977 resultados para Niederee, Johann Martin, 1830-1853.


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Concordia-lehti alkaessaan ilmestyä 1994 herätti ristiriitaisia reaktioita esimerkiksi SLEY:n henkilöstön keskuudessa. Alusta alkaen avainhenkilöitä ovat olleet Hannu Lehtonen, Hannu Halonen, Simo Kiviranta ja Sakari Korpinen. Ekumeniaan Concordia on suhtautunut kriittisesti arvioidessaan Porvoon sopimusta ja Yhteistä julistusta vanhurskauttamisesta. Keskeisiä teemoja tässä lehdessä ovat olleet tutkittavana aikana yleinen ja uskon kautta tapahtuva vanhurskauttaminen, Raamatun arvovallan korostaminen, sakramenttien merkityksen esillä pitäminen ja tietyt moraaliset ja eettiset periaatteet ja näkökulmat. Concordiassa on esiintynyt runsaasti sitaatteja Martti Lutherin teoksista, melko paljon myös luterilaisen ortodoksian edustajilta, kuten Martin Chemnitziltä ja Johann Gerhardilta. Ylivoimaisesti eniten artikkeleja kymmenen vuoden aikana on tehnyt päätoimittaja, pastori Hannu Lehtonen. Kirjoittajien joukossa maallikkojen osuus on ollut huomattava. Karismaattisia ilmiöitä arvioitaessa nähtiin osan armolahjoista kuuluneen ennen kaikkea alkukirkon aikaan, vaikka samalla todettiin ihmeitä voivan tapahtua nykyaikanakin. Concordian kirjoittajat eivät hyväksyneet läheskään kaikkia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tapahtuneita päätöksiä, asioita ja ilmiöitä. Voimakkaasti todettiin, että kirkossa ei tulisi samanaikaisesti sallia sekä totuutta että erilaisia harhaoppeja. Myös evankelisen liikkeen tai muiden herätysliikkeiden toimintaa ei aina pidetty tarpeeksi rohkeana, vaan katsottiin niiden mukautuneen liikaa yhteiskuntaan ja yleiseen ja valtaa pitävään kirkollisuuteen. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa käytettyä historiallis-kriittistä metodia parempana metodina pidettiin historiallis-dogmaattista. Opetusta maailman syntymisestä pitkän evoluutio-prosessin seurauksena ei Concordiassa hyväksytty, vaan opetettiin Jumalan luoneen maailman kuudessa päivässä. Concordiassa kirjoittajina on esiintynyt myös useita tunnustuksellisen luterilaisuuden edustajia lähinnä Yhdysvalloista ja Pohjoismaista. Tutkitun lehden merkitys kirkollisessa kentässä ei ole tilaajamäärän pienuuden vuoksi kovin merkittävä, mutta eräänlaisena taustalla vaikuttajana ja keskustelun herättäjänä vaikutus on ollut suurempi. Concordian näkemyksen mukaan suuri enemmistö ei läheskään aina ole ollut oikeassa hengellisissä kysymyksissä. Evankeliseen liikkeeseen Concordian kirjoittajilla on ollut tietynlainen viha-rakkaussuhde, vaikka se on ollut monen kirjoittajan hengellinen koti. Lehdessä esiintynyttä pietismin arviointia tutkimus ei ole kovin paljon käsitellyt, koska se ei olisi kovin hyvin sopinut eri lukujen otsi- koiden alle. Helluntailaisuuden eri opinkäsityksiä Concordia on myös pyrkinyt kumoamaan. Lehti on halunnut koko ajan perustella opetuksensa selkeillä raamatunkohdilla ja edistää näin luterilaisen uskon ja opin tuntemusta. Tässä tutkimuksessa on ollut tietoinen valinta käyttää samoja raamatunkohtia lähteenä, joita Concordian kirjoittajat ovat itse käyttäneet. Kirkkohistoriaan kuuluvassa opinnäytteessä ei ole yleensä tyypillistä käyttää näin paljon viittauksia Raamattuun, mutta tällainen dogmatiikan mukaan ottaminen on perusteltua, koska se on niin olennainen osa Concordia-lehden teologiaa ja tapaa tuoda esille asioita. Tiivistetysti todeten ihmisten ainoa vapahtaja ja pelastaja on ollut tutkitun lehden mukaan ja on edelleen Jeesus Kristus.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielmani tehtävänä on selvittää näkökulmia melankoliaterapiaan Martti Lutherin lohdutuskirjeissä. Lähteinä on ollut neljä lohdutuskirjettä sekä yksi kirje, joka muistuttaa sisällöltään lohdutuskirjettä. Metodina on ollut kirjeiden tyylillis-retorinen analyysi. Aihe on kiinnostava, koska Lutherin kirjeiden ja retoriikan tutkimus on ollut vähäistä verrattuna häntä koskevaan laajaan kansainväliseen tutkimukseen. Työn lähtökohtana on ollut, että yksi kirjallisuuden tärkeimmistä tehtävistä 1500-luvulla oli erilaisten melankolisten sairauksien parantaminen. Kirjallisuuden avulla voitiin torjua hengenvaarallisia melankolisia affekteja kuten epätoivoa, pelkoa, surua ja apatiaa. Lutherin lohdutuskirjeet soveltuvat hyvin melankoliaterapian tutkimiseen, koska ne on kirjoitettu lohtua tarvitseville ihmisille. Työn tutkimuskysymykset ovat: Mitä melankolian hoitokeinoja Luther mainitsee? Missä määrin Lutherin melankoliaterapia on sopusoinnussa 1500-luvulla vallinneiden hoitokäsitysten kanssa? Miten Luther hyödyntää retoriikan ja huumorin keinoja melankoliaterapiassaan? Työn teoriaosassa selvitetään 1500-luvun ihmiskäsitystä sekä teologisesta että lääketieteellisestä näkökulmasta ja esitellään ajalle tyypillisiä humoraaliopin mukaisia melankolian hoitokeinoja. Selvitetään myös retoriikan ja melankoliaterapian suhdetta toisiinsa. Analyysiosassa pääpaino on Lutherin käyttämissä retorisissa keinoissa, mutta siinä hyödynnetään myös teoriaosan havaintoja. Tutkielmassa kirjallisuustieteellinen ja teologinen näkökulma tukevat toisiaan. Kirjallisuustieteellisestä näkökulmasta lohdutuskirjeet on tutkittavissa retoriikan tarjoamien käsitteiden avulla, koska ne on kirjoitettu aikana, jolloin retoriikka oli tärkeä yliopistollinen oppiaine. Tutkielma huomioi myös aiheen teologisen näkökulman, koska ajan kieli on uskonnollisesti värittynyttä ja koska Lutherin melankoliaterapiaan kuuluu vahva hengellinen ulottuvuus. Ihmisen kyky lohduttaa rinnastuu Lutherilla Jumalan kykyyn lohduttaa ihmistä Raamatun sanan kautta. Lutherille Jumala on reetori, jonka työväline on Raamatun pyhä sana. Puhutulla ja kirjoitetulla sanalla on Lutherin melankoliaterapiassa erityisen keskeinen merkitys. Tutkielmani osoittaa, että sekä Lutherin käyttämät retoriset keinot että hänen melankoliaterapiansa ovat suuressa määrin sopusoinnussa 1500-luvun retoriikan ja lääketieteen oppien kanssa. Luther käyttää melankoliaterapiassaan laajasti apuna erilaisia retorisia keinoja kuten toistoa, variaatiota, metaforaa ja esimerkkikertomuksia. Lutherin mainitsemat hoitokeinot kuten esimerkiksi metsästys, ratsastus, syöminen ja juominen, pelien pelaaminen, leikinlasku ja ystävien kanssa seurustelu ovat sopusoinnussa ajan hoitokäsitysten kanssa. Kirjeissä esiintyy myös lääketieteellisestä ja uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna kyseenalaisia hoitokeinoja kuten tyhjänpäiväisten juttujen kertominen ja paholaisen kiroileminen. Nämä neuvot ylittävät ajan melankoliaterapiaan kuuluvan kohtuullisuuden säännön, ja ne on ymmärrettävä niiden teologisesta merkityksestä käsin. Lutherille kohtuullisuuden säännön rikkominen on toisinaan sallittua, kun on kysymys vaikeasta paholaisen aiheuttamasta melankoliasta. Kristillinen usko näyttää Lutherille tarjoavan vapauden käyttää tiettyjä hoitokeinoja, joita vielä keskiajalla ei olisi hyväksytty. Toisinaan Luther näkee kirjeen vastaanottajaa kohdanneen vaikeuden Jumalan eikä paholaisen aikaansaannoksena. Tällaisissa tapauksissa melankolia nähdään Jumalan työnä ihmisessä, joka mahdollistaa hengellisen kääntymisen Jumalan, kaiken lohdutuksen Isän puoleen.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

The image of Pietism a window to personal spirituality. The teachings of Johann Arndt as the basis of Pietist emblems The Pietist effect on spiritual images has to be scrutinised as a continuum initiating from the teachings of Johann Arndt who created a protestant iconography that defended the status of pictures and images as the foundation of divine revelation. Pietist artworks reveal Arndtian part of secret, eternal world, and God. Even though modern scholars do not regarded him as a founding father of Pietism anymore, his works have been essential for the development of iconography, and the themes of the Pietist images are linked with his works. For Arndt, the starting point is in the affecting love for Christ who suffered for the humankind. The reading experience is personal and the words point directly at the reader and thus appear as evidence of the guilt of the reader as well as of the love of God. Arndt uses bounteous and descriptive language which has partially affected promoting and picturing of many themes. Like Arndt, Philipp Jakob Spener also emphasised the heart that believes. The Pietist movement was born to oppose detached faith and the lack of the Holy Ghost. Christians touched by the teachings of Arndt and Spener began to create images out of metaphors presented by Arndt. As those people were part of the intelligentsia, it was natural that the fashionable emblematics of the 17th century was moulded for the personal needs. For Arndt, the human heart is manifested as a symbol of soul, personal faith or unbelief as well as an allegory of the burning love for Jesus. Due to this fact, heart emblems were gradually widely used and linked with the love of Christ. In the Nordic countries, the introduction of emblems emanated from the gentry s connections to the Central Europe where emblems were exploited in order to decorate books, artefacts, interiors, and buildings as well as visual/literal trademarks of the intelligentsia. Emblematic paintings in the churches of the castles of Venngarn (1665) and Läckö (1668), owned by Magnus Gabriel De la Gardie, are one of the most central interior paintings preserved in the Nordic countries, and they emphasise personal righteous life. Nonetheless, it was the books by Arndt and the Poet s Society in Nurnberg that bound the Swedish gentry and the scholars of the Pietist movement together. The Finnish gentry had no castles or castle churches so they supported county churches, both in building and in maintenance. As the churches were not private, their iconography could not be private either. Instead, people used Pietist symbols such as Agnus Dei, Cor ardens, an open book, beams, king David, frankincense, wood themes and Virtues. In the Pietist images made for public spaces, the attention is focused on pedagogical, metaphorical, and meaningful presentation as well as concealed statements.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Käsilläolevan tutkielman aiheena on esineellistymisen käsite. Sitä tarkastellaan yhtäältä sellaisena kuten se esitetään Georg Lukácsin (1885-1971) teoksessa Historia ja luokkatietoisuus (1923), toisaalta kuten sitä koskeva teoria on luettavissa esiin Martin Heideggerin (1889-1976) läpimurtoteoksesta Oleminen ja aika (1927). Molemmat ajattelijat pyrkivät teoksissaan rakentamaan kokonaisvaltaista tulkintaa länsimaisen ajattelun ja toiminnan taipumuksesta tulkita todellisuus esineellisenä (dinglich), so. eletystä elämästä ja toiminnasta irrallisena olioiden (Dinge) maailmana. Sekä Lukács että Heidegger pyrkivät osoittamaan, että esineellistyneen todellisuuden ontologisena perustana toimii inhimillisen praktisen toiminnan kenttä, josta käsin esineellistävät ja objektivoivat suhtautumistavat todellisuuteen voivat vasta jälkikäteisesti syntyä. Molemmille ajattelijoille esineellisyyden muodostuminen ontologiaa hallitsevaksi tulkinnaksi todellisuuden luonteesta edellyttää myös tietynlaisia sosiaalisen olemisen rakenteita. Tutkielmassa tehdään vertailevaa käsiteanalyysia Lukácsin ja Heideggerin teoreettisten diskurssien välillä. Tavoitteena on rakentaa mahdollisuutta lukea mainittuja filosofeja saman, modernille olemassaololle keskeisen ontologisen sekä eksistentiaalisen ongelman tarkastelijoina. Toisaalta vertaileva lähestymistapa pyrkii myös tuomaan esiin olennaisia ja perustavia eroja Lukácsin marxilaisen ja Heideggerin fundamentaaliontologisen orientaation välillä. Tutkielmassa pyritäänkin osoittamaan, että Heideggerin fundamentaaliontologia ei tarkastele kauppatavaran rakennetta eikä sosiaalisen vaihdon prosesseja marxilaisesta näkökulmasta riittävällä tavalla, kun taas Lukácsin teoreettinen projekti tulee edellyttäneeksi tuottavaan subjektiviteettiin pohjautuvan ontologisen perusasenteen. Tämä ontologinen positio voidaan puolestaan kritisoida hedelmällisesti heideggerilaisesta näkökulmasta. Viime kädessä tutkielma pyrkii avaamaan esineellistymisteorioiden vertailun kautta kysymyksen länsimarxilaisen materialistisen dialektiikan ja Heideggerin fenomenologisen ontologian välisestä suhteesta.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Because the Stuart area is, at times, surrounded on three sides by saline water, the underlying fresh-water aquifer is vulnerable to salt-water encroachment. With progressively larger withdrawals of ground water for public and private supplies, the possibility of salt-water contamination of freshwater supplies is increased. (PDF contains 51 pages.)

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Compõe-se de trechos selecionados da obra de Sêneca e traz uma pequena biografia do filósofo, além de partes das cento e vinte quatro "epístolas" dirigidas a seu amigo Lucílio. Constituem, na realidade, ensaios morais sobre vários aspectos da vida. Foi editado pelo célebre impressor francês Critóvão Plantin (ou Plantino), radicado na Bélgica, que notabilizou-se pela preciosidade de seu trabalho tipográfico, o que lhe valeu o título de "Grande Impressor", atribuído por Filipe II, rei da Espanha (Filipe I de Portugal).

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

As Voyages... são estudos completos, abrangendo todos os aspectos das regiões percorridas; servem de subsídio ao estudo das condições de vida no Brasil no século passado. "Fonte primordial de informações sobre os prédios coloniais do Rio de Janeiro, Minas Gerais, São Paulo, Santa Catarina e Goiás. Poucas obras no gênero atingem o valor de Saint-Hilarire. São clássicas e indispensáveis para o estudo do sul do Brasil, antes da Independência" segundo Borba de Moraes

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

As Voyages... são estudos completos, abrangendo todos os aspectos das regiões percorridas; servem de subsídio ao estudo das condições de vida no Brasil no século passado. "Fonte primordial de informações sobre os prédios coloniais do Rio de Janeiro, Minas Gerais, São Paulo, Santa Catarina e Goiás. Poucas obras no gênero atingem o valor de Saint-Hilarire. São clássicas e indispensáveis para o estudo do sul do Brasil, antes da Independência" segundo Borba de Moraes

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Parte 1 - Atos do Poder Legislativo

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Parte 1 - Atos do Poder Legislativo

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Eguíluz, Federico; Merino, Raquel; Olsen, Vickie; Pajares, Eterio; Santamaría, José Miguel (eds.)

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Auguste de Saint-Hilaire foi membro da Academia de Sciencias do Instituto de França. Professor da Faculdade de Sciencias de Patis. Do Instituto Historico e Geographlco Brasileiro, da Socie.dade de Medicina do Rio de Janeiro, etc .

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

As Voyages... são estudos completos, abrangendo todos os aspectos das regiões percorridas; servem de subsídio ao estudo das condições de vida no Brasil no século passado. "Fonte primordial de informações sobre os prédios coloniais do Rio de Janeiro, Minas Gerais, São Paulo, Santa Catarina e Goiás. Poucas obras no gênero atingem o valor de Saint-Hilarire. São clássicas e indispensáveis para o estudo do sul do Brasil, antes da Independência" segundo Borba de Moraes.