189 resultados para Uskonnolliset yhteisöt
Resumo:
Pro gradu -tutkielman aiheena on Azazelin tähti -nimisen seuran filosofia ja maailmankuva sekä erityisesti Saatanan hahmo sen osana. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisista tekijöistä seuran maailmankuva sitä käsittelevän kirjallisuuden valossa koostuu, ja minkälaisen roolin ja merkityksen Saatanan hahmo seuran filosofisessa systeemissä saa. Lisäksi tutkielmassa selvitetään Azazelin tähden filosofian ja sen ilmentämän Saatanan hahmon yhteyttä länsimaiseen esoteriaan. Tutkielman aineisto koostuu Azazelin tähden sisäisen ryhmän jäsenten, erityisesti perustajajäsen Johannes Nefastoksen Saatanaa ja seuran maailmankuvaa käsittelevistä kirjoituksista. Työ on tekstintutkimusta, jonka menetelmänä on hermeneuttinen sisällönanalyysi. Teoreettinen viitekehys muodostuu länsimaisen esoteriatutkimuksen viimeisen vuosikymmenen vaikutusvaltaisista näkemyksistä. Länsimaisen esoterian lisäksi keskeisiä käsitteitä ovat maailmankuva ja filosofia. Tutkimusaineiston analyysi osoittaa, että Azazelin tähden erityisesti blavatskylaisesta teosofiasta inspiraatiota saanut maailmankuva näyttäytyy korostetun esoteerisena kaikilla tutkielmassa tarkastelluilla tavoilla ymmärtää käsitettä. Länsimaisen esoterian ymmärtäminen absoluuttista tietoa korostavana diskurssina kuvastaa hyvin Azazelin tähden filosofian ydintavoitetta, joka on ihmisen lähentyminen kohti jumaluutta, jollaiseksi ymmärretään koko todellisuus erityisenä Ykseytenä. Länsimaisen esoterian ymmärtäminen hegemonisten maailmankuvien hylkäämistä ajatteluperinteistä luoduksi konstruktioksi puolestaan valaisee Saatanan hahmon roolia ja keskeisyyttä Azazelin tähden filosofiassa. Saatana on Azazelin tähden filosofiassa tärkein niistä todellisuuden osatekijöistä, joita seura kutsuu arkkityypeiksi, voimiksi tai jumaliksi. Saatana saa seuran filosofiassa monenlaisia nimityksiä ja ilmenemismuotoja. Yhteistä niille kaikille on se, että Saatanan hahmo korostaa aina sellaisia Ykseyden piirteitä, joita ihmiset ovat seuran mukaan kollektiivisella tai henkilökohtaisella tasolla syystä tai toisesta hylänneet, unohtaneet tai tuominneet, mutta jotka osana Ykseyttä ovat seuran filosofisessa systeemissä silti tärkeitä ja tavoiteltavia eivätkä voi edustaa pahaa. Saatanan yhdistäminen rikollisuuteen tai pahuuteen perustuu seuran mukaan täten aina väärinymmärrykselle. Nykyajassa Saatana korostaa erityisesti sellaisia asioita, jotka seuran filosofiassa hegemonisina mielletyt monoteistiset tai materialistiset maailmankuvat ovat sen mukaan hylänneet. Tästä näkökulmasta Saatana siis edustaa merkittävällä tavalla sitä, mikä seuran maailmankuvassa on nimenomaan esoteerista ja mikä sen erottaa muunlaisisista maailmankuvista.
Resumo:
Tieteen ja teknologian kehittyminen sekä lisääntynyt ymmärrys sairauksien syntyyn vaikuttavista tekijöistä on avannut uudenlaisia mahdollisuuksia hyödyntää ihmisperäisiä näytteitä. Vuoden 2013 syyskuussa voimaan astuneen biopankkilain tarkoituksena on kirkastaa ihmisperäisten näytteiden tutkimuskäyttöä koskevaa sääntelyä ja tehostaa näytteiden tutkimuskäyttöä, mikä osaltaan mahdollistaa yksilöllisempien ja kohdennetumpien vaihtoehtojen kehittämisen sairauksien diagnostiikkaan, hoitoon ja hoidon vaikuttavuuden seuraamiseen. Biopankkitutkimusta tehdään vapaaehtoisilta luovuttajilta saaduilla ihmisperäisillä näytteillä sekä niihin liitettävillä tiedoilla, jotka on kerätty biopankkiin odottamaan sopivan tutkimuskysymyksen nousemista. Biopankkilain voimantulon myötä on mahdollista säilöä näytteitä keräyshetkellä vielä määrittelemättömään tutkimukseen. Koska biopankkitutkimuksessa hyödynnetään jo aikaisemmin kerättyjä näytteitä, tutkimuksessa ei tarvitse puuttua yksilön ruumiilliseen koskemattomuuteen. Vaikka tätä yksilön fyysiseen koskemattomuuteen liittyvää suojeluintressiä ei enää ole, biopankkitutkimuksessa yksilöön liittyvä suojelun tarve kytkeytyy hänen yksityisyyden suojaansa ja itsemääräämisoikeuden turvaamiseen. Yhteistä hyvää ja koko väestön terveyttä edistettäessä on ensiarvoisen tärkeää huolehtia näytteenluovuttajan oikeuksien turvaamisesta, mikä osaltaan mahdollistaa biopankkitutkimusta kohtaan tunnettavan luottamuksen rakentumisen ja näytteenluovuttajien sitoutumisen biopankkitutkimukseen. Näytteenluovuttajan oikeuksien tukeminen kytkeytyy biopankkitutkimuksessa erityisiin avoimiin ja selkeisiin suostumuskäytänteisiin, näytteenluovuttajien riittävään informointiin, yksityisyyden suojaamiseen sekä biopankkitutkimuksessa yleisesti noudatettaviin eettisiin toimintaperiaatteisiin ja ihmisarvon kunnioittamiseen. Useisiin perusoikeuksiin kiinnittyvän itsemääräämisoikeuden turvaamisessa näytteenluovuttajalta saadulla vapaaehtoisella suostumuksella on merkittävä rooli. Institutionaalista tukea näytteenluovuttajan suojan tarve saa erityisesti uudenlaista ihmisoikeustraditiota edustavasta biolääketiedesopimuksesta, jonka taustalla vaikuttaa ajatus ihmisen suojelemisesta psykofyysisenä kokonaisuutena. Tärkeimpiä oikeuslähteitä tutkielmassani ovat biopankkilain ja sen esitöiden ohella biolääketiedesopimus siihen liittyvine lisäpöytäkirjoineen. Suurta tukea olen saanut myös useista Lasse Lehtosen teoksista, Salla Lötjösen väitöskirjasta ”Lääketieteellinen tutkimus ihmisillä”, Irma Pahlmanin väitöskirjasta ”Potilaan itsemääräämisoikeus” ja Liisa Niemisen artikkelista ”Ihmisarvon loukkaamattomuus perus- ja ihmisoikeussuojan lähtökohtana” sekä useista lääketieteellisissä aikakausjulkaisuissa ilmestyneistä artikkeleista.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan kolmen merimiehen kokemuksia ensimmäisestä merimatkastaan muistitietotutkimuksen ja mikrohistorian avulla. Tutkielman tarkoituksena on tuoda esille se, miten merimiehet ovat kokeneet ja muistaneet ensimmäisen purjehduksensa sekä selvittää sitä, miten merenkulku on kehittynyt 1860-luvulta 1960-luvulle ja miten se on vaikuttanut merenkulkijan arkeen. Carl Julius Panelius (1854-1932) aloitti kajuuttavahtina fregatti Osmolla vuonna 1867, ajankohtana, jolloin Suomi muuttui vähitellen tervaprovinssista merenkulkumaaksi. Matti Lappalainen (1917-2010) pestautui prentiisiksi nelimastoparkki Moshuluun vuonna 1937 ja seilasi viimeisten joukossa Kap Hornin ympäri purjelaivalla. Juhani Heinonen (1948-) teki ensireissunsa M/S Kannaksella jungmannina vuonna 1965, merenkulun jo modernisoituessa. Muistitietoa lähteenä käyttävän tutkimuksen päämääränä on tuoda esiin muistelijoiden omat näkemykset menneisyydestä. Mikrohistoriallinen tutkimustapa taas paneutuu tutkittavaan kohteeseen erityisen tarkasti, jolloin menneisyydestä on mahdollista löytää uusia piirteitä. Mikrohistoriallisen tutkimusotteen myötä muistitietoaineisto nähdään johtolankana menneisyydestä, jolloin tutkijan tulee esittää aineistolle oikeanlaisia kysymyksiä saadakseen menneisyyden jäljet puhumaan. Tutkielmassa on suullisen muistitiedon, haastattelujen, lisäksi käytetty myös kirjoitettuja lähteitä, muistelmia. Tarkoituksena on ollut nostaa merenkulkijan oma ääni esiin ja ymmärtää minkälaista merimiehen arki on laivassa ollut. Tutkielmasta käy ilmi, että vaikka merenkulku on muuttunut tarkasteltavalla ajanjaksolla paljon, ovat kokemukset merimiehenä olemisesta ja ensimmäisestä merimatkasta yllättävän samankaltaisia. Elämä merellä muodostui vahtivuorojen ympärille, johon satamakäynnit tarjosivat odotettua vaihtelua. Muistelijat kertovat hämmästyttävän vähän itse työstä laivalla. Merimiehille erityiset tapahtumat olivat merkityksellisiä, sillä ne poikkesivat laivan tavallisesta arjesta. Merimiesten muistelukerronnasta nousee esiin omakuva ja se millaisia merimiehiä he olivat tai halusivat olla. Yhteistä muistoille on se, että hyvä merimies oli reipas, ahkera eikä ikävöinyt kotiin. Hän teki raskasta työtä, mutta ei valittanut turhasta ja käyttäytyi satamissa sivistyneesti.
Resumo:
The purpose of this research is to discover development points for business processes and sales reporting in the recovered paper sourcing organization. The processes under development are both sales and sourcing processes that were determined by the commissioning company. All of these processes have in common that there are used sales orders to organize the money flows correctly. Although the main objective is to source only recovered paper, the sourcing also brings by-products that cannot be utilized and are thus sold. As the purpose of the sales function is to only support the sourcing strategy, it should be organized as efficiently as possible. Investigating the current status of the processes and finding development points help in building proposals for enhanced process descriptions. In order that sales function could be analyzed, should the sales reporting be accurate and present the needed key figures. The current status of the processes as well as the possible problems and development ideas were researched with the help of interviews. Best practices could also be brought from other business lines in the commissioning company. The theory part was build according to relevant literature and scientific articles. The research indicates, that processes have shaped differently in sourcing organization’s business units. Local infrastructure and legislation sets certain limitations to the sourcing of recovered paper, and these circumstances cannot be changed. Customer-supplier power relations also affect to the formulation of business processes. In order to steer the processes, there has to be more internal controls. Still, the enterprise resource planning system also sets boundaries how the processes can be made more efficient.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman aiheena ovat naisten toimijuus ja sukupuolen esittäminen Aristofaneen (460/50 – 386 eKr.) komedioissa Lysistrate (411 eKr.), Naisten juhla (411) sekä Naisten kansankokous (391). Tutkin aihetta sukupuolihistoriallisesta ja tilankäytön näkökulmista. Pääkysymyksiäni ovat: oliko naisten aktiivinen poliittinen toimijuus komedioissa vain naurettavaa? Mikä on sen suhde 400-luvun Ateenan yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin? Minkälaisia sukupuolittuneita tiloja komedioista on luettavissa ja mikä on niiden suhde naisten toimijuuden mahdollisuuksiin? Tutkielmani osallistuu 1980-luvulta virinneeseen keskusteluun alistetusta, oikokseen suljetusta kreikkalaisesta naisesta. Väitän, etteivät naiset olleet niin alistettuja ja oikokseen suljettuja, kuin mitä jotkut tekstilähteet ja tutkimusperinne antavat ymmärtää. Merkittävä aikalaistapahtuma peloponnesolaissota (431–404) on vaikuttanut komedioiden sisältöön. Väitänkin, että komediat olivat aikalaispolitiikan kommentointiareenaa. Esitän, että naisilla oli mahdollisuus osallistua komediaesityksen katsomiseen. Dionysos- ja lenaia-juhlilla esitetyt komediaesitykset olivat samalla Dionysoksen palvonnan paikkoja. Ne mahdollistivat naisille ulospääsyn oikoksesta ja yhteiskunnan vaatimasta roolista. Roolista vapautumisen ja itsenäisen toiminnan alueita olivat myös uskonnolliset juhlat, kuten brauronia ja thesmoforia. Komediat saivat käyttövoimansa sukupuolistereotypioista, joita myös analysoin tutkielmassani. Aristofaneen naiset ovat viininhimoisia, seksuaalisesti viekkaita rääväsuita. Miehet esitettiin niissä sodanhimoisina ja naisten viekoteltavissa olevina tomppeleina. Onko komedioiden sanoma se, että naiset todella johtaisivat polista paremmin kuin sodanhaluiset ja itsekkäät miehet? Vai oliko niiden tarkoitus osoittaa, kuinka absurdia olisi jos naiset saisivat Ateenassa todellisen päättämisvallan? Kuva oikoksessa pysyttelevästä kansalaisnaisesta on osaltaan yläluokkainen ateenalainen ideaali, jonka suhdetta todellisuuteen ei ole tutkittu tarpeeksi kriittisesti. Aristofaneen komediat pelasivat ideaalisen ja todellisuuden välisellä ristiriidalla. Jos tätä ristiriitaa ei olisi, eivät komediat olisi hauskoja. Tutkielmassani väitänkin, että koska komedioissa naiset ovat aktiivisia toimijoita, on otettava mahdollisuutena, että naiset toimivat itsenäisemmin ja vapaammin, kuin mitä ideaalit antaisivat ymmärtää. Tämä perustuu komedian komedian olemukseen yhteiskuntansa peilinä.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman aiheena ovat naisten toimijuus ja sukupuolen esittäminen Aristofaneen (460/50 – 386 eKr.) komedioissa Lysistrate (411 eKr.), Naisten juhla (411) sekä Naisten kansankokous (391). Tutkin aihetta sukupuolihistoriallisesta ja tilankäytön näkökulmista. Pääkysymyksiäni ovat: oliko naisten aktiivinen poliittinen toimijuus komedioissa vain naurettavaa? Mikä on sen suhde 400-luvun Ateenan yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin? Minkälaisia sukupuolittuneita tiloja komedioista on luettavissa ja mikä on niiden suhde naisten toimijuuden mahdollisuuksiin? Tutkielmani osallistuu 1980-luvulta virinneeseen keskusteluun alistetusta, oikokseen suljetusta kreikkalaisesta naisesta. Väitän, etteivät naiset olleet niin alistettuja ja oikokseen suljettuja, kuin mitä jotkut tekstilähteet ja tutkimusperinne antavat ymmärtää. Merkittävä aikalaistapahtuma peloponnesolaissota (431–404) on vaikuttanut komedioiden sisältöön. Väitänkin, että komediat olivat aikalaispolitiikan kommentointiareenaa. Esitän, että naisilla oli mahdollisuus osallistua komediaesityksen katsomiseen. Dionysos- ja lenaia-juhlilla esitetyt komediaesitykset olivat samalla Dionysoksen palvonnan paikkoja. Ne mahdollistivat naisille ulospääsyn oikoksesta ja yhteiskunnan vaatimasta roolista. Roolista vapautumisen ja itsenäisen toiminnan alueita olivat myös uskonnolliset juhlat, kuten brauronia ja thesmoforia. Komediat saivat käyttövoimansa sukupuolistereotypioista, joita myös analysoin tutkielmassani. Aristofaneen naiset ovat viininhimoisia, seksuaalisesti viekkaita rääväsuita. Miehet esitettiin niissä sodanhimoisina ja naisten viekoteltavissa olevina tomppeleina. Onko komedioiden sanoma se, että naiset todella johtaisivat polista paremmin kuin sodanhaluiset ja itsekkäät miehet? Vai oliko niiden tarkoitus osoittaa, kuinka absurdia olisi jos naiset saisivat Ateenassa todellisen päättämisvallan? Kuva oikoksessa pysyttelevästä kansalaisnaisesta on osaltaan yläluokkainen ateenalainen ideaali, jonka suhdetta todellisuuteen ei ole tutkittu tarpeeksi kriittisesti. Aristofaneen komediat pelasivat ideaalisen ja todellisuuden välisellä ristiriidalla. Jos tätä ristiriitaa ei olisi, eivät komediat olisi hauskoja. Tutkielmassani väitänkin, että koska komedioissa naiset ovat aktiivisia toimijoita, on otettava mahdollisuutena, että naiset toimivat itsenäisemmin ja vapaammin, kuin mitä ideaalit antaisivat ymmärtää. Tämä perustuu komedian komedian olemukseen yhteiskuntansa peilinä.
Resumo:
Työni kohteena on ollut historiankirjoittaja John Andrewsin (n.1736–1809) grand tour -opas Letters to a Young Gentleman, on His Setting out for France (1784). Tutkielmassa olen tarkastellut sitä, millaiseen suhteeseen historia ja matkakirjoittaminen ovat teoksen Pariisi-osuuksissa asettuneet. Ilmiötä olen lähestynyt hyödyntämällä niin kutsuttua reframingin käsitettä, jolla historiantutkimuksessa on jäsennetty ajatusten kehystymistä eri konteksteissa – siis niille annettujen merkitysten muuttumista. Tämä käsite on mahdollistanut sellaisen tarkastelun, jossa huomio on kohdistunut historian oppaassa saamiin käyttöihin sekä sen merkitysten muotoutumiseen. Andrewsin oppaasta voi erottaa kaksi pistettä, joissa historia ja matkakirjoittaminen ovat kietoutuneet toisiinsa. Pisteistä ensimmäinen on kytkeytynyt nähtävyyksien kohtaamiseen, kun taas niistä jälkimmäinen on liittynyt Pariisin kulttuurisen aseman määrittelemiseen. Andrewsille historia onkin näyttäytynyt eräänlaisena välineenä, joka on paitsi ohjannut myös perustellut nähtävyyksien tarkastelemista. Samalla historia on jäsentänyt kaupungin suhdetta Ranskaan, Eurooppaan ja kristikuntaan – sekä muihin kansoihin ja eri kirkkokuntiin. Nämä pisteet eivät kuitenkaan ole jääneet irrallisiksi, sillä molemmissa yhteyksissä uskonnolliset erot ovat saaneet merkittävän sijan. Yhtäältä historia on tukenut näihin eroihin perustuneita vertailuasetelmia; toisaalta erot ovat muokanneet Andrewsin suhdetta nähtävyyksiin sekä niiden historiallisuuteen. Reframingin käsitteeseen perustuva erittely on osoittanut sen, että Andrewsin oppaassa historia ei ole ollut vain matkakirjoittamisen aihepiiri. Tekstissä historia onkin saanut myös toisenlaisia käyttöjä, minkä voi liittää matkakirjallisuuden konventioihin sekä aikakauden grand tour -keskusteluihin. Kyse on siitä, että Andrewsin matkakirjoittamista ovat ohjanneet lajityypin genrepiirteet sekä teoksen oletettu yleisö – siis grand tourille aikovat nuorukaiset. Nämä keskustelut ja konventiot ovat tarjonneet Andrewsille eräänlaisen kehyksen, joka on säädellyt hänen tekemiään valintoja. Samalla se on jäsentänyt historian oppaassa saamia merkityksiä.
Resumo:
Louise Erdrich (s. 1954) on yksi tunnetuimmista yhdysvaltalaisista Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvista kirjailijoista. Hänen juuriltaan saksalais-amerikkalainen sekä kuuluu chippewa-heimoon. Erdrichin esikoisromaani Love Medicine (1984) sijoittuu kuvitteelliseen chippewa-heimon reservaattiin Pohjois-Dakotassa. June Morriseyn kuoleman jälkeen hänen sukulaisensa kokoontuvat Kashpawien taloon muistelemaan häntä. Junen läheisten elämä avautuu lukijalle eri kertojien äänellä 1930-luvulta 1980-luvulle. Keskityn siihen, kuinka romaanin henkilöt selviytyvät valkoisen valtakulttuurin ja alisteisessa asemassa olevan chippewa-kulttuurin välitilassa. Tarkastelen erityisesti kulttuurisen muistin roolia henkilöiden selviytymisstrategioissa. Kulttuurinen muisti on sosiaalisesti muodostettua yhteistä tietoa menneisyyden tapahtumista ja ryhmää koossa pitävästä merkitysjärjestelmästä. Traditio ja yhteisöllisyys merkitsevät heimoyhteisölle voimaantumisen mahdollisuutta, toivoa kulttuurisen tyhjiön täyttämisestä ja katkenneiden sosiaalisten siteiden korjaamisesta. Kulttuurinen muisti tarjoaa romaanin henkilöille mahdollisuuden muodostaa yhteyden heimon kulttuuriperintöön. Erdrich hyödyntää romaanissaan monenlaisia viittauksia sekä chippewa-mytologiaan että valkoiseen kulttuuriin. Monet chippewa-perinteen ainekset, kuten trickster-hahmot, lemmenlääke ja laaja perhekäsitys, toimivat välineinä, joiden avulla romaanin henkilöt rakentavat identiteettiään ja pyrkivät löytämään paikkansa yhteisössä. Tarkastelen myös sitä, miten osa henkilöistä pyrkii assimiloitumaan ja saavuttamaan toimijuutta valkoisen valtakulttuurin keinoin. Yhteisöllisyyden ja kulttuurin eteenpäin siirtämisen voima mahdollistaa sen, että nuori sukupolvi löytää paikkansa ja asettuu osaksi heimon jatkumoa. Vaikka kolonisaatiota ja sen aiheuttamia tuhoja ei voi kumota, chippewa-traditio ei sammu, vaan Erdrichin romaani osoittaa, että selviytyminen on mahdollista.
Resumo:
Yhdysvalloissa kehittyi noin vuosina 1850–1865 erityinen orjuutta puolustamaan noussut kaunokirjallisuuden lajityyppi. Sen synty oli osa etelävaltioiden elämäntavan ja siihen keskeisesti liittyneen orjuuden taakse organisoitunutta puolustautumista, joka kehittyi erityisesti kolmena Yhdysvaltojen sisällissotaa edeltäneenä vuosikymmenenä, jolloin etelän orjajärjestelmä joutui kovan arvostelun kohteeksi. Orjuuden puolustajien kirjoittama romaanikirjallisuus voidaan nähdä eräänlaisena etelän vastareaktiona Harriet Beecher Stowen suuren suosion saaneelle orjuutta kritisoineelle romaanille Setä Tuomon tupa, joka julkaistiin vuonna 1852. Keskityn tutkielmassani yhteen tämän orjuutta puolustaneen romaanikirjallisuuden edustajaan, baptistipastori Ebenezer W. Warrenin vuonna 1864 julkaisemaan romaaniin Nellie Norton: or Southern Slavery and the Bible. A scriptural refutation of the principal arguments upon which the abolitionists rely. A vindication of southern slavery from the old and new testaments. Romaani sijoittuu julkaisuajankohtansa puolesta lajityyppinsä viimeisimpien edustajien joukkoon. Tutkielmassani tarkastellaan, minkälaisista argumenteista romaanin keinoin esitetty orjuuden puolustus koostuu. Tämän lisäksi tarkastelen myös sitä, millainen kuva romaanissa annetaan etelävaltioiden, ja toisaalta niiden vastapuolena näyttäytyvien pohjoisten osavaltioiden ja Englannin elämäntavasta ja maailmankuvasta. Tutkielmani osoittaa orjuuden puolustuksen rakentuvan Warrenin romaanissa erityisesti uskonnollisista, rasistisista sekä yhteiskunnallisista argumenteista. Romaanissa luodaan näiden kautta voimakas vastakkainasettelu etelän orjayhteiskunnan ja pohjoisen ja Englannin vapaaseen työvoimaan perustuneiden teollistuneiden yhteiskuntien välille. Etelän kirjaimelliset ja konservatiiviset tulkinnat Raamatusta ja sen asemasta moraalin ja yhteiskuntajärjestyksen ylimpänä määrittelijänä asetetaan abolitionistien harhaoppisiksi esitettyjen liberaalimpien ja modernimpien raamatuntulkintojen vastakohdaksi. Vastaavasti etelän orjuuteen perustuvan yhteiskunnan rakenteet ja instituutiot esitetään raamatullisina ja hyveellisinä, siinä missä vapaaseen työvoimaan perustuneet yhteiskunnat esitetään moraalittomina ja raadollisina. Romaanista välittyy erityisesti kuva konservatiivisesta maailmasta, jossa uskonnolliset ja rasistiset ajattelumallit ovat keskeisessä asemassa pyrittäessä puolustamaan ja ylläpitämään orjuuteen perustuvaa eteläistä elämäntapaa.