1000 resultados para Toinen maailmanpolitiikka
Resumo:
Luokittelujärjestelmää suunniteltaessa tarkoituksena on rakentaa systeemi, joka pystyy ratkaisemaan mahdollisimman tarkasti tutkittavan ongelma-alueen. Hahmontunnistuksessa tunnistusjärjestelmän ydin on luokitin. Luokittelun sovellusaluekenttä on varsin laaja. Luokitinta tarvitaan mm. hahmontunnistusjärjestelmissä, joista kuvankäsittely toimii hyvänä esimerkkinä. Myös lääketieteen parissa tarkkaa luokittelua tarvitaan paljon. Esimerkiksi potilaan oireiden diagnosointiin tarvitaan luokitin, joka pystyy mittaustuloksista päättelemään mahdollisimman tarkasti, onko potilaalla kyseinen oire vai ei. Väitöskirjassa on tehty similaarisuusmittoihin perustuva luokitin ja sen toimintaa on tarkasteltu mm. lääketieteen paristatulevilla data-aineistoilla, joissa luokittelutehtävänä on tunnistaa potilaan oireen laatu. Väitöskirjassa esitetyn luokittimen etuna on sen yksinkertainen rakenne, josta johtuen se on helppo tehdä sekä ymmärtää. Toinen etu on luokittimentarkkuus. Luokitin saadaan luokittelemaan useita eri ongelmia hyvin tarkasti. Tämä on tärkeää varsinkin lääketieteen parissa, missä jo pieni tarkkuuden parannus luokittelutuloksessa on erittäin tärkeää. Väitöskirjassa ontutkittu useita eri mittoja, joilla voidaan mitata samankaltaisuutta. Mitoille löytyy myös useita parametreja, joille voidaan etsiä juuri kyseiseen luokitteluongelmaan sopivat arvot. Tämä parametrien optimointi ongelma-alueeseen sopivaksi voidaan suorittaa mm. evoluutionääri- algoritmeja käyttäen. Kyseisessä työssä tähän on käytetty geneettistä algoritmia ja differentiaali-evoluutioalgoritmia. Luokittimen etuna on sen joustavuus. Ongelma-alueelle on helppo vaihtaa similaarisuusmitta, jos kyseinen mitta ei ole sopiva tutkittavaan ongelma-alueeseen. Myös eri mittojen parametrien optimointi voi parantaa tuloksia huomattavasti. Kun käytetään eri esikäsittelymenetelmiä ennen luokittelua, tuloksia pystytään parantamaan.
Resumo:
Opinnäytetyömme on kaksiosainen. Ensimmäinen työ oli osa Lapsiperheiden terveyden edistäminen -projektia, joka oli Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadian lisäksi toinen tutkimuksen toimeksiantaja. Opinnäytetyön tarkoitus oli kuvata terveydenhoitajien käyttämiä menetelmiä erityistuen tarpeessa olevan lapsiperheen tunnistamisessa sekä tunnistamisen esteitä ja vaikeuksia. Tutkimus oli kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin haastattelemalla kuutta terveydenhoitajaa ja analysoitiin sisällön analyysillä. Tutkimustuloksien mukaan terveydenhoitajat käyttivät työssään erityistuen tarpeen tunnistamisessa tiedonhankintamenetelmiä, tunneperäisiä menetelmiä ja tunnistamisen apumenetelmiä. Tunnistamisen esteet ja vaikeudet jakautuivat asiakaslähtöisiin, työntekijälähtöisiin ja ulkoisista tekijöistä johtuviin ongelmiin. Lapsiperheiden erityistuen tarpeen tunnistaminen koettiin haasteellisena. Varhainen tunnistaminen edellytti tulosten mukaan hyviä menetelmiä, riittäviä resursseja ja laaja-alaista yhteistyötä eri tahojen kanssa. Opinnäytetyömme toinen osa toteutui posterina, jonka sisältö muodostui ensimmäisen opinnäytetyön tutkimustuloksista ja varhaisen tunnistamisen edellytyksistä. Koko sisältö perustuu ensimmäisessä opinnäytetyössä esiin nousseeseen tietoon. Posteri esittää työn tulokset selkeässä muodossa ala- ja yläkategorioiden avulla. Lisäksi posteriin on tiivistetty opinnäytetyömme tulosten mukaiset varhaisen tunnistamisen edellytykset. Posteri tehtiin yhteistyössä graafisen alan ammattilaisen kanssa ja oli esillä Terveydenhoitajakoulutuksen kehittämispäivässä. Tarkoituksena oli esitellä valmistuville tai aloitteleville terveydenhoitajille ensimmäisen opinnäytetyömme tuloksia ja tuoda heille aiheesta myöhemmin hyödynnettävää tietoa. Posteria voi hyödyntää myös terveysviestinnän välineenä. Sen sisältö voi toimia ajatusten ja lisäkeskustelun herättäjänä sekä auttaa tulevia terveydenhoitajia kiinnittämään huomiota neuvolatyössä erityistuen tarpeen varhaiseen tunnistamiseen.
Resumo:
[Duisburgi] : [Clivorum], [1595]
Resumo:
Aboa 1755, Jacob Merckell
Resumo:
Aboa 1755, Jacob Merckell
Resumo:
Diplomityössä tutkittiin kaupallisen monikappaledynamiikkaohjelmiston soveltuvuutta kiinnirullaimen dynamiikan ja värähtelyjen tutkimiseen. Erityisen kiinnostuneita oltiin nipin kuvauksesta sekä nipissä tapahtuvista värähtelyistä. Tässä diplomityössä mallinnettiin kiinnirullaimen ensiö- ja toisiokäytöt sekä tampuuritela. Malli yhdistettiin myöhemmin Metso Paper Järvenpäässä rinnakkaisena diplomityönä tehtyyn malliin, joista muodostui kahteen ratkaisijaan perustuva simulointimalli. Simulointimalli rakennettiin käyttämään kahta erillistä ratkaisijaa, joista toinen on mekaniikkamallin rakentamisessa käytetty ADAMS-ohjelmisto ja toinen säätöjärjestelmää ja hydraulipiirejä kuvaava Simulink-malli. Nipin mallintamiseksi tampuuritela ja rullaussylinteri mallinnettiin joustaviksi käyttäen keskitettyjen massojen menetelmää. Siirtolaitteissa sekä runkorakenteissa tapahtuvat joustot kuvattiin yhden vapausasteen jousi-vaimennin voimilla kuvattuina järjestelminä. Tässä diplomityössä on myös keskitytty esittelemään ADAMS-ohjelmiston toimintaa ohjeistavasti sekä käsittelemään parametrisen mallintamisen etuja. Työssä havaittiin monikappaledynamiikan soveltuvuus kiinnirullaimen dynamiikan sekä dynaamisten voimien aiheuttamien värähtelyjen tutkimiseen. Suoritetuista värähtelymittauksista voitiin tehdä vain arvioita. Mallin havaittiin vaativan lisätutkimusta ja kehitystyötä
Resumo:
”Razruha ne v klozetah, a v golovah” –Obščestvennaja kritika v povesti Mihaila Bulgakova ”Sobač’e serdce” Pro gradu -tutkielmani tavoite oli selvittää, miten yhteiskuntakritiikki ilmenee Mihail Bulgakovin pienoisromaanissa ”Koiran sydän”. Pienoisromaani on jyrkkä poliittinen satiiri. Tutkielman alussa käyn läpi Mihail Bulgakovin elämän ja tuotannon. Tämän jälkeen esitän läpileikkauksen 1910-luvun lopun ja 1920-luvun alun Venäjästä ja Neuvostoliitosta. Käyn läpi tuon ajan tärkeimmät tapahtumat ja ilmiöt. Tutkielman hypoteesi on, että pienoisromaani sisältää jyrkkää kritiikkiä yhteiskuntaa kohtaan ja se ilmenee konkreettisina esimerkkeinä sekä henkilöiden ja tapahtumien vertauskuvallisina merkityksinä. Bulgakov esittää tarinassa paljon sekä konkreettista että abstraktista kritiikkiä. Konkreettinen kritiikki ilmenee tekstissä henkilöiden repliikeissä ja toiminnassa, kun taas abstraktinen kritiikki ilmenee henkilöiden, tapahtumien ja paikkojen vertauskuvallisissa merkityksissä. Olen jaotellut yhteiskuntakritiikin konkreettisiin kriittisiin esimerkkeihin ja vertauskuvallisiin merkityksiin. Luvussa 4 esittelen pienoisromaanista poimitut konkreettiset yhteiskuntaa kritisoivat esimerkit ja luvussa 5 analysoin katkelmia, joissa voi nähdä vertauskuvallisia merkityksiä. Olen myös yhdistellyt joitain pienoisromaanissa esiintyviä tapahtumia Bulgakovin omaan elämään. Tarina on kertomus uudesta ja vanhasta maailmasta. Preobraženskij, Bormental’ ja Šarik-koira edustavat vanhaa maailmaa. Proletaarit Švonder ja Šarikov edustavat uutta maailmaa ja järjestystä. Toinen tärkeä teema tarinassa on intelligentsijan ja proletariaatin vastakkainasettelu. Preobraženskij ja Bormental’ edustavat intelligentsijaa ja Švonder ja Šarikov proletariaattia. Tarina on psykologinen evoluutiokertomus. Olennaista tarinassa on muutokset koirassa leikkauksen jälkeen. Biologisesti koira muuttuu ihmiseksi, mutta olennaisempaa on kansalainen Šarikovin käyttäytymisessä tapahtuva muutos. Leikkaus on selvä viittaus bolševikkivallankumoukseen. Ihmiset muuttuivat vallankumouksen johdosta. Bulgakov ei ole sosialismia vastaan. Hän on proletaareja vastaan, jotka eivät osaa elää eikä käyttäytyä uudessa yhteiskunnassa. Proletariaatti johtaa maata väärään suuntaan. Tarinan henkilöissä on löydettävissä viittauksia Neuvostoliiton johtohenkilöihin. Bulgakov tuki Leniniä ja Trockija, jotka olivat todellisia sosialisteja, mutta hän oli vahvasti Stalinia vastaan, joka ei toteuttanut sosialismin periaatteita. Bulgakov on maassa vallitsevaa kehitystä vastaan. Tarinassa kulkee rinnakkain kolme eri maailmaa: realistinen, mielikuvituksellinen ja uskonnollinen. Tarinan tapahtumat sijoittuvat realistiseen Moskovaan ja tarinan kerronta on realistista. Leikkaus ja sen seuraukset ovat vahvasti mielikuvituksellisia.Vertauskuvallisella tasolla tarina on uskonnollinen kertomus kuolemasta ja ylösnousemisesta. Nämä kolme maailmaa Bulgakov on yhdistänyt yhteiskunnallisen kritiikin avulla. Kolme samantyyppistä maailmaa on myös Bulgakovin pääteoksessa ”Saatana saapuu Moskovaan”. Näin ollen voidaan todeta, että pienoisromaani ”Koiran sydän” on romaanin ”Saatana saapuu Moskovaan” aikaisempi kehitysaste
Resumo:
Tämä diplomityö on tehty Lappeenrannassa Telecom Business Research Centerin 5T-projektiin liittyen. Työssä tutkitaan matkaviestinnän lisäarvopalveluiden liiketoimintakonsepteja operaattoreiden näkökulmasta. Lisäarvopalvelut laajentavat operaattoreiden palveluvalikoimaa. Niiden osuuden telekommunikaatioalan yritysten ja erityisesti operaattoreiden tuotoista on ennustettu kasvavan huomattavasti. Työn tärkeimpänä tavoitteena on tuoda uusia näkökulmia ja lisätä ymmärrystä lisäarvopalveluiden liiketoimintakonseptin rakentamisprosessista. Tätä tietämystä käytetään edesauttamaan työn empiirisessä osuudessa tutkitun Content Gateway -tuotteen liiketoimintaa. Tarjoamalla nopean liitynnän ja laskutuskanavan ulkopuolisten palveluntarjoajien ja operaattorin välille tämä tuote mahdollistaa operaattorille ja palveluntarjoajille lisäarvopalveluiden liiketoiminnan käynnistämisen. Lisäarvopalveluiden arvonluontiprosessi vaatii lukuisia yhteistyötä tekeviä osapuolia, joiden yhteistoiminta on dynaamista ja tiedonvälitys avointa, interaktiivista ja nopeaa. Arvonluontiin liittyy myös monia konvergoituvia kehityssuuntia. Perinteinen arvoketjuajattelu on riittämätön uuteen, verkottuneeseen toimintaympäristöön ja sen tilalle on tullut modernimpi arvoverkostomalli. Arvoverkosto luo kilpailuetunsa muita verkostoja vastaan jakamalla resurssit ja kompetenssit optimaalisesti ja liittämällä strategisen ja operationaalisen johtamisen kulttuurit toisiinsa. Tässä työssä verrataan arvoverkoston teoreettisia tavoitteita kahteen lisäarvopalveluiden liiketoimintakonseptiin. Näistä ensimmäinen, i-mode –niminen konsepti on valittu vertailuun edistyksellisyytensä ja tulevaa kehitystä ennakoivien ominaispiirteidensä vuoksi. Toinen esimerkkikonsepti on rakennettu edellä mainitun Content Gateway -tuotteen ympärille. Tutkimus sisältää mm. liikekumppaneiden hankinnan, ansaintalogiikoiden ja verkostojen johtamisen analysoinnin. Työn tuloksena on saatu ohjeita siihen, miten operaattori voi rakentaa tällaista konseptia ja mitä seikkoja tulee ottaa huomioon erityisesti sanomapalveluihin liittyvässä liiketoiminnassa.
Resumo:
Biotekniikkaa pidetään yhtenä lupaavimmista nykyään tunnetuista teknologioista. Biotekniikan alalta erityisesti uusien lääkeaineiden kehittely on saavuttanut huomiota julkisuudessa. Biotekniikkaa lääkeaineiden kehittämiseen soveltavien yritysten määrä on kasvanut nopeasti viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta tämänhetkiset tulokset osoittavat, että yritykset voisivat hyötyä riskien hallintaan ja kaupallistamiseen liittyvien prosessien kehittämisestä. Tutkielma keskittyy biolääkkeiden kaupallistamiseen, erityisesti suomalaisten uusien biolääkeyritysten kannalta. Tutkielma jakaantuu kahteen osaan: ensimmäinen osa tutkii kaupallistamista käsitteenä ja biolääkeliiketoiminnan erityispiirteitä. Toinen osa keskittyy kaupallistamisen empiiriseen tutkimukseen, joka kattaa viisi suomalaista uutta biolääkeyritystä. Empiirisen osan tavoitteena oli tunnistaa ne keinot, jotka auttavat menestyksekkään kaupallistamisprosessin luomisessa tuotekehitysvaiheen läpäisseelle lääkeaineelle. Saavutetut tulokset voidaan tiivistää neljän kriittisen menestystekijän ympärille, jotka ovat 1) tuote, 2) viestintä, 3) uskottavuus ja 4) yhteistyökumppanin valinta. Ensimmäinen menestystekijä on ainutlaatuinen biolääke, joka parantaa kansantaloudellisesti merkittäviä tauteja. Toisen menestystekijän avulla yritys viestittää uudesta ainutlaatuisesta tuotteestaan mahdollisille yhteistyökumppaneilleen. Kolmas menestystekijä kohdistuu yrityksen uskottavuuteen uutena korkean teknologian biolääkeaineiden kehittäjänä. Uskottavuustekijä on erityisen tärkeä suhteiden luomisessa kansainvälisiin lääkeyrityksiin. Neljäs tekijä keskittyy yhteistyökumppanin valintaan, joka alan erityisluonteesta johtuen on tärkeä uudelle biolääkeyritykselle. Viimeiseksi havaittiin, että uusi biolääkeyritys virtuaalisen rakenteensa vuoksi tarvitsee hyvät johdon suhdemarkkinointikyvyt.
Resumo:
Työssä tutkittiin metalli- ja anioniepäpuhtauksien myötäuuttautumista sinkin mukana di(2-etyyliheksyyli)fosforihappoalla (D2EHPA). Laboratoriokokeissa selvitettiin pH:n vaikutusta metalliepäpuhtauksien uuttautumiseen pH-alueella -O, l... 3 sekä pesujen vaikutusta sinkillä ladatun orgaanisen faasin metallipitoisuuksiin. Kokeita tehtiin sekä synteettisillä että autenttisilla prosessiliuoksilla. Anionikokeissa tutkittiin raudan ja sinkin vaikutusta kloridin ja fluoridin uuttautumiseen. Synteettisillä liuoksilla tehdyissä kokeissa tutkittiin kadmiumin, koboltin, nikkelin, kuparin sekä antimonin uuttautumista sinkkisulfaattiliuoksesta. Kokeissa havaittiin D2EHPA:n uuttavan sinkkiä selvästi em. metalleja paremmin. Sinkki uuttautui sulfaattiliuoksesta lähes täydellisesti tasapaino-pH:n ollessa yli 2,3. Sinkin jälkeen muista metalleista uuttautui eniten kadmium ja järjestyksessä sitten kupari, koboltti ja nikkeli. Epäpuhtausmetallien myötäuuttautumista lisääntyi uuton tasapaino-pH:n kasvaessa ja väheni sinkkilatauksen kasvaessa. Kahdella peräkkäisellä pesuaskeleella, joissa ensimmäinen pesuliuos sisälsi 5 g/L rikkihappoa ja toinen sekä 15 g/L rikkihappoa että 5 g/L sinkkiä saatiin kaikkien epäpuhtausmetallien pitoisuudet jäämään alle 3 mg/L. Antimonin uuttokokeissa huomattiin antimonin uuttautuvan täydellisesti D2EHPA:lla pH:sta riippumatta pH-alueella0...3. Prosessiliuoksilla tehdyissä kokeissa todettiin D2EHPA:n pystyvän tehokkaasti erottamaan sinkin magnesiumista ßzn,Mg ˜107 ja kadmiumista ßzn,cd ˜106. Havaittiin myös, että mitä suurempi sinkki- ja rautalataus orgaanisessa faasissa on sitä vähemmän magnesiumia ja kadmiumia uuttautuu. Ensimmäisessä pesussa saatiin sekä kadmiumin että magnesiumin pitoisuudet putoamaan keskimäärin 0,1 mg/L eli 30 alkuperäisestä pitoisuudesta. Toisella pesuaskeleella ei enää ollut vaikutusta kadmiumin ja magnesiumin pitoisuuksiin orgaanisessa faasissa. Kokeissa havaittiin myös, että D2EHPA:n latausasteen ylittäessä 0,7 alkaa sinkki-D2EHPA-kompleksit polymeroitua ja faasit eivät enää selkeytyneet helposti. Anionikokeissa huomattiin, ettei D2EHPA uuttanut kloridi tai fluoridi sinkin tai raudan mukana. D2EHPA:n havaittiin myös itsessään sisältävän hieman kloridia.
Resumo:
Tämä työ luo katsauksen ajallisiin ja stokastisiin ohjelmien luotettavuus malleihin sekä tutkii muutamia malleja käytännössä. Työn teoriaosuus sisältää ohjelmien luotettavuuden kuvauksessa ja arvioinnissa käytetyt keskeiset määritelmät ja metriikan sekä varsinaiset mallien kuvaukset. Työssä esitellään kaksi ohjelmien luotettavuusryhmää. Ensimmäinen ryhmä ovat riskiin perustuvat mallit. Toinen ryhmä käsittää virheiden ”kylvöön” ja merkitsevyyteen perustuvat mallit. Työn empiirinen osa sisältää kokeiden kuvaukset ja tulokset. Kokeet suoritettiin käyttämällä kolmea ensimmäiseen ryhmään kuuluvaa mallia: Jelinski-Moranda mallia, ensimmäistä geometrista mallia sekä yksinkertaista eksponenttimallia. Kokeiden tarkoituksena oli tutkia, kuinka syötetyn datan distribuutio vaikuttaa mallien toimivuuteen sekä kuinka herkkiä mallit ovat syötetyn datan määrän muutoksille. Jelinski-Moranda malli osoittautui herkimmäksi distribuutiolle konvergaatio-ongelmien vuoksi, ensimmäinen geometrinen malli herkimmäksi datan määrän muutoksille.
Resumo:
EU:n mukanaan tuomat uudet vaatimukset jätteenpoltolle aiheuttavat suuria muutoksia Dynea Overlays Oy:n jätteen käsittelylle. Samalla tehdasalueella tapahtuva jätteenpoltto päättyy todennäköisesti vuoden 2005 lopulla. Tästä syystä tehtaalla syntyville jätteille haettiin uusia hävitysreittejä. Jokaiselle jätejakeelle löydettiin uusi hävitysvaihtoehto, jotka pääosin ovat jätteen hyödyntämistä energiana. Pinnoitejätteet, kovetetut hartsit ja kuitujäte hyödynnetään energiana, tyhjät kertakäyttökontit joko otetaan uudelleenkäyttöön tai toimitetaan purettuina metallin- ja muovinkeräykseen. Työn toinen tavoite oli jätteen määrän vähentäminen. Jätteen määrää vähentämällä saadaan alennettua jätteenkäsittelykustannuksia sekä parannettua saantoa. Saanto on mittari, jota seurataan Dynean kaikilla pinnoitetehtailla ympäri maailmaa. Yrityksen johto on asettanut tavoitteeksi nostaa saannon vuoden 2003 tasolta 90 % tasolle 93 % vuoden 2004 loppuun mennessä. Jo vuoden 2004 ensimmäisinä kuukausina saanto näyttää parantuneen tavoitetasolle asiaan kiinnitetyn huomion ja tarkentuneen raportoinnin seurauksena.
Resumo:
Työ on tehty osana ympäristöklusterin tutkimusohjelmaa "Materiaalivirrat ja energiankäyttö metsäteollisuusintegraatissa ja niihin liittyvät toimintastrategiat ympäristövaikutuslähtöisesti". Juha Räsänen on tehnyt metsäteollisuuden sivuainevirroista projektissa perusselvityksen, joka on tämän työn pohjana. Työn tavoitteena on ollut selvittää neljän itäsuomalaisen metsäteollisuusintegraatin tapauksissa vaihtoehtoisten lietteenkäsittelymenetelmien tekninen ja taloudellinen soveltuvuus nykyiseen käsittelyyn verrattuna. Tutkimuksessa hyödynnettiin aikaisempia tutkimustuloksia ja eri laitevalmistajien ja metsäteollisuusintegraattien kokemuksia. Työssä esitettäviä arvioita voidaan hyödyntää myös sektoritasolla. Metsäteollisuuden jätevedenpuhdistamon lietteistä käsiteltävyyden kannalta vaativin on bioliete, jonka osuuden kasvaessa perinteinen mekaaninen puristaminen ja poltto vaikeutuvat useilla tehtailla merkittävästikin nykyään ja lähivuosina. Polton ongelmat ja niistä aiheutuva ajoittainen aumakompostointitarve voivat puoltaa joko sekalietteen termistä tai biotermistä kuivausta ennen polttamista. Toinen tapa ratkaista lieteongelma on käsitellä bio- ja primäärilietteet erikseen. Biolietteen lipeälinjakäsittelyssä liete lingotaan, käsitellään mustalipeällä, haihdutetaan ja poltetaan soodakattilassa. Bioliete voidaan myös mädättää ja käsitellä sen jälkeen perinteisessä mekaanisessa puristuksessa. Kaikki käsitellyt menetelmät ovat teknisesti toteutettavissa, kunhan tietyt prosessireunaehdot täyttyvät. Vaihtoehtoiset käsittelymenetelmät vähentävät lietteen jäteluonnetta, mutta vastaavasti kustannukset lisääntyvät usein merkittävästi. Menetelmien käytöstä aiheutuvat integraatin puhdistamolietteen käsittelyn kokonaiskustannukset laskettiin työn osana olevalla taulukkolaskentasovelluksella laitetoimittajien budjettitarjouksia hyödyntäen. Biolietteen poltto soodakattilassa tarjoaa kustannusten kannalta houkuttelevimman ratkaisun. Työhön sisältyvää laskentamenettelyä voidaan soveltaa periaatteessa minkä tahansa metsäteollisuusintegraatin tapaukseen.
Resumo:
Tässä työssä tutkitaan ohjelmistoarkkitehtuurisuunnitteluominaisuuksien vaikutusta erään client-server –arkkitehtuuriin perustuvan mobiilipalvelusovelluksen suunnittelu- ja toteutusaikaan. Kyseinen tutkimus perustuu reaalielämän projektiin, jonka kvalitatiivinen analyysi paljasti arkkitehtuurikompponenttien välisten kytkentöjen merkittävästi vaikuttavan projektin työmäärään. Työn päätavoite oli kvantitatiivisesti tutkia yllä mainitun havainnon oikeellisuus. Tavoitteen saavuttamiseksi suunniteltiin ohjelmistoarkkitehtuurisuunnittelun mittaristo kuvaamaan kyseisen järjestelmän alijärjestelmien arkkitehtuuria ja luotiin kaksi suunniteltua mittaristoa käyttävää, työmäärää (komponentin suunnittelu-, toteutus- ja testausaikojen summa) arvioivaa mallia, joista toinen on lineaarinen ja toinen epälineaarinen. Näiden mallien kertoimet sovitettiin optimoimalla niiden arvot epälineaarista gloobaalioptimointimenetelmää, differentiaalievoluutioalgoritmia, käyttäen, niin että mallien antamat arvot vastasivat parhaiten mitattua työmäärää sekä kaikilla ominaisuuksilla eli attribuuteilla että vain osalla niistä (yksi jätettiin vuorotellen pois). Kun arkkitehtuurikompenttien väliset kytkennät jätettiin malleista pois, mitattujen ja arvoitujen työmäärien välinen ero (ilmaistuna virheenä) kasvoi eräässä tapauksessa 367 % entisestä tarkoittaen sitä, että näin muodostettu malli vastasi toteutusaikoja huonosti annetulla ainestolla. Tämä oli suurin havaitu virhe kaikkien poisjätettyjen ominaisuuksien kesken. Saadun tuloksen perusteella päätettiin, että kyseisen järjestelmän toteutusajat ovat vahvasti riippuvaisia kytkentöjen määrästä, ja näin ollen kytkentöjen määrä oli mitä todennäköisemmin kaikista tärkein työmäärään vaikuttava tekijä tutkitun järjestelmän arkkitehtuurisuunnittelussa.