YK:n itse toteuttamat operaatiot. Sen sijaan SDP:n ja Keskustan edustajat tuntuivat 2000-luvun alkuvuosina ajautuneen niin sanotun optiopolitiikan kannattajiksi. Vielä 1990-luvulla keskustalaiset vierastivat optiota. 1990-luvun keskusteluissa kokoomuslaiset taas kannattivat Nato-vaihtoehdon varaamista kääntyen kriittisemmiksi optiota kohtaan 2000-luvulla. Myöhempi optiokanta on kautta puoluekentän tarkoittanut Nato-kannan pidättämistä ja vetoamista vallitsevan muotoilun toimivuuteen. Sen sijaan vuosien 2004 ja 2009 selontekojen yhteydessä erityisesti Keskustan ja SDP:n edustajien valtavirta puolusti niin oppositiossa kuin hallituksessakin Suomen muuttumatonta mahdollisuutta hakea Naton jäsenyyttä. Perimmäisen Nato-kannan panttaaminen provosoikin kysymyksen, oliko lukuisissa edustajissa sympatiaa Natoa kohtaan, jota nämä eivät vain tunnusta. Kiinnostava jatkotutkimushaaste olisi selvittää, miksi optiopolitiikka aikoinaan vakiintui. Tutkielma päätyy pohtimaan, että 1990-luvun integraatiorynnistyksen jälkeisille vuosien 2001–2004 selontekojen väliselle kaudelle ajoittui Natoon kytkeytyvä negatiivisen vaikuttamisen tiivistymä ajaen erityisesti sosiaalidemokraattiset ja keskustalaiset kansanedustajat Nato-kantansa piilottamiseen, joka siis käytännössä ilmeni option korostamisena. Samassa vaiheessa esille nousee myös ns. Irak Gaten rooli vaikuttajana suomalaisessa Nato-keskustelussa, jonka pohdinta on tähän mennessä ollut pitkälti Pekka Ervastin Irak-Gate-kirjan (2004) maininnan varassa. Tutkielma päätyy pohtimaan vuosien 2001–2004 välillä tapahtuneen Nato-vaikuttamisen ja yhä nykyisenkin Nato-keskustelun valtavirran kumpuavan puolue- ja vaalitaktisista sisäpoliittisista syistä eikä Suomen kansainvälisen politiikan tai turvallisuuspolitiikan lähtökohdista.

Talouskasvun edistäminen köyhyyspolitiikassa

Tutkielman aiheena on köyhyyden vähentäminen talouskasvua edistämällä. Tutkimuskysymys on, miten talouskasvu vaikuttaa köyhyyteen ja kuinka poliittisessa päätöksenteossa voitaisiin huomioida saatuja tutkimustuloksia. Tutkielmassa pyritään tunnistamaan, millaisella politiikalla talouskasvusta saisi köyhiä suosivampaa. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuuskatsaus. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan, että talouskasvu keskimäärin hyödyttää köyhiä, mutta valittu empiirinen malli vaikuttaa tuloksiin. Tässä tutkielmassa mukana olleissa empiirisissä malleissa talouskasvu keskimäärin hyödytti köyhiä korkeintaan saman verran kuin muuta väestöä. Tulevaisuudessa köyhyyspolitiikan pitäisi perustua enemmän eriarvoisuuden vähentämiseen kuin talouskasvun edistämiseen. Tällä hetkellä on kuitenkin olemassa alueita, joissa eriarvoisuuden vähentämisellä ei tulla saavuttamaan niin merkittävää köyhyyden vähentymistä kuin talouskasvun avulla on mahdollista. Eriarvoisuus on tekijä, joka vaikuttaa yksilön mahdollisuuksiin ansaita ja kerätä varallisuutta. Lisäksi se on tekijä, joka vaikuttaa siihen, kuinka hyvin valtio onnistuu vähentämään köyhyyttä. Talouskasvun lisäksi valtiossa pitää olla sopivat olosuhteet, jotta köyhyys vähenisi, pelkkä talouskasvu ei ole riittävää. Eriarvoisuuden vähentäminen on keino, jolla talouskasvusta saadaan enemmän irti köyhyyden vähentämiseksi

”Sehän on melkein kuin maammelaulu.” Kansakuntapuhe kevään 2014 Suvivirsi-keskustelussa

Keväällä 2014 uutisoitiin apulaisoikeuskanslerin Mikko Puumalaisen tekemästä selvityksestä koskien koulujen uskonnollisia tilaisuuksia. Mediassa huomion keskipisteeseen nostettiin Suvivirsi ja sen uhattu asema koulujen kevätjuhlissa, mikä herätti suomalaisissa huomattavan määrän kommentteja. Tarkastelen tutkimuksessani Suvivirttä koskeviin uutisiin kirjoitettuja kommentteja. Selvitän, millaisia diskursseja kommenteissa ilmenee ja miten suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta puhutaan. Selvitän samalla, minkälaisia arvioita Suomen evankelis-luterilaisen kirkon roolista Suomessa esitetään. Aineistonani on viiden Suomen suurimman uutissivustojen uutisten kommentit (Iltalehti, Iltasanomat, Helsingin Sanomat, YLE, MTV). Uutisia kertyi 24.3–4.4.2014 välisenä aikana 38 kappaletta sisältäen yhteensä 8 724 kommenttia. Analysoin aineistoa diskurssianalyysin avulla. Löysin aineistostani useita diskursseja, jotka ovat jaoteltavissa neljään pääkategoriaan: maahanmuuttajiin liittyvät diskurssit, valtion ja kirkon suhdetta koskevat diskurssit, ilmiötä kritisoivat diskurssit sekä suomalaisuutta kuvailevat diskurssit. Näistä sisällöltään laajin on valtion ja kirkon suhdetta koskevat diskurssit, joissa paljastuu selkeä vastakkainasettelu valtion ja kirkon erillisyyttä ja yhtenäisyyttä toivovien välillä. Diskurssit paljastavat suomalaisen kansakunnan moniäänisyyden. Keskusteluun ottavat osaa suomalaiseen enemmistöön ja hegemoniaan nojaavat luterilaisen kirkon asemaa yhteiskunnassa puolustavat puheenparret sekä marginaalisemmassa asemassa olevat luterilaisen kirkon erillisyyttä suomalaisesta yhteiskunnasta toivovat. Hegemonisessa kansakuntapuheessa nähdään luterilainen kirkko homogeenisen suomalaisuuden takaajana sekä tärkeänä osana suomalaista myyttistä historiaa. Lisäksi hegemonisessa kansakuntapuheessa rajataan suomalaisen kansakunnan ulkopuolelle ulkomaalaiset, kirkosta eronneet uskonnottomat sekä uskovaiset. Marginaalisessa kansakuntapuheessa puolestaan tuodaan esille suomalaisuuden moniäänisyys. Marginaaliasemassa olevat yksilöt sijoittuvat yhteiskuntaan lähinnä suhteessa hegemoniaan, mutta marginaalin edustajat pyrkivät saamaan itselleen tasa-arvoisen aseman kansakunnassa.