The Finnish Paper Workers' Union at a crossroads: Labor union representativeness in a changing environment, 1980-2008

This thesis consists of four articles and an introductory section. The main research questions in all the articles refer to the changes in the representativeness of the Finnish Paper Workers' Union. Representativeness stands for the entire entity of external, internal, legal and reputational factors that enable the labor union to represent its members and achieve its goals. This concept is based on an extensive reading of quantitative and qualitative industrial relations literature, which includes works based on Marxist labor-capital relations (such as Hyman's industrial relations studies), and more recent union density studies as well as gender- and ethnic diversity-based 'union revitalization' studies. Müller-Jentsch's German studies of industrial relations have been of particular importance as well as Streeck's industrial unionism and technology studies. The concept of representativeness is an attempt to combine the insights of these diverse strands of literature and bring the scientific discussion of labor unions back to the core of a union's function: representing its members. As such, it can be seen as a theoretical innovation. The concept helps to acknowledge both the heterogeneity of the membership and the totality of a labor union organization. The concept of representativeness aims to move beyond notions of 'power'. External representativeness can be expressed through the position of the labor union in the industrial relations system and the economy. Internal representativeness focuses on the aspects of labor unions that relate to the function of the union as an association with members, such as internal democracy. Legal representativeness lies in the formal legal position of the union – its rights and instruments. This includes collective bargaining legislation, co-decision rules and industrial conflict legislation. Reputational representativeness is related to how the union is seen by other actors and the general public, and can be approximated using data on strike activity. All these aspects of representativeness are path-dependent, and show the results of previous struggles over issues. The concept of representativeness goes beyond notions of labor union power and symbolizes an attempt to bring back the focus of industrial relations studies to the union's basic function of representing its members. The first article shows in detail the industrial conflict of the Finnish paper industry in 2005. The intended focus was the issue of gender in the negotiations over a new collective agreement, but the focal point of the industrial conflict was the issue of outsourcing and how this should be organized. Also, the issue of continuous shifts as an issue of working time was very important. The drawn-out conflict can be seen as a struggle over principles, and under pressure the labor union had to concede ground on the aforementioned issues. The article concludes that in this specific conflict, the union represented its' female members to a lesser extent, because the other issues took such priority. Furthermore, because of the substantive concessions. the union lost some of its internal representativeness, and the stubbornness of the union may have even harmed the reputation of the union. This article also includes an early version of the representativeness framework, through which this conflict is analyzed. The second article discusses wage developments, union density and collective bargaining within the context of representativeness. It is shown that the union has been able to secure substantial benefits for its members, regardless of declining employment. Collective agreements have often been based on centralized incomes policies, but the paper sector has not always joined these. Attention is furthermore paid to the changing competition of the General Assembly, with a surprisingly strong position of the Left Alliance still. In an attempt to replicate analysis of union density measures, an analysis of sectoral union density shows that similar factors as in aggregate data influence this measure, though – due to methodological issues – the results may not be robust. On this issue, it can be said that the method of analysis for aggregate union density is not suitable for sectoral union density analysis. The increasingly conflict-ridden industrial relations predicted have not actually materialized. The article concludes by asking whether the aim of ever-increasing wages is a sustainable one in the light of the pressures of globalization, though wage costs are a relatively small part of total costs. The third article discusses the history and use of outsourcing in the Finnish paper industry. It is shown using Hyman's framework of constituencies that over time, the perspective of the union changed from 'members of the Paper Workers' Union' to a more specific view of who is a core member of the union. Within the context of the industrial unionism that the union claims to practice, this is an important change. The article shows that the union more and more caters for a core group, while auxiliary personnel is less important to the union's identity and constituencies, which means that the union's internal representativeness has decreased. Maintenance workers are an exception; the union and employers have developed a rotating system that increases the efficient allocation of these employees. The core reason of the exceptional status of maintenance personnel is their high level of non-transferable skills. In the end it is debatable whether the compromise on outsourcing solves the challenges facing the industry. The fourth article shows diverging discourses within the union with regard to union-employer partnership for competitiveness improvements and instruments of local union representatives. In the collective agreement of 2008, the provision regulating wage effects of significant changes in the organization or content of work was thoroughly changed, though this mainly reflected decisions by the Labor Court on the pre-2008 version of the provision. This change laid bare the deep rift between the Social Democratic and Left Alliance (ex-Communist) factions of the union. The article argues that through the changed legal meaning of the provision, the union was able to transform concession bargaining into a basis for partnership. The internal discontent about this issue is nonetheless substantial and a threat to the unity of the union, both locally and at the union level. On the basis of the results of the articles, other factors influencing representativeness, such as technology and EU law and an overview of the main changes in the Finnish paper industry, it is concluded that, especially in recent years, the Finnish Paper Workers' Union has lost some of its representativeness. In particular, the loss of the efficiency of strikes is noted, the compromise on outsourcing which may have alienated a substantial part of the union's membership, and the change in the collective agreement of 2008 have caused this decline. In the latter case, the internal disunion on that issue shows the constraints of the union's internal democracy. Furthermore, the failure of the union to join the TEAM industrial union (by democratic means), the internal conflicts and a narrow focus on its own sector may also hurt the union in the future, as the paper industry in Finland is going through a structural change. None of these changes in representativeness would have been so drastic without the considerable pressure of globalization - in particular changing markets, changing technology and a loss of domestic investments to foreign investments, which in the end have benefited the corporations more than the Finnish employees of these corporations. Taken together, the union risks becoming socially irrelevant in time, though it will remain formally very strong on the basis of its institutional setting and financial situation.

"We Are Neither Visionaries Nor Utopian Dreamers" : Willi Münzenberg, the League against Imperialism, and the Comintern, 1925-1933

On 10 February 1927, the "First International Congress against Imperialism and Colonialism" in Brussels marked the establishment of the anti-imperialist organisation, the League against Imperialism and for National Independence (LAI, 1927-37). The complex preparations for the congress were though initiated already in 1925 by Willi Münzenberg, a German communist and General Secretary of the communist mass organisation, Internationale Arbeiterhilfe (IAH, 1921-35), together with the Communist International (Comintern, 1919-43). Berlin was the centre for the LAI and its International Secretariat (1927-33), a city serving the intentions of the communists to find colonial émigré activists in the Weimar capital, acting as representatives for the anti-colonial movement in Europe after the Great War. With the ascendancy to power of the Nazi Party (NSDAP) on 30 January 1933, the LAI reached an abrupt, but nonetheless, expected end in Berlin. This doctoral thesis examines the role, pu rpose and functions of a sympathising communist organization (LAI): to act as an intermediary for the Comintern to the colonies. The analysis evaluates the structure and activities of the LAI, and by doing so, establish a complex understanding on one of the most influential communist organisations during the interwar period, which, despite its short existence, assumed a nostalgic reference and historical bond for anti-colonial movements during the transition from colonialism to post-colonialism after the Second World War, e.g. the Afro-Asian Conference in Bandung, Indonesia in 1955. Fredrik Petersson’s study, based on archives in Moscow, Berlin, Amsterdam, London, and Stockholm, uncovers why the Comintern established and supported the LAI and its anti-imperialist agenda, disclosing a complicated undertaking, characterised by conflict and the internal struggle for power, involving structural constraints and individual ambitions defined by communist ideology and strategy.

Siirtomaasodasta sisäisen turvallisuuden operaatioon : Sir Robert Thompsonin periaatteet Britannian operaatioissa Malaijilla ja Pohjois-Irlannissa

Sir Robert Thompson määritti vuonna 1966 julkaistussa kirjassaan Defeating Communist Insurgency viisi vastakumoukselliselle sodankäynnille keskeistä periaatetta, jotka ovat: - Hallituksella tulee olla selkeä poliittinen tavoite. - Hallituksen täytyy toimia lainmukaisesti. - Hallituksella pitää olla kaikille toimijoilleen yhteinen yleissuunnitelma ja suunnittelu. - Hallituksen tulee asettaa painopiste poliittisen kumouksellisuuden, ei sissien voittamiseen. - Kumouksellisen sodan ollessa sissisodan vaiheessa, hallituksen tulee turvata ensimmäisenä omat tukialueensa Thompsonin periaatteet pohjautuvat hänen kokemuksiinsa Malaijin kriisin aikana 1948 – 60 ja ne siirtyivät osaksi ensimmäisiä brittiläisiä vastakumouksellisen sodankäynnin ohjesääntöjä, jotka julkaistiin vuonna 1969. Samana vuonna alkoi Pohjois-Irlannin konflikti (1969 – 98). Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten Thompsonin periaatteita toteutettiin ne pääosin synnyttäneessä Malaijin kriisissä ja Pohjois-Irlannin konfliktissa. Tutkimuskysymyksiä ovat: Mitä Thompsonin periaatteet tarkoittavat ja miten ne ovat ilmenneet brittiläisessä ohjesääntökirjallisuudessa? Mikä periaatteiden toteutuksessa yhdisti Malaijin ja Pohjois-Irlannin konflikteja? Mitä eroja periaatteiden toteuttamisessa oli konfliktien välillä? Mitkä tekijät aiheuttivat keskeiset erot periaatteiden toteuttamisessa konfliktien välillä?Tutkimuksen käytetty lähdemateriaali koostuu täysin laadullisesta aineistosta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista, teorialähtöistä sisällönanalyysiä Eri lähteitä vertailemalla tehtyä analyysiä on ohjannut Thompsonin määrittämien periaatteiden kehys. Malaijin ja Pohjois-Irlannin konflikteista saatua analysoitua tietoa on verrattu keskenään käyttäen teoriakehystä, ja näin on pyritty löytämään yhtäläisyyksiä ja eroja Thompsonin periaatteiden toteuttamisessa konfliktien välillä. Tutkimuksen kannalta keskeisiä lähdeteoksia ovat: Sir Robert Thompson: Defeating Communist Insurgency, David McKittrick ja David McVea: Making Sense of the Troubles, Magne Haugseng: The Tightening Grip: Northern Ireland – The Military and 35 Years of Terror. Tutkimuksen kannalta keskeisiä lähdeasiakirjoja ovat Britannian asevoimien Pohjois-Irlannin konfliktista kirjoittama tutkimusraportti Operation Banner - An Analysis of Military Operations in Northern Ireland ja Riley Sunderlandin RAND-tutkimuslaitokselle vuonna 1964 laatimat Malaiji-raportit. Keskeisin ohjesääntölähde oli Britannian asevoimien vuosina 1969 – 70 julkaisema kolmiosainen vastakumouksellisen sodankäynnin ohjesääntö Land Operations Volume III Counter Revolutionary Operations. Tutkimuksessa havaittiin, että Britannian hallituksella oli molemmissa operaatioissa selkeät tavoitteet. Molemmissa operaatioissa hätätilavaltuudet laadittiin mahdollistamaan asevoimille ja poliisille laajat toimivaltuudet. Tästä huolimatta molemmissa operaatioissa tapahtui turvallisuusjoukkojen väärinkäytöksiä. Pohjois-Irlannin väärinkäytöksiä on tuotu selkeämmin esille PIRA:n propagandan ja tiedotusvälineiden läsnäolon takia. Kummassakaan operaatiossa ei ole ollut yhtä selkeää suunnitelmaa, vaan sarja erilaisia suunnitelmia. Malaijilla kaikkien toimijoiden yhteinen suunnittelu toimi koska sitä varten luotiin organisaatiorakenne. Pohjois-Irlannissa yhteisen suunnittelun periaatetta ei toteutettu poliitikkojen haluttomuuden takia. Sekä Malaijilla että Pohjois-Irlannissa toiminnan kohdentaminen kumouksellisuuteen toteutettiin häiritsemällä kumouksellisen vastustajan huoltoa. Malaijilla kumouksellisuuden oikeutusta heikennettiin myös muilla keinoilla kuten yhteiskunnallisia oloja kehittämällä sekä käynnistämällä Malaijin itsenäistymiskehitys. Kummassakaan operaatiossa hallituksen tukialueet eivät olleet vakavasti uhattuna. Keskeinen erottava tekijä operaatioiden välillä johtui tapahtumapaikasta ja – ajasta. Vastustajana PIRA oli kehittyneempi ja se kykeni muuttamaan toimintaansa vastaamaan muutoksia turvallisuusjoukkojen toiminnassa.

The revival of international solidarity : the Internationale Arbeiterhilfe, Willi Münzenberg and the Comintern in Weimar Germany, 1921-1933

The aim of the study is to write the first comprehensive history of the Internationale Arbeiterhilfe (International Workers’ Relief) and its message of international solidarity during the Weimar Republic, 1921–1933. The Arbeiterhilfe was the Communist International’s (Comintern) primary international solidarity organisation of the time. The work is identified as a contribution to the transnational history of the interwar period as its main focus is not on governmental politics or intra-state relations, but is focused on the transnational world of an international organisation. The history of the Arbeiterhilfe provides the main springboard from which to write a contextually-based analysis of international solidarity during the Weimar Republic. The study highlights for the first time the importance of the German communist Willi Münzenberg (1889–1940), as the leader of the Arbeiterhilfe, in the history of international solidarity. The main question of this study is how an explicit use of language coupled with the visualisation and practices of solidarity were created through the Arbeiterhilfe. How was solidarity actually envisaged, organised and brought to life by the Arbeiterhilfe in Weimar Germany? How did its expressions of solidarity change over time? Throughout the thesis, the changing and complex character of solidarity is analysed. How was the Arbeiterhilfe’s message of solidarity created and changed in relation to the Comintern and the Soviet Union’s policies? How did the Arbeiterhilfe create a new culture of international solidarity thought film, cinema, illustrated newspapers and the organising of mass spectacles of international solidarity? The Arbeiterhilfe had its international headquarters in Berlin which functioned as the base, one could argue, for some of the inter-war period’s most spectacular solidarity campaigns. The Arbeiterhilfe constitutes a significant case study of an early international organisation as it was one of the first international organisations for global (albeit not universal) international solidarity which had unparalleled prospects to develop new transnational identifications and social ties. It could consequently be suggested that the Arbeiterhilfe in several ways could be perceived as a predecessor to several post-1945 transnational solidarity organisations and International Non-Governmental Organisations (INGOs).

The Russian National Innovation System - an International Perspective

Russia inherited a large research and development (R&D) sector from the Soviet times, and has retained a substantial R&D sector today, compared with other emerging economies. However, Russia is falling behind in all indicators measuring innovative output in comparison with most developed countries. Russia’s innovation performance is disappointing, despite the available stock of human capital and overall investment in R&D. The communist legacy still influences the main actors of the innovation system. The federal state is still the most important funding source for R&D. Private companies are not investing in innovative activities, preferring to “import” innovations embedded in foreign technologies. Universities are outsiders in the innovation system, only a few universities carry out research activities. Nowadays, Russia is a resource-depended country. The economy depends on energy and metals for growth. The Russian economy faces the challenge of diversification and should embrace innovation, and shift to a knowledge economy to remain competitive in the long run. Therefore, Russia has to tackle the challenge of developing an efficient innovation system with its huge potential in science expertise and engineering know-how.

Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939.

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.

A tale of two childhoods : the virtual child and the real child in Romania, 1970s and 1980s

This thesis deals with the everyday use of propaganda in Romania, between 1971 and 1989. It explores the way in which the propaganda discourse of the Romanian Communist Party was disseminated through popular culture artifacts targeting children: Pioneers' magazines, textbooks, Almanacs and moralizing stories. These artifacts configured the image of a model child, whose preoccupations complied with the requirements of the Romanian Communist Party and communicated a set of recommended practices, to be followed by Romanian children. At the same time, the thesis incorporates the response of the actual children to these desirable practices, and implicitly, their response to state propaganda.

Sullivan Agent Confesses, [1948]

The National Seaman’s Association was a labour recruiter hiding behind a union-like name. It was run by H.N. McMaster who collected fees from companies and dues from workers. With McMaster in charge, shipping interests could claim that their seamen had a union, but ship-owners were free to push their vessels and their workers to the breaking point. In 1935, the members on the Great Lakes decided to strike. One year later, they created their own union and amalgamated with a Montreal-based independent body to create the Canadian Seamen’s Union headed by a ship’s cook who became a union leader, John Allan Patrick “Pat” Sullivan. By the late 1940s, almost all sailors on Canadian ships were CSU members. Right from its inception in 1936, Communists were prominent among the leaders of the union. Sullivan had been recruited to the Communist party that year and the union had a close rapport with the party. On June 8, 1940, Pat Sullivan was arrested because of his affiliation with the Communist party. He was incarcerated until March 20, 1942. No charges were laid, no bail was set and there was no trial. After his release, Sullivan was elected second vice-president of the Trades and Labour Congress of Canada. In 1943, Percy Bengough was elected as president and Sullivan was elected as secretary treasurer of the TLC while maintaining his role as president of the CSU. On March 14, 1947 Sullivan made a shocking announcement that he was resigning from the CSU and the Labor-Progressive Party. He claimed that the CSU was under the full control of the Communists. Within a month of this announcement, he emerged as the president of the Canadian Lake Seamen’s Union. Ship-owners never really reconciled themselves to having their industry unionized, and in 1946 there was a seamen’s strike in which the union won the eight-hour day. In 1949, the shipping companies had a plan to get rid of the union and were negotiating behind their back with the Seafarers International Union (SIU). In a brutal confrontation, led by Hal Banks, an American ex-convict, the SIU was able to roust the CSU and take over the bargaining rights of Canadian seamen. On July 15, 1948, Robert Lindsay, who was Sullivan’s Welland business agent said that to the best of his knowledge, Sullivan’s outfit, the CLSU, was under the control of some of the Steamship Companies. Lindsay had heard that there was a movement to get rid of Bengough of the Trades and Labour Congress as well as elements of the CSU. He also had heard that the CLSU wanted to affiliate with the American Federation of Labor. Lindsay’s allegations raised the questions: Were the ship-owners powerful enough to oust Percy Bengough because he supported the seamen? Could the CLSU get an affiliation with the American Federation of Labor? and Would the American Federation of Labor actually affiliate with a union that was siding with employers against a locked-out union?

La ciberguerrilla zapatista análisis del uso de la Internet para la difusión del Movimiento Zapatista por Irina Lotkova

Tesis (Maestría en Ciencias de la Comunicación) U.A.N.L.

Las últimas horas del Che

UANL

Prevenciones generales para el Ejército del Norte

UANL

Three essays on metamorphoses of social capital and associational culture in Eastern Europe

Ce triptyque d’essais présente le caractère versatile et évasif du concept moderne de capital social à plusieurs niveaux – global, national et régional, ainsi que dans le présent et dans le passé. Le premier article conteste l’hypothèse prédominante selon laquelle il y a une cohabitation entre l’engagement civique et la démocratie. Malgré sa validité au niveau général, la relation n’est pas confirmée si les catégories hétérogènes sont désagrégées. Pour les pays post-communistes de l'Europe, la relation entre le type de régime et la tendance de s'associer ressemble à celle des démocraties latines consolidées si la participation dans les associations volontaires est choisie comme mesure de la vitalité du capital social. Par conséquent, la vie civique moins intense ne prédit pas de difficultés pour la démocratie. Le deuxième article est une compilation originale de plus de 100 organisations classifiées selon les standards contemporains et une collection de présentations d'une douzaine d'organisations bulgares, les plus populaires depuis le XIXème siècle. Cette contribution importante à l’historiographie de la vie associative bulgare jusqu’à 1944 est le résultat d'un travail qui combine des entrevues avec des historiens et une recherche dans les archives. Le panoptique organisationnel sert de réfutation empirique de l’hypothèse qui attribue la faiblesse organisationnelle présente du poste-communisme à la pénurie de vie organisationnelle développée par le passé. ii Les mérites du troisième article sont doubles. Au niveau empirique on démontre que l’organisation culturelle la plus importante en Bulgarie a apparu comme une institution nationaliste imitant les organisations similaires des autres pays Européens. Elle s’est développée graduellement par une adaptation des expériences étrangères aux conditions locales. La collection des références bulgares est unique et représente le produit d’un travail méticuleux sur les documents et les entrevues. Au niveau abstrait, on confirme l’applicabilité de la théorie du transfert de la politique publique à un cas historique existant avant la théorie elle-même. Finalement, l’analyse détaillée des précurseurs du cabinet de lecture bulgare représente une contribution à la sociologie politique de l’histoire de la lecture. Mots clés: Europe de l’Est, poste-communisme, démocratie, société civile, engagement civique, organisations volontaires, troisième secteur, affiliation, transfert d'idées, apprentissage organisationnel.

Uncomfortable Comparisons : The Canadian Truth And Reconciliation Commission In International Context

The Canadian Truth and Reconciliation Commission on Indian Residential Schools is a novel foray into a genre previously associated with so-called “transitional” democracies from the post-Communist world and the global South. This basic fact notwithstanding, a systematic comparison with the broader universe of truth commission-hosting countries reveals that the circumstances surrounding the Canadian TRC are not entirely novel. This article develops this argument by distilling from the transitional justice literature several bases of comparison designed to explain how a truth commission’s capacity to promote new cultures of justice and accountability in the wake of massive violations of human rights is affected by the socio-political context in which the commission occurs; the injustices it is asked to investigate; and the nature of its mandate. It concludes that these factors, compounded by considerations unique to the Canadian context, all militate against success. If Canadian citizens and policymakers fail to meet this profound ethIcal challenge, they will find themselves occupying the transition-wrecking role played more familiarly by the recalcitrant and unreformed military and security forces in the world’s more evidently authoritarian states.

Histoires d'appropriation de l'espace urbain à Saint-Pétersbourg

La présente thèse porte sur des mobilisations citoyennes qui ont court depuis quelques années à Saint-Pétersbourg, en Russie, contre la densification urbaine. La transformation de l’espace urbain en commodité a entraîné une augmentation fulgurante des constructions et ce, tant dans les périphéries qu’au centre-ville. La redéfinition de l’espace urbain, conséquence de la chute du régime communiste, a provoqué l’érosion d’espaces considérés comme publics et de nombreux espaces verts. De nombreuses voix se sont élevées pour dénoncer ce qui est souvent qualifié de catastrophe pouvant mener à la « disparition » de Saint-Pétersbourg. Je me suis intéressée à trois aspects de la mobilisation citoyenne contre la densification urbaine : 1) l’opposition de résidents à des projets de constructions qui menacent directement leur environnement immédiat; 2) les efforts de certaines organisations citoyennes pour sauver des espaces verts menacés et; 3) la mobilisation provoquée par la démolition du patrimoine historique. J’ai tenté de comprendre pourquoi la lutte contre la densification urbaine constitue la principale cause de mobilisation à Saint-Pétersbourg en ce début de 21e siècle. Je me suis questionnée sur le sens de cette mobilisation et sur les raisons qui poussent des citoyens à se transformer momentanément en activistes. J’ai examiné l’histoire singulière de cette ville et son passé de résistance qui ont contribué à donner naissance à une identité particulière qui a perduré au fil des siècles, malgré les guerres et les bouleversements politiques. L’analyse des récits et des actions des résidents a révélé que la densification urbaine met en lumière plusieurs enjeux qui touchent la société russe contemporaine, comme le fossé grandissant entre les riches et les pauvres et la perte de confiance aux autorités. La densification urbaine représente, pour ses opposants, une perte de qualité de vie. Mais les Pétersbourgeois qui s’unissent pour préserver leur ville craignent aussi que la densification urbaine mène à la disparition de la mémoire et de la culture incarnées par tous ces lieux menacés. En exprimant leur désaccord contre les divers projets qui envahissent la ville, les résidents souhaitent aussi faire entendre leur voix et participer de manière active à l’élaboration d’une vision qui prendrait en compte les intérêts non seulement de la classe dirigeante, mais de l’ensemble de la population. En ce sens, les mobilisations contre la densification urbaine constituent une tentative de (ré)appropriation de la ville, tant sur le plan matériel que symbolique.

"Created in China" : l'émergence de nouvelles subjectivités dans l'industrie du cinéma indépendant chinois en contexte postsocialiste

In the current contemporary Chinese context, still caught up with a governmental censorship of the media productions as well as information circulation, creators must find diverse ways to express themselves freely. Several styles of cinemas cohabit in this country hustled by political ideologies. Two main categories are divided, opposed and intermingled, the “mainstream” cinema and the “independent” cinema. It is via the medium of cinema and more particularly that of the present generation of Chinese directors that will be highlighted the emergence of new creative subjectivities. These subjectivities are in a constant dance with the State in the reaching of professional achievement while maintaining the status of artistic independence. The author will look into the evolution of the notion of Chinese identity from the 1990s until today. Rising from an opposition between tradition and modernism, the formation of new subjectivities is founded on a constant negotiation with the imposing forces of globalization but also in relation with the Chinese State. One currently speaks about an easing of communist rigidity and even the emergence of neoliberal tendencies. This would lead to the creation of a Chinese identity, brought up to date in tune with the assertion of individual desires at the expense of the community. The collective experiment is set aside to make room for the subjectivity of creative individuals, who create while positioning themselves as a unit in interrelationship with society.