Kiväärikomppanian kehittyminen jatkosodasta 1970-luvulle

Sodanajan organisaatioiden kehitys on keskeisessä asemassa tarkasteltaessa suomalaisen sotataidon kehittymistä. Kysymys on kokoonpanojen lisäksi sotavarustuksen ja liikkuvuuden sekä taktiikan muodostamasta kokonaisuudesta. Tutkielman aiheena on kiväärikomppanian kehittyminen jatkosodasta 1970-luvulle. Tutkimuksessa selvitetään miten kiväärikomppania kehittyi jatkosodasta 1970-luvulle ja mitkä syyt vaikuttivat kehitykseen. Kiväärikomppanian kehitystä tutkitaan selvittämällä minkälaisia muutoksia kiväärikomppanian kokoonpanossa ja sotavarustuksessa tapahtui, ja miten komppanian liikkuvuus ja jalkaväkitaktiikka kehittyivät tarkasteluajanjaksolla. Tutkimuksen pääasiallisena tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä, analysoivaa asiakirja- ja kirjallisuustutkimusta. Tutkimuksen keskeisimpänä lähdeaineistona käytettiin Pääesikunnan eri osastojen alkuperäisasiakirjoja sekä tarkasteluajanjakson ohjesääntöjä ja oppaita. Primäärilähteiden lisäksi lähteinä käytettiin aiempia tutkimuksia, opinnäytetöitä ja kirjallisuutta sekä tarkasteluajanajakson lehdistön ja muiden julkaisujen artikkeleita. Suomalaisessa jalkaväessä tapahtunut kehitys oli hidasta. Syinä hitauteen voidaan katsoa olleen, etenkin tarkasteluajanjakson alkupuolella, taloudelliset sekä poliittiset syyt. Sotien jälkeen Puolustusvoimien upseeristolla oli vahva halu kehittää joukkoja, taktiikkaa ja sotava-rustusta mutta valtion taloustilanne sekä rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen moninaiset tulkinnat eivät luoneet optimaalisia olosuhteita kehitykselle. Sotakokemusten hyödyntämistä jalkaväen kehittämiseen haittasivat myös upseeriston sisäiset mielipideristiriidat. Ruotsin jalkaväessä tapahtuneen kehityksen seuraamisen voidaan katsoa vaikuttaneen myös suomalaisen jalkaväen kehittymiseen, etenkin kokoonpanojen ja liikkuvuusratkaisujen osalta. Kiväärikomppanian kokoonpanon osalta suurimmat muutokset tarkasteluajanjaksolla olivat nelijakoisuudesta luopuminen ja muutokset komppanian tulitukiaseiden sijoittelussa. Kiväärikomppanian liikkuvuus parani tarkasteluajanjaksolla polkupyörien ja maataloustraktoreiden käyttöön siirtymisen myötä. Kiväärikomppanian sotavarustus kehittyi merkittävästi jalkaväen kevytaseuudistuksen myötä ja komppanian tulivoima kasvoi moninkertaiseksi aiempaan ver-rattuna. Jalkaväkitaktiikka kehittyi tarkasteluajanjaksolla, sotilaallisen uhkakuvan muututtua, etenkin puolustustaistelun osalta. Jäykän torjuvasta linjapuolustuksesta siirryttiin vaiheittain joustavampaan, puolustusryhmityksen syvyyttä korostavaan, alueelliseen taistelutapaan. Kiväärikomppania kehittyi tarkasteluajanjaksolla jatkosodan aikaiseen komppaniaan verrattuna tulivoimaiseksi ja itsenäisemmän taistelukyvyn omaavaksi joukoksi, jonka polkupyörien ja traktoreiden käyttöön perustuva liikkuvuus mahdollisti aiempaa aktiivisempaan toimintaan perustuvan taistelutavan.

Rajavartiomiehen voimakeinojen käyttö Frontexin koordinoimissa ulkorajavalvontaoperaatioissa

Suomen rajavartiolaitoksen rajavartiomiehet osallistuvat vuosittain Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin koordinoimiin ulkorajavalvontaoperaatioihin. Operaatioissa suomalaisten rajavartiomiesten tehtävät liittyvät usein laittoman maahantulon järjestäjien kiinniottamiseen. Kiinniottotilanteet voivat edellyttää tarvittaessa voimakeinojen käyttämistä. Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan rajavartiomiehillä on oikeus voimakeinojen käyttöön virkatehtävissään. Tämä tutkimus on sotatieteellisen johtamisen oppiaineen alaan kuuluva, oikeudellista lähestymistapaa hyödyntävä, oikeusdogmaattisella tutkimusmenetelmällä toteutettu tutkimus. Tutkimuksen päätarkoituksena oli tulkita eri oikeuslähteiden valossa, miten rajavartiomiehen toimivalta ja voimakeinojen käytön oikeudellinen perusta ulkorajavalvontaoperaatioissa muodostuu? Tässä tutkimuksessa oikeutta voimakeinojen käyttöön tulkittiin eri oikeuslähdemateriaalien kautta oikeustieteellistä näkökulmaa hyödyntäen. Tutkimuksessa kuvattiin oikeussääntöjen ja oikeusnormien hierarkkisia suhteita Suomen kansallisen lainsäädännön näkökulmasta sekä suhdetta ylikansalliseen lainsäädäntöön nähden. Tutkimuksessa rajavartiomiehen voimakeinojen käytön oikeudellista perustaa tulkittiin Suomen kansallisen lainsäädännön sekä Euroopan unionin lainsäädännön näkökulmista. Oikeuskäytännön havainnollistamiseksi käytettiin tutkimuksessa myös Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Tutkimusaineisto muodostui voimassa olevasta oikeudesta, sen lainvalmisteluaineistosta sekä oikeusoppineiden ja asiantuntijoiden näkemyksistä. Oikeusdogmatiikan keinoin tulkittiin sekä systematisoitiin tutkimuksessa käytettyä oikeuslähdemateriaalia ja muodostettiin tulkinta rajavartiomiehen voimakeinojen käytön muodostumisesta Frontexin koordinoimissa ulkorajavalvontaoperaatioissa. Rajavartiomiehen voimakeinojen käytön kansallinen sääntely on rajavartiolain uudistamisen myötä lähes yhdenmukainen poliisin kanssa. Ulkorajavalvontaoperaatioissa rajavartiomiehen voimakeinojen käyttöä ohjaavat Suomen kansallisen lainsäädännön lisäksi ylikansallisen lainsäädännön velvoitteet sekä vastaanottavan jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö. Näiden oikeusjärjestyksien hierarkkisen rakennelman yksiselitteinen kuvaaminen on moniselitteinen. Oikeuslähdemateriaalin perusteella Euroopan ihmisoikeussopimus on yksi tärkeimmistä rajavartiomiehen voimakeinojen käyttöä ohjaavista oikeussäännöistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö korostaa suhteellisuusperiaatteen huomioimista kaikissa voimakeinojen käyttöön liittyvissä tilanteissa. Suomessa suhteellisuusperiaate on myös keskeisin voimakeinojen käyttöä ohjaavista periaatteista. Erikoiskoulutettujen joukkojen voimakeinojen käytölle voidaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä johtaa tiukemmat arviointikriteerit.

Sodan sumu ja kitka sodankäynnin yleisissä periaatteissa

Tämän Pro Gradu -tutkielman tarkoitus oli selvittää, mitä sodan sumu ja kitka käsitteinä tarkoittavat. Lisäksi haluttiin selvittää, miten sodan sumua ja kitkaa voidaan vähentää yleisten taktisten periaatteiden avulla. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole antaa yleispätevää määritelmää sodan sumusta ja kitkasta, vaan antaa käytettyjen lähteiden perusteella esimerkkejä sodan sumun ja kitkan määritelmistä. Tämä tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkimus otteena käytetään hermeneuttista ajattelua. Tutkimuskeinona käytetään asiakirja tutkimusta ja sisällönanalyysiä, perehtymällä erilaisiin kirjallisiin lähteisiin ja analysoimalla sekä tekemällä johtopäätöksiä niistä. Sodan sumun ja kitkan määrittelemiseen käytetään käsiteanalyysiä. Tutkimuksen pääkysymys on: Mitä sodan sumu ja kitka tarkoittavat ja miten niitä voidaan vähentää sodankäynnin yleisten periaatteiden avulla? Alakysymyk-set ovat: 1) Miten sodan sumu ja kitka määritellään Clausewitzin Sodankäynnistä teoksen mukaan? 2) Miten sodan sumu ja kitka määritellään muissa lähteissä? 3) Miten sodan sumua ja kitkaa voidaan vähentää sodankäynnin yleisten periaatteiden avulla? Sodan sumun ja kitkan määrittelyssä käytettiin eri lähteistä saatavia määritelmiä. Näistä määritelmistä koottiin yhteen keskeiset asiat ja luotiin viisi erilaista määritelmää sodan sumusta ja kitkasta. Näistä Clausewitzin ja Barry Wattsin mallit pohjautuvat suoraan heidän omiin teoksiinsa, koska he ovat analysoineet käsitteitä syvällisesti. Kolme muuta mallia muodostuivat useiden lähteiden synteesistä. Sodan yleisten periaatteiden osalta käsittelyyn otettiin kaksikymmentäkolme periaatetta. Näiden avulla tarkasteltiin Clausewitzin sodan yleisen kitkan vähentämistä. Tutkimus osoitti Clausewitzin sodan yleisen kitkan olevan käyttökelpoinen käsite nykyaikana. Suuria eroja ei ollut löydettävissä sodan sumun ja kitkan määritelmien väliltä. Sodankäynnin yleisten periaatteiden avulla voidaan vähentää sodan yleistä kitkaa, erityisesti fyysisten ja henkisten rasitusten sekä epävarmuuden osalta.

Sosiaalisessa mediassa toimimisen opetus perusyksikössä

Organisaation maine muodostuu siitä saaduista näkemyksistä ja kokemuksista sekä eri sidos-ryhmien välisestä kommunikoinnista. Maineeseen kohdistuu joko negatiivisia tai positiivisia riskejä. Riski muodostuu, kun organisaation maine eroaa sen todellisesta luonteesta tai kun organisaatio ei kykene vastaamaan siihen kohdistuviin odotuksiin. Sosiaalinen media avaa yleisölle näköalapaikkoja yritysten julkisivuun, haluttiin sitä tai ei. Tämä lisää maineeseen kohdistuvia riskejä. Taitamaton sosiaalisen median käyttäjä voi myös omalla toiminnallaan aiheuttaa organisaation maineelle riskejä. Esimerkiksi viestien julkisuusasetuksista mitään ymmärtämätön sosiaalisen median ummikko on organisaatiolle liikkuva maineriski. Tässä tutkimuksessa puolustusvoimien maineenhallintaa sosiaalisessa mediassa pyrittiin tarkastelemaan perusyksiköissä varusmiehille annetun opetuksen ja ohjeistuksen kautta. Pääesikunnan laatiman ohjeistuksen ja perusyksiköiden antaman sosiaalisessa mediassa toimimisen opetuksen katsottiin olevan ensiarvoisen tärkeässä roolissa puolustusvoimien maineen kannalta. Puolustusvoimien maineenhallintaa selvitettiin perusyksiköiden johtoportaiden ja palveluksessa olevien varusmiesten käsitysten kautta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin hypoteettis-deduktiivista menetelmää. Tutkimusaineisto kerättiin kyselyillä, joita järjestettiin varusmiehille heidän omien perusyksiköidensä luokissa, ja henkilökunnalle, joille kyselylomakkeet lähetettiin sähköpostitse. Tutkimuksessa perehdyt-tiin aluksi pääesikunnan laatimaan ohjeeseen sosiaalisessa mediassa toimimisesta ja siihen, miten kyseistä ohjetta ja sosiaalisessa mediassa toimimista yleensä Satakunnan tykistöryk-mentin perusyksiköissä koulutetaan varusmiehille. Sen jälkeen tarkasteltiin, miten palveluk-sessa olevat varusmiehet ymmärtävät pääesikunnan laatiman ohjeen, miten he kokevat, että heille opetetaan kyseistä asiaa ja miten he osaavat noudattaa annettuja ohjeita ja opetusta. Tulosten perusteella voidaan todeta, että perusyksiköissä annetulla sosiaalisen median koulu-tuksella on vaikutusta varusmiesten käyttäytymiseen sosiaalisessa mediassa. Perusyksiköillä ei koeta olevan resursseja sosiaalisessa mediassa toimimisen valvomiseen, joten painopiste pitäisikin olla etukäteisohjeistuksen laadussa. Sosiaalisessa mediassa toimimisen opetus ei voi tapahtua jonkin muun oppitunnin ohessa, sillä näin meneteltynä se ei jää varusmiesten mieleen. Parhaimpiin tuloksiin oppimisen kannalta päästään, mikäli sosiaalisessa mediassa toimintaa opetetaan asialle erikseen varatulla oppitunnilla.

Ryhmäkiinteyden kehittäminen sotilaskoulutuksen keinoin

Ryhmäkiinteys on oleellinen osa joukon suorituskykyä. Parhaitenkaan koulutettu ja varustettu joukko ei kykene suorittamaan sille annettuja tehtäviä, jos sen ryhmädynamiikka ei toimi. Puolustusvoimien tärkein tehtävä on kouluttaa sodan ajan joukkoja, joten ryhmäkiinteyden huomioiminen on merkittävässä osassa myös Puolustusvoimissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ryhmäkiinteys ilmenee päivittäisessä varusmieskoulutuksessa, miten se otetaan huomioon koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa, sekä kuinka siihen vaikutetaan johtamisella. Tutkimuksen päätutkimustehtävä on ”Miten ryhmäkiinteyttä voidaan kehittää sotilaskoulutuksen keinoin?” ja sitä tukevina alatutkimustehtävinä ”Miten ryhmäkiinteys muodostuu ja ilmenee?” sekä ”Miten ryhmäkiinteyteen voidaan vaikuttaa johtamisella ja sotilaskoulutuksella”. Tutkimustehtävien asettelulla selvitetään niitä käytännön asioita, mitkä vaikuttavat ryhmäkiinteyden muodostumiseen. Tutkimuksen teoriaosuudessa on käsitelty ryhmäkiinteyden muodostumista ja sen vahvistamista. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineistonkeräämisessä hyödynnetään teemahaastattelua. Haastatteluaineisto analysoidaan sisällönanalyysilla, jonka avulla saadaan tutkimuksen tulokset. Tuloksista ilmenee, millä eri tavoilla ryhmäkiinteyttä voidaan rakentaa johtamisen ja sotilas-koulutuksen keinoin. Tulosten perusteella keskeisimpiä keinoja ryhmäkiinteyden vahvistamiseen ovat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa muodostettavat kokoonpanot, jotka pysyvät ja toimivat yhdessä mahdollisimman tiiviisti. Lisäksi johtajien kouluttaminen ja kasvattaminen sellaisiksi johtajiksi, että heidän johtamiskäyttäytyminen tukee ryhmäkiinteyden vahvistamista. Johtopäätökset tukevat edellä mainittuja tuloksia.

Perusyksikön päällikkö koulutuksen pedagogisena johtajana

Perusyksiköiden koulutustehtävät ovat muuttuneet entistä enemmän asiantuntijatehtäviksi. Päälliköiden hallinnolliset työt ovat myös lisääntyneet, jonka seurauksena päälliköt eivät pysty vastaamaan pääkouluttajatehtävänsä vaatimuksiin niin hyvin kuin haluaisivat. Pääkouluttajan määritelmä tulisi nykyään ymmärtää koulutuksen käytännön johtamista kokonaisvaltaisempana käsitteenä, koulutuksen pedagogisena johtamisena. Tutkimustehtävänä oli selvittää miten pedagoginen johtaminen ilmenee perusyksiköiden päälliköiden koulutuksen johtamisessa. Tutkimustehtävään vastattiin selvittämällä miten päälliköt kuvailevat rooliaan koulutuksen johtajina, miten koulutusta johdetaan ja millaisia haasteita siinä on. Fenomenologis-hermeuttinen tieteenfilosofia vaikutti tutkimuksen taustalla ja lähestymistapana toimi tapaustutkimus. Tutkimuksen aineiston kerättiin seitsemältä Porin prikaatin perusyksikön päälliköltä teemahaastattelulla ja analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysimenetelmää käyttäen. Tutkimustulosten mukaan pedagoginen johtaminen ilmenee päälliköiden koulutuksen johtamisessa erityisesti vision jalkauttamisen ja tavoitteenasettelun muodossa. Resurssien hankkiminen ja osaamisen kehittäminen korostuivat myös koulutuksen pedagogisessa johtamisessa. Keskeisimmiksi koulutuksen johtamisen haasteiksi nousivat päälliköiden hallinnolliset työt ja perusyksiköiden henkilöstöresurssien vähäinen määrä. Pedagogisella johtamisella pyritään luomaan oppiva organisaatio myös perusyksiköstä. Keskeisenä johtopäätöksenä voidaan havaita, että tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää myös ylemmän organisaation tukea ja esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen kehittämistä pedagogisen johtamisen osalta.

Varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen kehittäminen Porin prikaatin perusyksiköissä

Tässä opinnäytetyössä tutkitaan varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen kehittämistä Porin prikaatin perusyksiköissä johtajakaudella. Tutkimus avaa koulutuksen teoriaa ja yleisiä vaatimuksia. Tavoitteena on selvittää Porin prikaatin perusyksiköiden varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällön ja toteutuksen nykytilaa, eri haasteita ja niiden syitä sekä kehittämisvaihtoehtoja. Tutkimustuloksia selvitetään päätutkimusongelman kautta, joka on ”Miten varusmiesten johtaja- ja kouluttajakoulutusta ja sen toteutusta voitai-siin kehittää Porin prikaatissa johtajakaudella?” Tutkimuksen teoriapohja rakentuu puolustusvoimien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen yleisistä ohjeista, vaatimuksista ja normiasiakirjoista sekä keskeisimmistä syväjohtamisen ja johtamisen teorioista. Varusmiesjohtajien näkemyksiä ja mielipiteitä kartoitetaan loppukyselyiden kautta. Porin prikaatin palkatulle henkilöstölle suunnatun kyselyn kautta tutkitaan perusyksiköiden varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällön ja toteutuksen nykytilaa sekä eri haasteita ja niiden syitä. Loppukyselyiden palautteiden ja kyselyiden tuloksia tarkastellaan ja verrataan tutkimuksen teoriapohjan ja johtaja- ja kouluttajakoulutuksen ohjeistusten kautta aiempien tutkimusten tuloksiin. Aineisto on analysoitu systemaattisella kirjallisuuskatsauksella, sisällönanalyysillä ja fenomenologialla. Näiden tekijöiden kautta ja tutkimusmenetelmien avulla esitetään koulutukselle kehittämisvaihtoehtoja. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että Porin prikaatin varusmiesjohtajien johtajakaudella tapahtuvaa johtaja- ja kouluttajakoulutusta ja sen toteutusta voitaisiin kehittää parantamalla aika- ja henkilöstöresursseja. Palkatun henkilöstön määrä ja aika eivät riitä kaikkeen vaadittavaan. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen normiasiakirjan antamat perusteet ovat hyvät, mutta joukkoyksiköiltä ja -osastolta toivotaan koulutusta tarkentavaa ohjeistusta, yhteisiä linjauksia ja koulutusresurssien yhdistämistä. Koulutuksenseuranta- ja palautejärjestelmää tulisi uudistaa helpommaksi, esimerkiksi toteutettavaksi sähköisessä muodossa. Avoimeen ja sanalliseen palautteeseen ja sen laatuun tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Johtaja- ja koulutussuoritusten mekaaninen ”kirjaaminen” koetaan työlääksi ja osittain turhaksi. Varusmiesjohtajia tulee aktivoida sekä innostaa johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta ja johtajana kehittymisestä. Varusmiesjohtajille pitää antaa enemmän vastuuta. Jokaisen kouluttajan on saatava ymmärtämään oma osuutensa koulutettavan kehittymisessä.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin rakentuminen ja organisaation kehittämisen haasteet

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä nähtiin keskeisiksi tekijöiksi nykymuotoisen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (EKSOTE) rakentumiselle, miten sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen samaan organisaatioon mahdollistaa parempien palvelujen tuottamisen, mitkä ovat organisaatiomuutoksen läpiviennin keskeiset haasteet sekä mitkä ovat poliittisen ohjauksen merkitys ja mahdollisuudet EKSOTESSA. Tutkimus on laadullinen tapaus- eli casetutkimus. Tutkimusmenetelminä käytetään teemahaastatteluja ja puolistrukturoituja lomakehaastatteluja. Tutkimuksen keskeinen teoreettinen viitekehys on New Public Management. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena esitetään, että EKSOTEN synnyn taustalla oli aito halu parantaa sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palveluita koko Etelä-Karjalan alueella. Tämä tapahtui siten, että sosiaalihuolto, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito yhdistettiin saman organisaatioon ja kaikkien kuntien tämän alan henkilöstö siirtyi kunnista EKSOTEN palvelukseen. Organisaation syntyminen edellytti vahvaa poliittista ohjausta. EKSOTESSA on paljon eritysosaamista, joka on käytettävissä koko Etelä- Karjalan alueen asukkaiden hyväksi. Organisaatiomuutoksessa on mukana keskeiset New Public Managementin periaatteet eli tehokkuusperiaatteet sekä palvelujen laadun, asiakaskeskeisyyden ja henkilöstön palkitsemisen kysymykset.

IT-innovaatioiden käyttöönoton johtaminen Suomessa: tapausesimerkkinä big data

Teknologian nopea kehitys ja toimintaympäristön muutokset kannustavat organisaatioita omaksumaan innovatiivisia ratkaisuja, pysyäkseen kilpailukykyisinä ja kehityksessä mukana. Perinteisen kustannussäästöjen ja toiminnan tehostamisen tavoittelun onkin syrjäyttänyt halu vahvistaa ja kasvattaa kilpailuetua. Näistä kannusteista huolimatta tutkimukset osoittavat, että suurin osa Suomessa toimivista organisaatioista ei johda eri teknologioihin pohjautuvia innovaatioita kovinkaan kokonaisvaltaisesti, vaan IT:n käyttö on enemmänkin reaktiivista. Tutkimuksessa tutkimmekin, miten Suomessa johdetaan IT-innovaatioiden, ja näistä erityisesti big datan, käyttöönottoa sekä madollisia poikkeavuuksia näiden välillä. Tutkimus on tehty kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin, hyödyntämällä fokusryhmätutkimusmetodia empiirisen aineiston keruussa. Tutkimus esittää IT-innovaatioiden käyttöönoton johtamisen prosessina, joka lähtee liikkeelle viestintäkanavista saatavasta ärsykkeesta. Tietämystä vahvistetaan suostutteluvaiheessa, joka laukaisee arviointivaiheen. Prosessi etenee lopulta IT-innovaatioiden hyötyjen ja kustannusten arvioinnin myötä käyttöönotosta tehtävään päätökseen. Käyttöönottoon vaikuttavat myös erilaiset taustatekijät, jotka voivat edistää tai estää IT-innovaation omaksumista. Päätöksentekovaiheessa organisaation tietohallintojohdolla ja liiketoimintajohdolla on omat roolinsa, jotka muotoutuvat organisaation työnjaon ja investoinnin suuruuden mukaan. Tutkimuskohteiden käyttöönoton johtamistavoista kertovat, miten organisaatioiden käyttöönottoprosessin ja päätöksentekoprosessin vaiheet etenevät, mitkä taustatekijät vaikuttavat käyttöönottopäätökseen ja millaisia hyötyjä tavoitellaan. Big datan johtamistapojen selvittämiseen vaikuttaa myös se, onko organisaatiolla strategiaa tai toimintasuunnitelmaa sen hyödyntämiseksi. Tutkielman johtopäätöksenä toteamme, että yleistä IT-innovaatioiden käyttöönottoa johdetaan kolmella tavalla: strategisesti, reaktiivisesti ja muutoksen pakottamana. Johtamistapojen erot tulevat esiin investoinnin suuruuden, käyttöönottoon johtavan päätöksenteon sekä käyttöönoton taustalla vaikuttavien syiden kautta. Yleisesti IT-innovaatioita näytettäisiin johdettavan melko samassa suhteessa strategisesti, reaktiivisesti ja muutoksen pakottamana. Big datan käyttöönoton johtamisessa havaitsimme piirteitä vain strategisesta ja reaktiivisesta johtamisesta. Yleinen IT-innovaatioiden ja big datan käyttöönoton johtaminen eroavat toisistaan sen suhteen, että big dataa näytettäisiin johdettavan vielä vähemmän strategisesti ja sen päätöksentekovastuut ovat hajanaisempia. Yleisesti voidaan sanoa, että tutkimuskohteilla esiintyi heikosti selkeitä ja kokonaisvaltaisia strategioita tai toimintasuunnitelmia IT-innovaatioiden käyttöönoton johtamiseksi.

Suomalaisen metsäluonnon lukutaidon historiaa – Ihmisen ja koivun muuttuva suhde Suomessa 1730-luvulta 1930-luvulle

Tutkimus on perustutkimus suomalaisten metsäluonnon lukutaidosta ja käsityksistä koivusta ja sen käytöstä kahdensadan vuoden ajalta. Valitun ajanjakson sisällä on ollut mahdollista havaita sekä perinteisen maanviljelyajan että teollisen ajan metsäluonnon lukutaidon yhtäläisyydet ja erot. Yhteistä koko jaksolle on ollut huoli metsien riittävyydestä ja oikeasta hoidosta. Eroja on ollut metsänkäyttötavoissa perinteisen luontaistalouden muututtua teollisuuden ajan kulutusyhteiskunnaksi. Tutkimuksen pääkysymykset ovat:1) Miten suomalaisten metsäluonnon lukutaito ja käsitykset koivusta ja sen resursseista ovat muuttuneet 1730-luvulta 1930-luvulle ja 2) mitkä seikat ovat näihin muutoksiin vaikuttaneet? Tutkimuksen esimerkkinä metsäluonnon lukemisesta on suomalaisten suhde koivuun. Tutkimuksessa tarkastellaan ympäristön lukutaidon avulla, miten ihminen ymmärtää ja tulkitsee ympäristöään tässä tutkimuksessa metsäluontoa. Ympäristön lukutaito on kokonaisvaltaista luonnon ymmärtämistä, tulkitsemista ja määrittelemistä huomioiden, elämysten, arvojen, asenteiden ja tiedon avulla. Taidon perustana on paikallisten, alueellisten, yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja historiallisten tekijöiden synnyttämä henkilökohtainen ymmärrys. Sen oppiminen on pitkäaikaisen harjaantumisen tulos, ja se on henkilökohtainen taito, joka vaihtelee eri yksilöillä. Tiedonsiirto sukupolvelta toiselle tapahtuu yhteisön sisäisessä kanssakäymisessä. Ympäristön lukutaito ei ole geneettistä vaan opittua. Tuotanto-olosuhteiden muutokset vaikuttavat metsäluonnon lukemiseen. Kaskiviljelijä näki metsän toisenlaisena kuin teollisuuden tarpeisiin puuta hankkinut ostaja tai puunkaataja. Vallassa olevat mielipidevaikuttajat määrittelevät oman aikansa ympäristöongelmat, he määrittelevät myös kenen syytä ongelmat ovat. Metsien häviäminen on aiheuttanut kautta historian ympäristöongelmia eri puolilla maapalloa. Niihin on suhtauduttu eri aikoina eri tavoin; metsäluontoa on luettu eri kulttuureissa ja eri aikoina eri tavalla. Näin on tapahtunut myös Suomessa. Keskeinen tutkimuksen tulos on kahdensadan vuoden ajalta saatu tieto, miten metsien häviämisen pelko on havaittu ja perusteltu, miten tähän pelkoon on suhtauduttu ja mihin toimenpiteisiin ryhdytty. Suomalaisten metsäluonnon lukemisen historian tunteminen auttaa näkemään menneisyydessä tehdyt virheet ja oikeat teot. Tutkimuksen tuloksia voi soveltaa suunniteltaessa ja kehitettäessä erilaisia ympäristön lukutaidon sovellusmuotoja ja opetusta sekä tulevaisuuden metsänhoidon ympäristötietoisuuden lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä Suomessa että muissa maissa. Sen tuloksien pohjalta on myös hyvä jatkaa suomalaisen metsäluonnon lukemisen historian perustutkimusta kaskikauden ja teollisen ajan murroksesta nykypäivään.

Product assurance in agile space systems development

Product assurance is an essential part of product development process if developers want to ensure that final product is safe and reliable. Product assurance can be supported with risk management and with different failure analysis methods. Product assurance is emphasized in system development process of mission critical systems. The product assurance process in systems of this kind requires extra attention. In this thesis, mission critical systems are space systems and the product assurance process of these systems is presented with help of space standards. The product assurance process can be supported with agile development because agile emphasizes transparency of the process and fast response to changes. Even if the development process of space systems is highly standardized and reminds waterfall model, it is still possible to adapt agile development in space systems development. This thesis aims to support the product assurance process of space systems with agile development so that the final product would be as safe and reliable as possible. The main purpose of this thesis is to examine how well product assurance is performed in Finnish space organizations and how product assurance tasks and activities can be supported with agile development. The research part of this thesis is performed in survey form.

”Esimiesten pitää olla riittävän jämäköitä puuttumaan kusipäiseen käytökseen!” Moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella kohti toimivaa työyhteisöä. Suomen erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohto

Työpaikkakiusaamista esiintyy useissa työpaikoissa sekä organisaation eri tasoilla. Työpaikkakiusaaminen on yleistä myös naisvaltaisissa terveydenhuollon yhteisöissä. Työpaikkakiusaamisella on todettu olevan merkittäviä negatiivisia seurauksia niin yksilön kuin organisaation tasolla. Työpaikkakiusaamisen seuraukset ovat moninaiset, ja ne voivat kohdistua kiusatun ja kiusaajan lisäksi koko työyhteisöön. Työpaikkakiusaaminen on näin uhka työyhteisön toimivuudelle. Keskijohdon tulee tukea lähiesimiehiä työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja näyttää esimerkkiä omalla asennoitumisellaan ja käytöksellään siinä, miten he itse puuttuvat työpaikkakiusaamiseen. Keskijohdon rooli on myös merkittävä työyhteisön toimivuuden turvaamisessa sekä organisaatiokulttuurin rakentamisessa moninaisuutta arvostavaksi. Tässä tutkimuksessa tutkittiin työpaikkakiusaamiseen puuttumista moninaisuusjohtamisen viitekehyksessä. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat Suomen erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohtajat ja tavoitteena oli selvittää, miten moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan saada aikaan toimiva työyhteisö. Tutkimusmenetelmäksi valittiin kvantitatiivis-kvalitatiivinen kyselytutkimus. Empiirisen aineiston keräämiseksi tehtiin sähköinen Webpropol 2.0-kysely. Kysely lähetetiin 19 sairaanhoitopiiriin erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohdon edustajalle (N=210), ja vastausprosentiksi saatiin 54. Kyselyssä oli sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Strukturoituja kysymyksiä analysoitiin Webropol-ohjelman ja Microsoft Excel-ohjelman analysointityökaluilla, avoimia kysymyksiä analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulosten perusteella moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan edistää toimivan työyhteisön syntymistä. Tulosten mukaan johtamisella oli merkitystä kiusaamisen ennaltaehkäisyssä ja siihen puuttumisessa. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet tulivat melko hyvin esiin ylihoitajien johtamistyössä sekä organisaation toimintamalleissa työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja ratkaisussa. Tuloksista käy selville, että työpaikkakiusaaminen oli uhka työyhteisön toimivuudelle. Toimimaton työyhteisö oli uhka potilaiden hyvälle hoidolle, joten tutkimuksen aihe on tärkeä ja auttaa ymmärtämään kiusaamiseen puuttumisen ja organisaation moninaisuuden tärkeyden. Tulosten mukaan kiusaamiseen puuttumisessa tärkeää oli esimiesten antama tuki, tasa-arvo, yhteiset pelisäännöt, avoin keskustelu, kiusaamisen ilmoittaminen, kunnioittava käytös, sujuva yhteistyö ja ongelmien käsittely. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet ja toimivan työyhteisön peruspilarit ovat hyvin samankaltaisia. Tulosten mukaan kunnioittava ja arvostava käytös, kiusaamisen ilmoittaminen ja tasa-arvo eivät toteutuneet organisaatioissa riittävän hyvin, joten näissä asioissa on organisaatioissa vielä kehitettävää.

Näkökulmia kääntäjän internet-tiedonhakuun

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten sanavaraston laajuus ja tiedonhakijan ikä eli kuuluminen X- tai Y-sukupolveen vaikuttavat tiedonhaun onnistumiseen ja nopeuteen ja miten kognitiivinen nopeus vaikuttaa tiedonhaun nopeuteen. Tutkimuksen aineisto koostuu kahta aiempaa tutkimusta varten ranskalaisille ja suomalaisille opiskelijoille teetettyjen testien tuloksista sekä tätä tutkimusta varten suomalaisille kääntäjille teetettyjen testien tuloksista. Koehenkilöinä oli yhteensä 20 ranskalaista opiskelijaa, 30 suomalaista opiskelijaa ja 13 suomalaista kääntäjää. Testeissä selvitettiin heidän sanavarastojensa laajuutta, kognitiivista nopeutta sekä tiedonhakukäyttäytymistä ja -strategioita. Suomalaiset koehenkilöt jaettiin ranskaksi tietoa hakevaan ryhmiin ja suomeksi tietoa hakeviin ryhmiin. Tutkimuksen hypoteesit olivat, että sanavaraston laajuus ja kuuluminen Y-sukupolveen vaikuttavat myönteisesti tiedonhaun onnistumiseen ja nopeuteen sekä se, että kognitiivinen nopeus vaikuttaa myönteisesti tiedonhaun nopeuteen. Lisäksi oletuksena oli, että kognitiivisesti nopeammat koehenkilöt luopuvat tiedonhausta tai hyväksyvät puutteellisen vastauksen kognitiivisesti hitaampia aiemmin. Tutkimuksessa selvisi hypoteesin mukaisesti, että sanavaraston laajuus vaikuttaa myönteisesti tiedonhaun nopeuteen ja onnistumiseen. Sen sijaan Y-sukupolveen kuuluminen eli henkilön ikä vaikutti vastoin hypoteesia kielteisesti tiedonhaun nopeuteen ja onnistumiseen. Tämä tulos ei kuitenkaan ole yleispätevä, sillä X-sukupolven edustajat olivat ammattikääntäjiä ja Y-sukupolven edustajat opiskelijoita, mikä tarkoittaa, että tulos tukee aiemmin ammattikääntäjiä ja opiskelijoita verranneiden tutkimusten tuloksia. Tutkimuksessa ilmeni myös, että kognitiivinen nopeus vaikuttaa myönteisesti tiedonhaun nopeuteen, mikä vastaa johdannossa esitettyä hypoteesia. Tiedonhaku ja erityisesti kääntäjien tiedonhaku on edelleen melko vähän tutkittu aihe, mikä tarkoittaa, että tämänkin tutkimuksen perustana olevaa aineistoa voitaisiin käyttää moniin jatkotutkimuksiin. Esimerkki mahdollisesta aiheesta olisi monikielisen hakustrategian toimivuus tiedonhaussa yksikieliseen strategiaan verrattuna. Lisäksi tässä tutkimuksessa käsiteltyjä kysymyksiä olisi mielenkiintoista tutkia homogeenisten tiedonhaun ammattilaisista tai muista kuin tiedonhaun ammattilaisista koostuvien koehenkilöryhmien perusteella siten, että tiedonhaku suoritettaisiin yksinomaan äidinkielellä.

The Construction of ‘Disciplinary’ Violence Against Children — Social Workers’, Police Officers’ and Parents’ Rationales

This dissertation examines parental disciplinary violence against children in authority records and in the criminal procedure in Finland. The main aim is to analyze disciplinary violence, how it is defined, and how it is constructed as a crime by social workers, the police, and parents. This dissertation consists of four sub-studies and a summary article. In the first sub-study, I examine how disciplinary violence appears in child welfare documents and analyze the decision-making processes and measures taken by the child welfare workers. The second sub-study, utilizing police interview data, examines police officers’ perceptions of disciplinary violence, its criminalization, and its investigation. In addition to this analysis of police officers’ own perceptions, in the third sub-study, I use reports of crime and pre-trial investigation documents to look at what a typical suspicion of disciplinary violence coming to the attention of the police is and examine the decision-making processes of the police. Utilizing authority data, the fourth sub-study analyzes how parents rationalize the use of disciplinary violence to the authorities investigating these suspicions. The research provides findings that are unprecedented in Finland. Firstly, it was shown that social workers’ decision-making processes in suspicions of disciplinary violence follow three pathways of reasoning, with many factors taken into consideration; and in less than one-third of the cases, a request for criminal investigation has been made to the police. Secondly, it was verified that police officers hold different perceptions of disciplinary violence, and these perceptions have multiple effects on the investigation of these cases and the construction of disciplinary violence as a crime. Thirdly, the analysis of the reports of crime and pre-trial investigation documents showed that almost two-thirds of the cases of disciplinary violence had been sent to a prosecutor by the police and, thus, defined as a crime. However, in many cases, acts of disciplinary violence were often seen as ‘educational, petty one-off incidents’ and a possible trial and punishment for the perpetrator were seen as unreasonable. Fourthly, it was found that parents often try to neutralize and rationalize the violence they have used against their children, for example, either by denying the victim, the criminal intent, or the entire act, or relying on the necessity of the forbidden act. The dissertation concludes that disciplinary violence is defined and constructed in authority policies and practices, first and foremost, by the severity of the act, the nature of the act as continuous or singular, the perceived harm caused by the act to a child, and the perceptions of authorities regarding physical punishment of children. The asymmetrical power setting present in disciplinary violence and parents’ legitimized right to raise and discipline their children partly seem to explain why criminal-law processing of these suspicions of violence and understanding these as crimes is difficult. Finally, this research calls for more coherent and consistent authority practices and policies, achieved by educating authorities and increasing awareness on disciplinary violence, questions the need for a concept like ‘disciplinary’ violence, and suggests more emphasis on unambiguous perceptions of a child’s best interest.

Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939.

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.