319 resultados para Elinkautisesta työstä elinikäiseen oppimiseen
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ergonomisen avustamisintervention vaikutusta hoitotyön fyysiseen kuormittavuuteen, hoitajien avustustaitoon ja liikuntaelinvaivoihin sekä kuvailla intervention aikaansaamia johtamis- ja työkäytäntömuutoksia. Vanhustenhuollon 12 osastoa osallistui kolmivuotiseen, monitasoiseen ja -menetelmäiseen kontrolloituun interventiotutkimukseen. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat osastojen hoitajat (n=292), joista 147 kuului interventio- ja 145 verrokkiryhmään. Mittaukset tehtiin ennen, jälkeen ja vuoden kuluttua interventiosta. Tietoa kerättiin PHOQS-, MAPO ja Carethermometer-menetelmillä sekä kyselyjen, haastattelujen ja videointien avulla. Interventiossa organisaatioihin kehitettiin toimintamalli ergonomiseen avustamiseen, hankittiin ja otettiin käyttöön avustamista helpottavia apuvälineitä ja koulutettiin hoitajille avustustaitoja. Lisäksi kehitettiin uusi ja helppokäyttöinen arviointityökalu, Ergonomisten apuvälineiden tarkistuslista, apuvälineiden riittävyyden tarkasteluun. Ergonomisessa avustamisinterventiossa kuuden osaston johtamis- ja työkäytäntöjä muutettiin, toisten kuuden toimiessa verrokkiosastoina. Ergonomisen avustamisintervention myötä hoitajilla oli 72 % vähemmän niskavaivoja seurannassa kuin verrokkiryhmässä olevilla. Koulutuksen myötä hoitajien avustustaidot paranivat tyydyttävästä kohtalaiseksi. Avustustaidon kehittymisestä 18 % selittyi sillä, että hoitajat osallistuivat aktiivisesti koulutuksiin ja suhtautuivat myönteisesti uuden oppimiseen. Intervention myötä toimintaympäristön riskitekijät vähenivät kohtalaisesta mitättömään. Avustustehtävien aiheuttama kuormitus ei muuttunut, koska hankinnat eivät kohdistuneet ensisijaisiin apuvälineisiin tai niitä ei käytetty asukkaan toimintakykyluokituksen mukaisesti. Myönteisiä johtamis- ja työkäytäntömuutoksia tapahtui sekä henkilöstö- että prosessijohtamisessa, kun henkilöstön ergonomiatietämys ja keskinäinen yhteistyö lisääntyivät, vastuut määriteltiin sekä työturvallisuusprosessit selkiytettiin. Muutoksia edistivät esimiesten tuki, kannusteet, yhteisöllisyys, hoitajan kokema omakohtainen hyöty ja asukkaiden kuntoutuminen. Johtamis- ja työkäytäntömuutosten toteutumista häiritsivät henkilöiden vaihtuminen, johdon rooliepäselvyydet, ilmapiiriongelmat ja osastojen poikkeustilanteet. Toteutuneet johtamiskäytäntö-muutokset olivat pysyviä ja myönteinen kehitys laajeni organisaatiossa muihin osastoihin. Ergonominen avustamisinterventio parantaa laaja-alaisesti ja pysyvästi johtamiskäytäntöjä ja vähentää hoitajien fyysistä kuormittuneisuutta sekä liikuntaelinvaivoja. Jatkossa on tärkeää korostaa eri toimijoiden rooleja ja apuvälineiden, kuten nostimien, hankintaa. Vanhustenhuollon osastoilla tulee lisätä nostimien käyttöä toimintakyvyltään täysin avustettavien asukkaiden kohdalla.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia asiantuntijaorganisaation henkilöstön työmotivaatioon vaikuttavia tekijöitä. Konkreettisena tavoitteena oli kehittää asiantuntijaorganisaation olemassa olevaan suorituskykymittaristoon uusia mittareita, joiden avulla yrityksessä pyritään luomaan asiantuntijoille mahdollisimman motivoiva työskentelyilmapiiri. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa tutkittiin asiantuntijan työmotivaatioon vaikuttavia tekijöitä sekä aineettoman pääoman mittaamista. Empiirisessä osuudessa tutkittiin pienen asiantuntijaorganisaation työskentelyolosuhteita. Aineistonkeruumenetelmänä toimi vanha tutkimustieto, puolistrukturoidun haastattelun piirteitä omaavat teemahaastattelut sekä tutkijan oma havainnointi. Asiantuntijan motivaatioon vaikuttaa erityisen paljon henkilökohtainen kasvu, autonomisuus, merkityksellinen työ, haasteelliset ja vaihtelevat työtehtävät sekä työstä saatu palaute. Vähemmän merkittäviä motivaattoreita ovat raha, työsuhteen jatkuvuus, ystävälliset työtoverit, kunnioitus ja oikeudenmukainen kohtelu. Urakehitystä asiantuntija ei koe erityisen motivoivana asiana. Tutkimuksen kohdeyrityksen haasteiksi ilmeni erityisesti palautteen antaminen, osaamisen ja koulutuksen johtaminen, autonomian vähyys projektin käyttöönotto vaiheessa sekä työn kuormittavuuden jakautuminen. Uudet mittarisuoritukset kohdeyrityksessä ovat: projektipalautteen antaminen, positiivisen palautteen määrä, projektien edistymispalaverit, projektikatselmukset, suunnittelun tuntiarviot, sisäisten kehitysideoiden toteutuminen, työntekijöiden kuormituksen jakautuminen sekä koulutuksen ja osaamisen jakautuminen.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on ollut selvittää, kuinka robotisoitua hitsausta on mahdollista hyödyntää teollisuuskaiteiden valmistuksessa. Tutkimusmenetelminä käytettiin kirjallisuusselvitystä, hitsauskokeita ja makrohietutkimuksia. Työssä keskityttiin robottihitsauksen menetelmiin ja työstä on rajattu pois kaikki kustannuslaskelmat sekä alumiinin hitsaus. Hitsattavat materiaalit olivat rakenneteräs ja ruostumaton teräs. Rakenneteräsputken koko oli 42,4 x 2,6 mm ja ruostumattoman putken koko 42,4 x 2,0 mm. Käytetyt liitosmuodot olivat T-liitoksia, joista suorassa T-liitoksessa putkien välinen kulma oli 90 astetta ja vinossa T-liitoksessa noin 45 astetta. Tehdyn selvitystyön ja hitsauskokeiden perusteella voidaan sanoa, että kaiteissa käytettävien materiaalipaksuuksien ja liitosmuotojen hitsaaminen robotilla on mahdollista. Hitsauksen lopputulos riippuu hitsausasennosta ja paras tulos saavutetaan, kun kappaletta pyöritetään hitsauksen aikana siten, että hitsaus tapahtuu koko ajan jalkoasennossa.
Resumo:
Osa-aikainen työvoima on noussut merkittäväksi työntekijäryhmäksi monilla aloilla täysipäiväisesti työskentelevien rinnalle. Samalla, kun talouden kasvavat paineet tehokkuuteen ja joustavuuteen korostavat osa-aikaisen työvoiman käytön hyötyjä ja osa-aikaisuus on merkittävä tekijä organisaatioiden toiminnassa, on perusteltua kiinnittää huomiota osa-aikaisten työntekijöiden kokemuksiin ja rooliin organisaatiossa. On mielenkiintoista tutkia miten osa-aikaiset työntekijät näkevät itsensä osana organisaatiota ja kuinka suhde työnantajan ja työntekijän välillä rakentuu osa-aikaisessa työsuhteessa, jossa kontaktipinta yritykseen on rajallinen. Tämä tutkimus tarkastelee osa-aikaisten työntekijöiden identiteetin rakentumista osana organisaatiota sekä samaistumisen muodostumista ja kehittymistä osa-aikaisessa työsuhteessa. Tämä tutkimus korostaa sitä, että työnantajaan luotu suhde voi olla tärkeä ja monella tavalla merkityksellinen, vaikka työsuhde olisi lähtökohtaisesti väliaikainen eikä työntekijää pyritä sitouttamaan yritykseen loppu urakseen. Samaistuminen on luottamukseen ja tunteeseen perustuva syvällinen ja merkityksellinen suhde, joka muodostetaan sellaisiin kohteisiin, jotka ovat yksilön identiteetille tärkeitä ja joiden kautta yksilö määrittelee itseänsä. Tämä tutkimus käsittelee identiteetin muodostumista sekä samaistumista dynaamisina, jatkuvassa liikkeessä olevina prosesseina. Sosiaalinen identiteetti muodostuu vuorovaikutuksessa yksilön kokemusten ja ympäristöstä nousevien merkitysten muokkaamana. Sosiaalinen identiteetti ja samaistuminen ovat yhteydessä toisiinsa ja siinä tapauksessa, että työstä nouseva identiteetti on työntekijälle keskeinen, voidaan puhua organisaatioon samaistumisesta. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla kohdeorganisaation osa-aikaisia työntekijöitä. Teemahaastatteluiden pohjalta on muodostettu kolme tarinaa siitä, millaista on työskennellä osa-aikaisena organisaatiossa. Näiden tarinoiden sekä teoreettisen viitekehyksen avulla luodaan tietoa siitä miten osa-aikaisten työntekijöiden identiteetti rakentuu sekä miten osa-aikaiset kokevat samaistuvansa työnantajaorganisaatioon. Aineiston analyysi osoittaa, että osa-aikaisten työntekijöiden samaistuminen muodostuu ensisijaisesti organisaation sisäisiin, pienempiin kohteisiin, laajemman työantajatason jäädessä etäiseksi. Työsuhteen keston havaittiin vaikuttavan samaistumiseen negatiivisesti työn ulkopuolisen elämän ja kriittisen organisaation tarkastelun heikentäessä koetun samaistumisen voimakkuutta. Myös etenemis- ja vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys sekä osa-aikaisuuden näkeminen väliaikaisena elämänvaiheena muodostavat haasteita vahvan samaistumisen syntymiselle.
Resumo:
Opinnäytetyössä tarkastellaan vuodesta 2015 toimeenpantavan puolustusvoimauudistuksen vaikutuksia kutsuntajärjestelyihin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella. Tavoitteena on kartoittaa keinoja, joita Pohjois-Pohjanmaan aluetoimisto voi käyttää kutsuntajärjestelyissään sopeuttavina toimina vuosina 2013 ja 2014 ennen uudistuksen voimaan astumista. Aihe liittyy puolustusvoimauudistuksen toimeenpanemaan aluetoimistojen supistamisiin ja sen tuomaan osaamisen hallinan haasteisiin kutsuntajärjestelyissä laajenevalla alueella, jossa moniosaamisen lisääntyvä tarve nousee esille. Meneillään olevan puolustusvoimauudistuksen vuoksi ei tätä työtä tehdessä ole käytettävissä ohjeistusta kutsuntatilaisuuksien järjestämisestä vuodesta 2015 lukien, vaan ohjeistusta annetaan asiantuntijaneuvottelupäivillä, palavereissa ja kokouksissa, joiden pohjalta linjauksia annetaan. Pohjois-Pohjanmaan aluetoimisto toteuttaa kutsuntajärjestelyjä osana pääprosessien mukaisia tehtäviä. Aluetoimiston tehtäväkenttä muodostuu pääprosesseina sotilaallisen maanpuolustuksen suunnittelusta, suorituskyvyn rakentamisesta ja suunnittelusta ja käytöstä sekä toiminnan tukemisesta. Näistä merkittävimmät muut tehtävät ovat reservinkoulutukseen liittyvä harjoitustoiminta ja valmiuden säätely toiminta-alueella. Puolustusvoimauudistuksessa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimiston henkilöstöresurssit eivät tule kasvamaan. Tutkin otsikon mukaista aihetta laadullisella tutkimusotteella, johon aineisto on kerätty tekemällä kolme erillistä asiantuntijahaastattelua sekä tarkasteltu valmiita asiakirjoja ja aineistoja. Materiaaleja on tarkasteltu analysoimalla niitä ja nostettu esille osaamisen hallintaan ja haasteisiin liittyviä keskeisimpiä kohtia.Keskeiset tutkimuskysymykset liittyvät sopeuttavien toimintojen mahdollisuuksiin ennen uudistusta, mihin vaikuttavat puolustusvoimauudistuksen tuomat haasteet ja toisaalta saa-dut hyvät ja toimivat käytänteet kutsuntojen järjestämisessä sekä kutsuntalautakuntatyös-kentelyn osaamisen hallinta. Opinnäytetyön keskeisenä havaintona on, että Pohjois-Pohjanmaan aluetoimiston kutsun-tahenkilöstö joutunee omaksumaan uuden ajattelutavan ainakin alueen asevelvollisten pal-veluspaikkakiintiöiden muuttumisen myötä, ja asevelvollisten motivointi saattaa nousta keskeiseksi tekijäksi palveluspaikkapäätöstä tehtäessä. Pohjois-Pohjanmaan alueelta palve-lukseen tullaan enenevissä määrin määräämään Kajaanin sijasta Sodankylään tai Rovanie-melle ja näin välimatkat tulevat kasvamaan. Lisäksi havaintona on, että henkilöstön käyttöä jouduttaneen tehostamaan työn lisääntyessä ja kutsuntojen osaamisen hyvä hallinta näyttäisi perustuvan pitkälliseen kokemukseen kut-suntajärjestelyistä ja asevelvollisuusalasta, eli työssä oppimiseen. Tätä työssäoppimista ja osaamista varmistetaankin vuosittaisilla yhteisillä koulutustilaisuuksilla sekä henkilöstön monipuolisella käytöllä kutsuntatilaisuuksissa.
Resumo:
Tämän tutkimuksen aiheena on itämaisen tanssin opettajuuteen kasvun ja kehittymisen prosessi. Tavoitteena on selvittää, miten vieraasta kulttuurista peräisin olevan harrastepohjaisen lajin opettajuuteen päädytään ja kiinnitytään sekä, minkälaisen tietopohjan varaan opettajuus rakentuu. Itämainen tanssi on suomalaisessa liikuntakulttuurissa uusi harrastemuoto, ja siihen liittyvää tutkimusta on tehty vähän ja painottuen harrastajien kokemuksiin. Tässä tutkimuksessa opettajuuden kehittymistä tarkastellaan itämaisen tanssin egyptiläisen nykyvaikuttajan Mahmoud Redan ja suomalaisten tanssinopettajien kuvaamana. Tutkittavina olivat egyptiläinen Mahmoud Reda, viisi suomalaista pitkään opettanutta tanssinopettajaa ja 80 (N=80) tanssinopettajaa. Tutkimuksen aineisto koostui laadullisesta haastatteluaineistosta sekä määrällisestä kyselyaineistosta, joka oli osa suurempaa (N=630) itämaisen tanssin harrastustutkimusta. Kyselyaineisto ja haastattelut kerättiin vuonna 2009. Tutkimusote oli fenomenologinen ja toteutettiin aineisto-ja metodologiatriangulaationa painottuen laadulliseen analyysin. Tutkimuksen päätulos on, että itämaisen tanssin opettajaksi kasvu ja kehittyminen on prosessi, jossa opettaja kehittyy tanssiin ja opettajuuteen kiinnittymisen ja työn vakiintumisen kautta asiantuntijaopettajaksi. Tätä prosessia kuvaa malli, jossa kiinnittymisessä itämaiseen tanssiin ja opettajaksi aiemmat merkittävät opettaja- ja oppimiskokemukset sekä verkostoituminen muihin tanssinopettajiin ovat tärkeitä. Opettaja luo itselleen henkilökohtaisen opetusteorian, johon liittyvät hänen tietonsa itämaisen tanssin kulttuuritaustasta ja tekniikasta, vuorovaikutuksellisesta suhteesta ja ruumiillisuudesta opetustilanteissa. Kontekstuaalinen tieto tanssin opetuksessa rakentuu liikkeiden tekniikan ja tanssin kulttuuritaustan tuntemuksen varaan. Vuorovaikutuksellisessa opetuksessa toteutuvat dialogisuuden periaatteet niin puheen kuin ruumiillisuudenkin osalta. Suomalaisten tutkittujen käsitykset tanssinopettajuudesta eivät poikkea opettajauran keston mukaan. Mahmoud Redan opetuksen perustuessa behavioristiseen oppimiskäsitykseen suomalaiset tanssinopettajat korostavat vuorovaikutuksen ja osallisuuden merkitystä lähestyen konstruktivistista oppimiskäsitystä. Tutkimus palvelee itämaisen tanssin parissa työskenteleviä ja laajemmin vapaata sivistystyötä, kun tarkastellaan opettajuuden kehittymisestä lajeissa, joissa työhön kiinnittyminen ja työssä oppiminen perustuvat omaehtoiseen opiskeluun ja kokemukselliseen oppimiseen muodollisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella.
Resumo:
Muun yhteiskunnan tavoin Puolustusvoimat elää jatkuvassa muutoksessa. Muutoksen hallintaan ja oppimiseen liittyen esimiehellä on nähty olevan merkittävä rooli. Erityisesti puolustusvoimauudistuksen 2012-2015 aikana esimiesten johtamistaitoja koetellaan. Puolustusvoimien tarjoaman esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen vastaavuutta jatkuvasti kehittyvän ja muuttuvan työelämän vaatimuksiin on tässä tutkimuksessa analysoitu oppivan organisaation ja pedagogisen johtamisen teorioiden kautta. Tutkimuksessa on etsitty käsitteiden oppiva organisaatio ja pedagoginen johtaminen yhteisiä vaateita johtamiselle, sekä analysoitu niiden löytymistä Puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen opetusmateriaalista. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teorialähtöistä sisällönanalyysiä, joka tarkoittaa käytännössä päättelyä olemassa oleviin teorioihin perustuen. Tutkimustulosten mukaan Puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen materiaalissa huomioidaan oppivan organisaation ja pedagogisen johtamisen keskeiset periaatteet. Kaikkia johtamiseen liittyviä vaatimuksia ei valmennusmateriaalissa kuitenkaan painoteta odotetulla tavalla, tai anneta riittävän kattavasti eväitä halutun kehittymisen varmistamiseksi.
Resumo:
Kvantitatiivisen poikittaistutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen yhteys johtajaprofiilin ja opintomenestyksen välillä vallitsee Reserviupseerikoulun pioneerikomppaniassa (N = 136). Samalla kartoitettiin opintomenestykseen vaikuttavia tekijöitä, arvioitiin reserviupseerikurssin rakennetta ja arviointikäytäntöjä suhteessa koulutettavien oppimiseen sekä tehtiin johtopäätöksiä johtajaprofiilin soveltuvuudesta valintakriteeriksi reserviupseerikurssille. Kvantitatiivinen aineisto muodostui tutkittavien johtajaprofiileista sekä reserviupseerikurssin loppuarvioinnin mukaisista arvosanoista. Aineiston analysointiin käytettiin korrelaatio-, regressio-, ryhmittely- ja varianssianalyysiä. Näillä menetelmillä selvitettiin tutkittavien yhteyksien voimakkuutta, yhteyksiä selittäviä tekijöitä sekä eri ryhmien välisiä tilastollisia eroavaisuuksia. Johtajaprofiilin ja opintomenestyksen välillä havaittiin tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys. Voimakkain yhteys oli suhteessa johtaja- ja kouluttajakoulutuksen arvosanaan ja heikoin yhteys fyysisen koulutuksen arvosanaan. Ammattitaito oli johtamisen ulottuvuuksista voimakkaimmin ja yksilöllinen kohtaaminen heikoimmin yhteydessä opintomenestykseen. Opintomenestystä kuvaavia oppiainekohtaisia arvosanoja pystyttiin parhaimmillaan selittämään noin 46 %. Syväjohtamisen mallin mukaisella, erinomaisella johtamiskäyttäytymisellä havaittiin olevan tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys opintomenestykseen. Löydettyihin yhteyksiin sekä selittäviin tekijöihin on tutkimusaineiston rajallisuudesta suhtauduttava tietyllä varauksella. Tulosten luotettavuuden kasvattamiseksi tutkimusta on syytä jatkaa laajemmalla aineistolla, pidemmällä tarkasteluvälillä sekä metodologisen triangulaation avulla.
Resumo:
Tämän tutkimuksen luonne on selittävä ja kuvaileva. Päämääränä on tuottaa tieto syväjohtamisen koulutuksen nykytilasta aliupseerikurssilla sekä löytää syitä onnistumisille ja epäonnistumisille opetuksessa. Päätutkimusmenetelmänä käytetään kvantitatiivista survey-tutkimusta. Tutkimuksessa on myös kvalitatiivisia piirteitä. Tutkimusongelma on seuraava: onko syväjohtaminen tarpeeksi ymmärrettävässä muodossa varusmiesten näkökulmasta tarkasteltuna? Vastauksia etsittiin kyselytutkimuksen avulla, joka toteutettiin saapumiserän 1/05 aliupseerioppilaille. Otoksena oli valmiusyhtymien oppilaat, yhteensä noin 550 henkilöä. Kyselyssä kartoitettiin syväjohtamisen ulottuvuuksien ymmärtämistä sekä asenteen ja opetusmenetelmien vaikutusta käsitteiden oppimiseen. Kyselytutkimuksen mukaan syväjohtamisen neljä kulmakiveä ymmärrettiin huonommin kuin muut ulottuvuudet. Syynä tähän saattaa olla vaikeus yhdistää käsitteet käytäntöön. Ne saattavat olla myös termeinä vaikeampia kuin muut ulottuvuudet. Tutkimuksessa havaittiin yhteys positiivisen asenteen ja käsitteiden ymmärtämisen välillä. Myös opetusmenetelmillä oli vaikutusta siihen, kuinka hyvin käsitteet ymmärrettiin. Tutkimusongelmaan ei saatu yksiselitteistä vastausta. Kyselyn perusteella voitaisiin väittää syväjohtamisen olevan liian vaikeaselkoista opetettavaksi varusmiehille, koska kaikkia käsitteitä ei ymmärretty kovinkaan hyvin. Toisaalta kouluttajalla on suuri vaikutus siihen, miten käsitteet opitaan. Voidaan todeta, että opetusmateriaalin ja kouluttajien ohjeistuksen kehittämiseen tulisi panostaa. Tutkimuksen perusteella syväjohtamista on mahdollista opettaa varusmiehille selkeällä tavalla. Voidaan väittää, että vaikka syväjohtaminen ei ole liian teoreettinen malli koulutettavaksi varusmiehille, niin siitä saadaan tehtyä vaikeaa laiminlyömällä opetuksen suunnittelu.
Resumo:
Paremmin lastuttavia M-käsiteltyjä teräksiä on käytetty yrityksissä jo yli 20 vuoden ajan. Ominaisuuksiensa ansiosta M-teräksillä on pystytty pienentämään koneistuskustannuksia ja parantamaan kilpailukykyä. Viime vuosien aikana lastuavat terät ja työstökoneet ovat kuitenkin kehittyneet ja ero M-terästen ja tavanomaisten terästen välillä on voinut kaventua. Tämän diplomityön tavoitteena oli tutkia, saavutetaanko M-teräksen käytöllä taloudellisia etuja nykyaikaisissa konepajaolosuhteissa. Tutkimuksessa vertailtiin M-käsitellyn ja tavanomaisen 42CrMo4 – teräksen koneistusta. Valmistuskokeissa tarkasteltiin terien kulumista, lastun muotoa ja pinnanlaatua. Koekappaleena toimi olakkeellinen kuusiomutteri M64 kierteellä. Tuotteita valmistettiin yli 500 kappaletta ja materiaalia poistettiin noin 2000 kg. Koetulosten perusteella tuotteille laskettiin koneistuskustannukset kuvitteellisessa yrityksessä. Ero materiaalien välillä oli suurin työvaiheissa, joissa lastuaminen oli jatkuvaa. Sisä- ja ulkosorvauksessa M-käsiteltyä terästä lastunneiden terien kestoikä oli noin kaksinkertainen ja kierteen sorvauksessa noin nelinkertainen tavalliseen teräkseen verrattuna. Hakkaavassa työstössä terien kestoikä oli molemmilla materiaaleilla sama. Työssä suoritettujen kokeiden ja kustannuslaskelmien perusteella, käyttämällä M-käsiteltyä terästä voidaan pienentää valmistuskustannuksia. Materiaalien välinen ero korostuu, kun hakkaavaa työstöä on vähän, sarjat ovat suuria ja tuotanto on miehittämätöntä.
Resumo:
Diplomityöni tavoitteena oli tutkia Panssariprikaatin Panssarijääkärikomppaniassa vuonna 2012 toteutetun Virtual Battlespace 2 – simulaattorijärjestelmän hyötypilotoinnin yhteyttä yksikössä palvelleiden varusmiesten taisteluteknisen osaamisen kehittymiseen. Tutkimuksella on liityntäpintoja Puolustusvoimien maapuolustuksen kehittämisohjelmaan ja se tukee jalkaväen taistelukoulutuksen kehittämistä. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa tutkittava ilmiö on VBS2-järjestelmän koulutuskäytön yhteys ja mahdollinen vaikutus koulutettavien oppimiseen. Ilmiötä tarkastellaan koulutettavien henkilökohtaisten kokemusten ja oppimisen reflektion näkökulmasta. Tutkimuksen viitekehys on muodostettu toimintakyvyn kehittämistä, taisteluteknisen osaamisen rakentumista sekä virtuaalisia oppimisympäristöjä käsittelevistä teorioista. Tutkimusmenetelmänä sovellettiin tapaustutkimusta, jonka empiirinen aineisto kerättiin Panssarijääkärikomppanian varusmiesten ja henkilökunnan teemahaastatteluin. Aineisto käsiteltiin aineistolähtöisen analyysin periaattein. Tutkimuksen tuloksina ilmeni, että VBS2:n käytöllä ja Panssarijääkärikomppanian varusmiesten oppimisella oli heidän kokemuksensa perusteella havaittavissa yhteys. Keskeisenä havaintona VBS2-koulutus auttoi koulutettavia luomaan itselleen mielikuvan tavoitellusta toiminnasta, joka toimi sisäisenä vertailukohtana maastossa toteutettavassa taistelukoulutuksessa. Varusmiesten näkemykset VBS2-koulutuksen vaikutuksista oman taisteluteknisen osaamisensa kehittymiseen vaihtelevat hieman koulutustason ja tehtävän mukaan. Upseerikokelailla ja ryhmänjohtajilla oppimisessa korostuivat taistelukentän tapahtumien sekä oman joukon toiminnan kokonaisuuden hahmottamisen merkitys, jota tuki virtuaalisen oppimisympäristön avulla aikaan saatu poikkeuksellinen havainnollisuus. Miehistön jäsenet kiinnittivät johtajia enemmän huomiota järjestelmän tekniseen toimivuuteen liittyviin seikkoihin sekä eri toiminnallisuuksien realistisuuteen. Henkilökunta koki VBS2-koulutuksen vähentävän erityisesti teoriaoppituntien tarvetta ja nopeuttavan varusmiesten taisteluteknisten aiheiden oppimisprosessia siten, että maastossa toteutettaville soveltaville taisteluharjoituksille on käytettävissä aiempaa enemmän aikaa. VBS2-koulutus tukee käytännön kokemusten perusteella pitkävaikutteisesti maastossa tapahtuvaa taistelukoulutusta. Käytännön taisteluharjoitusten laadun koettiin lisäksi parantuneen varusmiesten ollessa totuttua aiemmin valmiita soveltamaan oppimaansa, sillä tyypillisimmät virheet oli saatu karsittua jo hyvin lyhytkestoisen VBS2-koulutuksen avulla. Yleisesti haastatellut varusmiehet pitivät VBS2:ta mielekkäänä ja motivoivana välineenä nykyaikaisen taistelukentän olosuhteiden ja oman sekä vihollisen toiminnan havainnollistamiseen ja opettamiseen. Myönteisten koulutustulosten aikaan saaminen edellyttää kouluttajilta korkeaa ammattitaitoa sekä VBS2:n käytön monipuolista hallintaa. Järjestelmäalustan tekniseen laatuun, toimivuuteen ja luotettavuuteen on panostettava, sillä erilaisista laitteisto-ongelmista johtuneet häiriötilanteet koettiin yhtenä eniten oppimista haittaavana ja motivaatiota laskevana tekijänä.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tämä tutkimus käsittelee KASI-simulaattorijärjestelmän käyttöä osana johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Maavoimien vuosien 2013–2017 toimintasuunnitelman mukaan puolustusvoimat on laajentamassa KASI-järjestelmää ja näin ollen myös lisäämässä sen käyttöä. Simulaattoreiden merkitys on ollut jatkuvasti kasvava myös kustannussyistä. Simulaattorijärjestelmää käyttämällä voidaan saada aikaan säästöjä pitkällä aikavälillä, joka lisää järjestelmän käyttötarvetta. Samaan aikaan simulaattorijärjestelmällä kyetään luomaan mahdollisimman todenmukainen sodanajan toimintaympäristö, jossa varusmiehiä koulutetaan heidän omiin erikoistehtäviinsä. Tutkimuksen pääkysymyksenä on miten KASI-simulaattoreita pitäisi hyödyntää jalkaväen johtaja- ja kouluttajakoulutuksessa. Kysymykseen pyritään vastaamaan tutustumalla johtaja- ja kouluttajakoulutusta käsitteleviin asiakirjoihin sekä KASI-järjestelmään. Asiakirjojen lisäksi lähteinä toimivat erinäiset oppaat, opinnäytetyöt ja muu kirjallisuus, joka käsittelee KASIjärjestelmää sekä johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Tutkimus on tyypiltään laadullinen ja tutkimusmetodina käytetään sisällönanalyysiä. Simulaattoriavusteinen harjoittelu perustuu kokemalla oppimiseen, jossa koulutettavat kehittävät itseään yrityksen ja erehdyksen kautta. Kun taistelut on käyty ja kouluttaja on koonnut järjestelmältä saamien tietojen perusteella palautteen, reflektoi koulutettava toimintaansa omien ja kouluttajan havaintojen perusteella. KASI-järjestelmä mahdollistaa laajat käyttömahdollisuudet sodanajan kaltaista toimintaympäristöä luodessa. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen kannalta järjestelmä tarjoaa johtajille hyvän oppimisympäristön, jossa kyetään muodostamaan kokonaiskuva taistelukentästä. KASIjärjestelmä tarjoaa laajat tilastot kouluttajan tueksi palautetta varten. Tämän palautteen perusteella koulutettavat luovat sisäisiä malleja ja toimintatapoja. Näitä syntyneitä uusia malleja va3 rusmiesjohtajat kouluttavat alaisilleen kehittäen samalla itseään ja alaisiaan. Simulaattoreiden käyttöä ei tule kuitenkaan suosia liikaa. Simulaattorit nostavat varusmiesten motivaatiota, mutta ilmiö on lyhytaikainen, jos järjestelmää käytetään jatkuvasti. Liian aikainenkin käyttö koulutuksessa on haitallista, koska järjestelmä saattaa antaa koulutettaville väärän kuvan toiminnasta taistelukentällä. Varusmiesjohtajilla tulee olla riittävät perusteet taisteluiden johtamisesta ennen kuin he alkavat soveltamaan taitojaan simulaattoriavusteisessa harjoituksessa.
Resumo:
Tämä kandidaatintyö on tarkoitettu suomenkieliseksi selvitykseksi lastuavissa työstöprosesseissa esiintyvien työstövärähtelyjen luonteesta, syntymekanismeista ja välttämismenetelmistä. Erityisesti työssä keskitytään matemaattiseen mallintamiseen pohjautuviin välttämismenetelmiin.