1000 resultados para kulttuurillinen merkitys
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tutkia mikä on kehityskeskustelujen merkitys työntekijän osaamisen kehittämisessä ja miten henkilöstö itse kokee kehityskeskustelujen merkityksen. Teoriaosuudessa tarkastellaan osaamista organisaation ja yksilön osaamisen kannalta, osaamisen johtamisen ja osaamisen kehittämisen näkökulmasta sekä kuvataan kehityskeskusteluja ja niiden merkitystä. Empiirinen osa on tehty kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tutkimuksen kohdeorganisaation työntekijöillä on myönteinen suhtautuminen kehityskeskusteluihin. Kehityskeskusteluilla ei kuitenkaan ole merkitystä työntekijöiden osaamisen kehittämisessä. Kehityskeskustelujen merkitys on vähäinen, koska niissä ei paneuduta osaamisen kehittämiseen. Keskustelujen tulosten seuranta puuttuu ja näin ollen ne jäävät vain yksittäisiksi keskusteluiksi ilman kehittämiseen kohdistuvaa jatkuvuutta.
Resumo:
Sotilaallinen maanpuolustus perustuu yleisen asevelvollisuuden pohjalta rakennettuun valtakunnalliseen puolustusjärjestelmään, joka mahdollistaa toiminnan koko valtakunnan alueella. Yleinen asevelvollisuus on ollut käytössä koko Suomen itsenäisyyden ajan. Lain mukaan jokainen Suomen miespuolinen kansalainen on asevelvollinen sen vuoden alusta, jona hän täyttää 18 vuotta, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta. Tämä tutkimus on aihetta kartoittava kvalitatiivinen tutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä on lähdeaineiston sisällönanalyysi. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää yleisen asevelvollisuuden merkitys sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta. Pääkysymykset ovat: 1. Miten yleinen asevelvollisuus tuottaa joukkoja ja osaamista sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin? 2. Miten ja miksi eri tekijät vaikuttavat yleiseen asevelvollisuuteen ja siitä käytävään keskusteluun? Tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty viranomaislähteitä, jotka antavat kattavan kuvan tutkittavasta aiheesta ja muodostavat selkeän kokonaisuuden. Toissijaisena materiaalina on käytetty näkökulman laajentamiseksi ja eriävien näkemyksien esiintuomiseksi aikaisempia yleiseen asevelvollisuuteen ja tutkimuksessa esiintyviin ilmiöihin liittyviä tutkimuksia, puolustusvoimauudistukseen liittyvää esittelymateriaalia, lehtiartikkeleita, mielipidemittauksia ja aiheeseen liittyviä puheita. Tutkimuksen perusteella yleisellä asevelvollisuudella on edelleen suuri merkitys sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta. Sillä kyetään tuottamaan osaamista ja henkilöstöä puolustusvoimien tehtävien mukaisiin tarpeisiin. Puolustusjärjestelmän mitoituksen perustana oleva tavanomaisin asein toteutettava maamme alueiden valtaamiseen tähtäävä sotilaallisen voiman käytön torjunta vaatii lukumääräisesti suurta sodan ajan joukkoa.
Resumo:
Referee-artikkeli
Resumo:
Translationaalinen lääketutkimus ja -kehitys.
Resumo:
Musiikin semantiikan ongelma ja kognitiivinen semantiikka ; Semantiikan tutkimus musiikkisemiotiikassa ; Metafora semanttisen merkityksen ilmaisijana ; Metafora kognitiivisessa semantiikassa ; Analyysiesimerkki ; Lopuksi.
Resumo:
Pro gradu- tutkielman aiheena on selvittää, miten kieltä tutkimalla on mahdollista nostaa esiin tietoa ihmisen uskonnollisista käsityksistä ja skeemoista sekä representaatioista, joiden ohjaamina käsitteellistämme ja hahmotamme ympäröivää maailmaa. Tutkielman tarkoituksena on määritellä kognitiivisen lingvistiikan ja uskontotieteen metodien yhteensovittamisen rajoja ja rakentaa teoreettista sekä metodologista viitekehystä uskonnollisen kielen tutkimuksen uusille kysymyksenasetteluille. Tutkielma sisältää esimerkkiaineiston analyysin. Aineisto on äänitetty vuosina 1973 ja 1974 Turun Helluntaiseurakunnan ja Turun Siion-seurakunnan viikoittaisissa kokouksissa. Aineiston litteroidut rukoukset käsiteltiin määrittelemällä lauseiden sisäisten viittaussuhteiden tasot predikaatiosuhteiden selvittämiseksi. Esimerkkiaineisto toimii metodologisten ja teoreettisten kysymyksenasettelujen vertailukohtana ja osoittaa alkuperäisen kysymyksenasettelun mielekkyyden. Tutkielmassa kognitiivisen lingvistiikan ja uskontotieteen teoriat tuodaan yhteyteen varhaisempien kieli- ja uskontoteorioiden kanssa sekä yhdistetään esimerkkiaineiston analyysin tulosten kanssa. Skemaattiset mallit ohjaavat ihmistä havainnoimaan ympäristöstään toimijoita ja niiden toiminnan rajoitteita ja mahdollisuuksia. Representaatioiden tasolla jako kahteen statuksiltaan erilaisiin toimijoihin (ihminen – Jumala) korostuu rukouskielessä. Jumala toimijana on ylivertainen suhteessa ihmiseen. Representaatiot Jumalan ontologiasta määrittelevät rukousta vuorovaikutteisena, rituaalisena ja uskonnollisena toimintana. Analyysin tulosten perusteella voidaan todeta, että ihminen operoi rukousvuorovaikutuksessa yliluonnolliseksi mielletyn toimijan kanssa samoilla käsitteillä kuin hän operoi ollessaan tekemisissä ei-yliluonnollisten toimijoiden kanssa. Rukouksessa välittyvät merkityssisällöt eivät kerro vain ihmisen tavasta hahmottaa maailmaa, vaan ne kertovat myös kielellisten ja mentaalisten prosessien maailmaa rakentavista ominaisuuksista. Nämä kielelliset ja mentaaliset prosessit ohjaavat ja rajaavat hahmottamista sekä selittävät maailman ilmiöiden taustalle miellettyjä syy-vaikutussuhteita. Metodologisena ratkaisuna kognitiivisen lingvistiikan ja uskontieteen yhdistäminen mahdollistaa uutta tietoa tuottavan lähestymisen, ei vain rukouksen, vaan ihmisen uskonnollisuuden tutkimukseen. Havainnoimme ja käsitteellistämme maailmaa kognitiomme ohjaamina, mutta kognitiomme muokkautuu vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Samalla tavalla kuin kieli ja mieli ovat sidoksissa toisiinsa, ohjautuvat kulttuuriset ilmauksemme kognitiostamme ja ohjaavat kognitiotamme. Ihminen on enemmän kuin kognitionsa, historiansa tai kulttuurinsa summa. Jatkotutkimuksessa huomio tulisikin erityisesti kiinnittää teorioiden ja metodologisten ratkaisujen interaktionistiseen yhdistämiseen siten, että ihminen sosiaalis-kulttuurisena ja kognitiivisena toimijana tulisi kuvatuksi mahdollisimman tarkasti ja monipuolisesti.
Resumo:
Kriisitilanteissa niin sotilas kuin sotilasjohtajakin joutuu vastakkain omien rajallisuuksiensa kanssa. Sotilasjohtajan on kyettävä yhdistämään fyysinen ja psyykkinen toimintakyky luodakseen itselleen parhaat mahdollisuudet joukkonsa johtamiseen. Taistelutilanteessa hänen on kyettävä tekemään nopeita päätöksiä, joiden seuraukset voivat olla myös traagiset. Johtajan on koottava joukko taisteluiden välissä ja valmisteltava se uusiin koitoksiin. Ihmisten johtaminen ja toimintakyky ovat pitkään olleet tutkimuksen kohteena sotatieteissä. Tämä tutkielma pohjautuu näiden tutkimusten tuloksiin, hyödyntäen niin suomalaisia tutkimuksia, kuin ulkomaalaisiakin. Tutkimuksessa käytetään laadullista kirjallisuusanalyysi metodia, jonka kautta käsitellään eri teorioiden keskeisiä asioita. Tavoite on yhdistää johtamisen ja sotilaspedagogiikan teorioita, joiden loogisella analyysillä tuodaan esiin johtajan kykyä toimia ja johtaa kriisinajan toimintaympäristössä. Ihmisten johtaminen muuttuu toimintaympäristön vaatimusten mukaan. Syväjohtaminen luo onnistuessaan hyvät edellytykset joukkojen johtamiseen. Tämä vaatii kuitenkin johtajalta erityistä paneutumista joukkonsa kouluttamiseen ja johtamiseen ennen kriisitilanteeseen joutumista. Sotilasjohtajan on kyettävä huolehtimaan omasta ja joukkonsa toimintakyvystä. Fyysinen ja psyykkinen toimintakyky ovat avainasemassa, jotta johtaja kykenee johtamaan tehtävänsä vaatimissa olosuhteissa. Johtajan toimintakyvyn alentuessa esimerkiksi taistelustressin seurauksena hänen kykynsä tehdä hyviä päätöksiä laskee. Johtajalla ja hänen kyvyllään johtaa ihmisiä on merkittävä rooli joukon selviämiseen ja kokoamiseen taistelun jälkeen. Syväjohtamisen soveltaminen johtamistoiminnassa helpottaa johtajan tehtävää varsinkin joukon psyykkisen toimintakyvyn palauttamisessa. Tämän tutkimus pohjautuu hyvin tunnettuihin ja laajasti hyväksyttyihin lähteisiin. Ongelman tutkimuksen luotettavuudessa on käytännön kokemuksen puute. Jatkossa tukimusta voi laajentaa sisältämään muita elementtejä ja tuomaan sen lähemmäksi käytännön tasoa. Uusien näkökulmien tuominen tutkimukseen parantaisivat sen kykyä selittää tiettyjä johtamisen ja toimintakyvyn ilmiöitä.
Resumo:
Tämä kandidaatintyö käsittelee yrityksen sisäisen tiedonkulun merkitystä erilaisissa tuotannonohjausympäristöissä. Työn tavoitteena on selvittää millaisia tietotarpeita tuotannonohjauksella on, miten tuotannonohjausmuoto vaikuttaa tietotarpeisiin sekä onko puutteellisen tiedonkulun seurauksilla erilainen merkitys asiakastilauksen kytkentäpisteen (CODP) mukaisissa tuotantoympäristöissä. Lisäksi työ antaa teoriakatsauksen tuotannonohjausprosessista sekä yrityksen sisäisestä tiedonkulusta. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että tuotannonohjausmuodot vaikuttavat tietotarpeisiin ja että puutteellisen tiedonkulun seurauksilla on erilainen merkitys erilaisissa tuotantoympäristöissä. Yleisesti voidaan todeta, että mitä aikaisemmassa vaiheessa CODP on, sitä merkittävämpiä seuraukset ovat. Koska sisäisen tiedonkulun, tuotannonohjausmuotojen sekä puutteellisen tiedonkulun seurausten välisestä merkityksestä ei ole varsinaisesti julkaistu aiempaa tutkimusta, olisi lisätutkimus myös tarpeellista.