Brändimielikuvien syventäminen brändiyhteistyön avulla. Julkisuuden henkilön ja tuotebrändin välinen yhteistyö –case Arla ja Elastinen

Brändiyhteistyö yrityksen tuotebrändin ja julkisuuden henkilön välillä voidaan sanoa olevan yksi suosituimmista strategisista markkinointiviestinnän keinoista tämän päivän kilpailullisilla markkinoilla. Esimerkiksi jopa 60 prosenttia Aasian maiden mainonnasta perustuu siihen, että yritykset hyödyntävät tunnettuja julkisuuden henkilöitä brändilähettiläinä tuotteilleen. Brändiyhteistyön luonne on lähtöisin 1970 –luvulta, josta se on kehittynyt sekä saanut uusia piirteitä vuosien varrella. Kuten aikaisemmat tutkimustulokset osoittavat, yhteistyö tuotebrändin ja julkisuuden henkilön välillä vahvistaa kuluttajien mielikuvaa tuotteesta sekä lisää sen houkuttelevuutta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida brändiyhteistyön hyödyllisyyttä yhtenä markkinointiviestinnän työkaluna. Tutkimus tarkastelee paitsi brändiyhteistyön tavoitteita ja keinoja yrityksen näkökulmasta, kattaa se myös kuluttajien suhtautumista julkisuuden henkilön ja tuotebrändin väliseen brändiyhteistyöhön. Tutkimusongelmaa jäsennetään seuraavien kysymyksien avulla: 1) Mitkä ovat brändiyhteistyön tavoitteet? 2) Mitkä tekijät vaikuttavat brändiyhteistyön onnistumiseen? 3) Millä tavoin brändiyhteistyö vaikuttaa kuluttajan brändimielikuviin? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu porrastetun AIDA-mallin ympärille, joka kuvaa kuluttajan omaksumisprosessin vaiheita. Ajatusmallin kulkureitti lähtee liikkeelle brändiyhteistyön avulla herätetystä huomiosta, jonka kautta uudenlaiset brändimielikuvat alkavat kehittyä. Uskottavan brändilähettilään ja onnistuneen mainonnan voimin mielikuvat pyritään muuttamaan kiinnostukseksi, jonka jälkeen lopullisena tavoitteena on johtaa kuluttajien mielissä syntyneet assosiaatiot ostopäätöksiksi. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa syksyllä 2013 toteutettu Arlan ja Elastisen välinen brändiyhteistyö. Tutkimusmetodologiaksi on valittu monimenetelmätutkimus, jossa tutkimusaineiston hankinnassa käytetään tiedonhankintamenetelminä case-tutkimuksessa teemahaastattelua ja survey-tutkimuksessa internetpohjaista kyselyä. Teemahaastattelu toteutetaan haastattelemalla Arla Protein tuoteryhmäpäällikköä ja kysely suunnataan brändiyhteistyön ikäkohderyhmään kuuluvalle yleisölle. Tuloksien analysoinnissa hyödynnetään molemmista menetelmistä kumpuavia tuloksia ja pyritään peilaamaan niitä keskenään. Tutkimustulosten perusteella voidaan tunnistaa merkittäviä havaintoja siitä, että onnistuessaan brändiyhteistyö vaikuttaa kuluttajien mielikuviin mutta ei automaattisesti johda alati positiivisiin tuloksiin. Menestyäkseen brändiyhteistyö tarvitsee vahvan taustatyön, asiantuntijuutta sekä karismaattisen brändilähettilään. Tämä tarkoittaa, että markkinoijan on jatkuvasti pysyttävä mukana dynaamisessa ympäristössä ja kiinnitettävä huomiota myös kuluttajien muuttuviin tarpeisiin

Opettajan ja koulunkäynninohjaajan välinen yhteistyö ja vuorovaikutus― ”Jokaista arvostetaan sellasena, ku se on ja niitä vahvuuksia mitä sillä on ja sen tapaa tehdä sitä työtä”.

Koulunkäynninohjaajien ammattikunta on vakiintunut osaksi peruskoulujen henkilökuntaa jo 1990- luvulla. Heitä työskentelee Suomen kouluissa noin 9000. Taustalla on peruskoulun voimakas muuttuminen viime vuosina. Oppilaan tuen painopiste on siirtynyt enemmän lähikouluihin ja tavallisiin luokkiin. Opiskeluhuoltolaki on muuttunut ja uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä. Muutosten seurauksena koulun aikuisten yhteistyöhön on välttämätöntä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Vaikka koulunkäynninohjaajien tehtäväkuva on laajentunut ja monipuolistunut vuosien kuluessa, heidän ammatillinen statuksensa on paikoin epäselvä. Suomessa ei ole tehty paljonkaan tutkimusta koulunkäynninohjaajiin liittyen. Tässä tutkimuksessa kysytään, minkälaista yhteistyötä opettajat ja koulunkäynninohjaajat tekevät, millaista vuorovaikutusta heidän välillään on ja mitä ovat ne tekijät, mitkä yhteistyön onnistumiseen tai epäonnistumiseen vaikuttavat. Lopuksi esitän joitakin ehdotuksia yhteistyön ja vuorovaikutuksen helpottamiseksi. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluna kuudessa eri koulussa. Haastateltavina oli neljä opettajaa ja neljä koulunkäynninohjaajaa. Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla on pitkä kokemus opettaja-ohjaaja työparityöskentelystä. Tässä tutkimuksessa havaittiin opettajan ja koulunkäynninohjaajan välisen yhteisen suunnittelun olevan keskeistä hyvän yhteistyön toteutumiselle. Luokassa tapahtuvan vuorovaikutuksen laatu ja ilme on pitkälti seurausta yhteisestä suunnittelusta. Yhteistyön ja vuorovaikutuksen taustalla vaikuttavina tekijöinä havaittiin johdon tuki, resurssit, koulutus tai sen vähäisyys, ohjaajien ammatillinen status, erilainen käsitys ohjaamisesta, opettamisesta tai suhtautumisesta lapsiin, ammattien välinen kilpailu, odotukset yhteistyöltä, tiedonkulku tai tiedonkulun ongelmat, joustavuus sekä keskinäinen arvostus tai sen puute. Yksi tärkeimpiä havaintoja oli se, että opettajat eivät saa, mutta tarvitsisivat yliopistossa koulutusta ohjaajien kanssa työskentelyyn. Lisäksi havaittiin, että koulunkäyntiavustajien ammattinimikkeen vaihtuminen koulunkäynninohjaajan ammattinimikkeeksi on herättänyt huolta opettajaprofession puolella. Ammattinimikkeen muutoksen kautta koulunkäynninohjaajat kykenevät kuitenkin vahvistamaan asemaansa koulun ammattilaisina, mikä voi vaikuttaa yhteistyön laatua parantavasti.

Oppilaitosten ja perheyritysten välinen yhteistyö Etelä-Karjalassa

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia perheyritysten ja oppilaitosten välistä yhteistyötä etsimällä tietoa siitä, kuinka yhteistyötä on tehty ja kuinka yhteistyötä voi tulevaisuudessa kehittää jo olemassa olevien mallien pohjalta. Tutkimuksessa etsitään myös intressejä, joita perheyrittäjillä on oppilaitosyhteistyötä kohtaan, sekä intressien puuttuessa siihen vaikuttavia syitä. Tutkimusaineisto kerättiin kvalitatiivisesti. Harkinnanvaraisen otannan kautta valittiin joukko eteläkarjalaisia perheyrityksiä tutkittavaksi. Aineisto kerättiin haastattelemalla perheyrityksiä ennakkoon mietityllä teemahaastattelulla, jossa oli sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä. Haastatteluja suoritettiin 41. Tutkimuksessa selvisi, että perheyritykset tekevät laajasti ja monitasoisesti oppilaitosyhteistyötä Etelä-Karjalassa. Suosituimmat yhteistyön muodot ovat työharjoittelijat, kesätyöntekijät, lopputyöt, oppisopimusopiskelijat, projektityöt, yhteiset tutkimukset ja perheyrittäjien pitämät luennot oppilaitoksissa. Myös huonoja kokemuksia oppilaitosyhteistyössä havaittiin, mutta niistä oli selvitty keskustelemalla oppilaitosten ja opiskelijoiden kanssa. Haasteena yhteistyölle koettiin, että perheyrityksissä työ on usein itse opetettu jälkipolville, jolloin perheyrittäjän ollessa itseoppinut, ei varsinkaan korkeakoulutasoisen yhteistyön hyötyjä ymmärretä. Kaikelle yhteistyölle oli kuitenkin perustana se, että perheyrityksellä oli ongelma tai tarve johonkin ratkaisuun ja tätä voidaan pitää tämän tutkimuksen tärkeimpänä yksittäisenä löydöksenä. Tutkimuksessa selvisi, että perustana lähes kaikelle yhteistyölle oppilaitosten ja perheyritysten välillä on tarvelähtöisyys. Poikkeuksena suuret perheyritykset, joilla on resursseja kehitys- ja tutkimustyöhön. Perheyritysten aika ja taloudelliset resurssit luovat tilanteen, jossa mahdollisuuden oppilaitosyhteistyöhön avaa liiketoiminnassa ilmenevä tarve tai ongelma, jonka ratkaisemiseen yrityksen omat resurssit eivät riitä. Perheyrittäjät ovat kokeneet saaneensa yhteistyöstä paljon lisäarvoa, kuten ratkaisuja ongelmiin, uusia verkostoja, omien toimintatapojen arviointia ja taitojen ylläpitämistä. Parhaimpina yhteistyökeinoina pidettiin työharjoitteluja, kesätyöntekijöitä, oppisopimusoppilaita, yhteisiä projekteja ja uusia ideoita. Jatkotutkimustarpeena ilmeni kestävien toimintamallien rakentaminen perheyritysten ja oppilaitosten välille.

Koulujen ja urheiluseurojen välinen yhteistyö yläkoulussa – tavoitteet, toteuttaminen ja kehittämishaasteet

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomessa sijaitsevan keskisuuren kaupungin X yläkoulujen ja urheiluseurojen välistä yhteistyötä, sen tavoitteita, toteuttamista ja kehittämishaasteita. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, onko koululiikunnan ja urheiluseuran välisellä yhteistyöllä merkitystä nuorten liikunta-aktiivisuuteen. Tutkimuksen kohteena ovat kaupungin X neljä yläkoulun liikunnanopettajaa ja neljä urheiluakatemian valmentajaa. Tutkimuksen tuloksia voitaisiin hyödyntää kaupungin liikuntakulttuurin kehitykseen. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla ja haastatteluaineiston analysoinnissa käytettiin teoriaohjaavaa sisällön analyysiä. Tutkimuksessa nousi esiin koululiikunnan ja urheiluseurojen välisen yhteistyön tavoitteista mm. nuoren mahdollisuus kehittyä urheilijaksi, nuoren mahdollisuus harjoitella omaa lajiaan koulupäivän aikana, tietoa seuratoiminnasta, eri lajeista sekä innostua harrastamaan. Tavoitteet jakaantuivat liikunnanopettajien ja valmentajien kesken siten, että valmentajien kertomat tavoitteet koskivat pääosin urheiluakatemian tavoitteita, jotka ovat tarkoitettu kilpaurheilua harjoittaville oppilaille ja opettajien kertomat tavoitteet koskivat heidän opetukseen osallistuvien oppilaiden liikuttamista/ liikuntatunteja koskeviin järjestelyihin. Tutkimuksessa yhteistyömuodoista nousi esiin valmentajien puheista urheiluakatemia ja liikunnanopettajat nostivat esiin mm. urheiluseurojen lajiesittelyn koululla/ harrastepaikoissa. Yhtenä yhteistyön haasteena koettiin olevan raha. Sen koettiin olevan esteenä mm. liikunnan mahdollisuudesta vaikuttaa sairauksiin. Kehitysehdotuksista nousi esiin mm. yhteistyön aloitus jo alakoulusta. Esimerkiksi yhteistyön aloittaminen vasta yläkoulusta nähtiin ongelmaksi, koska yläkoululaisten ajateltiin olevan huonoja aloittamaan liikuntaa siinä vaiheessa. Tutkimuksessa havaittiin, että yhteistyötä kaivattiin lisää molempien tahojen puolelta ja kehitysehdotuksena esitettiin myös keskustelufoorumia koskien nuorten liikuttamista. Valmentajien ja liikunnanopettajien vastauksista ilmeni, että keskustelua tulisi käydä sekä nuorten liikuttamisen edistämiseksi että urheiluakatemian kehittämiseksi. Kaikki haastateltavat olivat tietoisia tutkimuksista, joiden mukaan murrosikäisten liikunta-aktiivisuuden määrä on vähentynyt. Asia herätti haastateltavissa huolestuneisuutta ja molempien niin liikunnanopettajien kuin valmentajien vastauksista nousi esiin usko siihen, että koulun ja urheiluseuran välisellä yhteistyöllä voitaisiin vaikuttaa nuorten liikunta-aktiivisuuden määrään. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että yhteistyötä lisäämällä on mahdollista saada uusia nuoria motivoitumaan liikkumiseen, uusien harrastusten pariin ja vaikuttaa positiivisesti kaupungin liikuntakulttuuriin.

Pääkaupunkiseudun perhevalmennus vuonna 2015

Opinnäytetyön tarkoitus on kuvata perhevalmennuksen ennakointia pääkaupunkiseudulla vuoteen 2015 ja kartoittaa siihen vaikuttavia tekijöitä APESTE-analyysin mukaan. Toinen tavoite on luoda visio perhevalmennuksesta vuonna 2015. Opinnäytetyö on rajattu koskemaan vain pääkaupunkiseutua. Opinnäytetyö mukailee delfoi-menetelmää. Työtä varten koottiin perhevalmennuksen asiantuntijaryhmä (n=9), jota ensimmäisellä kyselykierroksella haastateltiin APESTE-analyysin mukaan asiakkaaseen liittyvistä, poliittisista, taloudellisista, sosiaalisista, teknisistä ja ekologisista tekijöistä, jotka vaikuttavat perhevalmennukseen. Lisäksi he visioivat perhevalmennusta vuonna 2015. Haastattelut analysoitiin sisällönanalyysia käyttäen. Toisella kierroksella asiantuntijaryhmä (n=3) vastasi sähköpostikyselyyn, jossa he saivat tarkentaa näkemyksiään. Haastattelut ja kyselyvastaukset muodostivat tutkimusaineiston. Lopullinen analyysi tehtiin kummankin kierroksen vastauksista. Perhevalmennuksen asiakaskunta polarisoituu ja monipuolistuu. Asiakkaiden koulutustaso nousee, mutta myös heikosti pärjäävien määrä lisääntyy. Asiakkaiden arvomaailmat kahtiajakautuvat, heidän tarpeidensa skaala laajenee ja terveysongelmansa lisääntyvät. Perheiden tukiverkot muuttuvat: perinteisten sukulaisyhteisöjen sijaan ihmiset saavat tukea verkostoitumalla samanhenkisten ihmisten kanssa. Yhteistyö julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin sekä eri hallinnonalojen välillä lisääntyy. Resurssit eivät lisäänny ja palveluita karsitaan. Ihmisten oma vastuu pärjäämisestään lisääntyy ja samalla kätilön työ muuttuu vaativammaksi. Internet tulee tärkeäksi osaksi perhevalmennusta. Uusien innovaatioiden käyttöönotto on hidasta. Eettiset kysymykset tulevat entistä tärkeämmiksi tekniikan kehittymisen suomien mahdollisuuksien myötä. Ihmisten ympäristötietoisuus lisääntyy ja ympäristökäyttäytyminen muuttuu. Äitiyshuolto on keskitetty osaamiskeskuksiin. Perhevalmennuksesta vastaa kätilö moniammatillisen tiimin kanssa. Kätilö organisoi perhevalmennusta muun äitiyneuvolatyön ohessa. Näin hän tuntee odottavat perheet ja osaa toteuttaa perhevalmennusta asiakaslähtöisesti, vaikka valmennuksella onkin yhtenäinen rakenne. Valmennus muuttuu toiminnallisemmaksi ja keskustelevammaksi. Ryhmäkoot pienenevät hiukan ja puolisoidenkin toiveet otetaan paremmin huomioon. Perhevalmennus alkaa ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana ja jatkuu vielä vauvan syntymän jälkeen. Tärkeitä aiheita synnytykseen valmentautumisen, vauvanhoidon ja imetyksen ohella ovat parisuhde ja seksuaalisuus sekä psyykkinen hyvinvointi. Avainsanat perhevalmennus, ennakointi, APESTE-analyysi

Kehitysvammaisen kohtaaminen optikkoliikkeessä

Opinnäytetyössä tutustutaan kehitysvammaiseen asiakkaan kohtaamiseen optikkoliikkeessä. Työn tarkoituksena on nostaa esiin ne ongelmat, joita esiintyy asiakaspalvelussa kehitysvammaisen asiakkaan kanssa. Laadukkaan asiakaspalvelun perusperiaatteet ovat työn vertailupohjana. Aineisto on hankittu kvalitatiivisena eli laadullisena haastatteluna optikoilta ja kehitysvammaohjaajilta. Haatattelut tehtiin syksyn 2006 aikana. Haastatteluun osallistui kolme optikkoa ja kolme kehitysvammaohjaajaa. Ihmisten reagoiminen kehitysvammaisuuteen riippuu siitä, millainen on heidän ajatusmaailmansa. Kehitysvammaisuudella tarkoitetaan ymmärtämis- ja käsityskyvyn alueella olevaa vammaa, jolloin uusien asioiden omaksuminen on vaikeaa. Muuten kehitysvammaiset oppivat asioita samalla tavalla kuin muutkin ihmiset. Opinnäytetyön tuloksena esitellään laadukkaaseen asiakaspalveluun yltämistä myös kehitysvammaisen asiakkaan palvelemisessa. Tällöin korostuu optikon ammattitaito. Tärkeimpiä ominaisuuksia asiakaspalvelussa ovat myönteinen suhtautuminen itseensä, työhönsä ja lähimmäisiin. Kehitysvammaisella on puutteellinen kyky ymmärtää abstrakteja käsitteitä, tämä on huomioitava asiakaspalvelussa. Sen vuoksi yhteistyö eri hoitavien tahojen kanssa takaa turvallisen ja laadukkaan palvelun myös erityisryhmille. Haastatteluissa kehitysvammaohjaajat korostivat kehitysvammaisen turvallisuuden tunteen huomioimista ja sen vaikutusta kehitysvammaisten käyttäytymiseen. Turvallisuutta voimme luoda tutun henkilön mukanaololla, jolloin voidaan vaikuttaa helpottavasti kehitysvammaisen keskittymiseen uudessa tilanteessa. Yhtenä tärkeimmistä tuloksista tulee esiin mahdollisuus suorittaa näöntarkastus kehitysvammaiselle tutussa ympäristössä, jolloin tutkimustilaksi voitaisiin valita kehitysvammaisen oma koti tai hoitolaitos. Näin vältyttäisiin turhalta rauhattomuudelta ja varmistettaisiin, että kehitysvammaisella olisi asiakaspalvelutilanteessa turvallinen olo. Erilaisuuden ymmärtäminen ja arvostaminen on osa laadukasta asiakaspalvelua. Inhimillisellä palvelulla ja lämpimällä ihmisen kohtaamisella saadaan asiakkaat pysymään uskollisena omalle optikkoliikkeelleen. Lopputyön johtopäätöksenä todetaan, että jokainen asiakas tulisi kohdata yksilönä kokonaisvaltaisesti ja antaa hänelle laadukasta palvelua, erilaisuudesta huolimatta. Avainsanat optikkoliike, kehitysvammaisuus, laatu, asiakaspalvelu

Saaristolaisen kokemus omasta kulttuuristaan. Eläminen merestä ja meren kanssa

Tutkimuksessa on hahmoteltu saaristolaisen ihmisen omaa kokemusta kulttuurinsa ja yhteisönsä olennaisista piirteistä. Aineistona on kaksi Kustavin kylissä Turunmaan suomenkielisessä saaristossa koottua haastatteluaineistoa, joista toinen on 1990-luvun alussa tutkijan itsensä keräämä, toinen 1950 - 60-luvuilla kerätty. Haastateltavien elämä on sijoittunut saaristolaiskulttuurin muutosvaiheeseen omavaraisuudesta keskusorienteisuuteen ja tarkastelu keskittyy aikaan 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alusta toisen maailmansodan jälkeiseen ajanjaksoon. Tarkastelun painopisteenä on vanha yhteisö elämänpiireineen ja 1960-luvulla alkanut markkinatalouden ja suuryhteiskunnan suoran vaikutuksen tehostumisen leimaama muutos on ollut peilauspintana olennaisten piirteiden löytämisessä. Näkökulmana on ollut yksilön kokemus ja erityisinä mielenkiinnon kohteina hänen suhteensa luonnonympäristöön ja hänen mentaalinen orientaationsa, hänen kokemusmaailmansa suuntautuneisuus sekä kylän yhteisyyden sisältö. Saaristolaisten itse olennaisiksi kokemat oman kulttuurinsa piirteet nousivat haastatteluaineistosta pohtimalla haastateltavien voimakkaasti painottaman nuottakalastuksen sisältämiä merkityksiä sekä erittelemällä haastatteluaineiston kokonaisuudessa erityisen painoarvon saaneita asioita. Tukena tiettyjen asioiden nostamisessa on ollut tutkijan oma kuuluminen paikallisyhteisöön, osallistuminen saaristolaisyhteisön elämään ja elinkeinoihin sekä keskustelu yhteisön jäsenten kanssa eri asioiden merkityksistä. Meri hallitsee saaristolaisen elämää sekä fyysisesti että henkisesti. Merellä kulkeminen ja merellisten elinkeinojen harjoittaminen korostaa yksilökohtaista vaihtelevien tilanteiden ja tapahtumaketjujen hallinnan tärkeyttä, osaamista ja selviytymistä, joista ominaisuuksista tulee osa saaristolaista mentaliteettia. Meri myös rajaa eristyneisyyden, jossa on tultava omavaraisesti toimeen turvautuen omiin ja kylän muiden ihmisten taitoihin. Yhdessä tekeminen ja oleminen on päällimmäisenä haastateltavien mielessä kun he kuvaavat aikaisempaa kylän ilmapiiriä ja sitä suurinta menetystä, mikä oman elämän aikana tapahtuneessa elämäntavan muutoksessa on ollut. Yhdessä eläminen ja tekeminen on myös taito. Se liittyy saaristolaiskylässä omavaraisuuteen ja selviämiseen merellisen luonnonympäristön keskellä, mitkä seikat aiheuttavat keskinäisen riippuvuuden. Vastavuoroisuus ja keskinäinen riippuvuus ja siitä juontuva solidaarisuus ja auttaminen ovat identiteettiä luovia tekijöitä. Hyvän ihmisen määrittelyn yhteydessä haastateltavat toivat esille arvostavansa toisten huomioimista, suvaitsevaisuutta ja kaikkien kanssa toimeen tulemista, mitkä kaikki ovat rehellisyyden ohella yhteisön kiinteyteen liittyviä arvoja. Toisten huomioiminen omana itsenään on keskeinen mentaliteetin piirre myös siten, että oman lähiympäristön ihmiset hyväksytään sellaisinaan, vaikka ei kaikesta oltaisikaan samaa mieltä tai joku havaitaan vajavaiseksi. Heidät hyväksytään osaksi omaa yhteisöä, jonka kanssa ollaan vuorovaikutuksessa erilaisuudesta ja erimielisyyksistä huolimatta. Saaristolaisen taidot yhdistyvät lähiympäristöön paneutumiseen. Ne johtavat tietynlaiseen elämän kokonaisuuden hallintaan ja hahmottamiseen. Taitojen suuri merkitys ilmenee siinä, että ihmisen arvostus yhteisössä on määräytynyt myös sen mukaan, millainen tekijä hän on, kuinka kätevä käsistään. Omavaraisuuden taito ja arvostus on kylän selviytymistä merellisessä luonnonympäristössä kylän sisäisen työnjaon turvin, varsin riippumattomana ulkomaailmasta. Se on myös yhteisyyden voimaa. Saaristolaisen omavaraisuus ja henkinen itseriittoisuus merkitsee, että omasta ympäristöstä otetaan tarvittava ja selvitään sillä mitä on. Kokemisen kannalta katsoen yksilöllisyyden ja yhteisyyden, yksilöllisen vapauden ja keskinäisen riippuvuuden yhdistyminen saaristolaiskylässä on kulttuurin ydinaluetta. Kylän ilmapiirissä ristiriitaiset tekijät vetävät eri suuntiin: toisaalta yhteisyys ja yhdenvertaisuus, jota yhteistyö tukee – toisaalta varallisuuserot ja muunlainen eriarvoisuus, kateus ja katkeruus. Erilaisten lahjojen anto ja toisten hienoviritteinen huomioiminen on ollut tärkeä osa keskinäisiä suhteita. Ne korostavat kyläläisten yhdessä elämistä ja yhteenkuuluvuutta huolimatta eroista ja erimielisyyksistä. Yksilö on voinut myös olla varma, ettei häntä hädän hetkellä jätetä yksin, vaan autetaan naapurien voimin. Tällä tietoisuudella on erittäin tärkeä merkitys ihmisten keskinäisissä suhteissa, koska se koskettaa olemassaolon perusteita. Yksilöt ovat myös tämän asian suhteen samassa asemassa varallisuudesta riippumatta. Salakuljetus samoin kuin talonpoikaispurjehdus oli toisaalta saaristolaisyhteisön voiman uhoa keskusvaltaa vastaan, eikä sitä pidetty tuomittavana. Suuryhteiskunnan taholta määritelty rikollinen toiminta ei saaristolaisyhteisön mielestä sitä ollut, mutta siihen liittyvät lieveilmiöt tuomittiin, jos ne asettuivat yhteisön moraalia vastaan. Tonttikaupan vaikutus saaristolaiskylään on ollut toisenlainen kuin viinan salakuljetuksen, vaikka ne molemmat ovat olleet keskusorienteista toimintaa. Tonttikaupan vaikutukset tunkeutuivat rajummin kylän sisäiseen systeemiin sitä hajottaen. Talot saivat helppoa rahaa, mutta kylän köyhemmän väen elinkeinot vaikeutuivat. Kesämökkikauppa kasvatti yhteisön sisäisiä ristiriitoja. Maanomistuksesta tuli suurin asukkaita ja heidän selviytymistään valikoiva tekijä saaristossa viime vuosisadalla. Keskuksen otteen kiristyminen tuntui vähitellen myös henkisessä ilmapiirissä. Kyläihmisen hienovaraisesti toisia huomioonottava mentaliteetti on vastakkainen keskuksen taloudellisesti ja henkisesti tukemalle haastavalle kilpailu-asenteelle. Monet haastateltavat toivat esiin näkemyksen, joka on vastakkainen sen modernin teesin kanssa, että entisaikojen yhteisöihmistä olisi vaivannut jonkinlainen yksilöllisyyden puute. Sukupolvien kesken on eroa. Vanhan, viime vuosisadan vaihteessa syntyneen sukupolven ihmiset koettiin erilaisina, jopa yksilöllisempinä ja henkisesti rikkaampina. Väitöskirja on ensimmäinen Turunmaan suomenkielisestä saaristosta tehty sosiaaliantropologian alaan kuuluva väitöskirja.

Hoitohenkilökunnan käsityksiä yhteistoiminnallisesta hoitotyöstä

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kartoittaa hoitajien käsityksiä yhteistoiminnallisesta hoitotyöstä. Opinnäytetyömme teoriaosassa on käsitelty psykiatrista hoitotyötä laitosympäristössä, potilastyytyväisyyttä laitoshoidossa, psykiatrisen hoitotyön tarpeen- ja tavoitteiden määrittelyä, sen toteutusta, auttamismenetelmiä, potilaslähtöistä psykiatrisen hoitotyön mallia ja yhteistoiminnallisen hoitotyön kehittämishanketta. Tutkimusaineisto kerättiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HYKS:n Psykiatriakeskuksen kahden suljetun osaston hoitohenkilökunnalta essee-vastauksina. Aineisto käsittää 32:n osastolla tutkimuksen ajankohtana työskennelleen hoitajan vastaukset. Vastaukset analysoitiin kvalitatiivisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen perusteella moniammatillista yhteistyötä ja potilaan lähiverkoston osaamista hyödyntämällä nähtiin päästävän potilaan hoidossa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Tämän avulla potilas voi motivoitua hoitoonsa ja kokea oman hoitonsa mielekkääksi. Hoitohenkilökunnan käsityksen mukaan näin saavutetaan potilaan tilanteessa positiivinen muutos ja hänen selviytymistään voidaan tukea hänen yksilöllisestä elämäntilanteesta käsin. Potilas, hänen omaisensa ja hoitotyön tekijät tuovat oman panoksensa yhteistyösuhteeseen. Potilaan selviytymistä voidaan tukea osallistuvan vuoropuhelun, jaetun vastuun, konsultoivan ohjauksen ja yhteistoiminnallisuuden avulla. Potilaan rooli oman hoitonsa vastuullisena osallistujana muodostui tärkeäksi tekijäksi hoidon onnistumisen kannalta. Toimiva hoitajan ja potilaan välinen yhteistyö edistää luottamuksellisen hoitosuhteen muodostuksessa, jolloin potilaan yksilöllistä hoitoa voidaan suunnitella ryhmätyönä. Tutkimuksen perusteella potilaan selviytymisen tukemisessa voidaan hyödyntää erilaisia yhteisöllisiä elementtejä. Kaikkien hoitoon osallistuvien välinen yhteistyö sekä yhteiskunnan arvot ja asenteet luovat edellytykset pyrittäessä kohti yhteistä tavoitetta eli potilaan yksilöllisessä tilanteessa tapahtuvaa positiivista muutosta ja hänen selviytymistään arkielämästään. Yhteistoiminnalisen hoitotyön tärkeimpänä tavoitteena on potilaan selviytyminen arkielämästään, hoitonsa vastuullisena osallistujana. Tutkimuksen perusteella hoitohenkilökunta omasi varsin laajan tietämyksen yhteistoiminnallisesta hoitotyöstä. Kuitenkin ainoastaan parissa vastauksessa käsiteltiin potilaan selviytymistä arkielämästään. Hoitohenkilökunta luultavasti mielsi potilaan selviytymisen arkielämästään, itsestään selvänä hoidon tavoitteena, jonka vuoksi he eivät maininneet sitä erikseen vastauksissaan.

Suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittyminen koulutuksen aikana

Opinnäytetyö kartoittaa suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden työn organisoinnin ja tehtävä-jaon nykytilannetta ja kehittämistarvetta. Työn tarve pohjautuu lainsäädäntöön, jonka mukaan kaikkien kuntien tulee pystyä järjestämään hammashoito asukkailleen. Suun terveydenhuollossa hoidon tarve on tällä hetkellä suurempi kuin hoidon tarjonta. Kehittämishanke on osa Työn organisointi ja työnjako terveydenhuollon erityisaloilla -hanketta. Opinnäytetyön tarkoituksena on käynnistää yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittäminen työn organisoinnin ja tehtäväjaon parantamiseksi. Opinnäytetyön tavoitteena on tuottaa tietoa suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden yhteisöllisen asiantuntijuuden nykytilanteesta ja kehitystarpeista potilaiden hoidossa. Opinnäytetyö on kvantitatiivinen, ja se on toteutettu projektin omaisesti. Kyselylomake lähetettiin e-lomake muodossa 149 opiskelijalle. Vastanneita oli 50, joista 26 oli suuhygienisti- ja 24 hammaslääkäriopiskelijaa. Kyselyn tulokset analysoitiin SPSS-ohjelmalla. Teoreettisena viitekehyksenä työssä on Hannanin systemoidun kirjallisuuskatsauksen perusteella tuottama malli. Se on valittu työn teoreettiseksi pohjaksi, koska se toimii koko hankkeen teoreettisena viitekehyksenä. Hannanin mallin keskeisiä käsitteitä ovat työtyytyväisyys, työhönsitoutuminen, sairauspoissaolot, työssä vaikuttamisen mahdollisuudet, työstressi, roolikonfliktit ja -epäselvyydet. Kyselyn tulokset osoittavat, että suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijat ovat jokseenkin samaa mieltä siitä, että koulutuksen aikainen yhteistyö on hyvä asia. Tutkimuksen mukaan suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijat ovat epätietoisia toistensa osaamisalueista, mutta molemmat opiskelijaryhmät ovat kuitenkin kiinnostuneita yhteistyön tekemisestä. Monien yhteistyön laatua ja määrää koskevien kysymysten osalta suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden näkemykset eivät kohtaa. Kyselyyn vastanneet opiskelijat kokevat informaation kulun riittämättömyyden opiskelijaryhmien ja opettajien välillä yhdeksi ongelmaksi. Samoin tietämättömyys suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden välillä toistensa työnkuvasta todetaan ongelmalliseksi. Opinnäytetyö sisältää myös jonkin verran konkreettisia kehittämisehdotuksia edellä mainittuihin ongelmiin. Työssä esitetään muun muassa yhteisen keskustelufoorumin perustamista sekä opetussuunnitelmien muutoksia. Opinnäytetyö tarjoaa hyvän pohjan yhteistyön kehittämisen jatkotoimille.

Kotiutushoitajan tehtävänkuva ja hyvän kotiutuksen kriteerit Vantaan kaupungin kotihoidossa

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa Vantaan kaupungin kotihoidon kotiutushoitajien tehtävän sisältöä ja luoda hyvän kotiutuksen kriteerit Vantaan kaupungin kotihoitoon. Opinnäytetyö toteutettiin työyhteisön kehittämishankkeena. Tutkimus- ja kehittämistyön tavoitteena oli kehittää kotiutushoitajatoimintaa Vantaan kaupungin kotihoidossa seuraavia tutkimustehtäviä apuna käyttäen: kuvaamalla, mitä kotiutushoitajan tehtävänkuvaan kuuluu ja miten se näkyy käytännön työssä, selvittämällä, mitkä ovat kotiutushoitajan keskeisimmät tehtävät, tuottamalla hyvän kotiutuksen kriteerit Vantaan kaupungin kotihoitoon ja kartoittamalla, miten kotiutushoitajan tehtävänkuvaa tulisi muuttaa, jotta se täyttäisi hyvän kotiutuksen kriteerit. Tutkimus- ja kehittämistyö toteutettiin osallistavaa toimintatutkimusta soveltaen. Lähtökohtana oli kotiutushoitajatoiminnan alkaminen Vantaan kaupungin kotihoidossa syksyllä 2004, joten kyseessä oli uuden toiminnan tutkiminen ja kehittäminen. Aineisto kerättiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa aineisto kerättiin kolme avointa kysymystä sisältävällä lomakkeella, joihin pyydettiin kotiutushoitajapareja vastaamaan kirjoittamalla vastaukset esseemuotoon ja toisessa vaiheessa aineisto kerättiin haastattelemalla esseisiin vastanneita kotiutushoitajia. Molemmat aineistot käsiteltiin sisällön erittelyä apuna käyttäen. Tulokset ovat kuvattu niillä käsitteillä, joita kotiutushoitajat ovat tuoneet ilmi. Kotiutushoitajien mukaan kotiutushoitajan tehtäväkuvaan kuuluu toimia yhteyshoitajana kotiuttavan hoitopaikan ja kotihoidon välillä ja osallistua hoitokokouksiin varsinkin vaativissa kotiutuksissa tai jos kyseessä on oman solun asiakas. Kotiutushoitajan olisi hyvä tehdä alustava hoitosuunnitelma kotiutuvasta asiakkaasta. Kotiutushoitaja toimii yhteistyössä oman alueensa kotihoidon henkilökunnan, VERPAn (vanhustenhuollon erityispalvelut), alueen sosiaalityöntekijän ja tukipalveluista vastaavien kanssa. Lisäksi hän opastaa ja neuvoo asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kotihoidon palveluiden suhteen. Hänen toiminnassaan korostuu asiantuntijuus. Kotiutushoitajien mukaan asiakkaan onnistuneeseen kotiutukseen kuuluivat seuraavat kriteerit: asiakaslähtöisyyden kunnioittaminen, yhteistyö ja yhteydenpito omaisiin ja kotiuttavaan hoitopaikkaan, kotiutuksen valmistelu ja koordinointi, kotiutumisesta tiedottaminen, hoitoneuvotteluiden koordinointi ja järjestäminen, tarvittavien tukipalveluiden tilaaminen ja asiakkaan hoidon arviointi. Hyvän kotiutuksen kriteerit liittyivät sekä kotiuttavaan hoitopaikkaan että kotihoitoon. Kotiutushoitajat ehdottivat seuraavia muutoksia nykyiseen kotiutushoitajatoimintaan: toiminnan uudelleen järjestäminen siten, että kotiutushoitajalle perustettaisiin oma toimi joko sairaalaan tai kotihoitoon. Lisäksi toivottiin toiminnan yhtenäistämistä ja yhteistyön tiivistämistä kotihoidon ja sairaalan kesken. Jatkokehittämishaasteena on kehittää vastuuhoitajatoimintaa ja kirjaamista Vantaan kaupungin kotihoidossa. Tärkeää on myös arvioida hyvän kotiutuksen kriteerien toteutumista sekä kotiutuvien että kotihoidon hoitajien kokemana.