Molecular basis for class V beta-tubulin effects on microtubule assembly and paclitaxel resistance.

Vertebrates produce at least seven distinct beta-tubulin isotypes that coassemble into all cellular microtubules. The functional differences among these tubulin isoforms are largely unknown, but recent studies indicate that tubulin composition can affect microtubule properties and cellular microtubule-dependent behavior. One of the isotypes whose incorporation causes the largest change in microtubule assembly is beta5-tubulin. Overexpression of this isotype can almost completely destroy the microtubule network, yet it appears to be required in smaller amounts for normal mitotic progression. Moderate levels of overexpression can also confer paclitaxel resistance. Experiments using chimeric constructs and site-directed mutagenesis now indicate that the hypervariable C-terminal region of beta5 plays no role in these phenotypes. Instead, we demonstrate that two residues found in beta5 (Ser-239 and Ser-365) are each sufficient to inhibit microtubule assembly and confer paclitaxel resistance when introduced into beta1-tubulin; yet the single mutation of residue Ser-239 in beta5 eliminates its ability to confer these phenotypes. Despite the high degree of conservation among beta-tubulin isotypes, mutations affecting residue 365 demonstrate that amino acid substitutions can be context sensitive; i.e. an amino acid change in one isotype will not necessarily produce the same phenotype when introduced into a different isotype. Modeling studies indicate that residue Cys-239 of beta1-tubulin is close to a highly conserved Cys-354 residue suggesting the possibility that disulfide formation could play a significant role in the stability of microtubules formed with beta1- but not with beta5-tubulin.

DHR3, an ecdysone-inducible early-late gene encoding a Drosophila nuclear receptor, is required for embryogenesis

Response to the steroid hormone ecdysone in Drosophila is controlled by genetic regulatory hierarchies that include eight members of the nuclear receptor protein family. The DHR3 gene, located within the 46F early-late ecdysone-inducible chromosome puff, encodes an orphan nuclear receptor that recently has been shown to exert both positive and negative regulatory effects in the ecdysone-induced genetic hierarchies at metamorphosis. We used a reverse genetics approach to identify 11 DHR3 mutants from a pool of lethal mutations in the 46F region on the second chromosome. Two DHR3 mutations result in amino acid substitutions within the conserved DNA binding domain. Analysis of DHR3 mutants reveals that DHR3 function is required to complete embryogenesis. All DHR3 alleles examined result in nervous system defects in the embryo.

The Arp2/3 complex mediates actin polymerization induced by the small GTP-binding protein Cdc42

The small GTP-binding protein Cdc42 is thought to induce filopodium formation by regulating actin polymerization at the cell cortex. Although several Cdc42-binding proteins have been identified and some of them have been implicated in filopodium formation, the precise role of Cdc42 in modulating actin polymerization has not been defined. To understand the biochemical pathways that link Cdc42 to the actin cytoskeleton, we have reconstituted Cdc42-induced actin polymerization in Xenopus egg extracts. Using this cell-free system, we have developed a rapid and specific assay that has allowed us to fractionate the extract and isolate factors involved in this activity. We report here that at least two biochemically distinct components are required, based on their chromatographic behavior and affinity for Cdc42. One component is purified to homogeneity and is identified as the Arp2/3 complex, a protein complex that has been shown to nucleate actin polymerization. However, the purified complex alone is not sufficient to mediate the activity; a second component that binds Cdc42 directly and mediates the interaction between Cdc42 and the complex also is required. These results establish an important link between a signaling molecule, Cdc42, and a complex that can directly modulate actin networks in vitro. We propose that activation of the Arp2/3 complex by Cdc42 and other signaling molecules plays a central role in stimulating actin polymerization at the cell surface.

The investigation of energy efficiency measures in the traditional buildings in Oporto World Heritage Site

Background The improvement of energy efficiency in buildings is widely promoted as a measure to mitigate climate change through the reduction of CO2 emissions. Thermal regulations worldwide promote it, for both new and existing buildings. Among the existing stock, traditional and historic buildings pose the additional challenge of heritage conservation. Their energy efficiency upgrade raises the risk of provoking negative impacts on their significance. Aims and Methodology This research used an approach based on impact assessment methodologies, defining an inital baseline scenario for both heritage and energy, from which the appropriate improvement solutions were identified and assessed. The measures were dynamically simulated and the results for energy, CO2, cost and comfort compared with the initial scenario, and then being further assessed for their heritage impact to eventually determine the most feasible solutions. To test this method, ten case studies, representative of the identified typological variants, were selected among Oporto’s traditional buildings located in the World Heritage Site. Findings and Conclusions The fieldwork data revealed that the energy consumption of these dwellings was below the European average. Additionally, the households expressed that their home comfort sensation was overall positive. The simulations showed that the introduction of insulation and solar thermal panels were ineffective on these cases in terms of energy, cost and comfort. At the same time, these measures pose a great risk to the buildings heritage value. The most efficient solutions were obtained from behavioural changes and DHW retrofit. The study reinforced the idea that traditional buildings performed better than expected and can be retrofitted and updated at a low-cost and with passive solutions. The use of insulation and solar panels should be disregarded.

Orpoteosten käyttöön liittyvien ongelmien sääntely Euroopan Unionin tasolla

Orpoteokset ovat teoksia, jotka ovat tekijänoikeudella suojattuja, mutta joiden oikeudenhaltijoita ei tiedetä tai ei pystytä tavoittamaan käyttöluvan kysymistä varten. Euroopan unionissa on viime vuosina ollut käynnissä lainsäädäntötyö, jonka tavoitteena on luoda järjestelmä orpoteosten aseman tunnustamiseksi ja rajat ylittävän käytön sallimiseksi. Tarkoituksena on erityisesti edesauttaa teosten digitointia ja verkkokirjastoon saataville asettamista sekä tätä kautta parantaa niiden saatavuutta kaikissa jäsenvaltioissa. Tutkimuksen keskeisenä tarkoituksena on selvittää, minkälaisella sääntelyllä orpoteosten käyttöä koskevia ongelmia voitaisiin parhaiten ratkaista Euroopan Unionin tasolla. Vaihtoehtoja ongelmien ratkaisemiseksi käydään läpi Euroopan komission vuonna 2011 tekemän orpoteoslainsäädäntöä koskevan vaikutusten arvioinnin pohjalta. Tärkeänä osana tutkielmaa tarkastellaan sitä, millä tavalla lokakuussa 2012 voimaantulleessa direktiivissä orpoteosten tietyistä sallituista käyttötarkoituksista (2012/28/EU) on säännelty orpoteosten käyttöä ja kuinka hyvin sääntelyllä saavutetaan sille asetetut tavoitteet. Lisäksi pohditaan, voitaisiinko orpoteosten käyttöön liittyvät tavoitteet saavuttaa tehokkaammin toisenlaisella järjestelmällä. Tutkielmassa käytetään lähdeaineistona orpoteoksia ja tekijänoikeuksia koskevaa kirjallisuutta, asiantuntijoiden ja eri intressiryhmien orpoteosdirektiiviä koskevia lausuntoja sekä aineistoa, joita Euroopan unionin toimielimet ovat aiheesta tuottaneet. Orpoteosdirektiivi velvoittaa jäsenvaltiot säätämään tekijänoikeutta koskevasta poikkeuksesta tai rajoituksesta, jolla sallitaan orpoteosten yleisen edun mukainen käyttö direktiivissä määritellyille organisaatioille. Orpoteosten rajat ylittävään saatavuuteen liittyvät ongelmat pyritään ratkaisemaan vastavuoroista tunnustamista koskevilla säännöksillä. Direktiivin teoskohtaiseen oikeudenselvitykseen perustuva järjestelmä soveltuu parhaiten orpoteosten kappalemääräisesti pienimuotoiseen käyttöön, koska suuren teosmäärän kohdalla teoskohtainen oikeuksien selvitys on kallis ja aikaa vievä prosessi. Koska eurooppalaisen orpoteoksia koskevan lainsäädäntöhankkeen taustalla on ollut pyrkimys tukea teosten massadigitointia, olisi tämän tavoitteen toteuttamiseksi lainsäädäntöä kehitettävä edelleen.

Ne bis in idem -periaate ympäristörikosoikeudessa – Hallinnollisten seuraamusten ja rikosoikeudellisen rangaistuksen suhde

Tutkielma käsittelee ne bis in idem -periaatteen toteutumista kotimaisen ympäristörikosoikeuden alalla, etenkin hallinnollisten seuraamusten ja rikosoikeudellisten rangaistusten välisissä suhteissa. Erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen kautta Suomenkin lainkäyttöön ja -säädäntöön vaikuttava periaate estää syyttämisen ja rankaisemisen kahdesti samasta teosta. Periaate on kehittynyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön myötä viime vuosina, minkä vuoksi Suomessakin on jouduttu muuttamaan käsityksiä sanktioiden rangaistusluonteesta, saman asian käsitteestä ja päätöksen lopullisuudesta. Myös tuomioistuimet ovat joutuneet ottamaan kantaa ympäristörikosoikeuden ne bis in idem -väitteisiin. Tutkielmassa arvioidaan ne bis in idem -periaatteen kehittymistä ja uutta tulkintaa sekä niiden vaikutusta erityisesti ympäristöoikeuden hallintosanktioista öljypäästömaksun ja jätelain laiminlyöntimaksun sekä hallintopakon alalta uhkasakon rangaistusluonteisiin. Tutkimuskysymystä lähestytään lainopillisesti sekä aihetta käsittelevän kirjallisuuden että relevanttien oikeustapausten kautta. Keskeisimmäksi lopputulemaksi muodostuu, että ympäristöoikeuden hallintosanktiot ja hallintopakko saattavat tietyin edellytyksin yhdessä rikosoikeudellisen rangaistuksen kanssa aiheuttaa ne bis in idem -tilanteita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen uuden tulkintakäytännön myötä. Periaatteen ollessa yhä kehittymässä niin ympäristöllisten kuin muidenkin hallintosanktioiden ja hallintopakon osalta periaatteen toteutuminen näyttäytyy yhä epäselvänä. Tutkimuskysymys sijoittuu ympäristöoikeuden, rikosoikeuden, prosessioikeuden ja hallinto-oikeuden rajapinnalle, joten tutkielma on oikeudenalat ylittävä. Ympäristöoikeuden esimerkkien kautta näkökulmaa laajennetaan myös muiden hallintosanktioiden kokonaisuuteen sekä tarkoitukseen ne bis in idem -näkökulmasta. Tutkielman lopussa esitetyissä de lege ferenda -näkemyksissä esitetään erityisesti, että hallinnollisia sanktioita tulisi tarkastella lainsäädännössä kokonaisuutena sekä oikeusturvan että tehokkaan ympäristönsuojelun takaamiseksi, ja että rikosoikeuden havaittuihin ongelmiin tulisi ensisijaisesti puuttua hallinnollisten keinojen sijaan rikosoikeudellisilla keinoilla.

Henkilötietojen siirrot Euroopan unionista kolmansiin maihin erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen tuomion C-362/14 Maximillian Schrems v Data Protection Commissioner valossa

Tutkielman tarkoituksena on selvittää lukijalle, mistä syistä ja miten Euroopan unionin tietosuojainstrumentit – nykyinen tietosuojadirektiivi ja tuleva tietosuoja-asetus – asettavat rajoituksia EU:n kansalaisten henkilötietojen siirroille kolmansiin maihin kaupallisia tarkoituksia varten. Erityisen tarkastelun kohteena on henkilötietojen siirrot EU:n alueelta Yhdysvaltoihin mahdollistanut Safe Harbor-järjestelmä, jonka Euroopan unionin tuomioistuin katsoi pätemättömäksi asiassa C-362/14 Maximillian Schrems v Data Protection Commissioner. Tutkimusaiheen eli henkilötietojen rajat ylittävien siirtojen ollessa kansainvälisen oikeuden ja tietosuojaoikeuden leikkauspisteessä on tutkimuksessa käytetty molempien oikeudenalojen asiantuntijoiden tutkimuksia lähteenä. Kansainvälisen oikeuden peruslähteenä on käytetty Brownlien teosta Principles of Public International Law (6. painos), jota vasten on peilattu tutkimusaihetta tarkemmin käsittelevää kirjallisuutta. Erityisesti on syytä nostaa esille Bygraven tietosuojaoikeutta kansainvälisessä kontekstissa käsittelevä Data Privacy Law: An International Perspective sekä Kunerin nimenomaisesti henkilötietojen kansainvälisiä siirtoja käsittelevä Transborder Data Flows and Data Privacy Law. Uusien teknologioiden myötä nopeasti kehittyvästä tutkimusilmiöstä ja oikeudenalasta johtuen tutkimuksessa on käytetty lähdemateriaaleina runsaasti aihepiiriä käsitteleviä artikkeleita arvostetuista julkaisuista, sekä EU:n tietosuojaviranomaisten ja YK:n raportteja virallislähteinä. Keskeiset tutkimustulokset osoittavat EU:n ja sen jäsenvaltioiden intressit henkilötietojen siirroissa sekä EU:n asettamien henkilötietojen siirtosääntelyiden vaikutukset kolmansiin maihin. Globaalin konsensuksen saavuttamisen koskien henkilötietojen kansainvälisiä siirtosääntelyitä arvioitiin olevan ainakin lähitulevaisuudessa epätodennäköistä. Nykyisten alueellisten sääntelyratkaisujen osalta todettiin Euroopan neuvoston yleissopimuksen No. 108 eniten osoittavan potentiaalia maailmanlaajuiselle implementoinnille. Lopuksi arvioitiin oikeudellisen pluralismin mallin puitteissa tarkoituksenmukaisia keinoja EU:n kansalaisten perusoikeuksina turvattujen yksityisyyden ja henkilötietojen suojan parantamiseksi. Tarkastelu osoittaa EU:n kansalaisten sekä näiden henkilötietoja käsittelevien ja siirtävien yritysten välillä olleen tiedollinen ja voimallinen epätasapaino, joka ilmenee yksilön tiedollisen itseautonomian ja suostumuksen merkityksen heikentymisenä, joskin EU:n vuonna 2018 voimaan astuva tietosuoja-asetus organisaatioiden vastuuta korostamalla pyrkii poistamaan tätä ongelmaa.

Määräämisperiaate kuluttajaluottosopimuksissa

Siviiliprosessin johtavana periaatteena dispositiviisissa asioissa pidetään määräämisperiaatetta eli dispositiivista periaatetta. Määräämisperiaatteen mukaan asianosaisella on valta ratkaista, haluaako hän oikeussuojaa ja missä laajuudessa sekä mitä oikeussuojan mahdollisista muodoista hän käyttää. Asianosaiset määräävät vetoamillaan seikoilla tuomioistuimen tutkimisvallan rajat, joiden ulkopuolelle tuomioistuin ei saa tutkintaansa ja todistusharkintaansa ulottaa. Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuus on siis dispositiivisissa riita-asioissa säädetty lähtökohtaisesti suppeaksi. Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuuteen vaikuttavat kuitenkin nykyään Euroopan unionin kuluttajansuojalainsäädäntö ja erityisesti sopimusehtodirektiivi sekä direktiiviä koskeva unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö. EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan tuomioistuin on tietyissä tilanteissa viran puolesta velvollinen arvioimaan kuluttajaoikeudelliseen faktaperusteisiin nojautuvia vaateita, vaikkei asianosainen olisi vedonnut niihin. Myös korkein oikeus on hiljattain antanut ensimmäiset ratkaisunsa tuomioistuimen oma-aloitteisesta tutkimisvelvollisuudesta. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää ensinnäkin, miten määräämisperiaate ilmenee lainsäädännössä ja oikeudenkäyntimenettelyssä. Toiseksi tutkielmassa halutaan selvittää, mitä muita menettelysääntöjä määräämisperiaatteeseen liittyy, sillä määräämisperiaatteen mukaista asianosaisten aktiivisuutta on pyritty tehostamaan monin keinoin. Kolmanneksi tässä tutkielmassa tutkitaan, mitä kuluttajaluottosopimuksella tarkoitetaan ja miten kuluttajasopimusten ehtoja on mahdollista kohtuullistaa. Lisäksi tutkielman yhtenä tärkeänä tavoitteena on selvittää, millainen vaikutus EU-oikeudella on ollut määräämisperiaatteeseen erityisesti kuluttajaluottosopimusten osalta ja miten kuluttajaa suojaava näkökulma on näkynyt kansallisissa tuomioistuimissa. Tutkielman keskeisimpinä lähteinä on käytetty lain esitöitä sekä korkeimman oikeuden ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Tutkielman kannalta keskeisiä lakeja ovat oikeudenkäymiskaari ja kuluttajansuojalaki niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen ja hallituksen esityksineen. Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty aiheesta saatavilla olevaa kirjallisuutta sekä artikkeleita.

Vieraan pääoman ehtoinen välipääomarahoitus ja määräysvalta

Tämän tutkimuksen kohteena ovat vieraan pääoman ehtoiset välipääoma-rahoitusinstrumentit sekä tämänkaltaisiin rahoitusinstrumentteihin mahdollisesti liittyvät vieraan pääoman sijoittajan määräysvaltaoikeudet osakeyhtiössä. Tutkimuksessa on kyse ensisijaisesti lainopillisesta eli oikeusdogmaattisesta tutkimuksesta, mutta tutkimuksessa hyödynnetään jonkin verran myös oikeustaloustieteellistä tutkimusmetodia. Tutkimuksessa tarkastellaan ensinnäkin minkälaisia vaikutusvaltaa tuovia ominaisuuksia ja erityisiä sopimusehtoja velkapohjaisiin välipääomainstrumentteihin voidaan liittää. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, voiko tämänkaltaisissa rahoitusinstrumenteissa esiintyä sen luonteista vaikutusvaltaa, jota voidaan pitää yrityskauppavalvonnan yhteydessä tarkoitettuna määräysvaltana. Tässä tarkoituksessa tutkimuksessa kiinnitetään huomiota ensinnäkin velkainstrumentteihin liittyviin erityisiin sopimusehtoihin eli kovenantteihin. Tämän lisäksi tutkimus tarkastelee sellaisia velkaluonteisia välipääomainstrumentteja, joiden nojalla velkojalla on oikeus saavuttaa oman pääoman sijoittajan asema osakeyhtiössä. Tutkimuksen mukaan rahoitussopimuksiin ja yleisesti vieraan pääoman luonteisiin välipääomainstrumentteihin voi sisältyä kovenantteja, joiden nojalla velkoja voi tosiasiallisesti vaikuttaa yhtiössä tehtäviin liiketoimintaratkaisuihin. Erityisesti sopimusehdot, jotka edellyttävät velkojan suostumusta tietyille yrityksen liiketoimille tai joiden nojalla velkojalla on oikeus vaikuttaa yhden tai useamman yhtiön hallituksen jäsenen valintaan antavat velkarahoittajalle vaikutusvaltaa yhtiössä. Tällöin voi tietyissä tilanteissa olla perusteltua arvioida rahoitussopimuksen ehtoihin perustuvaa vieraan pääoman ehtoisen välipääomasijoittajan vaikutusvaltaa siten, että velkojalle sopimusehtojen nojalla kuuluva vaikutusvalta yhtiössä merkitsee yrityskauppavalvonnan yhteydessä tarkoitettua tosiasiallista määräysvaltaa. Edellä mainitun kaltaisia tilanteita on tutkimuksen mukaan kuitenkin pidettävä lähtökohtaisesti poikkeuksellisina etenkin siitä syystä, että kovenantteihin perustuvan vaikutusvallan tarkoituksena on pääasiallisesti toimia velkojan riskinhallintavälineenä ja turvata velkojan saatavia eikä mahdollistaa tämän tavoitteen ylittävää, ja näin kilpailuoikeudellisessa mielessä määräysvaltana pidettävän vaikutusvallan käyttöä. Sitä vastoin sellaisiin velkapohjaisiin välipääomainstrumentteihin, joiden nojalla velkoja voi halutessaan saada osakeomistuksen yhtiöstä, voi puolestaan liittyä myös kysymys määräysvallan syntymisestä.

Ne bis in idem -periaate ympäristörikosoikeudessa – Hallinnollisten seuraamusten ja rikosoikeudellisen rangaistuksen suhde

Tutkielma käsittelee ne bis in idem -periaatteen toteutumista kotimaisen ympäristörikosoikeuden alalla, etenkin hallinnollisten seuraamusten ja rikosoikeudellisten rangaistusten välisissä suhteissa. Erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen kautta Suomenkin lainkäyttöön ja -säädäntöön vaikuttava periaate estää syyttämisen ja rankaisemisen kahdesti samasta teosta. Periaate on kehittynyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön myötä viime vuosina, minkä vuoksi Suomessakin on jouduttu muuttamaan käsityksiä sanktioiden rangaistusluonteesta, saman asian käsitteestä ja päätöksen lopullisuudesta. Myös tuomioistuimet ovat joutuneet ottamaan kantaa ympäristörikosoikeuden ne bis in idem -väitteisiin. Tutkielmassa arvioidaan ne bis in idem -periaatteen kehittymistä ja uutta tulkintaa sekä niiden vaikutusta erityisesti ympäristöoikeuden hallintosanktioista öljypäästömaksun ja jätelain laiminlyöntimaksun sekä hallintopakon alalta uhkasakon rangaistusluonteisiin. Tutkimuskysymystä lähestytään lainopillisesti sekä aihetta käsittelevän kirjallisuuden että relevanttien oikeustapausten kautta. Keskeisimmäksi lopputulemaksi muodostuu, että ympäristöoikeuden hallintosanktiot ja hallintopakko saattavat tietyin edellytyksin yhdessä rikosoikeudellisen rangaistuksen kanssa aiheuttaa ne bis in idem -tilanteita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen uuden tulkintakäytännön myötä. Periaatteen ollessa yhä kehittymässä niin ympäristöllisten kuin muidenkin hallintosanktioiden ja hallintopakon osalta periaatteen toteutuminen näyttäytyy yhä epäselvänä. Tutkimuskysymys sijoittuu ympäristöoikeuden, rikosoikeuden, prosessioikeuden ja hallinto-oikeuden rajapinnalle, joten tutkielma on oikeudenalat ylittävä. Ympäristöoikeuden esimerkkien kautta näkökulmaa laajennetaan myös muiden hallintosanktioiden kokonaisuuteen sekä tarkoitukseen ne bis in idem -näkökulmasta. Tutkielman lopussa esitetyissä de lege ferenda -näkemyksissä esitetään erityisesti, että hallinnollisia sanktioita tulisi tarkastella lainsäädännössä kokonaisuutena sekä oikeusturvan että tehokkaan ympäristönsuojelun takaamiseksi, ja että rikosoikeuden havaittuihin ongelmiin tulisi ensisijaisesti puuttua hallinnollisten keinojen sijaan rikosoikeudellisilla keinoilla.

Development of business processes and sales reporting - Case recovered paper

The purpose of this research is to discover development points for business processes and sales reporting in the recovered paper sourcing organization. The processes under development are both sales and sourcing processes that were determined by the commissioning company. All of these processes have in common that there are used sales orders to organize the money flows correctly. Although the main objective is to source only recovered paper, the sourcing also brings by-products that cannot be utilized and are thus sold. As the purpose of the sales function is to only support the sourcing strategy, it should be organized as efficiently as possible. Investigating the current status of the processes and finding development points help in building proposals for enhanced process descriptions. In order that sales function could be analyzed, should the sales reporting be accurate and present the needed key figures. The current status of the processes as well as the possible problems and development ideas were researched with the help of interviews. Best practices could also be brought from other business lines in the commissioning company. The theory part was build according to relevant literature and scientific articles. The research indicates, that processes have shaped differently in sourcing organization’s business units. Local infrastructure and legislation sets certain limitations to the sourcing of recovered paper, and these circumstances cannot be changed. Customer-supplier power relations also affect to the formulation of business processes. In order to steer the processes, there has to be more internal controls. Still, the enterprise resource planning system also sets boundaries how the processes can be made more efficient.

”Kuin olisin itse ollut lintu”. Inhimillinen ja ei-inhimillinen Hannele Huovin Höyhenketjussa ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa

Tutkimukseni tavoitteena on tutkia inhimillisen ja ei-inhimillisen sekoittumista, kytköksiä ja samuutta Hannele Huovin Höyhenketjussa (2002) ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa (2012). Tarkastelen kohdeteosteni henkilöhahmojen inhimillisyyden ja ei-inhimillisyyden rakentumista. Toinen keskeinen tutkimuskysymykseni on, kuinka teoksissa esiintyvät henkilöhahmot ja ympäristöt materiaalisesti muodostuvat. Kumpikin tutkimani teos edustaa suomalaista nuortenfantasiaa. Teosten maailmat ovat runsaita ja niistä on löydettävissä hahmoja, jotka eivät selkeästi ole niin inhimillisiä kuin ei-inhimillisiäkään. Molemmissa teoksissani keskeisiä ovat luonto-kulttuuri-oppositiot, jotka selkeimmin näkyvät teosten pääpareissa: Höyhenketjussa matkaa tekevät lintu ja tyttö, Painajaisten lintukodossa poika ja robotti. Tutkimuksessani purankin näitä kulttuurisesti omaksuttuja oppositioita ja pyrin osoittamaan, että luonto ja kulttuuri ovat enemmänkin verkottuneet, päällekkäin menevät kategoriat kuin kaksi toisilleen vastakkaista maailmaa. Haluan tutkimuksessani irrottautua siitä perinteestä, jossa luonto tai ei-inhimillinen nähdään vertauskuvana ihmisen toiminnalle. Haluan ymmärtää luonnon nimenomaan luonnoksi; linnun linnuksi; koneen koneeksi. En myöskään keskity tarkastelemaan sitä, mitä teokset pyrkivät opettamaan luonnosta tai luonnonsuojelusta. Minua kiinnostavat luonto ja ei-inhimillinen sellaisenaan, ilman inhimillisyyden peiliä. Teoreettiset lähtökohtani ovat ekokriittisessä ja posthumanistisessa tutkimuksessa. Tärkeimmät käsitteeni ovat inhimillinen, ei-inhimillinen ja materiaalisuus. Inhimillinen ja ei-inhimillinen ovat vakiintunut vastinpari, jossa inhimillinen tarkoittaa ihmistä ja ei-inhimillinen kaikkea, joka määrittyy ihmisyyden ulkopuolella. Materiaalisuus tarkoittaa tutkimuksessani nimenomaan kohdeteosten maailmojen sisäistä materiaalisuutta, sitä kuinka teosten maailmat konkreettisesti rakentuvat. Hyödynnän materiaalisuuden uutta tulkintaa, jossa materia nähdään elävänä ja aktiivisena toimijana. Lopputuloksena avautuu maailmoja, joissa inhimillisen ja ei-inhimillisen sekä materiaalisen ja ei-materiaalisen rajat ovat ylitettävissä ja purettavissa.