Skene : musiikkiteatterikoulu nuorille

Opinnäytetyöni aihe on musiikkiteatterikoulu Skene, joka tarjoaa varhaisnuorille ja nuorille monipuolista perusopetusta ja harrastusmahdollisuuksia koko musiikkiteatterin saralta; niin laulun, tanssin kuin näyttelijäntyönkin osalta. Opettamisen lisäksi toimin Skenen opetussuunnitelmallisten sisältöjen suunnittelijana ja koulun käytännön toiminnan koordinaattorina. Pääpaino opinnäytetyössäni on kuitenkin omassa opettajuudessani ja ohjaajuudessani sekä taiteellisessa työssäni. Työn alussa määrittelen sen mitä yleisesti tarkoitetaan käsitteellä musiikkiteatteri. Selvitän lyhyesti myös musiikkiteatterin historiallisia taustoja ja eri tyylisuuntia sekä tuon esille oman näkemykseni siitä, mitä itse tekijänä edellytän musiikkiteatterikoulutukselta ja toimivalta musiikkiteatteriesitykseltä. Omia opetuksellisia tavoitteitani ja ideologiaani teatteri-ilmaisun ohjaajana olen lähestynyt kuvailemalla yksityiskohtaisesti keskeisiä opetusmenetelmiäni ja oppituntieni sisällöllisiä rakenteita. Ryhmien edistymistä olen kuvaillut ensimmäisistä oppitunneista aina valmiin esityksen rakentumiseen saakka. Käyttämieni teatteriharjoitteiden lisäksi työn loppupuolelta löytyy kahden Skenen kevätproduktion prosessikuvaus. Lopussa pohdin Skenen tulevaisuuden näkymiä, arvioin omaa onnistumistani opetustyössä sekä perustelen lisäksi syitä sille, miksi Skenen toimintaa tai siihen verrattavaa toimintaa pitäisi ylläpitää ja tukea. Yhtenä tärkeänä osana opinnäytetyötäni olen pitänyt pyrkimystäni osoittaa, kuinka tärkeää Skenen kaltainen teatterikasvatustyö on nuorten yleisen hyvinvoinnin kannalta.

Ohjaajasta dramaturgiksi ja takaisin

Opinnäytetyössäni avaan tämänhetkistä teatterikäsitystäni dramaturgin ja ohjaajan näkökulmasta. Käytän esimerkkinä tuoreimman ohjaustyöni Nauruihmisen syntyprosessia ja eritoten Nauruihmistä esityksenä. Tarkastelen esityksen rakentamista niin dramaturgisten kuin esitysteoreettistenkin näkökulmien kautta ja pyrin avaamaan omaa työskentelyäni teatteriesityksen ohjaajana, joka toimii samalla esityksen dramaturgina. Dramaturgia muodostuu näin tavaksi ajatella teatteria ja nimenomaan teatteriesitystä. Aloitan esittelemällä merkittävimpiä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, millaista teatteria haluan itse tehdä. Kerron viehtymyksestäni sanattomaan teatteriin ja erittelen ratkaisuani valita 700-sivuinen romaani oman esityskäsikirjoitukseni pohjalle. Tarkastelen ”uuden” ja ”vanhan” dramaturgian eroja postdraamallisen teatterin valossa ja niitä tärkeimpiä lähtökohtia, joiden pohjalta Nauruihminen rakentui. Pohdin tekstin ja esityksen välistä suhdetta sekä kuvaan matkaani aristoteelisesta draamasta uuteen ja laajempaan tapaan käsitellä tekstiä - ja ennen kaikkea esitystä. Puran Nauruihmisen harjoituskautta keskittyen etenkin ohjaajantyön haasteisiin sekä omaan työskentelyyni tunteiden ja intuition varassa. Kerron esiintymisen ja esittämisen tapojen etsinnöistä ja siitä visuaalisuuden, musiikin ja tunnelmien saumattomasta kudelmasta, jota teatteriesityksen tekeminen mielestäni parhaimmillaan on. Nostan esiin näyttelijöiden panoksen lisäksi myös muun työryhmän merkityksen koko prosessille. Viimeiseksi tarkastelen lopputulosta eli valmista teatteriesitystä sekä sen saamaa palautetta. Päätän opinnäytetyöni pohtimalla koko prosessin onnistumista, ohjaajan ja dramaturgin roolien luonnollista limittymistä sekä omia tulevaisuuden näkymiäni.

Strategiamenetelmän hyödyntäminen huonekaluliiketoiminnan kehittämisessä

Strategia on yrityksen toiminnan perusta. Perinteisillä toimialoilla ei välttämättä nähdä tavoitteellisen strategian tarpeellisuutta ja tärkeä strategiasuunnittelu jää toissijaiseksi. Löytämällä erottuva strategia omaa yritys kilpailuedun. Sinisen meren strategia on teoreettinen viitekehys luoda erilaistavaa liiketoimintaa. Strategian avulla voidaan tunnistaa ja luoda strategiaprofiili uudelle liiketoiminnalle jossa kilpailu ei tehnyt toiminnasta liian haavoittuvaista. Tämä nykytilanteen analysointiin ja siitä erilaistumiseen perustuva muutos voi liittyä itse tuotteeseen tai palveluun, sen tuotteistamiseen tai tuotteen jakelutien uudelleenasemointiin. Strategiatyön tarpeellisuus huonekalujen valmistamisessa ja myynnissä on muuttuvassa tilanteessa avainasemassa. Korkea valmistamisen kustannustaso ei mahdollista kilpailua edullisien tuontituotteiden kanssa ja korkeamman hintatason tuotteilla on toisaalta rajattu ostajakunta sisämarkkinoilla. Monelle toimijalle vientityön aloittaminen on riskialtis kustannuserä. Huonekaluteollisuudessa ja –jakeluteissä on ylikapasiteettia suhteessa kannattavaan liiketoimintaan. Erilaistavina markkinatekijöinä on pidetty hintaa molemmissa ääripäissä, laatua ja designiä. Hyvän jakelutien omaavat yritykset ovat hoitaneet valtakunnallisen myynnin karsien pienet toimijat alalta. Valmistuksessa innovatiivisuus perustuu lähinnä tehokkaaseen tuotantotekniikkaan, mikä osaltaan on nostanut investointien tasoa ja toteutuksen mielekkyyttä. Tuotteena huonekalu on kuitenkin teknisiltä ominaisuuksiltaan yleensä matala ja jo pienellä pääomalla on aloitettavissa tuotannollinen toiminta, mutta tällöin ei menestytä välttämättä tuottavuudessa. Uusina tekijöinä kompleksisessa tilanteessa on nähtävissä voimakkaasti tulossa oleva ympäristöarvojen suurempi huomioiminen. Näistä elementeistä voidaan etsiä strategiaprofiilin avulla uusia markkinarajapintoja, joissa kilpailutilanne mahdollistaa kannattavan liiketoiminnan. Työssä tutkitaan strategiamenetelmän hyödyntämismahdollisuutta, sen perusteita ja tarpeellisuutta perinteisen muutosjäykän teollisuudenalan ja kilpailtujen huonekalumarkkinoiden segmentissä. Uuden toimintamallin tarpeen, strategian, ymmärtämiseksi on tiedostettava ympäristössä tapahtuneet muutokset ja kartoitettava nykyinen strategiaprofiili. Tähän liittyen läpikäydään ne seikat jotka ovat aiheuttaneet nykytilanteen ja näin muutostarpeen tässä markkinassa.

Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Kohti reflektiivisempää koulutodellisuutta! : kuvailevaa arviointia erään koulunkehittämisprojektin vaiheista

Kirjoittaja toimi kouluttajana Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen organisoimassa Turun kaupungin koulujen rehtoreille tarkoitetussa, puolentoista vuoden mittaisessa täydennyskoulutuksessa "Itsearvioiden kehittyvä koulu".