391 resultados para integroitu opetus
Resumo:
Logistiikka-alalla toimivien yritysten liiketoimintaympäristö on muuttunut globalisaation myötä maailmanlaajuiseksi ja entistä dynaamisemmaksi. Tämä on lisännyt ajantasaisen ja virheettömän tiedon välityksen merkitystä läpi maa- ja yritysrajojen ylittävien toimitusketjujen. Tuoteseuranta ja siihen liittyvän tiedon välittäminen ovat olennainen osa maailmanlaajuisten toimitusketjujen hallintaa. Tuoteseurannan avulla tavaratoimituksia voidaan seurata läpi toimitusketjun, minkä ansiosta tieto kuljetuskaluston, kuljetusyksiköiden ja tuotteiden sijainnista ja saatavuudesta on tarvittaessa eri osapuolten käytettävissä ajasta ja paikasta riippumatta. Tarkan tavaratoimitusten sijainnin tietäminen tehostaa toimitusketjun eri osapuolten resurssien suunnittelua ja kohdistamista, mahdollistaa toimitusketjun pullonkaulojen havaitsemisen sekä helpottaa poikkeamatilanteiden hallintaa. Satamissa toimitusketjujen hallinnan merkitys korostuu toimijoiden ja erilaisten prosessien monitahoisuudesta johtuen. Tämä tutkimusraportti on Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen Kotkan yksikössä tammikuun 2008 ja elokuun 2009 välisenä aikana toteutetun Tuoteseuranta satamasidonnaisessa kuljetusketjussa (TUKKE) -projektin loppuraportti TUKKE-projektissa tarkasteltiin satamasidonnaisissa kuljetusketjuissa liikkuvia tietovirtoja ja niiden jakamista eri toimijoiden kesken sekä selvitettiin satamasidonnaisten kuljetusketjujen tuoteseurannan nykytilaa ja kehitysmahdollisuuksia. Tuoteseurannassa hyödynnettävät tunnistus- ja paikannusmenetelmät voidaan jakaa satelliittipaikannus-, verkkopaikannus- ja lähipaikannusmenetelmiin. Satelliittipaikannus on käytännössä ainoa reaaliaikaisen maailmanlaajuisen tuoteseurannan mahdollistava menetelmä, jonka tarkkuus on tyypillisesti muutamia metrejä, mutta erilaisilla laajennuksilla voidaan päästä vieläkin parempiin paikannustarkkuuksiin. Satelliittipaikannus soveltuu pääasiassa kuljetusvälineiden ja suurten kuljetusyksiköiden (esim. kontti) seurantaan, ja vain erityistapauksissa kriittisten yksittäisten tuotteiden seurantaan. Verkkopaikannusmenetelmät eivät yksistään sovellu ehdotonta tarkkuutta vaativiin paikannussovelluksiin, sillä niiden tarkkuus vaihtelee tekniikasta ja ympäristöstä riippuen kymmenistä metreistä aina kymmeniin kilometreihin. Jatkuvan ja reaaliaikaisen kaupallisen paikannuspalvelun toteuttaminen verkkopaikannusmenetelmillä on käytännössä mahdotonta. Verkkopaikannusta voidaankin hyödyntää lähinnä yksittäisiä paikkapyyntöjä toteuttavana menetelmänä, joka soveltuu toimitusketjuissa lähinnä tavaratoimitusten karkean tason seurantaan. Verkkopaikannus soveltuu nykyään lähinnä satelliittipaikannusta tukevaksi menetelmäksi, esimerkiksi poikkeamatilanteiden hallinnassa. Lähipaikannustekniikat ovat ainoita paikannusmenetelmiä, joilla päästään jopa senttimetritason tarkkuuksiin sekä sisä- että ulkotiloissa. Lähipaikannusmenetelmät soveltuvat hyvin esimerkiksi varastojen hallintaan. Lähipaikannusmenetelmiin kuuluvat tunnistusmenetelmät (viivakoodi ja RFID) helpottavat tuotteiden hallintaa tarjoamalla statustietoa tavaratoimituksista toimitusketjun eri vaiheissa. Tunnistusmenetelmät ovat usein järkevin ratkaisu tuotetasoisessa seurannassa. Erilaiset tavaratoimitukset asettavat erilaisia vaatimuksia tuoteseurannalle. Kokokuormatasoisten kuljetusten seuranta on perinteisesti perustunut konttien osalta yksilölliseen tunnistenumeroon sekä perävaunun ja trailerin osalta rekisterinumeroon. Kokokuormayksiköiden seurannassa olisi mahdollista siirtyä käyttämään tehokkaampia seurantamenetelmiä, joista satelliittipaikannus ja RFID-tekniikka ovat useimmissa tapauksissa sopivimmat ratkaisut. Kokokuormatason seuranta edellyttää seurantatekniikan (esim. RFID-tunniste tai GPS-vastaanotin) asentamista seurattavaan kuljetusyksikköön (esim. kontti). Kokokuormatasoinen seuranta riittää monissa tapauksissa, koska kuljetusyksikköä seurattaessa voidaan samalla seurata sen sisältämiä osakuormia ja yksittäisiä tuotteita. Osakuormatasoinen seuranta tarkoittaa kuljetuslavojen tai muiden vastaavien kuljetusalustojen seurantaa. Kuljetuslavojen seuranta on mahdollista toteuttaa lavakohtaisilla tunnisteilla (esim. RFID-tunniste), joihin voidaan linkittää myös tieto lavan sisältämistä tuotteista. Kuljetuslavoja voidaan seurata reaaliaikaisesti myös satelliittipaikannuksella, mutta tälle ei useinkaan ole tarvetta, koska yleensä toimitusketjun eri osapuolia kiinnostaa lähinnä tavaratoimituksiin liittyvä statustieto. Tuotetasolla tapahtuva tuoteseuranta mahdollistaa yksityiskohtaisen ja tarkan tuotteiden tunnistamisen ja paikantamisen läpi kuljetusketjun. Tuotetasoinen seuranta edellyttää seurantatekniikan asentamista jokaiseen yksittäiseen seurattavaan tuotteeseen. Käytännössä ainoat tuotetasoiseen seurantaan soveltuvat seurantatekniikat ovat viivakoodi- ja RFID-tunnistustekniikat, koska tuotetasoisen seurannan toteuttaminen muilla seurantatekniikoilla ei ole yleensä taloudellisesti järkevää. Yleisesti ottaen tuotetasoista seurantaa kannattaa hyödyntää lähinnä tuotteiden tunnistamisessa ja statustietopohjaisissa sovelluksissa eikä niinkään varsinaisessa paikannuksessa. Satamasidonnaisten kuljetusketjujen tuoteseuranta perustuu nykyään lähinnä statustietoon ja sitä tarjoaviin tunnistustekniikoihin. Tämä johtuu pääasiassa siitä, ettei satamasidonnaisissa toimitusketjuissa useinkaan tarvita statustietoa tarkempaa tietoa, vaan yleensä pelkkä ETA-tieto riittää. Esimerkiksi reaaliaikaista paikkatietoa tarjoavaa satelliittipaikannustekniikkaa hyödynnetään satamasidonnaisissa kuljetusketjuissa lähinnä navigoinnissa ja reittisuunnittelussa, mutta vain harvoin reaaliaikaisessa tuoteseurannassa. Matkapuhelinverkkoihin perustuva paikannus ei näyttäisi olevan yleisessä käytössä satamasidonnaisten kuljetusketjujen tuoteseurannassa. Toimijoiden laajasta kirjosta johtuen satamasidonnaisissa toimitusketjuissa on harvoin käytössä yhtenäistä koko toimitusketjun kattavaa tuoteseurantajärjestelmää. Laajan ja useita toimijoita sisältävän tuoteseurantajärjestelmän rajapintojen ja standardien integrointi on erittäin haastavaa. Kullakin toimitusketjun toimijalla on yleensä käytössä omia sisäisiä järjestelmiä, joilla voidaan tietyiltä osin hallita tavaratoimitusten seurantaa kyseisen yrityksen näkökulmasta. Yhtenäinen koko toimitusketjun kattava tuoteseurantaratkaisu voi toimia suljetuissa järjestelmissä, joissa on rajattu määrä toimijoita ja joissa tavoitellaan vain näiden toimijoiden yhteisiä etuja. Suljetuissa järjestelmissä eri toimijoiden väliset rajapinnat on integroitu keskenään yhteensopiviksi, ja osapuolien välille on muodostunut vakiintuneita toimintatapoja. Lisäksi suljetut järjestelmät pysyvät usein melko muuttumattomina. Nämä tekijät tuovat läpinäkyvyyttä suljettuun toimitusketjuun, ja tuotetiedon jakamisesta tulee luonnollinen osa toimitusketjun toimintaa. Tekniset valmiudet hyvinkin kehittyneiden ja monipuolisten koko toimitusketjuja kattavien tuoteseurantaratkaisujen toteuttamiseen ovat jo olemassa. Toimitusketjujen laajuisten seurantaratkaisujen kehittämisen esteenä eivät siis niinkään ole itse seurantatietoa tuottavat tunnistus- ja paikannustekniikat, vaan suurimpana haasteena on seurantatiedon saattaminen sellaiseen muotoon, että se on helposti jokaisen toimitusketjun osapuolen saatavissa ja hyödynnettävissä. Yksittäisillä mailla ja satamilla on jo nykyään käytössä eräänlaisia tietoportaaleja, jotka mahdollistavat tavaratoimituksiin liittyvien tietojen keskitetyn tallentamisen ja hyödyntämisen. Myös Suomen meriliikennettä palvelee tämäntapainen keskitetty tietoportaali PortNet, joka on tarkoitettu pääasiassa aluskäynteihin liittyvien tietojen jakamiseen eri toimijoiden kesken. PortNet sisältää kuitenkin tietoa vain Suomen satamiin kohdistuvista aluskäynneistä. Tästä johtuen tavaratoimitusten seuranta läpi globaalien toimitusketjujen ei ole PortNet-järjestelmällä mahdollista. Tulevaisuuden kannalta olisikin tärkeää pohtia, olisiko mahdollista kehittää PortNetjärjestelmän kaltainen globaali tietoportaali, joka palvelisi kansainvälisiä satamasidonnaisia toimitusketjuja ja loisi pohjan läpinäkyvälle maa- ja yritysrajat ylittävälle tuoteseurantaratkaisulle.
Resumo:
Software integration is a stage in a software development process to assemble separate components to produce a single product. It is important to manage the risks involved and being able to integrate smoothly, because software cannot be released without integrating it first. Furthermore, it has been shown that the integration and testing phase can make up 40 % of the overall project costs. These issues can be mitigated by using a software engineering practice called continuous integration. This thesis work presents how continuous integration is introduced to the author's employer organisation. This includes studying how the continuous integration process works and creating the technical basis to start using the process on future projects. The implemented system supports software written in C and C++ programming languages on Linux platform, but the general concepts can be applied to any programming language and platform by selecting the appropriate tools. The results demonstrate in detail what issues need to be solved when the process is acquired in a corporate environment. Additionally, they provide an implementation and process description suitable to the organisation. The results show that continuous integration can reduce the risks involved in a software process and increase the quality of the product as well.
Resumo:
Energiatehokkuus sekä ilmastonmuutos ovat aiheuttaneet pyrkimyksen vähentää kokonaisenergiankulutuksia erilaisissa rakennuksissa. Lämmitysjärjestelmissä tämä on näkynyt voimakkaana lämpöpumppumäärien kasvuna. Lämpöpumput vaikuttavat erilaisissa rakennus- ja lämmitystyypeissä myös sähköenergiankulutukseen. Lämpöpumppujen käytöstä saadaan eniten hyötyä lämmityskustannuksiin sähkölämmitteisissä rakennuksissa. Seurauksena on, että tällaisen rakennuksen sähkönkulutus ja siten myös sähkölasku pienenevät. Toisaalta muihin kuin sähkölämmitteisiin rakennuksiin asennettu lämpöpumppu kasvattaa sähköenergiankulutusta. Lämpöpumppuihin integroitu jäähdytysominaisuus myös tavallisesti lisää sähkönkulutusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka lämpöpumput vaikuttavat sähköenergiankulutukseen. Vaikutuksia tutkitaan sähköverkkoyhtiöiden kannalta sähköenergian ja liikevaihdon osalta. Tarkastelussa käytetään neljää yleisintä lämpöpumpputyyppiä, ja niiden toimintaa verrataan eri rakennustyyppien lämmitysjärjestelmiin. Työssä käsitellään lämpöpumppujen toimintaa ja käytettävyyttä muiden lämmitysmenetelmien korvaajina tai lisänä. Tämän kirjallisen työn lisäksi on tehty laskentaohjelma, joka on perusteena työssä esitetyille tuloksille. Sen tarkoituksena on selvittää lämpöpumppujen vaikutukset sähköverkkoliiketoimintaan energiayhtiöissä. Vaikutukset yksittäiseen energiayhtiöön ovat eniten riippuvaisia lämpöpumppujen asennuskohteista, lämpöpumppujen toiminnasta ja lämpöpumpputyypistä. Kuluttajat tulevat määräämään vaikutusten suuruuden, koska lämpöpumppujen lukumäärällä ja käytöllä on sähköenergiankulutukseen huomattava merkitys. Vaikutus sähköenergiaan energiayhtiöiden kannalta voi yleisesti ottaen olla 2020-luvulle mentäessä merkittävä. Tutkittavassa verkkoyhtiössä vaikutuksen sähköenergiaan arvioidaan olevan 10 % luokkaa yhdeltä vuodelta verrattuna tämän päivän kokonaissähköenergiankulutukseen. Vaikutus verkkoliikevaihtoon on arviolta puolet pienempi. Tällaiset tulokset edellyttävät lämpöpumppumäärän moninkertaistumista nykyisestä, mikä on myös odotettavissa.
Resumo:
Ethical problems occurring during the practical training period of Finnish nursing students The present study focused on nursing students adopting the professional code of conduct during their supervised practical training. The study was carried out in two phases. During the first phase, the objective was to survey ethical problems occurring in practical training as well as how these problems are detected and resolved by nursing students and their supervisors at different stages of their studies. In the second phase, the capability of the nursing students about to graduate to detect and resolve ethical problems was described and analyzed. The students’ capacity for self-instruction, independent search for information as well as factors related to teaching of ethics were determined within this phase. Further, an extensive literature review was carried out to complement the study. Thus, the main objective of the thesis was to make suggestions for the development of the teaching of ethics and supervision in nursing studies and in practice. In the first part of the empirical phase (2002–2005), the views of the nursing students (n =18) were clarified with themed open essay questions. Furthermore, the views of the supervising nurses (n = 115) were established by utilizing a series of themed questions and group interviews. During the second phase (2006–2007), the data for the analyses were collected from nursing students in their graduating stage (n = 319) by a national Internet-based questionnaire. The results of the first phase were examined with contentanalysis and those of the second phase both statistically and by using content analysis. Ethical problems occurring during supervised practical training were typically connected to a patient or a client, a member of the nursing staff or to a student, while solutions were connected to preparation and the action to solve the problem in question. Ethical dilemmas were classified as legal, ethical comportment and uncertainty problems as well as personal and institutional ones. The solutions for these problems were further grouped as based on facts, instructor/staff/member/specialist or patient/client/relative. The results showed that although the nursing students about to graduate had detected many ethical problems both independently as well as together with the nursing staff during every practical training period, they were able to resolve only few of them. Ethical problems were most frequently encountered during training in psychiatric nursing. On the grounds of their own impressions, the nursing students stated that their ability to detect and solve ethical problems improved during their training period. The primary factors related to this enhancement of their skills were teaching and the students’ readiness for selfinstruction. Gender, orientation of the studies and age were observed to be the most important among the underlying factors influencing the capability to detect and solve ethical problems as well as to engage in self-instruction. Based on the results obtained, suggestions for development as well as topics for further studies are presented through teaching of professional ethics and supervision during practical training.
Resumo:
Little research has been conducted to guide the management of marketing variables, such as pricing, in systems business context. Furthermore, given that international partnering has become a popular mode of operation for SMEs, the objective of the current thesis was to explore the scantly researched topic of managing the pricing of integrated solutions in an export partnership. Specifically, the thesis synthesizes literature findings from the three areas of export pricing, systems business, and export partnerships. The empirical section of the study consists of a qualitative single-case study of a Finnish systems integrator that has recently launched its export operations. Primary data was collected by conducting four interviews of the case company’s managers and by organizing one group interview session. The study findings indicate that a systems integrator’s pricing strategy in an export partnership can be very multidimensional and dependant on international pricing environment and partner characteristics, that an export partnership appears to have unique implications on a systems integrator’s pricing process, and that customer value –based pricing strategies might be particularly suited to pricing integrated solutions.
Resumo:
Virtuaaliammattikorkeakoulu, VirtuaaliAMK
Resumo:
Virtuaaliammattikorkeakoulu, VirtuaaliAMK
Resumo:
Virtuaaliammattikorkeakoulu, VirtuaaliAMK
Resumo:
Virtuaaliammattikorkeakoulu, VirtuaaliAMK
Resumo:
Virtuaaliammattikorkeakoulu, VirtuaaliAMK
Resumo:
Virtuaaliammattikorkeakoulu, VirtuaaliAMK
Resumo:
Virtuaaliammattikorkeakoulu, VirtuaaliAMK
Resumo:
Virtuaaliammattikorkeakoulu, VirtuaaliAMK
Resumo:
Tavoitteeni tässä tutkimuksessa oli selvittää, miten kirjallisuustieteellisiä proosa-anayysin käsitteitä opetetaan opetussuunnitelman mukaisissa lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa ja miten hyvin kokelaat hallitsivat kertoja-käsitteen tekstitaidon ylioppilaskokeessa keväällä 2007. Samalla pohdin, minkälainen kirjallisuustieteellinen käsitteistö palvelisi tekstianalyysin opetusta koulussa, koska Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003 ja äidinkielen ylioppilaskoe edellyttävät äidinkielen ja kirjallisuuden opetukselta ja oppilailta käsitteiden käyttöä. Tutkimusaineistonani olivat kaikki kuusi käytössä olevaa lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjaa ja 440 kpl kevään 2007 äidinkielen tekstitaidon ylioppilaskokeen vastaustekstiä. Oppikirjoja tarkastelin soveltamalla niiden arviointiin Lev S. Vygotskin ajatuksia arkikäsitteiden ja tieteellisten käsitteiden opettamisesta ja Hans Aeblin esittämiä teoreettisia malleja käsitteiden opettamisesta ja oppimisesta. Tutkimukseni osoittaa, että opetussuunnitelmassa mainittujen proosa-analyysin käsitteiden kertoja, näkökulma, motiivi, aihe ja teema opetus on epätäsmällistä. Oppikirjoissa ei ole otettu huomioon sitä, että käsitteenoppiminen on monivaiheinen prosessi. Myöskään problematiikkaa, joka aiheutuu kyseisten käsitteiden määrittelyn kirjavuudesta ja käytöstä sekä arkikielen käsitteinä että tieteellisinä käsitteinä, ei oppikirjoissa käsitellä. Sama näkyy ylioppilaskoeaineistossa: oppilaat eivät hallitse käsitettä kertoja tieteellisenä käsitteenä. Tietoisuus kirjallisuustieteellisten käsitteiden määrittelyn problematiikasta ja arkikäsitteiden ja tieteellisten käsitteiden ontologisista kategorioista on onnistuneen käsitteenoppimisen edellytys. Kirjallisuustieteelliset käsitteet ovat metakäsitteitä, jotka edellyttävät oppilaiden metakäsitteellisen tietoisuuden ja motivaation hyödyntämistä opetuksessa, jossa olisi sovellettava monipuolisesti eri oppimiskäsitysten parhaita puolia hyödyntäviä lähestymistapoja, erilaisia pedagogisia diskursseja. Koulujen kirjallisuudenopetusta suunniteltaessa ja kirjallisuustieteellisiä käsitteitä opetettaessa on otettava huomioon niin kirjallisuustieteen kuin kasvatustieteen näkökulma. Opetussuunnitelman ja ylioppilaskokeen asettama vaatimus käsitteiden käytöstä on kohtuuton, mikäli ei sovita, miten käsitteet määritellään ja mitä käsitteitä kokelaiden oletetaan ylioppilaskokeessa hallitsevan. Kirjallisuustieteellisten käsitteiden puutteellisen opetuksen oppikirjoissa ja niiden epämääräisen käytön ylioppilaskokeen tehtävänannoissa ja arvioinnissa voi kärjistyneimmillään nähdä oppilaan oikeusturvakysymyksenä