Miehittämättömien ilma-alusten käyttömahdollisuudet ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankinnassa ilmatorjunnan suojaamassa ympäristössä

Vuoden 2004 iskukykytutkimus esittää lentotiedustelujärjestelmän hankkimista tukemaan HN-kalustoon perustuvaa ilmasta maahan -järjestelmää. Tässä tutkimustyössä on tutkittu kolmen erilaisen miehittämättömän ilma-aluksen käyttömahdollisuuksia ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankkimisessa. Tutkimuksessa mukana olleet ilmasta maahan -aseet olivat JDAM (Joint Direct Attack Munition), AGM-154 JSOW (Joint Standoff Weapon) ja toistaiseksi epävarman hankintansa vuoksi vähäisemmässä määrin AGM-158 JASSM (Joint Air to Surface Standoff Weapon). Miehittämättömiksi ilmaaluksiksi valittiin Predator-koneen kolme eri kehitysversiota, MQ-1 Predator A, MQ-9 Reaper (Predator B) ja Avenger (Predator C). Tutkimuksen pääasiallinen tutkimusmenetelmä on ollut laadullinen kirjallisuusselvitys julkisia lähteitä käyttäen. Suoritusarvoista johdettuihin päätelmiin on käytetty soveltuvin osin määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Lähestymistapa tutkimukseen on ollut hermeneuttinen. Alakysymysten osalta kyseessä on ollut deskriptiivinen tutkimus ja tavoitteena on ollut löytää avainasiat miehittämättömien ilma-alusten käytön kannalta. Tutkimusraportin ensimmäinen luku on johdanto. Toisessa luvussa on selvitetty toimintaympäristön yleiset piirteet ja kolmannessa luvussa ilmasta maahan -aseiden ominaisuudet. Neljäs luku käsittelee tutkimuksessa olleiden miehittämättömien ilma-alusten ominaisuuksia maalitiedon hankkimismahdollisuuksien kannalta. Tutkimustyön johtopäätökset on kirjattu viidenteen lukuun. Tulosten perusteella perinteisten, ilman häiveominaisuuksia rakennettujen miehittämättömien ilma-alusten ei ole mahdollista hankkia kaikkea ilmasta maahan -aseiden tarvitsemaa maalitietoa. Lähialueen ilmatorjunnan vaikutuksen väistämiseksi häiveominaisuudet ja jonkin asteinen tunkeutumiskyky ovat välttämättömät erityisesti pitkän kantaman ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankkimisessa.

Toimenpidesuosituksia ilmavoimille lentopahoinvoinnin vähentämiseksi LentoRuk:lla

Lentopahoinvointi alentaa tai jopa vie kokonaan sotilaslentäjän toimintakyvyn. Sitä esiintyy lähinnä vain koulutuksen aikana sotilaslento-oppilailla. Tällöin se hidastaa ja vaikeuttaa koulutuksen etenemistä. Lentopahoinvointi on normaalia ja sen mahdollistavat ihmisen terveiden aistien heikkoudet. Heikkouksiensa johdosta aistit eivät aisti lentokoneen liikkeitä oikein. Virheellisistä liikeaistimuksista syntyy ristiriitoja ja asentoharhoja ihmisen keskushermostossa. Kaksi hyväksytyintä teoriaa siitä, miten nämä harhat aiheuttavat liikesairauden (eli lentopahoinvoinnin), ovat subjektiivisen vertikaalin (subjective vertical) ja sensorisen konfliktin (sensory rearrangement / conflict) teoriat. Kun teorian mukaan liikesairautta aiheuttava ärsyke ilmenee, henkilö alkaa tuntea olonsa epämukavaksi. Liikkeen jatkuessa olo pahenee ja johtaa lopulta oksentamiseen. Lentopahoinvointia voi ehkäistä koulutusjärjestelyillä, omilla ja lennonopettajantoimilla lennonaikana sekä lääkkeillä. Nykyisten lääkkeiden käyttö ei tule kyseeseen lentopalveluksessa. Teoriakoulutuksella ja asenteilla on suuri vaikutus lentopahoinvoinnin ennaltaehkäisyyn. Tehokkain käytännön menetelmä on antaa lento-oppilaan ohjata konetta itse, koska hän voi paremmin ennakoida lentokoneen liikkeitä. Lentopahoinvointi poistuu henkilön tottuessa lentokoneen liikkeisiin. Tottuminen poistuu ajan kuluessa, jos henkilö ei lennä. Tauon jälkeen lentopahoinvointia taas ilmenee, mutta uudelleen tottuminen on nopeaa. Huono sää lisää lentopahoinvointia.

Lentäjälle annettava pelastautumiskoulutus kansainvälisiä kriisinhallintatehtäviä varten

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä pelastautumiskoulutusta kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin osallistuvalla lentäjällä tulee olla, jotta hän olisi koulutettu saamaan CSAR-palvelua. Oletuksena on, että kouluttamatonta lentäjää ei lähdetä pelastamaan CSAR-operaatiolla. Tutkimuksen tavoitteeseen pyritään selvittämällä Yhdysvaltojen ja Ranskan ilmavoimien pelastautumiskoulutusta ja vertaamalla niitä Suomessa annettavaan pelastautumiskoulutukseen.

Hevonen irtaimen kaupan tapauksena - laatuvirhe ja siihen varautuminen

Tutkimuksessa tarkastellaan hevoskauppaa ja sen erityispiirteitä suhtees-sa irtaimen kauppaa säätelevään lainsäädäntöön. Tavoitteena on tuoda esiin hevosesta johtuvia erityispiirteitä ja pohtia sovellettavan lainsäädän-nön soveltuvuutta hevosen kauppaan. Tarkastelu kohdentuu erityisesti hevoselle ominaisiin laatuvirheen muotoihin, kuten sairauksiin ja fyysisiin vikoihin. Lisäksi tarkastellaan, miten esiin nostettuihin erityispiirteisiin on varauduttu hevoskauppaan tarkoitetuissa kauppasopimusmalleissa. Hevoskauppaan pätee sama lainsäädäntö kuin minkä tahansa muun ir-taimen tavaran kauppaan. Virheeseen varautuminen yksityiskohtaisesti sopimalla korostuu hevoskaupassa, koska täydellistä ja virheetöntä hevosta ei ole olemassakaan. Myyjän näkökulmasta onnistuneessa kauppaprosessissa neuvotellaan virheen mahdollisuus niin pieneksi kuin se on mahdollista. Tähän instrumentit antavat lainsäädäntö ja erityisesti sopimusoikeudelliset keinot. Ostajan näkökulmasta onnistuneessa kaupassa hän on kyennyt asiantuntijoihin tukeutuen tunnistamaan ennalta hevosen viat ja muut epämieluisat ominaisuudet. Nämä tiedostaen ostaja määrittää, mitä virheitä on valmis hyväksymään. Hevoskaupassa riidan välittömät ja välilliset kustannukset suhteessa maksettuun kauppahintaan voivat nousta korkeiksi. Hevoskaupassa usein ainoa kirjallinen dokumentti on omistajanvaihdosilmoitus, eikä kauppasopimuksen laatiminen kirjallisena ole itsestäänselvyys. Yksinomaan hevoskauppaan liittyvien juridisten kysymysten tekeminen näkyväksi on tärkeää. Irtaimen kauppaa säätelevä lainsäädäntö ei kuitenkaan tunnista riittävällä tarkkuudella hevosen erityispiirteitä persoonaesineenä, vaan väliin tarvi-taan vakiosopimusten kaltaisia apuvälineitä kaupan osapuolten tueksi.

Yleisen asevelvollisuuden merkitys sotilaallisen maanpuolustustuksen kannalta

Sotilaallinen maanpuolustus perustuu yleisen asevelvollisuuden pohjalta rakennettuun valtakunnalliseen puolustusjärjestelmään, joka mahdollistaa toiminnan koko valtakunnan alueella. Yleinen asevelvollisuus on ollut käytössä koko Suomen itsenäisyyden ajan. Lain mukaan jokainen Suomen miespuolinen kansalainen on asevelvollinen sen vuoden alusta, jona hän täyttää 18 vuotta, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta. Tämä tutkimus on aihetta kartoittava kvalitatiivinen tutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä on lähdeaineiston sisällönanalyysi. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää yleisen asevelvollisuuden merkitys sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta. Pääkysymykset ovat: 1. Miten yleinen asevelvollisuus tuottaa joukkoja ja osaamista sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin? 2. Miten ja miksi eri tekijät vaikuttavat yleiseen asevelvollisuuteen ja siitä käytävään keskusteluun? Tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty viranomaislähteitä, jotka antavat kattavan kuvan tutkittavasta aiheesta ja muodostavat selkeän kokonaisuuden. Toissijaisena materiaalina on käytetty näkökulman laajentamiseksi ja eriävien näkemyksien esiintuomiseksi aikaisempia yleiseen asevelvollisuuteen ja tutkimuksessa esiintyviin ilmiöihin liittyviä tutkimuksia, puolustusvoimauudistukseen liittyvää esittelymateriaalia, lehtiartikkeleita, mielipidemittauksia ja aiheeseen liittyviä puheita. Tutkimuksen perusteella yleisellä asevelvollisuudella on edelleen suuri merkitys sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta. Sillä kyetään tuottamaan osaamista ja henkilöstöä puolustusvoimien tehtävien mukaisiin tarpeisiin. Puolustusjärjestelmän mitoituksen perustana oleva tavanomaisin asein toteutettava maamme alueiden valtaamiseen tähtäävä sotilaallisen voiman käytön torjunta vaatii lukumääräisesti suurta sodan ajan joukkoa.

Lentoreserviupseerikurssin koulutuksen ydinaines

Ilmavoimissa tehtiin organisaatiouudistus vuonna 2005. Samassa yhteydessä lentoreserviupseerikurssi siirrettiin silloisesta Ilmasotakoulusta Kauhavalta Ilmavoimien viestikouluun Tikkakoskelle. Kurssin opetuksen sisältö rakennettiin lentoteorioiden ja lentokoulutuksen osalta sellaisenaan Kauhavan opetussuunnitelmasta. Muut varusmieskoulutuksen oppiaineet toteutettiin Tikkakoskella käytössä olleiden suunnitelmien ja käytänteiden mukaisesti. Lentoreserviupseerikurssin koulutuksen sisältö vakiintui kolmen ensimmäisen kurssin aikana nykyiseen muotoonsa, jota käytetään tutkielmassa yhtenä vertailukohtana. Tämän tutkielman tarkoitus oli tutkia lentoreserviupseerikurssin koulutuksen sisältöä. Tutkielma esittää kirjallisuuteen perustuvan sisältöanalyysin avulla vastaukset tutkielman pääongelmaan: Mikä on lentoreserviupseerikurssin koulutuksen ydinainesta? Sisältöanalyysi perustuu vuonna 2012 käytössä oleviin lentoreserviupseerikurssin opetussuunnitelmiin ja läpivienteihin, puolustusvoimien varusmieskoulutuksen ohjeisiin ja määräyksiin sekä aikaisempiin lentoreserviupseerikurssia koskeviin tutkimuksiin. Viimeisimmästä lentoreserviupseerikurssia laajemmin käsittelevästä tutkimustyöstä on jo lähes kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1994 esiupseerikurssin tutkielmassa Jorma Manninen tutki lentoreserviupseerikurssin kehittämistä. Hän ei rajannut tutkielmaa, vaan käsitteli lentoreserviupseerikurssin koulutuksen lisäksi myös koulutusympäristöä, arviointia ja rekrytointia. Tässä tutkielmassa keskitytään koulutuksen sisältöön ja siihen mitä osaamisvaatimuksia lentoreserviupseerikurssilaisella kurssin päättyessä on ja mitä pitäisi olla. Tutkielmassa käsitellään koulutusympäristöä, arviointia ja rekrytointi vain lyhyesti. Tutkielman merkittävimmät muutosehdotukset koskevat ase- ja ampumakoulutusta sekä johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Lentoreserviupseerikurssin koulutukseen esitetään liitettävän sotilaan perustaitojen opettaminen kansainvälisten vaatimusten mukaisesti. Erityisesti ase- ja ampumakoulutuksessa painotus esitetään siirrettäväksi rynnäkkökivääristä lentoupseerin palvelusaseeseen, pistooliin. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen toteuttaminen tuntikehyksen puitteissa onnistuu aliupseeri- ja reserviupseerikurssikausilla täysimääräisesti, kun noudatetaan tutkielman esittämiä tuntikehyksiä. Johtamistaidon jatkokurssin toteuttaminen katsotaan tutkielmassa perustelluksi pitää jo reserviupseerikurssikaudella, vaikka puolustusvoimien ohjeessa se ohjataan pidettäväksi kokelaskauden lopulla. Lentoreserviupseerikurssin kevään tuntikehyksessä ei tämän hetkisillä vaatimuksilla ole tilaa, koska lentokoulutus ja pelastautumiskoulutus vievät koko kevään opetusajan. Tämä asia voi muuttua, jos lentoreserviupseerikurssin kevääseen pystytään palauttamaan Kauhavalla toteutettu pienkenttäleiri tai Utti mahdollistaisi laskuvarjohyppyleirin siirtämisen syksyyn. Tutkielman haasteena oli muodostaa lentoreserviupseerikurssin osaamisvaatimukset, koska perustehtävää tarkempia vaatimuksia ei lentoreserviupseerikurssille ole määritetty. Kurssin kriittiset osaamisvaatimukset tulisi määrittää Ilmasotakoulun tai Ilmavoimien esikunnan toimesta. Pelkkä kadettikurssin ilmasotalinjan ohjaajaopintosuunnan aloitusvahvuuden täyttäminen tiedoiltaan, taidoiltaan ja asenteeltaan sopivilla ehdokkailla ei riitä määrittämään kaikkien oppiaineiden opetusvaatimuksia ja koulutuksen ydinainesta. Tästä johtuen on mahdollista, että tutkimustyön johtopäätökset voivat olla joltain osin vääristyneitä ja tehty liian suppean aineiston perusteella. Osaamisvaatimukset ja opetussuunnitelmat tulisi määrittää Ilmasotakoulun opetussuunnitelmaohjeen mukaisesti. Siinä opetussuunnitelmatyö ohjataan toteutettavaksi syklisenä prosessina, joka alkaa perustehtävän määrittelyllä. Perustehtävän ja kriittisten osaamisvaatimuksien määrittelyyn jälkeen olisi koulutuksesta vastaavalla joukko- ja perusyksiköllä perusteet laatia tarkka opetussuunnitelma. Tutkielmassa ei käsitellä puolustusvoimauudistuksen vaikutuksia, koska lopulliset päätökset muutoksista tehdään vasta kesällä 2012.

Hornet eristyspuvun ja lämpöpuvun lämmöneristävyyden vertailu talviolosuhteissa

HN-468 -koneelle sattuneen onnettomuuden jälkeen ilmavoimissa alettiin keskustella talvilentovarusteiden paremmuudesta. Koneen ohjaamon sisälämpötila ei vaatisi itsessään eristävää varustusta, mutta mahdollinen heittoistuinhyppy altistaa ohjaajan äärimmäiselle kylmyydelle. Ohjaajat kokevat usein joutuvansa tekemään valinnan ohjaamomukavuuden ja lämmöneristävyyden välillä. Tutkimuksen tavoitteena oli vertailla kahden eri Hornet-ohjaajien talviolosuhteisiin suunniteltua lentovarustekokonaisuutta niiden lämmöneristävyyden kannalta. Tutkittavat lentovarustevaihtoehdot olivat Hornet eristyspuku ja lämpöpuku. Lämmöneristävyyteen vaikuttaa niihin imeytyneen kosteuden määrä ja toisena tavoitteena oli selvittää aiheuttaako lentotehtävä talvella hikoilua ja mikä on sen merkitys varusteiden lämmöneristävyyteen. Tutkimus toteutettiin kahden peräkkäisen menetelmän avulla. Kirjallisuustutkimuksessa tutustuttiin aluksi aiheeseen liittyviin perusteisiin ja aiempiin tutkimuksiin koskien varusteiden lämmöneristävyyksiä. Toisessa vaiheessa toteutettiin kenttätutkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää ohjaajien hikoilun määrää mittausten avulla. Näiden kahden menetelmän jälkeen pohdittiin lentovarusteiden paremmuutta lämmöneristävyyden kannalta, kun otettiin huomioon niihin imeytyneen kosteuden määrä. Tutkimuksen tulosten perusteella todettiin lämpöpuku eristävämmäksi varustevaihtoehdoksi, kun ei otettu huomioon lennon aiheuttamaa lämpökuormaa ja hikoilua. Hyvien eristysominaisuuksiensa takia lämpöpuku aiheutti ohjaajille enemmän lämpökuormaa lentotehtävän aikana, ja siten siihen imeytyi enemmän kosteutta ohjaajien hikoilun seurauksena. Lopputuloksena todetaan lämpöpuvun olevan parempi vaihtoehto lennoille, jotka eivät ole fyysisesti rasittavia, eikä siten runsasta hikoilua esiinny. Lennoilla, jotka aiheuttavat ohjaajille rasitusta ja siten lämpökuormaa, voidaan olettaa eristyspuvun olevan parempi vaihtoehto. Jos rasittavalla lennolla käytettäisiin lämpöpukua, hikoilu voi olla niin runsasta, että lämpöpuvun eristävyys laskee huomattavasti. Eristyspukua käytettäessä hikoilun määrä pysyy pienemmällä tasolla ja sen lämmöneristävyyden lasku on maltillisempaa. Lopuksi on huomioitavaa hikoilun määrän riippuvan myös ohjaajien henkilökohtaisista ominaisuuksista. Ohjaajien tulee arvioida itse vallitsevia olosuhteita ja tulevan lentotehtävän rasittavuutta, ja sitten valita itselleen kyseiselle lennolle sopivin varustevaihtoehto.

Meripelastusyksiköiden arviointiprosessi ja katselmoinnin käyttöönotto

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää meripelastusyksiköiden arviointiprosessin vaiheet sekä, miten katselmoinnit voitaisiin ottaa käyttöön osana arviointiprosessia. Meripelastusyk-siköille ei ole tällä hetkellä määritetty tarkkoja vaatimuksia miehistön koulutuksen tai aluk-sen varustuksen suhteen. Näiden vaatimusten puute, Rajavartiolaitoksen vastuurooli meripe-lastuksen koordinoinnissa ja halu kehittää Suomen meripelastustoimintaa luovat tarpeen ar-viointijärjestelmän luomiseksi ja vaatimusten määrittelemiseksi. Määrittelemällä minimivaa-timukset meripelastusyksiköille parannetaan niiden toimintavalmiutta ja samalla kehitetään koko meripelastustoimintaa. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Lähdeaineisto koostui kirjallisista lähteis-tä, joita täydennettiin asiantuntijoiden haastatteluilla. Sisällönanalyysin keinoin luokiteltiin aineiston sisältämät ajatuskokonaisuudet arviointiprosessin osalta. Sen pohjalta luotiin perus-teet laadulliselle käsittelylle, jossa analysoitiin arviointiprosessia meripelastustoimen kannal-ta. Muiden organisaatioiden kokemuksia kerättiin raporttien ja haastatteluiden avulla, ja niitä hyödynnettiin analysoitaessa arviointiprosessin eri vaiheita ja katselmoinnin toteutusta. Mää-rittelemällä tärkeimmät käsitteet luotiin pohja tutkielmassa käytettävälle termistölle. Käsitte-lemällä arvioinnin taustaa ja teoriaa luotiin pohja koko arviointiprosessille ja sille asetetuille vaatimuksille. Meripelastustoimen laadukkuus koostuu asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta, toiminnan jatkuvasta kehittämisestä, parhaista käytänteistä ja tiiviistä yhteistyöstä. Meripelastusyksi-köiden vaatimusten määrittelytyö on käynnistetty Rajavartiolaitoksessa. Se on myös edelly-tys katselmointitoiminnan aloittamiselle. Onnistuneen arviointiprosessin kannalta on tärkeää, että katselmoinnin toimivuus ja tuloksellisuus arvioidaan säännöllisesti. Lisäksi katselmoidut yksiköt ja organisaatiot tulee ottaa osaksi arviointiprosessin kehitystyöstä. Arviointiprosessi tulisi käynnistää valitsemalla katselmoijiksi sopivat henkilöt. Henkilöiden valinnassa tulee painottaa heidän kokemuksensa ja ammattitaitonsa lisäksi halukkuutta ja sopivuutta katselmoijiksi. Henkilöiden tulisi osallistua Rajavartiolaitoksen esikunnan koor-dinoimaan arviointiprosessin valmisteluun. Samalla katselmoijat saadaan koulutettua ja si-toutettua paremmin osaksi arviointiprosessia ja sitä varten luotua järjestelmää. Arviointiprosessin tavoitteena on meripelastusyksiköiden suorituskyvyn kehittäminen ja yh-tenäistäminen. Selkeillä ja yhtenevillä vaatimuksilla meripelastusyksiköiden johtaminen hel-pottuu. Meripelastusjohtaja tietää, minkälaisella varustuksella ja miehistöllä meripelastusyk-sikkö on liikkeellä, kun hän määrää sen pelastustehtävään. Katselmoinnin tärkein tavoite on varmistaa, että katselmoitava meripelastusyksikkö täyttää sille asetetut minimikriteerit.

Nuorten kansalaiskulttuurit ja media. Näkökulmia nuorten aktiiviseen kansalaisuuteen

Tutkielmassa perehdytään nuorten ja median väliseen suhteeseen kansalaisuusnäkökulmasta, jonka mukaan nuoret, siinä missä muutkin, ovat aktiivisia toimijoita yhteiskunnassamme. Tutkimuksen päätavoite on luoda haastatteluaineiston avulla kokonaiskuva siitä, millaisena kansalaisosallistuminen ja -identiteetti ilmenevät nuorten kertomuksissa sekä selvittää sitä, millainen rooli medialla on suhteessa nuorten aktiiviseen kansalaisuuteen. Tutkielma linkittyy Jyväskylän yliopiston koordinoimaan Youth Media Participation (YMP) -projektiin, joka on vertaileva tutkimus Suomen, Argentiinan, Intian, Kenian ja Egyptin nuorten mediaosallistumisesta. Tutkimuksen teoreettis-käsitteellinen viitekehys koostuu nuoriso- ja mediatutkimuksellisista lähtökohdista sekä kansalaiskulttuureja koskevista näkemyksistä. Julkisessa keskustelussa nuoria, mediaa ja kansalaisuutta koskevat käsitteistöt kietoutuvat toisiinsa. Viime vuosina on puitu erityisesti nuorten passiivisuutta yhteiskunnallisessa ja poliittisessa osallistumisessa. Taustalla on huoli myös yleisemmin nuorten elämänhallinnan puutteesta ja pelko siitä, että yhä useampi nuori syrjäytyy. Median on toisaalta pelätty passivoivan nuoria entisestään, mutta siihen on liitetty myös toive siitä, että sen avulla nuoret voisivat löytää omalle sukupolvelleen ominaisia keinoja kiinnittyä paremmin yhteisiin asioihin ja vahvistaa omaa identiteettiään. Aineistoni koostuu 12 teemahaastattelusta (6 kpl tyttöjä, 6 kpl poikia), joita analysoin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Haastattelut kerättiin 17–18-vuotiailta nuorilta turkulaisella nuorisotalolla (4 kpl), turkulaisessa lukiossa (6 kpl) ja nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa (2 kpl). Koska tutkimukseni tarkoitus on tuoda esiin nuorten ajatuksia, oli luonnollista valita aineistonkeruutavaksi haastattelu: keskustelemalla nuorten kanssa voin saada tietoa heidän kokemuksistaan, asenteistaan, tunteistaan ja jokapäiväisestä arjesta. Tutkimustulosteni mukaan media, pedagogiikka ja kansalaisosallistuminen kulkevat vahvasti käsi kädessä. Niillä nuorilla, jotka olivat saaneet kotoa ja koulusta tukea ”kansalaiseksi kasvamiseen” sekä median refleksiiviseen ja luovaan käyttöön, olivat pääsääntöisesti halukkaita hankkimaan lisää tietoa siitä, miten aktiivista kansalaisuutta voi toteuttaa – niin median avulla kuin sitä ilmankin – ja myös toimimaan aktiivisesti käytännössä omaa kansalaisuuttaan vahvistaen. Sekä yhteiskuntaopin että mediakasvatuksen merkitystä tulisi pohtia erityisesti erilaisista kotitaustoista tulevien oppilaiden kansalaisuuden tukemisessa. Mitä enemmän nuori saa tukea omille kansalais- ja mediataidoilleen, sitä enemmän hän voi hyödyntää niitä oman aktiivisen kansalaisuutensa vahvistamisessa. Sen sijaan, että yritetään sovittaa kaikki nuoret samaan muottiin pitämällä kansalaisosallistumista itseisarvona, tulisi kuitenkin mielestäni panostaa enemmän nuorten osallisuuden tunteen vahvistamiseen, mikä todennäköisesti lisää myös vastuuntuntoa. Jos nuori oppii lähiyhteisöissään olevansa arvostettu ja hyväksytty, mutta myös ottamaan vastuuta itsestään ja läheisistään, saa nuori hyvät lähtökohdat vastuullisena ja aktiivisena kansalaisena toimimiseen.

Vain radioleikkiä? Podcastaus suomenkielisen harrastajan näkökulmasta

Pro graduni käsittelee digitaalisen kulttuurin piiriin kuuluvaa noin 10-vuotiasta harrastusta, jossa julkaistaan ja levitetään radio-ohjelmien kaltaisia äänitiedostoja Internetissä. Tämän harrastuksen nimi on podcastaus. Tutkimukseni tarkoituksena on ollut selvittää, millaista ja mitä podcastaus on käytännössä sen suomenkielisten harrastajien keskuudessa. Mahdollisimman kattavien tulosten saavuttamiseksi olen tehnyt tutkielmaani soveltavan osion, jossa olen toteuttanut kohteenani ollutta harrastusta itse. Oman kokemuspohjani kautta tutkielmaani on muodostunut osittain autoetnografinen ote. Olen analysoinut pro graduni kirjallisessa osassa rinnakkain muiden alan harrastajien sekä itseni luomaa aineistoa ensi sijassa kvalitatiivisin analyysitavoin, kuten suunnitteluanalyysin, media-analyysin ja jossain määrin myös toimintoanalyysin kautta. Podcastaus-harrastusta harjoittaa suomeksi hyvin pieni ja melko järjestäytymätön joukko. Tämän joukon sisällä havaitsin ristiriitaisia päämääriä ja tavoitteita, jotka kytkeytyvät sekä harrastajien omiin että podcastien yleisön odotuksiin. Koska kyseessä on nimenomaan vapaa-ajan huvi, sen tekemiseen ei välttämättä haluta tai voida käyttää samalla tavalla resursseja kuin työhön. Toisaalta yleisö suhtautuu positiivisemmin podcasteihin, joita on toteutettu ammattimaisesti. Harrastajan omaksi valinnaksi jää, miten paljon hän haluaa tavoitella yleisöä ja vastata sen toiveisiin. Podcast-harrastaminen voi tekijän paneutumisesta riippuen olla hyvin rikasta, mutta harrastukseen liittyvä yhteisöllisyys ei suomeksi toimittaessa välttämättä toteudu kovin helposti. Tutkimustulosteni perusteella päättelin, että suomenkielistä harrastajapodcastausta saattaisi auttaa, jos sen tekijät järjestäytyisivät ja yrittäisivät löytää itselleen yhteisiä tavoitteita, joilla alan toimintaan liittyviä resurssipaineita ja muita ongelmia voisi olla mahdollista vähentää. Jatkotutkimuksen kannalta huomautan juuri suomenkielisten podcastaajien yhteistyön parantamiseen tai suomenkielisten podcastien tunnetuksi tekemiseen liittyvän työn olevan tarpeellista.

Sumea suositin elokuville

Suositusmenetelmien tarkoituksena on auttaa käyttäjää löytämään häntä kiinnostavia asioita ja välttämään asioita, joista hän ei pitäisi. Suositusmenetelmät antavat suosituk- set yleensä terävinä lukuina. Tässä työssä kehitetään suositusmenetelmä, joka antaa suo- situkset arvosanojen sumeina jäsenyysasteina. Menetelmän antamat suositukset voidaan myös perustella käyttäjälle. Menetelmä kuuluu pääosin yhteisösuodatusmenetelmiin, jois- sa suositukset tehdään käyttäjien antamien arvosanojen perusteella, mutta myös tietoa elokuvien tyylilajeista hyödynnetään suositustarkkuuden parantamiseksi. Sumeiden suo- situsten suositeltavuusjärjestyksen laskemiseen esitetään myös menetelmä. Käyttäjien elokuville antamat arvosanat voidaan käsittää sumeana datana. Käyttäjä voi kuvata arvosanaa esimerkiksi ilmaisulla ”noin 4”. Tästä syystä on loogista esittää suo- situksetkin sumeina lukuina. Tällöin käyttäjälle voidaan antaa tietoa suosituksen tark- kuudesta ja mahdollisista ristiriidoista. Epävarmojen suositusten tapauksessa käyttäjä voi painottaa enemmän muita tietolähteitä. Kokeiden perusteella kehitetty menetelmä antaa joissa tapauksissa selvästi vertailtavia menetelmiä parempia suosituksia, kun taas toisissa tapauksissa suositukset ovat selvästi heikompia.

Tietoisuuden tasot ja tietoisuustaidot. Platonista transmoderniin aikaan.

Tämä on kasvatusfilosofinen ja -psykologinen, teoreettinen sekä fenomenologis-hermeneuttinen, tutkielma ihmisen tietoisuuden tasoista - ja tietoisuustaidoista, jotka voivat auttaa tietoisuuden tasoilla eteenpäin. Länsimaisen filosofian – ja näin ollen myös kasvatustieteen - kivijalka ovat Platonin ja Aristoteleen antiikin aikaiset teokset. Platon puhui aikoinaan tiedon tasoista pääteoksessaan Valtio (1999) ja Aristoteles loi pohjan klassiselle hyve-etiikalle teoksissaan Nikomakhoksen etiikka (1989) ja Politiikka (1991). Useista eri idän viisausperinteistä löytyy Platonin kuvauksen kaltaisia jaotteluja eri tasoista, joita ihminen voi saavuttaa vielä ns. tavallisen aikuisuuden saavuttamisen, toisin sanoen formaalisoperationaalisen eli rationaalisen tietoisuuden tason, jälkeenkin. Ja näissä viisausperinteissä painotetaan yleensä tietoisuuden tasoilla nousun sekä eettisen käytöksen yhteyttä. Myös länsimaiset modernit filosofit ja kehityspsykologit ovat tehneet erilaisia teoreettisia jaotteluja ihmisen kehityksen suhteen. Amerikkalainen filosofi Ken Wilber (2000a) on tehnyt mielestäni kattavaimman teoreettisen konstruktion tietoisuuden tasoista. Hän on nimenomaan onnistunut hedelmällisellä tavalla yhdistämään länsimaisen kehityspsykologian sekä idän kontemplatiiviset perinteet. Tämä työ jakaantuu kolmeen osaan: Ensimmäinen osio luo laajalti teoreettista pohjaa platoniseen tapaan eli koko Kosmos nähdään orgaanisena kokonaisuutena. Tämän jälkeen, toisessa osiossa, tutkielma esittelee yksityiskohtaisesti Wilberin (2009) teorian tietoisuuden tasoista. Tutkielman kolmas osio puolestaan käsittelee tietoisuustaitoja eli hahmottelee konkreettisia metodeja kuinka tietoisuuden tasoilla voi edesauttaa ihmisten etenemistä, kohti tietoisempaa elämää, kohti hyvää elämää. Tässä tutkielmassa päädytään siihen, että yksilöllinen tietoisuuden tasolta seuraavalle eteneminen on aina ihmisen sisäinen paradigman muutos – ja nimenoman tällaisten yksilön perustoja vavisuttavien muutosten aikaansaaminen tulisi olla filosofian – ja myös kasvatusfilosofian - opetuksen – ja yleensäkin opetuksen – yksi tehtävä. Eettisyys on aina avainasemassa kasvatuksessa; ja kasvatus voi olla eettistä, kun se tapahtuu oikeanlaisesta sisäisestä tilasta käsin. Ja tietoisuuden tasoilla etenemisen myötä lisääntyy spontaani eettinen käytös. Näin ollen, tietoisuustaidot tulisi ottaa isompaan rooliin formaalissa koulutuksessa, ja myös ennen kaikkea opettajain koulutuksessa. Tärkein jatkotutkimusehdotus on suomalaiseen koulutusmaailmaan sopivan sovelluksen luominen Wilberin teoriasta

Äidiltä tyttärelle. Koulutuskulttuurisia siirtymiä neljässä sukupolvessa

Tutkimus avaa näkökulmia ammatillisen ja yleissivistävän koulutuksen ylisukupolviseen periytyvyyteen naisten osalta. Tutkimuksessa tarkastellaan yhden suvun neljän sukupolven naisten kouluttautumiseen ja koulutusvalintoihin perustuen sitä, minkälaisia koulutuskulttuurisia siirtymiä äidiltä tyttärelle sukupolvesta toiseen välittyy. Tämä tarkastelu nivoutuu koulutusmahdollisuuksien, naissivistyksen sekä koulutuksen merkityksen muutoksiin kuluneen sadan vuoden ajalta, ja tuo esille koulutusvalintojen taustalla olevia sukupolveen, sukupuoleen ja sosiaaliseen taustaan kytkeytyviä arvostuksia. Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin kerronnallista, muistitietoon perustuvaa teemahaastattelua. Narratiivisen haastattelun avulla kerättiin neljän sukupolven naisilta (N = 17) kokemuksia ja kertomuksia kotia, kasvatusta ja koulutusta koskevista teemoista. Kerronnallisen materiaalin tukena käytettiin haastateltavilta saatua dokumenttiaineistoa, kuten koulutodistuksia. Tutkimusaineiston pohjalta muodostettiin kokemuskertomukset, jotka luokiteltiin narratiivien analyysia käyttäen osoittamaan koulutusratkaisuja sekä narratiivista analyysia hyödyntäen koulutuskulttuurisia siirtymiä äidiltä tyttärille. Analyysin perusteella koulutuskulttuuriset siirtymät jäsentyvät jatkuvuuksina ja irtaantumisina edeltävän sukupolven koulutustraditioon ja arvostuksiin nähden. Aineistosta jäsentyy ammatillisen ja yleissivistävän koulutustradition jatkuvuus sukulinjoittain kolmessa perättäisessä sukupolvessa. Toisessa sukulinjassa ammatillisesti kouluttautuneet ja sitä tyttärilleen hyvänä koulutuksena pitävät äidit näkevät sen toimivan itsensä elättämisen ja taloudellisen toimeentulon siivittäjänä sekä nopeana väylänä työelämään. Toisessa sukulinjassa yleissivistävästi kouluttautuneet ja sitä tyttärilleen hyvänä koulutuksena pitävät äidit katsovat sen toimivan sivistyksen hankkimisen ja itsensä toteuttamisen perustana sekä pohjakoulutuksena myöhempiin opintoihin. Edeltävän sukupolven koulutustraditiosta irtaantuminen jäsentyy aineistosta viime sotien jälkeisessä Suomessa ja vuosituhannen vaihteessa seuraavan sukupolven tytärten jatkaessa yleissivistäviin opintoihin. Ylemmän kansakoulun käynyt äiti pitää tyttärilleen hyvänä koulutuksena yleissivistävää koulutusta, sillä hän näkee sen toimivan tytärten edeltävää sukupolvea helpomman elämän ja henkisen alan työn mahdollistajana, ja siten irtaantumisena ruumiillisen työn kulttuurista. Puoli vuosisataa myöhemmin ammatillisesti kouluttautuneet äidit pitävät tyttärilleen hyvänä koulutuksena joko ammatillista tai yleissivistävää, sillä he näkevät kumman tahansa näistä koulutuksista toimivan tytärten omavalintaisen tulevaisuuden vaihtoehtoina.

Effects of methylation and hydroxylation of sphingomyelins on their biophysical properties and interactions with cholesterol

Sfingomyeliner är viktiga sphingolipidmolekyler som finns i cellmembranets exoplastiska monolager. Sfingomyeliner är sällsynta i växter och mikroorganismer. Den enigmatiska sfingomelinmolekylen som Thudicum isolerade från hjärnvävnad i slutet på 1800-talet fick sitt namn på basen av det grekiska ordet”sfinx”. Sfingomyeliner återfinns speciallt rikligt i myelinskidorna i nervvävnad, var de sfingomyelinrika membranen bildar ett isolerande lager runt nervcellernas axoner. De polära sfingomyelinerna är viktiga beståndsdelar av ägg, mjölk och kött, och betraktas som viktiga näringsämnen speciellt för spädbarn. Det finns ett flertal sjukdomar uppstår på grund av defekter i sfingomyelinmetabolismen., t.ex. Niemann-Picks sjukdom, som är en obotlig ärftlig metabolisk sjukdom. Nyligen har det rapporterats att sfingomyelin tillsammans med kolesterol och specifika proteiner bildar funtionella domäner, s.k. membranflottar, i cellers membran. Membranflottar anses delta i många viktiga biologiska processer som t.ex. signalöverföring, lipid- och proteinsortering, apoptos, celladhesion, cellmigration och synapsers signalöverföring. Därför är det ytterst viktigt att förstå samverkan mellan sfingomyelin och kolesterol och hur denna samverkan påverkar bildandet membranflottar. I avhandlingen presenteras data från våra studier av sfingomyelin samverkan med kolesterol. För avhandlingen syntetiserade vi unika sfingomyelin molekyler genom att införa metyl- och hydroxylgrupper i olika positioner i sphingomyelinmolekylerna, med målet att lära oss mera om sphingomyelinets membranegenskaper och samverkan med kolesterol. Alla sfingomyelin molekyler som användes i avhandlingsarbetet är biologiskt relevanta. I studierna fann vi att hydroxyl- och amidgrupperna i sfingomyelin är viktiga i vätebindningar mellan sfingomyelinmolekyler samt mellan sfingomyelin och kolesterol. Vi upptäckte ytterligare att substition av metylgrupper i acylkedjan eller i interfasregionen hos sfingomyelinmolekyler signifikant destabiliserade sphingomyelin bilagret och försvagade/upphävde molekylernas samverkan med kolesterol. Hur sfingomyelinbilagrens stabilitet och sfingomyelinen-koleterol samverkan påverkades av hydroxylgrupper var beroende av hydrohygruppens position. Förekomst av en extra hydroxylgrupp i sfingomyelionmolekylens sfingoidbasen ökade stabilitetnen hos sfingomyelinbilagren samt stabiliserade sfingomyelinets samverkan med kolesterol.

Rukouskieli ja merkitys. Miten lähestyä rukousta kognitiivisen lingvistiikan ja uskontotieteen menetelmin

Pro gradu- tutkielman aiheena on selvittää, miten kieltä tutkimalla on mahdollista nostaa esiin tietoa ihmisen uskonnollisista käsityksistä ja skeemoista sekä representaatioista, joiden ohjaamina käsitteellistämme ja hahmotamme ympäröivää maailmaa. Tutkielman tarkoituksena on määritellä kognitiivisen lingvistiikan ja uskontotieteen metodien yhteensovittamisen rajoja ja rakentaa teoreettista sekä metodologista viitekehystä uskonnollisen kielen tutkimuksen uusille kysymyksenasetteluille. Tutkielma sisältää esimerkkiaineiston analyysin. Aineisto on äänitetty vuosina 1973 ja 1974 Turun Helluntaiseurakunnan ja Turun Siion-seurakunnan viikoittaisissa kokouksissa. Aineiston litteroidut rukoukset käsiteltiin määrittelemällä lauseiden sisäisten viittaussuhteiden tasot predikaatiosuhteiden selvittämiseksi. Esimerkkiaineisto toimii metodologisten ja teoreettisten kysymyksenasettelujen vertailukohtana ja osoittaa alkuperäisen kysymyksenasettelun mielekkyyden. Tutkielmassa kognitiivisen lingvistiikan ja uskontotieteen teoriat tuodaan yhteyteen varhaisempien kieli- ja uskontoteorioiden kanssa sekä yhdistetään esimerkkiaineiston analyysin tulosten kanssa. Skemaattiset mallit ohjaavat ihmistä havainnoimaan ympäristöstään toimijoita ja niiden toiminnan rajoitteita ja mahdollisuuksia. Representaatioiden tasolla jako kahteen statuksiltaan erilaisiin toimijoihin (ihminen – Jumala) korostuu rukouskielessä. Jumala toimijana on ylivertainen suhteessa ihmiseen. Representaatiot Jumalan ontologiasta määrittelevät rukousta vuorovaikutteisena, rituaalisena ja uskonnollisena toimintana. Analyysin tulosten perusteella voidaan todeta, että ihminen operoi rukousvuorovaikutuksessa yliluonnolliseksi mielletyn toimijan kanssa samoilla käsitteillä kuin hän operoi ollessaan tekemisissä ei-yliluonnollisten toimijoiden kanssa. Rukouksessa välittyvät merkityssisällöt eivät kerro vain ihmisen tavasta hahmottaa maailmaa, vaan ne kertovat myös kielellisten ja mentaalisten prosessien maailmaa rakentavista ominaisuuksista. Nämä kielelliset ja mentaaliset prosessit ohjaavat ja rajaavat hahmottamista sekä selittävät maailman ilmiöiden taustalle miellettyjä syy-vaikutussuhteita. Metodologisena ratkaisuna kognitiivisen lingvistiikan ja uskontieteen yhdistäminen mahdollistaa uutta tietoa tuottavan lähestymisen, ei vain rukouksen, vaan ihmisen uskonnollisuuden tutkimukseen. Havainnoimme ja käsitteellistämme maailmaa kognitiomme ohjaamina, mutta kognitiomme muokkautuu vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Samalla tavalla kuin kieli ja mieli ovat sidoksissa toisiinsa, ohjautuvat kulttuuriset ilmauksemme kognitiostamme ja ohjaavat kognitiotamme. Ihminen on enemmän kuin kognitionsa, historiansa tai kulttuurinsa summa. Jatkotutkimuksessa huomio tulisikin erityisesti kiinnittää teorioiden ja metodologisten ratkaisujen interaktionistiseen yhdistämiseen siten, että ihminen sosiaalis-kulttuurisena ja kognitiivisena toimijana tulisi kuvatuksi mahdollisimman tarkasti ja monipuolisesti.