406 resultados para Kevyen liikenteen väylä
Resumo:
Referee-artikkeli
Resumo:
Kaupunkilogistiikan merkitys kasvaa myös Suomessa yhä suuremmaksi. Siihen ovat vaikuttaneet väestön keskittyminen kasvukeskuksiin sekä liikenteen haittojen ja ruuhkien lisääntyminen. Tämän työn tavoitteena oli selvittää kaupunkilogistiikan kehitystä sekä nykytilaa Euroopassa ja Suomessa. Lisäksi työssä tarkasteltiin kaupunkijakelun ongelmakohtia sekä kaluston vaikutusta niihin. Kirjallisuustutkimuksena selvitettiin kaupunkilogistiikan tila sekä Suomessa että Euroopassa sekä tarkasteltiin projekteja, joilla kaupunkilogistiikkaa on pyritty kehittämään. Toinen osa työstä on suoritettu haastattelemalla eri tasoilla kaupunkilogistiikan parissa toimivia henkilöitä kaupunkijakelun näkökulmasta sekä tutkimalla Saksassa kaupunkijakelussa käytettävää kalustoa. Kaupungeissa suuri osa liikenteestä on henkilöautoliikennettä. Henkilöautoliikennettä vähentämällä voidaan pienentää liikenteestä aiheutuvia haittoja sekä parantaa huoltoliikenteen sujuvuutta. Henkilöautoriippuvuutta lisää kuitenkin yhdyskuntarakenteen leviäminen yhä laajemmalle. Samalla julkisen liikenteen kilpailukyky heikkenee. Kirjallisuustutkimuksessa esille tulleet kaupunkilogistiikan kehityksen esteet olivat yhteistyön sekä omistautumisen puute. Lisäksi projekteista saatavaa tietoa ei taltioida siten, että sitä voitaisiin hyödyntää tulevissa projekteissa. Euroopassa kaupunkijakelun tehostaminen kuljetusyritysten yhteistyönä ei ole rantautunut Suomeen. Kaupunkijakelun sujuvoittaminen on sekä kuljetusyritysten että kaupunkien etu, sillä jakelun muulle liikenteelle aiheuttamat haitat vähenevät sitä mukaa kun jakeluautojen määrää ja jakeluaikaa saadaan vähennettyä Kuljetuskaluston osalta Suomessa on jääty kehityksestä jälkeen Saksaan verrattuna. Osaksi syynä on laki, joka Saksassa rohkaisee kehittämään uusia vaihtoehtoja niin sanottuja minitraileriyhdistelmiä. Pilottihanke, jossa rakennettaisiin ja otettaisiin koekäyttöön tällainen minitraileri, antaisi uutta tietoa sen eroista verrattuna perinteiseen jakelukalustoon. Tulokset voisivat luoda paineita kehittää uutta kalustoa kaupalliseen käyttöön.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on ollut kehittää sähköteknisten laitteiden kunnossapitoa sinkkitehtaalla. Kokonaisuus on laaja ja laitteita paljon. Suuri kunnossapitobudjetti koostuu pienistä palasista. Kehitystyötä on pyritty tekemään käytännönläheisin ja helposti toteutettavin menetelmin, joissa voidaan mahdollisimman paljon hyödyntää sinkkitehtaan oman sähkökunnossapidon resursseja. Tämä kehittää myös henkilöstön laitetuntemusta. Kunnossapito-ohjelma pyritään pitämään riittävän kevyenä ja edullisena toteuttaa. Teoreettisen pohdiskelun ja huoltomenetelmien suunnittelun jälkeen kunnossapidon käytännön toteuttamiseksi on rakennettu tehtaan ATK-järjestelmään työmääräimiä, jotka pohjautuvat työn aikana kirjoitettuihin työohjeisiin. Työn alussa on selvitetty sähköturvallisuusmääräysten asettamia vaatimuksia. Suurella osalla huoltotoimenpiteistä pyritään parantamaan sähköturvallisuutta. Muilta osin työ keskittyy sähkökeskustiloihin ja moottorikäyttöihin, osastokohtaisiin prosessilaitteisiin ja tehtaalla oleviin tärkeisiin, muttaprosessiin varsinaisesti kuulumattomiin laitteisiin. Niiden käsittelyn yhteydessä esitellään myös huollossa käytettäviä menetelmiä, mittauksia ja tarkastuksia.
Resumo:
Kaasunkäyttö liikennepolttoaineena on Suomessa vielä melko vähäistä. Maa- ja biokaasun käyttöä pyritään kuitenkin lisäämään, sillä EU:n jäsenvaltioiden tulee korvatavuoteen 2010 mennessä 5,75 % nykyisistä liikenteen polttoaineista biopolttoaineilla ja vuoteen 2020 mennessä jopa 20 %:a. Tässä työssä tutkittiin kaasukäyttöisen (CNG) jäteauton vahvuuksia ja heikkouksia dieseljäteautoon verrattuna. Ensimmäinen CNG-jäteauto aloitti liikennöinnin Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan alueella joulukuussa 2005. Kaasujäteautolle suoritettujen melu- ja pakokaasupäästömittausten perusteella selvisi, että CNG-jäteauto on ympäristön kannalta dieseljäteautoa puhtaampi vaihtoehto. Kaasujäteautolla on myös yrityksen imagoon positiivinen vaikutus. Jäteautojen kustannuslaskelmat osoittivat, että kaasujäteauto tulee kokonaiskustannuksiltaan kalliimmaksi kuin dieseljäteauto. Ainoastaan CNG-jäteauton polttoainekustannukset ovat toistaiseksi edullisemmat kuin dieseljäteauton. Kaasujäteautokannan lisääntyminen edellyttää kaasun liikennepolttoainekäytön tukemista esimerkiksi antamalla lisäpisteitä urakkatarjouskilpailuissa. Tällöin eri polttoainevaihtoehtojen välillesyntyy kilpailua, millä voi tulevaisuudessa olla vaikutusta CNG-jäteauton kokonaiskustannusten alenemiseen ja kaasun käytön lisäämiseen taloudellisesti kannattavasti. Myös edistämällä biokaasun hyötykäyttöä liikennepolttoaineena saavutetaan maakaasua paremmat ympäristöhyödyt ja saadaan kaatopaikoilla muodostuva metaani talteen. Biokaasu on hiilidioksidineutraali polttoaine, joten sen poltosta ei synny kasvihuonekaasupäästöjä.
Resumo:
Henkilöautojen pakokaasut sisältävät satoja eri yhdisteitä, joista monet ovat ihmisen terveydelle haitallisia. Pysäköintihallien ilmanlaatua on tähän asti mitattu pääasiassa hiilimonoksidiantureilla, jolloin ilmanvaihtokoneita on voitu käyttää tarvepohjaisesti. Parantunut pakokaasujen puhdistustekniikka on vähentänyt perinteisesti haitallisimmaksi koettujen hiilimonoksidin ja typenoksidien määräpakokaasuissa. Tästä johtuen hiilidioksidin määrä pysäköintihallissa voi kohota haitalliselle tasolle ennen kuin hiilimonoksidianturit reagoivat tilanteeseen. Tässä diplomityössä tarkasteltiin pysäköintihallien ilmanlaatua ja hiilidioksidiantureiden edellytyksiä toimia ilmanvaihdon ohjauksessa. Hiilimonoksidi- ja hiilidioksidipitoisuuksia mitattiin Kampin ja Koskikeskuksen pysäköintihalleissa. Tuloksissa esitetään hiilimonoksidin ja hiilidioksidin riippuvuus ilmanvaihdon tehosta ja pysäköintihallin liikenteen määrästä. Johtopäätöksissä on kuvattu ehdotus hiilidioksidiantureiden käytöstä pysäköintihallien ilmanvaihdon ohjauksessa.
Resumo:
Tässä insinöörityössä esitellään Stadian verkkoviestinnän VIDEOS-hankkeeseen liittyvän web-pohjaisen videoeditorin kehitys ja käytetyt teknologiat. Fooga-nimiseksi nimetty videoeditorin käyttämät tekniikat ovat Ruby, Ruby on Rails, FFmpeg, Mencoder, ImageMagick ja FLVTool2. Ruby on olio-pohjainen skriptikieli, Ruby on Rails on websovelluskehys ja muut tekniikat ovat komentorivipohjaisia työkaluja, jotka tarjoavat tärkeimmät toiminnallisuudet Foogalle. Tavoitteina oli tämän työn yhteydessä ohjelmoida Foogaan perustoiminnallisuudet, jotka mahdollistavat minimaaliset käyttömahdollisuudet kevääseen 2007 mennessä. Kehitystyö jatkuu vuoteen 2009 asti tarjoamalla samalla mahdollisuuden usealle insinöörityölle tekniikan ja liikenteen koulutusohjelmasta. Tämän lisäksi tässä insinöörityössä perehdytään Object-Relational Mapping-tekniikan perusteisiiin ja verrataan Ruby on Railsin ja Javan ORM-ominaisuuksia. Ruby on Railsin osalta esitellään ActiveRecord-luokka ja Javan osalta Hibernate, jonka johdantona on DAO/DTO-sunnittelumalli.
Resumo:
IP-verkoissa tarjottavat palvelut ovat lisääntyneet, on tullut uusia kanavia, jotka tarjoavat IP-pohjaisia palveluja. Internet-palvelujen tarjonta on tullut mukaan kaapelitelevisio- ja matkapuhelinverkkoihin. Lisääntynyt palvelujen tarjonta ja kysyntä ovat lisänneet palvelujen hallinnan merkitystä. IP-verkoissa on ilmennyt turvallisuuteen, skaalattavuuteen ja palvelun laatuun liittyviä ongelmia. Palvelun laadun tärkeys painottuu reaaliaikaisuutta ja suurta kapasiteettia vaativissa sovelluksissa. Tulevaisuudessa IP-liikenteen on ennustettu kasvavan yli satakertaiseksi nykyisestä tasosta kolmen vuoden kuluessa. Tämän vuoksi on kehitetty uusi verkon ja palvelun hallintamenetelmiä, joista tässä työssä on tutkittu sääntöpohjaista verkon hallintaa.