Hänen Kejsarillisen Maj:tin Armollinen Julistus Yhteisille Suomen Maan Asujaille; Annettu Borgåsa sinä 23 p.Maalis-/4 p.Huhtikuusa 1809 - [Nimiö]

Turku 1809, Frenckell

Me Alexander I... Suuri Ruhtinas Suomen maasa... Wakutus-Kirja... Annettu Borgåsa sinä 15/27 päiwänä Maaliskuusa 1809

Turku 1809, Frenckell

Hans Kejserliga Majestäts Nådiga Påbud angående En Allmän Landtdags hållande i Borgå Stad till den 10/22 Martii nästkommande. Gifven St. Petersburgs Slott den 20 Januarii/1 Februarii 1809 - [Titelsidan]

St.Petersburg 1809

Hans Kejserliga Majestäts Alexander I:s Tal hållet wid Landtdagens slut, i Borgå, den 6/18 Julii 1809 - [Titelsidan]

Åbo 1809, Frenckell

Hans Kejserliga Majestäts Alexander I:s Tal, hållet wid hyllningen i Borgå den 17/29 Martii 1809 - [Titelsidan]

Åbo 1809, Frenckell

«Разруха не в клозетах, а в головах» Общественная критика в повести Михаила Булгакова «Собачье сердце»

”Razruha ne v klozetah, a v golovah” –Obščestvennaja kritika v povesti Mihaila Bulgakova ”Sobač’e serdce” Pro gradu -tutkielmani tavoite oli selvittää, miten yhteiskuntakritiikki ilmenee Mihail Bulgakovin pienoisromaanissa ”Koiran sydän”. Pienoisromaani on jyrkkä poliittinen satiiri. Tutkielman alussa käyn läpi Mihail Bulgakovin elämän ja tuotannon. Tämän jälkeen esitän läpileikkauksen 1910-luvun lopun ja 1920-luvun alun Venäjästä ja Neuvostoliitosta. Käyn läpi tuon ajan tärkeimmät tapahtumat ja ilmiöt. Tutkielman hypoteesi on, että pienoisromaani sisältää jyrkkää kritiikkiä yhteiskuntaa kohtaan ja se ilmenee konkreettisina esimerkkeinä sekä henkilöiden ja tapahtumien vertauskuvallisina merkityksinä. Bulgakov esittää tarinassa paljon sekä konkreettista että abstraktista kritiikkiä. Konkreettinen kritiikki ilmenee tekstissä henkilöiden repliikeissä ja toiminnassa, kun taas abstraktinen kritiikki ilmenee henkilöiden, tapahtumien ja paikkojen vertauskuvallisissa merkityksissä. Olen jaotellut yhteiskuntakritiikin konkreettisiin kriittisiin esimerkkeihin ja vertauskuvallisiin merkityksiin. Luvussa 4 esittelen pienoisromaanista poimitut konkreettiset yhteiskuntaa kritisoivat esimerkit ja luvussa 5 analysoin katkelmia, joissa voi nähdä vertauskuvallisia merkityksiä. Olen myös yhdistellyt joitain pienoisromaanissa esiintyviä tapahtumia Bulgakovin omaan elämään. Tarina on kertomus uudesta ja vanhasta maailmasta. Preobraženskij, Bormental’ ja Šarik-koira edustavat vanhaa maailmaa. Proletaarit Švonder ja Šarikov edustavat uutta maailmaa ja järjestystä. Toinen tärkeä teema tarinassa on intelligentsijan ja proletariaatin vastakkainasettelu. Preobraženskij ja Bormental’ edustavat intelligentsijaa ja Švonder ja Šarikov proletariaattia. Tarina on psykologinen evoluutiokertomus. Olennaista tarinassa on muutokset koirassa leikkauksen jälkeen. Biologisesti koira muuttuu ihmiseksi, mutta olennaisempaa on kansalainen Šarikovin käyttäytymisessä tapahtuva muutos. Leikkaus on selvä viittaus bolševikkivallankumoukseen. Ihmiset muuttuivat vallankumouksen johdosta. Bulgakov ei ole sosialismia vastaan. Hän on proletaareja vastaan, jotka eivät osaa elää eikä käyttäytyä uudessa yhteiskunnassa. Proletariaatti johtaa maata väärään suuntaan. Tarinan henkilöissä on löydettävissä viittauksia Neuvostoliiton johtohenkilöihin. Bulgakov tuki Leniniä ja Trockija, jotka olivat todellisia sosialisteja, mutta hän oli vahvasti Stalinia vastaan, joka ei toteuttanut sosialismin periaatteita. Bulgakov on maassa vallitsevaa kehitystä vastaan. Tarinassa kulkee rinnakkain kolme eri maailmaa: realistinen, mielikuvituksellinen ja uskonnollinen. Tarinan tapahtumat sijoittuvat realistiseen Moskovaan ja tarinan kerronta on realistista. Leikkaus ja sen seuraukset ovat vahvasti mielikuvituksellisia.Vertauskuvallisella tasolla tarina on uskonnollinen kertomus kuolemasta ja ylösnousemisesta. Nämä kolme maailmaa Bulgakov on yhdistänyt yhteiskunnallisen kritiikin avulla. Kolme samantyyppistä maailmaa on myös Bulgakovin pääteoksessa ”Saatana saapuu Moskovaan”. Näin ollen voidaan todeta, että pienoisromaani ”Koiran sydän” on romaanin ”Saatana saapuu Moskovaan” aikaisempi kehitysaste

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

Kansallisten immateriaalioikeuksien vaikutus lääkekeksintöihin Suomessa ja Ruotsissa 1980-90-luvulla

Pro gradu- tutkielman tarkoituksena oli tutkia lääkkeiden immateriaalioikeudellisia suojamuotoja Suomen ja Ruotsin osalta. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään lääkkeiden kansallisen patenttisuojan, lisäsuojatodistuksen ja dokumentaatiosuojan vaikutusta lääkekeksintöihin 1980–90-luvun Suomessa ja Ruotsissa. Lääkkeiden lisäsuojatodistuksella tarkoitetaan ainoastaan lääkeaineille tarkoitettua erillistä immateriaalioikeudellista lisäsuojamuotoa, joka pidentää suoja-aikaa enimmillään viidellä vuodella. Dokumentaatiosuojalla tarkoitetaan suojamuotoa, joka suojaa lääkkeiden kehittämisessä aikaan saatuja tutkimus- ja turvallisuustuloksia rinnakkaisvalmistajilta tietyn määritellyn ajan. Suomen ja Ruotsin kansallisessa lainsäädännössä oli tarkasteluajanjaksolla olennaisia eroja. Rinnakkaisongelmana tutkittiin innovaatio- ja patenttipolitiikan merkitystä lääkekeksintöjen määrään ja laatuun. Tutkimuskysymyksiä lähestyttiin virallislähteiden ja kirjallisuuden lisäksi myös teemahaastatteluin. Haastateltavat olivat alan asiantuntijoita. Tutkimus oli haasteellinen. Oli palkitsevaa saada asiaa koskeva ”hiljainen tieto” kansiin. Suomen ja Ruotsin poliittinen ja lainsäädännöllinen ilmapiiri poikkesivat toisistaan. Suomessa vallitsi protektionistinen ilmapiiri ja se näkyi politiikassa ja vaikutti lainsäädäntöön. Menetelmäpatentista ei haluttu luopua. Menetelmäpatentti on patentti, joka käsittää ainoastaan lääkeaineen valmistusmenetelmän, eikä lopputuotetta. Suomessa sallittiin lääkeaineiden tuotepatentti vasta 1995. Toisin oli Ruotsissa; siellä poliittinen ilmapiiri ja valtion sekä lääketeollisuuden näkemykset johtivat kehitystä niin, että tuotepatenttikielto poistettiin huomattavasti aiemmin kuin Suomessa. Ruotsi oli kaukonäköisempi myös muiden suojamuotojen kohdalla. Lopputuloksena tästä seurasi se, että Ruotsin lääketeollisuus on menestynyt huomattavasti paremmin kuin Suomen. Lääkekeksintöjä tehtiin enemmän. Ruotsin lääkekeksinnöistä suuri osa oli uusia molekyylejä; Suomen vastaava osuus oli selvästi pienempi. Myös Ruotsin lääkevienti oli ja on huomattavasti suurempaa kuin Suomen.

Runeberg, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja politiikka

Kirjallisuusarvostelu

Auran rantamilta lähti : uutta, uusvanhaa vai vanhaa uutta?

Kirjallisuusarvostelu