1000 resultados para Ojakangas, Mika: Lapsuus ja auktoriteetti


Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kaakkois-Suomen alueella uusiutuvan energian käyttö ja erityisesti metsäenergian käyttö on kasvanut merkittävästi 2000-luvulla. Tulevaisuudessa metsäenergia nähdään edelleen potenti-aalisimpana vaihtoehtona korvattaessa fossiilisia polttoaineita lämpö- ja voimalaitoskokoluo-kassa. Muita uusiutuvan energian vaihtoehtoja ovat mm. tuuli- ja aurinkovoima, biokaasu sekä erilaiset kiinteät ja nestemäiset polttoainejalosteet. Tulevaisuudessa alueella voi olla mahdollis-ta tuottaa niin kansalliseen kuin kansainväliseen vientiin esim. biopolttonesteitä, biokaasua ja biohiiltä. Tutkimushankkeen tavoitteena oli selvittää metsäenergia-alan alueelliset toimijat sekä metsä-energian soveltuvuus ja liiketoimintamahdollisuudet Kaakkois-Suomen alueen energian tuo-tannossa. Tutkimus koostui seuraavista osatehtävistä: metsäsektorin toimijakentän kartoitus, metsäenergian alueelliset liiketoimintamahdollisuudet, puuperäisten polttoainejalosteiden käyttö- ja liiketoimintamahdollisuudet, muiden uusiutuvien energialähteiden käyttömahdolli-suudet ja vaikutukset Kaakkois-Suomessa. Tutkimuksessa arvioitiin myös Kaakkois-Suomen metsäenergian hankinnan työllisyysvaikutuksia. Tutkimuksen ohjausryhmänä toimi Kaakkois-Suomen metsäenergianeuvottelukunta. Tutkimuksessa kyselytutkimuksella selvitettiin metsäenergian tuottajien ja käyttäjien mielipi-teitä ja kehittämiskohteita toimialalta. Kaakkois-Suomessa hyödynnettävistä uusiutuvista energialähteistä selvitettiin nykyinen käyttö sekä arvioitiin tulevaisuuden hyödyntämismah-dollisuuksia vuonna 2020. Nämä tulokset esitettiin Kaakkois-Suomen energiataseen avulla. Kaakkois-Suomessa uusiutuvista energialähteistä puupolttoaineilla on merkittävin rooli metsä-teollisuuden johdosta ja alueen metsäenergian käyttö voi kasvaa jopa 1,7 TWh:in, mikäli fos-siilisia energialähteitä korvataan edelleen voimalaitoksissa ja lämpökeskuksissa. Metsäenergian käytön kasvussa alueen kunnilla on merkittävä rooli. Viime vuosina erityisesti tuulivoiman tuotanto on kasvanut ja tulee kasvamaan edelleen. Samoin aurinkoenergian hyödyntäminen kiinteistökokoluokassa on lisääntynyt voimakkaasti. Lisäksi maakuntaan on suunnitteilla kiin-teiden, nestemäisten ja kaasumaisten polttoainejalosteiden tuotantolaitoksia. Toteutuessaan laitokset voivat lisätä metsäenergian käyttöä merkittävästi.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa tehokas sisälogistinen ratkaisu. Työssä tutkitaan varastonhallintaa ja materiaalivirtojen ohjausta sekä näihin kuuluvia prosesseja. Myös toimintaa pyritään tehostamaan. Työssä käytetään konstruktiivista tutkimusotetta, jossa olevassa olevaa ongelmaa lähdetään ratkaisemaan teorian avulla, jonka jälkeen kehitetään ratkaisumalli. Työn aineistona on käytetty aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, tieteellisiä artikkeleita, kohdeyrityksen tietokantoja sekä työntekijöiden kanssa käytyjä keskusteluja. Diplomityön seurauksena yrityksellä on käytössään nykyaikainen ja tehokas sisälogistinen järjestelmä, sekä toiminta on yrityksen tahtotilan mukaisesti läpinäkyvämpää. Varastoon sitoutuva pääoma pienenee sekä materiaalin käsittely tehostuu huomattavasti. Varastotoimintojen odotetaan tehostuvan yli 40 % nykyiseen verrattuna.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Raportissa tarkastellaan, miten ilmastonmuutoksen hydrologisiin vaikutuksiin voidaan sopeutua Nilsiän reitin järvien säännöstelykäytäntöjä muuttamalla. Hydrologisia vaikutuksia tarkastellaan Suomen ympäristökeskuksen Vesistömallijärjestelmällä (WSFS), jonka tulosten pohjalta tutkitaan vaikutuksia vesiluontoon, virkistyskäyttöön, rantojen eroosioon, tulviin sekä energiantuotantoon. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia arvioidaan WSFS:n hydrologisella mallilla lasketuista säännösteltyjen järvien vedenkorkeuksista ja virtaamista referenssijaksolla 1971-2000 ja lähitulevaisuuden jaksoilla 2010-39 ja 2040-69. Ilmastonmuutoksen vaikutus tuodaan malliin niin sanotulla delta-change menetelmällä, jossa ilmastoskenaarioiden tuottamat keskimääräiset lämpötilan ja sadannan muutokset referenssijaksolta ilmastonmuutosjaksoille lisätään referenssijakson havaintoihin. Ilmastonmuutokseen liittyvän epävarmuuden johdosta tarkastelut tehdään neljälle skenaariolle, joista yksi kuvaa 19 globaalin ilmastomallin tuottamia keskimääräisiä muutoksia ja kolme ääriskenaariota suuria lämpötilan muutoksia (lämmin skenaario), pieniä lämpötilan muutoksia (kylmä skenaario) sekä suuria sademäärän muutoksia (märkä skenaario). Tarkastelluissa skenaarioissa nykyiset säännöstelyluvat toimivat vielä lähivuosina, mutta viimeistään myöhemmällä skenaariojaksolla lupien kalenteriin sidotut ehdot, jotka määräävät järvien vedenkorkeuksien laskun tietylle tasolle ennen kevättä, käyvät epätarkoituksenmukaisiksi. Vedenkorkeuden luvanmukainen laskeminen kevättalvella aiheuttaa erityisesti vesistöalueen yläosan säännöstellyissä järvissä ongelmia nostaa vedenkorkeus kesäksi tavoitetasolle. Tilannetta parantaa raportissa esitettävä sopeutuva säännöstely, jossa kevätalenemaa tarvittaessa loivennetaan ja aikaistetaan. Korpisella, jonka säännöstelyluvassa vedenkorkeuden kevätalenemaa ei ole määrätty, tarvittava ilmastonmuutokseen sopeutuminen voidaan tehdä nykyisen luvan puitteissa. Vaikutustarkastelujen mukaan skenaarioilla on referenssijaksoon verrattuna haitallisia vaikutuksia lähinnä virkistyskäyttöön ja vesiluontoon. Energiantuotantoon skenaarioilla on lisäävä vaikutus. Tulosten perusteella skenaarioiden mukaisessa tilanteessa sopeutuvalla säännöstelyllä voitaisiin pienentää haitallisten vaikutusten riskiä verrattuna nykyisenkaltaiseen säännöstelyyn.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Haapaveden, Siikalatvan ja Pyhännän kuntiin laadittiin liikenneturvallisuussuunnitelma yhteistyössä kuntien ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa. Suunnitelma sisältää turvallisuuden parantamisen lisäksi kestävien liikkumismuotojen edistämistä. Kuntien liikenneturvallisuuden ja liikkumisen ongelmia kartoitettiin kuntalaisille suunnatulla kyselyllä, onnettomuusanalyysillä sekä maasto- ja esteettömyyskäynneillä. Onnettomuusanalyysin perusteella suunnittelualueen liikenneturvallisuuden tila on koko maan keskiarvoa hieman heikompi. Vuosien 2009–2013 keskiarvon mukaan suunnittelualueella henkilövahinkoon johtaneita tieliikenneonnettomuuksia tapahtui 153 kpl/100 000 asukasta kohden vuodessa, kun Manner-Suomessa vastaava luku oli 111 kpl. Suunnittelualueella tapahtuneista onnettomuuksista aiheutuu kustannuksia vuosittain keskimäärin noin 11,4 miljoonaa euroa, josta kuntien osuus on vuosittain noin 2 miljoonaa euroa. Asukaskyselyn vastausten mukaan jalankulun ja pyöräilyn olosuhteissa ongelmaksi koettiin kevyen liikenteen väylien huono kunto, riittämättömyys ja jatkuvuuden puute sekä talvikunnossapidon puutteet. Ajoneuvoliikenteen olosuhteissa ongelmaksi koettiin maanteiden ja katujen huono kunto ja talvikunnossapidon puutteet sekä ongelmalliset liittymäjärjestelyt. Kyselyyn vastanneista 61 %:lla työ- tai koulumatkan pituus on korkeintaan viisi kilometriä, joten kävelyn ja pyöräilyn edistämisellä on suunnittelualueella edellytyksiä. Ongelma-analyysin, valtakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden pohjalta Haapavedelle, Siikalatvalle ja Pyhännälle määritettiin suunnittelualueen yhteiset liikenneturvallisuustavoitteet. Pitkän aikavälin liikenneturvallisuusvisioksi asetettiin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä ja tienkäyttäjät ottavat vastuun turvallisesta liikkumisesta ja arvostavat muita liikkujia. Henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien vähentämistavoite on, että vuonna 2020 tapahtuu korkeintaan 17 henkilövahinko-onnettomuutta (v. 2009–2013 tapahtui keskimäärin 23 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta). Liikenneympäristön parantamisehdotuksia tehtiin suunnittelualueella 94 kohteeseen. Toimenpiteiden toteuttaminen vaiheistettiin kolmeen ohjeelliseen kiireellisyysluokkaan. Suunnitelman aikana kuntien liikenneturvallisuustyötä aktivoitiin muun muassa perustamalla kuntiin liikenneturvallisuusryhmät. Liikenneturvallisuusryhmien toiminnan toivotaan jatkuvan aktiivisena suunnitelman valmistumisen jälkeen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kristiinankaupungin kaupunki sai ympäristölupaviraston luvan Lapväärtinjoen alaosan kunnostukseen väyliä ruoppaamalla. Ruop-paukset aloitettiin talvella 2011–2012 ja niitä jatkettiin seuraavana talvena. Ensimmäisenä talvena ruopattiin noin 18 100 m3 ja toisena 25 200 m3. Lupapäätöksessä luvanhaltija määrättiin tarkkailemaan hankkeen vaikutuksia veden laatuun, suojeltuihin Natura 2000 – luonnonarvoihin, kalakantoihin, kalojen kutualueisiin ja kalastukseen valvovien viranomaisten hyväksymällä tavalla. Tässä loppurapor-tissa esitetään kaikki vedenlaatu-, sedimentaatio- ja pohjaeläintarkkailujen tulokset ja lisäksi kasvillisuuskartoitusten tulokset vuosilta 2011 ja 2014. Vesistötyöt heikensivät vedenlaatua selvästi samentamalla vettä ja aiheuttamalla kiintoaine-, fosfori- ja metallipitoisuuksien kasvun talvina 2011–2012 ja 2012–2013. Merialueelle vesistötöiden vaikutus ulottui voimakkaimmin samentumisen ja kiintoainepitoisuuden kasvuna. Vaikka suurimmat sameusarvot ja kiintoainepitoisuudet havaittiin työkoneen lähistöltä, vesi oli myös uloimmilla merinäytteen-ottopaikoilla usein selvästi sameampaa ja kiintoainepitoisempaa kuin joessa työalueen yläpuolella. Ruopattavien massojen kalkitustarve ja biologisesti myrkyllisten aineiden pitoisuudet selvitettiin ennen ruoppaustöitä. Vesistötöistä veteen vapautuneen ja pohjalle laskeutuneen kiintoaineen määrää seurattiin Lapväärtinjoen edustan merialueelle sijoitetuilla sedimen-taatioputkilla. Natura 2000 – suojelualueen kasvillisuuden mosaiikkimaisuutta, määrää ja vyöhykkeisyyttä tarkkailtiin ennen ruoppaustöitä vuonna 2011 ja töiden jälkeen vuonna 2014 otetuista ilmakuvista. Lisäksi alueelle tehtiin maastokäyntejä. Ilmakuvaus uusitaan vielä vuonna 2016. Pohjaeläinnäytteitä otettiin ennen ruoppaustöitä vuonna 2011 ja töiden jälkeen vuonna 2014 samoilta paikoilta. Pohjaeläinten yksilöti-heydet vaihtelivat paljon vuosien välillä. Yksilötiheyksiin vaikuttavat ihmistoiminnan aiheuttaman ravinne- ja orgaanisen aineen kuormi-tuksen lisäksi monet tekijät kuten lajien välinen kilpailu, sopeutumiskyky muuttuviin olosuhteisiin, veden suolapitoisuus ja sääolot.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää suorituskyvyn johtamisjärjestelmän jalkauttamisen, tehokkaan käyttämisen ja jatkuvan parantamisen kulttuurin luomisen edistäviä tekijöitä bioenergia- ja lämpöliiketoimialalla. Tämä tutkimus tukee kohdeorganisaation suorituskyvyn johtamisjärjestelmän implementointiprosessia. Tutkimuksen mukaan suorituskyvyn johtamisjärjestelmän jalkauttamista tukee kolme tärkeää tekijää: johdon ja henkilöstön sitoutuminen, mittariston hyödyllisyyden näkeminen ja mittariston rakenne ja sisältö. Johdon ja henkilöstön sitoutumista sekä mittariston hyödyllisyyden näkemistä edistävät oikeanlainen viestintä, mittariston ymmärtäminen ja liiketoimintaa tukevat mittarit. Mittareiden käyttöönottoa edistävät ymmärrettävät ja luotettavat mittarit sekä kannustimet. Tutkimuksen mukaan suorituskykymittariston tehokasta käyttämistä tukevat mittareiden ajantasaisuus ja mittaustiedon hyödyntäminen liiketoiminnassa. Mittariston tehokasta käyttämistä edistävät mittariston muutosherkkyys, käyttäjäläheinen kehittäminen ja mittareiden liittäminen palkitsemiseen. Jatkuvan parantamisen kulttuurin luomista edistävät mittaristoon ja organisaatioon liittyvät tekijät mm. organisaatiokulttuuri ja johtamistyyli sekä mittariston muutosherkkyys.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tutkittiin polttoaineterminaalissa varastoitavan puupolttoaineen laadunmuutoksia. Tutkimuksessa tarkasteltiin hakettamattomien rankapuiden ja rankapuuhakkeen kosteuden ja lämpöarvon muutosta. Myös kuiva-ainetappiota tutkittiin aikaisempien tutkimusten perusteella. Tutkimusaineisto kerättiin Etelä-Savon Energian polttoaineterminaaleista. Kosteus-pitoisuuksia mitattiin Hydromette M2050 -pikakosteusmittarilla ja uunikuivaus-menetelmällä standardin SFS-EN 14774 mukaisesti. Tutkimuksessa huomattiin pikakosteusmittarin toimivan riittävän luotettavalla tasolla rankapuiden mittauksissa, mutta hakkeen mittauksissa mittari osoittautui toimimattomaksi. Varastointiaika ei vaikuttanut polttoaineiden lämpöarvoihin, mutta kosteuspitoisuus vaihteli suuresti. Tutkimustuloksista pääteltiin rangan kuivuvan terminaalivarastossa ja hakkeen kosteuden pysyvän vakiona. Energiasisällön puolesta rankapuuta voidaan varastoida yli 2 vuotta, mutta hakkeen varastointiaika tulisi pitää mahdollisimman lyhyenä.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Lean-filosofia ei ole syntynyt hetkessä vaan sen periaatteet ovat syvällä historiassa. Leaniin kuuluvia asioita kuten standardointia, oikeaan tarpeeseen vastaamista ja tuotannon virtausta on käytetty aikaisemmin erilaisissa sovelluksissa. Lean-käsitteen pohjana on Toyota Production System, joka oli syntynyt vaadittaessa kustannustehokasta tuotantoa niukin resurssein. Lean syntyi, kun yhdysvaltalaistutkijat kiinnostuivat Toyotan käyttämistä tavoista valmistaa monia erilaisia malleja tehokkaasti. Leania voidaan pitää vastakohtana massatuotannolle. Lean levisi kulovalkean tavoin läntisessä teollisuusmaailmassa, vaikka sitä ei välttämättä edes kokonaisuudessa sovellettu. Leanista eroteltiin selkeitä työkaluja, joilla yritykset pääsivät kehittämään toimintaansa ja tehostamaan prosesseja. Työkalut otettiin innokkaasti käyttöön valmistuksessa ja niille kehitettiin myös muita sovelluskohteita. Leanin perimmäinen filosofia jäi usein huomiotta, eivätkä kaikki saaneet odotettuja tuloksia. 2000-lukuun mennessä leanin periaatteet oli tutkittu jo läpikotaisin. Ymmärrettiin leanin implementoinnin koskeneen koko organisaatiota, jotta sen periaatteita voitiin toteuttaa tehokkaasti. Lean on kuitenkin tähän päivään mennessä yhä hieman vieras asia sisältönsä puolesta vaikka termi alkaa olla tuttu jo kaikille monilla eri aloilla. Leanin tutkimus jatkuu ja sille löydetään yhä uusia sovelluskohteita, osin ratsastetaan termin maineella, osin ymmärretään oikein virtaustehokkuuden merkitys asiakkaan palvelemisessa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman aiheena on hammastraumojen ensihoito ja varhain aloitetun hoidon vaikutukset hoidon ennusteeseen. Tutkielman tarkoituksena on perehtyä pysyvien hampaiden vammojen yleisyyteen, etiologiaan, ensihoitoon, hoidon ennusteeseen ja varhaisen ensihoidon ennustetta parantaviin vaikutuksiin hammasvammoja hoidettaessa. Tutkielma perustuu kirjallisuuskatsaukseen. Tutkielman pohjalta pohditaan tarvetta luoda hammasvammojen hoito-ohjeita ei-ammattilaisille. Hammasvammat ovat melko yleisiä ja varhainen hoidon aloittaminen parantaa useissa tilanteissa hoidon ennustetta. Hammashoidon resurssit ovat rajalliset, joten kyseessä on merkittävä kansanterveydellinen seikka. Lisäksi hoitoon liittyvät kustannukset ovat korkeat, jolloin varhaisella ensihoidolla saavutetaan huomattavia taloudellisia säästöjä. Eri ihmisryhmien tiedot ja taidot hammasvammojen ensihoidosta poikkeavat toisistaan melko paljon. Tutkimusten mukaan tiedot hammasvammojen oikeasta ensihoidosta ovat eri ammattiryhmillä melko puutteellisia. Lapsuus on hammasvammoille altistavaa aikaa ja siitä johtuen lasten vanhempien ja lasten parissa työskentelevien ammattiryhmien olisi hyvä tuntea hammasvammojen oikea ensihoito. Osa potilaista, jotka ovat saaneet hammasvammoja hakeutuvat lääkäriensiapuun. Lääkärien olisi hyvä tuntea hammasvammojen oikea ensihoito, ettei tapaturman ja hoidon aloittamisen välinen aika veny turhaan heikentäen traumahampaan ennustetta. Hammasvammoista erityisesti avulsiossa varhainen ensihoito on hyvin tärkeää. Muutamassa minuutissa tehty pysyvän hampaan replantointi parantaa hampaan ennustetta huomattavasti. Myös muissa pysyvien hampaiden traumoissa aikaisin aloitettu ensihoito parantaa hoidon ennustetta. Hammasvammat ovat yleisiä ja niiden ennuste on sidonnainen trauman ja hoidon aloittamisen välillä kuluneeseen aikaan. Näin ollen ensiapuluonteinen hoito on avainasemassa hammastraumojen hallinnassa ja hoidossa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador: