1000 resultados para Kotomaan koko kuva
Resumo:
Ensimmäinen maailmansota sekä Suomen vapaussota vuonna 1918 loivat pohjan suomalaiselle sotaväelle ja sen aseistuksen kehittymiselle. Vapaussodan loppupuolella joukot organisoitiin jalkaväkirykmenteiksi, etupäässä saksalaisen mallin mukaisesti, ja aseistettiin kiväärein sekä harvalukuisin konekiväärein. Seuraavat kaksi vuosikymmentä talvisotaan saakka olivat Suomessa kiivasta kehittämisen ja varustamisen aikaa, jolloin kokoonpanoja ja niiden aseistusta testattiin koulutuksessa, harjoituksissa sekä erillisissä kokeiluissa. Kokeilutoiminnan lisäksi kokoonpanojen muodostamiseen vaikuttivat koko sotien välisen ajan ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneiden maiden kokemukset sodasta sekä teollistumisen myötä alkanut voimakas sotatekninen kehitys. Jalkaväen tulivoimaa kasvatettiin aluksi lisäämällä konekiväärien määrää rykmenteissä, mutta pian huomattiin kranaatinheittimien tarjoamat mahdollisuudet jalkaväen tukemiseen ja ne liitettiin osaksi joukkojen aseistusta. 1930-luvun puolivälissä suoritettujen kokeilujen tuloksena havahduttiin panssarintorjunta-aseistuksen tarpeeseen, mutta viivästykset tuotannon aloittamisessa ja ulkomaisissa hankinnoissa vaikeuttivat niiden liittämistä jalkaväkirykmentteihin ennen talvisotaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten jalkaväen raskaiden aseiden sijoittaminen sodanajan jalkaväkirykmentteihin toteutettiin itsenäisyyden alkuvuosista talvisotaan ulottuvalla jaksolla ja mitkä tekijät vaikuttivat niiden sijoittamiseen. Päätutkimuskysymykseen pyritään vastaamaan tarkastelemalla seuraavia organisaatiomuodostukseen vaikuttaneita tekijöitä: tutkimus- ja kokeilutoiminta, ulkomaiset vaikutteet, sotatekninen kehitys sekä sotakokemukset ja muutokset uhkakuvassa. Päätutkimusmenetelmä on analysoiva asiakirjatutkimus. Kokonaiskuva tutkimusaiheesta muo-dostetaan sekundaarilähteiden kuten kirjallisuuden, lehtiartikkelien ja aikaisemman tutkimuk-sen pohjalta. Sekundaarilähteiden avulla päästään arkistoperäisten primaarilähteiden kuten asiakirjojen ja virkakirjeiden luo, joita analysoimalla ja sekundaarilähteisiin vertaamalla muodostetaan yksityiskohtainen kuva tutkimusaiheesta. Vapaussodan ja talvisodan välisenä aikana tapahtuneessa jalkaväkirykmentin kehitystyössä otettiin huomioon ulkomaiset vaikutteet, sotakokemukset, tutkimus- ja kokeilutyö, sotatekninen kehitys sekä Suomeen mahdollisesti kohdistuva uhka. Ulkomaista erityisesti Saksalla ja Venäjällä oli tärkeä rooli jalkaväkirykmenttien muotoutumisessa. Saksalaisten organisaatiorakenteesta ja aseistuksesta otettiin tarkasti mallia Suomen tuoreeseen sotaväkeen, kun taas Venäjän toimia seurattiin mahdollisen uhkan näkökulmasta. Vapaussodan ja ensimmäisen maailmansodan perintönä puolustus rakennettiin konekiväärien varaan ja epäsuorat tulitukiaseet omaksuttiin vähitellen osaksi jalkaväkeä. Kotimaassa ja ulkomailla suoritettujen asejärjestelmätutkimusten ja kokeilujen tulokset osoittautuivat ensiarvoisen tärkeiksi koko sotien välisen ajan, ja niiden perusteella tehtiin merkittäviä muutoksia organisaatioissa ja joukon aseistuksessa.
Resumo:
Yleisluettelo yksityisarkistoissa olevasta kuva-aineistosta. Yksityisarkistojen valokuva-aineisto käsittää noin 20 000 valokuvaa, negatiivia ja postikorttia sekä noin 50 valokuva-albumia. Myös laajoja postikorttikokoelmia on mainittu erikseen. Kuvatiedot ovat haettavissa arkistonmuodostajan mukaan. Huom! Luettelon päivitys on päättynyt vuonna 2000.
Resumo:
Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.
Resumo:
Referee-artikkeli
Resumo:
von Grete Ziemann
Resumo:
Mölnlycke Health Care valmistaa kertakäyttöisiä leikkaussali- ja haavanhoitotuotteita. Yritys on saavuttanut arvostetun aseman markkinoilla ja pitääkseen asemansa sen tulee koko ajan kehittää toimintaansa. Keväällä 2016 yritys aloitti leanin implementoinnin, minkä vuoksi nykytilanteen kartoittaminen ja sen pohjalta tuotannon kehittäminen tuli ajankohtaiseksi. Diplomityössä selvitettiin Mölnlycke Health Care Oy:lle sopiva nykytilan kartoitusmenetelmä. Sopivaksi menetelmäksi osoittautui arvovirtakuvaus. Nykytilanteen kartoitus tehtiin yrityksen kannalta tärkeälle tuoteperheelle, joka tässä tapauksessa oli edistyksellinen haavanhoitotuote ja haavasidos Mepilex Border. Nykytilanteen kartoitus antoi tuotteen läpimenoajaksi 100 päivää varaston riitto huomioituna. Tästä ajasta kuitenkin suurin osa oli hukkaa, jota pystytään poistamaan. Nykytilanteesta tehtiin kuva, jonka pohjalta pystyttiin havainnoimaan kehittävät kohteet ja tekemään ehdotukset kohteiden parantamiseksi. Kehitysehdotusten tavoitteena oli tuoda yritystä lähemmäs Lean-filosofiaa ja auttaa pitämään yllä jatkuvan parantamisen kulttuuria.
Resumo:
Nykypäivän matkakirjallisuuden suurimpia haasteita on se, miten yhdistää globalisoituvan maailman kuvaaminen lajityyppiin, jonka kuvastoa ovat perinteisesti hallinneet tallaamattomat polut, neitseelliset paratiisirannat sekä kulttuurien eksoottinen toiseus. Tämä tutkielma tarkastelee sitä, millaista kuvaa muuttuvasta maailmasta suomalaiset matkakirjailijat ovat luoneet. Tutkielma sijoittuu ekokriittisen sekä postkolonialistisen kirjallisuudentutkimuksen välimaastoon, jossa painottuu vahva kytkös konkreettiseen maailmaan. Kohdeteoksina on neljä kaukomatkakertomusta eri ajoilta: Tapio Hiisivaaran Myrkkynuolia, kahvia, banaaneja (1945), Tuomas Vennon Katoavaa Grönlantia (1960), Annikki Sankarin Afrikkalainen uni (1984) ja Pirkko Lindbergin SOS Tuvalu (2004). Kohdeteosten avulla käydään läpi eurooppalaisen maisemakuvauksen vanhoja traditioita, joita teokset sekä uusintavat että uudistavat. Matkailijan omat halut ja pelot ilmenevät usein matkakuvauksissa esimerkiksi paratiisien ja helvettien sekä ikuisen rauhan ja ajattomuuden teemoina, ja samankaltaisesti määrittyy myös matkailijan suhde muihin olentoihin. Matkalla tapahtuvat kohtaamiset rikkovat omien ennakkokäsitysten varaan rakennettuja olettamuksia, sillä äärimmäistä kuvaa voi pitää yllä vain, jos asioita tarkastelee etäältä. Kohdeteoksia vertailemalla piirtyy kuva maapallon muuttumisesta luonnonvaroiltaan yltäkylläisestä runsaudensarvesta saasteiden tahrimaksi maailmankyläksi. Pelko länsimaalaisen kulttuurin globaalista leviämisestä ilmenee kohdeteoksissa vahvana, mikä näkyy esimerkiksi primitiivisyyden ihannointina. Tulevaisuuden matkakuvauksissa ilmastonmuutos saattaa toisaalta voimistaa tätä vastakohta-asetelmaa, mutta toisaalta myös luoda yhtenäisempää, koko ihmiskunnan laajuista perspektiiviä. Yksi tärkeimmistä nykypäivän matkakirjallisuuden lajityyppiä uudistavista kerronnan tavoista on moniperspektiivisyys, joka nostaa esille myös kertojan kokemusmaailman ulkopuolisia näkökulmia. Sen valossa koskemattomien idyllienkään ei tarvitse olla matkakirjallisuudelta kiellettyjä aiheita, sillä ne voidaan nähdä vain yhtenä perspektiivin palasena sekä kaunokirjallisen ilmaisun tehokeinoina. Tutkielma osoittaa, miten konkreettisten paikkojen fiktiivisillä esityksillä on voima vahvistaa paikan tunnetta ja siten tuottaa läheistä suhdetta kaukaisiinkin paikkoihin.