Ensiharvennuksen ja puun metsikköaseman vaikutus männyn sädekasvuun ja puuaineen tiheyteen

Seloste artikkelista: Peltola, H., Kilpeläinen, A., Sauvala, K., Räisänen, T. & Ikonen, V.-P. 2007. Effects of early thinning regime and tree status on the radial growth and wood density of Scots pine. Silva Fennica 4 (3): 489-505.

Tietovirtojen kehittäminen teollisessa valmistusprosessissa

Työn tavoitteena on analysoida ABB Oy:n Indutiokoneet-tulosyksikön tuotantoprosessin loppuosaa tietovirtojen näkökulmasta ja tutkia miten tiedonkulkua tulisi kehittää valmistusprosessin loppupään tehostamiseksi. Teoreettisena viitekehyksessä vertaillaan prosessinkehittämisen koulukuntia jatkuvaa parantamista ja prosessien suunnittelua ja käsitellään prosessin hallintaan ja kehittämiseen tarvittavia tietovirtoja ja niiden käsitteellistämistä sekä prosessinkehitysprojektin vaiheita. Tarkasteltavaa prosessia lähestytään analysoimalla, miten tutkittava osaprosessi toimii tällä hetkellä ja mitä ongelmia prosessin tiedonkulkuun liittyy. Analyysin pohjalta identifioidaan kahdeksan virhettä prosessissa ja virheiden poistamiseksi kehitystoimenpiteet, jotka liittyvät prosessin tekniseen infrastruktuuriin ja tietotekniseen tukeen sekä prosessin henkilöstön ohjeistukseen. Kehitysehdotusten avulla tarkasteltavassa työyksikössä nykyisin suoritettavia, varsinaisia työvaiheita tukevia vaiheita voidaan poistaa, mikä vapauttaa puolipäiväisen työpanoksen muihin tehtäviin ja pakkausprosessin virheiden väheneminen tuo rahallisia säästöjä kuljetuskustannuksissa.

Ohjaajasta dramaturgiksi ja takaisin

Opinnäytetyössäni avaan tämänhetkistä teatterikäsitystäni dramaturgin ja ohjaajan näkökulmasta. Käytän esimerkkinä tuoreimman ohjaustyöni Nauruihmisen syntyprosessia ja eritoten Nauruihmistä esityksenä. Tarkastelen esityksen rakentamista niin dramaturgisten kuin esitysteoreettistenkin näkökulmien kautta ja pyrin avaamaan omaa työskentelyäni teatteriesityksen ohjaajana, joka toimii samalla esityksen dramaturgina. Dramaturgia muodostuu näin tavaksi ajatella teatteria ja nimenomaan teatteriesitystä. Aloitan esittelemällä merkittävimpiä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, millaista teatteria haluan itse tehdä. Kerron viehtymyksestäni sanattomaan teatteriin ja erittelen ratkaisuani valita 700-sivuinen romaani oman esityskäsikirjoitukseni pohjalle. Tarkastelen ”uuden” ja ”vanhan” dramaturgian eroja postdraamallisen teatterin valossa ja niitä tärkeimpiä lähtökohtia, joiden pohjalta Nauruihminen rakentui. Pohdin tekstin ja esityksen välistä suhdetta sekä kuvaan matkaani aristoteelisesta draamasta uuteen ja laajempaan tapaan käsitellä tekstiä - ja ennen kaikkea esitystä. Puran Nauruihmisen harjoituskautta keskittyen etenkin ohjaajantyön haasteisiin sekä omaan työskentelyyni tunteiden ja intuition varassa. Kerron esiintymisen ja esittämisen tapojen etsinnöistä ja siitä visuaalisuuden, musiikin ja tunnelmien saumattomasta kudelmasta, jota teatteriesityksen tekeminen mielestäni parhaimmillaan on. Nostan esiin näyttelijöiden panoksen lisäksi myös muun työryhmän merkityksen koko prosessille. Viimeiseksi tarkastelen lopputulosta eli valmista teatteriesitystä sekä sen saamaa palautetta. Päätän opinnäytetyöni pohtimalla koko prosessin onnistumista, ohjaajan ja dramaturgin roolien luonnollista limittymistä sekä omia tulevaisuuden näkymiäni.

Minisarja : pohdintaa elokuvan ja minisarjan rakenne-eroista

Opinnäytetyö on monimuototyö, jonka teososa on synopsis minisarjaan Perhonen ja käsikirjoituksen ensimmäinen versio ensimmäisestä jaksosta. Tutkimus käsittelee televisiosarjan erityispiirteitä, mikä tekee minisarjasta televisiota eikä elokuvaa. Minisarja on jatkuvajuoninen, kohti sulkeumaa kulkeva televisiosarja, joka koostuu 3-6 jaksosta. Sen erottaa elokuvasta pidempi kesto. Pidemmän ajan ansiosta minisarjassa voi olla useampia henkilöitä ja juonia ja painotuksien vaihtelut voivat olla suurempia kuin elokuvassa. Muuten ne ovat rakenteeltaan hyvin samankaltaisia. Aluksi minisarjaa tarkastellaan omassa ympäristössään, televisiossa. Televisiosarjat voidaan jakaa järjestys- ja integraatiogenreihin sisällön mukaan ja series- tai serial-sarjoihin rakenteen mukaan. Minisarjassa pystytään yhdistämään elementtejä eri genreistä ja tyyleistä yhteen paremmin kuin muissa televisiosarjan lajeissa. Kolmannessa luvussa esitellään elokuvatutkija Syd Fieldin kolmen näytöksen rakenneteoria, jossa ensimmäinen näytös on esittelyjakso, toinen näytös on kehittelyjakso ja kolmannessa näytöksessä tapahtuu elokuvan ratkaisu. Näytöksien pituudet toteuttavat kaavaa 1:2:1. Tätä teoriaa käytetään hyväksi minisarjojen analyyseissä viimeisissä luvuissa. Analyysin kohteena ovat minisarjat Ilonen talo ja Fitz ratkaisee. Molemmat minisarjat toteuttavat Fieldin kaavaa sekä tarinan tasolla että jaksokohtaisesti. Erot rakenteessa ovat lähinnä viimeisten näytöksien sisällöissä. Minisarjan ja elokuvan samankaltaisuus näkyy myös siinä, että kumpikaan ei aseta suuria sisällöllisiä rajoja tarinassa. Minisarja tuntuu elokuvan tavoin kutsuvan muuta televisioviihdettä enemmän vielä tekijöitään ottamaan kantaa ja kokeileman uutta.