Diplomatian historiapolitiikka: Historia-argumenttien käyttö Kosovon kysymyksessä 1998-2010

Tutkielmassa tarkastellaan yhtä kansainvälisten suhteiden ja diplomatian lähihistorian pulmallisinta haastetta, kysymystä Kosovon asemasta vuosina 1998–2010. Se oli yksi keskeisimmistä 1990-luvun Jugoslavian hajoamissotien solmukohdista ja suhtautuminen siihen jakaa edelleen kansainvälisen yhteisön rivejä maailmanlaajuisesti. Tapaus on erityisen mielenkiintoinen myös nationalismin ja historiapolitiikan kannalta, sillä Kosovo on sekä albaanien että serbien kansallisen identiteetin ydinaluetta. Varhaishistorian myytit ja etnohistorialliset kertomukset ovat olleet tärkeässä asemassa lukuisissa aluetta koetelleissa konflikteissa. Tutkimuksen lähtökohtana on historiapolitiikan lähestymistavan välttämättömyys kansainvälisesti politisoituneen ”Kosovon kysymyksen” ymmärtämisessä. Historiapolitiikan teoreettisen viitekehyksen soveltuvuuden koettelu diplomatian argumentaation ja kansainvälisten suhteiden analysoinnissa on olennainen osa tutkimuksen tehtävänasettelua, sillä varsinkaan Suomessa ei vastaavaa tutkimusta ole ennen tehty. Samalla tutkimuksen tavoitteena on luokitella, analysoida ja vertailla eri valtioiden diplomaattisten historia-argumenttien käyttöä Kosovon kysymyksen yhteydessä sekä tarkastella näiden argumenttien kautta suhtautumista kansallisiin etnohistorian tulkintoihin ja niiden käyttöön 1990-luvun retoriikassa. Tutkielman tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat YK:n turvallisuusneuvoston Kosovoa käsittelevien istuntojen pöytäkirjat vuosilta 1998–2010 sekä huhti- ja heinäkuussa 2009 YK:n kansainväliselle tuomioistuimelle (ICJ) toimitetut, Kosovon itsenäisyysjulistuksen lainmukaisuutta käsittelevät, kirjalliset lausunnot ja kommentit. Tutkimuskirjallisuuden osalta tutkielman tärkeimpiä lähteitä ovat muun muassa Oliver Jens Schmittin, Marc Wellerin ja Pekka Visurin teokset sekä monet albaanien ja serbien kansallisia historiakäsityksiä ilmentävät teokset. Tutkielman metodologisena apuvälineenä on sovellettu suomalaisessa tutkimuksessa aikaisemmin hyvin vähän käytettyä Karl-Georg Faberin mallia historian poliitisen käytön kategorisoimiseksi. Faberin mallia käytetään paitsi historia-argumenttien luokittelun kehikkona, myös ajattelua ohjaavana historianfilosofisena kolmitasoisena mallina. Sitä on täydennytty Chaïm Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan retoriikan tutkimuksen teorialla. Tutkimuksen tärkeimpiä johtopäätöksiä on historiapolitiikan näkökulman ja Faberin mallin hedelmällisyyden toteaminen diplomatian argumentaation analysoinnissa. Samalla tutkimus osoittaa, että historia-argumenteilla oli (ja on edelleen) Kosovon kysymyksessä oma erityinen roolinsa, joka vaihteli ajallisesti ja teemoittain. Toisaalta kansalliset historiakäsitykset, kuten käsitys omasta kansasta uhrina, näkyivät argumenteissa selvästi, toisaalta pyrkimyksenä oli vältellä nationalistiseksi tulkittavia historia-argumentteja. Lisäksi monissa argumenteissa vaaditiin väkivaltaisen historian jättämistä taakse eurooppalaisen tulevaisuuden toivossa.

An Axiom of Military Law : Applicability of National Criminal Law to Military Personnel and Associated Civilians Abroad

States regularly deploy elements of their armed forces abroad. When that happens, the military personnel concerned largely remain governed by the penal law of the State that they serve. This extraterritorial extension of national criminal law, which has been treated as axiomatic in domestic law and ignored by international law scholarship, is the subject of this dissertation. The first part of the study considers the ambit of national criminal law without any special regard to the armed forces. It explores the historical development of the currently prevailing system of territorial law and looks at the ambit that national legal systems claim today. Turning then to international law, the study debunks the oddly persistent belief that States enjoy a freedom to extend their laws to extraterritorial conduct as they please, and that they are in this respect constrained only by some specific prohibitions in international law. Six arguments historical, empirical, ideological, functional, doctrinal and systemic are advanced to support a contrary view: that States are prohibited from extending the reach of their legal systems abroad, unless they can rely on a permissive principle of international law for doing so. The second part of the study deals specifically with State jurisdiction in a military context, that is to say, as applied to military personnel in the strict sense (service members) and various civilians serving with or accompanying the forces (associated civilians). While the status of armed forces on foreign soil has transformed from one encapsulated in the customary concept of extraterritoriality to a modern regulation of immunities granted by treaties, elements of armed forces located abroad usually do enjoy some degree of insulation from the legal system of the host State. As a corollary, they should generally remain covered by the law of their own State. The extent of this extraterritorial extension of national law is revealed in a comparative review of national legislation, paying particular attention to recent legal reforms in the United States and the United Kingdom two states that have sought to extend the scope of their national law to cover the conduct of military contractor personnel. The principal argument of the dissertation is that applying national criminal law to service members and associated civilians abroad is distinct from other extraterritorial claims of jurisdiction (in particular, the nationality principle or the protective principle of jurisdiction). The service jurisdiction over the armed forces has a distinct aim: ensuring the coherence and indivisibility of the forces and maintaining discipline. Furthermore, the exercise of service jurisdiction seeks to reduce the chances of the State itself becoming internationally liable for the conduct of its service members and associated civilians. Critically, the legal system of the troop-deploying State, by extending its reach abroad, seeks to avoid accountability gaps that might result from immunities from host State law.

Iäkkäiden lääkehoitoihin liittyvien riskien kartoittaminen – Arviointityökalun kehittäminen Delfoi-menetelmällä

Tutkimuksen taustalla on väestön ikääntyminen ja iäkkäiden lisääntynyt lääkkeiden käyttö. Ikääntyminen aiheuttaa elimistössä useita muutoksia, jotka voivat muuttaa lääkevastetta ja altistaa potilaan haittavaikutuksille. Iäkkäillä riski joutua sairaalaan lääkkeen haittavaikutuksen vuoksi on arvioitu olevan neljä kertaa suurempi kuin nuoremmilla. Monet lääkkeiden yhteis- ja haittavaikutukset olisivat ehkäistävissä välttämällä iäkkäillä tiettyjä lääkeaineita. Iäkkäiden lääkehoitojen seurantaa ja arviointia varten on kehitetty erilaisia suosituksia sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tutkimuksen tavoitteena oli luoda Suomen oloihin soveltuva, hoitajien koulutettuina käytettävissä oleva, avohoidon yli 65-vuotiaiden iäkkäiden lääkitykseen liittyviä riskejä arvioiva työkalu. Työkalun avulla voitaisiin löytää ne potilaat, joiden lääkitykseen liittyy paljon riskejä. Tutkimuksen aineistona olivat laaja kansainvälinen kirjallisuuskatsaus iäkkäiden lääkehoitoihin liittyvistä tekijöistä sekä asiantuntijakommentoinnit, joiden perusteella luotiin alustava arviointityökalu. Alustava arviointityökalu validoitiin kolmikierroksisella Delfoi-menetelmällä. Delfoi-menetelmä on laadullinen konsensusmenetelmä, joka perustuu asiantuntijoiden arvioihin tutkittavasta asiasta. Kaksi ensimmäistä Delfoi-kierrosta mittasivat alustavan arviointityökalun kohtien soveltuvuutta ja kolmas kierros kohtien tärkeyttä arvioitaessa iäkkään lääkityksiin liittyviä riskejä. Tutkimuksen Delfoi-kierroksien vastaajiksi pyydettiin 33 geriatrian asiantuntijaa, joista vastaajiksi lupautui 11 lääkäriä, 3 proviisoria ja 4 sairaanhoitajaa. Delfoi-kierrosten tuloksia analysoitiin sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti. Tutkimuksen tuloksena saatu arviointityökalu käsittää 19 iäkkäiden lääkehoitoa arvioivaa kohtaa. Asiantuntijapaneelin mukaan kaikki arviointityökalun lääkitykseen liittyviä riskejä mittaavat kohdat ovat tärkeitä tai jokseenkin tärkeitä, joten työkalun voidaan olettaa olevan validi mitattaessa lääkitykseen liittyviä riskejä. Jatkotutkimuksissa työkalun käytettävyyttä sekä riskien mittaamiskykyä tulee testata sekä arviointityökalun käyttäjien että potilaiden keskuudessa. Kehitettyä työkalua voidaan jatkossa hyödyntää esimerkiksi koulutustarkoituksissa sen varsinaisen käyttötarkoituksen lisäksi. Työkalun avulla iäkkäiden lääkehoitoa voidaan tulevaisuudessa toteuttaa entistä turvallisemmin ja tarkoituksenmukaisemmin.

Cyclin dependent protein kinases as drug targets – potential in cardiovascular diseases

Complications of atherosclerosis such as myocardial infarction and stroke are the primary cause of death in Western societies. The development of atherosclerotic lesions is a complex process, including endothelial cell dysfunction, inflammation, extracellular matrix alteration and vascular smooth muscle cell (VSMC) proliferation and migration. Various cell cycle regulatory proteins control VSMC proliferation. Protein kinases called cyclin dependent kinases (CDKs) play a major role in regulation of cell cycle progression. At specific phases of the cell cycle, CDKs pair with cyclins to become catalytically active and phosphorylate numerous substrates contributing to cell cycle progression. CDKs are also regulated by cyclin dependent kinase inhibitors, activating and inhibitory phosphorylation, proteolysis and transcription factors. This tight regulation of cell cycle is essential; thus its deregulation is connected to the development of cancer and other proliferative disorders such as atherosclerosis and restenosis as well as neurodegenerative diseases. Proteins of the cell cycle provide potential and attractive targets for drug development. Consequently, various low molecular weight CDK inhibitors have been identified and are in clinical development. Tylophorine is a phenanthroindolizidine alkaloid, which has been shown to inhibit the growth of several human cancer cell lines. It was used in Ayurvedic medicine to treat inflammatory disorders. The aim of this study was to investigate the effect of tylophorine on human umbilical vein smooth muscle cell (HUVSMC) proliferation, cell cycle progression and the expression of various cell cycle regulatory proteins in order to confirm the findings made with tylophorine in rat cells. We used several methods to determine our hypothesis, including cell proliferation assay, western blot and flow cytometric cell cycle distribution analysis. We demonstrated by cell proliferation assay that tylophorine inhibits HUVSMC proliferation dose-dependently with an IC50 value of 164 nM ± 50. Western blot analysis was used to determine the effect of tylophorine on expression of cell cycle regulatory proteins. Tylophorine downregulates cyclin D1 and p21 expression levels. The results of tylophorine’s effect on phosphorylation sites of p53 were not consistent. More sensitive methods are required in order to completely determine this effect. We used flow cytometric cell cycle analysis to investigate whether tylophorine interferes with cell cycle progression and arrests cells in a specific cell cycle phase. Tylophorine was shown to induce the accumulation of asynchronized HUVSMCs in S phase. Tylophorine has a significant effect on cell cycle, but its role as cell cycle regulator in treatment of vascular proliferative diseases and cancer requires more experiments in vitro and in vivo.

Kestävästi vaihtuva muoti : Kestävän muodin mahdollisuudet ja haasteet vaatesuunnittelijan näkökulmasta

The concept of sustainable fashion covers not only the ecological and ethical matters in fashion and textile industries but also the cultural and social affairs, which are equally intertwined in this complex network. Sustainable fashion does not have one explicit or well-established definition; however, many researchers have discussed it from different perspectives. This study provides an overview of the principals, practices, possibilities, and challenges concerning sustainable fashion. It focuses particularly on the practical questions a designer faces. The aim of this study was to answer the following questions: What kind of outlooks and practices are included in sustainable fashion? How could the principles of sustainable fashion be integrated into designing and making clothes? The qualitative study was carried out by using the Grounded Theory method. Data consisted mainly of academic literature and communication with designers who practice sustainable fashion. In addition to these, several websites and journalistic articles were used. The data was analyzed by identifying and categorizing relevant concepts using the constant comparative method, i.e. examining the internal consistency of each category. The study established a core category, around which all other categories are integrated. The emerged concepts were organized into a model that pieces together different ideas about sustainable fashion, namely, when the principles of sustainable development are applied to fashion practices. The category named Considered Take and Return is the core of the model. It consists of various design philosophies that form the basis of design practice, and thus it relates to all other categories. It is framed by the category of Attachment and Appreciation, which reflects the importance of sentiment in design practice, for example the significance of aesthetics. The categories especially linked to fashion are Materials, Treatments of Fabrics and Production Methods. The categories closely connected with sustainable development are Saving Resources, Societal Implications, and Information Transparency. While the model depicts separate categories, the different segments are in close interaction. The objective of sustainable fashion is holistic and requires all of its sections to be taken into account.

Global Processes, Local Strategies : migration of educated Dominicans.

The aim of this thesis is to examine migration of educated Dominicans in light of global processes. Current global developments have resulted in increasingly global movements of people, yet people tend to come from certain places in large numbers rather than others. At the same time, international migration is increasingly selective, which shows in the disproportional number of educated migrants. This study discovers individual and societal motivations that explain why young educated Dominicans decide to migrate and return. The theoretical framework of this thesis underlines that migration is a dynamic process rooted in other global developments. Migratory movements should be seen as a result of interacting macro- and microstructures, which are linked by a number of intermediate mechanisms, meso-structures. The way individuals perceive opportunity structures concretises the way global developments mediate to the micro-level. The case of the Dominican Republic shows that there is a diversity of local responses to the world system, as Dominicans have produced their own unique historical responses to global changes. The thesis explains that Dominican migration is importantly conditioned by socioeconomic and educational background. Migration is more accessible for the educated middle class, because of the availability of better resources. Educated migrants also seem less likely to rely on networks to organize their migrations. The role of networks in migration differs by socioeconomic background on the one hand, and by the specific connections each individual has to current and previous migrants on the other hand. The personal and cultural values of the migrant are also pivotal. The central argument of this thesis is that a veritable culture of migration has evolved in the Dominican Republic. The actual economic, political and social circumstances have led many Dominicans to believe that there are better opportunities elsewhere. The globalisation of certain expectations on the one hand, and the development of the specifically Dominican feeling of ‘externalism’ on the other, have for their part given rise to the Dominican culture of migration. The study also suggests that the current Dominican development model encourages migration. Besides global structures, local structures are found to ve pivotal in determining how global processes are materialised in a specific place. The research for this thesis was conducted by using qualitative methodology. The focus of this thesis was on thematic interviews that reveal the subject’s point of view and give a fuller understanding of migration and mobility of the educated. The data was mainly collected during a field research phase in Santo Domingo, the Dominican Republic in December 2009 and January 2010. The principal material consists of ten thematic interviews held with educated Dominican current or former migrants. Four expert interviews, relevant empirical data, theoretical literature and newspaper articles were also comprehensively used.

Kansalaisjärjestöt paikallistason ihmisoikeuspolitiikan määrittelykamppailussa. Tapaustutkimus lähisuhde- ja perheväkivallan vastaisen ohjelman valmistelusta Espoossa.

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kansalaisjärjestöjen vaikutus ja osallisuus ihmisoikeuksia koskevassa määrittelykamppailussa paikallistasolla. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka kohteena on Espoon kaupungin perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaisen Puhu – älä lyö! -toimintaohjelman valmisteluprosessi. Tutkimuksen aineistona on kymmenen ohjelman valmisteluun osallistuneen henkilön haastattelua sekä ohjelmasta tuotettuja versioita ja muita materiaaleja. Tutkimuksen ote on kehysanalyyttinen. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista politiikkaa Espoossa tarkastellaan ihmisoikeuspolitiikan ja siten naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen politiikan näkökulmasta. Ihmisoikeussopimuksissa naisiin kohdistuva väkivalta on määritelty tasa-arvokysymykseksi. Koska naisjärjestöt ovat tutkimusten mukaan olleet merkittäviä tekijöitä tasa-arvopolitiikan kehittämisessä niin Suomessa kuin ulkomailla, on järjestöjen vaikutus Espoossa valmisteltuun perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen ohjelmaan otettu tämän tutkimuksen kohteeksi. Johtuen väkivallan erilaisten määritelmien vaikutuksista siihen, kuinka ongelmaa pyritään hoitamaan, kiinnitetään tutkimuksessa erityistä huomiota niihin kehystämisen tapoihin, joita ohjelman valmistelussa on esiintynyt ja kysytään kuinka järjestöt ovat vaikuttaneet ongelman määritelmään Espoossa. Etenkin konstruktivistiset teoriat ihmisoikeussopimusten vaikutuksesta kansallisiin politiikkoihin väittävät, että kansalaisjärjestöillä on merkittävät vaikutus eri valtiollisten toimijoiden painostamisessa muuttamaan politiikkojaan ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan. Valtionhallinnossa järjestöjä taas on pyritty osallistamaan enemmän päätöksentekoon, mitä on perusteltu osallistuvan demokratian näkökulmasta. Puhu - älä lyö! -ohjelman kehys lähisuhde- ja perheväkivallasta paljastui analyysin ensimmäisessä osassa venytetyksi ja taivutetuksi. Ohjelmassa ei siis ole kyse nimenomaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta, niin kuin monet järjestöt olisivat toivoneet. Järjestöjen osallistaminen tapahtui kaupungin ehdoilla. Kaupunki rajoitti valmisteluryhmän sisäisten palveluntuottajajärjestöjen mahdollisuutta tuoda esille väkivallan sukupuolittunutta luonnetta, mikä heikensi niiden mahdollisuutta politisoida koko naisiin kohdistuvasta väkivallasta käytyä keskustelua sukupuolten erilaisten valtasuhteiden näkökulmasta. Kaupungista riippumattomien järjestöjen poliittiset kannanotot taas valjastettiin valmistelun osana viranhaltijoiden omien poliittisten päämäärien tueksi ja legitimoimaan itse ongelmaa. Määrittelykampailussa kansalaisjärjestöt eivät onnistuneet Espoossa määrittelemään toimintaohjelmaprosessissa kehystä, joka olisi ollut sekä paikalliseen sukupuolten välistä konfliktia välttelevään kulttuuriin sopiva, että tarpeeksi radikaali haastaakseen niitä väkivallan sukupuolineutraaliin käsittelytapaan liittyviä uskomuksia, jotka estävät puuttumasta sukupuolten erilaisiin valtasuhteisiin yhteiskunnassa.

Aija ja Meija, Anja ja Minja : Kaksitavuisten ija- ja nja-päätteisten naistennimien yleistyminen ja suosionvaihtelu

Tutkielmassa tarkastellaan kahden etunimityypin yleistymistä ja suosionvaihtelua. Tutkittavat nimityypit ovat kak-sitavuiset ija-päätteiset naisennimet (kuten Eija, Maija ja Raija), joita tutkielmassa kutsutaan Aija-tyypiksi, ja kak-sitavuiset nja-päätteiset naisennimet (kuten Pinja, Ronja ja Tanja), joita kutsutaan Anja-tyypiksi. Tavoitteena on tutkia kahden naisennimityypin syntymistä ja suosiota. Mikä on nimien alkuperä ja onko uuden nimen mallina käytetty mahdollisesti toista, yleistä nimeä? Mitkä nimistä ovat yleistyneet ensimmäisinä ja mitkä nimet ovat jää-neet harvinaisiksi? Milloin ija- ja nja-päätteiset nimet ovat suosituimmillaan, ja miten nimityyppien suosiot ovat vaihdelleet? Tutkimuksen aineisto on saatu Väestörekisterikeskuksen tilastoista, jotka sisältävät tiedot vuonna 1965 elossa ol-leista ja sen jälkeen syntyneistä suomalaisista. Aineistoon on poimittu viisivuotiskausittain vuosilta 1870 1999 kaikki ija- ja nja-loppuiset nimet, jotka on annettu ensimmäisiksi etunimiksi suomenkielisille tytöille. Aineistoon kuuluu myös vastaavat tiedot yksittäisiltä vuosilta 2000 2009. Lisäksi työssä tukeudutaan monin paikoin Väestö-rekisterikeskuksen nimipalveluun, joka on Väestörekisterikeskuksen internetsivuilla toimiva hakupalvelu. Aineisto sisältää yhteensä 46 Aija-tyypin nimeä ja 66 Anja-tyypin nimeä. Työn tutkimusmetodi on kvantitatiivinen: etunimi-tyyppien yleistymistä selvitetään ja kuvataan taulukoiden ja kaavioiden avulla. Työssä hyödynnetään soveltuvin osin innovaatiotutkimuksen teorioita ja tilastotieteen menetelmiä. Sekä (K)+V+ija että (K)+V+nja ovat nimimuotteja. Niiden mukaan on helppo muodostaa uusia nimiä, jotka yleen-sä ongelmitta tunnistetaan (naisten)nimiksi. Alun perin nämä muotit on tunnettu lähinnä lempinimimuotteina, jotka todennäköisesti ovat alkujaan lainaa. Myöhemmin Aija- ja Anja-tyypin nimiä on alettu antaa myös virallisiksi ni-miksi, ja viimeistään 1900-luvun alusta lähtien tämän mallin mukaisilla nimillä on ollut kiistatta virallisen etuni-men asema. Tutkielmassa osoitetaan, että tutkittavat etunimityypit ovat kuuluneet etunimistöön jo 1800-luvun puolella. Monet Aija-tyypin nimet yleistyvät 1900-luvun alussa ja ovat yleisimmillään 1900-luvun puolivälissä. Suosionhuipun aikana ija-päätteisen nimen saa keskimäärin useampi kuin joka kymmenes tyttö. Anja-tyypillä ei ole yhtä selkeää suosionhuippua, vaan tyyppi on tasaisen suosittu 1900-luvun ajan. 2000-luvulla Anja-tyyppi on selvästi Aija-tyyppiä suositumpi. Etunimien suosionvaihtelututkimuksissa on tähän asti tukeuduttu prosenttilukuihin: mitä suuremman osuuden vuo-sittain syntyneistä lapsista kunkin nimen haltijat muodostavat, sitä suositumpi nimi on. Tutkielmassa kyseenalaiste-taan näin yksiselitteinen nimen suosion määritelmä. Vuosittain annettujen erilaisten nimien määrä on kasvanut merkittävästi 1900-luvun puolivälistä lähtien. Samalla valikoima, josta nimet valitaan, on kasvanut. Tämä suuri muutos nimenannossa pitäisi ottaa huomioon etunimien suosionvaihtelututkimuksissa. Vuoden yleisimmin valittu nimi 2000-luvulla ei voi saada yhtä suurta prosenttiosuutta kuin vuoden kärkinimi 1950-luvulla, mutta se ei välttä-mättä tee nimestä vähemmän suosittua.

Cliffordin analyysi ja sovelluksia

Cliffordin algebrat ovat äärellisulotteisia reaali- tai kompleksikertoimisia algebroja, jotka yleistävät kvaterneja ja kompleksilukuja. Näitä algebroja on kutsuttu myös geometrisiksi algebroiksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan analyysiä Cliffordin algebroilla ja sen sovelluksia. Analyysi tässä tarkoittaa sitä, että tarkastellaan Cliffordin algebraarvoisia funktioita, jotka omaavat erikseen määriteltyjä sileysominaisuuksia. Sovelluskohteina ovat osittaisdifferentiaaliyhtälöt ja reuna-arvo-ongelmat. Menetelmät ovat klassisia kompleksianalyysin menetelmiä. Tutkielmassa esitellään Cliffordin algebrat yleisille neliömuodollisille avaruuksille. Keskeisiä algebrallisia ominaisuuksia ovat Frobeniuksen teoreema ja perusoperaatiot. On yleisesti tunnettua, että kvaterneilla voidaan esittää kolmiulotteisen ja neljäulotteisen avaruuden rotaatiot. Tutkielmassa esitellään, miten Cliffordin ryhmiä, jotka ovat Cliffordin algebrojen osajoukkoja, käytetään useamman ulottuvuuden rotaatioiden esityksessä. Toinen sovelluskohde on Möbius-kuvausten esittäminen Vahlenin matriiseilla. Tutkielman toisessa osiossa määritellään monogeeniset funktiot erään Diracin operaattorin nollaratkaisuina. Monogeenisten funktioiden pääominaisuus on Cauchyn integraalikaava. Välittömiä seurauksia ovat esimerkiksi potenssisarjakehitelmät, analyyttisuus, Liuvillen teoreema ja muut klassisen kompleksianalyysin tuloksien yleistykset. Toisaalta monet kompleksianalyysin tulokset eivät yleisty. Esimerkiksi monogeenisten funktioiden tulo ei ole yleisesti ottaen monogeeninen. Potenssisarjat voidaan esittää monogeenisten polynomeiden avulla. Esitämme kannan monogeenisten polynomien avaruudelle käyttäen CK-laajennusta. Cauchyn ytimen ominaisuuksien avulla tarkastelemme Diracin operaattorin reuna-arvo-ongelmia ja nk. D-ongelmaa. Käyttäen Rungen lauseen yleistystä osoitamme D-ongelman yleisen ratkaistavuuden. Toisaalta reuna-arvo-ongelman ratkaistavuus karakterisoidaan käyttäen Cauchyn ytimen reuna-arvo-ominaisuuksia ja hyppyrelaatioita. Keskeinen sovellus tuloksille on aikaharmonisen Maxwellin yhtälön reuna-arvo-ongelmien tarkastelu. Mielenkiintoista on myös, miten Diracin operaattori linearisoi Laplacen operaattorin ja aalto-operaattorin. Toisaalta Diracin operaattorin avulla voidaan ilmaista Maxwellin yhtälöt tiiviissä muodossa. Muita tuloksia tutkielmassa ovat meromorfifunktioiden määritelmä ja Mittag-Lefflerin lause. Tutkielman lopuksi tarkastellaan lyhyesti harmonisten funktioiden ja monogeenisten funktioiden suhdetta. Jokainen harmoninen funktio on jonkin monogeenisen funktion reaaliosa. Tosin monogeeninen funktio ei ole yksikäsitteisesti määrätty sen reaaliosan avulla.

Helsingin Östersundomin pienvesien kartoitus

The area of Östersundom (29,1 square kilometers) was attached to Helsinki in the beginning of the year 2009. Östersundom is formed mostly from the municipality of Sipoo, and partly from the city of Vantaa. Nowadays Östersundom is still quite rural, but city planning has already started, and there are plans to develop Östersundom into a district with 45 000 inhabitants. In this study, the headwaters, streams and small lakes of Östersundom were studied to produce information as a basis for city planning. There are six main streams and five small lakes in Östersundom. The main methodology used in this study was the examination of the physical and the chemical quality of the water. The hygienic quality of the water was also studied. It was also examined whether the waters are in their natural state, or have they been treated and transformed by man. In addition, other factors affecting the waters were examined. Geographical information data was produced as a result of this work. Östersundom is the main area looked at in this study, some factors are examined in the scope of the catchment areas. Water samples were collected in three sampling periods: 31.8 4.9.2009, 3. 4.2.2010, and 10. 14.4.2010. There were 20 sampling points in Östersundom (5 in small lakes, 15 in streams). In the winter sampling period, only six samples were collected, from which one was taken from a small lake. Field measurements associated with water sampling included water temperature, oxygen concentration, pH and electoral conductivity. Water samples were analyzed in the Laboratories of Physical Geography in the University of Helsinki for the following properties: total suspended solids (TSS), total dissolved substances (TDS), organic matter, alkalinity, colour, principal anions and cations and trace elements. Metropolilab analyzed the amount of faecal coliform bacteria in the samples. The waters in Östersundom can be divided to three classes according to water quality and other characteristics: the upper course of the streams, the lower course of the streams and the small lakes. The streams in their upper course are in general acidic, and their acid neutralization capacity is low. The proportion of the organic matter is high. Also the concentrations of aluminium and iron tend to be high. The streams in the lower course have acidity closer to neutral, and the buffering capacity is good. The amounts of TSS and TDS are high, and as a result, the concentrations of many ions and trace elements are high as well. Bacteria were detected at times in the streams of the lower course. Four of the five small lakes in Östersundom are humic and acidic. TSS and TDS concentrations tend to be low, but the proportion of organic matter is often high. There were no bacteria in the small lakes. The fifth small lake (Landbonlampi) differs from the others by its water colour, which is very clear. This lake is very acidic, and its buffering capacity is extremely low. Compared to the headwaters in Finland in general, the concentrations of many ions and trace elements are higher in Östersundom. On the other hand, the characteristics of water were different according to the classification upper course streams, lower course streams, and small lakes. Generally, the best water quality was observed in the stream of Gumbölenpuro and in the lakes Storträsk, Genaträsk, Hältingträsk and Landbonlampi. Several valuable waters in their natural state were discovered from the area. The most representative example is the stream of Östersundominpuro in its lower course, where the stream flows through a broad-leaf forest area. The small lakes of Östersundom, and the biggest stream Krapuoja, with its meandering channel, are also valuable in their natural state.

Äärisademäärien muutokset Euroopassa maailmanlaajuisten ilmastomallien perusteella

Monet merkittävimmistä sään aiheuttamista haitoista liittyvät tulviin ja kuivuuteen. Tässä tutkielmassa arvioitiin sadeilmastossa kuluvan vuosisadan aikana tapahtuvia muutoksia Euroopan ja Pohjois-Atlantin kattavalla alueella kymmenen maailmanlaajuisen ilmastomallin päivittäisten sademääräsimulaatioiden pohjalta. Erityisesti huomiota kiinnitettiin suuriin vuorokausisademääriin ja toisaalta poutajaksojen esiintymiseen. Tämänkaltaisia äärisademääriin liittyviä tutkimuksia oli aiemmin tehty lähinnä alueellisten ilmastomallien tuloksiin perustuen. Alueelliset mallit kykenevät simuloimaan maailmanlaajuisia malleja paremmin pienialaisia sääilmiöitä ja lisäksi niiden avulla saadaan tarkempi kuva muutosten maantieteellisestä jakaumasta. Toisaalta alueellisten mallien tulokset riippuvat voimakkaasti malliajoissa käytetyistä maailmanlaajuiselta mallilta saaduista reunaehdoista. Näin ollen maailmanlaajuisten mallien etuna on parempi mahdollisuus käyttää useiden mallien tuloksia yhdessä, jolloin myös ilmastomallien eroista johtuvasta epävarmuudesta saadaan parempi käsitys. Mallitulosten perusteella sadeilmasto näyttäisi ilmaston lämmetessä muuttuvan äärevämmäksi. Maailmanlaajuisesti sekä rankkasateet että poutapäivät näin ollen keskimäärin yleistyvät ja poutajaksot pidentyvät, kun taas suhteellisen vähäsateisten vuorokausien lukumäärä pienenee. Muutokset eivät kuitenkaan ole kaikkialla samansuuntaisia. Euroopassa ilmasto näyttäisi muuttuvan kuivemmaksi Välimeren ympäristössä ja kesällä myös Keski-Euroopassa, kun taas Pohjois-Euroopassa sateet lisääntyvät etenkin talvella. Tällöin sadeilmaston äärevöityminen tulee esiin siten, että keskimäärin sateisemmiksi muuttuvilla alueilla rankat sateet lisääntyvät ja voimistuvat enemmän kuin mitä sademäärä keskimäärin kasvaa, ja myös monilla kuivemmiksi muuttuvillakin alueilla etenkin kaikkein rankimmat sateet voimistuvat jonkin verran. Vastaavasti poutapäivät lisääntyvät ja pisimmät poutajaksot pidentyvät paikoin sellaisillakin alueilla, joilla sademäärä keskimäärin kasvaa. Myös sademäärän vuosienvälinen vaihtelu näyttäisi tulosten perusteella jossain määrin lisääntyvän. Mallitulosten keskiarvona Pohjois-Euroopassa suurin vuosittainen vuorokausisademäärä kasvaa vuosisadan loppuun mennessä keskimäärin 17 %, mutta vuoden pisin poutajakso lyhenee vain 2 %. Keski-Euroopassa suurimmat vuorokausisademäärät kasvavat 15 % ja pisimmät poutajaksot pitenevät 22 % ja Etelä-Euroopassakin suurimmat vuorokausisademäärät kasvavat 8 %, vaikka pisimmät poutajaksot pidentyvät 35 %. Nyt saadut tulokset ovat pääosin sopusoinnussa aiempien sadeilmaston muutoksia käsittelevien tutkimustulosten kanssa. Myös verrattaessa mallien simuloimaa sadeilmastoa havaintoihin törmätään aiemmista tutkimuksista tuttuihin eroihin; ilmastomallit tuottavat todellista vähemmän sateettomia päiviä ja suurin osa malleista aliarvioi lisäksi sekä rankkasateiden esiintymistä että niiden voimakkuutta.

Towards Understanding Powder Behavior Via Simulation

The aim of this study was to investigate powder and tablet behavior at the level of mechanical interactions between single particles. Various aspects of powder packing, mixing, compression, and bond formation were examined with the aid of computer simulations. The packing and mixing simulations were based on spring forces interacting between particles. Packing and breakage simulations included systems in which permanent bonds were formed and broken between particles, based on their interaction strengths. During the process, a new simulation environment based on Newtonian mechanics and elementary interactions between the particles was created, and a new method for evaluating mixing was developed. Powder behavior is a complicated process, and many of its aspects are still unclear. Powders as a whole exhibit some aspects of solids and others of liquids. Therefore, their physics is far from clear. However, using relatively simple models based on particle-particle interaction, many powder properties could be replicated during this work. Simulated packing densities were similar to values reported in the literature. The method developed for describing powder mixing correlated well with previous methods. The new method can be applied to determine mixing in completely homogeneous materials, without dividing them into different components. As such, it can describe the efficiency of the mixing method, regardless of the powder's initial setup. The mixing efficiency at different vibrations was examined, and we found that certain combinations of amplitude, direction, and frequencies resulted in better mixing while using less energy. Simulations using exponential force potentials between particles were able to explain the elementary compression behavior of tablets, and create force distributions that were similar to the pressure distributions reported in the literature. Tablet-breaking simulations resulted in breaking strengths that were similar to measured tablet breaking strengths. In general, many aspects of powder behavior can be explained with mechanical interactions at the particle level, and single particle properties can be reliably linked to powder behavior with accurate simulations.

Studies on Causes of Multiple Sclerosis : From Genes to Transcriptome

Multiple sclerosis (MS) is the most common cause of neurological disability in young adults, affecting more than two million people worldwide. It manifests as a chronic inflammation in the central nervous system (CNS) and causes demyelination and neurodegeneration. Depending on the location of the demyelinated plaques and axonal loss, a variety of symptoms can be observed including deficits in vision, coordination, balance and movement. With a typical age of onset at 20-40 years, the social and economic impacts of MS on lives of the patients and their families are considerable. Unfortunately the current treatments are relatively inefficient and the development of more effective treatments has been impeded by our limited understanding of the causes and pathogenesis of MS. Risk of MS is higher in biological relatives of MS patients than in the general population. Twin and adoption studies have shown that familial clustering of MS is explained by shared genetic factors rather than by shared familial environment. While the involvement of the human leukocyte antigen (HLA) genes was first discovered four decades ago, additional genetic risk factors have only recently been identified through genome-wide association studies (GWAS). Current evidence suggests that MS is a highly polygenic disease with perhaps hundreds of common variants with relatively modest effects contributing to susceptibility. Despite extensive research, the majority of these risk factors still remain to be identified. In this thesis the aim was to identify novel genes and pathways involved in MS. Using genome-wide microarray technology, gene expression levels in peripheral blood mononuclear cells (PBMC) from 12 MS patients and 15 controls were profiled and more than 600 genes with altered expression in MS were identified. Three of five selected findings, DEFA1A3, LILRA4 and TNFRSF25, were successfully replicated in an independent sample. Increased expression of DEFA1A3 in MS is a particularly interesting observation, because its elevated levels have previously been reported also in several other autoimmune diseases. A systematic review of seven microarray studies was then performed leading to identification of 229 genes, in which either decreased or increased expression in MS had been reported in at least two studies. In general there was relatively little overlap across the experiments: 11 of the 229 genes had been reported in three studies and only HSPA1A in four studies. Nevertheless, these 229 genes were associated with several immunological pathways including interleukin pathways related to type 2 and type 17 helper T cells and regulatory T cells. However, whether these pathways are involved in causing MS or related to secondary processes activated after disease onset remains to be investigated. The 229 genes were also compared with loci identified in published MS GWASs. Single nucleotide polymorphisms (SNP) in 17 of the 229 loci had been reported to be associated with MS with P-value less than 0.0001 including variants in CXCR4 and SAPS2, which were the only loci where evidence for correlation between the associated variant and gene expression was found. The CXCR4 variant was further tested for association with MS in a large case-control sample and the previously reported suggestive association was replicated (P-value is 0.0004). Finally, common genetic variants in candidate genes, which had been selected on the basis of showing association with other autoimmune diseases (MYO9B) or showing differential expression in MS in our study (DEFA1A3, LILRA4 and TNFRSF25), were tested for association with MS, but no evidence of association was found. In conclusion, through a systematic review of genome-wide expression studies in MS we have identified several promising candidate genes and pathways for future studies. In addition, we have replicated a previously suggested association of a SNP variant upstream of CXCR4 with MS. Keywords: autoimmune disease, common variant, CXCR4, DEFA1A3, HSPA1A,gene expression, genetic association, GWAS, MS, multiple sclerosis, systematic review

Korpien ennallistamisen lyhyen aikavälin vaikutukset puustorakenteeseen

Korpien puustorakenteen palautumisen nopeus ja ennallistettujen kohteiden kehitys on huonosti tunnettua. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että korvet ovat lajistollisen monimuotoisuuden keskittymiä boreaalisessa vyöhykkeessä. Korvet ovat usein merkittäviä lahopuukeskittymiä, joten niillä on iso vaikutus lahottajalajistolle. Valtaosa suojelualu- eiden korvista Etelä-Suomessa on ojitettu ja korpien puustorakenne on metsätalouden muovaamaa ja yksipuolistamaa. Korpien puustorakennetta tutkittiin kahdella erillisellä tutkimusalueella, jotka sijaitsevat Etelä-Suomessa. Työn tavoit- teena oli selvittää luonnontilaisten ja ennallistettujen korpien puuston rakenteellista monimuotoisuutta sekä ennallista- mistoimien vaikutuksia Evon suojelumetsässä ja Liesjärven kansallispuistossa. Molemmat alueet ovat olleet aikaisem- min metsänhoidon piirissä. Evolta valittiin tarkasteluun ennallistettuja ja luonnontilaisen kaltaisia korpia: 12 ennallis- tettua koealaa ja 16 luonnontilaisen kaltaista koealaa. Liesjärveltä valittiin tarkasteluun ennallistettu Soukonkorpi, jossa oli 15 koealaa. Koealat olivat pinta-alaltaan neljä aaria. Evon tutkimusalueella maastomittaukset on tehty kesällä 2002 ja 2010. Liesjärven tutkimusalueella maastomittaukset on tehty vuosina 1995–2010. Tarkastellut muuttujat olivat elävän puuston määrä ja puulajisuhteet, lahopuun määrä ja laatu (lahopuutyyppi, läpimittaluokka, lahoaste ja puulaji). Lahopuuston määrää ja laatua sekä lahopuuston ja elävän puuston suhdetta kuvaavien muuttujien välisiä eroja testattiin ei-parametrisellä Kolmogorov-Smirnov-testillä. Evon ja Liesjärven tutkimusalueiden ennallistamistoimien yhtenä tavoitteena oli lahopuumäärien lisääminen ja laho- puun monipuolistaminen. Lahopuun lisäämisessä on onnistuttu molemmilla tutkimusalueilla. Ennallistamisen jälkeen lahopuumäärä kasvoi Evolla kolminkertaiseksi 8 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 71 m³/ha. Sen sijaan Evon luonnontilaisen kaltaisissa korvissa lahopuumäärä pysyi keskimäärin samana (28 m³/ha) tar- kastelujakson aikana. Liesjärvellä lahopuumäärä kasvoi ennallistamisen jälkeen noin kuusinkertaiseksi 15 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 124 m³/ha. Suuriläpimittaisen (? 30 cm) lahopuun määrä kasvoi huomattavasti ennallistamisen jälkeen molemmilla tutkimusalueilla. Suuriläpimittaisen lahopuun määrä kasvoi Evolla noin 12-kertaiseksi ja Liesjärvellä noin 9-kertaiseksi. Lahopuun määrä ja laatu vaihtelivat suuresti ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä. Evolta löytyi lahopuustoltaan runsaita ja monipuolisia korpia, mutta myös korpia, joiden lahopuusto on luonnontilaisiin korpiin ver- rattuna määrältään vähäistä ja laadultaan yksipuolista. Liesjärvellä koealojen lahopuumäärät poikkesivat suuresti toisis- taan. Valtaosalla koealoista lahopuusto oli kuitenkin runsaampaa ja monimuotoisempaa kuin talousmetsissä yleensä. Molemmilla tutkimusalueilla ennallistetut korvet muistuttavat nyt puustorakenteeltaan lahopuun osalta enemmän luon- nontilaisia korpia kuin ennen ennallistamista. Ilman ennallistamistoimia lahopuumäärän kasvu olisi todennäköisesti ollut hidasta. Evolla ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja suuriläpimittaisen lahopuun ja tuoreimpien lahoasteiden (1 ja 2) määrässä. Valtaosalla korvista oli lahopuuta vähintään 20 m³/ha. Metsäaluetasolla keskimäärin 20–30 m³/ha järeää, vaihtelevanlaatuista lahopuuta näyttäisi aikaisempien tutkimusten mukaan täyttävän useimpien saproksyylilajien elinympäristövaatimukset Etelä-Suomessa.

Molekyylibiologisten menetelmien kehittäminen ihmisen suoliston sulfaattia pelkistävien bakteerien määrittämiseksi

Ihmisen ruuansulatuskanavan bakteeriston kehitys alkaa syntymästä, jolloin ensimmäiset bakteerit kansoittavat steriilin ruuansulatuskanavan. Bakteeristo kehittyy perimän, ympäristön ja varhaisen ruokavalion vaikutuksesta kohti monimuotoisempaa bakteeripopulaatiota. Aikuisen ruuansulatuskanavan normaalibakteeristo on varsin muuttumaton, mutta siihen vaikuttavat monet tekijät, kuten ikä, terveydentila, ruokavalio ja antibioottien käyttö. Bakteeriston koostumus vaihtelee ruuansulatuskanavan eri osissa ja bakteerimäärä kasvaa kohti paksusuolta, ollen paksusuolessa ja ulosteessa peräti 1010-1012 pmy/ml. Suurin osa ruuansulatuskanavan bakteereista on anaerobeja. Ruuansulatuskanavan bakteeristo vaikuttaa muun muassa suoliston kehittymiseen ja hiilihydraattien ja proteiinien hajotukseen sekä toimii osana immuunipuolustusta. Sulfaattia pelkistävät bakteerit (SRB) ovat monimuotoinen ryhmä pääosin anaerobisia bakteereita, jotka käyttävät aineenvaihdunnassaan elektronin vastaanottajana sulfaattia muuttaen sen lopulta sulfidiksi. SRB:t ovat sopeutuneet useisiin erilaisiin ympäristöihin. Niitä tavataan mm. vesistöjen sedimenteissä sekä ihmisen ruuansulatuskanavassa. Ihmisen ruuansulatuskanavassa on SRB:ta n. 105-108 pmy/g, ja niitä on löydetty erityisesti anaerobisista osista kuten suun ientaskuista ja paksusuolesta. SRB:t voivat olla haitaksi ruuansulatuskanavalle tuottamansa sulfidin vuoksi, joka esiintyy vesiliuoksessa vetysulfidina. Tämän on havaittu olevan toksista suoliston epiteelisoluille. Viimeaikoina on kiinnostuttu sulfaatinpelkistäjien yhteydestä suoliston sairaustiloihin, kuten tulehduksellisiin suolistosairauksiin (IBD). Pro gradu -tutkimukseni tavoitteena oli kehittää PCR-DGGE- ja qPCR-menetelmät ulosteen sulfaattia pelkistävien bakteerien määritykseen. Kohdegeeninä menetelmänkehityksessä käytettiin dsrAB-geeniä, joka koodaa dissimilatorista sulfiitinpelkistysentsyymiä. dsrAB-geeni on sulfaatinpelkistäjille ominainen konservoitunut geenialue, johon perustuvia tutkimuksia ei vielä ole paljon ihmispuolelta. qPCR-menetelmä saatiin optimoitua herkäksi ja spesifiseksi käyttäen dsrA-geenispesifisiä alukkeita, mutta PCR-DGGE-menetelmää ei saatu optimoitua käytössä olleilla alukkeilla, jotka monistivat PCR-DGGE:ssa myös negatiivikontrollikantoja. Tutkittaessa qPCR:lla IBD:tä (Crohn ja ulseratiivinen koliitti) sairastavien lasten ja terveiden kontrollihenkilöiden ulostenäytteistä eristettyä DNA:ta, merkittävää eroa SRB-määrissä ei havaittu eri ryhmien välillä. Crohnin tautia sairastavien aktiivisen vaiheen ja oireettoman vaiheen näytteiden välillä oli kuitenkin tilastollisesti merkitsevä ero (SRB-määrät; oireeton vaihe>oireellinen vaihe) (P <0,05).