949 resultados para OLI paradigm
Resumo:
Tutkimukseni käsittelee J. A. Hollon (1885–1967) sivistyskasvatusajattelua. Hollo oli monitoiminen kulttuurivaikuttaja, joka toimi kriitikkona, kirjailijana, suomentajana ja kasvatustieteilijänä. Häntä voidaan pitää J. V. Snellmanin rinnalla yhtenä merkittävimpänä suomalaisena kasvatusajattelijana. Hänen kasvatusajattelustaan ei ole kuitenkaan aiemmin tehty väitöskirjatason tutkimusta. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millainen on Hollon näkemys kasvatuksesta, kasvatuksen maailmasta ja kasvatuksen teoriasta? 2. Mikä on Hollon käsitys kasvattajan ja kasvatettavan merkityksestä kasvatustapahtumassa? 3. Mitä asioita sisältyy sivistyskasvatuksen eli kasvamaan saattamisen elementteihin? Tutkimukseni on kasvatusfilosofinen. Tutkimusmenetelmäni on systemaattinen analyysi ja lähestymistapani on hermeneuttinen. Tutkimukseni pääaineistona ovat Hollon kasvatusta koskevat kirjoitukset, joista tärkeimmät ovat Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I-II (1918, 1919), Kasvatuksen maailma (1927), Kasvatuksen teoria (1927) ja Itsekasvatus ja elämisen taito (1931). Hollon mukaan kasvatuksen maailma on suhteellisen itsenäinen elämänmuoto (Lebensform), jolla on oma ontologinen erityislaatunsa, so. sui generis. Kasvatusoppia ei pidä redusoida psykologiaan tai filosofiaan, koska sillä tavoin se menettää tieteellisen itsenäisyytensä. Hollon mielestä kasvatuksen teoria on teoria käytäntöä varten. Kasvatuksen teorian luomisessa tulee ottaa huomioon kasvatuksen maailman erityispiirteenä oleva kokonaisvaltainen näkökulma ja elämän palvelemisen päämäärä. Kasvattaminen on aina myös eettistä toimintaa. Kasvatuksen tavoitteena on hyvä elämä. Hollon mukaan kasvattajan tehtävä on luoda kasvatettavalleen eheä sivistyksellinen perusta. Tämä voi tapahtua vain laaja-alaisen sivistyskasvatuksen avulla, jonka runkona on antiikin humanistinen sivistysperinne. Sivistyskasvatukseen kuuluvat älyllinen, eettinen, uskonnollinen, esteettinen ja toiminnallinen kasvatus. Mielikuvituksen avulla kasvattaja voi yhdistää kasvatuksen osa-alueet eheäksi kokonaisuudeksi. Ilman mielikuvitusta erilaiset ilmiöt olisivat pirstaleisina, toisistaan erillisinä osina ihmisen mielessä. Opettajan persoona on merkittävä tekijä kasvatuksessa. Se tulee ottaa huomioon opettajankoulutuksen eli kasvattajan kasvattamisen valinnoissa. Opettaja-kasvattajan on tärkeää opiskella laajasti humanistisia opintoja, koska kasvatuksessa on kysymys ihmisestä. Ennen kaikkea kasvattajan eettistä ja esteettistä kykyä tulee harjoituttaa. Näin hän oppii käyttämään mielikuvitustaan kasvatustapahtumassa siten, että hän tulee kasvatuksellisesti näkeväksi kasvamaan saattajaksi, joka ymmärtää sen, mikä kussakin tilanteessa vaatii erityistä huomiota. Tutkimukseni osoittaa, että Hollon henkitieteellinen ja fenomenologis-hermeneuttinen kasvatusnäkemys ei ole vain vastaparadigma empiiriselle kasvatustieteelle, vaan myös nykyajan teknis-taloudelliselle eetokselle, joka yhtäältä uhkaa välineellistää kasvatuksen ja toisaalta väärällä tavoin tieteellistää kasvatuksen tutkimuksen. Tämän takia kasvatusoppi kysymyksineen uhkaa siirtyä kasvatuskeskustelussa syrjemmälle, jopa hävitä kokonaan. Kasvatuksen ja kasvatuksen tutkimuksen vaarana on niiden liiallinen sitouttaminen tuotantoelämän jatkeeksi, minkä seurauksena on ihmisyyden toteuttamisen vaikeutuminen. Tutkimuksen lopuksi esitän ideaalikoulunäkemykseni, joka perustuu osittain Hollon kasvatusnäkemykseen. Hollon näkemys on yhä ajankohtainen ja merkittävä kontribuutio kasvatusta, sen teoriaa ja käytäntöä koskevaan keskusteluun.
Resumo:
14 x 22 cm
Resumo:
Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää Citröen 2CV mallisten ajoneuvojen nimiä ja nimenantoperusteita. Nimenantoperusteiden lisäksi tarkastelen sitä, kuka nimen on antanut ja missä yhteydessä sekä kenen kanssa ja millaisissa yhteyksissä 2CV:n nimeä käytetään. Välitin tutkimuspyyntöni Suomen 2CVKilta ry:n keskustelufoorumille ja killan jaosten yhteyshenkilöille. Lisäksi lähetin pyyntöni jäsenlehti Nyytisten toukokuun 2011 numeroon. Vastauksen sain 57 henkilöltä. Vastausten pituudet vaihtelivat muutamista sanoista pitkiin kertomuksiin kyseisen 2CV:n historiasta. Suurin osa informanteista kertoi omistavansa useamman kuin yhden 2CV:n, joten nimitietoja kertyi yhteensä 175 ajoneuvosta (yhteensä 187 nimeä). Eniten vastauksia sain koskien nimenantoperusteita, jotka jaottelin 13 kategoriaan. Suurin osa vastaajista osasi tarkasti kuvata, mihin 2CV:n nimi perustuu. Myös nimenantajaja nimenkäyttötilannetta koskeviin kysymyksiin tuli paljon vastauksia. Kuvaukset nimenantoprosessin kestosta tai monimutkaisuudesta ovat osaltaan osoitus siitä, että 2CV on omistajalleen tärkeä, aivan kuin perheenjäsen, jollaiseksi usea vastaaja ajoneuvoaan myös nimittää. Tutkimukseni paikantuu nimistöntutkimuksen alaan. Janne Seppälä (2008) on tutkinut autojen kansanomaisia nimityksiä. Tutkimusaiheellani on kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä lemmikkien nimiä tarkastelevien tutkimuksien kanssa. Heidi Laineen (1997, 73) tutkimuksessa suosituin valintaperuste kissannimelle on usein jokin nimenantajalle tärkeä esikuva. Esikuva on myös 2CV:n kohdalla useimmin mainittu nimenantoperuste. Sekä Laine että koirien nimiä tutkinut AnnaStiina Tuomisto (1992) ovat tehneet kanssani saman huomion, että epävirallisen luonteensa takia nimet antavat nimenantajalle mahdollisuuden humoristisuuteen ja leikkimielisyyteen. 2CV:n nimen vaihtamiseen vastaajat suhtautuvat sekä puolesta että vastaan. Hajontaa esiintyy myös nimenantamisen ajankohdassa: osa nimesi 2CV:n heti sen hankittuaan, kun taas toisilla nimeäminen oli pitkäkestoinen prosessi. Aineistoni perusteella 2CV:n nimesi useimmiten sen omistaja. Myös muut perheenjäsenet toimivat usein nimenantajana. Osa vastaajista kertoo käyttävänsä 2CV:n nimeä kaikissa tilanteissa, kun taas osa rajoittaa nimen käytön vain ystäväja perhepiiriin. Yhteistä kaikille vastaajille on, että he pitävät 2CV:tä nimeämisen arvoisena. 2CVharrastajille rättisitikka ei ole vain ajoneuvo – se on perheenjäsen.
Resumo:
Tutkimukseni käsittelee avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten ja heidän äitiensä asemaa 1920-1950 –luvun suomalaisessa agraariyhteiskunnassa. Tarkastelu keskittyy Yläneen kuntaan ja siellä sijaitsevaan Vanhankartanon alueeseen. Tavoitteenani on kuvata sekä au-lasten ja äitien asemaa, että siinä tarkasteluajankohtana mahdollisesti tapahtunutta muutosta. Tutkimusaineistoni muodostuu kartanon työläisperheissä lapsuuttaan viettäneiden henkilöiden haastatteluista, sekä Yläneen kunnan ja seurakunnan arkistolähteistä. Muistelijoina on sekä avioperheiden että isättömien kotien lapsia. 1900-luvun alkupuolella aviottomat lapset muodostivat yhteiskunnalle paitsi moraalisen ja sosiaalisen ongelman, myös taloudellisen taakan. Tutkimuskirjallisuuden valossa näytti siltä, että köyhyys oli suurempi stigma ja haitta kuin yksittäinen tekijä, kuten aviottomat lapset tai isättömyys. Aineistoni tukee johtopäätöstä, että näin todellakin oli. Köyhyys oli läsnä niin taloudellisena, sosiaalisena kuin kokemuksellisena ulottuvuutena. Nöyryyttäväksi koettuun köyhäinapuun turvautuminen johti kunnan viranomaisten harjoittamaan tarkkailuun. Yläneellä aviottomien perheiden valvontaan vaikutti keskeisesti vuonna 1922 voimaan astunut laki avioliiton ulkopuolisista lapsista lastenvalvojineen. Taloudellisten edunvalvontatehtävien lisäksi lastenvalvoja kiinnitti huomiota lasten kasvatukseen ja kotioloihin. Syyttävä sormi osoitti äiteihin, joita moitittiin siveettömästä ja pahatapaisesta elämästä. Valvonnan painopiste oli kuitenkin selvästi lasten elatuksen järjestämisessä. Elatusvelvollisia oli vaikea saada tilille ja maksetut elatusmaksut olivat liian pieniä turvaamaan lapsen elatuksen. Tästä huolimatta huomattava enemmistö yläneläisistä au-lapsista hoidettiin ilman köyhäinhoidon avustuksia kotihoidossa äitinsä tai tämän omaisten luona. Avioton lapsuus ei automaattisesti johtanut poikkeavan ja pelottavan lapsuuden kokemuksiin. Lapsen elämänkulku oli pitkälti riippuvainen äidin jaksamisesta ja hänen elämäntapansa hyväksymisestä. Yläneellä yhteisön harjoittama ns. epävirallinen valvonta ei näytä kohdistuneen erityisesti avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin tai aviottomiin lapsiin. Vanhankartanon työväen yhteisön suhtautuminen au-lapsiin erosi osin merkittävästi sekä tilallisten luokkakulttuurista että virallisen tahon katsantokannasta. Kartanon tiiviissä yhteisössä asukkaiden suhteellisen yhteneväinen arvomaailma pohjautui tilattomien luokkakulttuuriin. Perimysongelmia tai yhteisön sisäistä kilpailua ei syntynyt, koska muonapalkan myötä usein kaikki elämän perusedellytykset oli sidottu työnantajaan. Avioton lapsi ei siis ollut suuri häpeä tai taloudellinen uhka. Haastateltavien kohdalla oli kyse suhteellisen tavalliseksi koetusta maaseudulla vietetystä lapsuusajasta, johon jätti jälkensä Vanhankartanon omintakeinen elämäntapa. Perheiden monimuotoisuus ja isättömien lasten runsaslukuisuus olikin niin luonnollinen asiantila, etteivät kertojat muistaneet siitä aina erikseen edes mainita.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli laatia kohdeyrityksen käyttöön toimintolaskentamalli, joka käsittää yrityksen kahden tehtaan kaikki tuotantolinjat. Toimintolaskennan ohella tarkasteltiin myös kapeikkoajattelun tuomia näkökulmia yrityksen toiminnan kannattavuuden analysointiin. Tutkimuksen kohdeyritys toimii kiintokalustealalla ja sijoittuu kooltaan PK-luokkaan. Diplomityö koostuu kahdesta osasta; kirjallisuuden pohjalta laaditusta teoriatutkimuksesta sekä teorian pohjalta konstruktiivisesti muodostetusta empiirisestä osuudesta, jossa rakennetaan toimintolaskentamalli kohdeyrityksen käyttöön. Tutkimuksen teoriaosa käsittelee erityisesti toimintolaskennan rakennetta sekä laskentamallin luomista. Lisäksi teoriaosassa käsitellään myös kapeikkoajattelun mukaiset laskentamallit yrityksen toiminnan kannattavuuteen. Empiirisessä osassa laaditaan teoriaan perustuva toimintolaskentamalli yrityksen tuotantolinjoista. Tutkimuksen tuloksena laadittu yrityksen tietojärjestelmistä saatuihin tietoihin pohjautuva laskentamalli käsittää tuotantotoiminnan resurssit, resurssiajurit, toiminnot, toimintoajurit sekä laskentamallin laskentakohteet. Laskentamalli huomioi myös kapeikkoajattelun näkökulmat kapeikon hyödyntämisen maksimoinnista. Yritys voi käyttää laadittua laskentamallia toiminnan analysointiin kannattavuutta tuote-, tuoteryhmä-, toiminto-, tuotantolinja-, asiakas-, ja asiakasryhmätasoilla. Tulosten pohjalta voidaan päätellä toimintolaskennan ja kapeikkolaskennan tuovan käyttökelpoisia tuloksia, joita voidaan käyttää toiminnan tehostamisessa ja tuotehinnoittelussa päätöksenteon tukena.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
ABSTRACT Maria Peltola Electrical status epilepticus during sleep – Continuous spikes and waves during sleep Department of Clinical Neurophysiology, University of Turku Department of Clinical Neurophysiology and Department of Pediatric Neurology, Children’s Hospital, Helsinki University Central Hospital Annales Universitatis Turkuensis, Medica-Odontologica, Turku, Finland, 2014 Background: Electrical status epilepticus during sleep (ESES) is an EEG phenomenon of frequent spikes and waves occurring in slow sleep. ESES relates to cognitive deterioration in heterogeneous childhood epilepsies. Validated methods to quantitate ESES are missing. The clinical syndrome, called epileptic encephalopathy with continuous spikes and waves during sleep (CSWS) is pharmacoresistant in half of the patients. Limited data exists on surgical treatment of CSWS. Aims and methods: The effects of surgical treatment were studied by investigating electroclinical outcomes in 13 operated patients (nine callosotomies, four resections) with pharmacoresistant CSWS and cognitive decline. Secondly, an objective paradigm was searched for assessing ESES by the semiautomatic quantification of spike index (SI) and measuring spike strength from EEG. Results: Postoperatively, cognitive deterioration was stopped in 12 (92%) patients. Three out of four patients became seizure-free after resective surgery. Callosotomy resulted in greater than 90% reduction of atypical absences in six out of eight patients. The preoperative propagation of ESES from one hemisphere to the other was associated with a good response. Semiautomatic quantification of SI was a robust method when the maximal interspike interval of three seconds was used to determine the “continuous” discharge in ten EEGs. SI of the first hour of sleep appeared representative of the whole night SI. Furthermore, the spikes’ root mean square was found to be a stable measure of spike strength when spatially integrated over multiple electrodes during steady NREM sleep. Conclusions: Patients with pharmacoresistant CSWS, based on structural etiology, may benefit from resective surgery or corpus callosotomy regarding both seizure outcome and cognitive prognosis. The semiautomated SI quantification, with proper userdefined settings and the new spatially integrated measure of spike strength, are robust and promising tools for quantifying ESES. Keywords: Electrical status epilepticus during sleep, ESES, continuous spikes and waves during sleep, CSWS, epilepsy surgery, spike index, spike strength, RMS TIIVISTELMÄ Maria Peltola Unenaikainen sähköinen status epilepticus Kliininen neurofysiologia, Turun yliopisto Kliininen neurofysiologia ja lastenneurologia, Lasten ja nuorten sairaala, Helsingin yliopistollinen keskussairaala Annales Universitatis Turkuensis, Medica-Odontologica, Turku, Suomi, 2014 Tausta: Sähköinen status epilepticus unessa (ESES) on aivosähkökäyrä (EEG)-ilmiö, jossa hidasaaltounen aikana esiintyy tiheä piikkihidasaaltopurkaus. ESES:n kvantifioimiseen ei ole olemassa validoituja menetelmiä. ESES on liitetty kognitiivisen tason laskuun ja tällöin puhutaan CSWS (continuous spikes and waves during sleep) - oireyhtymästä. CSWS ei vastaa lääkehoitoon puolella potilaista ja sen epilepsiakirurgisesta hoidosta on olemassa vain vähän tietoa. Tavoitteet ja menetelmät: Selvitimme retrospektiivisesti epilepsiakirurgian vaikusta elektrokliinisiin löydöksiin 13:lla lääkeresistenttiä CSWS-oireyhtymää sairastavalla lapsella, joilla oli rakenteellinen aivojen poikkeavuus. Toinen tavoite oli löytää objektiivinen puoliautomaattinen tapa mitata purkauksen määrää ja piikkien voimakkuutta EEG:stä. Tulokset: Kognitiivisen tason jatkuva heikentyminen loppui 12 (92 %) potilaalla leikkauksen jälkeen. Kolme neljästä resektiopotilaasta tuli kohtauksettomaksi. Kallosotomian jälkeen kuudella kahdeksasta potilaasta päivittäiset kohtaukset vähenivät yli 90 %:lla. Purkauksen leviäminen leikkausta edeltävästi vain yhdestä hemisfääristä toiseen liittyi hyvään leikkaushoitovasteeseen. Piikki-indeksi, jossa käytetään jatkuvan purkauksen määritelmänä maksimissaan kolmea sekuntia piikkien välillä, osoittautui luotettavaksi menetelmäksi ESES:n kvantifioimiseen. Useammasta elektrodista integroitu piikkien neliöllinen keskiarvo oli piikin voimakkuuden vakaa mitta häiriintymättömässä NREM-unessa. Päätelmät: Lääkehoidolle vastaamatonta CSWS:ää sairastavat potilaat, joilla on rakenteellinen aivopoikkeavuus ja yhdensuuntainen purkauksen leviämismalli, näyttävät kohtausten vähenemisen lisäksi hyötyvän epilepsiakirurgiasta kognitiivisesti. Puoliautomaattinen piikki-indeksin kvantifiointi sopivilla käyttäjäasetuksilla ja uusi spatiaalisesti integroitu piikin voimakkuuden mittari ovat stabiileja ja lupaavia ESES:n kvantitatiivisia mittareita. Avainsanat: Unenaikainen sähköinen status epilepticus, ESES, CSWS, epilepsiakirurgia, piikki-indeksi, piikin voimakkuus, neliöllinen keskiarvo
Resumo:
Opiates have been implicated in learned helplessness (LH), a phenomenon known to be related to opiate stress-induced analgesia (SIA). In the present study, we investigated the role of opiates in the induction of LH and SIA under different conditions. Adult female Wistar rats were trained either by receiving 60 inescapable 1-mA footshocks (IS group, N = 114) or by confinement in the shock box (control or NS group, N = 92). The pain threshold of some of the animals was immediately evaluated in a tail-flick test while the rest were used 24 h later in a shuttle box experiment to examine their escape performance. The opiate antagonist naltrexone (0 or 8 mg/kg, ip) and the previous induction of cross-tolerance to morphine by the chronic administration of morphine (0 or 10 mg/kg, sc, for 13 days) were used to identify opiate involvement. Analysis of variance revealed that only animals in the IS group demonstrated antinociception and an escape deficit, both of which were resistant to the procedures applied before the training session. However, the escape deficit could be reversed if the treatments were given before the test session. We conclude that, under our conditions, induction of the LH deficit in escape performance is not opiate-mediated although its expression is opiate-modulated
Resumo:
The nucleolus is the cellular site of ribosome biosynthesis. At this site, active ribosomal DNA (rDNA) genes are rapidly transcribed by RNA polymerase I (pol I) molecules. Recent advances in our understanding of the pol I transcription system have indicated that regulation of ribosomal RNA (rRNA) synthesis is a critical factor in cell growth. Importantly, the same signaling networks that control cell growth and proliferation and are deregulated in cancer appear to control pol I transcription. Therefore, the study of the biochemical basis for growth regulation of pol I transcription can provide basic information about the nuclear signaling network. Hopefully, this information may facilitate the search for drugs that can inhibit the growth of tumor cells by blocking pol I activation. In addition to its function in ribosome biogenesis, recent studies have revealed the prominent role of the nucleolus in cell senescence. These findings have stimulated a new wave of research on the functional relationship between the nucleolus and aging. The aim of this review is to provide an overview of some current topics in the area of nucleolus biology, and it has been written for a general readership.
Resumo:
Tämä tutkimusraportti kokoaa yhteen yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kanssa toteutetun pornografiaa käsittelevän muistitiedon keruuhankkeen ”Siinä oli hämähäkki väärinpäin” lähtökohdat, erittelee kuhunkin keruukysymykseen saadut vastaukset sekä kokoaa lyhyesti yhteen aineistosta johdettavia yleisiä teemoja. Muistitietokeruun tavoitteena oli kartoittaa eri ikäisten suomalaisten pornoa koskevia näkemyksiä, muistoja ja kokemuksia sekä pornon kulttuurista asemaa Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Keruu aukeni 16.4.2012 ja sulkeutui 31.10.2012. Vastauksia kertyi tänä aikana kaikkiaan 45, yhteensä 853 sivua tekstiä. Keruuseen osallistui 14 naista ja 31 miestä, joista nuorin oli syntynyt vuonna 1994 ja vanhin vuonna 1925. Vastaajien synnyin- ja asuinpaikat, koulutus- ja ammattitaustat, vastauksista ilmenevä seksuaalinen suuntautuminen ja pornoon asennoituminen vaihtelivat, joskin myönteisiä asenteita ilmeni runsaasti. Keruukutsussa esitettiin yhteensä 26 kysymystä, joiden tiimoilta vastaajia pyydettiin halutessaan kirjoittamaan. Raportti käy lävitse kaikki nämä keruukutsun viiteen kokonaisuuteen jaetut kysymykset ja niihin annetut vastaukset. Kysymykset vaihtelivat pornon määritelmistä pornosisältöjä koskeviin muistoihin, lapsuuskokemuksiin, pornon ostamiseen, löytämiseen ja säilömiseen, pornosta käytyihin keskusteluihin sekä pornoon liittyviin kehoihanteisiin ja seksileluihin. Jotkut osallistujat vastasivat lähes kaikkiin kysymyksiin, toiset taas kirjoittivat vapaamuotoisemmin muistoistaan ja näkemyksistään. Raportti pyrkii välittämään aineiston monimuotoisuuden, joskin siitä on pääosin rajattu pois vastaukset, jotka keskittyvät vastaajien yleisempiin lapsuutta tai seksuaalisuutta koskeviin muistoihin pornografiaan erikseen keskittymättä. 1920- ja 30-luvuilla syntyneiden vastaajien lapsuusmuistot käsittelevät aikaa, jolloin pornografiaa ei massatuotettuina kuvina tai teksteinä ollut Suomessa yleisesti saatavilla. Vastaukset kuvastavat osaltaan mediakulttuurista muutosta seksiteemaisten lehtien asteittaisesta saatavuudesta pornolehtien kasvavaan näkyvyyteen, kaitafilmien ja videoiden katseluun sekä netissä saatavilla olevan pornon määrän ja kirjon räjähdysmäiseen kasvuun. Toisaalta vastaajat kuvailevat myös seksuaalisen kiihotuksen tavoittelua postimyynti- ja mainoskatalogien, valtavirran kaunokirjallisuuden ja elokuvien äärellä. Vastaajat ovat kohdanneet pornoa yleensä varhaisessa teini-iässä. Lapsuus- ja nuoruusmuistoissa pornoa on löydetty vanhempien ja muiden sukulaisten kätköistä, metsäpiiloista ja roskiksista. Ystävykset ovat jakaneet pornoa keskenään motiivinaan seksuaalisuuteen kohdistuneen kiinnostuksen ohella sekä huvittuneisuus että kielletyn aineiston vetovoima. Pornon löytämiseen, säilömiseen ja piilotteluun liittyy paljon muistoja, joita vastaajat käsittelevät pääosin lämpimin sävyin. Pornokulutuksen siirtyessä enenevästi nettiin kätköjen tarve on selvästi pienentynyt. Vastaajat pitivät pornon määrittelemistä keskimäärin vaikeana tehtävänä. Vaikeaksi miellettiin myös pornon vaikutusten eritteleminen siksi, ettei niiden eristämistä ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan laajemmista vaikutteista pidetty mahdollisena. Pornografia oli ollut monen vastaajan elämässä tärkeä asia: yksille se oli riippuvuutta aiheuttava ja parisuhteita tuhoava voima, toisille taas parisuhteen seksielämää piristävä ja puolisoita toisiinsa lähentävä tekijä. Lisäksi vastaajien kokemukset ja pornoa koskevat näkemykset vaihtelivat elämänkaaren myötä iän, parisuhteiden ja muiden viitekehyksen mukaan. Suppeasta vastaajamäärästään huolimatta aineisto täydentää omalta osaltaan sekä kotimaisen mediahistorian kokonaiskuvaa että ymmärrystä kansalaisten arkisista pornokokemuksista eri elämänvaiheissa.
Resumo:
Tässä työssä tutkitaan yrityksen tuoterakenteen toteuttamista olioparadigmalla osana vanhenevan tuotannonohjausjärjestelmän uudistamista. Työssä on tunnistettu olioparadigman keskeiset rakenteet sekä tarkasteltu suunnittelumalleja, joita hyödyntämällä voidaan määrittää ja toteuttaa monimutkaisia sekä laajennettavia tuoterakenteita. Työn tavoitteena oli muodostaa tuoterakenteen runko, jota muokkaamalla on mahdollista toteuttaa erityyppisiä tuoterakenteita. Työ on rajattu siten, että todellista tuoterakennetta ei toteuteta. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että oliokeskeisyydellä voidaan toteuttaa tuoterakenteita, joita on mahdollista tulevaisuudessa muokata yrityksen tarpeisiin mukauttaen siten, että tuoterakenteen runkoon ei tarvitse tehdä suuria muutoksia. Olioperusteisella lähestymisellä voidaan mallintaa hyvin erityyppisiä ja ymmärrettäviä käsitteitä. Oliokeskeisellä lähestymistavalla voidaan toteuttaa myös muut vanhenevan tuotannonohjausjärjestelmän osa-alueet.