Kohtaamisia ajassa. Kulttuurihistoria ja tulkinnan teoria

Kohtaamisia ajassa. Kulttuurihistoria ja tulkinnan teoria -artikkelikokoelma avaa näkökulmia keskusteluun, jossa pohditaan ymmärtämisen ja tulkitsemisen tehtäviä kulttuurihistoriassa. Artikkelikokoelman tavoitteena on hahmottaa kulttuurihistoriallisen tutkimuksen yhteyksiä viime vuosisadan filosofiaan, jossa kulttuuria ja yhteiskuntaa tutkivien erityistieteiden ontologisilla ja epistemologisilla ongelmilla on ollut tärkeä rooli. 1900-luvun fenomenologia ja hermeneutiikka sekä niistä juontuvat ajattelumuodot nousevat tällöin tarkastelun keskiöön. Lisäksi ne tuovat mukanaan aikaisemmat, 1800-luvun historianfilosofiset ajatukset, joita edustavat G. F. W. Hegel ja Friedrich Nietzsche sekä myöhemmät fenomenologiaa ja hermeneutiikkaa kritikoineet suuntaukset. Kokoelma on puheenvuoro kulttuurihistorian metodologiasta käytävässä keskustelussa, jota se yrittää suunnata kohti mahdollisuuksia, joita 1900-luvun filosofia tarjoaa kulttuurihistorialliselle tutkimukselle. Kohtaamisia ajassa on suunnattu niin kulttuurihistorian opiskelijoille ja tutkijoille kuin myös yleisemmin nykyfilosofiasta ja historian teoriasta kiinnostuneille.

Moraalitalouden puolesta puhumattomuuden kulttuuria vastaan - case Tradeka

Tämä on tutkielma Osuuskunta Tradekan operatiivisen johdon ja omistajahallinnon välisistä toimin-nallisista suhteista. Jäsenistönsä laajasti omistamat osuuskunnat tarjoavat nykymaailmassa eettisen yritystoimintamuodon ja siksi olen kiinnostunut tutkimaan niiden toimintaa. Luottamus ja vuorovai-kutus ovat organisaatioiden menestystekijöitä. Luottamus takaa mahdollisuuden avoimeen ja vilpit-tömään keskusteluun. Yrityksen taloudellisen menestyksen ja vuorovaikutuksen välille taas on löy-dettävissä positiivinen vaikutussuhde. Organisaatiokulttuuriin kuuluvat muun muassa yhtenevät ar-vot, mikä osuuskuntien osalta merkitsee pyrkimystä moraalitalouden kehittämiseen. Moraalitalou-dessa tavallisten ihmisten asiat ja yhteisöt sisällytetään taloustieteellisiin näkemyksiin ja poliittisiin päätöksiin. Tutkimuskysymykseni on: ”Millainen vuorovaikutus edesauttaa luottamuksen syntymistä ja ylläpitoa Osuuskunta Tradekan operatiivisen johdon ja omistajahallinnon välillä?” Kysymykseen vastatakseni olen käyttänyt kvalitatiivista tutkimusotetta, tutkimusstrategiana tapaustutkimusta ja –metodina teemahaastattelua. Haastattelin Tradekan yritysjohdon ja omistajahallinnon edustajia. Haastattelu-materiaalista on muodostettu kaksi ydinkategoriaa, strategiaprosessi ja yhteydenpito. Strategiapro-sessissa on kyse luottamuksesta ja yhteydenpidossa vuorovaikutuksesta, joten nimesin ydinkategori-at luottamukseksi ja vuorovaikutukseksi. Teemahaastattelujen mukaan Osuuskunta Tradekan toimijat odottavat asioiden rehellistä kertomista suorassa, kasvokkaisessa kontaktissa toisen kanssa. Suomalaiseen organisaatiokulttuuriin kuuluvaa puhumattomuuden kulttuuria halutaan kavahtaa, mutta siirtyminen siitä pois koetaan hankalaksi. Edelleen haastattelujen perusteella sai käsityksen, että Tradeka-konsernin yritysjohdossa tapahtuneet henkilömuutokset ovat johtaneet avoimuuden lisääntymiseen ja työskentelyilmapiirin kohenemiseen. Omistajahallinnon toteuttama johdon valvonta on toteutettu osuuskunnan strategian ja corporate governance –ohjeistuksen avulla. Osakeyhtiöitettyjen liiketoimintojen johtoon puolestaan on hankit-tu ulkopuolista liikkeenjohdon asiantuntemusta, mikä tyydyttää yritysjohtoa. Luottamuksen vahvis-taminen Tradekan sisällä edellyttää kaikkien toimijoiden aktiivisuutta vuorovaikutuksessa sekä omis-tajahallinnon edustajien vahvempaa kouluttautumista liiketaloudellisiin kysymyksiin. Tutkimuksen mukaan operatiivisen johdon ja omistajahallinnon välillä syntyy erilaisia keskustelupainotuksia siksi, että omistajahallinto haluaa kehittää Tradekan osuustoiminnallista puolta, kun taas yritysjohto panos-taa enemmän yrityksen kannattavuuden parantamiseen. Osuustoiminnallisuuden lisääminen ja mo-raalitalouden korostaminen Tradekan toiminnassa edellyttävätkin omistajahallinnon aktiivisuutta.

Vaajavirran taimen – nykytilanne ja tulevaisuus

Vaeltavan järvitaimenen suojelun kannalta tärkeitä kohteita ovat järvien välissä olevat virta-alueet ja niiden ympäristö. Jyväskylän alueella sijaitseva Vaajavirta on yksi tämänkaltainen kohde. Vaajavirta kokoaa Rautalammin reitin, Keitele-Päijänne -reitin sekä Saarijärven reitin vedet ja laskee Pohjois-Päijänteeseen Vaajakosken kohdalla. Taimenen suojelu järviä yhdistävillä kapeikko- ja virta-alueilla on ensiarvoisen tärkeää, sillä tällaiset alueet toimivat kalojen vaellusväylinä eri järvien tai järven eri osien välillä. Usein virta-alueiden yhteydessä on myös koskia, jotka ovat tärkeitä taimenen lisääntymispaikkoja ja poikasten elinympäristöjä. Vaeltava järvitaimen on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, ja taimenmuodon säilymisen turvaamiseksi oikeanlainen kalastuksen säätely vaellusreiteillä on välttämätöntä. Vaikka Vaajavirta on yksi keskeisistä kohteista järvitaimenen kannalta Keski-Suomessa, ei alueen taimenen tilanteesta ole aikaisemmin tehty yleisluontoista selvitystä. Tähän raporttiin on koottu Vaajavirran taimenen historiaa, sekä mahdollisimman monipuolinen selvitys taimenen nykytilasta sekä tulevaisuudennäkymistä alueella. Tekstissä myös luetellaan toimenpiteitä, joilla voitaisiin parantaa taimenen tilannetta Vaajavirran alueella ja sen alapuolella Pohjois-Päijänteellä.

”Far from being such untameable savages” - Australian ja Uuden-Seelannin alkuperäiskansat Britannian parlamentin komitearaporteissa 1830- ja 40-luvuilla

Käsittelen tutkielmassani Australian aboriginaaleista ja Uuden-Seelannin maoreista 1830- ja 1840-luvuilla Britannian hallinnossa esitettyjä kuvauksia. Lähteenä aiheen tarkasteluun käytän viiden Britannian parlamentin tuona aikana asettaman komitean raportteja, joissa käsitellään Australian ja Uuden-Seelannin tilaa suhteessa eurooppalaisiin siirtolaisiin ja näiden alueiden kolonisoimista. Yhdessä nämä viisi raporttia muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden, sillä ne ovat 1800-luvun ensimmäisen puoliskon ainoat komitearaportit, joissa käsitellään aboriginaaleja ja maoreja. Ne olivat myös yksi tapa, jolla 1800-luvulla siirtokunnista saatiin tietoa Britannian hallintoon, joten niissä esitetyt kuvaukset olivat merkittävä osa tiedonkulkua siirtokunnista imperiumin metropoliin. Tutkielmassani selvitän millaista kuvaa komiteat loivat aboriginaaleista ja maoreista metropolissa toimineelle hallinnolle siirtomaista peräisin olleiden lähteiden perusteella. Tarkastelen komiteoiden raporteissaan esittämiä kuvauksia aboriginaaleista ja maoreista suhteessa komiteoita ympäröineeseen ajatteluun ja muiden käsittelemieni komiteoiden esittämiin näkemyksiin. Rinnastamalla raporteissa esitettyjä kuvauksia ja näkemyksiä laajempaan aikalaiseen ajatteluun pystyn tuomaan esille komiteoiden esittämistä näkemyksistä niin samankaltaisuuksia verrattuna laajempaan ajatteluun kuin ajalleen poikkeuksellisia näkemyksiä. Komiteoiden esittämien näkemysten suhteuttaminen myös raporttien taustalla olleisiin todistajalausuntoihin tuo esille komiteoiden omia suuntautumisia. Komiteoiden raporteissa aboriginaalit ja maorit näyttäytyvät keskenään hyvin erilaisina kansoina monilla eri perusteilla. Maoreista luodaan raporteissa kuvaa aboriginaaleja kehittyneempinä ja sivistyneempinä, mikä perustuu niin maorien kehittyneempiin elinkeinoihin, yhteiskunnalliseen organisoitumiseen, kykeneväisyyteen toimia aktiivisena osapuolena kanssakäymisessä eurooppalaisten kanssa ja toisaalta aboriginaalien jo alunalkaen alhaiseen tilaan. Eri raportit kuitenkin kuvaavat maoreja ja aboriginaaleja kuitenkin hyvin eri tavoilla, ja erityisesti komiteoiden omat motiivit ja tavoitteet näyttävät vaikuttaneen tapoihin, joilla näitä kansoja kuvataan. Voimakkaana vastakkainasetteluna näyttäytyy humanitaarinen, lähetystyötä korostava positiivisempi tapa kuvata kansoja ja kolonisaatiota sekä siirtolaisten etuja ajaneet negatiivisemmat kuvaukset. Komiteoiden käsittely kuitenkin perustuu lähes täysin eurooppalaiseen näkökulmaan ja eurooppalaisiin normeihin, eikä näiden kansojen kulttuuria tuoda juurikaan esille.

Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt : Opintomatka Tanskaan 1.–2.6.2015

Valtakunnallisessa kävelyn ja pyöräilyn strategiassa kyseiset kulkutavat tunnistetaan tulevaisuuden liikennejärjestelmän kulkutapoina. Kävelyä ja pyöräilyä edistämällä vähennetään liikennejärjestelmän hiilidioksidipäästöjä ja tehdään jokapäiväinen liikkumisympäristö viihtyisäksi, terveelliseksi ja turvalliseksi. Nostamalla kävely ja pyöräily samalle tasolle muiden liikennejärjestelmän kulkumuotojen kanssa tavoitellaan kävelyn ja pyöräilyn 20 prosentin kulkutapaosuuden nostoa. Strategialinjauksen toteutuminen edellyttää eri organisaatioiden ja hallinnon eri tasojen yhteistä tahtoa ja tiivistä yhteistyötä. Osana kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvallisen käytännöt -hanketta järjestettiin opintomatka Tanskaan alkukesästä 2015, jonka tarkoituksena oli hakea evästystä kävelyn ja pyöräilyn valtakunnallisen strategian edistämiseen Suomessa. Opintomatka tehtiin yhteistyössä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Uudenkaupungin ja Porin kaupungin sekä Utajärven kunnan kanssa. Tanskassa on pitkät perinteet kävelyn ja pyöräilyn hyvistä ja turvallisista käytännöistä. Pitkät perinteet tekevät Tanskasta hyvän mallimaan, josta voidaan hakea ideoida ja inspiraatioita Suomeen sovellettavaksi. Opintomatkan aikana vierailtiin Kööpenhaminan ja Odensen kaupungeissa, joissa asiantuntijat esittelivät paikallisia ja valtakunnallisia kävelyn ja pyöräilyn edistämisen keinoja Tanskassa. Kävelyä ja pyöräilyä on muun muassa edistetty tehokkaalla kampanjoinnilla ja tiedon jakamisella, joista on Suomessa paljon opittavaa. Lisäksi Tanskan kestävän liikkumisen edistämisen keskiössä on ihminen eikä ajoneuvo. Ihmislähtöisellä suunnittelulla Tanskassa on onnistuttu luomaan sellaiset olosuhteet, jotka itsessään edistävät kävelyn ja pyöräilyn kulttuuria. Kyseiset olosuhteet luovat samalla edellytyksiä laadukkaan infrastruktuurin aktiiviselle toteuttamiselle. Kööpenhaminassa esitysten aiheina olivat pyöräilijöiden kaupunki, pyöräilijöiden liikenneturvallisuus, Kööpenhaminan pyöräilystrategia sekä kestävän liikkumisen toimintasuunnitelma. Odensessa aiheina olivat liikkumisen ohjauksen suunnitelma, pyöräilyn edistämissuunnitelma ja liikenneturvallisuus. Molemmissa kaupungeissa käytiin esitysten jälkeen pyöräillen tutustumassa paikallisiin pyöräilyn olosuhteisiin paikallisten isäntien opastamana. Kööpenhaminassa tutustuttiin tuoreisiin infran parantamiskohteisiin sekä kohteisiin, joissa oli toteutettu liikenneturvallisuutta ja liikenteellistä toimivuutta parantavia toimenpiteitä. Odensen pyöräilykierroksella tutustuttiin Odensen keskustan ja kantakaupungin liikennejärjestelyihin.

Historiaa Koiramäen kautta : miten lapset tulkitsevat mennyttä kuvakirjasta

Referee-artikkeli

Ujostelemattomia ammatinharjoittajia ja vallan käyttäjiä

Kirjallisuusarvostelu

Organisaatiokulttuuri, arvot ja sisäinen yrittäjyys kasvuyrityksen kulmakivenä

Yritysten menestystä on perinteisesti pyritty määrittelemään ulkoa käsin. Vain vähän tutkimuksia on pystynyt linkittämään sisäisiä ilmiöitä kuten organisaatiokulttuuri tai sisäinen yrittäjyys kasvuun ja suorituskykyyn. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa syvennyttään tarkastelemaan ICT-toimialan kasvuyritykseen yrityskulttuurin olemusta, ilmenemismuotoja sekä yrityksen arvopohjaa ja sisäisen yrittäjyyden elementtejä. Syvällisen ymmärryksen saavuttamiseksi tutkimuksen empiirinen aineisto tuotetaan aineistotriangulaatiolla hyödyntäen sekä puolistrukturoituja yksilöteemahaastatteluja (2), sosiaalisen median työkalua virtuaalikeskusteluun (170) ja ryhmähaastattelu (3). Ilmiötä tarkastellaan sosiaalisen rakentumisen näkökulmasta. Tuotetun aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että organisaatiossa oleva kulttuuri koetaan tärkeäksi ja siitä löytyvät toimintamallit vahvasti omaksi. Kulttuuria leimaavat yrityksen toimintaa ohjaavat filosofiat ja periaatteet, eli arvot, joita viedään organisaatioon vahvan verkostoitumisen ja vuorovaikutuksen kautta henkilöstöön. Arvot kumpuavat asiakaslähtöisyyden lisäksi. yrittäjähenkisyydestä, reiluudesta, henkilöstön hyvinvoinnista, vastuullisesta tekemisestä sekä kasvuyritysasenteesta. Ne konkretisoituvat toimintamalleihin ja –tapoihin, jotka yrityksessä mielletään omaksi, erityiseksi kulttuuriksi. Sosiaalinen identiteetti ja yhteisöllisyys ovat erittäin vahva. Henkilöt kokevat voivansa sisäisen yrittäjyyden kautta vaikuttaa yrityksen kasvutarinaan ja he kokevat organisaation mahdollisuuksien alustana, näin ollen he kokevat itsensä ja osaamisensa tarpeelliseksi yritykselle.

Kirkko ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murros Merikarvialla 1880–1940

Tämä tutkimus käsittelee Merikarvian kirkkoa ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murenemista 1880-luvulta 1930-luvun loppuun. Tarkastelen ilmiötä mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriaa edustava tutkimukseni on osa tilaushistoriaa – Merikarvian historia -hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan paikkakunnan historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevä teos. Merikarvian seurakunta rakensi vuonna 1899 suuren puukirkon, koska 1800-luvun lopun kiihtyvä väestönkasvu oli tehnyt entisestä kirkosta liian pienen. Uuden kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1897. Rakentamisen ollessa käynnissä kirkonkokous kiisteli, miten se pitäisi rahoittaa. Osa seurakuntalaisista halusi hakea valtiolta kuoletuslainaa, enemmistö taas vastusti ajatusta. Karkeasti jaotellen valtiolainan kannattajat koostuivat virka- ja liikemiehistä, kun vastustajat olivat enimmäkseen työväkeä ja talonpoikia. Lainanottajien kanta voitti kirkonkokouksen äänestyksissä, mutta vastustajat eivät tyytyneet tähän, vaan lukuisilla valituksilla maaherralle, tuomiokapituliin ja senaattiin saivat estettyä valtiolainan hakemisen. Kirkko rakennettiin lopulta vuosittaisilla ylöskannoilla ja yksityisellä lainalla. Rahoituksesta syntynyt riita voidaan nähdä yhtenä yhtenäiskulttuurin murtumisen merkkinä. Merikarvian hengellinen elämä oli 1800-luvun lopulla tyypillistä länsisuomalaista maalaispitäjän elämää. Kirkollisen kansanperinteen yleiskyselyn Merikarvialla tehdyt haastattelut kertovat, miten seurakuntalaiset kävivät kirkossa ja ehtoollisella, kotona luettiin hartauskirjallisuutta, lapset ja vanhemmat osallistuivat kinkereille, ja rippikoulu oli tärkeä käännekohta nuoren elämässä. Samaan aikaan 1880-luvulta lähtien alkoivat uudet sivistykselliset ja aatteelliset tuulet muuttaa ihmisten ajatuksia ja asenteita kirkkoa kohtaan. Kirkko vastasi ajan kehitykseen lisäämällä kirkkokuria. Yksi kirkkoneuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa seurakunnan siveellisyyttä. Merikarvialla 1800-luvun loppupuolella kirkkoneuvoston eteen tuotiin nuhdeltaviksi nuoria pareja, joiden tiedettiin elävän yhdessä, vaikka heitä ei ollut vihitty. Samoin avioparit, joiden välillä tiedettiin olevan riitaa ja jotka mahdollisesti asuivat erillään, saivat kirkkoneuvoston nuhteet ja varoituksen sopia riidat tai hakea laillisen eron. Toisaalta samaan aikaan seurakunnassa tapahtui myös herätyksiä. Varsinkin kirkon ulkopuolisten uskonnollisten liikkeiden vaikutus oli vahvaa. 1910-luvulta lähtien paikkakunnalla vaikutti Vapaaevankelinen liike eli skutnabbilaisuus, jonka opetus erosi evankelisluterilaisen kirkon opista varsinkin aikuiskastekäytännössä. Kirkko otti liikkeeseen vastustavan kannan, vaikka se myönsi liikkeen vaikuttavan myönteisesti paikkakuntalaisten siveellisyyden. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä skutnabbilaiset erosivat kirkosta. Eroaminen oli silti maltillista, suhteellinen määrä oli suomalaisten maaseutupitäjien keskitasoa ja väheni seuraavina vuosina, kunnes vuonna 1931 koko maata koetteli pula-aika, ja samalla helluntaiherätys saapui Merikarvialle, joka osaltaan vaikutti kirkosta eroamiseen ja hengellisen kentän moninaistumiseen.

Kirkko ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murros Merikarvialla 1880–1940

Tämä tutkimus käsittelee Merikarvian kirkkoa ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murenemista 1880-luvulta 1930-luvun loppuun. Tarkastelen ilmiötä mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriaa edustava tutkimukseni on osa tilaushistoriaa – Merikarvian historia -hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan paikkakunnan historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevä teos. Merikarvian seurakunta rakensi vuonna 1899 suuren puukirkon, koska 1800-luvun lopun kiihtyvä väestönkasvu oli tehnyt entisestä kirkosta liian pienen. Uuden kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1897. Rakentamisen ollessa käynnissä kirkonkokous kiisteli, miten se pitäisi rahoittaa. Osa seurakuntalaisista halusi hakea valtiolta kuoletuslainaa, enemmistö taas vastusti ajatusta. Karkeasti jaotellen valtiolainan kannattajat koostuivat virka- ja liikemiehistä, kun vastustajat olivat enimmäkseen työväkeä ja talonpoikia. Lainanottajien kanta voitti kirkonkokouksen äänestyksissä, mutta vastustajat eivät tyytyneet tähän, vaan lukuisilla valituksilla maaherralle, tuomiokapituliin ja senaattiin saivat estettyä valtiolainan hakemisen. Kirkko rakennettiin lopulta vuosittaisilla ylöskannoilla ja yksityisellä lainalla. Rahoituksesta syntynyt riita voidaan nähdä yhtenä yhtenäiskulttuurin murtumisen merkkinä. Merikarvian hengellinen elämä oli 1800-luvun lopulla tyypillistä länsisuomalaista maalaispitäjän elämää. Kirkollisen kansanperinteen yleiskyselyn Merikarvialla tehdyt haastattelut kertovat, miten seurakuntalaiset kävivät kirkossa ja ehtoollisella, kotona luettiin hartauskirjallisuutta, lapset ja vanhemmat osallistuivat kinkereille, ja rippikoulu oli tärkeä käännekohta nuoren elämässä. Samaan aikaan 1880-luvulta lähtien alkoivat uudet sivistykselliset ja aatteelliset tuulet muuttaa ihmisten ajatuksia ja asenteita kirkkoa kohtaan. Kirkko vastasi ajan kehitykseen lisäämällä kirkkokuria. Yksi kirkkoneuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa seurakunnan siveellisyyttä. Merikarvialla 1800-luvun loppupuolella kirkkoneuvoston eteen tuotiin nuhdeltaviksi nuoria pareja, joiden tiedettiin elävän yhdessä, vaikka heitä ei ollut vihitty. Samoin avioparit, joiden välillä tiedettiin olevan riitaa ja jotka mahdollisesti asuivat erillään, saivat kirkkoneuvoston nuhteet ja varoituksen sopia riidat tai hakea laillisen eron. Toisaalta samaan aikaan seurakunnassa tapahtui myös herätyksiä. Varsinkin kirkon ulkopuolisten uskonnollisten liikkeiden vaikutus oli vahvaa. 1910-luvulta lähtien paikkakunnalla vaikutti Vapaaevankelinen liike eli skutnabbilaisuus, jonka opetus erosi evankelisluterilaisen kirkon opista varsinkin aikuiskastekäytännössä. Kirkko otti liikkeeseen vastustavan kannan, vaikka se myönsi liikkeen vaikuttavan myönteisesti paikkakuntalaisten siveellisyyden. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä skutnabbilaiset erosivat kirkosta. Eroaminen oli silti maltillista, suhteellinen määrä oli suomalaisten maaseutupitäjien keskitasoa ja väheni seuraavina vuosina, kunnes vuonna 1931 koko maata koetteli pula-aika, ja samalla helluntaiherätys saapui Merikarvialle, joka osaltaan vaikutti kirkosta eroamiseen ja hengellisen kentän moninaistumiseen.

Jokainen on oma yrittäjänsä. Identiteetti, talous ja yhteiskunta Image-lehdessä vuosina 1990–1993

Tutkielman aiheena ovat lausumat identiteetistä, taloudesta ja yhteiskunnasta aikakauslehti Imagessa vuosina 1990–1993. Tutkielman alkuperäislähteinä on käytetty Imagen artikkeleita, joita tarkastellaan 1990-luvun alun Suomen yhteiskunnallisen murroksen kontekstia vasten. Tälle aikakaudelle keskeisiä tekijöitä olivat syvä lama, Neuvostoliiton romahdus sekä EU-jäsenyyshanke. Tutkielma käsittelee yhteiskunnallisen murroksen kuvaamista sekä lehden tekijöiden ihanteita ja argumentaatiota vertailevan diskurssianalyysin keinoin. Työssä lausumia käsitellään temaattisesti liittäen ne esimerkiksi sukupolvikapinan, globalisaation ja kilpailutalouden puheavaruuksiin. Vuonna 1985 perustettu Image haki 1990-luvun alkupuolella paikkaansa julkaisuna. Vapaaehtoisvoimin toimitetusta kulttuurialbumista alettiin muovata kaupallista aikakauslehteä, joka tähtäsi kunnianhimoiseen yhteiskunnalliseen journalismiin. Tekijät halusivat haastaa vakiintuneen suomalaisen identiteetin ja korostaa kaupunkilaisen kulutuskulttuurin ja luovan työn merkitystä syvän taloustaantuman keskellä. Tutkielmassa esitettyjen tulosten mukaan Imagen 1990-luvun alun retoriikassa keskeistä oli Suomen liberalisoiminen. Yksilöllisempää, moniäänisempää ja kriittisempää kansalaisuutta ajettiin voimakkaasti samalla, kun Suomi haluttiin sitoa länsieurooppalaiseen viitekehykseen. Johtajavaltaiseksi koettua suomalaisuutta, korporatiivista kulttuuria ja suurten ikäluokkien valta-asemaa kritisoitiin lehdessä runsaasti. Tilalle haluttiin tuoda kosmopoliittinen identiteetti, joka kiinnittyisi etenkin luovaan työhön ja kaupunkilaiseen kulutuskulttuuriin. Image kiinnittyy tarkasteluajankohtansa kontekstissa laajempiin yhteiskunnallisiin puheavaruuksiin, joissa vaaditaan markkinalähtöisempää ja vapaampaa Suomea. Tutkielman keskiöön nouseekin lehden yhteiskunnan ja identiteetin liberalisointia sekä suomalaisen identiteetin uudistamista vaativa retoriikka, jonka yhteydet 2010- luvun talousvetoiseen yhteiskunnalliseen puheeseen ovat selkeät. 1990-luvun alussa esitettyjen puheenvuorojen tarkastelu auttaa siis ymmärtämään myös myöhempää yhteiskunnallista keskustelua.

Tutkimusaineistot biteiksi ja kiertoon – Digitaalisen kuratoinnin soveltaminen tutkimuksessa

Pro gradu -tutkielma käsittelee digitaalisen kuratoinnin soveltamista tutkimuksessa ja erityisesti historiantutkimuksessa. Digitaalinen kuratointi voidaan ymmärtää digitaalisten aineistojen ylläpidoksi, säilyttämiseksi ja niiden arvon lisäämiseksi uudelleenkäytön kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan alan historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta Suomessa ja kansainvälisesti. Keskiössä ovat digitaalisen kuratoinnin elinkaarimallin toiminta ja alan ammattilaisten näkemykset tulevaisuuden haasteista. Tutkielma palvelee historiantutkijoiden lisäksi laajemmin ihmistieteitä digitaalisissa tutkimusympäristöissä. Digitaalisten aineistojen lisääntyessä niiden käyttöön liittyy useita ongelmia. Tutkielmassa analysoidaan Digital Curation Centren (DCC) kehittämää digitaalisen kuratoinnin elinkaarimallia, joka jakautuu seitsemään toimintavaiheeseen. Näiden vaiheiden kautta on tarkoitus varmistaa, että digitaaliset aineistot ovat löydettävissä, luettavissa ja käytettävissä tutkimusta varten nyt ja tulevaisuudessa. Keskeisinä lähteinä on käytetty DCC:n verkkoarkistoa ja tutkija Ross Harveyn julkaisemaa teosta Digital Curation – a how-to-do-it manual (2010). Empiiristä osuutta työssä edustaa digitaalisen kuratoinnin tutkijoiden ja ammattilaisten haastattelut, jotka tehtiin alkuvuodesta 2016. Tutkielman teoreettisessa osuudessa on hyödynnetty hermeneuttista analyysia ja empiirisessä puolessa sovellettu osin tulevaisuuden tutkimuksessa käytettävää delfoi-menetelmää. Keskeinen tutkimustulos on, että digitaalinen kuratointi soveltuu tutkimukseen ja aineistojen käyttöön yleisenä ohjeistuksena. Historiantutkimuksen näkökulmasta elinkarimalli seuraa monissa kohdin tutkimuksen kulkua ja on näin sovellettavissa tieteenalaan helposti. Haastatteluosuudesta nousee esille, että digitaalisten aineistojen kuratointi on vielä monissa maissa alkutekijöissään. Haasteita tulevaisuudessa ovat resurssien kaventuminen ja teknisen osaamisen heikko taso. Digitaalinen kuratointi nähdään myös avainroolissa datatieteen yleistyessä yhteiskunnassa ja tieteellisen tutkimuksen parissa. Näin digitaalisen kuratoinnin tutkimusta voi laajentaa tulevaisuudessa eri analyysimenetelmien hyödyntämiseen eri tieteenalojen näkökulmista.

”En haluu istuu kotona. En haluu istuu kotona vaan.”. Akkulturaatioasenteet ja vertaistuen merkitys Suomeen muuttaneille naisille suunnatussa DaisyLadies-järjestössä

Koko Eurooppaan vaikuttavan turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymisen myötä on tärkeää tarkastella maahan muuttaneiden kotoutumista ja kotouttamisen edistämistä. Erityisesti maahanmuuttajanaisia käsittelevää tutkimusta tarvitaan lisää (Martikainen & Tiilikainen, 2008). Graduni on kvalitatiivinen tapaustutkimus, joka käsittelee maahan muuttaneille naisille suunnatun DaisyLadies-järjestön työkokeilua. DaisyLadies ry on vuonna 2002 Turussa perustettu järjestö, joka tarjoaa maahanmuuttajanaisille puolen vuoden mittaista kotoutumista tukevaa työkokeilujaksoa. Tutkimuksen aineisto koostuu yhdeksän DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvan naisen haastattelusta, joista kaksi tehtiin tulkin avulla. Aineisto kerättiin lokakuussa 2015 ja helmikuussa 2016. Haastattelut analysoitiin sisällönanalyysillä. Tutkimuksessani paneudun DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvien naisten akkulturaatioasenteisiin. Sosiaalipsykologi J. W. Berry (1980) kehitti teorian akkulturaatioprosessista, jossa kaksi kulttuuria ovat pitkäkestoisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja imevät vaikutteita toisiltaan. Akkulturaatioteoria tiivistyy kahteen tutkittaville osoitettuun kysymykseen: ”kuinka tärkeänä pidän alkuperäisen kulttuurini säilyttämistä?” ja ”kuinka tärkeänä pidän sitä, että minulla on myönteisiä suhteita valtaväestön edustajien kanssa?”. Vastaukset näihin kysymyksiin kertovat, tuleeko maahan muuttanut integroitumaan, assimiloitumaan, separoitumaan vai marginalisoitumaan uuteen yhteiskuntaan. Keskityn tutkimuksessani akkulturaatioasenteisiin eli siihen, millaista toimintaa haastateltavat pitävät ideaalina. Asenteet eivät kerro varsinaisesta toiminnassa, vaan siitä, miten toimittaisiin, jos toimittaisiin omien arvojen mukaisesti. Akkulturaatioasenteiden lisäksi tarkastelen DaisyLadiesin työkokeilun naisille tarjoamia hyötyjä. Keskityn erityisesti vertaistuen merkitykseen naisten kotoutumisessa, koska vertaistuki nousi aineistostani merkittäväksi tekijäksi. Esittelen tutkimuksessani myös haastatteluissa ilmenneitä kehittämisehdotuksia DaisyLadiesin työkokeiluun liittyen. Näin työkokeilua on mahdollista kehittää entistä toimivammaksi. Tutkimuksessani ilmeni, että DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvilla naisilla on integraatiomyönteinen akkulturaatioasenne. Kaikki haastattelemani naiset olivat motivoituneita ymmärtämään suomalaista kulttuuria, oppimaan suomenkieltä ja asettumaan Suomeen. He kokivat tärkeäksi myös lähtökulttuurinsa säilyttämisen ja yhteydenpidon lähtömaahan. DaisyLadiesin työkokeilun suurimpina hyötyinä pidettiin suomenkielenoppimista ja vertaistukea muiden maahan muuttaneiden naisten kanssa. Työkokeilun toimivuutta haluttiin parantaa yhdenmukaistamalla kielenopetusta, huolehtimalla entistä paremmin järjestön tilojen infrastruktuurista ja logistiikasta.

Wood density of trees in black water floodplains of Rio Jaú National Park, Amazonia, Brazil

The Jaú National Park is the largest protected forested area in the world. The Vitória Amazônica Foundation is working towards understanding its ecosystem, to which this paper contributes. Wood density was analysed in 27 common tree species growing in the blackwater flood-plains of the Rio Jaú, an affluent of the Rio Negro (Amazonia, Brazil). Wood was sampled with an increment borer. Mean wood density of the analysed species ranged from 0.35 to 0.87 g cm-3. The mean of all sampled species was 0.67 g cm-3 (st. dev. 0.13). Lowest density was found for Hevea spruceana with 0.32 g cm-3 and highest for Crudia amazonica with 0.9 g cm-3.