149 resultados para legendat - etiikka - karjalaiset
Resumo:
Tutkimuksessa selvitetään tilintarkastajien kokemuksia ja havaintoja kansainvälisen tilintarkastusstandardi ISA 570 vaikutuksista tilintarkastusraportointiin ja taustatekijöitä, jotka vaikuttavat tilintarkastajan toiminnan jatkuvuudesta lausumiseen. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään tilintarkastuksen ja toiminnan jatkuvuuden aiempaan kirjallisuuteen ja tutkimukseen. Toiminnan jatkuvuutta tarkastellaan tilintarkastajan näkökulmasta huomioiden aihealueen lait ja säädökset sekä siihen liittyvät tilintarkastuksen teoriat kuten päämies- agentti- teoria. Empiirisessä osiossa tutkitaan haastattelututkimuksella mitkä kaikki tekijät vaikuttavat tilintarkastajan lausuntoon tai lausumattomuuteen toiminnan jatkuvuudesta. Aineisto kerättiin haastattelututkimuksella keväällä 2013. Tutkimuksessa nousi esiin, että taloudellisten aikojen heikentyminen ja yleisen huomion keskittyminen tilintarkastusvastuisiin ovat vaikuttaneet tilintarkastajan toiminnan jatkuvuutta koskevaan lausuntoon enemmän kuin aikaisemmat oikeudelliset tapaukset tai itse standardin ISA 570 lanseeraus vuonna 2009. Tutkimustulokset vahvistivat, että toiminnan jatkuvuuden antaminen on aina useiden tekijöiden summa, johon vaikuttaa muun muassa oikeudellisen uhan suuruus, asiakkuuden merkittävyys, tilintarkastajan etiikka ja lausunnon seuraukset. Tutkimuksessa tuli ilmi, että yleinen huomio toiminnan jatkuvuutta koskeviin asioihin on lisääntynyt eri sidosryhmien kuten rahoittajien toimesta.
Resumo:
Tutkimuksen etiikka ja politiikka -seminaari Helsingissä 15.3.2013, järjestäjinä Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura, Ethnos ry sekä Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura.
Resumo:
Tutkielma käsittelee suomalaisen nykyvalokuvaajan Susanna Majurin valokuvataidetta. Useissa Majurin kuvissa on rakennettu ja valokuvattu tila, jossa veteen upotettu suuri kangas tarjoaa taustan sitä vasten sukeltavalle mallille. Kangas siihen sijoittuvine maisemineen tai eläinhahmoineen leijuu kuvatilan täyttävässä vedessä muodostaen taustan sukelluksissa seikkaileville naishahmoille. Majuri luo veden avulla unenomaisia ja mielikuvituksellisia maisemia, jotka ovat tunnistettavia ja kuitenkin niissä on jotakin vierasta. Tutkielmassa tarkastellaan Majurin kuvia psykoanalyytikko, kielitieteilijä ja filosofi Luce Irigarayn itsen rakastamisen feminiinisen version kautta. Itsen rakastamisen teemoja Irigaray käsittelee teoksessaan Sukupuolieron etiikka (1984), mikä toimii tutkielmassa kuvien keskeisimpänä teoreettisena keskustelukumppanina. Tutkielman tarkoitus on luoda vuoropuhelu Majurin kuvien ja Irigarayn itsen rakastamisen feminiinisen version välille. Samalla sovellan Irigarayn vertauskuvallisen ja taipuisan kielen kautta itsen rakastamisen teemoja kuvantulkintaan. Tutkielma rakentuu näiden itsen rakastamisen käsitteeseen liittyvien teemojen ympärille ja niiden kautta luvuiksi. Nämä teemat ovat sisällyttäminen, positioon liittyvä leikki aktiivisen ja passiivisen välillä sekä itsen kahdentaminen ja kahdentuminen itsessä. Tutkielmassa perehdytään tarkemmin Majurin teoksiin Gravity (2011), Joutsen (2011), Mirror (2010) ja Kaksoset (2009), mutta viitataan myös laajemmin Majurin valokuvatuotantoon. Tarkastelussa painottuvat Majurin teoksissa esiintyvät naishahmot sekä kuvatilan täyttävä vesi. Tutkielmassa Majurin kuvat näyttäytyvät Irigarayn itsen rakastamisen feminiinisen version käsitteen mukaisina itsen rakastamisen toteutumisen tiloina, mielentiloina tai olotiloina – naisen omina paikkoina itsessään ja itselleen. Tutkielmassa ovat keskiössä Majurin valokuvat ja niiden katsominen itsen rakastamisen käsitteen lävitse, mutta toistensa yhteyteen tuotuna sekä Majurin teokset että Irigarayn itsen rakastamisen teema avautuvat uusiin suuntiin.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan itsehoitolääkkeiden mainonnan eettisyyttä ja rajoituksia.
Resumo:
Liike-elämä on jatkuvassa käymistilassa ja monet työnantajat ovat vastanneet toimintaympäristön muutokseen sekä vaatimuksien kasvuun tekemällä työsuhteista joustavampia. Vuokratyösuhteessa tehdyn työn osuus sekä vuokratyövoiman käyttö onkin kasvanut. Vuokratyövoiman käytön yleisty-minen on alkanut 2000-luvulla koskettaa suorittavan työvoiman sekä toimihenkilöiden ohella myös organisaatioiden keskeisimpiä työntekijöitä – johtajia. Johtotasolla ratkaisu väliaikaisen työvoiman tarpeeseen ovat olleet muun muassa vuokrajohtajat, sillä vuokrajohtamisen avulla pystytään vastaa-maan nykypäivän vaatimuksiin ajasta, kustannuksista sekä laadusta. Nämä kriteerit pystytään täyttä-mään lyhyellä varoitusajalla, suhteellisen pienin kuluin ja ammattitaidolla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä vuokrajohtajatoimeksiannosta ja sitä kautta laajemmin vuokrajohtamisen ilmiöstä tutkimalla vuokrajohtamiseen liittyvien tahojen näkemyksiä ja kokemuksia vuokrajohtajan toimeksiannosta. Tutkimusongelmaksi muodostui, millaisia kokemuksia vuokrajohtajilla, vuokrajohtajia välittävillä yrityksillä ja vuokrajohtajaa käyttäneillä asiakasorganisaatioilla on vuokrajohtajatoimeksiannoista. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka empiirinen aineisto on kerätty teemahaastattelemalla 12 henkilöä vuoden 2013 lopussa. Tutkimusaineiston analysointimenetelmänä käytetään sisällönanalyysiä ja analyysin tukena käytetään abduktiivista, eli teoriaohjaavaa päättelyä. Haastattelujen avulla tutkittiin vuokrajohtajatoimeksiannosta sen lähtökohtia, toimeksiannon toteutusta sekä onnistumistekijöitä. Kaikilla tutkimuksen kolmella taholla oli pääsääntöisesti positiivisia kokemuksia vuokrajohtajatoimeksiannoista. Haastattelujen perusteella näyttäisi siltä, että lähtökohtiensa puolesta vuokrajohtaminen sopisi hyvin erilaisiin organisaatioihin, sitä voitaisiin hyödyntää monipuolisissa tilanteissa ja toteutus onnistuisi suurella todennäköisyydellä, mikäli onnistumistekijät otettaisiin huomioon toteutuksessa. Lisäksi tuloksissa tuli ilmi muun muassa toiminnan tavoitteita, toimeksiannon elinkaari, vuokrajohtajan etiikka ja johtamistyyli sekä henkilöstön suhtautuminen vuokrajohtajaan. Vuokrajohtaminen on Suomessa melko tuntematon vaihtoehto tilanteisiin, joissa vaaditaan vankkaa johtamisosaamista ja -kokemusta. Vuokrajohtamisen käytöstä ei toistaiseksi ole mittavia kokemuksia, mutta olemassa olevat kokemukset kuitenkin luovat positiivisen ja kannustavan mahdollisuuden vuokrajohtamisesta. Tämän tutkimuksen havainnot tukevat aiempaa kirjallisuutta sekä teoriatietoa ja tämän tutkimuksen avulla on osaltaan vahvistettu kuvaa vuokrajohtajatoimeksiannosta.
Resumo:
Nykyaikaisissa asutuskeskustaisteluissa siviilit joutuvat tahtomattaan osaksi taisteluita. Syynä voi olla esimerkiksi huono taktinen päätös tai väärään kohteeseen tehty isku. Taistelutilassa sotilaat joutuvat tällaisiin tilanteisiin lähes väistämättä. Johtaja voi joutua tekemään päätöksen, joka takaa tehtävän toteuttamisen tai oman ryhmän turvallisuuden. Päätös voi aiheuttaa myös siviiliuhreja. Kaikki ryhmän jäsenet eivät välttämättä voi hyväksyä johtajansa toimintatapaa. Toisaalta ryhmän miehistössäkin voi syntyä ristiriitoja. Oma moraalinen mielipide ja näkemys perustellaan etiikan avulla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten yksilön etiikka voi vaikuttaa ryhmäkiinteyteen. Toisessa luvussa perehdytään ryhmäkiinteyden ja etiikan teorioihin. Aluksi määritellään ryhmä ja tutkitaan miten ryhmä muodostuu. Luvussa selitetään miten ryhmäkiinteyttä voidaan mitata. Mittaustavan kautta päästään tulokseen, jonka mukaan ryhmäkiinteys muodostuu ystävyyssuhteista ryhmän jäsenten välillä. Mitä enemmän ystävyyssuhteita ryhmän sisällä on, sitä kiinteämpi se on. Luvun loppupuolella tuodaan esille, että ystävyyssuhteet perustuvat samoille arvoille ja asenteille. Luvussa kolme avataan etiikan ja arvojen käsitteitä. Arvot ja asenteet muodostavat perustan jokaisen eettisille näkemyksille. Ne ovat myös ystävyyssuhteiden muodostumisen perustana. Deduktiivisen päättelyn keinoin arvot ja asenteet yhdistetään ystävyyssuhteisiin ja ystävyyssuhteet ryhmäkiinteyteen.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Datenherrschaft – an Ethically Justified Solution to the Problem of Ownership of Patient Information
Resumo:
Patient information systems are crucial components for the modern healthcare and medicine. It is obvious that without them the healthcare cannot function properly – one can try to imagine how brain surgery could be done without using information systems to gather and show information needed for an operation. Thus, it can be stated that digital information is irremovable part of modern healthcare. However, the legal ownership of patient information lacks a coherent and justified basis. The whole issue itself is actually bypassed by controlling pa- tient information with different laws and regulations how patient information can be used and by whom. Nonetheless, the issue itself – who owns the patient in- formation – is commonly missed or bypassed. This dissertation show the problems if the legislation of patient information ownership is not clear. Without clear legislation, the outcome can be unexpected like it seems to be in Finland, Sweden and United Kingdom: the lack of clear regulation has come up with unwanted consequences because of problematic Eu- ropean Union database directive implementation in those countries. The legal ownership is actually granted to the creators of databases which contains the pa- tient information, and this is not a desirable situation. In healthcare and medicine, we are dealing with issues such as life, health and information which are very sensitive and in many cases very personal. Thus, this dissertation leans on four philosophical theories form Locke, Kant, Heidegger and Rawls to have an ethically justified basis for regulating the patient infor- mation in a proper way. Because of the problems of property and ownership in the context of information, a new concept is needed and presented to replace the concept of owning, that concept being Datenherrschaft (eng. mastery over in- formation). Datenherrschaft seems to be suitable for regulating patient infor- mation because its core is the protection of one’s right over information and this aligns with the work of the philosophers whose theories are used in the work. The philosophical argumentation of this study shows that Datenherrschaft granted to the patients is ethically acceptable. It supports the view that patient should be controlling the patient information about themselves unless there are such specific circumstance that justifies the authorities to use patient information to protect other people’s basic rights. Thus, if the patients would be legally grant- ed Datenherrschaft over patient information we would endorse patients as indi- viduals who have their own and personal experience of their own life and have a strong stance against any unjustified paternalism in healthcare. Keywords: patient information, ownership, Datenherrschaft, ethics, Locke, Kant, Heidegger, Rawls
Resumo:
Tämä pro gradu -tutkielma on kaksiosainen ja koostuu soveltavasta osiosta sekä sitä arvioivasta teoriaosasta. Soveltava osuus sisältää kaksi sotalapsuutta käsittelevää julkaistua artikkelia. Sotalasten kohtaloista vaiettiin vuosikaudet, niitä on alettu tutkia vasta viime vuosikymmeninä. Väestön ikääntyessä huomattiin myös muistitietohaastattelujen merkitys. Muistitieto mahdollistaa tutkittavien oman historian tavoittamisen ja tuottamisen, joka tuottaa vaietulle menneisyydelle myös moniäänisyyden. Artikkeleissa muistitietoa käytetään sekä lähteenä että metodina. ”Karjalaista lapsuutta ‒ kotopaikasta sotalapsiksi” -artikkelissa muistellaan lapsuutta Karjalassa, vaarallisia ja pelottavia evakkomatkoja sekä sopeutumista Kanta-Suomeen. Jo kohta lapset revittiin uudelleen asuinsijoiltaan lappu kaulassa kohti Ruotsia. Ajan kuluessa lapset etääntyivät vanhemmistaan ja olot Ruotsissa olivat monesti Suomen kotia mukavammat. Paluu Suomeen oli vaikeaa, sillä lapset palasivat sodan jälkeiseen aineelliseen puutteeseen. Tunteina olivat jälleen niin henkinen kodittomuus kuin myös paikattomuus. Juuristaan kiinni saaneet karjalaiset vaalivat tapoja ja perinteitä yhdessä Porin Karjala-Seurassa. Nuorisotoiminta elää edelleen kerhomuotoisena.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tässä diplomityössä perehdytään suomalaisten pk - yritysten kansainvälistymisen kompleksisuuteen Venäjälle. Tutkimuksen pääkohderyhmänä ovat Etelä-Karjalaiset kone – ja metallialan pienet ja keskisuuret yritykset. Tutkimuksessa selvitettiin myös Pietarin alueen suurten metalliyritysten etabloitumishalukkuutta Suomeen. Työn tavoitteena on tuottaa informaatiota kansainvälisen liiketoiminnan päätöksenteon tueksi. Työn tarkoituksena on myös selvittää lukijalle kansainvälistymiseen liittyvän kompleksisuuden ja yrityksen resurssien välistä yhteyttä. Työn yhtenä tuotoksena luotiin yksinkertainen malli, joka omalta osaltaan selittää haastavalle liiketoiminta-alueelle etabloitumista tavoittelevan yrityksen kokemaa kompleksisuutta ja sen yhteyttä yrityksen resursseihin.
Resumo:
Tässä tutkielmassa käsittelen mediakasvatuksen kehitystä sen painopistealueiden sekä visuaalisen lukutaidon näkökulmasta. Käsittelen mediakasvatuksen vaiheita 1970-luvun joukkotiedotuskasvatuksesta kevääseen 2016 asti, jolloin uusi opetussuunnitelma on juuri ilmestynyt. Käsittelen joukkotiedotuskasvatuksen lisäksi pintapuolisesti myös ilmaisu- ja audiovisuaalisen kasvatuksen 1980-luvulta. Seuraavaksi käyn läpi vuoden 2003 ja 2016 opetussuunnitelmien äidinkielen ja kirjallisuuden oppiainetta koskevat osiot. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään Otavan oppikirjasarja Särmän vanhempaa ja uudempaa oppikirjan painosta vuosilta 2010 ja 2016. Käsittelen myös oppikirjasarjan tehtäväkirjoista mediaan liittyviä tehtäviä. Lopuksi käsittelen visuaalista lukutaitoa mediakasvatuksessa. Mediakasvatuksen sisällöt ovat muuttuneet 1970-luvun tavoitteiltaan ylimitoitetuista ja moralistista hyvin paljon vapaammiksi. Kuitenkin niin opetussuunnitelmissa kuin Särmän materiaaleissa korostuu analyyttisyyden lisäksi myös median ja journalismin etiikka ja moraali. Tehtäväkirjat sisältävät runsaasti sekä käytännönläheistä että pohtimaan kannustavaa materiaalia. Median painoarvo vuoden 2016 opetussuunnitelmassa on suurempi kuin aikaisemmassa. Vanhan opetussuunnitelman termi medialukutaito on vuoden 2016 opetussuunnitelmassa korvattu käsitteellä monilukutaito.